Lukko kaudella 2004-05

  • 147 964
  • 1 248
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Vähän tsättäilyksi menee mutta menköön.
Nyt kun luen tuota omaa kirjoittamaani viestiä uudelleen niin se kuullostaa siltä kuin esittelisin tietoa että Rintanen tulisi lukkoon. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus vaan tarkoitus oli vain kertoa harras toiveeni että Rintanen jonain päivänä tulisi lukkoon. Sori huonosti muotoiltu viestini :)
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Rintanen tai Kalle S.

Kyllähän itsekin olen joskus kaivannut Rintasta takaisin mutta kyllä täytyy myöntää,että olen ne kuvitelmat haudannut jo etten sanoisi vuosia sitten.Tietysti Kimmo saa Raumallekin palata mutta epäilen itsekin vahvimmin kiinni miehessä olevan TPS:n jos ei Jortikka houkuttele Helsinkiin.

Kun hautasin toiveeni Rintasesta "hiekkaan" niin samantien tuli mieleen tuo toinen puolukkatien "kiltti naapurin poika" eli Kalle Sahlstedt.Itse olen enemmän hänestä pitänyt,siis noin jääkiekkoilijana näin hetero-hengessä.Kimmo tietysti on hiukan taitavampi mutta kovuudessa Kalle vetää pidemmän korren.Itse siis odotan Kallen paluuta ja tietysti toivon,että silloin vielä pelaisi edelleen eräs P.Saarela.
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jatkopahveja

Saarela 2v
Porkka 3V
Eepi 1v
Normio 2V

Alkaa näyttämään ensikauden joukkueen runko jo mukavalta. Token nimi pitäsi vielä saada paperiin, niin lista tärkeimmät kotimaiset olisivat kasassa.

Kiitos Jyrki
 
Viimeksi muokattu:

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Vaikuttaa jo paljon paremmalta. Olisiko Porkalla lapsia, jotka tulevat kouluikään, niin silloin tajuan hyvin tuon pitkän sopimuksen.

Hienoa, että nimi Normio oli mukana. Hänen panoksensa ei näy pakosta pisteissä, mutta aika fyysinen pelaaja.

Siis joukkue nyt:

Vehanen 2005, Vuorio 2005,

Porkka 2007, Niskala 2005(2006), Purontakanen 2005,
Honkaheimo 2005, Bruun 2006, Hämäläinen 2005, Piekkola 2005, Heikkinen 2005

Isosalo 2005, Siivonen 2005, Tähtinen 2005, Yli-Torkko 2006,
Kauvosaari 2006, Saarela 2006, Normio 2006

Ilmeisesti nyt on tärkein runko kasassa ja hienoa, että joukkue näyttää pysyvän samojen kaverien pelillisessä johdossa eli Vehanen, Niskala, Porkka, Hämäläinen, Tähtinen, Saarela.

Tästä saadaan vielä hyvä joukkue...
 
Viimeksi muokattu:

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lukkohan olis voinut tehdä Eepin kanssa kolmen vuoden sopparin. Pitäisihän se varmistaa, että konkari pääsee Ruoskan kanssa vähintään tasoihin.

Vanha se vaan jaksaa. Hienoa!
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuossa Porkan sopimuksessa on kohta, jonka mukaan Porkalla on halutessaan mahdollisuus lähteä ulkomaille ensi kauden jälkeen. Eli kaikkien Lukon tämän hetken avainpuolustajien sopimus on periaatteessa katkolla ensi kauden jälkeen (Porkka, Hämäläinen, Niskala).
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Lukon metsästäjä
Vaikuttaa jo paljon paremmalta. Olisiko Porkalla lapsia, jotka tulevat kouluikään, niin silloin tajuan hyvin tuon pitkän sopimuksen.


Porkan vanhempi lapsi on jo kouluiässä, mutta on Tonto tainnut jo riittävästi kierellä eikä jaksa enää keikkahommiin lähteä.
Eepi taitaa olla jo siinä iässä ettei mieti uran jatkoa kuin vuosi kerrallaan. Toivotaan, että Eepi jatkaa vielä ainakin kaksi kautta uraansa.
 
Viestin lähetti Tykki
Lukkohan olis voinut tehdä Eepin kanssa kolmen vuoden sopparin. Pitäisihän se varmistaa, että konkari pääsee Ruoskan kanssa vähintään tasoihin.

Lukko olisi halunnut pidempääkin sopimusta Eepin kanssa, mutta mies itse oli sanonut haluavansa edetä yhden kauden kerrallaan.

Loistavia sopimuksia! Kyllä mieltä lämmitti lukea näistä, runko on nyt siis lähes kasassa, mutta itse toivoisin Token jatkosopimusta mahdollisimman nopeasti, ennen kuin joku muu liigaseura hänet kaappaa!
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Viestin lähetti Tykki
Lukkohan olis voinut tehdä Eepin kanssa kolmen vuoden sopparin. Pitäisihän se varmistaa, että konkari pääsee Ruoskan kanssa vähintään tasoihin.

Vanha se vaan jaksaa. Hienoa!



Niin, enää voimme odotella, että kumpi Satakunnan suurista kapteeneista lopettaa ensin. Tiukaksi vetää, vai lopettaako herrat yhtäaikaa esmes ensi kauden jälkeen? Uskon Korpin saavan motivaatiota vielä ensi kautta ajatellen, kiitos hyvän maalimäärän tältä kaudelta.

Saarela ja Porkka ovat myös tärkeitä jatkosopimuksia Lukon kannalta. Kaurajätti nostelee kypäräänsä vielä parisen kautta, kuten myös Normio.

Aika ovela juttu, että Normio sai niinkin "pitkän" jatkon. Ilmeisesti Tukka-Jukka haluaa tehdä Normion kohdalla "Saravot". Itse kun olen ymmärtänyt, että Normio pelasi puolet kaudesta aivan pihalla, nyt sentään päässyt ykköseenkin saakka.
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Arnold

Aika ovela juttu, että Normio sai niinkin "pitkän" jatkon. Ilmeisesti Tukka-Jukka haluaa tehdä Normion kohdalla "Saravot". Itse kun olen ymmärtänyt, että Normio pelasi puolet kaudesta aivan pihalla, nyt sentään päässyt ykköseenkin saakka.

Normion kausi ei ole ollut pisteiden eikä tehotilaston osalta menestys, mutta Teemu pelaa aina täysillä ja on kehittynyt kohtuullisen hyväksi alivoimapelaajaksi. Pelin - tai maalintekijää ei Normiosta tekemälläkään saa, mutta arvokkaan roolipelaajan kylläkin.
 

Flamez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, VT-HT
Tärkeitä sopimuksia , mutta nämähän olivat aika ennalta odotettuja soppareita. Enemmän harmaita hiuksia aiheuttaa tässä vaiheessa Torkin ja ulkomaalaisten sopimusten tilanne. Torkin puuttumien näkyi aika selvästi muutamissa peleissä, Koivisto sen paremmin kuin Viinanenkaan ei Tokea pystynyt korvaamaan Tähtisen laidoilla.

Hancock on myös varsinainen kynämies vaikka jäähytilasto ja +- sarake vähän miehen arvoa heikentääkin. Puhummattakaan Ulmerista joka on alkanut vertymään huikeaan vireeseen kauden edetessä. Tkaczuk lienee myös kirjoittamaton kortti, vielä ei ole ihmeellistä jälkeä syntynyt mutta mieheltä on lupa odottaa enemmän.

Se onko nämä kaikki miehet mahdollisuuksien rajoissa onkin kokonaan toinen juttu mutta jos vaikka kaksi kolmesta saataisiin pidettyä niín, ensi kauteen lahdettäessä olisi kaksi hyvää ketjua koossa. Kolmos- ja nelosketjuihin varmasti miehiä riittää jatkossakin.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Olihan se hienoa että kapteeniston sopimukset saatiin jatkettua ja julkaistua. Nyt on selkeästi joukkueen runko hyvässä kasassa.

Mutta, ainakin itselleni jäi pieneksi pettymykseksi tämä sopimusten julkistus, olin nimittäin käsittänyt että nykyisestä joukkueesta jatkavien sopimukset julkaistaan kerta rysäyksellä. Olinkin aivan varma että myös Koiviston, Torkin, Viinasen ja Harikkalan mahdolliset jatkosopimukset olisivat julkaistu nyt.

Santalahan ilmoitteli että sopimuksia on tehtynä iso kasa, oliko 4 sopimusta nyt sitten niin iso kasa. Odotin selkeästi enemmän.
Muutenkin ihmettelen touhua, kun Niskalan sopimuksen julkistamisen yhteydessä kerrottiin että muita sopimuksia ei vielä julkaista ettei se häiritse peliä. Mitenkäs tämä ajankohta eroaa siitä?

Mutta kuitenkin täytyy olla todella tyytyväinen näihinkin sopimuksiin. Runko on kasassa, tästä on todella hyvä jatkaa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vielä sellainen pointti, että mielestäni Koiviston olisi aika vaihtaa maisemaa. Olisi hyvä nähdä, onko nuoresta kaverista todellakaan miksikään. Kuten sanottua, kyseessä on nuori kaveri, mutta kun hehkutusta on ollut jo useamman kauden ajan ja läpimurtoa odoteltu, niin tässä nähdään tulos. Kehitys jyllää paikallaan. Aivan kuten Ässissä muutaman pelaajan kohdalla. Koivisto esmes TPS:ään, sinne mies sopisi varmasti hyvin. Tai sitten joku muu tyyliin Ilves.
 

Flamez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, VT-HT
Viestin lähetti Arnold
Niin, enää voimme odotella, että kumpi Satakunnan suurista kapteeneista lopettaa ensin

Ihan vaan muistuttaisin että Korpisalo on helsinkiläiskasvatti, vai onko tämä ymmärrettävä niin että jos pelaa riittävän pitkään muualla kuin kasvattaja seudullaan niin muuttuu automaattisesti ko. aluelaiseksi. Tässä tapauksessa siis Korpisalo on pohjimmiltaan Satakuntalainen vaikka juuret ovat syvällä Helsingin mullassa?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Viestin lähetti Flamez
Ihan vaan muistuttaisin että Korpisalo on helsinkiläiskasvatti, vai onko tämä ymmärrettävä niin että jos pelaa riittävän pitkään muualla kuin kasvattaja seudullaan niin muuttuu automaattisesti ko. aluelaiseksi. Tässä tapauksessa siis Korpisalo on pohjimmiltaan Satakuntalainen vaikka juuret ovat syvällä Helsingin mullassa?


Korpisalo on syntynyt Helsingissä, mutta mieltää itsensä yhtä lailla porilaiseksi kuin esmes Koivisto raumalaiseksi. Sillä erotuksella, että Korpin meriitit ovat hieman eri luokkaa kuin Koiviston.

Ei se sitä katso, vaikka Korppi ei sano puheessaan "tiäksää" tai "et tua", ettei häntä voitaisiin mieltää porilaiseksi.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse en pidä Viinasen sopimusta mitenkään kirkossa kuulutettuna. Taskussa on jo sopimukset kolmen sentterin kanssa ja siihen päälle jätetään varmastikin vielä paikka yhdelle ulkolaiselle sentterille, on se sitten Hancock tai joku muu.

Kauvosaarelle pitäisi raivata kehitystilaa neloseen, hän on jo osoittanut olevansa panostuksen arvoinen. Isosalo on ensi kaudella kolmosen mies jos vaan polvet kestävät. Isosalon kokoista, kovaa ja suhteellisen taitavaa kaveria ei kannata hukata. Näiden kaverien kehittyminen on mielestäni ensiarvoisen tärkeää jatkon kannalta. Mutta varmastikin lääkäriä konsultoidaan ensin.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Toke vielä!

Itsekin ihmettelin sitä,että Token nimi tuosta listasta nyt jäi puuttumaan.Vähän ajatus hiipi mieleen,että ei kai Tokea korvata Normiolla joka olisi varmasti halvempi kuin Toke?Olisi myös aika kauheata nähdä Token nimi jossain muussa SM-liiga joukkueen roosterissa.Kattellaan nyt rauhassa vielä mikä on Token kohtalo.

Myös olisin odottanut jo julkaistavan ulkomaalaisista ainakin Hanslokin ja Ulmerin jatkot.Haetaanko ensi kaudeksi vielä kovempia "nimiä" vähän isommalla rahalla ja löydetäänkö sellaisia on toinen juttu?Nämä pelaajat tietäisivät jo pelityylin ja ovat ihan hyviä,että miksi vaihtaa?

Samaa mieltä Skodan kanssa noista senttereistä muuten mutta siinä mielessä voisi myös Viinasen pitää,että voi pelata myös laidassa esim. Kauvon vierellä.Ehdottomasti täytyy Isosalon varalle myös olla statisti sanoo lääkäri mitä vaan.Kyllähän Samun paikka on terveenä ollessaan 3.ketjussa mutta vähän arveluttaa paikkojen kestävyys.Kuinka monella ketjulla ensi kaudella pelataankaan niin yksi "ylimääräinen" sentteri,mielellään vielä vähnitäänkin 3.ketjun tasoa täytyy naftaliinista löytyä.

Saapa nähdä miten muiden tämän hetken pelaajien käy?Varmasti luulisi jatkoja sovittavan koko ajan lisää kun tärkeimmät on saatu jo sovittua.Ilmoitetaanko niistä sitten samantien vai vasta kauden päätyttyä?

Mielenkiinnolla odotan ainakin Koiviston tilannetta.Vieläkö katsotaan ensi kausi ja toivotaan kukan puhkeamista vai "päästetäänkö" menemään onnentoivotuksin?Toinen mielenkiintoani mietityttävä on Luovi.Pääseekö Luovi huippukuntoon ja onko roolia ensi kauden joukkueessa.Vanhat meriitit+raumalaisuus(kasvatti) tai raahelaisuus jonkun verran painaa mutta olen ehkä odottanut liikoja Luovilta tällä kaudella mutta toisaaltaan ihan hyvin Luovi on pelannut silloin kun on päässyt terveenä pelaamaan.Mahtaako osoite löytyä sittenkin jostain muualta ensi kaudella?Urheilukanavan chatissa joku "huhuili" Luovia (lauantaina 6-1) joukkueeseen.Samassa listassa oli myös S.Vidgren joten saapa nähdä.Itse toivon kylläkin myös Luovin jatkavan täällä.
 
Re: Toke vielä!

Viestin lähetti TiDo28
Itsekin ihmettelin sitä,että Token nimi tuosta listasta nyt jäi puuttumaan.Vähän ajatus hiipi mieleen,että ei kai Tokea korvata Normiolla joka olisi varmasti halvempi kuin Toke?

Itselläni kävi mielessä, että Torkki päästetään pois, ja Yli-Torkko hankittiin hänen stuntikseen.
Missään muussa liigajoukkueessa en tosiaan pystyisi Tokea näkemään, mutta ehkä suuntana ovatkin ulkomaat?
Luotetaan nyt kuitenkin vaan siihen, että Santala saa Token täällä pidettyä ja saamme nauttia STT-ketjun esityksistä ensi kaudellakin.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Re: Re: Toke vielä!

Viestin lähetti Lakaisija
Missään muussa liigajoukkueessa en tosiaan pystyisi Tokea näkemään, mutta ehkä suuntana ovatkin ulkomaat?
Kyllä Torkki on vihon viimeinen pelaaja jonka haluaisin nähdä jonkun muun liigajoukkueen paidassa. Hän on niin "perus-lukko" ja perus raumalainen kuin vaan joku voi olla. Torkista täytyy kyllä taistella kynsin ja hampain, näin uskon kyllä Jyrki-Boyn tekevänkin. Hän varmasti tietää mitä Torkki kannattajille merkitsee.
Ei auta kuin toivoa että Sami jää, ehkäpä "perhesuhteet" pitävät miehen Raumalla.
Toisaalta uskon tuon toisen pääkaupungin joukkueen olevan varmasti kiinnostunut Tokesta. Eikös hän ole aivan kyseisen joukkueen näköinen/tyylinen pelaaja. Ja päävalmentaja vielä mies joka Samin nosti maajoukkueeseenkin. Tämä siis vain "mutu" tuntumalta.

Mihinkäs ulkomaille Sami muka menisi. Vaihtoehdot ovat varmasti Ruotsi tai Ison meren ylitys.
Ruotsin kiekko tuskin on Samia varten, pelityyli ja muutenkin. Ei ole kyllä yhtään Torkin paikka.
NHL:n on unohdettu Torkin kohdalla statuksena: Ei joukkuepelaaja. (Tästä voi Raumalaiset olla montaa mieltä)
Ainakin näin minulle on kerrottu viime keväänä olleen virityksiä sikäläisiin joukkueisiin ja mahdolliseen varaukseen. Loppujen lopuksi scouttien papereihin oli ilmestynyt Torkin kohdalle ko. teksti. Se siitä sitten.

Totta on että Yli-Torkko ja Normio ovat pelottavan paljon Torkin näköisiä pelaajia, joten siltä osin näyttää kyllä aika huonolta. Mutta kädet kyynerpäitä myöten ristiin että Token nimi paperiin saadaan.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse olen siinä uskossa että Token kanssa ollaan tekemässä pitkää sopimusta. Odottakaapas vaan. Ei Torkkia minnekään päästetä. Kolme vuotta ulkomaanpykälillä kiitos ja samaan syssyyn Tähtiselle vuoden pidennys. Uskon rehvakkaasti että tästä on kysymys. Koko STT-ketju pidetään seuraavat kaksi vuotta kasassa.

Ulmerin, Hancockin ja Tkaczukin sopimuksista en osaa arvella. Hancock saattaisi olla halukas jäämäänkin, kun kerran Raumalla tuntuu viihtyvän. Muista en tiedä. Ei se aina Lukon haluistakaan ole kiinni, kumpikin tuli hakemaan nostetta uralleen ja saattavat jatkaa sitä muualla.
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Jari Torkin esimerkkiä seuraten Sami lähtee varmaan ulkomaille. Jos joku Hifki Token nappaa niin sitten kyllä harmittaa. Mitä noihin ulkomaalaisiin tulee niin en tiedä sitten vaikuttaako tämän kauden yllättävän hyvä tuotto sitten niin että jotain peräti kalleempia pelimiehiä olisi hakusessa?
 
Viimeksi muokattu:

sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Re: Re: Re: Toke vielä!

Onhan se niin että RAUTAKORVEN Lukossa tämän tyylisiä pelimiehiä(lue:rymisteliöitä)ei yksinkertaisesti voi olla liikaa joten sen perusteella ei Torkin korvaaminen em. pelaajilla mielestäni vaikuta kovinkaan todennäköiseltä!

Eli Torkki Jatkanee lukossa!
 
Viimeksi muokattu:

Jäske#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi, Minnesota Wild
Tappara voisi napata Torkin niin saisitte vaihdossa, vaikka Kangasniemen, joka kuului Tapparassa Rautakorven luottomiehiin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nämä nyt julkistetut sopimukset kelpaavat kaikki minulle, mutta kuten edelle kirjoittaneetkin niin samoin minäkin jäin kaipaamaan Token sopimuksen julkistamista. Ihmettelen mikäli neuvottelut eivät ole käynnissä Token kanssa.

Samikin varmaan haluaa katsoa millaisia tarjouksia hän muualta saa, mutta aika kovia niiden pitää olla ettei Santala niihin vastaa. Torkki on Raumalla niin kova nimi, että miestä ei yksinkertaisesti ole varaa päästää pois. Ja vaikka Normio ja Yli-Torkko ovatkin hyvin pelanneet viime aikoina, niin eivät he sentään Token veroisia taistelijoita ole, ei kuuna kullan valkeanakaan. Ja kiekon kanssa kumpikaan ei pysty samaan kuin Toke, Normio ei edes lähelle sitä.

Kyllä minä uskon että Tokekin Lukossa jatkaa. Hänen sopimuksensa julkistamisen lisäksi odottelen ja toivon vielä ainakin Luoville ja Harikkalalle jatkosopimusta, ehkä myös Viinasellekin. Ja ulkomaalaisista tietysti Hancockille, Tkaczukille ja Ulmerillekin, mutta saattaa olla että kaikkikin menevät vaihtoon.

Tämä oli hyvä päivä Lukon kannattajalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös