Päättymässä oleva kausi
Kausi 2019-20 oli jälleenrakennusprojektin ensimmäinen vuosi. Aivan kauden loppujakson seitsemän ottelun voittoputkea lukuunottamatta pisteitä kertyi odotetusti harvakseltaan ja lopulta joukkue sijoittui runkosarjassa neljänneksi viimeiseksi. Varausarvonnassa kävi kuitenkin hyvä tuuri ja Kings varaakin ensimmäisellä kierroksella hyvältä paikalta kakkosena.
Varausloton myönteisen tuloksen lisäksi kauden positiivisia pilkahduksia oli pitkäaikaisesta loukkaantumisesta kärsineen Gabriel Vilardin onnistunut paluu, rookie Blake Lizotten yritteliäs taisteluilme sekä NHL-tasolla kokemattomien puolustajien Sean Walkerin ja Matt Royn otteet kaukalossa.
Losin osalta suurin jännityksen kohde kauden aikana oli keitä veteraanipelaajista myytäisiin, milloin kaupat tapahtuisivat ja mikä olisi saatu vastine. Lopulta vanhoista runkopelaajista vahtoivat maisemaa Alec Martinez, Kyle Clifford, Tyler Toffoli ja Derek Forbort. Hiukan tuoreemmista kavereista uudesta seurasta itsensä löysivät Jack Cambell ja sopimuksestaan ulostettu Ilja Kovaltshuk. Tehdyistä kaupoista takaisin päin tuli iso nippu varausvuoroja ja pari täytepelaajaa (Trevor Moore, Tim Schaller).
Kauden aikana pelanneista kavereista vapaiksi agenteiksi päästettiin veteraanihyökkääjä Trevor Lewis sekä puolustajista Ben Hutton ja Joakin Ryan. Suhteellisen lyhyeksi jääneellä vierailulla käynyt Nikolai Prokhorkin palasi takaisin KHL:ään.
Tuleva kausi
Alla Los Angeles Kingsin tämän hetkinen sopimustilanne ja päivitellään sitä mukaa kun uusia sopimuksia syntyy tai kauppoja tapahtuu (lähde CapFriendly).
Hyökkäys
Iafallo - Kopitar - Brown
Kempe - Vilardi - Frk
Moore - Lizotte - Carter
Wagner - Amadio - X
Puolustus
x - Doughty
Anderson - Roy
MacDermid - Walker
Maalivahdit
Quick
Petersen
Kuten kokoonpanosta näkyy, niin tilaa on niin omille nuorille pelaajille kuin kokeneemmille UFA-kavereillekin. Itse odotan, että viime kaudella AHL:ssä pelanneista hyökkääjistä Carl Grundströmille annetaan kauden alussa mahdollisuus lunastaa pelipaikka ja toivottavasti myös Matt Luff saa uuden mahdollisuuden. Kumpikaan heistä ei ole pelillisesti mikään sateentekijä, vaan lähinnä tuovat syvyyttä alempiin ketjuihin. Pelipaikkaa ylhäällä tavoittelevat myös organisaation lupaavimmat nuorukaiset Tyler Madden, Alex Turcotte, Samuel Fagemo ja kehityksensä tässä vaiheessa nelosketjuun paremmin sopiva Jaret Anderson-Dolan.
Omista varauksista puolustukseen tarjoavat vaihtoehdon yhä teini-ikäinen Tobias Björnfot ja reilut pari vuotta vanhempi Cale Klague. Björnfot on älykäs ja liikkuva puolustusta/varmistelua painottava pakki, kun taas Claguen vahvuudet ovat hyökkäyspelaamisessa. Katsomaton kortti on Ruotsissa isoja kehitysaskelia ottanut Jacob Moverare. Kaikki kolme ovat mailaltaan leftin pakkeja, mutta Clague pelasi Ontariossa lähes yksinomaan oikealla puolella.
Se on selvää, että joukkuetta ei täydennetä vain sisältä päin omista varauksista, vaan heidän lisäkseen sainataan pari-kolme kokeneempaa pelaaja. Ehkä Hutton tai jopa Lewis palaavat takaisin kokoonpanoon tai sitten Blake tekee varausviikolla yhden tai kaksi vaihtokauppaa? Tai pari uutta UFA-sainausta? Edmundson taisi mennä jo, mutta onhan siellä UFA-markkinoilla vielä nimiä jäljellä.
Organisaation suunta - joko tankkaus lopetetaan?
Ensi kauden kokoonpanon muodostaminen/arvioiminen on meikäläiselle hankalaa, kun ei pätkääkään tiedä millaisena Blake ja muu johtoryhmä näkevät organisaation tilanteen. Pelonsekaisissa fiiliksissä odottelen Blaken&co:n toimia seuraavan neljän viikon aikana. Onko heidän mielestään organisaatiossa jo riittävästi nuorta verta ja nyt on aika hankkia muutama kokeneempi pelaaja vauhdittamaan paluuta huipuille? Siis käytännössä yhden tankkausvuoden jälkeen "lupausallas" olisi jo täynnä?
No joo, onhan nuoria lupauksia on määrällisesti paljon, mutta tasonsa todistaneita ei käytännössä ole yhtään. Pidän Vilardista ja Björnfotista todella paljon ja uskon heistä terveenä pysyessään kehittyvän kahden kärkikentän pelaajia. Mutta muista viime kaudella AHL:ssä pelanneista kavereista ei ole NHL-potentiaalia kuin kahteen alempaan kenttään / syvyyspelaajiksi - jos siihenkään.
Kalieyv, Turcotte, Madden, Fagemo, Spence - kaikilla vahvuutensa, mutta ei mitään näyttöä siitä, että ovat tulevaisuuden NHL-pelaajia. Siksi olenkin ihmetellyt juttuja, joiden mukaan Losin johdon mielestä lupauksia on niin paljon, ettei lokakuun kakkosvarausta lukuunottamatta uusia voida enää oikein hankkia, koska heille ei ole tulevaisuudessa sopimuspaikkoja. Voivatko he (Blake&co) todellakin olla sitä mieltä, että vanha, ikääntynyt miehistö uudistetaan yhden vuoden aikana? Saatana sentään, puolustuksessa ei ole syvyyttä lainkaan ja maalivahdeissa on Quick ja Petersen (UFA kahden vuoden päästä) ja sen jälkeen nippu "toivotaan, toivotaan" -varauksia? Tulevaisuuden joukkueen pehmeydestä ja fyysisyyden/koon puutteesta olen maininnut monta kertaa ja tulen mainitsemaan yhä uudestaan, jollei siihen saada jonkinlaista tolkkua. Pahinta olisi, että johtoryhmä käyttäisi vaivalla hankitun palkkatilan tarjoamalla jollekin Taylor Hallille tai Alex Pietrangelolle mottipäistä viiden vuoden 60 miljoona taalan sopimusta... .
Kunhan varaustilaisuus on ohi, niin ajattelin käydä vähän tarkemmin läpi nuoriso-osastoa. Jos vaikka saataisiin suomalaisedustukseen lisävahvistusta?

Hyökkääjät: | Sopimus (cap hit): | Vuosi/Status: |
#11 Anze Kopitar | 10, 000 000M$ | 2024/UFA |
#23 Dustin Brown | 5,875 000M$ | 2022/UFA |
#77 Jeff Carter | 5,272 727M$ | 2022/UFA |
#19 Alex Iafallo | 2,425 000M$ | 2021/UFA |
#9 Adrian Kempe | 2,000 000M$ | 2022/RFA |
#51 Austin Wagner | 1,333 333M$ | 2023/RFA |
#46 Blake Lizotte | 0,925 000M$ | 2021/?FA |
#42 Gabriel Vilardi | 0,894 167M$ | 2022/RFA |
#12 Trevor Moore | 0,775 000M$ | 2021/UFA |
#29 Martin Frk | 0,725 000M$ | 2022/UFA |
#10 Michael Amadio | 0,700 000M$ | 2021/RFA |
Puolustajat: | Sopimus (cap hit): | Vuosi/Status: |
#8 Drew Doughty | 11,000 000M$ | 2027/UFA |
#26 Sean Walker | 2,650 000M$ | 2024/UFA |
#44 Mikey Anderson | 0,925 000M$ | 2022/RFA |
#56 Kurtis Macdermid | 0,875 000M$ | 2022/UFA |
#3 Matt Roy | 0,700 000M$ | 2021/RFA |
Olli Määttä | 3,333225M$ | 2022/UFA |
Maalivahdit: | Sopimus (cap hit): | Vuosi/Status: |
#32 Jonathan Quick | 5,800 000M$ | 2023/UFA |
#40 Cal Petersen | 0,858 333M$ | 2022/RFA |
Hyökkäys
Iafallo - Kopitar - Brown
Kempe - Vilardi - Frk
Moore - Lizotte - Carter
Wagner - Amadio - X
Puolustus
x - Doughty
Anderson - Roy
MacDermid - Walker
Maalivahdit
Quick
Petersen
Kuten kokoonpanosta näkyy, niin tilaa on niin omille nuorille pelaajille kuin kokeneemmille UFA-kavereillekin. Itse odotan, että viime kaudella AHL:ssä pelanneista hyökkääjistä Carl Grundströmille annetaan kauden alussa mahdollisuus lunastaa pelipaikka ja toivottavasti myös Matt Luff saa uuden mahdollisuuden. Kumpikaan heistä ei ole pelillisesti mikään sateentekijä, vaan lähinnä tuovat syvyyttä alempiin ketjuihin. Pelipaikkaa ylhäällä tavoittelevat myös organisaation lupaavimmat nuorukaiset Tyler Madden, Alex Turcotte, Samuel Fagemo ja kehityksensä tässä vaiheessa nelosketjuun paremmin sopiva Jaret Anderson-Dolan.
Omista varauksista puolustukseen tarjoavat vaihtoehdon yhä teini-ikäinen Tobias Björnfot ja reilut pari vuotta vanhempi Cale Klague. Björnfot on älykäs ja liikkuva puolustusta/varmistelua painottava pakki, kun taas Claguen vahvuudet ovat hyökkäyspelaamisessa. Katsomaton kortti on Ruotsissa isoja kehitysaskelia ottanut Jacob Moverare. Kaikki kolme ovat mailaltaan leftin pakkeja, mutta Clague pelasi Ontariossa lähes yksinomaan oikealla puolella.
Se on selvää, että joukkuetta ei täydennetä vain sisältä päin omista varauksista, vaan heidän lisäkseen sainataan pari-kolme kokeneempaa pelaaja. Ehkä Hutton tai jopa Lewis palaavat takaisin kokoonpanoon tai sitten Blake tekee varausviikolla yhden tai kaksi vaihtokauppaa? Tai pari uutta UFA-sainausta? Edmundson taisi mennä jo, mutta onhan siellä UFA-markkinoilla vielä nimiä jäljellä.
Organisaation suunta - joko tankkaus lopetetaan?
Ensi kauden kokoonpanon muodostaminen/arvioiminen on meikäläiselle hankalaa, kun ei pätkääkään tiedä millaisena Blake ja muu johtoryhmä näkevät organisaation tilanteen. Pelonsekaisissa fiiliksissä odottelen Blaken&co:n toimia seuraavan neljän viikon aikana. Onko heidän mielestään organisaatiossa jo riittävästi nuorta verta ja nyt on aika hankkia muutama kokeneempi pelaaja vauhdittamaan paluuta huipuille? Siis käytännössä yhden tankkausvuoden jälkeen "lupausallas" olisi jo täynnä?
No joo, onhan nuoria lupauksia on määrällisesti paljon, mutta tasonsa todistaneita ei käytännössä ole yhtään. Pidän Vilardista ja Björnfotista todella paljon ja uskon heistä terveenä pysyessään kehittyvän kahden kärkikentän pelaajia. Mutta muista viime kaudella AHL:ssä pelanneista kavereista ei ole NHL-potentiaalia kuin kahteen alempaan kenttään / syvyyspelaajiksi - jos siihenkään.
Kalieyv, Turcotte, Madden, Fagemo, Spence - kaikilla vahvuutensa, mutta ei mitään näyttöä siitä, että ovat tulevaisuuden NHL-pelaajia. Siksi olenkin ihmetellyt juttuja, joiden mukaan Losin johdon mielestä lupauksia on niin paljon, ettei lokakuun kakkosvarausta lukuunottamatta uusia voida enää oikein hankkia, koska heille ei ole tulevaisuudessa sopimuspaikkoja. Voivatko he (Blake&co) todellakin olla sitä mieltä, että vanha, ikääntynyt miehistö uudistetaan yhden vuoden aikana? Saatana sentään, puolustuksessa ei ole syvyyttä lainkaan ja maalivahdeissa on Quick ja Petersen (UFA kahden vuoden päästä) ja sen jälkeen nippu "toivotaan, toivotaan" -varauksia? Tulevaisuuden joukkueen pehmeydestä ja fyysisyyden/koon puutteesta olen maininnut monta kertaa ja tulen mainitsemaan yhä uudestaan, jollei siihen saada jonkinlaista tolkkua. Pahinta olisi, että johtoryhmä käyttäisi vaivalla hankitun palkkatilan tarjoamalla jollekin Taylor Hallille tai Alex Pietrangelolle mottipäistä viiden vuoden 60 miljoona taalan sopimusta... .
Kunhan varaustilaisuus on ohi, niin ajattelin käydä vähän tarkemmin läpi nuoriso-osastoa. Jos vaikka saataisiin suomalaisedustukseen lisävahvistusta?
Viimeksi muokattu: