Mainos

LOST Amerikan aikataulussa [SPOILEREITA]

  • 152 231
  • 944

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jatkokysymyksenä herääkin, kuinka paljon Smokey on (Benin) hallittavissa ja ovatko aiemmat kuolemantuottamukset (Eko, lentäjä) savun "omalla ajallaan" tekemiä.
Minulle tuli mieleen, että ehkä Jacob pystyy siihen, en ihmettelisi vaikka tuo savuolento/olennot olisi hänen/sen luomuksia. Ben on saanut sitten luvan käyttää niitä, ainakin toisinaan. Esim. Eko:lle ilmestynyt kuollut velipoika sanoi olevansa jotain ihan muuta kuin miltä näyttää. Tuosta voisi tietysti arvella, että se oli Ekon omatunto joka otti tuollaisen muodon, mutta se savumörkö liittyi asiaan, joten pidän mahdollisena, että kyseessä oli Jacob tuollaisen hahmon ottaneena.

Rousseaun poistuminen oli kyllä harmillista, enkä usko, että henkiin palaa. Näistä ei aina tiedä, toisinaanhan sarjasta on hahmoja poistunut siitäkin syystä, että näyttelijä ei halua tai pysty jatkamaan sarjassa ja pitää oikoa mutkia.

Rousseaulta olisi kyllä ainakin yhden fläsärin toivonut, mutta jäänee haaveeksi.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Ysi ja kumppi on nähty ja aika hämärää meininkiä on nyt sarjassa. Tosin Benin flashforwardit ovat mielenkiintoisia.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
4x11

Jakso 11 oli todella mielenkiintoinen ja herätti paljon uusia ajatuksia/kysymyksiä. Nähdään varmaan aika huikea season finale.

Fläshit Locken lapsuudesta paljastivat Locken olevan jonkin näköinen "ihmelapsi". Richardin visiitti pikku Locken kotona on kanssa mielenkiintoinen. Miksi ihmeessä mies ei vanhene ja miten Locke ei muista miestä? Ja mikä se Richardin testi oikein oli? Myös Abaddonin käyttäytyminen herättää aika paljon kysymyksiä.

Ja sitten Jacobin - paljon puhutussa - mökissä olivatkin Christian ja Claire. Mikä on Clairen rooli tässä sarjassa? Saaren siirtäminen tarkoittaa varmaan jotenkin navigointilaitteiden sekoittamista?

Saaren teleporttausmahdollisuuksista on jossain vaiheessa keskusteltu - saamme siitä varmaan lisää vahvistusta ensi jaksossa. Keamyn laite kädessä, mikä se on? Ja miksi Frank pudotti puhelimen saarelle?

No ei tässä muuta kuin odottelemaan seuraavaa jaksoa sitten!
Seuraavan jakson promo paljastaa hieman miten sarja päättyy ja pääsevätkö he pois saarelta (spoilerivaroitus!), katso tästä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Erittäin hyvä jakso oli tuo e11 tosiaan.

Fläshit Locken lapsuudesta paljastivat Locken olevan jonkin näköinen "ihmelapsi". Richardin visiitti pikku Locken kotona on kanssa mielenkiintoinen. Miksi ihmeessä mies ei vanhene ja miten Locke ei muista miestä? Ja mikä se Richardin testi oikein oli? Myös Abaddonin käyttäytyminen herättää aika paljon kysymyksiä.
Tuli mieleen, että voisikohan Richard olla jonkin sortin aikamatkaaja? Jos se Orkidea (?) asema sisältää jonkun menetelmän, millä voi liikkua ajassa. Toinen vaihtoehto tosiaan on, että Richard on, jos nyt ei kuolematon, niin saaren mahdollistamana hitaasti vanhenevaa sorttia. Mielenkiintoinen hahmo ja mukavaa, että ilmaantui kuvioihin taas pitkästä aikaa. Toivon mukaan jotain selvyyttä tuohon tyyppiin ilmaantuu. Toisaalta mysteerithän ne on niitä kivoimpia.

Richardin testi toi mieleen tavan, millä Tiibetissä etsitään uusia lamoja, eli viedään edelliselle lamalle kuuluneita esineitä ja lapsen tulisi tunnistaa ne omikseen. Kai tässä jotain inkarnaatiota etsittiin Locken kohdalla? Huomionarvoista myös se kolhon näköinen musta mies joka puhui Lockelle siellä sairaalassa. Samainen heppuhan ilmestyi mm. Hugolle mielisairaalassa. Kuka lieneekään tämä kaveri.

Saari ilmeisesti palautti Christianin henkiin sitten. Hän taisi vilahtaa jo aiemmin ainakin Hugon silmään kun tämä ensimmäistä kertaa mökin bongasi? Sitä ennen mies taidettiin nähdä ihan sarjan alkupuolilla kun Jack oli näkevinään miehen viidakossa. Ruumistahan ei koskaan löytynyt.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Desmondin tapa kuljeskella "tietoisuutena" ajassa on oma tarinansa, mutta sen lisäksi on aivan varmaa että myös fyysistä ajassa matkustamista sarjassa tapahtuu. Benin siirtyminen Tunisiaan ei todellakaan näyttänyt miltään tietoisuussiirtymältä vaan tupsahtamiselta vaatteineen päivineen toiseen ympäristöön. Tältä pohjalta roponi sen puolesta, että Richard kulkee miten tahtoo ja minne tahtoo.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Mihin muuten Richard ja muut "othersit" lähtivät kolmannella tuotantokaudella? Viimeisin muistikuva tästä ryhmästä on aukella, jonne Locke kantoi kuolleen isänsä ruhon.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mihin muuten Richard ja muut "othersit" lähtivät kolmannella tuotantokaudella? Viimeisin muistikuva tästä ryhmästä on aukella, jonne Locke kantoi kuolleen isänsä ruhon.

"Temppelille", jonne Ben ohjasi myös Karlin, Daniellen ja tyttärensä lähtemään. Temppeliä ei ole vielä näytetty. Olisikohan uusi asema.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Toi Orchid-asema, ja saaren siirtäminen ei muuten kuulosta ollenkaan huonolta scenaariolta. Porukkahan on varmaan nähnyt sen pätkän kyseisestä asemasta, joka oli jo netissä vuoden loppupuolella..
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Ai, aika huikea season finale on luvassa kahden viikon päästä.

Mistä mahtaa kertoa seuraava seasoni? O6:n elämästä?
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Ai, aika huikea season finale on luvassa kahden viikon päästä.
Näköjään season finale on tuplajakso, harmi että tällä viikolla on tauko. Sarja on pysynyt todella mielekiintoisena vaikka mennään jo neljättä tuotantokautta.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
There's No Place Like Home

Huomasi kyllä, kuinka käsikirjoittajain lakkoilu oli saanut aikaan paikoittain hieman töksähtelevän, mutta loistavan runsaan tykityksen tähän nelosen toiseksi viimeiseen jaksoon. Oli myös hienoa huomata kuinka niiden monien kymmenien aiempien jaksojen katsominen "kantaa hedelmää" ja tuottanee lopetuksen, jossa olennaisimpia asioita loksahtaa paikoilleen. On kyllä kovimmat odotukset verrattuna mihinkään TV-sarjaan, ikinä.

Hahmoista Ben Linus on hiipinyt salakavalasti aivan ykköseksi. Michael Emersonhan on ihan virallisestikin hyvä näyttelijä, nimenomaan teatterinäyttelijä, joka on saanut Benin kieron roolin lentoon.

Tämän tulevan, nelosen viimeisen jakson jälkeen takki lienee aika tyhjä, mutta sitten voi taas odottaa seuraavaa kautta - ja sitten sen jälkeen sitä viimeistä. Kakkos-kolmoskausien hiljaisimpien jaksojen pohjalta meni melkein mukaan siihen kritiikkiin, että sarja olisi tullut klousata jopa jo ensimmäiseen kauteen, mutta kyllä Lostissa on vielä kerrottavaa kahdeksi kaudeksi siten että jää jotain kertomattakin...
 

J.Petke

Jäsen
Lost on siitä hauska sarja että aina kun miettii, että nyt on ideat loppu niin ruudulle tärähtää jotain mitä ei ole ikinä odottanut. Tuo Benin rooli ei tullut yllätyksenä mutta helvetin mielenkiintoinen se on silti. Miehellä taitaa olla avaimet koko saareen mutta silti ei halua niitä antaa ilmi. Jackin voisi hyvin tapattaa koko sarjasta sillä niin mielenkiinnoton hahmo on kyseessä. Kaikki jaksot missä Jack on ollut pääosissa näin myöhemmin on mennyt enemmän tai vähemmän kelaamalla läpi.

Käyköhän tässä niin, että saarelle tulleet pyssysankarit joutuvat turvautumaan saarelaisten tietoihin kun saari on "siirretty". Ja haaksirikkoutuuko saarelle muita?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jakso 12 oli taas huikeaa tykitystä ja juonivyyhdin tihentymistä. The Others ilmaantui taas ja panttivangeiksi ottivat sitten Katen ja Sayidin. Liekö ovat matkalla sinne temppeliin, tai kenties apujoukoksi Orchidille?

Onneksi ei tarvitse kuin pari päivää odottaa seuraavaa jaksoa. Kun nyt vasta viimeviikkoisen tiirailin. Huhh.

Saa nähdä posahtaako tuo laiva taivaan tuuliin ja Sun ainoana yhdessä Aaronin kanssa selviytyy jollain tavalla. Toivottavasti ei, koska varsinkin Desmondin toivoisin pysyvän hengissä, sen verran kiehtova hahmo ja itseasiassa yksi suosikeistani. Jossain yhteydessä Jin kyllä menettää henkensä, siksi tuo laivaskenaario voisi olla, mutta saa tosiaan nähdä.

On tämä vaan sarja, silloin kun tuntuu, että alkaa mennä tylsempään suuntaan, niin sieltä tulee tälläinen täsmäiskujakso.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onneksi ei tarvitse kuin pari päivää odottaa seuraavaa jaksoa. Kun nyt vasta viimeviikkoisen tiirailin. Huhh.

There's no place like home osat 2&3 esitetään 29.5. eli reilun viikon joudut kyllä kärvistelemään.

Minusta on alkanut pikkuhiljaa tuntua, että Benin aika käy vähiin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
There's no place like home osat 2&3 esitetään 29.5. eli reilun viikon joudut kyllä kärvistelemään.
Aaa, niin perkele. Näin se olikin. Unohdin, vaikka joku kaveri tuosta infosi. No, ei mahda mitään, mutta hyvää kannattaa odottaa.

En kyllä usko, että Benille ihan ensihätään ihmeitä tapahtuu, koska mieshän vilahti sekä Sayidin flashforwardeissa, että omassaan ihan elämänsä kunnossa ja kierona kuin korkkiruuvi. Kostomielellä Widmorea vastaan.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Oli juuri niin huikea kaksijaksoinen finaali kun oletin. Tulee taas pitkä kesä kun jatkoa odottelee. En todellakaan olisi uskonut että arkussa olisi Locke.

Syksyä odotellessa...
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tjaa, enpä tiedä. Toki päätösjakso niputti hyvin neloskauden juonikuviot päätökseensä, mutta jotenkin homma alkaa mennä liian saman jankkaamiseksi, ettei enää jaksa. Pääosin tuo melkein puolitoistatuntinen jakso oli aika tylsää seurattavaa mielestäni.

Toki innolla odotan silti viitoskautta ja sen tulevia juonikuvioita. Nythän homma on paljon enemmän auki kuin neloskaudelle siirryttäessä, jolloin jatkettiin aika selkeänä jatkumona kolmoskaudelta. Ehkä siinäkin mielessä olisi piristävää ja hyvin mahdollistakin, että jotain hieman tuoreempaa keksittäisiin.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Oli kyllä tylsä jakso. Vähän väliä tarkistelin, että kauanko tätä sontaa vielä pitää katsoa. No loppuhan se sitten ja täysin erilainen fiilis kuin aiemmilla kausilla. Nyt mulle on ihan sama onko tauko 1, 8 vai 20 kuukautta. Mitä siinä jaksossa edes tapahtui? Jotain saippuaa 1h20min ja lopussa näytettiin John arkussa ja sitä pitäisi nyt sitten kummastella. Onneksi ensi viikolla on salkkareiden päätösjakso ja silloin tulee varmasti odotetun huikea season finale.
 

J.Petke

Jäsen
Paska finaali.

Tykistystä kesti ehkä 15% jonka jälkeen jauhettiin yhtä ja samaa. Tuo Locken arkkujuttukaan ei jättänyt mitään jännitystä päälle. Toivotaan kädet ristissä ettei tuo sarja koe mitään äkkinäistä kuolemaa. Ideoita on ainakin tähän asti riittänyt ihan hyvin joten en usko, että mitään häivytyskautta tulee.

PETTYMYS!!

Taas on aika nostaa kytkintä yhdellä asteella...............
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Tulevat kaudet

4. kauden finaali on paketissa ja kaksi kautta tuota sarjaa siis jäljellä. Kauden päätös oli kieltämättä lievä pettymys, kuten täällä nyt muutkin ovat jo todenneet. Mutta mihin tämä kaikki johtaa? Mietitäänpä hieman.

Kun täällä nyt jo pohdittiin sitä, että loppuuko tuotatotiimiltä ideat kesken ja jääkö seuraava tai seuraavat kaudet sitten vain hyssyttelyksi ja mitään todellista tyylikästä lopetusta ei sarjalle lopulta edes saataisi, niin vaikka tuo neloskauden finaali olikin fiilispohjalta ajateltuna pettymys, en siltikään olisi järin huolissani kokonaisuuden suhteen.

Nyt nähtyjen kausien - tai pikemminkin niissä nähtyjen flashbackien ja flashforwardien - perusteella voidaan luoda jonkinnäköinen teoria siitä, mitä tulevat kaksi kautta pitävät sisällään ja kun mietitään sitä, mitä kaikkea on noissa väläyksissä nähty, on se seikka, että tiimi ei tietäisi mitä se tekee, jo mielestäni väärä olettamus.

Sarjassahan on käsitelty aikanaan kaikkien päähenkilöiden menneitä tapahtumia, joihin moniin nyt päättynyt neloskausi antoi lisäviitteitä sekä myöskin odotuksia sille, että niistä seikoista paljastuisi lisää asioita, jotka niputtautuisivat lopulta sopivasti yhteen kaikkien muiden palasten kanssa.

Jack:

Miksi Jack aikanaan otti itselleen sen tatuoinnin ja miksi siinä on jotain mystistä ja aikanaan joku saaren asukeista tiesi, mitä se tarkoittaa ja sehän tarkoitti jotain "johtajaa joka ohjaa muita" tai vastaavaa, en muista nyt laisinkaan sanatarkkaan tuota seikkaa.

Ja miksi Jack ei pysty sopeutumaan takaisin normaaliin elämään vaan lopulta sitten vääjäämättä haluaa palata saarelle? Lockehan totesi jo Jackille, että hänen ei ole edes tarkoitus lähteä saarelta. Toki Lockella, tuon sanoessaan ei ollut mitään konkreettista tietämystä - ainakaan meidän tietämyksemme mukaan - siitä, miksi näin olisi. Jäikin vaikutelma, että se oli vain Locken gut-feeling-juttu, joita kyseiselle miehellä toki on ollut sarjan mittaan paljonkin ja käsittääkseni ne ovat monesti osuneet oikeaan.

Miksi Jackin isä esiintyi Jakobin mökissä itse mökin haltijan puhemiehenä? Ja miksi Clare oli myöskin mökissä?(elossa vai ei, koska järjen mukaan Jackin isä on kuitenkin kuollut). Clarehan on Jackin sisko, eli koko perhehän on vakaasti niputtautunut nyt saareen mystisesti kiinni eri yhteyksillä. Ja sitten on vielä Claren lapsi, jota Clare hyvin selväsanaisesti käski unessaan Katea olla tuomasta takaisin saarelle. Ja pitää vielä muistaa se, että selvännäkijä aikanaan ennusti kaikkea muuta kuin hyvää tuolle lapselle.

Kokonaisuudessaan Jack, hänen isänsä, hänen siskonsa ja siskon poikansa ovat kaikki jonkinlaisessa ketjutetussa yhteydessä saareen ja voisiko olla sitten niin, että lopulta Jack kun palaa saarelle, ei sieltä koskaan poistukaan, vaan menee Beniksi Benin paikalle, kun kerta Locke(joka siis nyt on saaren ulkopuolella esiintynyt myöskin nimellä Jeremy Benthan) on vielä kuollutkin. Tuleeko Jackistä se liideri, joka saaren ihmisiä lopulta sitten ohjaa, kuten tuo hänen pahamaineinen tatuointinsakin kertoi?

Sun:

Sun tapasin siis Charles Widmoren ja kohtaamisesta ei aivan tarkkaan tiennyt, oliko kyseessä lopulta Sunin puolelta täysin vihamielinen kohtaaminen, vai vain osittainen. Koska voisi olettaa, että Sun syyttää hra Widmorea hänen miehensä kuolemasta myöskin?

Sun osti enemmistön isänsä firmasta varmasti myöskin siksi, että on isälleen vihainen, mutta mikä tulee olemaan tämän seikan merkitys Sunin suunnitelmien kannalta, ja siis mitkä ne suunnitelmat ovat? Mitä Sun tahtoo tehdä millekin seikoille? Ja siis myöskin Sunin isä ja hra Widmore tunsivat toisensa liikeyhteyksien kautta. Onko sillä mitään merkitystä juonen kannalta?

Neloskauden lopun perusteella, jos Jack ja muut tahtovat palata takaisin saarella, pitäisi Suninkin olla siis mukana.

Ben, Widmore ja Sayid sekä Desmond ja Penny:

Benistä tiedämme melko paljon, hänen lapsuuden historiaansa, sen miten hän tappoi oman isänsä ja muun Dharman henkilökunnan. Ben kaiketi oli siitä hetkestä lähtien omistautunut tavallaan suojelemaan tuota saarta.

Benillä ja Widmorella on oma yhteinen historiansa, se on tullut jo selväksi. Kuitenkin tämä historia on melkoisen paljon pimeän peitossa.

Mikä on Widmoren osuus tässä kaikessa? Widmore totesi aikanaan Benille, että saari oli aikanaan hänen ja hän haluaa sen takaisin. Onko Charles Widmore ollut osakkaana tai omistajana Dharma Initiativessa? Dharma Initiative oli joskus 70-luvulla perustettu projekti ja henkilöistä päätellen, siihen kuului aasialaisväestöä. Onko Sunin isällä mitään tekemistä asian kanssa? Sunin isä ja hra Widmore siis tunsivat toisensa.

Widmore haluaa saaren haltuunsa ehdottomasti ja jostain syystä tahtoi kaapata Benin elävänä. Onko Benillä jotain sellaista tietoa, mitä Widmore ehdottomasti tarvitsee?

Keitä Sayid tappaa? Widmoren miehiä? Mitä ilmeisimmin, mutta miksi? Ovatko nuo kaikki Sayidin tappamat miehet liitettävissä hänen vaimonsa murhaan, vai onko kyseessä isompi projekti, jolla pyritään lopettamaan Widmoren pyrkimykset saada saari takaisin haltuunsa? Sayid ja Ben selkeästi ovat yhteisymmärryksessä ja Ben myöskin etsii Widmoren tytärtä puhtaasti kaiketi kostomielessä oman tyttärensä kuoleman johdosta.

Desmond ja Penny piiloutuvat ja Desmond yrittää suojella naistaan Beniltä. Desmond ja Ben ovat kaiketi saarella toisensa kohdanneet, mutta eivät kumpikaan tienneet, että toinen tulee pyrkimään kaikin keinoin saada toisen nainen hengiltä vielä tulevaisuudessa.

Ben aikanaan löysi itsensä keskeltä Marokon aavikkoa haava kädessään. Samanlainen haava kuin mikä hänelle syntyi 4. kauden finaalin lopussa tikapuiden murtuessa jalan alta. Miten Ben pääsi aavikolle talvitakin kanssa saarelta? Ja miksi Ben kysyi päästyään hotellille, että "mikä vuosi tänään on?"

Siirtyikö Ben ajassa todella vai oliko kyseessä samanlainen ilmiö, kuin mitä Desmondille taannoin tapahtui?

Miksi joku tahtoi tappaa Sayidin vaimon?

Hurley:

Miksi Hugo näkee kuolleita? Onko tuo Hugon kirous siitä, että poistui saarelta? Onko Hugon ainoa mahdollisuus päästä takaisin normaaliin elämään palata saarelle?

Ja miksi ne numerot edelleen vainoavat Hugoa? Samasta syystä? Ks. auton mittari.

Miksi Hugo osti aikanaan miljoonillaan osuuden laatikkofirmasta, missä John Locke oli töissä? Oliko kyse sattumasta vai kohtalosta?


John Locke ja ikiaikainen mies:

John Lockesta tiedämme nyt, että hänet on vastaanotettu Benin seuraajaksi saarelle, ilmeisesti ryhmän johtajaksi, joka pyrkii kaikin keinoin suojelemaan saarta ulkopuolisilta.

Tämä ikiaikainen mies, joka ei tunnu vanhenevan laisinkaan, tapasi Johnin jo hänen ollessaan lapsi, kuten Beninkin. Onko tämä mies jonkinlainen henkiolento?

Locke selkeästi jatkossa poistuu saarelta ja käyttää siis nimeä Jeremy Bentham, ilmeisesti samaan tapaan kuin Benillä oli ollut erilaisia passeja vaikka millä mitalla.

Jos Locke toivotettin tervetulleeksi johtamaan saaren väestöä, miksi asiat menivät vituiksi ja miksi Locke edelleen syyttää Jackiä tästä? Siksikö, että Jackin tehtävä on siis johtaa tuota saaren suojeluryhmää?

Jack sanoi, että Locken kuolemaa "väitettiin itsemurhaksi". Jos se ei ollut itsemurha, niin kuka tappoi Benthamin aka Locken? Widmore? Muita vaihtoehtoja on vaikea uskoa olevan.

Muita henkilöitä:

Saaren siirtyessä, jäi ulkopuolelle myöskin ihmisiä laivasta (jos sieltä ketään henkiin jäi) sekä yksi veneellinen ihmisiä, mukana ainakin Faraday? Mikä on näiden ihmisten kohtalo?

Oma uskomukseni siitä, mikä tulee olemaan kahden viimeisen kauden kupletin juoni, on seuraavanlainen: Vitoskaudella näemme varmasti asioita niin saarelta kuin sen ulkopuoleltakin. Uskoisin, että enemmän sen ulkopuolelta.

Varmaankin tulee selvyyttä siihen, mikä on Widmoren historia saaren kanssa ja myöskin motiivi kaikelle sille mitä hän on tehnyt ja mikä on Benin ja hra Widmoren välinen suhde. Siis käytännössä varmasti valotetaan historiaa ja perusteita eri asioille ja viimeinen kausi sitten lopulta näyttää sen, miten kaikessa käy. Voittavatko Ben ja saaren asukit Widmoren ja löytääkö Ben koskaan Pennyä ja kuka lopulta jää asuttamaan saarta vai jäävätkö kaikki siellä olevat ja sinne palaavat?

Totta on, että tuo nelosen finaali jätti tavallaan melko kylmäksi, eikä asettanut juurikaan sellaisia suuria kysymyksiä, kuten jo kolmoskauden lopussa tapahtui. Kuitenkin kolmoskauden lopussa jo tiedettiin, että Jack tahtoisi palata saarelle. Nythän tiedämme, että he sinne aikovat ehdottomasti palata. Mutta miksi ja mitä saarella oli tapahtunut tällä välin, kun nämä kuusi olivat sieltä poissa?

Kamalasti kysymyksiä.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jossain asiaan paneutuneella fanisivustolla muuten on varmaan jo selvitetty, mitä ääni puhelimessa sanoi Katelle hänen unessaan? Sehän oli selkeästi takaperoista puhetta, eli helposti jonkun fanin selvitettävissä. Tietääkö joku?
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jossain asiaan paneutuneella fanisivustolla muuten on varmaan jo selvitetty, mitä ääni puhelimessa sanoi Katelle hänen unessaan? Sehän oli selkeästi takaperoista puhetta, eli helposti jonkun fanin selvitettävissä. Tietääkö joku?

"The island needs you. You have to go back before it's too late."
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Upea Finale! Itse olen semmoinen pieni utopisti-friikki, mitä tulee kaikenmaailman aikamatkustukseen, kvanttifysiikkaan, aaveiden näkemiseen, etc.

Varsinkin saaren vanishmentti oli visuaalisesti jotain aivan käsittämätöntä. Tuossa kävin LOST- foorumia lukemassa, ja siellä oli hyviä pointteja koskien tuota "saaren muuttoa". Esimerkiksi, opettiko Dharma näitä jääkarhuja pyörittämään tuota "Dharmachakra"-ruoria, koska todistetusti yksi niistä päätyi samaan paikaan (Tunisia), kuin Ben. Joku oli kaivanut myös kuvan tuosta Buddha/ Hindu kulttuuriin kuuluvasta talismaanista. Kovasti muistuttaa tuota Dharma-logon muotoa...John Locke sitten. Miksi alias? Siirtääkö John ensikaudella uudelleen saarta, ja päätyy myös itse sieltä pellolle? Kuriositeetinä myös The Black Rockin rantautuminen saarelle. Pöllähtikö saari ylläen seilaavan orjalaivan alle, nostaen tämän sen löytöpaikkaan lähes keskelle saarta. Lisäksi Tunisia, mihin saarelta pöllähdetään on aikas tarkalleen toisella puolella maapalloa, kuin missä lento 815 tipahti/ saari sijaitsi..
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Upea Finale! Itse olen semmoinen pieni utopisti-friikki, mitä tulee kaikenmaailman aikamatkustukseen, kvanttifysiikkaan, aaveiden näkemiseen, etc.
No niin, joku ymmärtänyt sentään hyvän päälle! :-) Ehkä se kerronta ei ollut sulavinta mahdollista ja välillä mentiin aika lailla vuoristorataa, mutta pitää antaa vähän siimaa sen saakelin lakon vuoksi.

Mr. Marco löysi juuri niitä parhaita koukkuja mitä finaaliin oli upotettu. Jääkarhu oli hyvä löytö ja nythän paljastui myös miksi eräs nainen tutkaili bear as in polarbearia britti(aussi?!)aksentillaan niin hartaasti Tunisian aavikolla.

Benin ja Johnin Orchid-asemalle laskeutuminen ja "aikakonekopin" valmistelu Marvin Candle -klipseineen oli sitä pyhintä mahdollista Lostia: pakollinen kuittaus tunnistamattomasta kukasta, kammio täyteen metallia ja kannattaisi dyykata! "Deep".

The Black Rock: olisikohan Richard ollut sitten laivan kippari?

Mitähän sweetheartia Sawyer supatti Katelle ennen kuin pulahti uimaan?

Kyllä tällä taas ensi tammikuuhun asti lusii!
 
Oli kyllä tylsä jakso. Vähän väliä tarkistelin, että kauanko tätä sontaa vielä pitää katsoa. No loppuhan se sitten ja täysin erilainen fiilis kuin aiemmilla kausilla. Nyt mulle on ihan sama onko tauko 1, 8 vai 20 kuukautta. Mitä siinä jaksossa edes tapahtui? Jotain saippuaa 1h20min ja lopussa näytettiin John arkussa ja sitä pitäisi nyt sitten kummastella.
Samma här. Ykkös- ja kakkoskausien finaalit olivat niitä koukuttavia ja kolmonen ihan mukiinmenevä. Tämä nelonen ei juurikaan säväyttänyt, niinpä ei tule sarjaa ihan heti ikävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös