Mainos

Ma 5.12.2011 Jokerit - HIFK

  • 78 263
  • 270

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Matsista ja Ruudusta lienee jo melkein kaikki sanottu, mutta Urholta katsottuna jäi mieleen Jukka Jalosen sanomiset Ruutuun liittyen.

Ennen ottelua sanoi että kaikilla Jokerien sisäisen top-5 pistepörssipelaajilla on mahdollisuus nousta kotikisoihin. Sitten Ruudun ämmämäisen käytöksen Jalonen ei olisi halunnut enää sanoa mitään. Joutui sitten lyhyesti toteamaan, että oli typerä teko tms.

Jos vaikka Jakelle olisi mahdollisesti jotain ruutua ajateltu mahdollisesti kotikisoihin, niin tuskinpa ainakaan enää.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos vaikka Jakelle olisi mahdollisesti jotain ruutua ajateltu mahdollisesti kotikisoihin, niin tuskinpa ainakaan enää.

En oikein usko, että olisi edes ajateltu. Kyllähän aika on jo ajanut jakesta ohi maajoukkuetta ajatellen, ja hänen rooliinsa löytyy nuorempia, nälkäisempiä ja paremmin uudistuneeseen maajoukkueeseen sopivia pelaajia. Lisäksi uskon Jalosen antavan painoa myös henkiselle kantille, ja tämähän ei ole Jaken vahvuuksia, vaikka moni näin tuntuu edelleen uskovankin. Aivan todistetusti pää ei tunnu kestevän tiukoissa/ratkaisupaikoissa, vaan alkaa toistuvasti hamuta itselleen jotain "elämää suurempaa roolia" hämmennyksellään. Ja tämä taas syö joukkuehenkeä(taas vastoin monen uskomuksia), kun yksi pelaaja sooloilee pelisuunnitelman ulkopuolella ja häpäisee siinä samalla itsensä ja joukkuekaverinsa. Ruutu on tottunut häviämään, mutta esiintyy mielellään jonkinlaisena joukkueen henkisenä johtajana ja hengenluojana. Ei hyvä yhtälö.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä olin Areenalla, ja kun duunikaverin kausareilla paikalle mentiin niin sain nauttia menosta Eteläpäädyn sivistyneessä tunnelmassa.

Etenkin tuo ensimmäinen osumansa, jossa mies tosiaan ensin kolattiin nurin, koko Eteläpääty meinasi kollektiivisesti laueta pöksyihinsä kun kultapoika kävi jään pinnassa ja muutamaa sekuntia myöhemmin kiekko maaliin ja meitsillä tassut kohti kattoa ja Eteläpääty muuten hiljaiseksi.
Kaikesta päätellen sait kuitenkin katsottua matsin loppuun. Itse olin toissakaudella vastaavassa tilanteessa, kun Jokeriystäväni päätti tehdä temput ja osti meille liput Eteläpäätyyn "kun muualla ei ollut enää vapaita paikkoja". Noh, sen verran käytin pelisilmää että jätin huivia lukuunottamatta enemmät faniromppeet kotiin, mutta IFK maalasi ensimmäisellä minuutilla kesken Eteläpäädyn chantin ja itse toki taputin (ihan maltillisesti ja provosoimatta, itsesuojeluvaisto se on minullakin) maalille muiden istahtaessa alas. Ensin tuli avainnipusta päähän ja sen jälkeen 2 Jokerifania takariviltä kurkkuun kiinni. Pienen pystypainin jälkeen nämä sankarit lensivät ulos ja meikäläinen siirrettiin liikemiesten sekaan bisnespaikoille seuraamaan loppupeli. Kokemus sekin! Toki kunnia sinne minne kunnia kuuluu, eli jollekin faniryhmän capolle joka tuli ihan maltilla juttelemaan ja paiskattiin kättä vielä lopuksi, ymmärsi yskän ja itsekin pyysin anteeksi että olen väärässä katsomossa.

Itse pelistä vielä, ai saakeli että on hyvä fiilis nukutun yön jälkeen. Todella lupaavaa kevään kannalta, että näissä kärkipeleissä esitetään kauden parhaita otteita ja paikallisvastustaja sytyttää edelleen. Erityisesti plussaa siitä, että joukkue keskittyi olennaiseen erään jarkkoruudun temppuilusta huolimatta, muutaman kauden takainen IFK olisi ehkä vääntänyt siltä nenän niskaan mutta hävinnyt samalla 6-0. Mielummin näin päin.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä saa olla, ja pitää olla. Jos narrifanit huutavat euforiassa HIFK:n päälle pissaamisesta, niin siitä vaan. Tunnetta pitää olla, ja jääkiekon ei meikäläisen puolelta tarvitse koskaan olla mikään salonkikelpoinen tanssikilpailu.

Bisseä, makkaraa, raivoa, tunteenpaloa. Siitä on jääkiekko tehty.
Ihan totta tuo on, ja kuten sanottu omalla tavallaan sitä nautti olla IFK-pipo päässään siellä kaiken keskellä eilen, kiitettävää meteliä ja tunnelmaa riitti ja pitää antaa tunnustusta Eteläpäädylle omiensa kannustamisesta. Heidän olkkarinsa jossa kotijengin pitääkin saada tukea taaksensa ja paikallisvastustajan paskaa niskaan.

Eikä kukaan edes räkinyt mun niskaan, eli koskemattomana pääsin kotimatkalle vaikka pari kertaa joku kävikin naaman edessä ilkkumassa kun narrit tasoitti matsin.

Eivät tulleet enää Granlundin voittomaalin jälkeen.

Mutta joo, ilman muuta omia pitää kannustaa ja ymmärtäähän sen että tunteenpalon ollessa kova sitä huutelee mitä sylki suuhun tuo. Mieluummin niin kuin hiljainen halli jossa vaan katsellaan ja kuunnellaan kun miehet läpsyttelevät kiekkoa kaukalossa.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stadin herruus ratkesi siis jo nyt IFK:lle, ellei tammikuun tasauksessa pelata vastakkain.

Ruutuhan näytti kyykistymisen mallia jo lokakuussa kauden toisessa paikallisessa:
http://kuvapankki.jatkoaika.com/g2/d/263675-2/4H0Q2894.jpg

Ymmärrettäväähän tuokin oli, Ruutua varmasti pelotti, kun 19-vuotias Micke-Max Åsten meinaa taklata. Ei sillä niin väliä, vaikka vastustajan junnu loukkaantuisi, kaikki kun tehdään Ruudun mukaan voittamisen eteen.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olin itsekin paikalla eilisessa kohtaamisessa. Ihan ekaksi ihmetyttää miten Narrien peli ei ole kehittynyt kauden ekasta kohtaamisesta juuri mihinkään. Ekan pelin jälkeen kävi mielessä että voittaako tuota jengiä kukaan tänä kautena koska Narrit oli niin helv.... vahva liikkeessä, kaksinkamppailuissa, kaikessa. IFK ei päässyt omista mihinkään ja elämä jopa oman maalin takana kiekollisena oli todella tuskaista. Eilisestä jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen että miksi Narrit ei anna samanlaista painetta IFK:n pakeille kuin ekassa pelissä. IFK näytti eilen liikkeessä olevan piirun Narreja edellä ja IFK:lla nyt sentään syötöt napsahteli lapoihin kun naapurin avaukset tulivat hyökkääjän jalkoihin. Narrien ajoituksetkin tuntuivat olevan vähän hakusessa.

Erkka W, joka siis pyyhki Jalostakin 6-0 viime kevään pleijareissa, ei tuntunut tekevän yhtään mitään matsia voittaakseen. Viime kaudella oli kuitenkin aivan suvereeni (no ei ehkä ihan kaikkien mielestä..) Jaloseen verrattuna. Taisi Erkka jossain viime kauden pelissä nostaa karvausta kesken pelin ja sitä pidettiin aivan uskomattoman viisaana oivalluksena joka sai vastustajan valmentajan näyttämään täysin kyvyttömältä. Miksi ei kuitenkaan eilen? Olisi vääntänyt kolmesta nopeimmasta kaverista yhden kentällisen ja käskenyt niitä ajamaan IFK:n avaavia pakkeja sen minkä jaloistaa pääsee. Mun mielestä toi ei ole tavallista Erkkaa ettei kesken pelin tehdä yhtään mitään.

Naapuri oli mitä ilmeisemmin skoutannut IFK:n saksalaisen veskarin ja todennut että ylhäällä on tilaa. Pointsit olisivat jääneet Ilmalaan mikäli ylärima olisi n. 1,5 metriä tavallista korkeammalla. Ja Narrit olisivat olleet aivan ylivoimaisia jos amerikkalaisen fudiksen maali olisi sijoitettu kaukalon molempiin nurkkiin.

Ai niin joo! Mitä yhteistä on Jarkko Ruudulla, Munamiehellä ja Linda Lampeniuksella? Kaikille maksetaan kyykyssä olemisesta.
 
Sir TYG

Jäsen
Suosikkijoukkue
H I F K
Meiltä syntynyt Helsingissä viisi jätkää ja teillä seitsemän. Ei suurta eroa...

Yhtä suuri ero kuin eilisessä pelissä maalien erotus. Ratkaiseva ero siis. Voittajat löytyvät Helsingistä, ei Pasilasta.

Ihan kivasta ottelusta lähes kaikki jo sanottu. Mikke teki kaks ja ihan kiva niin, mutta ei kyllä eilen päässyt mielestäni dominoimaan, toisin kuin täällä voisi useista teksteistä päätellä. Kenttä joka pelasi Granlundeja vastaan suoriutui eilen kyllä hyvin.

Hirso on niin täydellisessä jäässä, että alta pois. Parhaiten tämä näkyi Narrien 2-2 tasoitusmaalissa jota edelsi IFK:n ylivoimahyökkäys. Tilasta ja kaikesta huolimatta Kimi onnistuu sössimään hyökkäykseen ja suunta kääntyy narreille jotka sitten iskivät. Voi voi.

Endras ei itseäni vakuuttanut millään tavalla. Koko ajan sai pelätä kun tuli laukaus. Jos narrit olisivat edes vähän paremmin päässeet ajamaan maalille kutien jälkeen, olisi eilinen mennyt narreille, ehkäpä jopa aika selvästi.

IFK-kannattajia paikalla oli eri tilanteiden taputuksista päätellen jopa suht runsaasti, mutta edes maalien jälkeen ei saatu minkäänlaista huutoa aikaiseksi. Tähän täytyy olla illassa eniten pettynyt. 90%:lla tänään vapaapäivä ja kaikkea... Missä peleissä syttyy kannustamaan jos ei näissä? Pitääkö taas odottaa kevään ratkaisevaan finaaliin asti...?
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olitko muuten Areenalla katsomassa matsia? Minä katsoin television välityksellä ja siinä todellakin vaikutti siltä kuin yleisö olisi hurrannut Granlundin loukkaantumiselle. Taustalta kuuluneesta kuulutuksesta kuitenkin päättelin yleisön hurraavan samaan aikaan julkistetulle yleisömäärälle. Toivon ainakin kovasti, että siinä hurrattiin illan yleisömäärälle eikä Granlundin loukkaantumiselle

Olin ja kyllä siellä Granlundille hurrattiin kun kiekko osui kipeästi jalkaan. No ainakin oikea mies ratkaisi pelin. Kaikkeen Pissa på, Hata IFK -paskaan on jo tottunut, mutta se että hurrataan kun vastustajan pelaaja loukkaantuu on erittäin ala-arvoista.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosin en Rudi syyttäisi filmauksesta, jos hänen väittensä pitäisi paikkansa, mutta kukas sen täällä todistaisi. Piilari on ikävä väärässä paikassa ja hyvä sen putoamista on suojata kädellä..

En tietysi varmuudella tiedä, muuta kyllähän tuo parissakymmenssä sekassa tehty jäältä luistimet jalassa koppiin ja takaisin uuden piilolinssin kanssa on kyllä aika mahdoton suoritus. Eiköhän tässä vaan kalasteltu jäähyä.

Huikea oli matsi, paras pitkään aikaan. Olisi voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa, mutta IFK voitto oli ansaittu.
 
Meiltä syntynyt Helsingissä viisi jätkää ja teillä seitsemän. Ei suurta eroa...

Ero kuitenkin.

Olipahan viihdyttävä kiekkoilta eilen. Kiitos Tom Nybondas, ettet hommannut J. Ruutua meille. Vielä suurempi kiitos Teille herra Tom Nybondas, että hommasitte lupaavan juniorin meille kaudeksi muutama vuosi sitten. Mikken verran oli HIFK parempi.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tietysi varmuudella tiedä, muuta kyllähän tuo parissakymmenssä sekassa tehty jäältä luistimet jalassa koppiin ja takaisin uuden piilolinssin kanssa on kyllä aika mahdoton suoritus. Eiköhän tässä vaan kalasteltu jäähyä.

Huikea oli matsi, paras pitkään aikaan. Olisi voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa, mutta IFK voitto oli ansaittu.

Ruutu ei koskaan mennyt pukukoppiin vaan jäi seisoskelemaan pukukoppikäytävälle ja meni sitten takaisin vaihtoaitioon. Jarkko, sut on nähty.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokerifanit sentään pitivät ääntä läpi ottelun, jopa sen minuutti ennen loppua tulleen 2-3 maalin jälkeen. Minä, me Jokerit! Punaisista pikkukisuista ei taaskaan lähtenyt ääntä edes maalien jälkeen, se punainen kuollut meri on nimensä ansainnut. Ja onhan se tottakai kamalaa että naapurin tähtipelaajalle vihelletään, anteeksi että taas tuli sivistyneille pikkurilli pystyssä matsia seuranneille pikkukissoille, erityisesti Ikerille, paha mieli. Voi nyyh.

Sivistymättömästi kohti seuraavia koitoksia.
 
Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tästä ei ole edes montaa kautta kun muuan Ville Leino sai jokaisessa hallissa vihellyskonsertin niskaan. Eikä siitä Janne Pesosestakaan kovin paljoa tykätty silloin kun pelasi vielä kärpissä ja dominoi. Toihan on vaan merkki siitä, että se pelaaja on ihan helvetin hyvä. Mutta onhan se isojen pahojen punaisten mielestä kamalaa, kun seiskamikelle buuataan. herranlettas sentään.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja onhan se tottakai kamalaa että naapurin tähtipelaajalle vihelletään, anteeksi että taas tuli sivistyneille pikkurilli pystyssä matsia seuranneille pikkukissoille, erityisesti Ikerille, paha mieli. Voi nyyh.

Some fucking class. Tosin liikaa vaadittu. Olisivat varmasti viheltäneet Gretzkyllekin aikanaan, jos olisivat nähneet hänen pelaavan vastustajan paidassa. Tosin suurin osa Jokereiden fanipäädyssä ei ollut vielä edes syntynyt, kun Gretzky ripusti hokkarit naulaan, joten painotan sanaa jos.

Ei siinä mitään, mitään logiikka ei ole syytä olettaakaan Jokeri-faneilta. Vastustajan pelaajille tulee viheltää ja buuata, jos siihen on jotain, edes vähäistä syytä.

Sitä, että vastustajan pelaaja on vain ilmiömäisen taitava, tulevaisuuden supertähti, jollaisesta ei ihan joka vuosi tai edes vuosikymmen pääse nauttimaan SM-liigassa, ja joka lisää todella paljon koko liigan kiinnostusta ja kaikille jengeille kertyviä pääsylipputuloja, en ihan vielä ymmärrä syyksi viheltämiselle.
 
Tässä tulee selvästi esiin erot, miten joihinkin asioihin suhtaudutaan. Noi tyypit jotka noissa fanikatsomoissa pyörii, elää tunteella tossa touhussa mukana. Ei pelkästään jokerikatsomo. Ei siellä ajatella, että ohhoh onpas tuo mikke loistava pelaaja, eipä tuommoisia pelaajia ihan joka vuosi tule. Hehheh, taidanpa antaa tunnustuksen vastustajalle elegantilla viiden taputuksen sarjalla.

Ei kaikki seuraa järjellä sitä ottelua siellä. Tunteella. Ja se on ihan yksilöstä kiinni kummasta nauttii enemmän.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Endras ei itseäni vakuuttanut millään tavalla. Koko ajan sai pelätä kun tuli laukaus. Jos narrit olisivat edes vähän paremmin päässeet ajamaan maalille kutien jälkeen, olisi eilinen mennyt narreille, ehkäpä jopa aika selvästi.

Vaan eivät päässeet, siinä kai se koko jutun ydin. Joukkueen ja Endrasin tutustuessa toisiinsa paremmin, tuo tullee olemaan homman ydin: Endras heiluu maalilla miten sattuu ja torjuu ekat kiekot akrobaatin elkein ja puolustus siivoaa kiekot ja miehet maalinedustalta.

Sen verran vielä eilisestä pelistä, että mielestäni kyseessä oli erinomaisen viihdyttävä ja jännittävä peli. Tämä on jäänyt Jarkko Ruudun pelletemppujen varjoon, mikä on sinällään erittäin valitettavaa, joskaan ei yllättävää.

Helsingin herruus siis tällä haavaa punaisille, ellei taas tavata tammikuun tasauksessa.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Sitä, että vastustajan pelaaja on vain ilmiömäisen taitava, tulevaisuuden supertähti, jollaisesta ei ihan joka vuosi tai edes vuosikymmen pääse nauttimaan SM-liigassa, ja joka lisää todella paljon koko liigan kiinnostusta ja kaikille jengeille kertyviä pääsylipputuloja, en ihan vielä ymmärrä syyksi viheltämiselle.

Lähtisin muistelemaan esim. Ville Leinon vierailuja petoluolassa, sekä Jokeri paidassa, että pleijareissa kerho-kaudella. Ihan kuin siellä olisi homoteltu ja vislailtu tämän tästä...

Ihan normaalia toimintaahan tuo on fanijoukoissa. Sama jos joku loukkaantuu pahasti niin AINA hetken huudellaa filmauksista ja taputetaan hullunlailla "kuole, kuole" -säestyksellä. Ja edelleen JOKA hallissa tätä tapahtuu.

Sama kuin tuo Ruutu case. Samanlainen apinahan se oli IFK:ssakin pelatessaan ja ei sitä silloin punanuttujen keskuudessa näin kovasti arvosteltu. Ihme homma.
 
jeani

Jäsen
Olin ja kyllä siellä Granlundille hurrattiin kun kiekko osui kipeästi jalkaan. No ainakin oikea mies ratkaisi pelin. Kaikkeen Pissa på, Hata IFK -paskaan on jo tottunut, mutta se että hurrataan kun vastustajan pelaaja loukkaantuu on erittäin ala-arvoista.

Urhon lähetysta kun katsoin, niin luulin että juuri tuollaisista epälutuurimaisista aplodeista oli kyse. Tosin joku kommentoi siihen, että aplodit tulivat siitä, että Jokerit kesti alivoiman ja ukkeli tuli juuri silloin jäähyltä kentälle.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähtisin muistelemaan esim. Ville Leinon vierailuja petoluolassa, sekä Jokeri paidassa, että pleijareissa kerho-kaudella. Ihan kuin siellä olisi homoteltu ja vislailtu tämän tästä...

Niin, kuten sanoin, vastustajan pelaajille tulee viheltää ja buuata, jos siihen on syytä. Leinon tapauksessa et voi tosissasi ihmetellä, miksi IFK-yleisö homotteli ja vislaili tämän tästä.

Granlundille saa toki vislailla, kunhan ihmettelin, mikä siinä on taustalla. Ja mitään selitystä en ole kuullut. Pohjanoteerauksena oli Granlundin loukkaantumiselle (tai Eteläpädyn spedejen toivomalle loukkaantumiselle) hurraaminen. Tällaista toimintaa en pysty millään ymmärtämään.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Lähtisin muistelemaan esim. Ville Leinon vierailuja petoluolassa, sekä Jokeri paidassa, että pleijareissa kerho-kaudella. Ihan kuin siellä olisi homoteltu ja vislailtu tämän tästä...

Niin mut kato kun Mikelle ei saa vislaa ku se on niin söpö.

Ihan oikeasti, aivan samanlaista toimintaa tapahtuu siellä lutuurin kehdossa Nordenskiöldinkadulla. Ihan brändin mukaista toimintaa itkeä, kun fanit elää tunteella mukana.

Ruudun kyykkiminen oli perseestä, enkä arvosta. Mutta tuo hanskagate oli mielestäni ihan ymmärrettävä. Ruudusta on kuitenkin pelillisesti loppujen lopuksi enemmän hyötyä omalle joukkueelleen kuin Melartista. Tosin se ei sitten mennyt eilen ihan niinkuin piti.

Pelihän oli sitten itessään ihan perseestä, johtuen lopputuloksesta ja siitä, että ainakin allekirjoittanutta rupeaa jo vituttamaan tämä perseily hyvän alkukauden jälkeen. Ei voi peli hajota noin pelkästään ykkösmaalivahdin loukkaantumisen takia!

HIFKlle onnittelut voitosta ja Helsingin herruudesta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Urhon lähetysta kun katsoin, niin luulin että juuri tuollaisista epälutuurimaisista aplodeista oli kyse. Tosin joku kommentoi siihen, että aplodit tulivat siitä, että Jokerit kesti alivoiman ja ukkeli tuli juuri silloin jäähyltä kentälle.

Muuten ihan kiva veikkaus mutta Granlund blokkasi Jokereiden yv-pyörityksen päättäneen siniviivavedon tuossa tilanteessa. Sitä en muista oliko HIFK-jäähyä vielä tuon sattuessa jäljellä vai pääsikö HIFK-pelaaja juuri boxista pois.
 
Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Mutta tuo hanskagate oli mielestäni ihan ymmärrettävä. Ruudusta on kuitenkin pelillisesti loppujen lopuksi enemmän hyötyä omalle joukkueelleen kuin Melartista. Tosin se ei sitten mennyt eilen ihan niinkuin piti.

Tätä mä en ole ihan ymmärtänyt, että mistä lähtien tällainen hanskagate on "nerokkaasti" hoidettu jättämällä tappelematta. Onko tässä jotain muuttunut vuosien saatossa, että on ihan ok haastaa kaveri tappeluun ja sitten naureskella kun haastetun hanskat putoavat jäähän ja kymppi odottaa. Ehkä tää oli sitten jotain sitä 700 nhl matsin kokemusta joka on mennyt ohi...
 
http://www.youtube.com/watch?v=v71FqkDMV1c

Jarkko jekuttaa Phaneufia. Eikö muka ole vekkulia viihdettä? Te vakavallismieliset voisitte höllätä sitä pipoa ehkä hieman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös