Lukko kaudella 02-03

  • 103 607
  • 1 212

Belander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Luettuani noita muita viestiketjuja tuli mieleen, millainenhan on Lukon joukkue ensi kaudella...

Sellaisen kutinan olen saanut, että sopimustilanne taitaa olla jo kohtalainen eli oliko niitä ensi kauden sopimuksia jo koossa kahdenkymmenen luokkaa...

Tietysti spekulointi alkaa vasta sitten, kun on tämäkin kausi saatu pulkkaa ja niitä nimiä alkaa tupsahtelemaan..

Maalivahdeista sen verran, että Lukko taitaa pelata samoilla veskareilla mitä nyt tällä hetkellä on eli VEHANEN on selkeä ykkösveskari ja tuuraaja on nuori VUORIO.

Pakeista sen verran, että toivoisin näkeväni herrat NISKALA, HARIKKALA,GRÖNMAN ja SMITH ensi kaudellakin. Muille valitettavasti terve menoa vaan. Ja toivottavasti tosta Laaksosesta päästään mahdollisimman nopeasti !

Eli hakusessa olisi sitten ainakin yksi todella kova pakki ja sitten yksi mestistason herra. Seitsemäntenä vaikka myöskin mestiksestä tai sitten joku oma lupaava junnu !

Hyökkäykseen sitten kaivataankin maalintekijöitä rutkasti. Jos ja jos Lukolla olisi ollut jo tällä kaudella joku sellainen herra, siis sellainen joka osaa ja tekee melkeimpä jokaisessa pelissä sen yhden tarvittavan maalin ja uskon että sellainen löytyy parhaiten ulkomailta..

Muutamalla tämän hetken Lukko hyökkääjällä taitaa olla nyt näytön paikka jos meinaa pelata ensi kaudellakin Lukossa. Eli roimasti parannusta odotan Lätiltä, Hreussilta, Saarelalta, Uusikartanolta (joka on kyllä nyt alkanut parantamaan roimasti osakkeitaan mutta silti.... ).
Eli sellaisia miehiä haetaan jotka niitä MAALEJA tekee ja osaa rakentaa ylivoimaa.

Muut jotka tietävät paremmin ensi kauden Lukosta, ilmoitelkaapa omia ideoitanne ja tietoja sopimustilanteista.
 

belenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
RAUMAN LUKKO
Lukon sopimus tilanne

Maalivahdit
Petri Vehanen

Puolustajat
Jaakko Harikkala, Topi Lehtonen, Janne Niskala, Mikko Purontakanen, Marko Toivonen, Teemu Kesä, Ville Piekkola, Juuso Akkanen, Sauli Seikkula

Hyökkääjät
Markus Jämsä, Mika Viinanen, Matti Kaipainen, Petteri Lotila, Sami Torkki, Petri Lätti, Samu Isosalo, Aki Uusikartano, Teemu Normio, Jaakko Hagelberg, Hermanni Vidman

eli noilla on ainakin ensikaudeksikin Lukon kanssa sopimus
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos / kun Toni Koivistolla ei ole Lukon kanssa vielä sopimusta niin kehottaisin J. Santalaa kaivamaan lomakkeet esiin ja Tonin nimi papereihin ja äkkiä. Kaverissa on valtavasti potentiaalia ja viime otteluissa hän on karannut välillä lähes "selännemäisesti" parilla nopealla potkulla karkuun vastustajan pakeilta, ollen selvästi Lukon ärhäkkäimpiä hyökkääjiä.

Uskon että Koivisto jossain vaiheessa lähtee kokeilemaan rapakon taaksekin, mutta kaveri on tänä vuonna vasta 20 v. ja jatkanee kotimaassa ainakin vuoden, kaksi. Eli nyt pian sopimus aikaiseksi, ennenkuin joku Harkimo keksii tämän huippulahjakkuuden ja romuttaa raumalaisten toimivan projektin tältä osin.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tonista

Eiköhän Koiviston perässä ole jo useampikin seura. Koska seurojen yhteydenotot ovat kaiketi vielä kiellettyjä tässä vaiheessa kautta, tarkoittanee se sitä että Tonin agentti kyselee aktiivisesti kiinnostusta. Ainakin hintataso selviää vaikka hän Lukkoon jäisikin.

Ihmettelen hiukan jos Toni uskaltaa riskeerata kehittymisensä jo tässä vaiheessa seuravaihdolla, ensi vuosi on kaiken todennäköisyyden mukaan hänellä se läpimurtovuosi. Niin moni asia voi mennä pieleen. Ainakin Lukossa hän tietää mitä saa. Mutta kohtahan se sitten nähdään.

Kyllä neuvottelut Koiviston kanssa ovat olleet vireillä jo pitkään, joten Santala on kyllä ollut ajoissa liikeellä, niin kuin muidenkin pelaajien suhteen.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hienoa!

Tämän viestiketjun avaaminen jo nyt osoittaa, että Lukkofanit (muutkin kuin minä!) tosiaan uskovat joukkueeseen ja sen tulevaisuuteen.

Olen Eino_Miehen kanssa 200% samaa mieltä Toni Koivistosta. Harmittaa vain se, että hän ehti täällä verrata Tonia Teemuun ennen minua. Nimittäin nuorten MM-matseja katsellessa totesin, että Koivistohan luistelee kuin Selänne! Hän pääsi monta kertaa hyviin maalipaikkoihin ylivoimaisella nopeudellaan.

Viime matseissa Toni on esittänyt selännemäisiä otteita myös SM-liigassa: kuuntelin Lukko-Tappara-peliä tamperelaisen Radio 957:n selostuksena ja äänessä oleva Juha Lindgren hehkutti aika tavalla Koiviston liikkumista. Eli aina kun Koivisto oli kentällä, selostuksen "volume" nousi pari pykälää tyyliin "...KOIVISTO TULEE TAAS..."

Radio Suomen selostuksen perusteella vauhti oli päällä myös Ilvestä vastaan Tampereella.

Uskon, että Santala on hereillä ja toivotaan, että Toni on lojaali kasvattajaseuralleen. Missään muualla hän ei tule saamaan niin paljon peliaikaa kuin Lukossa.

Toni Koivistolla on kaikki edellytykset tulla samanlaiseksi maailmanluokan tähdeksi kuin Teemu Selänne ja Saku Koivu. Ensi kaudella häneltä voi odottaa jo paljon SM-liigassa. Mikä olisi parempi vetonaula yleisön kannalta?
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Raumalla tehdään nykyään järkevää työtä jääkiekon eteen. Lyhyesti tästä:
- antakaa sen Santalan hyysätä siellä niin kuin hän tykkää, Turussa jälki oli vakuuttavaa ylilyönneistä huolimatta
- antakaa sen Lehkosen hyysätä siellä niin kuin hän tykkää, Helsingissä häneen ei uskottu ja kaikki näkee tuloksen siellä Raumalla ja Lehkosen erottamisen jälkeen myös stadissa
- antakaa sen Koiviston tulla meille Turkuun, niin saatte Holmqvistin ja pistetään vielä kaupan tekijäisiksi Kangasalusta päälle

Edelleen puolivakavasti ennen siirtorajaa...
- SaiPa:n malliin Saarelan Pasi myyntiin, Jos suostuu pääkaupunkiseudulle niin HIFK ja kinuatte vaihdossa jonkun nuoren lupauksen - Ville Viitaluoma tai Carlo Gryyynn
- jos päästätte sen Tepsiin ja Kojo ottaa vastaan, niin Tommi Hannus Raumalle?

;)
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni Lukon tämänhetkinen sopimustilanne on oikein hyvä. Maalissa jatkaa Vehanen ia toivotaan, että Pete jatkaa samoja otteita joita olemme tänä kautena useaan otteeseen jo nähneet. Varalla on nuori Vuorio, jonka uskon pystyvän paikkaamaan Peteä aina tarvittaessa ihan mainiosti. Maalivahtiosasto hyvinkin kunnossa.

Pakeista Harikkala, Lehtonen ja Niskala ovat hyviä peruspakkeja joista Niskala on päässyt tällä kaudella jo kokeilemaan maajoukkueessa. Harikkala ja Lehtonen ovat nuoria ja kehityskelpoisia kavereita, joista varsinkin Harikkala on nostanut profiiliaan selvästi tänä vuonna. Näiden kolmen lisäksi ainakin Kesä sopii hyvin Lukkoon. Loput pakit joilla on sopimukset ovat myös tulevaisuuden miehiä ja uskon heistä olevan rutkasti hyötyä tulevina vuosina. Kuitenkin pakistoon tarvitaan muutamaa selkeää profiili pakkia lisää. Itse toivoisin että ainakin Osku ja Smith jatkaisivat ja lisäksi jos Lukon johto pystyisi hankkimaan (lupaamansa) peliä tekevän pakin. Tuliskohan se Eepi vielä takaisin :)

Hyökkääjissä myös pohja on kohtuullisen kunnossa. Nuorten lupaavien (Viinanen, Normio, Vidman, jne.) pelaajien kanssa Lukolla jo onkin sopimukset ja näiden miesten varaan on hyvä rakentaa. Lehkonen on useissa haastatteluissa maininnut että ensi kaudeksi haetaan selkeää ykkössenteriä. Tosin sitähän Ika on sanonut jo koko Lukkoajan, joten asia ei välttämättä ole lainkaan niin varma. Lisäksi haussa on ilmeisesti kovanluokan laitahyökkääjä. Kunhan nämä saadaan (toivottavasti) hankituksi ja kun sopimukset saadaan muutamien muiden tärkeiden miesten (mm. Koivisto, Saarela) kanssa, niin uskoisin, että ensi vuonna raumalla nähdään taas playof kiekkoa.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Omat pojat -projekti on hiljalleen valmis astumaan toiseen vuoteensa. Toki tämänkin kauden pelit vielä tärkeitä ovat, nuorille pelaajille jokainen pääsarjatason peli on aina askel kehityksessä eteenpäin. Tai niin ainakin Raumalaisten keskuudessa toivotaan.

Valmennus:

Lehkonen on hyvä, suorastaan loistava. Mutta valitettavasti vain nuorten kehittämisessä. Jo HIFK aikana tuli ilkeästi esille Lehkosen kyvyttömyys saada kasaan kelvollistä YV:tä ja viimeistään tämän kauden puolivälissä nousi esille kokeneiden kehäkettujen peluutusongelmat ja kenties liian tiukat harjoitukset. Loistavan alkukauden pelannut Saarela menetti kovimman teränsä vaipuen lempinimensä mukaisesti kaurajätiksi kun nuoret nostivat profiiliaan kokoajan. Uusikartaoa yritettiin pelintekijäksi vaikka väkisin, lopulta onneksi tajuttiin sijoittaa enemmän puolustavaksi sentteriksi. Hreus poltettiin loppuun fyysisen kunnon nostatuksen varjolla ja ihmeteltiin kun mies jaksoikin entistä vähemmän (toki mies oli keskenkuntoinen Raumalle tullessaan – mutta ei sitä kesken kautta auta rääkin kautta kuntoa nostaa).

Suuri ja harras toive olisi löytää Lehkoselle aisapariksi joku kokenut ja taktisen silmän omaava valmentaja. Lehkonen voisi keskittyä siihen mitä parhaiten osaa, luomaan nuorista lupauksista huomisen liigatähtiä. Muuten näyttää pahasti siltä, että ensi keväänäkin nuollaan haavoja ja ihmetellään playoff-paikan karkaamista. Ei ne nuoret vielä kesän aikana kuitenkaan tähdiksi nouse ja mikä takaa, ettei ulkopuolelta hankitut kovat nimet koe Lehkosen alaisuudessa Pahin kohtaloa?

Maalivahdit:

Ainoa valmis asia ensi kaudeksi. Vehanen kehittyy vielä, ensimmäinen liigakausi ykkösveskana meni jo kunnialla. Nuoria lupauksia on näyttöpaikkaansa kyttäämässä kaksi, Mikael Vuorio ja Antti Jokela. Kumpikin kykenee yksittäisiä pelejä korvaamaan.
Kunhan Pete poika pitää vain itsensä terveenä.

Puolustus:

Mitä voi odottaa, jos kauteen lähdetään heikolla puolustuksella, jossa on kolme konkaria ja kaksi näistä loukkaantuu ennen kauden alkua ja kolmaskin pelaa uransa yhtä vaisuinta kautta?

Grönman: Ei voi kuin kaverin surkeaa tuuria ihmetellä. Jos ei vanhat vaivat kummittele niin käsi ottaa ja murtuu. Mieheltä on sopimus katkolla mutta tuskin loukkaantunut pelaaja kauhean suurta kiinnostusta ainakaan Suomen ulkopuolella herättää. Terveenä Osku olisi NHL-tason pakki, MM-joukkueessa mukana ja johtaisi Lukon nuorta pakistoa Raamatullisilla eleillään.
Uusi sopimus, mies levolle ensi kauden alkuun asti (peleistä, ei treeneistä) ja kaveri koko ensikaudeksi Lukon takalinjoille ykköspakkipariin.

Toivonen: Mies nostaa penkiltä vaikka naapurinsa Volvon mutta kaukalossa on välillä väärässä paikassa, väärään aikaan ja kiekko kaukana lavasta. Kärsii yhä liiasta kiltteydestä, ei osaa käyttää kokoaan hyväksi ja kiekollinen peli on kaukana liigatasosta. Silti jaksaa yhä uskoa, että kaverista voi vielä tulla kovankin tason tekijä. Kolmospakkipariin puolustavaksi pakiksi.

Laaksonen: Minun puolestani saisi lähteä. Ikä alkaa painamaan ja into tuntuu kadonneen. Istui välillä kauden mittaan jopa viltissä. Pois.

Harikkala & Niskala: Ainoa valmis pakkipari ensi kaudelle. Jaakko pitää oman pään, Janne kiermurtelee hyökkäysalueella. Niskala teki läpilyönnin maajoukkueeseen asti ja miehestä Rauman päässä odotetaan kiekollisen pelin ihmemiestä, seuraavaa Kimmo Timosta.
Molemmat tulevat vielä kehittymään ja paljon.

Lehtonen: Mihinkäs Topi katosi? Viime kaudella Tihon alaisuudessa mies nousi ykköspakkipariin asti, kirjasi itsensä moneenkin lehteen kovana lupauksena ja seuraava Erik Hämäläinen piti olla vain kuoriutumista vaille. Sitten tuli kesä, Lehkonen ja projekti ja jossain välissä katso Lehtonen. Ei miehen taidot ole mihinkänä kadonneet vaan luultavasti kehittyneet, joten vika lienee mentaalisella puolella. Nelospariin. Jaksan uskoa, että kyllä tästä miehestä vielä tulee kovan tason pakki.

Smith: Saisi jatkaa Raumalla ensikaudenkin. Tuo puolustukseen kaivattua rauhallisuutta ja kokemusta. Tullessaan oli Grönmannin seurassa nostamassa Lukkoa voittoputkeen, Oskus loukkaannuttua alkoi vajoamaan ja löysi itsensä tavallisen kuolevaisen tasolta.
Ensi kaudella uusi alku ja varmaksi peruspakiksi.

Piekkola&Kesä&Seikkola&Akkanen: Neljänteen pakkipariin kierrätykseen ja loikkimaan väliä UJK – Lukko. Kesää/Piekkolaa voisi harkita Topin korvaajaksi kolmoseen jos Lehtonen jatkaa nykyistä linjaansa.

Hyökkääjät:

Saarela: Pahi teki jokunen kausi sitten liigassa 38 maalia. Se on järkyttävä määrä. Poltettiinko Pahi loppuun treeneillä, oliko syynä sentterin puute vaiko loukkaantumiset? Lähes oman kylän poika ja ainoa –72 ikäluokan saatavilla olevista tähdistä.
Kunnon sentteri rakentamaan peliä ja Pahi naputtelee ensi kaudella taas maaleja hävyttömällä tahdilla.

Koivisto: Miehelle sopimus ja äkkiä. Huhut ovat viemässä Kärppiin tätä projektin ehkä kirkkainta tähteä. Vaikkei Koivisto Raumalla ole syntynytkään, niin monelle fanille Toni on oman kylän poikia. Itse luokittelisin Tonin Lukon kasvatiksi, täällä ne tärkeimmät kehittymisen vuodet on kuitenkin pelannut.
Pitkä sopimus alle ja Pahin kanssa ykköskenttään.

Normio&Viinanen&Vidman: Ai että. Pistää ihan pakosta hymyilemään jo näiden kaverien nimen sanominen. Valmis kakkoskenttä ensikaudeksi, joka tällä kaudella kantoi pisteiden valossa reilusti ykkösketjun viittaa. Viinanen piipahti maajoukkueessakin, Normio ja Vidman kolkuttelevat jo Aran papereissa maajoukkueen ovia (mutu pohjalta).

Hreus: Liigatason peluri joka saapui kesken kauden ja keskenkuntoisena Raumalle. Pistettiin kovalle kuntotreenille, mies meni ihan tukkoon ja jaksoi painaa vain jokusen vaihdon per erä. Osoittanut viime peleissä piristymisen merkkejä mutta silti tuskin jatkaa ensi kautta. Pois valitettavasti. Todennäköinen osoite joku toinen SM-Liiga joukkue jossa pääsee näyttämään taitonsa tosissaan.

Jokila: Mikäs miehen sopimustilanne on? Kova tulevaisuuden nimi, nuorten MM-kisoissa oli yksi Suomen terävimmistä onnistujista. Kolmoseen/neloseen kehittymään.

Uusikartano: Akista yritettiin kauden alussa väkisin vääntää pelintekijää. Toki kroppansa puolesta mies sopisi enemmän rakentavaan kuin puolustavaan rooliin, niin puolustavana sentterinä Akista suurin hyöty saadaan irti. Kolmoskenttään jarrusentteriksi.

Torkki: Alkukausi näytti todella heikolta. Tuntui, kuin Sami olisi unohtanut intonsa niiden toisien housujen taskuun ja peli oli päämäärätöntä soheltamista. Ei ollut kuin vilahduksia edelliskauden taistelijasta, joka väänsi aina loppuun asti ja itsensä maajoukkueen kynnykselle asti. Joulun tienoilla alkoi kaveri taas hiljalleen nostamaan päätään, huomasi, että täällähän on lätkämatsi käynnissä ja osoittanut olevansa liigapaikan arvoinen. Neloskenttään rymistelijäksi.

Jämsä: Mestiksen armoitettu maalintekijä. Ei ainakaan ensimmäisellä kaudellaan päässyt liigavauhtiin toivotulla tavalla mukaan. Pois.

Lätti: Koki Pahin kohtalon mutta ilman sitä loistavaa alkukautta. Kokeili Pelikaanin siipiäänkin, siinä epäonnistuen. Entinen luottomies saa väistyä nuorten tieltä.

Kaipainen: Yksi liigan ykkösärsyttäjistä. Ehdottomasti pidettävä mukana. Ykkösketjuun tekemään likaista työtä ja kaivamaan Saarelalle kiekon kulmasta (vaikkei Pasi siinä itsekään huono ole).

Muut nuoret (Hagelberg&Isosalo&Hyvärinen&Lotila): Lukon pelaajarinki on todella laaja, jos nykyiset kaikki pidetään ja päälle hankitaan vielä ”luvatut” vahvistukset. Valitettavasti valmiita liigapelaajia näistä tuntuu olevan kovin harva. Ainakaan ratkaisijoiksi/pistemiehiksi tuskin ensi kaudellakaan näistä on. Lotila ja Isosalo ovat ryminäosaston kavereita. Varsinkin Lotila on kaivautunut usean Lukko-fanin sydämeen taklauksillaan ja asenteellaan.

Yleinen tieto tuntuu olevan, että Lukko ensi kaudeksi etsii riveihinsä ykköspakkia, ykkössentteriä ja kahta laituria. Kaikki kovan tason tekijämiehiä. Revitäänkö rahat RTK-palvelun kanssa tehdystä sopimuksesta vai mistä – ei ainakaan lipputuloista – en tiedä. Suuret puheet eivät tosin lätkässä läheskään aina johda suuriin tekoihin.

Miltä näyttäisi ensikauden joukkue?

Kaipainen – ? – Saarela

Grönman - ?

Vidman – Viinanen – Normio

Harikkala - Niskala

Koivisto - Uusikartano – Jokila

Smith - Toivonen

Lotila – Siivonen - Torkki

Kesä - Lehtonen

Toivehankintoja:

Se sama lista joka kausi: Sahlstedt, Rintanen ja Porkka. Toni joka kausi on ”ollut tulossa” mutta huhut osoittautuneet perättömiksi. Joko nyt kyllästyisi Saksassa pelailuun ja palaisi kotiin? Pikku-Killeri ja Rintanen ovat vähän turhan korkean profiilin (lue: kalliita) pelaajia nykyisin.

Torkki: Minun puolestani Jari saisi lopettaa mahtavan uransa Lukossa. Ei ne taidot tai peliäly katoa vaikka ei mies yhtä lujaa jaksakaan enää polkea.

(pahoittelen asiavirheitä ja mahdollisia epäloogisuuksia ketjujen ja tekstin välillä. Pelipaikatkaan ei tainneet 100% oikein mennä mutta kun se perkeleen pomo käy aina välillä kurkkimassa niskan takana :)
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Koivisto kun ei ole Lukon kasvatti

Viestin lähetti Hearsay
Hienoa!
toivotaan, että Toni on lojaali kasvattajaseuralleen.

No tuskimpa Toni Ylitornion "mikäsiellänytonkaan":ssa pelaa ensi kaudella. En ainakaan usko. Mutta Turun Palloseura saattaa olla lähellä. Jos ne hankkii Koiviston teiltä ja Tähtisen meiltä niin niillähän on kasassa uusi Koivu - Selänne -kaksikko ...
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samoilla linjoilla

Aika paljon yksiin menee aatokset Lockin kanssa. Muutamassa kohdassa mielipiteemme eroavat, tässä lähinnä niistä.

Kaipainen. Ei ole istunut Saarelan viereen vaikka kovasti on yritetty. Kaipaisen peliajalla pitäisi saada enemmän pisteitä aikaan, vaikka Kaipainen ei mikään pistenikkari olekaan. Näillä tehoilla ei ansaitse ykkösketjun paikkaa. Kolmoseen/neloseen ja alivoimaekspertiksi.

Jämsä. Olen nähnyt enimmäkseen vierasotteluita ja Jämsä on niissä ollut lähes poikkeuksetta erittäin hyvä. Sopivia ketjukavereita ei Erellekään ole löytynyt. Nyt hänestä on tullut se oman ketjun työmyyrä ja luontaiset avut menevät aivan hukkaan. Antaisin Erelle vielä luottoa ja laittaisin hänet selkeästi hyökkäävämpään rooliin. Vierelle iso ja romuluinen laituri joka tekee sitä likaista työtä. Jämsä on kuitenkin parhaimmillaan maalintekosektorilla: kuti lähtee todella nopeasti kun paikka tulee. Nyt niitä paikkoja vaan tulee äärimmäisen harvoin ja maalintekopaineet ovat kasvaneet hiukan liikaa. Olisi ollut mukava nähdä Jämsä Viinasen laidalla. Sitä yhdistelmää ei vielä ole nähtykään.

Lehtonen-Toivonen pakkipari oli kesällä ihan pätevän tuntuinen. Se kasaan ensi kaudeksi. Kyllä Toivosellakin on mahdollista parempaan, vaikka tämä kausi menikin täysin harakoille.

Valmennuksessa minäkin mielelläni näkisin Lehkosella pelitaktisen partnerin. Ei yhden miehen tarvitse kaikkea osata. Hyvä parivaljakko nostaisi pelin ihan eri tasolle. Joukkueena ei ole pystytty pelaamaan kykyjen mukaisesti. Hiukan vaikea uskoa että tämä asia muuttuisi ensi kaudellekaan niin hirveästi. Aina ei tietenkään voi pelata ylärajoillaan mutta näin paljon tasoitusta ei saisi myöskään antaa.

Toisaalta Lehkosen valitsema "aktiivinen pelitapa" ei välttämättä ollut joukkueelle eduksi. Helpommalla pelillä tulokset olisivat voineet olla parempia. Kyllä niitä voittojakin välillä pitää tulla.

Korkin provosointi on hiukan turhaa. Koivisto muutti yksin Raumalle 13-vuotiaana pojankloppina. Kova päätös nuorelta Ylitornion kaverilta, mutta harjoitusmahdollisuuksia ei kotipaikalla ollut. Kyllä Tonin pelillinen kehittyminen on tapahtunut Raumalla. Lahjakkuus onkin sitten peritty sieltä Yli-Torniosta, sitä ei kukaan kiistä.
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Asiaa!! mitäpä tässä enää omia mielipiteitä lähtee kirjoittamaan kun etenkin theLock vei sanat suustani..

Oletteko muuten lukeneet jääkiekko-lehden sarjakuvan? aika pirun hyvä!! :D nauroin jonkun verran!

Noh, vaikka epätoivo onkin välillä iskenyt niin uskon Lukon projektiin, ensi kauden joukkue on rakennettava hyvin ja paniikkiratkaisuja kesken kauden ei pitäisi tehdä.. Loukkaantumisiin tulisi varautua, sillä niiltä tuskin vältytään..

Smith saisi jäädä Grönmannin pariksi, jos vaikka Osku pystyisi ehjään kauteen.. Ulkomailta olisi löydettävä joku kovan tason hyökkääjä tai kaksi..jos vaan rahat riittää..
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Vähän hakusessa vielä,mutta...

1.ketju: Saarela-ykkös-sentteri-Mikko Luovi
1.pakkipari: Grönman-Porkka...ok onhan se hassu kun on 2 fyysistä mutta kun tahtoo Porkan takasin

2.ketju: Peltomaa-Kaipainen-Koivisto
2.pakkipari: Niskala-Harikkala

3.ketju: Normio-Viinanen-Vidman
3.pakkipari: Toivonen-Lehtonen

4.ketju: Jämsä-Uusikartano-Torkki
4.pakkipari: Kesä-Piekkola/Purontakanen/Akkanen...

Mihin Siivonen?Vois Siivostakin jossain peluuttaa jos jää Raumalle.Ehkä Jämsän tilalla joskus.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kasvatti(oma)poika - käykö...?

Toni Koivisto muutti aikanaan C-juniorina Ylitorniosta Raumalle, koska hän halusi tulla liigakiekkoilijaksi. Käsittääkseni hän teki tämän vielä ihan oma-aloitteisesti.

Ehkä jonkun määritelmän mukaan kasvattajaseura on se seura, jossa vanhemmat ovat (omasta halustaan) ilmoittaneet lapsensa johonkin G- tai F-junioreihin.

Sopii se kai porilaisillekin, että pelattuaan Lukossa C-, B-, ja A-junioreissa, Lukko voi nimittää Tonia Omaks bojaks?

Ja Tonihan pysyy Lukossa!!
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Hyvähän se on että saitte noin lahjakkaan kaverin joukkueeseenne, olis silti kannattanut valita Pori ;)

Totuushan on se että Koivisto taitaa olla teidän omist bojistanne yksi raumalaisimmista. Ainakin huomattavasti raumalaisempi kuin Viinanen tai Normio... (Taikka sahanpolttaja-Saarela :) - Minkä ikäisenä Pahi muuten siirtyi Jyskeestä Lukkoon pelaamaan???)
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti theLock
Hyökkääjät:

Saarela: Pahi teki jokunen kausi sitten liigassa 38 maalia. Se on järkyttävä määrä. Poltettiinko Pahi loppuun treeneillä, oliko syynä sentterin puute vaiko loukkaantumiset? Lähes oman kylän poika ja ainoa –72 ikäluokan saatavilla olevista tähdistä.
Kunnon sentteri rakentamaan peliä ja Pahi naputtelee ensi kaudella taas maaleja hävyttömällä tahdilla.

Ei pelkkä sentteri mitään auta. Niin Pahin kuin tasan yhtä passiivisen Kai Nurmisen on myös itse alettava pelaamaan aktiivisemmin. Muuten pelit SM-liigassa alkavat olla finaalivaiheessa, etenkin kohta 33-vuotiaalla Kaitsulla.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Viestin lähetti korkki
Hyvähän se on että saitte noin lahjakkaan kaverin joukkueeseenne, olis silti kannattanut valita Pori ;)

Totuushan on se että Koivisto taitaa olla teidän omist bojistanne yksi raumalaisimmista. Ainakin huomattavasti raumalaisempi kuin Viinanen tai Normio... (Taikka sahanpolttaja-Saarela :) - Minkä ikäisenä Pahi muuten siirtyi Jyskeestä Lukkoon pelaamaan???)

Tuskin olis kannattanu valita Poria, meinaan että teillä tuskin on siellä junnutoiminta oikein mallillansa ja uskonkin, että Toni on ottanut vähän asioista selvää (Paka ja Lommo)... ei millään pahalla:D ..

Pahista sen verta, että kyllä se on aika junnuna tullu pelaamaan Lukkoon, koska oli sen "legendaarisen" ketjun yksi lenkki jo C-junnuissa.

Ja mitäpä noihin muihin mitään lisäämään. Siinä tuli asiat aikalailla siten kun tarvitsikin. Mitä nyt se, että tuskin Smith ainakaan heti tee sopimusta Lukon kanssa, syystä että halunnee yrittää paikkaa Coloradossa. Kenties syksymmällä sitten?

Ja noista omista bojista sen verta, että ei niitä väkisin peluutetakkaan vaan annetaan selkeä mahdollisuus jokaiselle, ettei tartte sitten kylällä kiroilla..."V**tu ku o paskaa porukka" yms.

Tällä hetkellä Lukon A-junnut tiedostavat projektin olemassa olon ja sen pikku seikan, että tätä kautta pääsee aika varmasti kokeilemaan, jos oma peli kulkee, liigakiemuroita.

Isosalo on pitkän linjan potilaita ja tulee pelaamaan kenties vasta ensi kaudella. Hyvä nelossentteri. Torkki kolmosessa ja Uusikartano sitten jossain muualla, mutta niin kauan täällä, että homma saadaan toimimaan. Torkki ihan siitä syystä, että mies osaa parhaimmillaa voittaa kenet tahansa aloituksissa.

mitäpä tässä muuta selittelemään? Lukekaa nuo yllä olevat:rolleyes:
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Pressiboxi
Ei pelkkä sentteri mitään auta. Niin Pahin kuin tasan yhtä passiivisen Kai Nurmisen on myös itse alettava pelaamaan aktiivisemmin. Muuten pelit SM-liigassa alkavat olla finaalivaiheessa, etenkin kohta 33-vuotiaalla Kaitsulla.
Loppuun asti kykenen ainakin vielä tässä vaiheessa vakuuttamaan itselleni, että Pahilla tämä kausi oli vain se tilastollinen todennäköisyys, heikompi kausi joka johtui yhteensattumien summasta. Loppuun polttaminen treenaamalla, yhteensopimattomat ketjukaverit ja kenties jopa hieman liian suuri vastuu. Ei välttämättä ole helppoa lähteä pelaamaan Tapparoita ja Jokereita vastaan, kun edessä eteen puskuttaa meluzineja ja rosia ja omasta joukkueesta 3/4 pelasi viime kaudella mestiksessä tai A-junnuissa. Ehkä siinä kuitenkin ottaa vähän turhan suuren osan vastuuta ja alkaa puristamaan mailaa liikaa.
Oli syyt mitkä tahansa niin toivottavasti niistä on otettu opiksi. Puhdasverisenä maalintekijänä Pahi tarvitsee ketjuunsa pelintekijän ja työntekijän. Nämä kun osuu kohdalleen niin Lukon ikioma Lehtinen - Koivu - Selänne versio on valmis. Eiköhän mies osaa itsensä kunnossa pitää, joten Lehkonen voisi konkareita treenata vähän kevyemmin. Ja vastuunjakajia tarvitaan. Kokeneita äijiä, jotka voi matsissa lyödä kentälle niiksi viimeiseksi pariksi minuutiksi, kun oma joukkue johtaa maalilla ja virheisiin ei enää ole varaa.

Pasi Saarela

Mitä noihin pakkipareihin tulee, niin...

Toivonen - Lehtonen pelasi harjoituskaudella mainiosti yhteen, totta. Mutta vaikeudeksi noiden pakkiparien suunnittelussa (ainakin minulle) muodostui se, että Dan Smithin tahtoisin pitää joukkueessa ja Grönmannin pariksi hinkuisin sitä peliä tekevää huippupakkia. Harikkala/Niskala on kuitenkin hyvää SM-liiga tasoa jo nyt. Kunhan vain ne nuoruuden ailahtelut ja hölmöt virheet saadaan pois. Joten Lehtonen/Toivonen jäisi kolmanneksi pariksi. Mutta mihin Dan Smith? Harikkalan tilalle kakkoseen ja Harikkala seitsemänneksi pakiksi matseihin?

EDIT: Erityisesti Rokun ajatukset ensi kauden joukkueesta kiinnostaisivat kovasti. Jos vain Hra Lukko viitsisi ajatuksiaan kanssamme jakaa :)
 
Viimeksi muokattu:

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti theLock
Toivehankintoja:
Se sama lista joka kausi: Sahlstedt, Rintanen ja Porkka. Toni joka kausi on ”ollut tulossa” mutta huhut osoittautuneet perättömiksi. Joko nyt kyllästyisi Saksassa pelailuun ja palaisi kotiin? Pikku-Killeri ja Rintanen ovat vähän turhan korkean profiilin (lue: kalliita) pelaajia nykyisin.
Varmasti olisivat haluttuja pelimiehiä raumalla, mutta ainakin Rintanen jatkaa ensi kaudella Klotenin riveissä kertoo Uuden-Rauman "lankin takaa" -palsta. No joskos sitten sen jälkeen.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Jaa-a,aika paha lähteä arvailemaan!

Nyt oli jo uudessa-raumassa juttua oikein Santalan ja Lehkosen yhteistykitys,että pojat lähtevät oikein paikanpäälle kattelemaan Atlantin toiselle puolelle farmipelejä (ainakin Coloradon farmi mainittiin) niin ei sitten olla pelkästään agenttien kehujen varassa.Hakusessa 3-4 pelaajaa.Kauan hakusessa ollut ykkös-sentteri,ykkösketjun toinen laituri (Saarela jatkaa toisena laiturina) sekä mahdollisesti vielä toinen laituri ja riippuen Oskun ja Smith:n tilanteesta niin yksi tai kaksi pakkia.Aika paha lähteä arvailemaan nimiä tältä pohjalta.Eipä taida lukon katseet olla suunnattuna kovin tiiviisti Euroopassa,esim. Ruotsissa?Yksi vähän pienemmän budjetin kausi väliin ja sitten on varaa neljäänkin farmin pelaajaan?Tuntuu talous olevan kunnossa ja tulevaisuuden näkymät ihan kohdallaan?Miten ihmeessä Turkulaisella bussifirmalla voi olla varaa ajeluttaa lukon pelaajia halvemmalla kuin Rauman Oras vaikka "tyhjää" matkaa bussille tulee n. 185 km?On se vaan kumma.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
puke

oli pistänyt vähän sinne uuteen raumaan vihjettä parhaista nettisivuista ja sieltähän se pamahti:D www.jatkoaika.com....

tulee vaan mieleen, että millähän nimimerkillä puke täällä pyörii??

kukkuu!! oletko se kenties sinä?!


tuli taas turhaa juttua, mutta olkoot....
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nykyinen sopimustilanne on hyvä, ja mikäli nuo eilisessä lehdessä kuvaillut neljä vahvistusta rapakon takaa todellakin tulevat, niin aina paremmalta näyttää.

Maalivahdeista Vehanen on selvä ykkösveskari. Mielelläni näkisin kuitenkin hänellä hieman kokeneemman kakkosmiehen kuin Vuorio tai Jokela. Lundell oli tällä kaudella kokeneempana, mutta ei saanut peliaikaa sitä Tampereen peliä lukuunottamatta lainkaan. Tuskin siihen pelkästään oli se Hämeenlinnan harjoituspelikään syynä. Lundell vaan ei sopinut Lehkosen kuvioon ollenkaan. Sellainen kakkosveskari pitäisi olla, joka pystyisi haastamaan Vehasen kilpailuun pelipaikasta, ja joka voisi joskus jopa torjua voitonkin Lukolle, vaikka tulisi kesken pelin kaukaloon. Aina pitää ottaa huomioon sekin, että ykkösvahti saattaa loukkaantuakin. Ja jos Mikael Vuorioon todellakin luotetaan kakkosena, niin nyt pitäisi sitten ehdottomasti hänelle antaa peliaikaa paljon loppukaudesta. Jos minä olisin Lukon valmentaja, niin peluuttaisin Vehasta ja Vuoriota loppukauden ajan vuorotellen, tai Vuoriota hieman enemmänkin. Pete kun on näyttönsä jo ensi kautta varten antanut.

Pakeista kannattaa pitää ehdottomasti Grönman ja Smith. Niskala, Harikkala, Kesä, Piekkola ja Purontakanen myös, heillähän jo sopimukset onkin kunnossa. Toivonen ja Lehtonen menevät hiinä ja hiinä, Laaksoselle saa potkaista kalossin kuvan persauksiin. Toivelistan ykkösenä on tietysti Erik Hämäläinen, mutta tuskinpa Langnau päästää Eepiä vielä. Ulkomaille pitää katseet suunnata, jotta saadaan puolustukseen kokemusta.

Hyökkääjistä Koivisto, Saarela ja Siivonen kannattaa pitää. Minä tykkään Siivosen Jannen pelityylistä kuin hullu punaisesta polkupyörästä. Koivisto, mikäli jää, lyö ensi kaudella itsensä eliittiin, ja Saarela voi vain parantaa tämän kautista esitystään.

Hyökkääjistä Hreus ei ensi kaudeksi sopimusta saa, ja valitettavasti ei myöskään Lätti. Vahvistuksia siis hankittaneen keskelle yksi, ja laidoille kaksi pelaajaa. Sentterin pitäisi siis pelata Saarelalle niitä paikkoja, tai jos kolme ulkomaalaista hyökkääjää hankitaan, niin miksei näitä voisi peluuttaa samassa ketjussakin. Mun mielestäni se olisi luonnollinen ratkaisukin jopa.

Kesti muuten kauan, ennen kuin Raumallakin tajuttiin se, että kannattaa edes yhden kerran nähdä mahdollinen ulkomaalaisvahvistus kentällä, ennen kuin ollaan tyrkyttämässä sopimusta. Näinhän esimerkiksi Hämeenlinnassa on toimittu jo kauan, ja pääosin HPK onkin onnistunut ulkomaalaisissaan.

Ihan luottavaisin mielin odottelen ensi kautta. Tämä kausi alkaa olla pikkuhiljaa lusittu, ja Lukko on kaikesta huolimatta pelannut paljon paremmin kuin odotettiin. Tästä on hyvä jatkaa.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Roku

Ihan luottavaisin mielin odottelen ensi kautta. Tämä kausi alkaa olla pikkuhiljaa lusittu, ja Lukko on kaikesta huolimatta pelannut paljon paremmin kuin odotettiin. Tästä on hyvä jatkaa.

Olipa osuvasti sanottu. Kieltämättä kausi on paikoitellen tuntunut siltä "lusimiselta". Odotellaan vaan että se peli loksahtaisi ensi kaudella kohdalleen ja tämä saataisiin alta pois. Otteluita on pyritty seuraamaan tulevaisuutta silmälläpitäen kun nykyhetkeen ei juuri ole ilonaiheita tarjottu.

Mielestäni Lätillä on sopimusta kyllä jäljellä vielä, mutta sehän ei tietystikään estä myymästä häntä toiseen seuraan. Mikähän se Lädällä voisi olla? Ässät, Pelicans, Saipa,Jyp. Eiköhän se tuosta joukosta löydy. Laaksosen ura liigassa taitaa olla takanapäin, mikäli ei sitten onnistu saamaan sopimusta vaikkapa Saipaan. Toivotaan molemmille pelaajille uutta kevättä uusissa seuroissa. Edellytyksiä siihen vielä olisi.

Itse olisin kyllä valmis luopumaan myös Kaipaisesta vaikka hän onkin kova työmyyrä. Matin parhaat vuodet alkavat olla takana ja kannattaisi tarjota peliaikaa Petteri Lotilalle, jolla olisi edellytyksiä korvata Masan rooli joukkueessa. Lotilan rooli tällä kaudella jäi todella pieneksi. Ennen loukkaantumistaankin hän pääsi kentälle vain satunnaisesti. Lisää peliaikaa Ihoden miehelle niin saadaan myös ryminää kaukaloon. Se on totisesti jäänyt Lukon pelistä puuttumaan. Meillä ei ole yhtään pelaajaa joka uskaltaisi/saisi taklata. Kyllä taklauspeli on yksi kiekon tärkeä osa-alue. Huomattavasti fyysisempää peliä odotin Lehkosen joukkueelta. Sillä osa-alueella on kuitenkin ollut suurimmat puutteet. Siksi tuntuukin kummalliselta tämä nykyinen loukkaantumissuma kun vastustajaan tuskin kosketaan kuin mailalla. Arastelun syytä? Isosalon mukaantulo antaa vielä yhden fyysisen ulottuvuuden lisää. Näille miehille vastuuta rymistelevinä laitoina ja tilan luojina, kiitos.

Neljä ulkolaishankintaa muodostaa kyllä aikamoisen riskin. Saapa nähdä miten monta vaihtoa kauden aikana sitten joudutaan tekemään. Syytä on tosiaan nähdä useampikin peli per kokelas.

Kotimaisista pakeista kannattaisi kysellä Kärppien Kukkosta ja Pelikaanien Laitista. Molempien sopimukset käsittääkseni loppuvat tähän kauteen, mutta kaipa heillä ottajia on muuallakin. Senttereitä ja laitureita kotimaasta ei tahdo löytyä Lukon tarpeisiin.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Viestin lähetti Roku


Hyökkääjistä Hreus ei ensi kaudeksi sopimusta saa, ja valitettavasti ei myöskään Lätti. Vahvistuksia siis hankittaneen keskelle yksi, ja laidoille kaksi pelaajaa. Sentterin pitäisi siis pelata Saarelalle niitä paikkoja, tai jos kolme ulkomaalaista hyökkääjää hankitaan, niin miksei näitä voisi peluuttaa samassa ketjussakin. Mun mielestäni se olisi luonnollinen ratkaisukin jopa.

Eikös Lätin kanssa tehty kahden vuoden sopimus viime keväänä, eli sopimusta olisi vuosi jäljellä, kuten Skoda totesikin. Ja Lätti on ollut sitä joukkueen parhaimmistoa viime aikoina, eiköhän joku kolmosketjun paikka irtoa ensi kaudeksikin.
 

Korinekki

Jäsen
Koivisto jatkaa Lukossa

Paikallislehti Uusirauma kertoo Toni Koiviston tehneen jatkosopimuksen Lukon kanssa.
Lisäksi pakkipari Niskala-Harikkala on pidentänyt sopimuksiaan vuodella. Näin ollen miehet pelaavat kettupaidassa myös kaudella 2003-2004.
Hyvä juttu.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Valoa risukasaan

Hieno uutinen tuon synkän ottelun jälkeen. Kiitokset Lukon toimistolle, hyvää työtä jälleen kerran! Monet seurat jäivät nuolemaan näppejään.

Ilmeisesti Koiviston sopimus on vain yksivuotinen, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Nyt sitten vaan joukkuetta vahvistamaan soveltuvin osin niin ensi kaudeksi on luvassa hyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös