Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2019–2020

  • 1 321 804
  • 2 475

Waltrex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kysyn nyt kuitenkin että mitä voitettavaa Turusella olisi jäädä Liigaan vielä yhdeksi kaudeksi? Hänhän siis johtaa pistepörssiä, on matkalla 60 pisteen kauteen sekä pistepörssin voittoon, on käynyt EHT:lla näyttäytymässä muutamaan otteeseen ja kaiken tämän lisäksi pelaa aivan käsittämättömällä itseluottamuksella illasta toiseen tehden kiekollisena mitä haluaa kuin Donskoi konsanaan. Mikäli siis Turunen omaa halun päästä ulkomaille ja kirkkaampiin valoihin on sen sauma nyt.

Samaa mieltä tästä ehdottomasti. Silloin pitää takoa, kun rauta on kuumaa. Yksi lisäkausi Liigassa on tietyllä tapaa riski, sillä on pelannut niin hyvän kauden jo tällä kaudella, että siitä on paha lähteä parantamaan ensi kautta ajatellen Liigatasolla. Sikäli myös jännä, että pitää sinne IFK:hon siirtyä, kun samoista sijoista hänen nykyinenkin jenginsä taistelee.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kysyn nyt kuitenkin että mitä voitettavaa Turusella olisi jäädä Liigaan vielä yhdeksi kaudeksi? Hänhän siis johtaa pistepörssiä, on matkalla 60 pisteen kauteen sekä pistepörssin voittoon, on käynyt EHT:lla näyttäytymässä muutamaan otteeseen ja kaiken tämän lisäksi pelaa aivan käsittämättömällä itseluottamuksella illasta toiseen tehden kiekollisena mitä haluaa kuin Donskoi konsanaan. Mikäli siis Turunen omaa halun päästä ulkomaille ja kirkkaampiin valoihin on sen sauma nyt.

Eikös tuo itsekin ole haastatteluissa kertonut että tavoitteet ovat korkealla ja nimenomaan ulkomailla? Erikoista olisi jos ei Pohjois-Amerikkaan sopimusta saisi. Jos Salmelainen ei ole mennyt muuttamaan seuran käytäntöä pelaajasopimusten suhteen niin ovi Venäjälle meni kiinni samalla kun laittoi(jos laittoi)nimensä HIFK-soppariin.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça

Toisaalta alkukaudenkin näytöillä olisi jotenkin pelaajan kannalta itseänsä jalkaan ampumista kirjoittaa nimi sopimukseen, jossa ei ole NHL-pykälän lisäksi mitään muuta purkupykälää. Luulisi, että johonkin aikarajaan sidottu lähtölupa olisi pelaajan intresseissä.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Toisaalta alkukaudenkin näytöillä olisi jotenkin pelaajan kannalta itseänsä jalkaan ampumista kirjoittaa nimi sopimukseen, jossa ei ole NHL-pykälän lisäksi mitään muuta purkupykälää. Luulisi, että johonkin aikarajaan sidottu lähtölupa olisi pelaajan intresseissä.
Kyllähän rahalla on aiemminkin saanut sopparin purettua. Kurtis McLeanin ainakin osti jokin KHL-seura sopimuksestaan irti. HIFK:n yleisestä linjasta poikkeava "nollatoleranssi" KHL:ää kohtaan mainitsemallasi aikarajalla johtuu siitä että naapuri pelaa Venäjällä...eikä sinne ainakaan seura halua sopimuksen tehneitä pelaajia hukata. Eiköhän tuon mahdollisuuden puuttuminen huomioida liksassa.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Klo 11 TPS julkaisee Sählä Salosen loppukauden pahvin Tepsiin.

Monelta olisi tänään sopiva aika tiedottaa uudesta pelaajasta? #HCTPS #Turku #Liiga
 
Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Eikös Larmi pitäisi varata änäriin jos haluaisi sinne suunnalle siirtyä? Vai mikä tuossa on se ikäraja.
Larmi täyttää 23 tämän vuoden syyskuussa, joten mahdollinen UFA-siirto toteutunee vasta ensi vuonna. Larmin tilanteessa tarkoittanee sitä, että pelaa ensi kauden jossain joukkueessa Euroopassa.
Täällä tulee taas semmosta mutuilua NHL:n pykälien kanssa, että lainataanpa Wikipedian yksinkertaistettu versio varausikäisistä pelaajista:
Ice hockey players born between January 1, 1999, and September 15, 2001, are eligible for selection in the 2019 NHL Entry Draft. Additionally, un-drafted, non-North American players born in 1998 are eligible for the draft; and those players who were drafted in the 2017 NHL Entry Draft, but not signed by an NHL team and who were born after June 30, 1999, are also eligible to re-enter the draft.

Jos pelaaja on mainittuja päivämääriä vanhempi, voi pelaaja tehdä sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa. Toisin sanoen Larmi olisi voinut tehdä jo viime kesänä sopimuksen vaikka Boston Bruinsin kanssa, mikäli kiinnostusta siltä suunnalta olisi tullut. Mikäli mietitään vuoden takaista tilannetta, niin viime kesänähän Larmin nykytilannetta vastaavasta ikäluokasta (95-syntyneet) sopimukset varaamattomina pelaajina tekivät muun muassa Ville Meskanen, Kevin Lankinen ja Juuso Ikonen.

Sen sijaan jokin joukkue olisi kiinnostunut tekemään sopimuksen tänä vuonna 21 vuotta täyttävän 98-syntyneen varaamattoman pelaajan kanssa (vaikkapa Jere Innala tai Joona Ikonen), täytyisi pelaaja ensiksi varata.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
En varsinaisesti ota sen paremmin kantaa tuohon HIFK:n kanssa tehtyyn sopimukseen, koska uskon sen olevan täysin totta.

Kysyn nyt kuitenkin että mitä voitettavaa Turusella olisi jäädä Liigaan vielä yhdeksi kaudeksi? Hänhän siis johtaa pistepörssiä, on matkalla 60 pisteen kauteen sekä pistepörssin voittoon, on käynyt EHT:lla näyttäytymässä muutamaan otteeseen ja kaiken tämän lisäksi pelaa aivan käsittämättömällä itseluottamuksella illasta toiseen tehden kiekollisena mitä haluaa kuin Donskoi konsanaan. Mikäli siis Turunen omaa halun päästä ulkomaille ja kirkkaampiin valoihin on sen sauma nyt.
No, joo. Lähinnä ajattelin tuon syksyn sopparitilanteen näkökulmasta. Lyhyesti kirjoitin ja puutteellisesti. NHL-pykälät ovat automaatio ja KHL varmaankin sovittu rahaa vastaan. Jos ei NHL niin HIFK. Olikos Turusella varausta? Mikä jengi olisi AHL, näitä ynnäillen. No väärässä taidan olla toisenkin kerhopelaajan suhteen.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä aikani kuluksi päätin listata ulkomailla pelaavia suomalaispelaajia, joilla loppuu sopimus tähän kauteen. Jos joku näistä pelaajista mahdollisesti nähtäisiin ensi kaudella Liigassa. Jokaisen pelaajan kohdalla on tämän kauden tilastot nykyisessä joukkueessa.

