Mainos

Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2023–2024

  • 600 905
  • 2 334

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Ei kait ihan Karalahti/Jantunen tasoa, alkoholiongelma lähinnä.

Maikkarilla sanoi olleen ongelman pidempään ja olisi pitänyt hakea apua aikaisemmin. Harmitteli sitä, että tekemällä pari maalia saa taas anteeksi aika paljon. Tulisi siis puuttua aikaisemmin ongelmiin.

Jos kaverit on samanlaisia, kuten yleensä on, niin niiden puuttumista asiaan on turha odotella. Toisaalta työnantajakaan ei ihan kaikkeen pääse kiinni, jos työsuoritus riittää niin ei ole oikein keinoja. Pitäisi tietenkin pystyä, mutta osaaminen puuttuu aika monelta esimieheltä tai työkaverilta. Lätkäyhteisössä katsellaan ehkä sormien läpi enemmän kuin normaalissa työyhteisössä.

Toisaalta aina tämänkaltaiset havahtumiset lähtee aina itsestä tai on lähtemättä.

Ehkä tämänlainen paluu on mahdollinen, ei tarvitse kantaa paineita tuloksen tekemisestä. Siellä kolmos - neloskentän sentterin roolista ja ehkä YV tilaisuuksia. Saapa nähdä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei kait ihan Karalahti/Jantunen tasoa, alkoholiongelma lähinnä.
Addiktio mikä addiktio.

Jantusen addiktio oli vienyt miehen syvemmälle ja kun pelasi huumeiden kanssa, niin jälki oli silloin vielä paljon pahempaa.

Mutta samasta asiasta ytimeltään siinä kuitenkin on kyse.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta aina tämänkaltaiset havahtumiset lähtee aina itsestä tai on lähtemättä.

Onko todellinen havahtuminen tapahtunut? Valavuoren "showssa" naureskeltiin, että tuli keväällä annettua muille "vähän tasoitusta". Myöskään mitään pahoittelua Ilves-yhteisön suuntaan ei ole kuultu. Ehkä Aamulehden haastattelussa jotain sellaista yritettiin.

Kontiolan uskon pärjäävän alempien ketjujen roolissa edelleen ja eipä kevennetty kesäharjoittelu ole Haapalankaan menoa Sveitsissä haitannut. On tämä silti jotenkin erikoinen show viime kauden arabisheikkipuheiden jälkeen. Pelaaja tuntuu olevan kovin perso mediahuomiolle.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Onko todellinen havahtuminen tapahtunut? Valavuoren "showssa" naureskeltiin, että tuli keväällä annettua muille "vähän tasoitusta". Myöskään mitään pahoittelua Ilves-yhteisön suuntaan ei ole kuultu. Ehkä Aamulehden haastattelussa jotain sellaista yritettiin.
Varmasti selviää jo syksyn aikana, hänen itsensä kannalta toivon niin.
Ymmärrän Ilveksen kannattajien harmituksen, mutta veti siellä muutkin vihkoon. Esimerkiksi Pennanen olisi voinut laittaa miehen katsomoon. Olisiko Ilveksellä silti riittänyt viime kauden Tapparaa vastaan, vaikka olisi pelannut jotenkin "omalla tasollaan" ? Tuskin. Tai edes Pelicansia?

Tämän vuoden Tapparasta nyt ei osaa sanoa mitään, ei tässä nyt ainakaan mitään varmaa mestaruutta olla hakemassa, sen verran on muutoksia ollut ja epävarmuutta ilmassa. Välierätkin on jo kovan takana.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kontiolan uskon pärjäävän alempien ketjujen roolissa edelleen ja eipä kevennetty kesäharjoittelu ole Haapalankaan menoa Sveitsissä haitannut. On tämä silti jotenkin erikoinen show viime kauden arabisheikkipuheiden jälkeen. Pelaaja tuntuu olevan kovin perso mediahuomiolle.
Veikkaanpa että näkyy positiivisesti Tapparan yleisömäärissäkin. Ketään toista pelaajaa ei ole riepoteltu pitkin somea ja valtamediaa tätä enempää hetkeen.
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Tämä kiinnostaisi myös. Mennyt ainakin itseltä täysin ohi.
Siinä taisi lähteä Ilvekseltä puolivälieräsarjan jälkeen kokeneempaa kaartia hieman Leville tuulettumaan. Mukana tuli vielä koronaa ja reissun tulokset sitten näkyivät Pelicans sarjassa.
 

repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Siinä taisi lähteä Ilvekseltä puolivälieräsarjan jälkeen kokeneempaa kaartia hieman Leville tuulettumaan. Mukana tuli vielä koronaa ja reissun tulokset sitten näkyivät Pelicans sarjassa.
Tämän urbaanilegenda on paskapuhetta.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Olisiko Ilveksellä silti riittänyt viime kauden Tapparaa vastaan, vaikka olisi pelannut jotenkin "omalla tasollaan" ? Tuskin. Tai edes Pelicansia?

