Mainos

Liigan yleisömäärät kaudella 2017–2018

  • 199 934
  • 1 057

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Neljissä finaaleissa on ollut tilanne, että kallein lippu Porissa, Oulussa tai Kuopiossa on ollut suunnilleen samanhintainen kuin halvin istumalippu Tampereella. Ainoastaan keväällä 2016 HIFK:ta vastaan lippujen hinnat olivat tasapainossa, koska HIFK:lla on niin kalliit liput runkosarjassakin. HIFK oli korottanut vähän ja Tappara oli tuttuun tapaan nostanut hintoja roimasti.

En tiedä onko Liiga lopulta puuttunut lippujen alihinnoitteluun vai onko päätös Virkkusen, mutta hyvä joka tapauksessa. Kun tulot menevät yhteiseen kassaan niin on vain kohtuullista, että lippuhinnastot ovat suunnilleen linjassa. Kyllä Oulussakin totutaan ennen pitkää siihen, että kevään pelit maksavat vähän enemmän. Ja pääseehän Oulussa nytkin halliin paljon edullisemmin seisomalipulla kuin muualla pääsee.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Minä käyn katsomassa kärppien pelejä keskimäärin 5-10 kpl kaudessa. Ajan täältä maakunnista 100km asiasta tehden Ouluun ja pelin jälkeen takaisin. Samalla kaavalla olen toiminut aikalailla nykyisen liigataipaleen ajan. Pelipäivä on aina juhlapäivä, ei silloin minulle ole lipun hinnalla kovinkaan suurta merkitystä.

Mutta. Eilenkin suunnittelin jo lähtöä Raksilaan, mutta lopulta 65” Samsungista omalta sohvalta katselu vei voiton. Eli ainakin minulle paljon isompi tekijä on halpa ja suht laadukas palvelu omaan kotiin tuotuna, kuin kalliihkot lipun hinnat.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tapparan Playoffs-lippujen myynti keväällä 2017 - Fanit - Tappara.co

Taas ovat lippujen hinnat nousseet. Halvimmillaan finaalia Tampereella pääsee katsomaan 33€ per peli.

Mielestäni suht kallista, ja veikkaankin, että täyttä hallia ei ainakaan ensimmäisessä Tampereen finaalissa nähdä, tuskin toisessakaan. Kun Ruudusta saa 15€/kk kaikki pelit kuukaudeksi, niin luulenpa, että taas saadaan taivastella, eikö tapparalaisia kiinnosta edes finaalit.

Edit: Käyttäjän @rinne kehitysehdotukset saisi kyllä laittaa täytäntöön.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta. Eilenkin suunnittelin jo lähtöä Raksilaan, mutta lopulta 65” Samsungista omalta sohvalta katselu vei voiton. Eli ainakin minulle paljon isompi tekijä on halpa ja suht laadukas palvelu omaan kotiin tuotuna, kuin kalliihkot lipun hinnat.

Lippujen hinnan lisäksi tämä on suurin syy. Raksilassa kun et erätauolla pysty tehdä kuin yhden asian kerrallaan. Eli vaihtoehtoja on vessassa käyminen, lihiksen haku tai oluen tilaaminen. Vain yhden näistä pystyy erätauon aikana toteuttamaan, kun halli on lähellekään täysi. Ehkä huolellisella suunnittelulla ja oikeilla valinnoilla ehtii lihiksen jälkeen vessareissun tehdä, mutta se on jo saavutus. Loppu aika meneekin jonossa ja toivoen, että olet valinnut oikean jonon.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mielestäni suht kallista, ja veikkaankin, että täyttä hallia ei ainakaan ensimmäisessä Tampereen finaalissa nähdä, tuskin toisessakaan. Kun Ruudusta saa 15€/kk kaikki pelit kuukaudeksi, niin luulenpa, että taas saadaan taivastella, eikö tapparalaisia kiinnosta edes finaalit.
Lisäksi Telian kautta saat ratkaisupelit ilmaiseksi, siellä kun on kampanja mistä saa Ruutu+ -paketin kuukaudeksi hintaan nolla euroa ja tuossa ei ole mitään sitoutumispakkoa, eli voi katkaista heti liigakauden jälkeen vaan poikki. Toki en tiedä miten moni tuota kautta tajuaa lähteä tilausta tekemään, mutta onhan tuo nyt kuitenkin huomattava etu.

Ja paketin saa siis tilattua ihan mihin tahansa, toimii netin yli Telia TV -sovelluksella tai sitten ihan sieltä Ruutu.fi -sivuston kautta kun Telian kautta saa käyttöoikeuden myös sinne.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Lippujen hinnan lisäksi tämä on suurin syy. Raksilassa kun et erätauolla pysty tehdä kuin yhden asian kerrallaan. Eli vaihtoehtoja on vessassa käyminen, lihiksen haku tai oluen tilaaminen. Vain yhden näistä pystyy erätauon aikana toteuttamaan, kun halli on lähellekään täysi. Ehkä huolellisella suunnittelulla ja oikeilla valinnoilla ehtii lihiksen jälkeen vessareissun tehdä, mutta se on jo saavutus. Loppu aika meneekin jonossa ja toivoen, että olet valinnut oikean jonon.

Hakametsässä vähän sama homma. Kaikki nuo kyllä kerkeää hoitamaan erätauon aikana, mutta se on sellaista pisteestä toiseen kirmaamista, että siinä ei ole oikein mitään mieltä. Jossain 5 500 hengen paikkeilla meno käytävillä alkaa menemään jo sellaiseksi puskemiseksi, että ei sinnä mielellään mene vaan hieroaa mieluummin kännykkää paikallaan.

33 euroa on kyllä aivan älytön hinta seisomapaikasta!

Kolme euroa enemmän kuin viime keväänä.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Reilut 10 vuotta sitten HIFK-runkosarjapelit myytiin 2 viikkoa ennen täyteen istumapaikkojen osalta ja seisomaankin pääsi vain jos hyvissä ajoin osti lipun. Kauas on tultu sieltä kun kaikkia kiinnosti.

Joo, kyllä Raksilaankin sai sillon ostaa runkosarjaliput ennakkoon, varsinkin Jokerit ja HIFK pelit myytiin nopeasti.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Reilut 10 vuotta sitten HIFK-runkosarjapelit myytiin 2 viikkoa ennen täyteen istumapaikkojen osalta ja seisomaankin pääsi vain jos hyvissä ajoin osti lipun. Kauas on tultu sieltä kun kaikkia kiinnosti.
Onko kiinnostus laskenut, vai voisiko se vaikuttaa, että nykyään jokaisen matsin voi katsella myös kotoa käsin? 10 vuotta sitten tämä ei yksinkertaisesti ollut mahdollista.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Lippujen hinnan lisäksi tämä on suurin syy. Raksilassa kun et erätauolla pysty tehdä kuin yhden asian kerrallaan. Eli vaihtoehtoja on vessassa käyminen, lihiksen haku tai oluen tilaaminen. Vain yhden näistä pystyy erätauon aikana toteuttamaan, kun halli on lähellekään täysi. Ehkä huolellisella suunnittelulla ja oikeilla valinnoilla ehtii lihiksen jälkeen vessareissun tehdä, mutta se on jo saavutus. Loppu aika meneekin jonossa ja toivoen, että olet valinnut oikean jonon.

Kokemus tuo varmuutta. Kun on Raksilassa sen reilut 700 ottelua katsonut, osaa jo toimia niin että pystyy kietaisemaan kaksi lonkeroa, käymään kusella ja hakemaan kärkkärin kioskista myöhästymättä seuraavasta erästä. Tämä vaatii tosiaan tarkkaa ajoitusta ja ennakkosuunnittelua. Yonoton toki auttaa myös.

Tupakalle tuossa ei enää ehdi muut kuin tosiammattilaiset.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuulin huhua, että JIM näyttäisi huomisen pelin ja kaikki finaalit. Jos näin on, niin se nyt ei onneksi Nordiksen lipunmyyntiin tule vaikuttamaan.

Mutta tiistaina Tampereella saadaankin sitten nauttia 6234.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy kyllä sanoa, että Tapparan hinnoittelu on yksinkertaisesti törkeällä tasolla. Jos ei halli tule edes täyteen, niin hinnoittelun idioottimaisuus vain korostuu. Jos halli täyttyy korkeista hinnoista huolimatta, niin sen toki voi sinällään ymmärtää.

33 euroa seisomapaikasta kuulosti lähinnä vitsiltä, kun siihen ensimmäistä kertaa törmäsin, vaan tottahan se näköjään on.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Tapparan vai Liigan hinnoittelu? Liigan vastuullahan nämä tässä vaiheessa jo on... Mielenkiintoista nähdä, mutta eiköhän sen toisenkin finaalijoukkueen kotipeleissä hinnoittelu ole saman suuntaista.

Tuolla hinnoittelulla eväät puolikkaaseen Hakametsään finaalivaiheessa on pedattu. 33 € seisomakatsomoon... Toivottavasti katsojat löytävät halliin silti. Hieman skeptinen olen kuitenkin...
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kyllähän liput tuntuua aika hinnakkailta, mutta toisaalta kv-futiksessa maksan helposti lipusta 50-100 euroa, eikä mua edes kiinnosta joukkueet siinä mielessä. jossain Barceloonassa pääset vajaalla satasella paskoille paikoille ja stadion on tasoltaa Veikkausliigan keskivertoa huonompi. Briteissäkin heikot paikat ovat kalliitta, mutta Saksassa jo parilla kympillä pääsee päätyyn.

Kaikki on aika suhteellista aika moni maksaisi satasen jos näkisi oman joukkueen finaalissa, vaikka tolpan takaa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tuolla hinnoittelulla eväät puolikkaaseen Hakametsään finaalivaiheessa on pedattu. 33 € seisomakatsomoon... Toivottavasti katsojat löytävät halliin silti. Hieman skeptinen olen kuitenkin...

Paljonko maksoi seisomalippu välieriin Hakametsään?

Kärpillä se on välieriin 15,50 euroa ja jos se pompsahtaisi finaaleihin 33 euroon, niin melko väljää siellä taitaisi sen jälkeen olla...
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tapparan vai Liigan hinnoittelu? Liigan vastuullahan nämä tässä vaiheessa jo on... Mielenkiintoista nähdä, mutta eiköhän sen toisenkin finaalijoukkueen kotipeleissä hinnoittelu ole saman suuntaista.

Tuolla hinnoittelulla eväät puolikkaaseen Hakametsään finaalivaiheessa on pedattu. 33 € seisomakatsomoon... Toivottavasti katsojat löytävät halliin silti. Hieman skeptinen olen kuitenkin...
Väittäisin, että paskapuhetta. Siitä on aikaa kun olen finaaleissa paikanpäällä ollut, sattuneesta syystä johtuen, mutta 2012 ei kyllä todellakaan olleet JYPin hinnat lähelläkään tuota luokkaa, eikä niitä tietääkseni liiga määrittänyt.

Liigalla voi olla asiaan jotain sanaa, mutta uskallan väittää, että seurat itse hyvin pitkälti hinnoittelusta päättävät.

Voin hyvin olla väärässä, mutta paremmin tietävät voisivat heittää mustaa valkoisella pöytään, jos näin on.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paljonko maksoi seisomalippu välieriin Hakametsään?

Kärpillä se on välieriin 15,50 euroa ja jos se pompsahtaisi finaaleihin 33 euroon, niin melko väljää siellä taitaisi sen jälkeen olla...
21 € (tai jotain sinnepäin) oli seisomaan välierissä, joten onhan tuossa hinnassa melkoinen pomppu. Kipurajoilla mennään.

Väittäisin, että paskapuhetta. Siitä on aikaa kun olen finaaleissa paikanpäällä ollut, saatuneesta syystä johtuen, mutta 2012 ei kyllä todellakaan olleet JYPin hinnat lähelläkään tuota luokkaa, eikä niitä tietääkseni liiga määrittänyt.

Liigalla voi olla asiaan jotain sanaa, mutta uskallan väittää, että seurat itse hyvin pitkälti hinnoittelusta päättävät.

Voin hyvin olla väärässä, mutta paremmin tietävät voisivat heittää mustaa valkoisella pöytään, jos näin on.
2012 oli kuusi vuotta sitten. Hinnat tuntuu nousevan vuosittain...

Olen jäänyt käsitykseen, että seurat tekevät ehdotuksen hinnoittelusta, mutta Liigalla nuo pitää hyväksyttää. Eli Liigalla olisi se viimeinen sana välierien ja finaalien hinnoittelusta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kärpät on ainakin kuulemma lähettänyt ehdotuksen lippujen hinnoista Liigalle, jonka Liiga on sitten hyväksynyt.
Näinhän tuo varmasti meneekin. Liigalla on sanavaltaa, mutta seuroilta ne hinnoittelut kuitenkin lähtevät. Toki liigalla voi olla jotain ehtoja, jotka pitkälti määrittävät hinnoittelua seurojen päässä. Olisi mielenkiintoista kuulla tästä tarkemmin, jos jollain sattuisi tietoa olemaan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen jäänyt käsitykseen, että seurat tekevät ehdotuksen hinnoittelusta, mutta Liigalla nuo pitää hyväksyttää. Eli Liigalla olisi se viimeinen sana välierien ja finaalien hinnoittelusta.
Se että liiga hinnoittelut hyväksyy, ei tarkoita, että se suoranaisesti niitä määrittää. Varmasti liigalta tulee jotain reunaehtoja tähän, mutta seuroilta se hinnoittelu lähtee.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se että liiga hinnoittelut hyväksyy, ei tarkoita, että se suoranaisesti niitä määrittää. Varmasti liigalta tulee jotain reunaehtoja tähän, mutta seuroilta se hinnoittelu lähtee.
Semantiikkaa. Tietenkin ehdotus lähtee seuroilta, jolloin hinnoittelu on ns. seuroista lähtöisin. Tuo pitää kuitenkin hyväksyttää Liigalla, niin joku vastuu sinne kuuluu. Voisi olettaa, että siellä on selkeähköt raamit määritelty, joiden sisässä seurojen pitää toimia.

Mutta mielenkiinnolla jäämme odottamaan toista finaalijoukkuetta. Jos pelataan Raksilassa, niin liput lienevät halvempia. Oulussa on tässäkin vaiheessa kevättä myyty lippuja Tamperetta halvemmalla. Jos IFK jatkaa, niin hinnoittelu lienee Tapparan kanssa samansuuntaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös