LOST Amerikan aikataulussa [SPOILEREITA]

  • 150 190
  • 944
Eiköhän aloiteta spekulointi neloskauden tapahtumista. Mikäli seuraat sarjaa Neloskanavan tahtiin, niin kehoitan sinua siirtymään oikeaan ketjuun.

16-osainen neloskausi putkahtaa Yhdysvaltain ruutuihin joskus tammi-helmikuun korvilla, joten tolkuttoman pitkään saamme sarjaa vartoa.

Kolmoskauden kiero finaalijakso jätti taas tukuttain uusia kysymyksiä ilmaan. Tässä ketjussa voi sitten esittää omia teorioitaan ja haukkua muiden typerät ideat lyttyyn.

Kolmoskauden finaali alkoi siis siitä, kun Jack matkusteli lentokoneella ja löysi lehdestä kuolinilmoituksen. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2007, eli melkein kolme vuotta saarelle putoamisen jälkeen. Jaksosta voimme päätellä, että ainakin Jack ja Kate onnistautuivat pääsemään saarelta pois. Kuolinilmoituksessa oleva mies on luultavimmin saarelta jo aikasemmin pois päässyt Michael. Perusteluina se, että ilmoituksen mukaan kuolleella oli teini-ikäinen poika ja hautajaiset järjestettiin mustien alueella.

Jackin elämässä tuntuu olevan melkoinen tyhjiö ja mies on koukussa sekä alkoholiin, että lääkkeisiin. Jack on sitä mieltä, että saarelta ei olisi ikinä pitänyt lähteä, aivan kuten Ben sanoi. Jack sanoo Katelle olevansa kyllästynyt valehtelemaan.

- Mikä Jack tarkoittaa valehtelemisella?
- Kävikö niin, että vain Jack ja Kate selviytyivät ja Jack tuntee syyllisyyttä muiden haaksirikkoutuneiden puolesta? Sattuiko esim. pelastuspaatilla jotain hurjaa?

Edit: tuolta löytyy hieman käsikirjoittajan mietteitä.
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Jackin elämässä tuntuu olevan melkoinen tyhjiö ja mies on koukussa sekä alkoholiin, että lääkkeisiin. Jack on sitä mieltä, että saarelta ei olisi ikinä pitänyt lähteä, aivan kuten Ben sanoi. Jack sanoo Katelle olevansa kyllästynyt valehtelemaan.

Ei olis pitänyt eksyä tänne. No, kysytään nyt kuitenkin. Millä Jack sieltä sitten pois lähti? Ihan perus Nelosen aikataulussa menen, mutta eihän sitä kolmoskautta jaksa odottaa sitten millään.
 
Ei olis pitänyt eksyä tänne. No, kysytään nyt kuitenkin. Millä Jack sieltä sitten pois lähti? Ihan perus Nelosen aikataulussa menen, mutta eihän sitä kolmoskautta jaksa odottaa sitten millään.
Sitä ei finaalissa kerrottu, mutta laiva oli luultavimmin tulossa saarelle.
 
tutzba

Jäsen
Sitä ei finaalissa kerrottu, mutta laiva oli luultavimmin tulossa saarelle.

Eli asia jonka kuulin joskus aikoja sitten ei varmaankaan pidä paikkaansa. Eli siis että kaikki kuolivat lento-onnettomuudessa ja joutuivat helvettiin. Aika radikaaliahan se olisi, menisi into kokonaan kolmelta ekalta kaudelta. Tai siis, olisi varmaan paskempi lopetus kuin vastaava sarjassa Kadotettu...
 
Eli asia jonka kuulin joskus aikoja sitten ei varmaankaan pidä paikkaansa. Eli siis että kaikki kuolivat lento-onnettomuudessa ja joutuivat helvettiin.
Tuskin pitää paikkaansa. En ainakaan itse usko moiseen.
 
tutzba

Jäsen
Tuskin pitää paikkaansa. En ainakaan itse usko moiseen.

No, täytyy myöntää että en itsekään. Jos väkeä saarelta pääsee pois kolmannen tuotantokauden lopussa, niin neljäshän varmaan käsittelee elämää "pelastuneena". Mikäli saarelle jäi väkeä, niin olisiko niitä mukana? Jännää.

Hyvä analysoida kun ei oo nähnyt yhtäkään jaksoa kolmatta kautta :D
 
Hyvä analysoida kun ei oo nähnyt yhtäkään jaksoa kolmatta kautta :D
Niinpä. :)

Suosittelen kyllä siirtymään Amerikan tahtiin, sillä jakso per viikko on kidutusta.
 
Grohl

Jäsen
Kuolinilmoituksessa oleva mies on luultavimmin saarelta jo aikasemmin pois päässyt Michael. Perusteluina se, että ilmoituksen mukaan kuolleella oli teini-ikäinen poika ja hautajaiset järjestettiin mustien alueella.
Ööh, missä sanottiin, että kuollut henkilö oli mies? Itseltäni meni siinä tapauksessa täysin ohi. Oma oletukseni oli, että kuollut henkilö olisi ollut Bernardin emäntä(nimi ei tule nyt mieleen), joka oli parantumattomasti sairas ennen saarelle joutumistaan ja hänellähän oli vain rajoitetusti elinaikaa... Kyseinen nainen on myöskin musta, joten olisi helppo yhdistää mustien huudeihin.

Mutta, jos tosiaan oli näin, että kuollut oli mies, niin en ainakaan itse keksi muita vaihtoehtoja kuin Michael, sillä ei pahemmin näitä tummaihoisia näyttelijöitä sarjassa ole ollut.

Mietittävää tosiaan jäi kolmoskauden finaalista. Mitkä olivat Locken motiivit tappaa Naomi, vaikkakin Locken halu jäädä saarelle on selitettävissä tuolla kävelykyky jutulla, mutta olisihan sitä voinut jäädä, vaikka muut olisivat lähteneetkin? Vai oliskohan Walt (vai liekkö oli vain Locken näky) kertonut Lockelle saman minkä Ben kertoi Jackille, että mikäli Naomin härvelillään saa yhteyden veneeseensä, niin saarelle tulee pahaa porukkaa? Mite Locke ylipäätään selvisi ampumisesta noin hyvään kuntoon?

Miten helvetissä Penelope ja Charlie olivat heti yhteydessä toisiinsa, kun signaalinhäiritsin saatiin pois päältä? Luuliko Desmond, että Penny on veneessä, joka on lähellä saarta ja kertoiko hän edes tästä missään välissä Charlielle, joka kirjoitti viimeisillään käteensä kuitenkin "Not Penny's boat"? Onko Pennyllä tietoa saaresta?

Mikä on Jaacob? Tappaako Jack nyt Benin? Eikö Jackin isä olekaan kuollut? Onko othersien taru nyt loppu?

Itselleni jätti aikapaljon kysymyksiä nämä viimeiset jaksot, auttaisi ehkä jos oli seurannut tarkemmin sarjan aiempia jaksoja...
 
J.Petke

Jäsen
Olipahan finaali juu. Täytyy ihailla tuota taitoa miten nuo "koukut" tehdään.

Kävisikö sarjassa jossain vaiheessa niin, että tämä Jackin porukka on jo saaren veteraaneja ja saarelle haaksirikkoutuu uusi kone. Näin asetelmat kääntyisivät ympäri ja Jackin porukasta tulisikin "the others". Ketkä kaikki pelastuivat saarelta ja miten?

Enää 9 kuukautta seuraaviin jaksoihin:)

Niin ja Grohlille sen verran tuosta Pennystä että kakkoskausihan loppui siihen kun selvisi että Penny on palkannut etsiväpartiot metsästämään ilmeisesti Desmondin olinpaikkaa.
 
Ööh, missä sanottiin, että kuollut henkilö oli mies? Itseltäni meni siinä tapauksessa täysin ohi. Oma oletukseni oli, että kuollut henkilö olisi ollut Bernardin emäntä(nimi ei tule nyt mieleen), joka oli parantumattomasti sairas ennen saarelle joutumistaan ja hänellähän oli vain rajoitetusti elinaikaa... Kyseinen nainen on myöskin musta, joten olisi helppo yhdistää mustien huudeihin.
Tuossa suora linkki pieneen kuvaan, josta kyllä erottaa kyseessä olevan miehen. Teksti on myös onnistuttu fanien toimesta kääntämään:

The body of John Lantham of New York was found shortly after 4 am in the 4300 block of Grand Avenue.

Ted Worden, a doorman at the Tower Lofts complex, heard loud noises coming from the victim’s loft.

Concerned for tenants’ safety, he entered the loft and found the body hanging from a beam in the living room.

According to Jaime Ortiz, a police spokesman, the incident was deemed a suicide after medical tests. Latham (sic)

is survived by one teenaged son.

Memorial services will be held at the Hoffs-Drawlar Funeral Home tomorrow evening

Rosella ei myöskään ollut lapsia, mutta Michaelilla oli Walt. Uskon tämän John Lanthamin olevan Michaelin väärä nimi, sillä lähdettyään saarelta othersit varmasti junailivat kaksikolle uudet passit. Mikäli kaksikko koskaan edes poistui saarelta...

Mitkä olivat Locken motiivit tappaa Naomi, vaikkakin Locken halu jäädä saarelle on selitettävissä tuolla kävelykykyjutulla, mutta olisihan sitä voinut jäädä, vaikka muut olisivat lähteneetkin? Vai oliskohan Walt (vai liekkö oli vain Locken näky) kertonut Lockelle saman minkä Ben kertoi Jackille, että mikäli Naomin härvelillään saa yhteyden veneeseensä, niin saarelle tulee pahaa porukkaa? Mite Locke ylipäätään selvisi ampumisesta noin hyvään kuntoon?
Jacob, saaren "sielu" ilmeisesti puhuu Lockelle Waltin hahmon kautta. Samahan tapahtui myös ykköskaudella. Jacob ilmeisesti paransi Locken jalat ja parantaa myös ampumahaavan, koska tahtoo tämän auttavan jollakin tavalla. Locke on myös othersien mielestä "The chosen one". Aika hassua, että Locke ei pystynyt tappamaan omaa isäänsä, mutta tappoi kyllä äkkiä Naomin veitsellä, vaikka hänellä oli kuudestilaukeavakin ladattuna. Myöskään Jackia Locke ei pystynyt listimään, vaikka on ilmeisesti valmis antamaan kaikkensa saarelle.

Miten helvetissä Penelope ja Charlie olivat heti yhteydessä toisiinsa, kun signaalinhäiritsin saatiin pois päältä? Luuliko Desmond, että Penny on veneessä, joka on lähellä saarta ja kertoiko hän edes tästä missään välissä Charlielle, joka kirjoitti viimeisillään käteensä kuitenkin "Not Penny's boat"? Onko Pennyllä tietoa saaresta?
Samaa mietin itsekin kovasti. Veikkaisin, että kun Charlie sai sammutettua jammerin, pääsi asemalta heti samalle taajuudelle jolla Penelopenkin laitteisto ilmeisesti oli. Joku Dharman salainen taajuus, jolle Penny pääsi sitten isänsä firman välineillä? Desmond tietysti oletti Penelopen olevan laivassa. Pennyhän kysyi Charlielta, että miten tämä löysi taajuuden. Penny ei myöskään tiennyt mistään saaresta, Naomista tai pelastusretkestä. Saartahan ei virallisesti ole edes olemassa. Etelänavan tutkijat huomasivat elektromagneettisen häiriön tulevan tietystä kohtaa ja ilmoittivat siitä heti Pennylle. Mutta minkä takia Penelope alunperin palkkasi hemmot tutkimaan häiriöitä? Hän kuitenkin tiesi Desmondin lähteneen purjehduskilpailuun ja kadoneen jossain päin merta ja ehkä juuri siksi etsi epätoivoisesti signaalia tuolta alueelta.

Mikä on Jaacob? Tappaako Jack nyt Benin? Eikö Jackin isä olekaan kuollut? Onko othersien taru nyt loppu?
En usko Jackin isän olevan elossa. Kun katsot tarkemmin mustan lääkärin ilmettä Jackin höpöttäessä isästään, huomaat miehen säälivän katseen. Jack puolusti itseään sillä, ettei ole läheskään niin jurrissa kuin isänsä aikoinaan.

Paha sanoa mitä Jack tekee, en kuitenkaan usko tämän murhaavan Beniä. Othersien kohtalosta on mahdoton sanoa mitään. Veikkaisin kuitenkin, että saarelle saapuva laiva ja Dharma (?) aikoo listiä othersit ja saada saaren hallintaansa.

On myöskin mysteeri, että miten Naomilla oli Desmondin tavaroita ja valokuva, vaikka Penelopella ei ollut hänen kanssaan mitään tekemistä. Tai entä jos Charlie saikin videoyhteyden menneeseen aikaan, jolloin Penny ei ollut vielä lähettänyt ryhmää ja Naomia? Perkele sepä olisikin oleva käänne.
 
Viimeksi muokattu:

Grohl

Jäsen
Kiitokset hazardipakille! Eipä tullut mieleenkään, että tuon kuolinilmoituksen oikeasti voisi jostain lukea, mutta fanit näköjään ovat kääntäneet jokaisen kiven saadakseen vastauksia. Itselläni kävi myöskin mielessä tuo vaihtoehto, että Jaacob on ottanut Waltin muodon.

Täytyy vielä udella, kun en muista varmasti, mutta saiko Desmond veneen, jolla saarelle eksyi juuri Penelopen isältä, kun tämä ei suostunut ajatukseen, että Desmond kosisi Pennyä? Olikohan pelkkää sattumaa, että Desmond juuri veneellään, jonka sai Pennyn isältä, joutui saarelle? Vai tiesikö Pennyn isä jotain Desmondin kohtalosta, jos tämä lähtisi veneilemään?

Ja oliko 2.seasonin(?) lopussa nainen juuri Penny, joka sai puhelun antarktikselta(?), kun hatch aiheutti sen magneetti jutun?

edit. Ehditkin jo vastaamaan tietämättäni kysymykseen, jota kirjoittelin muokkauksesi aikana. Eli kyseessä oli juuri Penny.
 
Kiitokset hazardipakille! Eipä tullut mieleenkään, että tuon kuolinilmoituksen oikeasti voisi jostain lukea, mutta fanit näköjään ovat kääntäneet jokaisen kiven saadakseen vastauksia. Itselläni kävi myöskin mielessä tuo vaihtoehto, että Jaacob on ottanut Waltin muodon.
Kiitoksia itsellesi, on mukava turista asioista kiinnostuneiden kanssa.

Täytyy vielä udella, kun en muista varmasti, mutta saiko Desmond veneen, jolla saarelle eksyi juuri Penelopen isältä, kun tämä ei suostunut ajatukseen, että Desmond kosisi Pennyä? Olikohan pelkkää sattumaa, että Desmond juuri veneellään, jonka sai Pennyn isältä, joutui saarelle? Vai tiesikö Pennyn isä jotain Desmondin kohtalosta, jos tämä lähtisi veneilemään?
Desmond sai veneen Libbyltä, joka luovutti pois miesvainaansa veneen. Ei ole kuitenkaan mitään tietoa, kuka oli tämä mies ja oliko veneenluovutus kokonaan Penelopen isän kiero keino saada vävyehdokas ikuisiksi ajoiksi jumiin saarelle. Libbyhän oli aikoinaan mielisairaalassa potilaana samaan aikaan Hurleyn kanssa.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Vaikka finaali olikin mainio, niin silti jäin kaipaamaan vielä sitä viimeistä yllätystä lopussa, jota ei sitten koskaan tullut. Jotenkin heti tuplajakson alusta alkaen ainakin omaan päähäni iskostui ajatus, että Jack on tässä vanhempi eli puhutaan tulevaisuudesta/flash forwardista. Jakson loppu sitten varmisti sen, mutta jotain tuossa jäi kaipaamaan.

No, 8-9kk odotusta sitten.
 
Jep. Vaikka tulevaisuus-käänne olikin ovela jippo, niin finaali oli loppujen lopuksi todella suuri pettymys, jos vertaa edellisiin.
 
Kävisikö sarjassa jossain vaiheessa niin, että tämä Jackin porukka on jo saaren veteraaneja ja saarelle haaksirikkoutuu uusi kone. Näin asetelmat kääntyisivät ympäri ja Jackin porukasta tulisikin "the others". Ketkä kaikki pelastuivat saarelta ja miten?
Kenties Jackin ja Katen kohtalo on suojella tuota saarta, mene ja tiedä. Johtuiko lennon 815 tippuminen ylipäätään siitä, että Desmond myöhästyi hiukan numerosarjan syöttämisestä? Onko ihmisen koko elämä käsikirjoitettu valmiiksi etukäteen? Kohtalo johdatti saarelle ainakin Clairen, Locken, Hurleyn ja Rosen, kenties myös koko muun porukan. Mutta jos Jack ja Kate todellakin tekivät virheen lähtiessään saarelta, niin ehkä kohtaloon voi sittenkin vaikuttaa. Kaksikko palannee lopulta saarelle takaisin korjaamaan tilanteen.

Menipä filosofiseksi taas.

9kk, ei jumalauta mitä kidutusta.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Itseäni tuossa flash forwardissa rasittaa lähinnä se, että se sitoo tuottajien kädet mahdollisten kuolijoiden suhteen. Nyt tiedämme, että Jack ja Kate ainakin säilyvät seuraavat kaudet elossa. Muutenkin hieman pelottaa, mikäli seuraava kausi sijoittuu pelastumisen jälkeiseen aikaan. Lost ei ole Lost ilman saarta. Mutta tämä jää sitten nähtäväksi.

Mistä temppelistä Ben puhui käskiessään muita "othersseja" itse lähtiessään Jackin ryhmää pysäyttämään? Liittyykö jotenkin 2. kauden lopussa nähtyyn nelivarpaiseen patsaanjalkaan?

Charlien kuolema oli hienosti tehty. En aikaisemmin juuri välittänyt koko hahmosta, mutta kauden parin viimeisen jakson aikana hahmo kehittyi mainioon suuntaan, ja loppu tuli tosiaan komeasti.

Muutenkin ihan hieno jakso, kuten olivat n. 6 viimeistä kauden jaksoa. Alkukaudesta nähtiin jokunen turhahko fillerijakso, toivottavasti näitä saadaan karsittua uuden kausisysteemin myötä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ööh, missä sanottiin, että kuollut henkilö oli mies? Itseltäni meni siinä tapauksessa täysin ohi. Oma oletukseni oli, että kuollut henkilö olisi ollut Bernardin emäntä(nimi ei tule nyt mieleen), joka oli parantumattomasti sairas ennen saarelle joutumistaan ja hänellähän oli vain rajoitetusti elinaikaa... Kyseinen nainen on myöskin musta, joten olisi helppo yhdistää mustien huudeihin.

Tuossahan tähän tuli jo hieman selvennystä, mutta siitä lehtiartikkelin otsikosta se jo selviää. Siinä lukee "Man found dead..". Joten joku mies se oli, mutta onko se kukaan katsojille tuttu? Se voisi hyvin olla joku jota ei olla vielä näytetty tähän mennessä mutta joka tulee seuraavilla kausilla tutuksi. Jos se olisi Michael salanimellä niin mistä Jack ja Kate tietäisivät millä salanimellä Michael liikkuu?

Charlien kuolema oli hienosti tehty. En aikaisemmin juuri välittänyt koko hahmosta, mutta kauden parin viimeisen jakson aikana hahmo kehittyi mainioon suuntaan, ja loppu tuli tosiaan komeasti.

Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Jakso Greatest Hits oli todella loistava ja koko jakson ajan olin ihan valmistautunut Charlien kuolemaan, mutta sitten ei kuollutkaan siinä. Charliesta tuli viimeisten jaksojen aikana yksi suosikkihahmoista ja harmittaa, että hän kuoli mutta toisaalta Charlien oli kuoltava. Hienosti Charlie uhrasi itsensä, jotta Claire ja kumppanit pelastuisivat vaikka Charlie olisi hyvin pystynyt pelastamaan itsensä.
 
Joten joku mies se oli, mutta onko se kukaan katsojille tuttu? Se voisi hyvin olla joku jota ei olla vielä näytetty tähän mennessä mutta joka tulee seuraavilla kausilla tutuksi. Jos se olisi Michael salanimellä niin mistä Jack ja Kate tietäisivät millä salanimellä Michael liikkuu?
Onhan sekin täysin mahdollista, että kuollut on joku ihan perusjanari tulevaisuudesta. Ehkä Ben kertoi Jackille Michaelin ja Waltin henkilöllisyyden.

Itseäni tuossa flash forwardissa rasittaa lähinnä se, että se sitoo tuottajien kädet mahdollisten kuolijoiden suhteen. Nyt tiedämme, että Jack ja Kate ainakin säilyvät seuraavat kaudet elossa. Muutenkin hieman pelottaa, mikäli seuraava kausi sijoittuu pelastumisen jälkeiseen aikaan. Lost ei ole Lost ilman saarta. Mutta tämä jää sitten nähtäväksi.
Jos luet tuon linkin jonka editoin avausviestiin, niin siinä sanotaan, että ensi kausi kuvataan pääosin saarella. Eli näemme paljon flashbackeja saaren tapahtumista ennen pelastumista.

Mistä temppelistä Ben puhui käskiessään muita "othersseja" itse lähtiessään Jackin ryhmää pysäyttämään? Liittyykö jotenkin 2. kauden lopussa nähtyyn nelivarpaiseen patsaanjalkaan?
Ehkä. Kuka oli se mystinen milf-blondi, joka kävi merkitsemässä Julian? Onko hän joku temppelin jumalatar?

Charlien kuolema oli hienosti tehty. En aikaisemmin juuri välittänyt koko hahmosta, mutta kauden parin viimeisen jakson aikana hahmo kehittyi mainioon suuntaan, ja loppu tuli tosiaan komeasti.
Totta. Charlie oli paikka paikoin todella ärsyttävä jätkä, mutta kasvoi loppua kohden suureksi sankariksi. Hyvillä mielin muistelen.

Toivottavasti sarja palaa siihen hektiseen (eteenpäin)menoon jota nähtiin ykkös- ja kakkoskausilla. Salaisuuksia on kuitenkin niin paljon selvittämättä, että romantiikka ja muu lepertely saisi jäädä vähemmälle.
 
Eikö Jackin isä olekaan kuollut? Onko othersien taru nyt loppu?
Tulikin juuri mieleeni se fakta, että Jack kyllä löysi saarelta isänsä arkun, mutta se oli tyhjä. Toki ruumis on voinut tippua rytäkässä kyydistä ja sitä rataa. Vaikea kuitenkin uskoa, että Jack toikkaroisi itsesäälissä tulevaisuudessa jos olisi kerta saanut isänsä takaisin. Eikä isä tullut katsomaan poikaansa, vaikka tämä oli auto-onnettomuuden sankari ja näkyi televisiossa.
 
Karhu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins
Mitenkäs Jackin isä alun perin kuoli, jos nyt edes on kuollut? Itselleni ei tule millään mieleen.

Tässä vielä yksi kuva kuolinilmoituksesta.
 
Mitenkäs Jackin isä alun perin kuoli, jos nyt edes on kuollut? Itselleni ei tule millään mieleen.
www.lostpedia.com kirjoitti:
Because Christian had forgotten his wallet, Sawyer bought the drinks that most likely killed him--apparently, he soon after died from a heart attack (as Jack was later told). His body was found in an alley in Sydney.
 
Slammed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canada, Canucks, Kärpät ja London Knights
Olipa ärsyttävä mutta toisaalta myös helpottava loppu, mielummin näen tuommoisen lopun kuin et jakson viimeisil sekunneil jotku oikeat pahikset tulee tyylikkäästi pukeutuneina ja ampuu Jackin tai Katen.

mutta taitaa olla saari näille henkilöille parasta huumetta, poistulon jälkeen alkanut Jackissä näkymään viinan ja muitten tablettien riippuvuutta.

ekana tuli mieleen että se ois ollu Ben joka kuoli. muuta teoria:

-Jack alkoi itkeen koska tiesi että mahdollisuutensa saarelle pääsyyn lytistyneen totaalisesti,vaikka ei se kaukana siitä muulloinkaan ollut.

- Ei ollut ketään muita siel seremoniassa, Ben viettänyt koko elämänsä saarella joten selittänee miksi ketään ei tullut.

- ja kuten kaikki huomaavat, Kate on aina vihannut Beniä ja siksi jätti tulematta.

mutta luulenpa vain että katsojia johdetaan harhaan noilla tulevaisuuspätkillä.

Lopussa Kate sanoi: "I have to go he's waiting me" viittasi tietenkin siihen että Jack tiesi kuka hän oli.

itse veikkaan Sawyeria.

--------------------------------------------------------------------------

Ainiin, toivon että edes jokin noista asioista on jotain mitä tässä avauksessa ei vielä mainittu, sillä rehellisesti sanoen en kaikkia viestejä lukenut.
 
Ekana tuli mieleen että se ois ollu Ben joka kuoli. muuta teoria:
-Jack alkoi itkeen koska tiesi että mahdollisuutensa saarelle pääsyyn lytistyneen totaalisesti,vaikka ei se kaukana siitä muulloinkaan ollut.
- Ei ollut ketään muita siel seremoniassa, Ben viettänyt koko elämänsä saarella joten selittänee miksi ketään ei tullut.
- ja kuten kaikki huomaavat, Kate on aina vihannut Beniä ja siksi jätti tulematta.
Mutta entäs kuolleen henkilön teini-ikäinen poika? Enkä millään pysty uskomaan, että Ben poistuisi saarelta.

Lopussa Kate sanoi: "I have to go he's waiting me" viittasi tietenkin siihen että Jack tiesi kuka hän oli. Itse veikkaan Sawyeria.
Luulisi kuitenkin, että Jack olisi kutsunut koko selviytymisköörin paikalle. Kaiken lisäksi Kate vaikutti olevan aika varakas lyyli, niin ehkä hän oli nainut rikkaan miehen, joka ei tykännyt Jackin känninhuuruisista soitteluista.
 
Slammed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canada, Canucks, Kärpät ja London Knights
No tämähän on vain spekulaatiota. Eihän sitä tiedä kuinka vuotta myöhemmin tuo tulevaisuuspätkä oli. Siinähän on voinut käydä mitä tahansa. Ekana tuli mieleen tuosta "Katen mies on rikas" - kommentista että tosiaan tiikeri ei pääse raidoistaan, toisin sanoen James "Sawyer" Ford tainnu huijata yhden jos toisenkin kerran saarelta päästyään. =)
 
Sekin on täysin mahdollista. Mutta hengailisiko Kate enää Sawyerin kanssa, koska tämä kuitenkin rakastaa Jackia ja Jack häntä? Muutenkin luulisi, että Kate haluaisi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä.

Huomasiko kukaan Jacobin hahmoa siinä jaksossa, missä Locke ja Ben lähtivät mökille? Itseltä havainto meni täysin ohi, pitänee tutustua jaksoon vielä uudemman kerran.
Kuva1
Kuva2
Kuva3
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös