Mainos

LOST Amerikan aikataulussa [SPOILEREITA]

  • 152 233
  • 944
Itse jakso oli taattua Lostia, toki hiukan huonompi kuin Des-jakso. Jaksossa selvisi kuitenkin hieman Faradayn ja kump. intressejä saarella.

Itse odotin paljon alun perusteella, kun Othersit palasivat kuvaan ja oli puhetta "kaasusta". Tämä kaasu osoittautukin sitten luultavasti muuksi kuin ajattelin, eli "hirviöksi" joka muun muassa Mr. Ekoa repi maan sisään.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Itse odotin paljon alun perusteella, kun Othersit palasivat kuvaan ja oli puhetta "kaasusta". Tämä kaasu osoittautukin sitten luultavasti muuksi kuin ajattelin, eli "hirviöksi" joka muun muassa Mr. Ekoa repi maan sisään.

Mistäs sä näin päättelet?

Se kaasu oli samaa kuin millä Ben pyyhki Dharman aikoinaan saarelta, siksi kaasunaamarit Danielilla ja Charlottella. Tässähän nimenomaan annettiin vastaus siihen miten se "purge" oikein tapahtui aikoinaan kun silloin kun näytettiin Benin kaasuttaneen Dharmalaiset ei näytetty miten tuon kaasun levitys tapahtui.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jep, hyvä oli neljännen kauden kuudes tuleminenkin, mutta kuten monet täällä jo sanoo, jäi edeltävästä huikeasta jaksosta väkisinkin vähän "jälkeen". Muutamien solmujen selvittämisestä erityisesti plussaa ja pitkään vähän taustalle jääneestä Julietista oli kiva saada vähän lisätietoa taas ja muutenkin keskeisemmässä osassa.

Charlie oli siis osittain oikeassa, ei ollut Pennyn laiva siellä, mutta Widmoren kuitenkin. Toisaalta hivenen tylsää, että se oli sitten Pennyn isä tuon toisen sakin pomo, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Kukakohan liene Benin vakooja laivalla, kun totesi Locken putoavan alas kun kuulee sen. Veikkaanpa itse, että Sayid Jarrah. ;)

Jos näin, niin Ben taisi ottaa vähän ennakkoa ja riskin...
 
Itse en Sayidiin usko. Eikös hän ollut huoneessa lukkojen takana, kun tämä Benin kätyri kävi heille oven aukaisemassa?

Itse veikkaan, että näemme ehkäpä Michaelin vielä kehissä. Tosin meni hermot kyseiseen heeboon ennen hänen lähtöään sarjasta. Kenties annetut koordinaatit johtivat Faradayn ja kump. laivalle?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse veikkaan, että näemme ehkäpä Michaelin vielä kehissä. Tosin meni hermot kyseiseen heeboon ennen hänen lähtöään sarjasta. Kenties annetut koordinaatit johtivat Faradayn ja kump. laivalle?
Hyvä pointti ja unohdin tuon auenneen oven laivalla.

Michael oli hyvä heitto kyllä ja täysin mahdollista juuri siitä syystä, että on ollut saarella ja tietää suurinp. missä se on. Eikä käynyt mielessäkään. Entäpä jos Michael on se vakooja? Hän olisi siis laivalla. Kyllähän se varmasti Lockelle olisi aikamoinen yllätys.

Mietin tosiaan itse, että Ben huijasi, että hänellä on vakooja laivalla, vaikka ei vielä olekaan. Tekee sitten Sayidista sellaisen. Kun flashforwardissa Sayid syystä tai toisesta näyttää olevan Benin apuri.

Tosin jos Michael on Benin vakooja, niin miksi hän ylipäätään olisi neuvonut Widmorelle, miten saaren löytää. Ellei se sitten jollain ihan hämärällä tavalla ole ollutkin Benin tarkoitus. Mistäpä näitä (vielä) tietää.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Sen oven on voinut kyllä avata myös Frank Lapiduskin. Hänhän sanoi Sayidille, että häneen voi luottaa tjsp.

Mitä tuohon Benin vakoojaan tulee niin se on selvästi Lockelle entuudestaan joku tuttu, kun kerran Ben pyysi Lockea istumaan alas ennenkuin paljasti nimen. Sayidiin en usko sillä Benhän tiesi kaiken lautalta tulleista tyypeistä, ja Sayid ei ainakaan sitä tietoa ole voinut kerätä. Tosin voihan Ben nuo tiedot olla muutakin tietä kuin vakoojansa kautta hankkinut (esim. Jacobilta). Michael on myös yleisesti veikkailtu henkilö vakoojaksi, hieman liiankin yleisesti jotta siihen uskoisin. Käsikirjoittajilla on ollut tapana yllättää ja Michaelin paljastuminen vakoojaksi olisi ehkä hieman liian ennalta-arvattavaa.

Oma veikkaukseni on Helen. Tämä ainakin yllättäisi Locken täysin. Tai sitten täysikasvuinen Walt.

Kenties annetut koordinaatit johtivat Faradayn ja kump. laivalle?

Noista koordinaateista tuli mieleen, että Benhän sanoo Michaelille suunnaksi kakkoskauden finaalijaksossa 325. Sensijaan Faraday käski Lapiduksen lentää suuntimeen 305 (sama oli muuten Ekon kepissä "Lift up your eyes and look north, John 3:05)
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
spoilerivaroitus

Vähän promopätkää seiskajaksosta:
http://spoilerslost.blogspot.com/2008/03/episode-407-ji-yeon-promo-and.html

Tuossa lopussa tuo "kertoja" sanoo suurinpiirtein että "you'll discover the last of oceanic 6 and face one who you excepted to see never again"

Eli karkea suomennos "sinulle selviää viimeinen oceanic 6:sta ja kohtaat erään jota et odottanut näkeväsi enää koskaan"
Eli alkaisi näyttää aika varmalta, että Michael tulee takaisin. Jos ette ole huomannut, näyttelijän (harold perrineu) nimi on tullut taas neloskaudella tekijälistaan. Michaelin tuleva rooli onkin sitten eri asia, mutta vahvin veikkaus lienee juuri tuo benin agentti laivalla.
 
Spoilerivaroitus

Vaikkakin vain varjo näkyy, jotenkin tuo Michaelin afro tulee mieleen tuosta henkilöstä joka tulee kameran ja Sayidin väliin.

Tosiaan, Michaelin näyttelijän nimi on pyörinyt alkuteksteissä jo pitempään ja muistaakseni jossain saattoi lukeakin, että yksi jakso on omistettu Michaelin flashforwardeille- tai backeille

Edit: Kuka on tuo nainen joka hyppää laivasta? Claire?
 
Viimeksi muokattu:

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Taidan kuulua vähemmistöön kun Benin naaman nähdessäni alan toivoa jonkun lopettavan kyseisen kaverin ja nopeasti. Tästähän ei toiveita lähiaikoina ole, joten koen jatkossakin tuskaisia hetkiä.

Julietin kuuluessa huolestuneine ilmeineen myöskin inhokkeihini oli viimeisin jakso (varsinkin edelliseen verrattuna) melkoista kakkelia.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Seitsemäs jakso katsottu. Oli kyllä vähän tylsänpuoleinen, eikä noiden korealaisten tarinat ole missään vaiheessa oikein napannut. Vähän merkityksettömiä hahmoja juonen kannalta. Kieltämättä tuo flashforwardit asettivat pientä kysymysmerkkiä, että mistä onkaan nyt kyse? No saa nähdä. Onko Jin todellakin kuollut tulevaisuudessa, vai ei?

Michael sitten on siellä laivalla (valenimellä), kuten ounasteltiin jo aiemmin. Benin vakooja siis selvillä. Jotain hämärää laivalla tapahtuu ja sen tapahtumat nyt olivatkin ainoita hyviä juttuja jaksossa. Muuten tosiaan aika ikävystyttää jahkailua.

No jos seuraava jakso olisi sitten parempi taas.
 

tiong

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Vancouver Canucks
. Kieltämättä tuo flashforwardit asettivat pientä kysymysmerkkiä, että mistä onkaan nyt kyse? No saa nähdä. Onko Jin todellakin kuollut tulevaisuudessa, vai ei?

Oli aika ovela hämäys, itsekin tajusin tämän vasta siinä aivan lopussa kun hautakivessä Jinin kuolinvuosi oli 2004. Jinin kohtaukset olivat siis flashbackia ajalta ennen saarelle joutumista ja Sunin kohtaukset flashforwardeja.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli aika ovela hämäys, itsekin tajusin tämän vasta siinä aivan lopussa kun hautakivessä Jinin kuolinvuosi oli 2004. Jinin kohtaukset olivat siis flashbackia ajalta ennen saarelle joutumista ja Sunin kohtaukset flashforwardeja.
Ahaa, ok. Mietin itse sellaista skenaariota, että Jin on syystä tai toisesta lavastanut kuolemansa ja operoi jossain hommissa muualla. Mahdollisesti myös Benin kätyrinä, tai muuta.

Eiköhän tosiaan silti mene noin, kuten sanoit. =)
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Juu, oli aika ovela flashback/flashforward hämäys. Tarinat eivät sinänsä liity toisiinsa.

En jaksa iloita Michaelin paluuta, mutta katsotaan mitä hän kertoo ensi jaksossa.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Kahdeksas jakso tuli nähtyä neljättä tuotantokautta. Nyt vissiinkin sarjaan tulee pieni (kk:n?) tauko ennen kuin taas jatkuu...

8 jakso oli kaikkinensa melko vaisu. Lähes koko jakso seurattiin Michaelin flashbackejä. Kyllähän niistä tiettyjä asioita selvisi esim. miten Michael päätyi laivalle ym. Myös valtamerestä löytyneen vale-oceanic 815 koneen arvoitus ratkesi. Sayidilla näytti muuten olevan jotakin hampaankolossa Michaelia vastaan..Sen verran päättäväisesti marssi kapteenin puheille Michaelin kerrottua tarinansa. Mutta eihän Michaelilla mitään hätää ole, sillä kuolematonta kaveria on vaikea tappaa!

Loppu oli melko tylsä, eikä mitään kunnon gliffhangeriä tapahtunut. Pari aika näkymätöntä tyyppiä lahdattiin, ja ainoa jännistys onkin ketkä tämän lahtaamisen suorittivat. Veikkaus, että Benin temppelitoverit olivat asialla.

Onko muuten paljastettu kuka on kuudes oceanic sixin jäsen. Eli ketkä selviävät saarelta. Tähän mennessähän on selvinnyt, että ainakin Jack, Kate, Hurley, Sun ja Sayid pääsevät pois saarelta. Mutta kuka on kuudes? Sawyer? Jin? Michael?
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Pari aika näkymätöntä tyyppiä lahdattiin, ja ainoa jännistys onkin ketkä tämän lahtaamisen suorittivat. Veikkaus, että Benin temppelitoverit olivat asialla.

Rousseau ei välttämättä ole kuollut. Ampujina todennäköisesti laivan äijät, helikopterihan on poissa.

Seuraava jakso (teaser preview) on 24. huhtikuuta... :/

Mutta kuka on kuudes? Sawyer? Jin? Michael?

Aaron?
 

J.Petke

Jäsen
Minä en oikein jaksa uskoa, että tuo Jinin pätkä olisi ollut flashback vaan luulen , että hän on jotenkin päässyt pois saarelta sen jälkeen kun Sun on jo ollut takaisin normimaailmassa. Ehkä he puhuivat "saarella olevalle Jinille" tai sitten ehkä minä vaan mietin liikoja.

Helkkarin hankalaa kun ei pysty millään päättämään kuka on hyvis ja kuka on pahis. Välillä tuntuu siltä, että Ben kusettaa kaikkia ja välillä taas hän on ainoana oikeassa. Sekavaa..
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Rousseau ei välttämättä ole kuollut. Ampujina todennäköisesti laivan äijät, helikopterihan on poissa.

Seuraava jakso (teaser preview) on 24. huhtikuuta... :/

Aaron?

No tuo preview:han sen paljasti Aaroniksi. En vain itse osannut yhdistää, eikä tullut mieleen tota vaihtoehtoa.
 
Rousseau ei välttämättä ole kuollut. Ampujina todennäköisesti laivan äijät, helikopterihan on poissa.
Alexin poikaystävä on 100-varmasti kuollut, mutta Rousseaun uskon ja toivon selviävän oikean tissin alle tulleesta osumasta. Rousseaun ja Benin kuvioissa on vielä paljon hämärää...
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Minä en oikein jaksa uskoa, että tuo Jinin pätkä olisi ollut flashback vaan luulen , että hän on jotenkin päässyt pois saarelta sen jälkeen kun Sun on jo ollut takaisin normimaailmassa.
Kyllä se taisi FB olla. Jin käyttäytyi hyvin hyökkäävästi, kun kaveri vei taksin nenän edestä. Hän oli myös Paik Industries yhtiön, ja siten Sunin isän leivissä. Myös muita pieniä viitteitä oli havaittavissa. Lisäksi lelukaupan myyjä höpötti jotain "Year of the Dragonista", ja kuinka se toisi onnea jos hän hankkisi sen pehmo lohikäärmeen. Lohikäärmeen vuosi oli ilmeisesti 2000.

Jin ei välttämättä ole kuollut. Hautakiveenhän oli merkitty kuolinpäiväksi 22.09.2004, joka oli koneen putoamispäivä. Maailmahan luulee, että nämä koneessa olevat henkilöt lojuvat siellä feikki-hylyn sisällä, merenpohjassa. Kuten muistamme, Mr. Abaddon kysyi Hurleyltä "Are they still alive?". Ehkä Jin syystä tai toisesta joutui jäämään saarelle, mutta henki edelleen pihisee. Ja Sunin käytöksestä haudalla ei voi vetää mitään varmaa johtopäätöstä.

Tuosta valvontajärjestelmä/ Monsteri zydeemistä vielä. Mulla on edelleen semmoinen pieni mustatuntuu, että Benin & co suorittama "Purge" puhdistus johti tämän Smoke-monsterin syntyy. Sehän on koostumukseltaan savu/kaasu-pilvi. Vai muistaako joku onko kyseistä apparitiota näytetty ennen "puhdistusta" ?. Siis kronologisesti.
 
Viimeinen jakso ennen kuukauden taukoa ei oikeastaan ollut kovin räjäyttävä.

Tom (of Finland?) kertoi muutamiin asioihin varmistuksen yllättävän suoraan. Michael osoittautui vakoojaksi, kuten aiemmin spekuloin. Loppukohtaus oli vähän samanlainen, jäätävä lahtaus kuin Michaelin aivopieru Libbyn ja Ana-Lucian kanssa.

Mutta kuka/ketkä ampui? Freitterit? Othersit?

Spoilerivaroitus



Muutamia asioita tuosta seuraavan jakson trailerista voi päätellä.

Jonkinmoinen sota alkaa varmasti. Äänistä päätellen myös pitkään parrasvaloista poissa ollut hirviö palaa kyntämään tuhoa, todennäköisesti freittereille. Toivottavasti hirviö-mysteeriin saadaan jotain lisävihjeitä/tietoa.

Tauon jälkeisissä jaksoissa Claire taitaa kuolla. Aaronhan oli pelastautumisen jälkeen Katen hoivassa ja tuossa trailerissa Hurley huutelee jotain Clairen talosta. Harmi kyllä, erittäin söpö näyttelijä tuo Emilie De Ravin.

Pakko sanoa, että jos kauden alkupuoli oli laadukasta tv-sarjaa, niin loppupuoli tulee tuon pätkän mukaan olemaan jotain vielä päräyttävämpää.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Tom (of Finland?) kertoi muutamiin asioihin varmistuksen yllättävän suoraan.
Tuli tuota jaksoa katsellessa flashback (heh) kolmannen kauden alkuun, kun Kate ja kumppanit vietiin Benin luo. Siinähän Tomppa kehottaa Katea käymään suihkussa, johon Kate vastaa jotain että ei riisuudu Tomin edessä, johon Tom taas vastaa naureskellen, että Kate ei ole ihan hänen tyyppiään. Olisihan se of finlandius pitänyt jo siitä tajuta.

Muuten ihan hyvä jakso ainakin seiskaan verrattuna ja edisti tarinaa ehkä enemmän kuin yksikään yksittäinen jakso tähän mennessä. Neloskausi ei ole osoittanut mitään hyytymisen merkkejä vaan päinvastoin, tätä varmaan jaksaisi vielä jokusen kauden (vrt. esim. PB).
 

Raincouver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jim Hughson & Luongolian spin-o-rama
4x09 - The Shape of Things to Come

Eli kuukauden tauko on takana ja kauden päättävä viiden (tai, no kuuden) jakson paketti lähti ryminällä käyntiin.

Jos Sinulla ysijakso on näkemättä, kannattaa tämä viesti jättää lukematta.


Saatiin taas nähdä yksi jakso The Benjamin Linus Show'ta. Sota saatiin puhkeamaan Othertonissa ja Lostin mittakaavassa aika karu teloituskohtauskin nähtiin. Se on sitä tunnelmaa. Lisäksi opimme sen, että Benillä on ilmeisesti sittenkin käytössään Summon Smokey the Monster -loitsu. Jatkokysymyksenä herääkin, kuinka paljon Smokey on (Benin) hallittavissa ja ovatko aiemmat kuolemantuottamukset (Eko, lentäjä) savun "omalla ajallaan" tekemiä.

Tulevaisuudessa saatiin selville, kuinka Sayid ajautui Benin hitmaniksi ja nähtiin Benin ja Widmoren sanallinen yhteenotto. Pennykin saatiin nyt hengenvaaraan. Tytär tyttärestä, kun isot voimat ottavat yhteen. Onko näillä ukoilla enemmänkin historiaa keskenään?

Itselleni ehkä mielenkiintoisin osio oli Benin pöllähtäminen anorakissa Saharaan. Tässä ilmeisesti viitataan tuohon netissä pyörineessä videossa nähtyyn The Orchid -asemaan, joka jotenkin liittyynee aika/avaruus -matkustamiseen. Tuon videon hostaajahan oli Dr. Edgar Halliwax, sama nimi nähtiin Benin anorakissa. Lisäksi samoilta seuduilta löytyi myös aiemmin tuo jääkarhun luuranko.

Meni kyllä kauden kolmen-neljän parhaan jakson joukkoon. Tästä on taas hyvä jatkaa. Lopuksi vielä toivoisin, että Rousseau olisi jotenkin hengissä, kun olen hänen flashbackiään toivonut jo kakkoskaudelta asti. Inhottavaa, kun tapetaan hahmoja, joilla olisi vielä tarinaa jäljellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös