Lukossa on muutamia kovia pelimiehiä, jotka olivat ratkaisevassa asemassa mestaruuden voittamisessa. Niiden, jotka ovat näyttäneet tasonsa myös tällä kaudella, markkina-arvo on noussut ja on täysin ymmärrettävää, että pelaajat siirtyvät muualle suuremman palkan perässä.
Euroopan kansallisiin sarjoihin tulee siirtymään paljon KHL:n jättäviä/-neitä pelaajia, mikä tarkoittaa, että joidenkin liigapelaavien palkka putoaa. Osa joutuu lähtemään ulkomaille tai siirtymään Mestikseen. Muuttuvassa tilanteessa täytyy ottaa huomioon, rakennetaanko tulevan kauden joukkue vanhoista pelimerkeistä entistä suuremmalla rahalla vai käyttääkö niitä rahoja täysin uudistuneeseen pelaajamarkkinaympäristöön.
Minä näen, että joukkueessa tulee olla jatkuvuutta, mutta jatkuvuuden ei tarvitse perustua ykköskorin pelaajiin. Jatkuvuuden lisäksi joukkue rakentuu isompaa roolia ottavista nuorista ja tehoja tekevästä ykköskorista. Lukossa jatkuvuutta edustustavat Hakulinen, Mattila, Piipponen ja Nyman. Suni ja Päivärinta ovat ensi kaudella entistä kovempia nuoria. Jäljelle jää joukkueen tehopelaajat, jotka voivat olla Pooley ja Ikonen.
En näe mitenkään ongelmaisena, että ne pelaajat, jotka eivät omista pysty täyttämään em. kohtia, hankitaan uusina pelaajina. Tässä välissä on taas syytä muistaa, että Venäjän nykytilanne on muuttanut ensi kauden markkinat täysin, eikä heille kaikille löydy paikkaa kovia palkkoja maksavista Sveitsistä ja Ruotsista.
Jos Lukko pitäisi hinnalla millä hyvänsä Ilosen, Skadlickyn, Grégoiren ja Saarijärven, rakentaisi Lukko joukkuettaan vanhaan, mikä ei varmasti ole tie menestykseen.