Ei olisi lähtökohtaisesti riittänyt Tapparaa vastaan, mutta paikallispeli on aina paikallispeli. Pelicansia vastaan olisi hyvinkin pitänyt riittää ja tässä tulee esiin juuri Kontiola ja Pennanen, joilta itse ainakin kyselisin, että miksi ei riittänyt.

Onnea Konnalle kauteen. Toivon hänelle kaikkea hyvää kaukalossa ja sen ulkopuolisessa elämässä sekä hopeamitallia kaulaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Konnan pleijariedesottamukset ovat kyllä olleet pisteiden muodossa hämmentävän huonot suhteessa runkosarjan noteerauksiin – melkein sarjassa kuin sarjassa, kautta aikain.

Vähän tuntuu, että ensi keväänä ei dynastia-Tappara mestaruutta juhli, niin ylivoimaiselta kuin se (taas kerran) vaikuttaakin materiaalinsa puolesta. No, minkä tahansa muun 14 seuran mestaruus olisikin erittäin tervetullut ja virkistävä juttu koko sarjan kannalta.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vastatakseni mulle esitettyyn kysymykseen, uskon kyllä juu, että Konnalla on ongelmia ollut. Mutta jäähän tuossa edelleen hieman epäselväksi, että miten se kaikki nyt oikein menikään (eikä pelkästään minulle, kuten tästä ketjusta ilmenee). Toki onhan se aiemminkin käynyt selväksi, että kaikenlainen viihde maistuu (vrt. ”venäläisten meininki pitää kokea pintaa syvemmältä”).

Kahtalaiset fiilikset, en mitenkään varauksettomasti luota tähän hankintaan, eikä ihan meikäläiseen kaikki tarinan tai Konnan touhujen käänteet vetoa. Toisaalta, jos Tapparan puolelta on oikea lähestymistapa, niin riski ei välttämättä ole kovin iso. Kyllähän Konnakin näki että jopa Kuuselaa istutettiin viltissä viime keväänä, kynnys siihen on taatusti ollut korkeampi kuin olisi hänen kohdallaan. Isoimmat riskit lienee joukkuekemian puolella.

Parhaimmillaan voi kyllä olla loistava hankinta, ja onhan Tapparan vaikea tätä sivuuttaa, ei pelkästään pelillisesti vaan myös viihdemielessä. Tämähän nyt on just sitä kaivattua tarinaa, mitä aina peräänkuulutetaan, että urheilussa ja sen ympärillä pitää olla. Viihdearvo nyt ainakin on tämän kauden Tapparalla tapissa, urheilun puolella jää nähtäväksi miten käy.

Tulee muuten pesiksen puolelta mieleen Topi Kosonen, joka ilmoitti lopettavansa uransa Pattijoella ja siellä vedettiin sitten hieman vastaava Last Dance ja seuraavana vuonna JoMaan. Hänen kohdallaan tosin pystyi jälkeenpäin toteamaan, ettei hän itse koskaan puhunut pesiksen lopettamisesta vaan Pattijoki-uransa, oli vain vähän vedetty mutkat suoraksi tulkinnassa…
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisihan Baptistekin halunnut ensisijaisesti palata Ilvekseen joten tämä taitaa olla nykyään laajempikin ilmiö että Tappara on se kakkosvaihtoehto jos pelipaikan haluaa Tampereelta.
Näin se nykyään on. Ilves ottaa haluamansa Gregoiret päältä, ja Tapparan on tyytyminen niihin Baptisteihin mitä sen jälkeen sattuu olemaan jäljellä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En ole nähnyt Kontiolan missään sanoneen, että olisi mennyt  mieluummin Ilvekseen. Hän sanoi vain odottaneensä Ilvekseltäkin yhteydenotottoa. On aika ymmärrettävää, että ammattipelaaja haluaa enemmän tarjouksia, joista valita. Ja jos joku yllättyy, että seuroilta saatujen tarjousten sisällöllä on vaikutus siihen, kenen kanssa sopimus syntyy, niin suosittelen naiviudenhallintakurssia...

No, Ilveksen tarjouksen puuttuminen pöydältä vahvistaa entisestään käsitystä, että Kontiola on halpa pelaaja Tapparalle. Hän itse toteaa terveellä asenteella pelaavansa sen, minkä ansaitsee, ja sen enempää en odotakaan.

Hän ei vie pelipaikkaa yhdeltäkään nuorelta, vaan jokainen pelaaja saa juuri sen aseman joukkueesta, mihin peliesitysten perusteella kuuluu. Potentiaalia on, mutta on myös mahdollista, että paluu entiselle tasolle ei onnistu. En voi uskoa, että Tappara katselisi hetkeäkään minkäänlaista joukkuehenkeä syövää toimintaa, vaan paikka on tällöin joukkueen ulkopuolella loppukauden.

En tosin usko, että siihen tarvitsee mennä. Sen sijaan satunnaiset lepovuorot (mallia Kuusela viime keväänä) joukkueen ollessa terve voivat hyvinkin tulla kyseeseen. Pidän niitä jopa todennäköisinä - taisi Lehteräkin levätä pari peliä ilman taustalla vaikuttanutta loukkaantumista. NHL:ssä näitä uran loppupään konkareita on nähty usein, enkä muista kenenkään kohdalla kuulleeni, että hänestä olisi ollut haittaa joukkueelleen. Toki toisista on ollut enemmän hyötyä kuin toisista. Silläkin on eroa, onko pelaaja 40 v vai 44 v vetäessään viimeistä kauttaan...
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Konnan pleijariedesottamukset ovat kyllä olleet pisteiden muodossa hämmentävän huonot suhteessa runkosarjan noteerauksiin – melkein sarjassa kuin sarjassa, kautta aikain.

Vähän tuntuu, että ensi keväänä ei dynastia-Tappara mestaruutta juhli, niin ylivoimaiselta kuin se (taas kerran) vaikuttaakin materiaalinsa puolesta. No, minkä tahansa muun 14 seuran mestaruus olisikin erittäin tervetullut ja virkistävä juttu koko sarjan kannalta.

Tää on ny vähä 50-50 tilanne. Meillä on ny Konna, joka ei ole voittanu mitään. Sit Meillä on Vellu, joka on ollu 5 kautta liigassa ja 5 x finaalissa ja voittanu 5 kultaa.
Jompi kumpi putki katkeaa
 

AwiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paksut kirjekuoret. Jyri Rönn
Oliskohan Tappara vielä mukana CHL:n jatkoilla jos olisivat ottaneet kaikenmaailman Gregoireja mukaan jengiinsä :)
Olisiko Tappara koskaan voittanut CHL:lää jos kaikenmaailman Gregoiret pelaisi.

Hyvä että Konna hakenut apua, ja hienoa että pääsee näyttämään hänelle rakkaassa seurassa vielä mihin hänestä on.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös täällä ole esitetty ihan suoria lainauksia Kontiolan haastattelusta? Foliohatun kuminauhaa kannattaa vähän löysätä.
Ei, vaan paksujen umpivihreiden lasien läpi tehtyjä, vuosikymmenten katkeruuden marinoimia tulkintoja joissa Tappara pyritään esittämään tämän saagan narrina, jota nyt viedään 100-0. Konna hoitaa homman kieli keskellä suuta eikä ymmärrettävästi tahdo loukata mitään tai ketään, helpottaa myös omaa suorittamista tämän kauden mittaan. Ilves-retoriikalla tuota on vaan ilmeisen vaikea käsittää, koska kaikki pitää aina nähdä mustavalkoisena me vs. Iso Paha Saatana -taisteluna.
 
Eikös täällä ole esitetty ihan suoria lainauksia Kontiolan haastattelusta? Foliohatun kuminauhaa kannattaa vähän löysätä.

Suora lainaus HS:n jutusta: ”Odotin yhteydenottoa myös Ilveksestä, mutta sentterin ruudut oli täytetty siellä jo.”

Vaatii jo vähän luovuutta tulkita tuo niinkin suoraviivaisesti, että Ilves olisi ollut ykkösvaihtoehto. Varsinkin kun samassa jutussa edellä mainitaan, että ”TAMPERELAISLEGENDA treenasi koko kesän ja katseli sopivaa pelipaikkaa itselleen.”. Kuulostaa minun korvaan ihan normaalilta sopimuksettoman pelaajan toimintatavalta katsella markkinoita ja odotella mistä se sopiva tarjous tulisi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
En tosin usko, että siihen tarvitsee mennä. Sen sijaan satunnaiset lepovuorot (mallia Kuusela viime keväänä) joukkueen ollessa terve voivat hyvinkin tulla kyseeseen. Pidän niitä jopa todennäköisinä - taisi Lehteräkin levätä pari peliä ilman taustalla vaikuttanutta loukkaantumista.
Eikös Kuusela ollut kuitenkin ihan koko pudotuspelit pois kokoonpanosta, yhtä peliä lukuunottamatta? Ei kai siinä ole mistään satunnaisesta leopovuorosta enää kyse.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös Kuusela ollut kuitenkin ihan koko pudotuspelit pois kokoonpanosta, yhtä peliä lukuunottamatta? Ei kai siinä ole mistään satunnaisesta leopovuorosta enää kyse.
Totta. Tarkoitin enemmän, että runkosarjan aikana kuka tahansa voi joutua kierrätykseen. Pudotuspeleissä parhaat pelaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös