Oli syyskuinen ilta Helsingissä, elettiin vuotta 1943. Dallailin pitkin Kallion katuja lättähattu päässäni, Leviksen uudet byysat jalassani kuunnellen korvalappustereoillani Yngve Malmstenia ja muuta vänkää musaa. Talvisota Suomen ja Venäjän välillä oli juuri loppunut. Kaikesta oli pulaa, mutta ihmiset olivat toiveikkaita. Uusi alku oli koittanut Suomelle, sanottiin. Paasikivestä oli tullut preseidentti. Koko kansan preseidentti, joka pelasti Suomen, sanottiin. Itse en snaijannut politiikkaa. Hitto vie! Pitikö sitä tunkea joka paikkaan? Telsuun, radioon, sanomalehtiin ja jopa ATK-laitteisiin tungettiin sitä jatkuvalla syötöllä. Olin paljon enemmän kiinnostunut urheilusta, friiduista ja kaltaisistani lättähatusita.
Rundasin Urheilutalon ohi, jossa olin nähnyt eilen juuri ensimmäisen elävän neekerin. Joku Mike Tyson-niminen musta höyryveturi oli piessyt suomalaisen pojanklopin Elis Askin henkihieveriin. Tuosta nekkaajasta kuultaisiin vielä! Ai kun mahti urheilija, funtsasin. Eri vänkää!
Ohitin Olympiastadionin, ja katsoin sen auringossa kylpevää, 187-metristä vartta, joka peitti sen juurella ratsastavan Marsalkka Mannerheim-patsaan varjoonsa. Uutuutaan kiiltävän vähittäistavarakauppa K-Citymarketin suunnalta minua vilkuili kiinnostuneena kaksi tytönhupakkoa, jotka skruudasivat banaania, tuota kiinalaista vihannesta, josta ihmiset olivat uneksineet koko 3-vuotisen Talvisodan ajan. Toinen flikoista iski minulle silmää, näytti sormillaan irstaita merkkejä ja huusi "Tääll ois piparia tarjolla, vitun runkkari!" Hymähdin itseksen ja vedin Jack&Jones-rotsiani tiukemmalle.Tuuli enteili monsuunisateiden alkamista. Olisin ehkä skoijaillut friidujen kanssa enemmänkin, mutta he olivat vielä tenavia. Olin melko vetävän näköinen pakkaus itsekin. Harrastin nekkausta, lumilautailua, scientologiaa ja skulasin Bolliksella palloa muiden pojankloppien kanssa kesäisin. Olin myös kasvattanut sodan päättymisen kunniaksi kunnon irokeesitukan, jonka olin värjännyt oranssiksi. Se pilkotti lättähattuni alata veikeästi, aivan kuten sillä englantilaisella laulajalla, Edith Piafilla, jonka laulun All My Loving olin kuullut radiosta eilen.