Mainos

Lukko kaudella 2012-2013, Dufvan ensimmäinen

  • 760 180
  • 2 631

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tavallaan totta tuokin.
Miksi Lukko rakentaa menestystarinansa ja kehittymisensä tällaisen kuvion varaan?
Miksi johto palkkaa Mestaruutta valmentamaan Risto Dufvan, jonka motivaatio ja johtamistapa kyseenalaistettiin potkujen arvoisesti Jyväskylässä?
Miksi haluttomuuteen ei ole reagoitu ?
Olisiko muutoksen aika myös hieman korkeammalla lehtereiden varjossa?
Olisiko ammattilaisuuden aika saapua myös Raumalle hyväveli-systeemin sijaan? Voisiko hallituksen, toimitusjohtajan ja pelaajakoordinaattorin/urheilutoimenkohtajan valita ammattimaisin, ammattilaisin perustein. Tätä on katseltu aivan liian pitkään. Hävetkää.
On muutoksen aika!
Oeln kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että on muutoksen aika. On ollut jo vuosia, mutta muutosta ei vaan ole tullut ja sen verran uskon tuntevani tuota Lukon johtoon pesiytynyttä hyvä veli-järjestöä että muutosta ei ole tulossa vastaisuudessakaan.

Lukko tulee kaikessa aina jälkijunassa jumalauta. Se mikä muualla on toiminut joskus kolme-neljä vuotta sitten, oivalletaan Lukossa vasta sitten kun juna meni jo.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä tuska ja paineet heijastuivat RD:n kasvoilta pelin aikana. Lisäksi UrhoTV:lle Lukon valmennus ei ollut antanut haastattelua ennen peliä, kun oli kiireitä.

Huvittavaa oli lukea RD:n huulilta peli aikana: "ei ollut saatana mitään", kun luottoratsu Koskenkorva kahvasi kiekottaman miehen keskialueella ja otti tyhmän jäähyn.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Dufva:lle pitäisi antaa monoa mahdollisimman pian, mieluiten jo tänään. Olen aivan varma, että Juha Vuori pystyy vähintään samaan mitä nyt on nähty ja vieläpä paljon halvemmalla. Luultavasti Laaksonen, Kangasmäki ja Virtanenkin pääsisivät joskus pelaamaan. Kielitaidoton muumio penkin takana on vain hidaste tällä hetkellä.
 
Kyllä.
Hyvä esimerkki on JYP-konduktöörin ulospotkiman salamatkustajan nostaminen ykkösluokkaan ja palkitseminen yhdellä SM-liigan kalleimmista sopimuksista.
Olisi mahtava kuulla, millä perusteilla kyseinen ratkaisu tehtiin.

Dufva on kuin "Lost in translation"-elokuvan väsynyt, haluton, entinen filmitähti, joka rahastaa maineellaan Hollywood-legendoja ihailevassa Japanissa. Rauma on Dufvan Japani. Ja kassakone kilisee.

Minusta hallitus ei voi tehdä tällaisen epäonnistumisen edessä muuta, kuin erottaa toimitusjohtajan, pelaajakoordinaattorin ja valmennuksen. Lukko tarvitsee radikaalin muutoksen. Heti. Ei ensi syksynä, ei kolmen vuoden kuluttua. Heti.
Kunnianhimoisen, nälkäiset ammattilaiset näiden ylipalkattujen suojatyöpaikkalaisten tilalle. Missä muussa bisneksessä johto ei kanna tulosvastuuta? Missä tahansa muussa firmassa edellämainittu ponneton porukka olisi korvattu uusilla tulijoilla aikaa sitten. Ja kyllä näille pesteille tulijoita riittää. Nälkäisiä ja ammattitaitoisia. Päämäärätietoisia, uudistushalukkaita, oman näkemyksen ja toimintatavan hallitsevia henkilöitä.
Ei tarvitse kuin katsoa verokalenteriin ja huomaa, että näihin pesteihin on saatavissa alan parhaat tekijät.
Miksi Raumalla ratkaisuja tekevät amatöörit? Miksi joukkueen rakentavat amatöörit? Miksi joukkueen keskeisiksi tekijöiksi valitaan uransa kulta-ajat nähneitä miehiä?
Vastatkaa tai vaietkaa!
On muutoksen aika!
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt Dufvan on lyötävä kaikki peliin ja näytettävä kannattajille mikä on tasoero tämän hetken joukkueella ja sillä että heivataan monta miestä mäkeen ja paikataan niitä vaikka junnuilla.

Itse uskon että tulos pysyy vähintääkin samana. Lukko on tällä hetkellä niin surkea että surkeammin ei voi eikä saa mennä. Eli yksi peli sinne tai tänne. Minä haluan nähdä mihin nämät nuoret lupaukset pystyvät.

Tässä vaikka vähän jeesiä.

1. Keränen - Nielsen - Bödker
Larsen - Generous

2. Laaksonen - Azevedo - Elo
Honkaheimo - Tikkanen

3. Kangasmäki - Jasu - Riska
Tommila - Kovanen

4. Bertrand - Ilomäki - Näppi

MV
Vehanen
(Nielsen)

Niinpä niin...eipä tuonne noita junnuja oikein saanut kun kaikki on lainassa. Mutta oma mielipide on että tuollakin kokoonpanolla pärjätään paremmin kuin tämänpäiväisellä. Saadaan nuo ikäloput papparaiset pois ja nuorta verta tilalle joilla on halu pelata ja voittaa.

DUFVA....ET USKALLA
 
esanro2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Coyotes, Islanders, Stars.
Kyllä nyt kannattais Hannun ottaa puhelu sille Reginille, jotta saataisiin Azevedolle kaveri. Maailmanluokan pelimies haluaa tulla pelaamaan kavereittensa kanssa tänne, ja Vanhatalo, Rajala ja Dufva ovat sitä mieltä, että ei me ketään tänne tarvita. Meilä on Koskenkorva ja Koskinen. Nyt se Regin tänne ja vaudilla (+ pakki). Jos ämeriikassa ruvetaan pelaamaan, niin sitten vedetään vaan kylmästi välikausi ja keskitytään pitämään Ipa takana. Azevedo menee täysin hukkaan ja on silmin nähden turhaantunut, kun joutuu pelaamaan täydellisten puukäsien kanssa. Lisäksi saataisiin toinen kunnollinen ylivoima. Eilinen Peli olisi pitänyt tappaa kahdessa erässä niiden ylivoimien aikana, mutta voin vaan kuvitella, kun joku Jarkko Ruutu nauroi kun kentälle tulee Riskaa ja Jasua "pyörittämään" kuviota.
 
Riskahan on koko kauden pelannut ylivoimassa. Onko mielestäsi esim. Ilomäki tai Bertrand täydellisiä puukäsiä? Eli heitä on mahdoton ajatus koittaa Azevedon rinnalla? Caldwellin paikalla ei voi koittaa Virtasta? Azevedo pelasi muuten eilen kolmannessa erässä Juuttien kanssa.

Omasta mielestä voisi nuorille pelaajille ja omille kasvateille antaa edes reilun näyttöpaikan. Nyt nuoret pelaajat merkitään ykkös-tai kakkosketjuun, mutta peliaika on 3-9 min. Jos homma ei toimi, niin sitten voidaan ostaa taas lisää kokeneita seppiä. Kokemusta totta kai tarvitaan, mutta omasta mielestä joukkueessa pitäisi olla myös nuoruuden intoa ja yritystä. Muuten peli menee helposti hengettömäksi, kun kaiken nähneet jyrät eivät jaksa syttyä jokaiseen peliin. Joskus voisi miettiä myös tulevaisuutta ja seuraavaa kautta.
 
Itse taas olen sitä mieltä, että nyt ei ole enää varaa kokeiluihin tämän kauden osalta, vaan yksi oikesti kova pelimies Azevedon rinnalle. Tällöin on kaksi selkeää kärkiketjua ja 3-4 ketju voidaan kasata suurimmaksi osaksi nuorista pelaajista. Tätä puoltaa myös se, että on utopiaa ajatella, että Tukonen ja Pesonen olisivat molemmat kunnossa loppukaudella. Meidän nuoret (joskaan kaikki eivät reilua näyttöpaikkaa saaneet), Jasu ja Bertrand etunenässä, saivat mahdollisuutensa alkukaudella, ei toiminut. Bertrand ei totisesti kuulu melkein kolmen miljoonan joukkueessa ykkös- kakkosketjuun. Ilomäkeä ja Virtasta itsekkin kokeilisin isommissa rooleissa, jos ei hankintoja tosiaan enää tehdä.

Tiedän kyllä, että Riska on pelannut koko kauden ylivoimaa ja olikin ihan perusteltua pitää häntä maskimiehenä, kun Nielsen, Bödker ja Larsen hoitivat kiekkoa maalille. Mutta jos kaveri on ylivoimassa tekemässä jotain muuta, kuin seisomassa maalin edessä, on jotain pahasti vialla.

Azevedon peluuttaminen Juuttien kanssa kertoo siitä, että valmennusjohto tietää, että Justinista ei saada tällä hetkellä irti tarpeeksi. Kun kaikkia syömähampaita peluutetaan samassa ketjussa, ketä jää jäljelle ratkomaan pelejä, kun tuo ketju pelataan pois kuten eilen. Ei ketään. Eikö siis mielestäsi olisi perusteltua hankkia peluria, joka tekisi hyökkäyksestä 100% vaarallisemman. Mielestäni oven pitää siinä kohdassa käydä myös toiseen suuntaan.

1. Regin - Azevedo - Ilomäki
Kovanen – Honkaheimo

2. Bödker - Nielsen - Keränen
Larsen – Virtanen

3. Nurmi - Jasu - Riska
Tikkanen – Generous

4. Laaksonen - Kangasmäki - Elo/Bertrand

Saikulla Pessi, joka pelaisi terveenä juuttiketjussa, sekä Tuksu, joka pelaisi terveenä ykkösessä. Lopuille kenkää/mestistä.
 
Viimeksi muokattu:

Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
1. Regin - Azevedo - Ilomäki
Kovanen – Honkaheimo

2. Bödker - Nielsen - Keränen
Larsen – Virtanen

3. Nurmi - Jasu - Riska
Tikkanen – Generous

4. Laaksonen - Kangasmäki - Elo/Bertrand

Saikulla Pessi, joka pelaisi terveenä juuttiketjussa, sekä Tuksu, joka pelaisi terveenä ykkösessä. Lopuille kenkää/mestistä.

Näillä ketjuilla luulisi jo tulostakin tulevan. Joukkueen rakennuksessa on mielestäni alunperinkin tehty pari isoa virhe.

Ensimmäinen virhe oli se, että kauteen lähdettiin oletuksella, että Pesonen ja Tukonen ovat meidän ykköslaiturit. Etenkään Tukosen varaan ei pidä laskea yhtään mitään, koska äijä on jatkuvasti sivussa. Kunnossa olleessaan mies on erinomainen pelimies, mutta se ei tässä tilanteessa auta. Pesonenkin on aika kiitettävästi kärsinyt loukkaantumisista, eikä mies ehkä kuitenkaan ole aivan ykköskentän tasoa. No summasumarum, kun nämä kaksi äijää on sivussa tällä hetkellä niin tässä ollaan lähes täysin juuttien sekä Azevedon varassa.

Toinen virhe oli Caldwellin ja Kovasen palkkaaminen ykköspakeiksi. Caldwell oli jo viime keväänä Ässissä aivan yössä, joten viimeistään siinä vaiheessa olisi pitänyt Vanhatalonkin hälytyskellojen soida. Kovanen on varmaankin RD:n hakuja, mutta kyllä Tomminkin ura alkaa mielestäni olemaan ehtoopuolella tai ainakaan itse en olisi miestä näin suureen rooliin hankkinut missä mies nyt pelaa.

Toivottavasti lakko jatkuu vielä, sillä muuten ollaan todelle helisemässä. Lukko -johto hehkuttaa lehtiä myöten, että uusia miehiä hankitaan mikäli juutit poistuvat joukkueesta. Pidän erittäin epätodennäköisenä, että Lukon scouttaus onnistuisi niin hyvin, että kolmikko Bödker, Nielsen ja Larsen saataisiin korvattua niin, ettei joukossa olisi ainuttakaan floppia. Kaiken a ja o pelin parantumiselle on se, että RD saisi jokaisen pelaajan pelaamaan edes lähelle heidän keskimääräistä tasoaan. Toisaalta onko sitten RD siihen hommaan oikea henkilö? Aika näyttää.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Ei ehkä ihan Mestis tasoa mutta liigan sijat 11-13 on hyvä ja realistinen arvio.

Tämän päivän Tappara-pelin kokoonpanoa kun katsoo, niin ei voi sanoa kuin "Dufva! Haista peräreikä"

Koskinen ja Koskenkorva saa pelata. Pitää kohta alkaa toivomaan noille kahdelle kauden lopettavaa mutta ei mitään loppuelämään vaikuttavaa alaraaja vammaa. Samaa pitää toivoa Caldwellille ja miksei myös Kovaselle. Ei noita muuten penkitetä.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.

senilix

Jäsen
Dufvaa osoittivat sormellaan nämä valtakunnan huippustrategitkin.
Kerrankin minä olen heidän kanssaan samaa mieltä.
 
luimuri

Jäsen
En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä kun katsoo tuota pelaajalistaa ja miettii, että tuohon joukkueeseen on lyöty noin 2,5 miljoonaa euroa ilman tanskalaisia. Siis oikeasti, miten vitussa on mahdollista? Tuollainen toiminta pitäisi olla jo laissa tuomittavaa ja syylliset tulisi laittaa vankilaan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä munkin täytyy tunnustaa että tällä kertaa olen ihan samaa mieltä Sihvosen ja Seppäsen kanssa.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon joukkue on Mestis-tasoa mutta löytyy sarjasta sijalta 11, joten sehän tarkoittaa sitä että joukkue on ylisuorittanut!
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä kun katsoo tuota pelaajalistaa ja miettii, että tuohon joukkueeseen on lyöty noin 2,5 miljoonaa euroa ilman tanskalaisia. Siis oikeasti, miten vitussa on mahdollista? Tuollainen toiminta pitäisi olla jo laissa tuomittavaa ja syylliset tulisi laittaa vankilaan.

Eihän tuohon ole voitu millään iskeä 2,5 miljoonaa? Tai sitten Lukko maksaa hirveitä palkkoja näille normaaleille rivimiehillekin. Jos nyt ei lasketa Danskeja mukaan, niin tuosta jengistä puuttuu käytännössä kokonaan ykkösketju ja melkeinpä kunnon kakkosketjukin. Näin kärjistäen. Pesoset, Keräset ja Kauvosaaret ei ole menestyvän joukkueen kahden ensimmäisen ketjun pelaajia. Azevedo ja Tukonen ovat ainoita jotka voidaan laskea kahden ekan ketjun pelaajiksi.

Puolustuskin on aivan liian tasapaksu. Löytyy Kovasta jonka parasta ennen päiväys meni about 3-4 vuotta sitten, Caldwell joka on tiedetty Ässä ajoista lähtien jo hasardiksi, mutta parhaimillaan hyvä, Generous ei ole ollut missään vaiheessa kummonen, Tikkasen suunta ollut kanssa laskeva viime vuosina. Oikeastaan Honkaheimo on ainoa joka on viime vuosina nostanut statustaan.

E: Ei saatana, kyllä siinä saa olla aikamoinen seppä jos on saanut tuhlattua suurimman osan rahoista ja nippu on tuollainen?
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä maksaako, mutten minä sitä ihmettelisi vaikka tuo joukkue 2,5 miljoonaa maksaisikin. Vuosikausiahan Lukko on maksanut järjetöntä ylihintaa pelaajista, kun on ollut pikkuinen pakkokin kun muuten ei saa edes noita CoscenCorvia ja Kovasia sinne pelailemaan.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon joukkue on Mestis-tasoa mutta löytyy sarjasta sijalta 11, joten sehän tarkoittaa sitä että joukkue on ylisuorittanut!

Jutussahan todettiin, että Lukon joukkue on Mestis-tasoa ilman tanskalaisia. Tämä pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Ilman juutteja Lukko olisi viimeisenä ja menossa karsintoihin.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eihän tuohon ole voitu millään iskeä 2,5 miljoonaa? Tai sitten Lukko maksaa hirveitä palkkoja näille normaaleille rivimiehillekin. Jos nyt ei lasketa Danskeja mukaan, niin tuosta jengistä puuttuu käytännössä kokonaan ykkösketju ja melkeinpä kunnon kakkosketjukin. Näin kärjistäen. Pesoset, Keräset ja Kauvosaaret ei ole menestyvän joukkueen kahden ensimmäisen ketjun pelaajia. Azevedo ja Tukonen ovat ainoita jotka voidaan laskea kahden ekan ketjun pelaajiksi.

Puolustuskin on aivan liian tasapaksu. Löytyy Kovasta jonka parasta ennen päiväys meni about 3-4 vuotta sitten, Caldwell joka on tiedetty Ässä ajoista lähtien jo hasardiksi, mutta parhaimillaan hyvä, Generous ei ole ollut missään vaiheessa kummonen, Tikkasen suunta ollut kanssa laskeva viime vuosina. Oikeastaan Honkaheimo on ainoa joka on viime vuosina nostanut statustaan.

E: Ei saatana, kyllä siinä saa olla aikamoinen seppä jos on saanut tuhlattua suurimman osan rahoista ja nippu on tuollainen?
13 peliä, 6 maalia ja 5 syöttöä. 4 min jäähyjä ja +4. Kyllä Pesonen viime kaudella (Vuoren alaisuudessa) ja nyt tällä kaudella on ollut 1-2 ketjun kamaa
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensi viikolla vastassa Ilves ja Kärpät kotona ja Tappara vieraissa. Minimissään 6 pistettä pitäisi saada, kun tällä viikolla jäätiin 3 pisteeseen.

Ilves pelistä saadaan varmat 3 pistettä, mutta kahdessa muussa ottelussa vaaditaan Vehaselta+Juuteilta venymistä, jotta pisteitä tulee. Tapparakin pääsee ensi lauantain peliin tuoreilla jaloilla, jolloin on varmasti aivan eri peli kuin tänään. Lisäksi ykköspakit saattavat olla tuolloin mukana. Kärppiä vastaan sauma on maalivahtipelissä, kun Vehanen on selvästi Karhusta kovempi kassari.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikähän Reginin tilanne mahtaa olla? Onko soppari jo Lukon kanssa tehty vai meneekö muualle. Herra tekee luultavasti ratkaisunsa lähipäivinä. Veikkaan, että menee Jyppiin, jos ei Lukolle kelpaa. Tukosen epävarmasta tilanteesta johtuen ottaisin Azevedon vierelle.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Yksi Ameriikan mantereen pojan paikkahan on myös avoinna. Mihinköhän sitä pantataan? Nyt, kun Tikkanenkin ehkä loukkaantui ja vaikka ei olisi loukannutkaan, niin ameriikkalainen/kanukki Nahila-pakki vaan sisään. Ja se Regin hyökkäykseen niin alkaisi jo näyttämään joltain. Sehän nyt lienee varma juttu, että jos Lockout loppuisi niin tuo Ameriikan mantereen poika sieltä aika äkkiä lisäytyisi rosteriin. Mutta jossei se nyt loppuiskaan lainkaan tällä kaudella...
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli katseltua missä menee Lukon viime kauden pelaajia ja löysin Lintneristä semmoisen uutisen jonka tajusin niin että kun lockout loppuu olisi Lintner tulossa Suomeen tai Tsekkiin. Tällä hetkellä Lintner pelaa hajapelejä Slovakiassa. Onkohan joku joukkue ilmaissut mielenkiinnon sm-liigasta...voisiko se olla Lukko...Eikös Rajala sanonut että locoutin päättyessä korvaavat pelaajat ovat tulossa.
 
Uskon/toivon/luotan, että Lukko näyttää lockoutin jatkuessa 1.12. tältä: (loukkaantuneina Pesonen, Tukonen, Tikkanen?)

Mikkel Bödker Frans Nielsen Peter Regin
Jesse Virtanen Philip Larsen
Petri Vehanen
Simon Nielsen

Janne Keränen Justin Azevedo Eero Elo
Otto Honkaheimo XXX

Filip Riska Arttu Ilomäki Teemu Nurmi
Tommi Kovanen Matt Generous

David Stach Juhani Jasu Charles Bertrand

varalla/mestiksessä: Laaksonen, Viirlas, Tommila, Kangasmäki, Kauvosaari
poistuvat joukkueesta lähitulevaisuudessa: Koskinen, Caldwell, Koskenkorva

Kaipaa pientä selitystä? Ok.
* Ykkösketjussa kaikki tanskalaiset (Regin haluaa pelata maanmiestensä kanssa ja istutetaan laitaan) + vaikutteita, korvaamatonta NHL-pelaajan oppia imemässä Jesse Virtanen (tällä saatta olla ratkaiseva merkitys Virtasen nousemisessa seuraavalle tasolle - joka tarvitaan myös jatkosopimukseen Lukon kanssa)
* Kakkosketjussa erinomaisesti liikkuva Keränen, pelin näkevä Azevedo(jolle Lukko toivottavasti ilmoittaa tehneen sopimuksen myös kaudelle 2013-14) ja viimeisen näytönpaikkansa oikeassa tulosyksikössä saava Eero Elo (Elon kohdalla tämä on annettava! Suurin Lukkolupaus pitkää aikaan ja sopimuksen viimeisen kausi menossa. Nyt tai sitten jossain muussa seurassa. Uskon, että Elon rooli maalien paukuttaja sopii juuri tähän ketjuun) Kakkosparissa itseoikeutetusti kapteeni Honkaheimo ja Caldwellin korvaava XXX. Mikään joukkue, mikään seura SM-liigatasolla ei voi katselle Ryan Caldwellin kaltaista löysyyttä, haluttomuutta ja hengettömyyttä joululle saakka. Goodbye mr.Caldwell, Lukko is not gonna miss you! Still, no hard feelings. Good luck for Italy/Austria!
* Kolmosketjuun fyysiset Riska ja Nurmi, sekä taitava, peliä hienosti rakentava & lukeva Arttu Ilomäki. Pakkiparina Tommi Kovanen, joka ei ansaitse ihan ykkösparin vastuuta, eikä missään tapauksessa ole tärkeä osa Lukon tulevaisuutta (l.Virtanen). Kovanen kuitenkin Generousin kanssa hyviä joukkuepelaajia ja mielenkiintoinen pari.
* Neloseen liikettä, energiaa ja Jasun muodossa erinomaista kahdensuunnan pelaamista. Stach ja Bertrand myös osa ensi kauden suunnitelmaa. Hyvä nelonen, jolle voisi antaa vastuuta 9-10 minuuttia per ottelu. Jasulle lisäksi alivoimaa.

Pistemieheksi ja kärkiketjujen osaksi Raumalle hankittu Kimmo Koskenkorva on flopannut täydellisesti. 15 ottelua, 0+1 ja -5. Mitään muuta selitystä ei tarvita. Mies ulos, vaikka taloudellisella tappiolla.
Petri Koskinen - Lukolla ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista käyttöä/tulevaisuutta tämän kaltaisella pelaajalla. Try-out ja näkemiin! Mestistasoa.
Caldwellin poiton syyt yllä.

XXX-puolustaja=joukkuepelaaja, ykkös/kakkosparin mies, joka pystyy pelaamaan ylivoimaa. Pelinäkemystä ja ennenkaikkea, hyvää avauspelaamista kaivataan. Honkaheimo on parin fyysisempi mies.
Esimerkiksi (ja koska lockoutmiehiä on jo 4, haetaan pitempää sopimusta):
Brendan Bell
Bryan Rodney
Jeff Penner
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös