Lukko kaudella 02-03

  • 103 612
  • 1 212

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä Make osaa

Hockey Nightia pällistelin minäkin, ja siinä tuli myös Maken temppu pari minuuttia ennen tuota maalia. Make veteli Machuldaa mailalla käsille oikein metsurin elkein, ja sai kakkosen.

Tilastoista lunttasin, että Tinke Peltomaa joutui kohtapuoliin myös jäähylle, joten SaiPa sai 5-3 ylivoiman. Jäähyltä päästessään Antti Bruun tavoitti Toivosen syötöllään, Make spurttasi läpi ja kikkaili kiekon maaliin komealla harhautuksella.

Eli kai Make pakkina pelin pelasi. Mutta itse olisin sitä mieltä, että nyt kun kaksi pakkia on loukkaantuneena Lukossa, ja Piekkolan tervehtymisestäkään ei ole mitään takeita vielä vähään aikaan, niin Make kannattaisi kuitenkin ottaa Ilveksestä takaisin nyt maaottelutauon jälkeen.

Nämä kaksi peliä ennen taukoa pitää vetää kuudella pakilla. Juuso Akkasta ei ole syytä ottaa A-nuorista liigaan, koska hän ei ole liigaa ennenkään pelannut muutamaa viime kauden vaihtoa lukuunottamatta eikä ole vielä liigapakki. Lisäksi Akkasta tarvitaan kipeästi A-junnuissa, joiden tärkein puolustaja hän on. A:lla on lauantaina edessään kauden tärkein peli, siitä on voitto otettava hinnalla millä hyvänsä, jotta päästään lohkossa kuuden jatkavan joukkueen sekaan.

Sen verran pitää liigamiehistön myös A:n pelejä ajatella. Tosin olihan se jo melkoinen kädenojennus liigajoukkueelta, että Niklas Fogström hommattiin kahden pelin ajaksi auttamaan junnuja yhden liigapelaajan kustannuksella.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Raumalaisia Norjaan

Lukko ja Norjan suomalaisjoukkue Stavanger Oilers ovat ryhtyneet jonkin sortin yhteistyöhän, jonka tuloksena vähälle peliajalle jääneitä lukkolaisia peluutetaan norjalaisseurassa. Näin he saavat kaivattua peliaikaa ja samalla vähän kansainvälistä kokemusta. Pelaajien nimistä ei ole vielä tietoa, Öljymiehissä jo pelaavaa Petteri Lotilaa lukuunottamatta. Matkalaiset voivat olla edustusjoukkueesta tai A-junnuista.

Lähde: Aftenbladet
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Lotilan peluusta Norjassa jo tiesin mutta onko sinne nyt sitten enemmänkin porukkaa matkalla? ja minkähän tasoista tämä yhteistyö mahtaa olla?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä Lukon A

Kuten Hearsay jo tuolla eilistä peliä käsittelevässä ketjussa kirjoittikin, niin Lukon A-nuoret menivät kuin menivätkin sitten ylempään loppusarjaan voittamalla HPK:n 3-2. Ja kuten edelleen Hearsay kirjoitti, niin pikkukettujen voittomaali tuli vain 29 sekuntia ennen loppua. Tekijästä ei ole tietoa, kuten ei muistakaan pelin tapahtumista, mutta vaikkapa tähän ketjuun voi joku jotain kirjoittaa, jos on pelin katsomassa ollut.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Marko Toivonen ei kelvannut Ilvekselle Järventien tulon jälkeen. Siitä jatkaako hän Lukossa maaottelutauon jälkeen, ei ole varmuutta. Todennäköisesti kyllä, kun nuo loukkaantumiset näyttävät vaivaavan tuota joukkueen puolustusta.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raskas viikko...

Viime viikko oli Lukolle raskas. Kyyti oli liian kylmää kummallekkin satakuntalaiselle. Sekä Lukko että Ässät vajosivat pudotuspeliviivan alapuolelle.

Jokerit pelin nähneenä ihmettelen suuresti Lukon peluutusta. Alkukaudesta esim. Eepi oli huippuvireessä mutta nyt tolkuton peliaika alkaa näkymään ja "vanhan" miehen luistin painamaan. Onko mitään järkeä peluuttaa tässä vaiheessa kautta muutamaa avainpelaajaa aivan loppuun? Paine Lehkosen niskassa taitaa tällä kaudella olla melkoinen ja pudotuspeleihin on päästävä vaikka sitten peluuttamalla Eepi, Tonto ja kumppanit loppuun!
 

Pakki105kg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, New England Patriots
Tohon A-junnujen maaliin vaan semmosen että Ilkka "pasin pikkuveli" Saarela heitti roikun ennen sinisen päätyä, maalivahti lähti ottaamaan toiseen kulmaan kiinni, mutta HPK:n pakki yritti ottaa hanskalla kiinni, ei saanu kiekko muuttaa sen verran suuntaa että siellä lepää.
A-junnut kiittää melkovarmaan HPK:n nro. 46 pienoisesta avusta.
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Sattuiko kukaan kuulemaan Radio mafian tekemää haastattelua lukkofaneista tossa lauantai aamuna..oli kuulemma sanottu aika suoria sanoja jokereista.. :)
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti TheBlade
Sattuiko kukaan kuulemaan Radio mafian tekemää haastattelua lukkofaneista tossa lauantai aamuna..oli kuulemma sanottu aika suoria sanoja jokereista.. :)
Kyllä kuuntelin. Haastattelut oli nauhoitettu n viikkoa aiemmin Kärpät- pelin yhteydessä ja vaikka narreja mollattiinkin esoitta, oli kuulemma kaikkein pahimmat herjat editoitu pois.
 

Belander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen samaa mieltä kanssasi 1963. Eepi oli todella hyvässä kunnossa alkukaudesta, ja nyt Eepillä ja Tontolla tulee niin suuria peliminuutteja otteluissa, että varsinkin Eepillä se alkaa jo näkymään...

Onko siinä järkeä peluuttaa jo näin varhaisessa vaiheessa avainpelaajia piippuun. Mutta toisaalta pakkeja on ollut viimeisissä peleissä vain se kuusi kappaletta ja pakkohan se on ollut kuormittaa näitä kahta erikoistilanteissakin. Ja siksi mieleeni tuleekin sama jota luin uusimmasta veikkaajasta, että olisiko Lukon aika hankkia vahvistusta peräpäähän kun Niskalakin on poissa vielä pitkään.

Tietääkseni Piekkolastakaan ei ole tietoa, koska mies on pelikunnossa. Ja kun Lukkokin nyt sitten tekee kuulemma pientä yhteistyötä Norjaan saattaa Toivonenkin matkata sinne hakemaan kokemusta. Eli tarvetta voisi olla yhdelle pakille.

Ja uskonkin, että saatavilla on varmasti kelpohintaisi ulkomaalaisia kuin Suomalaisia pakkejakin, joten Lukko nyt tarkkana ja hakemaan uusi vahvistus takalinjoille. Tietenkin tämä tarkoittaa sitä, että kun Niskala palaa kentille jää taas oletettavasti Purontakainen ilman peliaikaa joka ei tietenkään ole hyvä asia. Mutta saisipa sitten Niskalakin parannella rauhassa kättään, ja tietenkin olisi sitten materiaalia jos tulee uusia loukkaantumisia.

Ja tietenkin Lukon olisi sitten syytä ottaa tämä pakki testisopimuksella kokeelle, jos se ei kuitenkaan ole sellainen kuin odotetiin. Ja veikkaajasta luin, että esim HPK on luopumassa pakistaan Prizistä tai mikä se nyt oli, mutta älkää nyt Lukonjohto siihen vaan sekaantuko....

Jäämme siis odottelemaan mitä tuleman pitää...
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
The boys are back in town

...eli Jämsä ja Toivonen ovat jälleen mukana Lukon treeneissä...
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
pakkipula?

Eli UR:ssä oli Raffe Eerolan kommentti,että lukko harkitsee pakin lainaamista/vuokraamista.Toivonen kun on vähän eri tyyppinen pakki kuin Niskala ja Piekkola.
 

domy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Re: pakkipula?

Viestin lähetti TiDo28
Eli UR:ssä oli Raffe Eerolan kommentti,että lukko harkitsee pakin lainaamista/vuokraamista.Toivonen kun on vähän eri tyyppinen pakki kuin Niskala ja Piekkola.

Jos Niskalan ja Piekkolan tyylistä tuuraajaa harkitaan, ehdottaisin K-Vantaassa tällä hetkellä vaikuttavaa Samuli Jalkasta. Jalkanen pelasi kymmenisen ekaa matsia Jokereissa, kun heillä oli pakkipulaa. Liigakokemusta miehellä olisi siis peräti tältä kaudelta.

Mitä taas muuten Jalkaseen tulee, ainakin minä muutaman ottelun perusteella voin pitää herran kykyjä ihan riittävinä pientä tuurauspestiä silmälläpitäen. Jalkanen on 24-vuotias, melko pienikokoinen, mutta taitava luistimilla. Tulee vähän Piekkola mieleen, mutta hyökkäysalttiimpi. Santeri Immoseenkin voisi joku miestä verrata.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
"Kultainen hetki - kantavat siivet"

Jokos joku hätäinen on käynyt ostamassa tämän uuden kirjan, joka käsittelee Lukon vuoden 1963 mestarimiehistöä ja miesten kuulumisia peliuran jälkeen?

Saan sen isänpäivälahjaksi, mutta olisi mukava tietää onko kirja hyväkin? Rupesi nimittäin kiinnostamaan kovasti, kun tämän päivän lehdissä oli otteita kirjasta, niin että tuskin maltan odottaa sunnuntaihin saakka, vaan taidan syödä kuormasta...
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Lukon kirjasta

Rokulle ja muillekin: elleivat taman palstan moderaattorit (suomeksi maltilliset) pane pahakseen, niin minusta Lukon 1963 mestarijoukkueesta kertova kirja ansaitsee oikein oman viestiketjun.

Lupaan osaltani kommentoida kirjaa, kun olen sen itse lukenut. Valitettavasti saan kirjan vasta ensi viikolla, joten kommentoikaa te muut ensin luettuanne kirjan avaamlla aiheelle oma viestiketju.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näin tehdään

Kirjassa on 232 sivua, ja kun (tai jos) sen kimppuun sunnuntaiaamuna pääsen niin sehän ei ole kuin yksi vilaus ja olen sen lukenut. Sitten on aika kommentoida sitä omassa ketjussaan Vapaan Keskustelun puolella. Palataan alkuviikolla aiheeseen.
 

Belander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni Lukko tarvitsisi tällä hetkellä yhtä hyvää pakkia. Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi lähteä ulkomailta hakemaan, koska Niskalan palattua seittämänneksi pakiksi jäisi Purontakainen, joka täyttää paikan loistavasti. Eikä vielä ole mitään erityistä lähteä tuhlailemaan rahojaan kalliisiin ulkolaisiin vaan pientä ssätöä viimeistään ensi kauteen..

Siksi ehdottaisinkin Lukolle pakin vuokrausta divarista ja erityisesti kiinnittävän huomiota Jukurien Tommi Kovaseen .

Itse en ole nähnyt miehen pelaavan, mutta lukenut olen ja seurannut tilastoja ja esim harjoituspeleissä mies teki hyviä tuloksia liigajoukkueita vastaan. Ja divarikin on alkanut todella hyvin, joten Lukko mies testiin äkkiä.....!!!!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viimeisimmät uutiset

Tämän päivän Uusi Rauma tietää kertoa Ismo Lehkosen suulla, että Niskalan Janne on sivussa tammikuuhun saakka. Eli näin äkkiä ajatellen aika pitkä aika tuo viisi viikkoa...

Mutta samassa jutussa Ika kertoo, että vahvistuksia puolustukseen ei ole tulossa. Sen nyt ymmärtääkin, kun Ika saa kerran Ilveksestä takaisin NHL-pakkinsa Marko Toivosen.

Paha juttu on sekin, että Quinn Hancockin käsivamma estää miehen pelaamisen ainakin tiistain TPS-pelissä. Jason Ulmer korvaa hänet Torkin ja Saarelan keskellä.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Viim. uutisiin vielä,että...

Ainakin harkoissa on Cipollan vierellä viilettänyt Siivonen ja Jämsä ja ns. 4.ketju muodossa Vidman-Isosalo-Normio.Hagelbergiä peluutettu ainakin 4.ketjun toisessa laidassa.Pakkiparit näillänäkymin ovat Porkka-Hämäläinen,Harikkala-Kesä,Toivonen-Lehtonen/...
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Siis mitä tuolle Quinnin kädelle oikein on tapahtunut? Keskiviikon reeneissä mies ainakin veti omalla paikallaan Saarelan ja Torkin välissä, eikä mikään näyttänyt olevan vialla. Loukkaantuminen tapahtui Jyväskylässä alunperin, mutta onko nyt sattunut jotain "uutta"?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä siellä Jyväskylässä sitten tapahtui?

Nimittäin sitä edeltänyt Lukko-SaiPa-peli oli se, jossa hän sai kiekon (tai mailasta?) käteensä, ja se turposi. Tuliko siihen sitten Jyväskylässä lisää kolhuja? Mistään muusta ei kyllä minun korviini ole tietoa kantautunut.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Aivan. Muistelin vain, että Jyväskylän peli jäi kesken, mutta loukkaantuminen olikin tapahtunut jo aiemmin.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Re: Viimeisimmät uutiset

Viestin lähetti Roku
Paha juttu on sekin, että Quinn Hancockin käsivamma estää miehen pelaamisen ainakin tiistain TPS-pelissä.
Taitaa jäädä pelit väliin koko viikolta ja mahdollisesti pidemmän aikaa. Ei ole Hancockin käsi parantunut odotetusti ja nyt se tutkitaan uudelleen.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lätti

Lätti on taas pudotettu pelaavasta kokoonpanosta. Miksi? Ennen taukoa pelanneesta ketjusta Lätti-Ulmer-Cipolla oli Lätti mielestäni paras. Lätin saldo tämän kauden 8 pelistä on 1+1 ja +/- tilasto +1. Onko Lehkosella jotain Lättiä vastaan vai miksi miestä potkitaan päähän ja esim. Cipolla saa runsaasti peliaikaa huonommilla esityksillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös