LOST Amerikan aikataulussa [SPOILEREITA]

  • 150 656
  • 944

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Seuraavaksi kaipaisin hieman taustaa tästä Ellie hahmosta, joka ilmeisesti on Eloise Hawking, Daniel Faradayn äiti. Jos Ellie = Eloise niin oli mielenkiintoista tietää miksi hän ei ole enää saarella.

Eilisen jakson ollessa vaiheessa, jossa Ben ja John kulkivat tunnelissa kohti päämääräänsä, tuli mieleeni ajatus siitä, että kuudes ja viimeinen kausi tulee olemaan huikea.

Vaikka tässä sarjassa nytkin koko ajan putoaa vastauksia, kylvettiin niitä kysymyksiä ensimmäisten kausien aikana niin paljon, että ensimmäinen ajatukseni oli, että ehtiikö yhdessä kaudessa edes kaikkiin vastaamaan.

Tuntuu jollain tapaa miltei käsittämättömältä, että sarja ei petä, ei missään vaiheessa.

On sarjan erinäisten hahmojen taustat vielä selvittämättä, että miksi he ovat niillä paikoillaan, missä nyt ovat, kuten esim. juurikin Eloise Hawking. Daniel Faradayn nykyinen olinpaikka on siis myöskin mysteeri ja miehen tietotaidon huomioiden, uskoisin, että miehen osalta tullaan vielä näkemään jymypaukku. Tähän kaiketi viittasi jo miehen näkeminen aikanaan Orchidilla louhintavaiheen aikana.

Mitä tulee tapahtumaan saarella siinä ajassa, missä Ben ja John ja Sun ovat? Nythän sinne tippui lisää "ummikkoja", jotka olivat päättäneet ryhtyä pomottelemaan. Tuleeko näiden toimesta vielä konflikteja, vai häviävätkö päähenkilöt paikalta ja jättävät heidät oman onnensa nojaan?

Rinnakkaistodellisuus kun nyt on se seikka, joka todennäköisesti tulee jossain vaiheessa käsittelyyn ja tällöin varmasti Faradaysta kuullaan. Benhän ei ole nähnyt nyt 70-luvulla oleskelevia sankareita aikanaan. Dharman pomo jätti videoviestin, jossa toivoo tulevaisuudessa ihmisten pelastavan heidät menneisyydestä.

Millä ilveellä 70-luvun poppoo ja nykyisyyteen jäänyt saadaan yhytettyä, kun saari on lopettanut aktiivisen toimintansa aikasiirtymissä.

Nyt kun tämänkin pätkän kirjoitin, menin jo ajatuksissani ihan sekaisin. On tämä vain loistava sarja ja tietyllä tapaa kuitenkin harmittaa jo nyt, että sitä on jäljellä yksi kausi ja neljä jaksoa.

Ihan mielenkiinnosta muuten: Onko jossain todella sanottu, että Benin hahmosta ei pitänyt tulla kuin muutaman jakson mittainen? Muistelisin kuulleeni, että joku on näin aiemminkin väittänyt, mutta mitään virallista en ole asiasta lukenut.

Onhan se kyllä sinänsä mahdollista, että Ben kirjoittajien toimesta valikoitui sattumalta juuri siksi, kuka tässä sarjassa pitää Widmoren vastavoima olla. Kirjoittajille ei kuitenkaan ole voinut olla epäselvää se, että se vastavoima on oltava. Ehkä he eivät vielä ensimmäisellä kaudella olleet tosiaan päättäneet sitä, että kuka se on. Kuitenkin ensimmäisestä kaudesta lähtien on sarjan suuria linjoja jo kirjoitettu, joten täysin hatusta eivät ole kirjoittajat tätä sarjaa voineet tehdä.

Joka muuten aina jaksaa ällistyttää. On vaatinut nimittäin melkoisen taulun, johon ovat jätkät piirrelleet kuvioita, jotta homma on saatu pysymään paketissa. Sarjan aivan ensimmäisistä jaksoista lähtien löytyy jo viittauksia aivan viimeisiin jaksoihin saakka, jotka nyt ovat vasta auenneet.

Viimeisenä voisin todeta, että olen jo pitkään odotellut, että näinköhän koskaan selviää se, mikä mystisen numerosarjan tarina on. Se oli kuitenkin aikanaan niin suuressa osassa tarinaa, että olisi vaikea kuvitella, ettei sille mitään taustaa löytyisi. Mitäpä luulette?
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Millä ilveellä 70-luvun poppoo ja nykyisyyteen jäänyt saadaan yhytettyä, kun saari on lopettanut aktiivisen toimintansa aikasiirtymissä.

Eiköhän joku vielä mene pyörittämään onnenpyörää sinne kylmäkellariin. Voisiko olla peräti niin, että 1977 pyörää ovat pyörittämässä jääkarhut, koska Charlotte löysi aavikolta jääkarhun luurangon ja Dharma-logolla varustetun panna. Varmaan samoilta paikoilta, jonne saari dumppasi Benin ja Locken. Tosin kun Locke sinne aavikolle teleporttaa niin silloin siellä oli jo Widmoren kamerat, joita ei ollut aikana jolloin Ben sinne "hyppäsi". Tietysti jos kyseessä on edes sama paikka.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ilmeisesti temppeli ei sitten Beniä vanhentanut, kuten ounasteltiin. Eli tässä on vaan lähdetty siitä liikkeelle, että kyseiselle hahmolle ei ole mitään nuoruusvaiheennäyttelijää hankittu.

Hiukan typerää, kun kuitenkin monella muulla hahmolla on useampikin näyttelijä löytynyt eri ikävaiheilta. Otetaan esimerkiksi vaikka Danielle Rousseau joka takuulla oli noin Benin ikäinen ja Benin viedessä Alexin häneltä ikäero oli heidän välillään nyt melko huomattava. Olisi sopinut, että näissä Benin takaumissa olisi käytetty jotain hiukan nuorempaa näyttelijää, vaikka maskeerausta ja hiuslisäkettä nyt on käytetty antaakseen vaikutelmaa tuosta. Jotenkin vaivaa vaan tämä asia, kun muuten on ihan ansiokkaasti esitelty nuorempia versioita.

Samoin Ethanin ja Benin ikäero näytti nyt liian suurelta. Muutenkin henkilöiden tarkat syntymäajat ja iät kiinnostaisi tietää, kun ne tuntuu tosiaan heittelehtivän oudosti. En sitten tiedä onko niihin kiinnitetty huomiota, vai esittääkö moni yksinkertaisesti vaan paljon nuorempaa mitä oikeasti ovat.

Ethan tosiaan syntyi saarella ja vaikutti, että hänessä oli jotain erityistä, koska hän liittyi tai liitettiin myös Toisiin. Voisiko olla, että hänen isänsä joku merkittävä, koska Toiset halusivat hänen kuolleen isänsä kaulakorun (taisi olla ankh) rauhanpidon vastineeksi? Mietin, jospa kyseinen henkilö oli alkuperäisasukkaita ja joku Richardin tuttu.

Saaren ensimmäiset asukkaat on tosiaan mitä ilmeisimmin olleet niitä egyptiläisiä kuten tässä nyt on jo tovin arveltu, kun tuon temppelin olemus ja hieroglyfitkin näytettiin. Meni melkein Indiana Jonesiksi välillä. =) Savuhirviön olinpaikka paljastui, mutta toivottavasti myös selviäisi, mikä se on ja mistä tullut, eikä pysy vaan mystisenä tapauksena. Toki sille nyt ei mitään luonnollista selitystä pysty millään keksimään, mutta silti joku alkuperä.

Yksi asia johon toivoisin myös vastausta on se, että miksi jossain vaiheessa kaikki synnyttävät naiset ja syntyvät lapset menehtyvät. Ethan syntyi vielä ilman ongelmia, eli joskus myöhemmin alkaa asiat muuttumaan.

Faradayta olisi kiva nähdä, mutta jotenkin veikkaan, että häntä näytetään vasta kauden päätösjaksossa ja tulevalla kaudella enemmän. Menneisyydessä porhaltavat varmasti suurimmassa roolissa viimeisissä jaksoissa ja Ben, Locke, Sun kolmikko ehkä saa vielä yhden kokonaisen jakson.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kaksi viimesintä jaksoa on ollut kyllä aika timanttia, varsinkin kun välissä vedettiin selvästi henkeä. What lies in the shadow of the statue? Onko pelissä kolmas jengi, vai ovatko nämä heput Benin/Widmoren jengiä?

Faradaykin saatiin hommattu takaisin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaksi viimesintä jaksoa on ollut kyllä aika timanttia, varsinkin kun välissä vedettiin selvästi henkeä. What lies in the shadow of the statue? Onko pelissä kolmas jengi, vai ovatko nämä heput Benin/Widmoren jengiä?
Jossain on arvailtu, että ehkä heillä on jotain tekemistä saaren alkuperäisten asukkaiden kanssa, koska tuo lausahdus tuntuu viittaavaan siihen saarella sijaitsevaan tai sijainneeseen patsaaseen. Eivät tuntuneet haluavan Milesilta muuta, kuin, että tämä tulisi heidän mukaansa ja saisi tietää totuuden. Widmoren kanssa tuskin heillä on mitään tekemistä, koska hän juuri Milesin palkkasi avuksi. Othersien suhteenkin on vähän niin ja näin... Miksi olisivat jättäneet Milesin eloon? Tuskin Ben olisi epäröinyt käskyttää niin. Mystiseksi menee.

Faradaykin saatiin hommattu takaisin.
Eli ilmeisesti arvailut siitä, että Miles olisi siirtynyt n. kolmisen vuotta aiemmin ajassa tai paikassa jonnekin muualle, voidaan kuopata. Miten hän sitten on saarelta päässyt pois, on arvoitus? Vai olisiko hän kuitenkin siirtynyt muualle ja luonut itselleen henkilöllisyyden ja taustan ja värväytynyt lopulta saarelle työntekijäksi. Tosin jos hän on jotenkin päässyt pyöräyttämään sitä pyörää, niin luulisi, että aika olisi taas hypähdellyt, tai siitä olisi seuraillut jotain muuta häiriötä. "Levyhän" meni rikki kun Ben poistui saarelta ja korjautui kun Locke poistui.

Kauden alku ilmeisesti oli jonkinlainen flashforward, kun luolaa porataan ja se "kaivo" löytyy. Saarelle vastikään palannut Faraday tietää missä mennään.

No, eiköhän Faradaylle joku oma jakso tule, ehkä jo seuraavaksi ja sitä kautta taustat selviää, että miten mies poistui saarelta ja miksi.

Tällä hetkellä on aika luottavainen fiilis, että kaikki olennaiset vastaukset vielä saadaan. Lupaavaa on.

Ikuisuus aiheeseen, eli jääkarhuihin palaten: Ilmeisesti jääkarhut roudataan jossain vaiheessa sitten saarille toimimaan vetojuhdiksi sitä löytynyttä pyörää varten, koska luolassa on niin kylmä ja pyörää on raskasta liikuttaa. Puhumattakaan siitä, että luolassa olija(t) siirtyy muualle, kuten se Saharasta löytynyt jääkarhun luuranko osoittaa.

Se olisi kyllä hauskaa tietää, että miten niitä jääkarhuja juoksenteli viidakossa vapaana ensimmäisellä kaudella? Muutenkin voisi kuvitella, että arktisissa oloissa elelevät jääkarhut ei kauaa niin lämpimissä oloissa jaksa ja kuukahtavat varsin pian. Aika eloisilta kuitenkin vaikuttivat.

Voi toki olla, että othersit päästi ne tahalleen vapaaksi nääntymään ja samalla vainoamaan haaksirikkoisia.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Jossain on arvailtu, että ehkä heillä on jotain tekemistä saaren alkuperäisten asukkaiden kanssa, koska tuo lausahdus tuntuu viittaavaan siihen saarella sijaitsevaan tai sijainneeseen patsaaseen. Eivät tuntuneet haluavan Milesilta muuta, kuin, että tämä tulisi heidän mukaansa ja saisi tietää totuuden. Widmoren kanssa tuskin heillä on mitään tekemistä, koska hän juuri Milesin palkkasi avuksi. Othersien suhteenkin on vähän niin ja näin... Miksi olisivat jättäneet Milesin eloon? Tuskin Ben olisi epäröinyt käskyttää niin. Mystiseksi menee.

Tuon Milesin "kaapanneen" joukon puhemieshän on yksi ns. uusista haaksirikkoutuneista, mikäli en väärin muista. Eli siis tämän Benin ampuman arabin seuruetta. Tämähän nyt ei vielä kerro hänen taustastaan mitään suuntaan eikä toiseen, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuon Milesin "kaapanneen" joukon puhemieshän on yksi ns. uusista haaksirikkoutuneista, mikäli en väärin muista. Eli siis tämän Benin ampuman arabin seuruetta. Tämähän nyt ei vielä kerro hänen taustastaan mitään suuntaan eikä toiseen, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta.
Juu, aivan. Hyvä pointti! Tuota seikkaa vasten en usko, että nämä henkilöt olisi Benin porukkaa. Tosin Ben on sellainen kaveri, että on valmis välillä uhraamaan ties kenet jos se sopii tarkoitusperiin. Sitä ei sitten tiedä varmaksi, oliko tämä heppu tuota "kolmatta" porukkaa? Hassua jos mies kuoli siihen, koska vaikutti olevan sellainen, jolla olisi jotain suurempaakin roolia. Olemuksesta päätellen jonkin sortin rikollinen/terroristi, koska oli todella epäluuloinen ja valmis turvautumaan väkivaltaan.

Voisiko tässä olla joku uskonnollinen porukka mukaan tuotu sitten. Islamilaisia kiihkoilijoita, tai vastaavaa? =)

No jää nähtäväksi. Ensi viikolla on tauko ja uutta jaksoa pitää odottaa kuun lopulle.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Niin siis Ben ampui sen arabin, ei tuota "puhemiestä". Sikäli voi hyvinkin olla Benin poppoota, mutta toisaalta aivan yhtä hyvin voi olla jonkun kolmannen osapuolenkin kätyri. Tuskin kuitenkaan Widmoren palkollisia, kun koitti Milesiä käännytellä. Mielenkiintoista kyllä nähdä minkälainen vyyhti tästäkin juonenlangasta kehkeytyy...
 

Esteban8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit Pavel Datsyuk, #65, ManU, Bianconeri
Ethan tosiaan syntyi saarella ja vaikutti, että hänessä oli jotain erityistä, koska hän liittyi tai liitettiin myös Toisiin. Voisiko olla, että hänen isänsä joku merkittävä, koska Toiset halusivat hänen kuolleen isänsä kaulakorun (taisi olla ankh) rauhanpidon vastineeksi? Mietin, jospa kyseinen henkilö oli alkuperäisasukkaita ja joku Richardin tuttu.

Eikös Ethanin isä ole Horace Goodspeed? Muistaakseni ankh-kaulakorun omaava mies (taisi olla Paul) oli Amyn entinen miesystävä, mutta ei suinkaan Ethanin isä. Varmasti Ethanissa jotain erityistä on, koska liittyi myöhemmin Toisiin. Toivottavasti saadaan myös vastaus siihen, miten ja miksi hän liittyi Toisiin.

Pari viimeistä jaksoa on kyllä ollut aivan uskomatonta tykitystä, varsinkin "Dead is Dead" oli yksi sarjan parhaista jaksoista. Miles on kyllä mielenkiintoinen hahmo, ja nyt saatiin hieman lisää syvyyttä häneen. Nyt myös varmistui, että Mr.Chang on Milesin isä, jota itse jo arvailinkin. Toivottavasti Faradaysta saadaan lisätietoa piakkoin. Itseäni kiinnostaa varsinkin se mihin Faraday katosi. "He's not here anymore" herätti mielenkiinnon.

Tämä viimeinen porukka, joka saarelle tuli on kyllä mielenkiintoinen ja uskon, että sillä on jokin suurempi merkitys. Tuli mieleen vain, että olisivatko he mahdollisesti Eloise Hawkingin palkollisia? Hän ainakin tietää missä saari sijaitsee. Lisäksi Sayidin kanssa ollut nainen ei tuntenut Beniä, mutta voihan se olla ettei hän vain myöntänyt asiaa..

Nyt pari viikkoa henkeä ja kohti seasonin finaalia. Varmasti huikea loppu saadaan aikaan.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Se tuli vielä mieleen, että ei liennyt sattumaa ettei patsaan naamaa näytetty muutama jakso takaisin. Veikkaisin että joko vitosen taikka kutosen finaalissa paljastuu kenen naama siellä on (lopetus tyyliin alkuperäinen apinoiden planeetta).
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös Ethanin isä ole Horace Goodspeed? Muistaakseni ankh-kaulakorun omaava mies (taisi olla Paul) oli Amyn entinen miesystävä, mutta ei suinkaan Ethanin isä. Varmasti Ethanissa jotain erityistä on, koska liittyi myöhemmin Toisiin. Toivottavasti saadaan myös vastaus siihen, miten ja miksi hän liittyi Toisiin.
Kyllä. Muistin väärin. Horacehan se juuri on Ethanin isä, prkl.

Tämän kaiken egyptiläisen mystiikan keskellä myös Horacen etunimi huvittaa. Sehän muistuttaa aika paljon egyptiläistä Horus-jumalan nimeä. Tuskin on sattumaa ja Horacella tuntuu olevan myös joku isompi merkitys kokonaiskuvassa, koska hän esiintyi jo aiemmalla kaudella Lockelle.

Veikkaisin että joko vitosen taikka kutosen finaalissa paljastuu kenen naama siellä on (lopetus tyyliin alkuperäinen apinoiden planeetta).
No, minä uskon edelleen, että se esittää vain jotain muinais-egyptiläistä jumalhahmoa. Veikkauksia on sadellut mm. kuolleiden jumala Anubiksen suuntaan, mutta varsin pätevä vaihtoehto voisi olla myös Taweret, joka suojeli raskaana olevia naisia ja tuo linkin kuvan vertailu ja jumalhahmon toimenkuva aika tavalla voisi tukea tätä kaikkea. Jos patsas on jossain vaiheessa luhistunut, niin se on aiheuttanut sen, että synnyttävät naiset kuolevat saarella. Eli näin ollen patsas olisi ollut paikallaan vielä 70-luvulla ja tuhoutuu jostakin syystä.

Arvailuja toki ja totuus voi olla jotain muutakin. En kuitenkaan usko, että sillä on kenenkään sarjan hahmon kasvoja.
 

Esteban8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit Pavel Datsyuk, #65, ManU, Bianconeri
Kyllä.
varsin pätevä vaihtoehto voisi olla myös Taweret, joka suojeli raskaana olevia naisia ja tuo linkin kuvan vertailu ja jumalhahmon toimenkuva aika tavalla voisi tukea tätä kaikkea. Jos patsas on jossain vaiheessa luhistunut, niin se on aiheuttanut sen, että synnyttävät naiset kuolevat saarella. Eli näin ollen patsas olisi ollut paikallaan vielä 70-luvulla ja tuhoutuu jostakin syystä.

Itse liputtaisin myös Taweretin puolesta. Takaapäin katsottuna osuu todella hyvin patsaan kanssa yhteen. Taweretilla oli vain neljä varvasta, joka viittaa vahvasti, että Taweret olisi patsas. 2 seasonin finaalissahan oli jäljellä enää vain nelivarpainen jalka. Olen samaa mieltä, että patsaan tuhoutumisella on jokin merkitys siihen, miksi naiset, jotka ovat tulleet raskaaksi saarella kuolevat. Amy pystyi synnyttämään Ethanin vielä 70-luvulla, tosin varmuutta ei ole siitä tuliko hän raskaaksi saarella vai ei. Patsaan pitäsi olla siis pystyssä vielä 70-luvulla, siis jos tämä teoria pitää paikkaansa. Sawyer & co näkivät patsaan, mutta ajanjaksosta ei ole mitään tietoa.

Niin paljon on vielä mysteereitä, mutta eiköhän ne kohta ala aueta. Tietenkin lostimaiseen tapaan tulee läjäpäin uusia kysymyksiä, ennenkuin saamme edelliset selville. On tämä kyllä uskomaton sarja!

EDIT:
http://fi.wikipedia.org/w/extensions/wikihiero/img/hiero_G36.png

Taweret hieroglyfein kirjoitettuna.

http://images3.wikia.nocookie.net/lostpedia/images/thumb/6/60/Hieroglyphs.JPG/270px-Hieroglyphs.JPG

Tämä näkyi kun nappia ei painettu 108 minuutin välein.
Muistuttaa nuo kyyhkyset kyllä erittäin paljon toisiaan. Saa nähdä tarkoittaako tuo kyyhkynen nimenomaan Taweretia. Tälläinen pieni yksityiskohta muistui vain mieleen.
 
Viimeksi muokattu:

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC

Esteban8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit Pavel Datsyuk, #65, ManU, Bianconeri
Tuo kyyhkynen on vain osa Taweretista hieroglyfein. Tuossa näkyy "sana" taweret kokonaisuudessaan. Tuo tipusymboli on todella tavallinen hieroglyfeissä, siis en usko että näyttötaululla oleva kyyhkynen mitenkään liittyy taweretiin.

Jep, tuota hain itsekin, mutta en näköjään saanut kopioutua kuvaa kunnolla. Itselläni ei nyt ole minkäänlaista tarkempaa tietoa hieroglyfeista, joten ne ovat minulle hämärän peitossa. Jos tipu on yleinen symboli, niin eiköhän se vahvasti tarkoita sitä, ettei niille ole mitään yhteistä merkitystä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No egyptiläistä symboliikkaa viljellään kuitenkin runsaasti ja viime jaksossa Jack pyyhki luokan taulua, missä oli egyptiläisiä hieroglyfejä ja tekstiä liittyen Egyptin historiaan ja valtakuntiin. Näin ollen se patsas on takuuvarmasti jotain jumalolentoa esittävä. Tawaret tai sitten joku muu.

Se jää nähtäväksi. Muinaisesta Egyptistä kiinnostuneena olen kyllä tuon aihepiirin sarjassa ottanut vastaan avosylin. =)
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Yksi asia tuli mieleen. Othersithan tiesivät, heti 815-koneen pudottua, nimiä, ammatteja jne. Tämä viittaa siihen että ne Lostilaiset jotka ovat nyt 70-luvulla jäävät jossain vaiheessa kiinni. Viitteitä siitä nähtiin jo viime jaksossa kun Benin isä alkoi epäilemään Katea salaliitosta.

Onko se sitten Dharmalaiset jotka paljastavat Lostilaiset vai Othersit, se jää nähtäväksi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viimeisimmässä jaksossa jäi mietityttämään se, että Miles ja hänen äitinsä olivat olleet Dharmakylässä samassa jonossa, joten voisi kuvitella Milesin äidin nähneen tämän useammankin kerran, kun ei tuo kylä niin suurikaan ole. Näin ollen voisi kuvitella, että tämä on kummastellut myöhemmin kun pojastaan on varttunut samannäköinen kaveri mitä 70-luvulla saarella pyöri. Nimikin vielä sama. En tiedä ovatko ottaneet näitä aikaparadokseja huomioon, vai onko tässä nyt se, että muuttavat tulevaisuutta? Tosin viitteitä siitä ei ole mielestäni ollut, vaan pikemminkin toteuttavat ja vaikuttavat menneisyyteen siten kuin se on nykyhetkeen mennessä tapahtunut. Näin sekavasti ilmaistuna, jos joku ymmärtää.

Benistä ei nyt ota selvää, tunnistikö hän Jackit, Sawyerit, Sayidit ja kumppanit, kun on heidät lapsena jo tavannut. Tosin nyt on epäselvää, että menettikö hän muistoja ollessaan lapsena vihamielisten joukossa ja missä vaiheessa ja miten hän palaa dharmalaisten keskuuteen.

Sitten on vielä Richard. Hän on törmännyt Lockeen, Sawyeriin ja muutamiin muihin jo muutamia kertoja aiemmilla vuosikymmenillä. Mitään eleitä tai reaktioita, että olisi tunnistanut heidät, ei ole näkynyt. Lockea tosin testattiin heidän taholtaan eri yhteyksissä ja olihan sitten nämä tietyt henkilöt, joita vaadittiin tuomaan othersien vangiksi ja kyseessä taisi olla juuri niitä, jotka olivat/ovat tuolla 70-luvulla Dharman leivissä: Jack, Kate, Sawyer...

On kyllä ihme vyyhti. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Muussa tapauksessa ehkä voisi tälläisiä juttuja osaltaan katsoa sormien lävitse, mutta kun tekijätiimi on luvannut, että kaikelle on syy ja selitys, niin kovat on odotuksetkin.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Sitten on vielä Richard. Hän on törmännyt Lockeen, Sawyeriin ja muutamiin muihin jo muutamia kertoja aiemmilla vuosikymmenillä. Mitään eleitä tai reaktioita, että olisi tunnistanut heidät, ei ole näkynyt. Lockea tosin testattiin heidän taholtaan eri yhteyksissä ja olihan sitten nämä tietyt henkilöt, joita vaadittiin tuomaan othersien vangiksi ja kyseessä taisi olla juuri niitä, jotka olivat/ovat tuolla 70-luvulla Dharman leivissä: Jack, Kate, Sawyer..
Miksi Richardin pitäisi reagoida erityisemmin? Hän taitaa olla ainoa joka tietää että kuka tahansa voi tulla vastaan missä ja koska tahansa. Hänhän on itse ollut miltei joka paikassa saman ikäisenä. Uskon että Richardilla on kaikista hahmoista hommat parhaiten hanskassa.

Edit: Löysin muuten mielenkiintoisia huhuja kauden viimeisestä jaksosta ja Jacobin tulevasta hahmosta. En muistaakseni ole nähnyt niitä täällä.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miksi Richardin pitäisi reagoida erityisemmin? Hän taitaa olla ainoa joka tietää että kuka tahansa voi tulla vastaan missä ja koska tahansa. Hänhän on itse ollut miltei joka paikassa saman ikäisenä. Uskon että Richardilla on kaikista hahmoista hommat parhaiten hanskassa.
Toki, tavallaan sitä yritin ajatellakin tuossa päätelmänä, mutta jäi ehkä korostamatta.

Sama varmasti myös Benin kanssa, eli asiat ei ole niin yllättäviä hänelle ja voi siksi vetää roolia pokalla. Ovat tietoisia noista aikasiirtymisistä ja paradokseista. Sen takia ehkä Ben myös on koko ajan ollut ns. tilanteen tasalla ja pystynyt juonimaan asioita taustalla, koska tietää mihin asiat monessa tilanteessa johtaa.
 

InTheYear2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Uusin jakso katsottu ja ihan hyvä jaksohan se oli, mutta mieltäni jäi vaivaamaan eräs asia. Ei kai vaan Lostin lopetus ole se, että Oceanic Flight 815 laskeutuu turvallisesti Los Angelesiin ja mitään onnettomuutta ei koskaan tapahtunutkaan. Tämä olisi kyllä järkyttävän huono lopetus sarjalle.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulipa todistettua Lostpedian vaarallisuus, jos ei ole katsonut tuoreinta jaksoa loppuun asti. Jaksoa katsoessani menin etsimään jotain vähäpätöistä (unohdin jo mitä) Daniel Faradaysta ja sieltähän hyppäsi sitten silmille "Date of death: 1977". En tosin nyt menisi varmuudella sanomaan vielä, että se siihen kuoli. Harmi, jos kuoli, sillä Daniel on mielestäni miltei ainoa kiinnostava kakkoskauden jälkeen esitelty uusi hahmo. No, Juliet ehkä myös, mutta pitkälti siksi, että Elizabeth Mitchelliä katsoo mielellään.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onkohan kukaan mistään löytänyt tietoa, että milloin se Lostin kuudes ja viimeinen tuotantokausi alkaa? Wikipediassa ei ainakaan osunut silmiin ja muutenkin sitä, kuten montaa muutakin paikkaa yrittää vältellä ettei mitään juonipaljastuksia hypi eteen.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Em. Lostpedian mukaan helmi-toukokuussa 2010 eli pitkänpuoleinen odotus on taas edessä.

No, hankin juuri taannoin neloskauden DVD-boksin, niin ehkäpä ennen kuutoskautta pitää kerrata kaikki kaudet kertaalleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös