Lukko kaudella 2016–2017

  • 404 987
  • 1 793

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vaikka Lukko voittaisi jäljellä olevista kymmenestä kahdeksan suoraan varsinaisella, ei sääläripaikka olisi vielä silläkään sanottu.
Näin se valitettavasti on. Ilves jäi muutama vuosi sitten 84 pisteellä ulos sääleistä ja Lukko nousisi kahdeksalla suoralla voitolla siihen samaan pistemäärään ilman takuuta paremmasta elämästä.

Jos vielä jossitellaan lisää, niin olisihan se aikamoista, kun Gagsin lähdön jälkeen saavutettaisiin tuolla yllä olevalla voittomäärällä kaikkiaan 39 pistettä 51 mahdollisesta. Sillä olisi lähes varmasti kuntopuntarin kakkonen 17 pelin otannalla, mutta ei pääsisi pudotuspeleihin. Aikamoinen kauhuskenaario.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikka on meno nyt ihan erilaista kuin alkukaudesta niin kyllä minä pahoin pelkään että tämä kiri alkoi ihan liian myöhään. Jäljellä olevalla pelimäärällä se 5 pistettä ei ole ihan pikkujuttu kiinni otettavaksi, varsinkin kun siinä taistelussa on vielä muitakin mukana ja sekä Sportilla että HIFK:lla on vielä yksi peli vähemmän pelattuna. Eilen kun olisi tullut vähän apuja Pelicansilta niin näyttäisi paremmalta mutta nyt se säälipaikka vaatisi Lukolta ihan täydellisen loppukauden ja vielä vähän apua muilta.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Tai joku muu niistä 40 pelistä. Tämän kauden loppu tulema ei jää "siitä yhdestä" pelistä kiinni.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Kyllä mä olen niin laskeskellut että kun Lukko tulee päätymään johonkin 83 pisteen tienoille, niin se riittää playoffeihin. Pisteitä on joka pelissä jaossa vain 3 ja niitä ei tule kaikille joukkueille riittämään niin paljon että 10 muuta joukkuetta saisi enemmän pisteitä kuin Lukko. Toki auttaa jos Vaasasta saadaan pistekin, ja Hifk pitää kotona voittaa, ja playoffeista ulosjääville ei tietenkään saisi pisteitä jättää. Sportilla ja Hifkillä on aika pahat pelit viimeisellä ~55-60 kierroksella ja Lukon jänteen pitää vaan kestää.

Sinänsä se nyt ei maailmaa kaada jos Lukko jää ulos. On tämän painajaismaisen kauden päätteeksi ihan mukavaa että Lukko pelaa panoksellisia pelejä, ja vielä ihan hyvin. Olen jo niin monta kertaa ajatellut että pitäkää tunkkinne saatanan paskahousut ja miettinyt jotain muuta sisältöä elämään tälle keväälle, että tällainen tuli vähän pyytämättä ja yllätyksenä.
Niinpä, niinpä. Se "7-3"-ottelu HPK:a vastaan voipite olla lopulta isompikin aihe vitutukseen...
Tai se voi olla just se ratkaiseva piste jolla Gagnon vei Lukon pleijareihin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Eikö Gagnon tehnyt jatkoajalla oman maalin. Pikemminkin Gagnon upotti Lukon, jos pisteen päähän pudotuspeleistä jäädään.
No tuo nyt on varsin pessimistinen näkemys. Gagnon teki voittomaalin, Lukko sai tärkeän pisteen.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Satakuntalaisena pessimistinä minä ainakin lasken piste-eron Sportiin 8 pisteeseen, koska heillä on yksi "rästipeli" Lukkoon verrattuna. En jaksa muistaa miten tasapisteissä paremmuus ratkotaan, mutta käytännössä Lukon pitää voittaa kymmenestä pelistä kolme enemmän kuin Sport. Vaikuttaa vaikealta urakalta, jota toki helpottaisi merkittävästi voitto keskinäisestä.
 

castorpollux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spårt, VPS, Wasa Royals, Suomen maajoukkueet
Mjoo, jännä loppukiri tulossa meidän kannalta katsottuna tänäkin vuonna - vaikken haluakaan millään yltiövarmuudella laskea Ilvestäkään pois kisasta, niin näkisin että HIFK, Spåra, Lukko ja Jukurit (tässä järjestyksessä) ratkovat ne sijat 9-12. HIFK:lla on ollut suvantovaihetta jo jonkin aikaa, kun taas Spåra ja Lukko ovat molemmat kuntopuntarin käkisijoilla - Spåralle on vielä luojankiitos Nessu Nenonen tulossa Tuhma-Olavin jatkoksi takaisin pelikentille, joten uskoakseni meillä on hyvät saumat haastaa HIFK ysisijasta - ja miksei Lukollakin.

Kumpi tahansa (ellei molemmat) sitten esi-pleijareihin meneekin, niin uskoakseni tästä loppukiristä on iso hyöty sille kymppisijan nappaavalle, koska vastaan asettuisi ekalla kierroksella kaikella todennäköisyydellä Ässat. Ja väitänpä että olipa Ässillä sitten vastassa näistä naapureista kumpi tahansa, niin tämän Spåran ja Lukon keskinäisen kirittelyn "voittaja" tulee pistämään samassa huumassa Padan laulukuoroon.

Hieno kevät tulossa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos Lukko sinne kympin sakkiin pääsee, niin pidän ihan mahdollisena sitä että siitä sarjasta Lukko myös jatkaisi eteenpäin, vastustajasta huolimatta. Ja sitten olisikin taas vastassa sadatta kertaa peräkkäin play offeissa Tappara. Ei kevättä ilman Tapparaa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Päivän LS:ssa oli juttua Gagnonin lähdöstä ja vähän muustakin. Ohessa lyhyet lainaukset:

  • Rajalan mukaan Gagnonin lähdöllä turvattiin ensi kauden joukkueen rakentaminen, eli pelaajabudjetti pystytään pitämään samana.
  • Gagnonista saatu säästö oli sama kuin kahdesta playoffien kotiottelusta, jotka Lukko oli laskenut budjettiin mukaan. (Rajalan mukaan yhden playoff-ottelun tuotto on kuusinumeroinen)
  • Joulukuussa Gagnon oli saanut rahakkaan tarjouksen Salavat Julajev Ufalta, silloin Lukko tyrmäsi siirron heti.
  • Lukko sai siirtorajan kynnyksellä useita kyselyjä pelaajistaan, Liigan sisältä sekä ulkomailta.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Päivän LS:ssa oli juttua Gagnonin lähdöstä ja vähän muustakin. Ohessa lyhyet lainaukset:

  • Rajalan mukaan Gagnonin lähdöllä turvattiin ensi kauden joukkueen rakentaminen, eli pelaajabudjetti pystytään pitämään samana.
  • Gagnonista saatu säästö oli sama kuin kahdesta playoffien kotiottelusta, jotka Lukko oli laskenut budjettiin mukaan. (Rajalan mukaan yhden playoff-ottelun tuotto on kuusinumeroinen)
  • Joulukuussa Gagnon oli saanut rahakkaan tarjouksen Salavat Julajev Ufalta, silloin Lukko tyrmäsi siirron heti.
  • Lukko sai siirtorajan kynnyksellä useita kyselyjä pelaajistaan, Liigan sisältä sekä ulkomailta.

Aika paljon Lukon/Rajalan touhuja on haukuttu, mutta mun mielestä nyt on toimittu ihan fiksusti. Jos nyt päästään vielä pleijareihin niin se on aika helvetin iso plussa.
 

senilix

Jäsen
Kyllä tässäkin jutussa/tiedotteessa oli ihan varmasti jotakin pahasti pielessä. Odotellaan fanien kommentteja.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Sinun kommenttiasi @senilix ei tarvinnut kauaa odotella, eikä se päässyt yllättämään.

Jos tästä vielä pleijareihin päästäisiin ja jopa sieltä vielä sääleistä jatkoon, niin taloudellisen tuloksenhan pitäisi olla aika hyvä jopa. Näkyisiköhän sekin sitten ensi kauden joukkueessa?
 
Viimeksi muokattu:

senilix

Jäsen
Sinun kommenttiasi @senilix ei tarvinnut kauaa odotella, eikä se päässyt yllättämään.
Niinpä. Ajattelin kerrankin ehtiä ensin:)
Eihän mikään Lukon ulostulo missään asiassa ole kelvannut kaikille, aina on ollut jotakin valittamista.

Asiaakin. Sellainen epäilys minulla on, että tällä kaudella lipun keskihinta on hieman alempi kuin menneinä kausina. On ilmeisesti ollut aikaisempaa enemmän tarjouksia ja ilmaislippuja, mukaanluettuna ne halvat seisomakausikortit.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Asiaakin. Sellainen epäilys minulla on, että tällä kaudella lipun keskihinta on hieman alempi kuin menneinä kausina. On ilmeisesti ollut aikaisempaa enemmän tarjouksia ja ilmaislippuja, mukaanluettuna ne halvat seisomakausikortit.
Tämä on varmasti totta. Halvempien lippujen takia katsoja tavoitekin oli ennen kautta kunnianhimoinen 4000/ottelu. Jos Lukon pelit eivät olisi menneet heti Elokuusta lähtien päin persettä aina Tammikuun loppuun asti, niin tuollainen keskiarvo olisi ihan totetutettavissa vastaavilla kausari-kampanjoilla. Sitä en osaa sanoa, että kuinka paljon "vapaalippuja" tälle kaudelle on budjetotua enemmän jouduttu laittamaan jakoon. Lauantain Ässä-pelissäkin yleisömäärä taitaa alkaa kolmosella, kun ei vapareita näytä olevan Lippupalvelun katsomokartan mukaan jaettu.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tipi muuten tehnyt pahan mokan ja mennyt budjetoimaan playoffeja mukaan . Tästä muinoin antanut mielestäni lausunnonkin, ettei niitä Lukko budjetoi mukaan. Miksiköhän nyt on noin toimittu?
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tipi muuten tehnyt pahan mokan ja mennyt budjetoimaan playoffeja mukaan . Tästä muinoin antanut mielestäni lausunnonkin, ettei niitä Lukko budjetoi mukaan. Miksiköhän nyt on noin toimittu?

Aina ennenkin on budjetoitu pleijarit mukaan viime kausina.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Nelonen Pron Liigastudion virallinen veikkaus loppukaudesta on muuten 9.Sport ja 10. Lukko. Eli ovat laskeskelleet että Hifk sukeltaa päätyyn asti. Eli todennäköisesti ei.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Sport se näyttää sukeltavan.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Niin luonnollisesti omat pelit pitää hoitaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nimenomaan omissa käsissä. Muiden tekemisiä on nyt turha kuikuilla.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos tarkkoja ollaan, niin pleijareihin pääsy ei ole enää täysin omissa käsissä. Eilisestä pelistä 2p niin olisi ollut omissa käsissä (ellei muuten, niin maalierolla). Eilisestä 3p, niin olisi ollut täysin omissa käsissä. Lauantai-iltana kaikki voi olla taas puhtaasti omissa käsissä. Silloin Sport ja Hifk jakavat jollain tavalla 3p, eli suoralla voitolla otetaan toista vähintään 2p kiinni.

Huomenna Hifkille ja Jukureille suorat voitot, lauantaina Jukureille, Sportille ja Ipalle suorat voitot ja Lukolle häviö, niin kausi on periaatteessa siinä kohtaa päätöksessä. 8peliä jäljellä ja 7p matkaa sääleihin, sekä kolme joukkuetta ohitettavana.

Ei vieläkään pysty käsittämään sitä eilistä löysäilyä pelin aikana..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös