Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 330
  • 7 214

Tuamas

Jäsen
Tämä nähdään sitten joskus, mutta SJK on alle kymmenessä vuodessa noussut liigaan, voittanut mestaruuden ja rakentanut uuden stadionin. Seinäjoella on kaikki edellytykset jatkaa ihan uskottavan organisaationa ilman Sarajärven rahoja.

Tottakai on selvää että kun ei ole mahdollista nousta niin ei saatana panosteta. Ei tarvitse olla kovin fiksu tajutakseen tällaista asiaa. Jalkapallon puolelta voidaan etsiä lisääkin esimerkkejä jos halutaan. PS Kemi, FC Inter. Saksasta Hoffenheim.

Niin, sen näkee sitten. Harvemmin kannettu vesi on kaivossa pysynyt.

Oliko lukutaidossa vikaa vai vain ymmärryksessä?

Nythän luomalla lähes liigatason organisaation, seura on nostettu liigaan. Joka kerta.

Näin tapahtuu jatkossakin.

Espoo United kun saa taustansa kuntoon, pääsee sekin nousukeskusteluihin.

Seuroja syntyy ja seuroja kuolee. Se kuuluu urheiluun. Ilmeisesti koko Bluesin olemassa olo oli mielestäsi täysin turhaa ja perseestä, kun se nyt sattui lopulta kaatumaan.

Blues oli lähes koko olemassaolonsa ajan aivan päin vittua hoidettu organisaatio, jonka kaatuminen oli odotettavissa ja ennustettavissa siitä sekunnista lähtien kun Salonoja hyppäsi kelkasta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Blues oli lähes koko olemassaolonsa ajan aivan päin vittua hoidettu organisaatio, jonka kaatuminen oli odotettavissa ja ennustettavissa siitä sekunnista lähtien kun Salonoja hyppäsi kelkasta.
Sama mies taas remmissä mukana. Mitä porukka noin yleisesti tästä ajattelee? Kun tämä typerääkin typerämpi muovinimi-seura palaa ensi kauden jälkeen Liigaan, alkaako sama maksetaan, kunhan käyttete työmaalla, vaikka ette osallistuisikaan mentaliteetti Espoossa. Itse olen aika varma, että jatkuu.

Tämä tuo taas mukanaan uusia uhkakuvia muillekin. Kun yksi alkaa maksamaan pelaajista, mitä sattuu, alkaa paine nousta palkkakilpailussa muillakin. Aika pienestä populaatiosta kuitenkin puhutaan, mistä pelaajia täällä valitaan pääsarjaan.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta

Juniorituotannon kannalta suomalainen jääkiekko voittaa, jos ja kun Espoo palaa liigakartalle. Salonojasta ole samaa mieltä kuin Harkimosta: en pidä.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Niin ja se lakki kouraan tarkoitti ensisijaisesti Narrien kosimista takaisin kotoiseen sarjaamme keulakuvaksi ja isoksipahaksi.
Ei jumalauta! Huonoiten taloudellisesti menestynyttä organisaatiota huudellaan takaisin talouskeskusteluissa. Valoja päälle!
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Ei jumalauta! Huonoiten taloudellisesti menestynyttä organisaatiota huudellaan takaisin talouskeskusteluissa. Valoja päälle!
Jokainen liigaseura sytyttäisi jouluvalot päälle, jos rakastamamme Jokerit tulisi liigaan takaisin. Syy on niin yksinkertainen, ettei sitä tarvitse kertoa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ei jumalauta! Huonoiten taloudellisesti menestynyttä organisaatiota huudellaan takaisin talouskeskusteluissa. Valoja päälle!
Kyllä se kannattaa ihan jokaisen ääneen sanoa, että Narrit pitää saada takaisin Liigaremmiin. Turha alkaa jeesustelemaan tästä.

Vaikeaa ja ehkä jopa mahdotonta tämä on urheilullisesti järjestää, jos ei sitten käy niin hyvä mäihä, että Rotta hylkää ja Töölön Vesa herää eloon.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sama mies taas remmissä mukana. Mitä porukka noin yleisesti tästä ajattelee? Kun tämä typerääkin typerämpi muovinimi-seura palaa ensi kauden jälkeen Liigaan, alkaako sama maksetaan, kunhan käyttete työmaalla, vaikka ette osallistuisikaan mentaliteetti Espoossa. Itse olen aika varma, että jatkuu.

Tämä tuo taas mukanaan uusia uhkakuvia muillekin. Kun yksi alkaa maksamaan pelaajista, mitä sattuu, alkaa paine nousta palkkakilpailussa muillakin. Aika pienestä populaatiosta kuitenkin puhutaan, mistä pelaajia täällä valitaan pääsarjaan.
Salonoja vihelsi pelin poikki, kun sille tuli selväksi että se kokonaisuus ei toiminut. Se oli taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Eikä ole palaamassa Espoo Liigaan seuraavalle kaudelle, vaan Salonoja nimen omaan on oppinut läksynsä ja haluaa, että se organisaatio toimii, ennen kuin hän seuraavan kerran lähtee moista koittamaan. Ensin tapahtui hommat sillä velkarahalla, tai no Salonojan rahalla, mitä niin paljon tähän maahan halutaan avoimien sarjojen toivossa.

Nyt haluaa Salonoja sen sijaan, että se joukkue ja yhtiö pystyy toimimaan kannattavasti ja urheilullisesti ilman sitä velkarahaa. Minusta Salonoja on tehnyt aivan oikean valinnan tässä asiassa. Nimi yms. jutut sitten toisiin keskusteluihin. Niin kauan kuin siellä seisoo johto sen asian takana, että homman pitää itse pystyä kannattaamaan itsensä, niin Espoossa mennään jatkuvasti juuri siihen suuntaan, mikä on se järkevä tapa luoda sitä toimintaa. Minä todella toivon, että Salonoja vetää tän hommaan kunnialla maaliin asti. Koska se olisi kiekkoilun etu. Mitkään velkarahat tai rikkaat omistajat ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Espoo kuuluu liigaan. Oletteko huomanneet sitä, että väkirikkaammasta Suomen osasta on nyt kaksi pois: Jokerit ja Espoo. Ainakin toinen ja mieluummin molemmat pitää saada takaisin. Ihan taloudellisista syistä ja Espoo takaisin junnutuotantonsa vuoksi.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Jep, maakunnista väkirikkaimmasta on kaksi ex liigaseuraa poissa. Uusia sopii tulla tilalle. Toisaalta se väkirikkaus ei muutenkaan ole yli 20 vuoteen tuonut sanottavaa urheilullista menestystä. Pitäisikö siis Helsingin seudulla ottaa mallia esim. just Kärpistä tai JYPistä? Nehän ovat oikeasti menestyviä seuroja.

SM-liiga on pärjännyt mainiosti ilman Helsingin seudun tiimejäkin. Ja pärjää jatkossakin. Toki on totta, että olisi SM-Liigalle hyvä, jos täältäkin olisi enemmän seuroja mukana, mutta ei pääkaupunkiseutulaisuus ole ollut mikään itseisarvo aikaisemminkaan menestystä tavoitellessa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se vähän riippuu katsotaanko tässä enemmän liigaa kokonaisuutena ja suomalaista jääkiekkoa vai yksittäisien seurojen taloustilannetta, koko jääkiekko tuotteena mielenkiinon osalta ehkä tarvitsisi avaamista ja liiga pystyisi vahvistamaan tuotettaan. Se toki tuottaisi todennäköisesti enemmän konkursseja, mutta taas tilalle nousisi aina joku nosteessa oleva organisaatio ainakin hetkeksi.

Se mitä eniten pistää silmään ettei esimerkiksi uusia halleja synny, vanhat halli pikkuhiljaa kuihtuu pieniä pakollisia remontteja lukunottamatta. Moni seura melkein huutas sitä että joku miljonääri tulisi leikkimään pariksi kaudeksi että joskus voisi menestystä nauttia ja investoidaan menestykseen. Nyt moni seura hieman kuihtuu kokoajan sisältäpäin ja samalla koko liiga. Ruotsissa taidetaan hallejakin tehdä eri tahtiin, pienemmätkin seurat investoi jotta nousu on mahdollinen.

Konkursseja ja ongelmia saattaisi seuroille tulla enemmän , mutta taas myös intoa enemmän myös panostaa uusilla seuroilla ja enenmän löytyä namusetiä panostaa seuroihin edes hetkeksi. Jalkapalloa kun verrattiin ja taisi listallakin olla talousongelmien takia pari viestiä sitten niin otetaan vaikka JJK juurikin esimerkiksi. Seura taisi vielä 2005 olla kakkosessa kriisijoukkue, siitä nousu ykköseen , hirveä futisbuumi päälle, hyviä katsojalukuja, nousu veikkausliigaan, siellä jumbona, mutta silti buumin ansioista sarjan parhaimpia katsojamääriä isot panostukset jatkuu ja seura nappaa pronssia,toki talous kuralla ja tippuminen takaisin ykköseen, ei siis taloudellisesti menestys mutta tuokin seura varmaan pelaisi edelleen futiksessa kakkosta jos sarjat kiini jalkapallossa, veikkausliigalta jäänyt positiivinen imago tästä noususta saamatta ja nouseva yleisömärä. Liiga ja mestis varmasti imagollisesti ja tasollisesti hyötyisi karsinnoista ja avoimesta liigasta, mutta osalle seuroista se voisi tappava isku olla, toisaalta nousta tilalle buumissa olevia seuroja joihin pumpataan rahaa. Ei ehkä yksinkertaisia asioita.

Vielä mitä pääkaupunkiseudun joukkueiden puuttuminen tietää on että media kokoajan vähemmän kirjoittaa liigasta, sekin on tavallaan pientä hiipumista liigalle ja seurojen taloudellisesti.

Mutta oma pointti viestillä oli että urheilussa harvemmin mikään seura taloudellisesti hyvin voi ja homma on yleensä taloudellisesta mielessä riippuvainen aina yksittäisissä tukijoista, laji tarvitsee myös sitä urheilullista panosta jotta namusetiä ja menestystarinoita saadaan. Muuten kasvua on vaikea saada ja pikkuhiljaa lätkä saattaa jäädä esim. Futiksen jalkoihin jossa seurat voi enemmän buumeja luoda nousun ansiosta.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
@-pasi-
Lätkä ei ikinä tule jäämään Suomessa futiksen jalkoihin. Tässä pari syytä.

Olennaisinta on ilmasto ja suomalainen kesänvietto kulttuuri. Niin kauan, kun jalkapallokausi on kevät-syksy eikä päinvastoin, kotimaan jalkapallo ei haasta jääkiekkoa yleisön ja median kiinnostuksesta. Veikkausliigan asema on tällainen; sarjakausi alkaa lätkän playoffien aikaan. On kylmä, sataa räntää. Tai jos on hyvä kelit, ihmiset virittelevät veneitään, fillareitaan, grillejään ja mökkejään. Media seuraa lätkää. Kanadamaljan matkattua milloin minnekin (vrt. HJK:n tylsä dominointi futiksessa) alkaa kansa ja media suunnata katseensa lätkän MM-kisoihin. Se paikallinen futispeli kärsii yleisökadosta, koska lätkän seuraaminen sekoittaa ajankäytön niin, että silloinkin kun ei ole "pakko" katsoa jotain Kanada-Latviaa, on kasaantunut hoitamattomia asioita. Ruohokin pitää leikata kohta jne.
Lopuksi Kanada voittaa mestaruuden, ja alkaa arki. Tai eipäs alakaan. Alkaa päiväkotien ja koulujen vimmattu kevätjuhlasäätö, alkaa valmistujaisten ja yo-juhlien jokakeväinen sirkus. Bertta Mikkelistä on kirjoittanut kahdeksantoista ällää ja viikonlopuksi on luvassa hellettä. Terassiflirtti alkaa! Suomalaiset sekoavat!

Tässä vaiheessa kautta Veikkausliigaa on käynyt toki katsomassa tuhannet futispöljät ja pelaajien omaiset. HJK johtaa sarjaa vakuuttavasti, yhdellä-kahdelka paikkakunnalla on buumi.

Saavutaan futiskesän kohokohtaan. Tai joka toinen kesä saavutaan. Suomalaisista tulee futishulluja. Edes Veikjausliigan pelaajia ei kiinnostaisi mennä peleihin, kun silloin missaa Ukraina-Kreikka pelin. Sitä paitsi ollaan mökillä, veneellä ja serkunlapsen rippijuhlissa just kun paikallinen palloseura pelaa.

Uimavedet lämpiävät. Kaupunkilaisilla on kahdenlaisia säitä: Ranta/terassikelejä ja koti/kuntosali-iltakelejä. Loma loppuu. Töiden aloittaminen imee kaikki energiat. Iskee jokakesäinen eksistentiaalinen kriisi ja sisäänpäin käpertyminen. Jos jaksaa illalla jotain, niin ehkä fillarilenkin tai grilli-illan. Futispeliin nyt ei ainakaan viitsi mennä. Varsinkin kun fc paikallinen ja Toistpuoltjokken Palloseura häpäisivät juuri itsensä ja suomalaiset Burghmenistanissa ja Walesissa eivätkä näin ole mukana tavoittelemassa Euroopan kuudenneksi himotuinta pokaalia.

Eletään elokuuta. Koulut alkaa, projekteja suunnitellaan, ja nyt hei se aidan maalaus joka piti hoitaa juhannuksen jälkeen! Mitäs teille? Ihan kivaa, kuopus aloitti uudessa koulussa ja viikonlopuksi mennään mökille kun vielä on kaunista.

Sitten ollaan hetkissä mitä eletään nyt. Missä pelaa Jere, onko Jukureista liigaan. Jokerit pelaa jo. Tappara hävisi Lufanolle, mitä siitä pitäisi päätellä? Mitä vit... Lahen Pelicans? Kestääkö Kapasen nivunen?

Tiedättekö muuten, mikä joukkue johtaa Veikkausliigaa? Minä luulen tietäväni. Täytyykin tsekata heti kun tämä viesti on valmis.

Ai niin. Juuri kun kesällä meinasi olla pieni mediahetki futaajille, niin Antti Ruuskanen heitti lupaavasti Ilmajoella.

Lokakuu. Sarja huipentuu. Menetkö sinä katsomaan futista kun ilma on täynnä kastematoja ja tarvitset toppahousut joissa kuitenkin tulee hiki?

Viime kaudella katsoin livenä yhden europelin Lahdessa ja yhden liigamatsin Tampereella. Enempään ei pysty, vaikka teoreettinen mahdollisuus onkin hyvä. Kotimainen futiskin on parasta paikan päällä (mutta se ei kyllä ole vielä kovin paljon).

Edit: Veikkausliigan sivuilla käyty. Sarjaa johtaa Maarianhamina, mikä on hieno juttu. Myös Rops on vielä, HJK:n ohella tietysti, mestaruustaistossa mukana. Surulliseksi veti kuva liigan virallisesta pallosta. Ei se pallo, vaan tekonurmi sen alla. Jokainen, joka on joskus pelannut tekonurmella ja oikealla nurmella, tietää ettei tekonurmi ole jalkapallon arvon mukainen ympäristö. Se, että Suomessa joudutaan olemaan sen varassa yhä enemmän, ei ainakaan todista jalkapallon ja Suomen ilmaston yhteenkuulumisen puolesta.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@-pasi-
Lätkä ei ikinä tule jäämään Suomessa futiksen jalkoihin. Tässä pari syytä.
.

Jalkapallo nyt oli enemmän esillä sen takia kun siellä taitaa olla kokoajan kasvavat yleisömäärät ja varsinkin siellä toiseksi korkeimalla sarjatasolla, Suomessa on lätkä hiipumassa liigan ulkopuolella kokonaan ja jos nyt sattuisi vaikka Kalpa ja Ilves menemään konkurssiin niin alkaisi siima kiristyä. Sen takia en sanoisi että karsinnat ja sarjan avaaminen olisi ihan huonokaan asia vaikka varmaan eniten se ongelmia aiheuttaa nyt talous ongelmissa oleville seuroille ja yleisesti aiheuttaisi kilpailua ja esim. palkkojen nousemista. Tosin en tiedä onko sekään suoraan huono asia, se saattaisi pistää paluumuuttajia liigaan kohtaan ja nostaa sarjan tasoa ja yleisömääriä. Pitää muistaa myös että suljettussa sarjassa vain 10 joukkueella jatkuu pelit runkosarjan jälkeen. Karsintasarjan voittajalle saattaisi tulla jopa puolen miljoonan tulot jolla ainakin muutaman seuran talous saattaisi kääntyä kauden osalta plussan puolelle.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jalkapallo nyt oli enemmän esillä sen takia kun siellä taitaa olla kokoajan kasvavat yleisömäärät ja varsinkin siellä toiseksi korkeimalla sarjatasolla, Suomessa on lätkä hiipumassa liigan ulkopuolella kokonaan ja jos nyt sattuisi vaikka Kalpa ja Ilves menemään konkurssiin niin alkaisi siima kiristyä.

Tässä on kyllä ehkä perää. En tiedä tuleeko futis koskaan ylittämään lätkän suosiota Suomessa, mutta ainakin täällä periferiassa on ollut huomattavissa että futis on ihan selkeässä nousussa lätkän kustannuksella. Paikallisella futisseuralla joukkueet suorastaan pursuilee junnuja ja pitkän tauon jälkeen edustusjoukkuekin on ollut nyt jokusen vuoden kasassa kun taas lätkäjoukkueet ovat pienentyneet vuosi vuodelta ja vanhempiin ikäluokkiin ei enää saada ollenkaan joukkuetta edes yhdessä naapurikaupunkien kanssa. Edustusjoukkuettakaan ei enää viime talvelle saatu kasaan ja tulevakin kausi näyttää jäävän väliin. Mitä olen kuunnellut ihmisten mielipiteitä niin ainakin yksi iso syy löytyy kustannuksista. Futis on niin paljon halvempaa että täällä työttömyyden vaivaamalla seudulla se on monelle perheelle parempi, tai jopa ainoa todellinen vaihtoehto jos lapsi haluaa olla mukana joukkueurheilussa.

Enkä usko että kotikaupunkini on ainoa jossa asia on näin, vaan ihan varmasti samanlaisia pieniä paikkakuntia löytyy ympäri Suomea pilvin pimein. Tämä ei voi olla näkymättä jääkiekon suosiossa tulevaisuudessa, kun ikäluokat muutenkin pienenevät. Minä kyllä pahoin pelkään että jääkiekko tulee olemaan aika ahtaalla jo ihan lähitulevaisuudessa ja jos Suomessa jatketaan leikkimistä ylisuurella ja suljetulla sarjalla niin Bluesin konkurssi ei tule jäämään ainoaksi.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Sama tuntuisi olevan täällä päin, aikalailla tosin seuran itsensä muroon kusemisten takia. KalPa on menossa lujaa vauhtia alaspäin ja kolmatta konkurssiaan. Tappiota tullut 2miljoonaa 4 viime kauteen. Jotain on alettava tehdä ja isolla kädellä suunnan muuttamiseksi.

Samaan aikaan ainakin omassa kaveripiirissä paikallista jalkapalloseuraa hehkutetaan enemmän ja kun kysyn porukkaa mukaan jääkiekko peliin niin tulee vain vastaus "ei sitä paskaa jaksa lähteä katsomaan". Voipi hyvinkin olla, että KalPan yleisöka putoaa siis entisestään edelleen ja tuote sitä myötä heikkenee ja menettää kiinnostustaan lisää. Synkät pilvet ovat Kuopionkin päällä ja ei se ilmeisen hyvin taida mennä Ilveksellä tai HPKllakaan? Saati Jukureilla joilla joukkue on todella todella niukanpuoleinen. Toki ovat vasta nousseet niin ei ole verrattavissa mutta ilmeisen niukka talousalue Mikkelin tienoillakin taitaa olla. Saa olla kehitys roimaa, jotta pärjäisi useita vuosia Liiga-kartalla
 
Tuamas

Jäsen
Harrastajamäärissähän futis on ikuisesti ollut lätkää kovempi ja ero todennäköisesti vain kasvaa jos kiekossa ei keksitä viisasten kiveä junioripuolen kustannusten kurissapitämiseen. Samalla myös salibandy vahvistanee asemiaan junnupuolella.

Jos suomifutis ei olisi niin armotonta puppelointia seuratasolla Suomessa, niin ero edustustasoilla olisi jo nyt huomattavasti kapeampi.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Konkursseja ja ongelmia saattaisi seuroille tulla enemmän , mutta taas myös intoa enemmän myös panostaa uusilla seuroilla ja enenmän löytyä namusetiä panostaa seuroihin edes hetkeksi.
Tajuatko sinä että esim. A-juniorit on täysin Liigajoukkueiden alla. Tälläisillä nousu, uho, tuho toiminnoilla tuhotaan koko kaupungin kiekkouilu hetkellisesti. Bluessin kohdalla tätä jo nähtiin ja meinasi käydä todella pahasti. Sieltä olisi lähtenyt kaikki pelaajat muualle, koska A-SM sarjasta olisi mennyt seuralta paikka ja rahat sen homman pyörittämiseen, se kun ei todellakaan ole ilmaista. Samaten ne juniorit tarvitsee reeni ja pelitilaa aikuisissa. Se tarkoittaa että käytännössä olisi mahdotonta pyörittää A-SM (nuorten liiga mikä vittu onkaan) tason joukkuetta sellaisessa kaupungissa, missä ei ole vähintään Mestiksessä se emoseura. Tässä on jalkapallon ongelma, ja tätä ei todellakaan haluta jääkiekkoon, juniorityö ja siihen panostaminen takaa koko maan vahvan pohjan jääkiekossa, se vaatii vakaat seurat, sekä selvän tien nuorelle pelaajalle siirtyä ylöspäin, ei mitään kakkosesta Liigaan ja takaisin settejä, konkursseja, talousvaikeuksia ja uusien kaupunkien ja koulujen sotkemisia kesken tärkeimpien kehitysvaiheiden, se ei ole kestävää toimintaa.
 
Veikkausliigan yleisökeskiarvo on 2435 ja HJK:n alle 4500. WAU!

Samat nimimerkit täälläkin jatkavat samaa virttään. Miljoonavelkainen venäläisseura pitäisi saada takaisin sarjaan ja joukkueita pitäisi pudottaa, jotta KalPa ja Ilves ei mene konkurssiin. Ne tippuvat joukkueet eivät luonnollisesti kärsi taloudellisia tappioita, vaan aloittavat Mestiksen uuden nousun.

Menkää sitten katsomaan tuonne vesisateeseen perse täynnä tikkuja futista, kun ei enää kiinnosta. Kun Susijengi kukoisti, niin piti Korisliigankin kasvaa uusiin sfääreihin. No ei kasvanut, vaan siellä pelataan hikisissä jumppasaleissa edelleen. Säbäkin on jatkuvassa nousussa, vaikkakin on täysin amatöörisarja ja pelit vetävät sen sadasta vajaaseen tuhanteen.

Kyllä ne seurat, jotka asiansa hoitavat AMMATTIMAISESTI tulevat jatkossakin taloudellisesti pärjäämään. Välillä tulee ylä- ja alamäkiä, mutta mediaani säilyy tasaisena.

En ymmärrä tätä negatiivisten asioiden lietsomista koko Suomen mittakaavassa. Kaikki on ihan perseestä ja kaikki menee päin vittua. Kukaan ei tee asioille mitään, mutta kunhan saa nillittää niin, että housun puntit ratkeilee, niin kaikki on edes vähän hyvin. Täälläkin on näitä samoja kyynisiä perseenreikiä, jotka pitäisi heittää betoniporsaan kanssa mereen.
 
Viimeksi muokattu:

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Tässä sulle listaa 2000-luvulta:
HC Honka, kakkosessa, meni käytännössä konkkaan
Atlantis, konkkaan ja kakkosessa
Jokerit, on oma surullinen tarinansa, mihin liittyy PK-35 touhut
FC Viikingit, kakkosessa
FC Hämeenlinna, kutosessa
JJK, ykkösessä
FC KTP, ykkösessä
MyPa, konkurssi
AC Oulu, ykkösessä
FF Jaro, ykkönen
FC Jazz ykkösessä, konkan kautta
TamU, konkurssi ja kolmosessa
TP-47, kakkosessa
TPS, taloudellista paskaa jo pitkään, nyt ykkösessä
FC Haka, ykkösessä
Allianssi, konkkaan

Lista voi sisältää virheitä ja joku futis fakiiri voi varmasti täydentää, jos haluaa. Mutta on kaiken kaikkiaan todella murheellista luettavaa, syynä on käytännössä aina ollut raha, tai sen puute ja noustu on hurjalla ryminällä sillä velkarahalla, sitten on iskenyt totuus ja tunti turpaan ja tukka pois. Samaan aikaan Jääkiekossa konkurssit voitanee laskea yhden käden sormilla. Liigasta on konkurssiin mennyt tänä aikana yksi joukkue, Mestiksestä en ole varma, Jokipojat tulee mieleen nopeasti. K-Vantaalla on tehnyt aika monesti tiukkaa rahan kanssa, mutta en muista onko konkkaan asti päätynyt. Enempää en muista.

Että voisko se jalkapallo vaikka miettiä ottavansa mallia jääkiekosta ja lopettaa tän perseilyn? Keskittymällä tekemään omat asiansa hyvin ja osoittamalla voivansa maksaa hyville pelaajille palkkaa, sekä laittamalla puitteet kuntoon, voi osoittaa olevansa elinvoimainen ja nousemalla siten. Saattaisi se suomalainen jalkapallo saavuttaa enempikin, kuin konkursseja ja taloudellisia dippauksia.

Tätä saatanan samaa ei todellakaan tarvita jääkiekon puolelle. Päin vastoin! Tänne tarvitaan joukkueita, mitkä tekee pitkäjänteistä duunia, ilman mitään riskipaskaa ja yhtään konkurssia sen seurauksena. Kyllä ne paikalliset menee katsomaan peliä, oli se sarjataso mikä tahansa, jos ne mieltää saavansa siitä sen elämyksen mitä ne hakee. Se on tämän maan jääkiekon vahvuus ja etu, että meillä on toimivia ja kannattavia seuroja joka sarjaportaalla ja mahdollisimman monelle pelaajalle taataan se mahdollisuus pelata kovia pelejä, olla ammattivalmennuksessa, edetä urallaan ja taustalla on rahaa kehittää pelaajia ja organisaatioita. Sen takaa vain mahdollisimman laaja ammattimainen toiminta, mikä ei perustu mihinkään riskeihin ja hetken velkahurjasteluihin. Se kun tappaa toiminnan siltä alueelta vuosiksi. Saati miten pelaajat joutuu ravaan ympäri maata jo junnuina etsimässä, että kuka milloinkin saa pidettyä pänsä pinnalla.

Jääkiekossa fiksut lopetti tuon nousu, putoamis pelleilyn jo aikaa sitten. Sen jälkeen on jokainen sellainen seura, joka on ollut valmis laittamaan taustat kuntoon päässyt kyllä tasan sille tasolle mihin on rahkeet riittänyt (Jukureista en ole vielä varma). Tämä on taannut maamme kiekkoiluu hyvän kasvupohjan junioreille. Aina löytyy kovia pelejä, ammattivalmentajia ja suht. vakavaraisia seuroja. Nämä nousu/(putoamis jutut oli aikaa kun joukkueita ei vaihdettu ja oman kylän pojat saattoi nostaa kaupungin kartalle. Nykyään on ihan toinen meno ja raha on se millä pelaajat hankitaan. Tässä nykymaailmassa se raha ja nousut/putoamiset tarkoittaa, että koko maan laji ja pelaajat kärsii.
On kyllä harmillista, miten moni seura on mennyt konkurssiin tai joutunut vaikeuksiin jalkapallon puolelta. Unohdit kuitenkin kätevästi mainita kaikki ne joukkueet, jotka ovat nousseet pohjalta tai keskitasosta ja saaneet mahdollisuuden huipulla. PS Kemi, Ilves, HIFK, siinä pari ihan viime vuodelta.

Kenelle se on etu että jääkiekossa on suljettu muutaman joukkueen kultapossukerho, joka ainoana pystyy panostamaan olosuhteisiin? On se varmaan kivaa kun oma joukkue pelaa pääsarjatasolla. Millä tavalla nykyinen toiminta hyödyntää vaikkapa TuTOa, tai Jokipoikia? Puhumattakaan Suomi-sarjan joukkueista.

Tajuatko sinä että esim. A-juniorit on täysin Liigajoukkueiden alla. Tälläisillä nousu, uho, tuho toiminnoilla tuhotaan koko kaupungin kiekkouilu hetkellisesti. Bluessin kohdalla tätä jo nähtiin ja meinasi käydä todella pahasti. Sieltä olisi lähtenyt kaikki pelaajat muualle, koska A-SM sarjasta olisi mennyt seuralta paikka ja rahat sen homman pyörittämiseen, se kun ei todellakaan ole ilmaista. Samaten ne juniorit tarvitsee reeni ja pelitilaa aikuisissa. Se tarkoittaa että käytännössä olisi mahdotonta pyörittää A-SM (nuorten liiga mikä vittu onkaan) tason joukkuetta sellaisessa kaupungissa, missä ei ole vähintään Mestiksessä se emoseura. Tässä on jalkapallon ongelma, ja tätä ei todellakaan haluta jääkiekkoon, juniorityö ja siihen panostaminen takaa koko maan vahvan pohjan jääkiekossa, se vaatii vakaat seurat, sekä selvän tien nuorelle pelaajalle siirtyä ylöspäin, ei mitään kakkosesta Liigaan ja takaisin settejä, konkursseja, talousvaikeuksia ja uusien kaupunkien ja koulujen sotkemisia kesken tärkeimpien kehitysvaiheiden, se ei ole kestävää toimintaa.
Tilanne on mitä on jääkiekon puolella, mutta älä nyt ala väittämään että futiksessa on asiat jotenkin huonosti. Päin vastoin, sieltähän sitä mallia pitäisi ottaa. Junioriseurat eivät pahemmin ole emoseurassaan kiinni. Tälläkin hetkellä A-junioreden SM-tason 10 joukkueesta vain 5 on Veikkausliigaorganisaatiota. TPS, jonka emoseura pelaa ykköstä on voittamassa toista mestaruutta putkeen.
 
JPL

Jäsen
Kärpät pisti sitten kohtuulliset pohjat taloudellisiin tuloksiin.

1,1M€ voittoa ennen veroja ja 900 000€ verojen jälkeen.

Todella kovat lukemat...

lisätään linkki:
http://www.kaleva.fi/urheilu/jaakie...n-parhaaseen-taloudelliseen-tulokseen/736997/

Linkki Kalevan juttuun aiheesta.

Ohessa kerätyt tulokset, niin ei tarvitse monesta paikkaa metsästää.
Tuloksen mukaan järjestettynä

HTML:
tilanne 30.8.2016

Joukkue   Liikevaihto  Tulos (ennen veroja)
Kärpät    11 500 000€  + 1 100 000€
SaiPa      5 800 000€  +   418 807€
HIFK       9 900 000€  +   407 000€
Kookoo     4 350 000€  +   350 000€
Tappara    7 500 000€  +   252 378€
Pelicans  ~6 000 000   +   150 000 (arvio - 31.8 jälkeen virallinen)
Sport      5 054 208€  +   114 795€
JYP        7 200 000€  +    52 000€
HPK        5 280 000€  +    50 500€

Ässät      5 707 213€  -   324 650 € 
KalPa      6 013 000€  -   375 000€
Lukko      8 600 000€  -   724 000€
TPS       ~8 000 000€  - 2 000 000€ (joku arvio)

Jukurit    - (ei julkistettu vielä)
Ilves      - (tulos julkistetaan ehkä vuonna 2025)

-------------------------------------
           76 904 421€ + 1 324 830 €
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Todella kovat lukemat...

Huikeat lukemat kyllä. Ei varmaankaan tarvitse Kärppien laskea pelaajabudjettia ensi kaudelle?

Tuplamestaruus taisi näkyä kunnolla nyt tässä tuloksessa, kun ei tarvinnut tällä kertaa maksaa mestaruusbonuksia eikä järjestää juhlia jne., mutta hintalappu esim. yhteistyökumppaneille oli kuitenkin tuplamestarien ansaitsemalla tasolla.

Melkoiset erot on liigaseurojen välillä myös taloudellisella puolella. Ehkä jopa selvemmin kuin jäällä.
 
Tuamas

Jäsen
Kenelle se on etu että jääkiekossa on suljettu muutaman joukkueen kultapossukerho, joka ainoana pystyy panostamaan olosuhteisiin? On se varmaan kivaa kun oma joukkue pelaa pääsarjatasolla. Millä tavalla nykyinen toiminta hyödyntää vaikkapa TuTOa, tai Jokipoikia? Puhumattakaan Suomi-sarjan joukkueista.

Tämä on lähinnä lutuurihöpsismiä, Tutolla ja Jokipojilla on liigan portit apposen auki, kunhan nostavat toimintansa tason lähelle liigatasoa.

Samalla tavalla Suomi-Sarjasta nostettiin jo ja tarvittaessa nousee ylöspäin kun tekeminen on riittävän hyvää.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien tulos on kyllä mykistävän kova. Vielä rajumpi tämä tulos on, kun tiedetään, ettei Kärpillä ole yhtään isoa miljoonia syytäviä sponsoreita, rikkaita henkilöomistajia tai siivousfirmoja yms. tukemassa, vaan rahat haalitaan kasaan pienistä puroista.

Ammattimaista toimintaa, sanoisin. Onneksi kyse on kotiseudun omasta joukkueesta, saa olla nyt ylpeä. :)
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Kova tulos kyllä Kärpiltä. Siinä saa jokainen Liiga-joukkue ihmetellä ja ottaa mallia, vaikka hyvin talouspuolta on hoidettu myös mm. IFK:n, Tapparan ja SaiPan toimesta.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Tulos on kova. Toki Kärppien prospektipooli potentiaalisten sponsoreiden osalta on iso, mutta mukana paljon pieniä yrityksiä. Muistettava myös, että Kärppien matkustuskulut olivat tajuttoman kovat Marjamäen aikana - lennetään paljon, hotellit jne.

Hienoa työtä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös