En voisi olla enempää samaa mieltä. Göstan kaltaisia neroja ei kasva puissa. Patetian puolelle meneviä, kiusaannuttavia ja myötähäpeää aiheuttavia surumielisiä biisejä sen sijaan onkin maailma täynnä.
Leeveillä on kyllä tuotannossa todella monta surumielistä biisiä. Omat suosikkini tällä saralla ovat Keltainen huivi, lyhyehkö Anna (ehkä huomenna kaikki on toisin) ja varmasti useasti tässäkin ketjussa mainittu Elina, mitä mä teen. Niin kaunista, haikeaa ja surullista, mutta ehkäpä juuri siksi niin loistavaa musiikkia!
Moonsorrow - Matkan Lopussa Todella hieno kappale, veti aika hiljaiseksi kun tämä soi lähisukulaisen hautajaisissa muistokappaleena muutama kuukausi takaperin..
Surullisen kappaleen määritelmä tulee monesti laulun sanoituksen perusteella, mutta voi musiikki olla surullista ilman sanojakin. Tällainen todella surumielinen teos on Albinonin Adagio. Joku taisi mainita sen myös joskus ketjussa Maailmankaikkeuden kaunein biisi. Onhan se toisaalta kauniskin, mutta surulliseksi sen tekee se, että tätä kappaletta esitetään yleensä hautajaisten yhteydessä.
Mulle putoaa paremmin tuo Jeff Buckleyn versio Hallelujahista, mutta makuasioita. Ei tuo huono ollut Bonkkarinkaan.