SHL:

Tomi Sallinen 19, 2+5=7, 0, -4
Petteri Virtanen 20, 4+4=8, 14, +1
Ilari Melart 26, 2+6=8, 20, +4
Mikko Lehtonen 38, 3+14=17, 26, +7
Michael Keränen 34, 4+11=15, 16, -2
Janne Jalasvaara 24, 2+0=2, 8, -5
Janne Pesonen 28, 11+11=22, 8, +7
Julius Junttila 36, 6+11=17, 6, +12
Tuomas Kiiskinen 24, 3+7=10, 2, +4
Lauri Tukonen 8, 1+2=3, 0, -2
Jere Sallinen 38, 4+12=16, 51, -3
Patrik Virta 23, 4+4=8, 10, -8
Janne Juvonen 19, 2,46, 92,4
Eero Kilpeläinen 17, 3,10, 89,2
Ville Kolppanen 14, 2,26, 92,1

Allsvenskan:

Mikko Pukka 22, 1+3=4, 14, +2
Simon Backman 14, 0+1=1, 4, +1
Arsi Piispanen 41, 7+26=33, 18, +12
Matias Sointu 18, 2+3=5, 6, +4
Valtteri Ilomäki 38, 2+3=5, 55, -10
Mikael Kurki 34, 2+0=2, 14, +5
Joonas Valkonen 28, 1+2=3, 10, -4
Roni Rukajärvi 14, 1+0=1, 4, -6

Tanskan Liiga:

Eetu-Ville Arkiomaa 22, 3+7=10, 14, 0
Henri Auvinen 25, 0+4=4, 34, -1
Niklas Tikkinen 34, 4+21=25, 20, -9
Joonas Riekkinen 36, 6+21=27, 26, -3
Lauri Taipalus 21, 1+4=5, 28, -8
Juuso Salmi 29, 1+1=2, 24, +2
Christian Silfver 34, 5+13=18, 26, -6
Sami Jekunen 33, 1+7=8, 45, -19
Julius Nyqvist 22, 3+10=13, 18, -1
Riku Pitkänen 32, 4+8=12, 20, +4
Teemu Seppänen 15, 4,00, 88,6

Norjan Liiga:

Niklas Fogström 37, 5+11=16, 12, +12

NLA:

Eero Elo 30, 9+9=18, 10, -2
Petteri Lindbohm 33, 3+10=13, 16, -6
Henrik Haapala 19, 3+9=12, 10, +10

DEL:

Vili Sopanen 31, 5+8=13, 14, -5
Ville Korhonen 29, 8+9=17, 14, -24
Jussi Timonen, 35, 1+4=5, 22, -14
Markus Poukkula 11, 1+2=3, 10, -2
Kalle Kaijomaa 16, 0+3=3, 4, -7
Niko Hovinen 17, 3,25, 90,3

DEL2:

Ville Järveläinen 42, 13+27=40, 39, -7
Juuso Rajala 39, 8+23=31, 18, -3
Antti Kauppila 6, 0+5=5, 0, -4
Sami Blomqvist 40, 32+27=59, 30, +13
Ossi Saarinen 38, 11+23=34, 16, -5
Jere Laaksonen 37, 16+14=30, 10, +6
Saku Salminen 12, 2+1=3, 2, -3
Roope Ranta 41, 27+40=67, 32, +3
Antti Kerälä 21, 7+9=16, 2, +2

EBEL:

Juuso Pulli 42, 3+4=7, 34, -7
Tero Koskiranta 42, 10+26=36, 24, +9
Arttu Luttinen, 26, 7+11=18, 20, 0
Harri Tikkanen 41, 4+13=17, 26, +13
Markus Nordlund 41, 5+14=19, 6, +11
Matti Kuparinen 42, 3+7=10, 30, +3
Mikko Lehtonen 1, 0+1=1, 0, 0
Patrik Parkkonen 36, 5+16=21, 10, +6
Mikko Vainonen 18, 4+5=9, 14, 0
Rasmus Rinne 40, 2,95, 90,9
Teemu Lassila 29, 3,32, 89,3
Joni Myllykoski 15, 3,47, 88,2

KHL;

Ville Pokka 57, 7+9=16, 8, +9
Teemu Pulkkinen 42, 10+14=24, 20, -4
Matias Myttynen, 42, 8+2=10, 14, -15
Juuso Hietanen 49, 6+13=19, 12, +9
Miika Koivisto 42, 2+15=17, 20, +4
Jyrki Jokipakka 53, 9+14=23, 10, -7
Sakari Manninen 54, 19+26=45, 14, +16
Sami Lepistö 52, 6+25=31, 61, +5
Pekka Jormakka 43, 7+14=21, 18, +8
Mika Niemi 49, 5+8=13, 16, +12
Tomi Mäki 22, 1+4=5, 4, +3
Max Wärn 24, 4+0=4, 20, -1
Ville Lajunen 51, 9+15=24, 42, -12
Olli Palola 54, 17+5=22, 14, -2
Veli-Matti Savinainen 30, 8+5=13, 21, -9
Joonas Järvinen 32, 2+3=5, 22, +1
Petri Kontiola 38, 8+11=19, 10, -1
Iiro Pakarinen 53, 17+5=22, 2, +6
Juuso Puustinen 51, 20+16=36, 18, -12
Mikael Ruohomaa 44, 7+23=30, 16, -3
Joonas Nättinen, 49, 15+10=25, 46, -6
Teemu Hartikainen 56, 16+27=43, 22, +2
Joonas Kemppainen 56, 17+13=30, 39, +5
Jukka Peltola 44, 8+13=21, 8, -6
Jonas Enlund 37, 5+12=17, 2, -7
Miro Aaltonen 53, 18+22=40, 18, +12
Joni Ortio 45, 2,40, 92,6
Tomi Karhunen 11, 3,78, 87,9

Tsekin Xtra-Liga

Masi Marjamäki 34, 7+7=14, 20, -13

Slovakian Xtra-Liga

Rasmus Kulmala 49, 17+23=40, 10, -3
Jere Pulli 48, 5+13=18, 40, +14
Miika Heikkilä 21, 3+5=8, 10, -7
Joona Erving 44, 3+5=8, 18, +7
Keni Karalahti 25, 3+1=4, 6, +2
Marko Pöyhönen 44, 4+9=13, 16, +12

AHL;

Jesse Puljujärvi NHL: 39, 4+5=9, 16, -12 AHL 4, 2+2=4, 7, +2
Saku Mäenalanen NHL: 13, 4+2=6, 4, +3, AHL; 31, 7+7=14, 8, -14
Alex Lintuniemi 39, 2+14=16, 14, -19
Kalle Kossila NHL: 8, 1+0=1, 4, -1 AHL: 17, 7+11=18, 2, -8
Antti Suomela NHL: 27, 3+5=8, 4, +1 AHL: 17, 2+5=7, 10, +3
Juho Lammikko NHL: 40, 0+6=6, 6, -7 AHL: 6, 0+3=3, 6, -5
Harri Säteri 25, 2,94, 89,8
Ville Husso 20, 3,33, 88,5

Muutamia mielenkiintoisia nimiä löytyi vähän pienemmistä sarjoista. Miten mahtaisivat pärjätä kovat tehot DEL 2.ssa tehneet Roope Ranta ja Sami Blomqvist Liigassa. EBEL.stä Tero Koskiranta voisi olla hyvä haku pikkuseurojen kärkiketjuihin. Rasmus Kulmala, Patrik Parkkonen ja Ville Järveläinen olisivat mahdollisesti hyviä hakuja moneen joukkueeseen. Vili Sopanen voisi olla huippuhankinta, mutta loukkaantumisriski on vain valitettavan suuri.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Boldaus oma. Sami on valitettavasti nähty ja kokeiltu jo ainakin HIFK:n ja Sportin toimesta. Ei mitään käyttöä Liigassa, eikä ole mikään nuori enää.
Myös KalPa testasi ja totesi köykäiseksi (elokuussa 2015).
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Boldaus oma. Sami on valitettavasti nähty ja kokeiltu jo ainakin HIFK:n ja Sportin toimesta. Ei mitään käyttöä Liigassa, eikä ole mikään nuori enää.
Tilastoja kun katsoin, niin kyllä tuo keskitason ja siitä alle joukkueissa menisi hyvin 3 ketjussa. On tällä hetkellä ns parhaassa iässä 28 vuotiaana, jolloin monet pelaavat uransa parhaimpia kausia. Eikä kausi 15-16 ollut Sportissa mikään kovin huono. 19 pistettä on ihan kohtuu hyvä suoritus. Tosin en tiedä, mitkä olivat Sportin odotukset Blomqvistista.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Blomqvist sai paljon mahdollisuuksia, mutta itse en koskaan ole nähnyt hänessä mitään kovin suurta potentiaalia verrattuna vaikka Toni Kallelaan joka täksi kaudeksi tuli Sportiin. Blomqvistillä ihan ok laukaus, mutta ei erikoinen luistelija.
 
Itselläni kyllä vahva veikkaus HIFK, koska kotikaupunki, nuori pelaaja ja ehtii vielä saada hyvän kauden Liigassa alle (Jokerit olisi voinut olla toinen vaihtoehto, mutta eiköhän tuo ole käytännössä sopparista estetty siten, että vain isolla rahalla pääsisi vaihtamaan?)

Siis miten sopparilla voitaisiin estää Turusen siirtyminen Jokereihin kun Turusen sopimus Kerhon kanssa nimenomaan päättyy tähän kauteen?
 
Tässä aikani kuluksi päätin listata ulkomailla pelaavia suomalaispelaajia, joilla loppuu sopimus tähän kauteen. Jos joku näistä pelaajista mahdollisesti nähtäisiin ensi kaudella Liigassa. Jokaisen pelaajan kohdalla on tämän kauden tilastot nykyisessä joukkueessa.

SHL:

Tomi Sallinen 19, 2+5=7, 0, -4
Petteri Virtanen 20, 4+4=8, 14, +1
Ilari Melart 26, 2+6=8, 20, +4
Mikko Lehtonen 38, 3+14=17, 26, +7
Michael Keränen 34, 4+11=15, 16, -2
Janne Jalasvaara 24, 2+0=2, 8, -5
Janne Pesonen 28, 11+11=22, 8, +7
Julius Junttila 36, 6+11=17, 6, +12
Tuomas Kiiskinen 24, 3+7=10, 2, +4
Lauri Tukonen 8, 1+2=3, 0, -2
Jere Sallinen 38, 4+12=16, 51, -3
Patrik Virta 23, 4+4=8, 10, -8
Janne Juvonen 19, 2,46, 92,4
Eero Kilpeläinen 17, 3,10, 89,2
Ville Kolppanen 14, 2,26, 92,1

Allsvenskan:

Mikko Pukka 22, 1+3=4, 14, +2
Simon Backman 14, 0+1=1, 4, +1
Arsi Piispanen 41, 7+26=33, 18, +12
Matias Sointu 18, 2+3=5, 6, +4
Valtteri Ilomäki 38, 2+3=5, 55, -10
Mikael Kurki 34, 2+0=2, 14, +5
Joonas Valkonen 28, 1+2=3, 10, -4
Roni Rukajärvi 14, 1+0=1, 4, -6

Tanskan Liiga:

Eetu-Ville Arkiomaa 22, 3+7=10, 14, 0
Henri Auvinen 25, 0+4=4, 34, -1
Niklas Tikkinen 34, 4+21=25, 20, -9
Joonas Riekkinen 36, 6+21=27, 26, -3
Lauri Taipalus 21, 1+4=5, 28, -8
Juuso Salmi 29, 1+1=2, 24, +2
Christian Silfver 34, 5+13=18, 26, -6
Sami Jekunen 33, 1+7=8, 45, -19
Julius Nyqvist 22, 3+10=13, 18, -1
Riku Pitkänen 32, 4+8=12, 20, +4
Teemu Seppänen 15, 4,00, 88,6

Norjan Liiga:

Niklas Fogström 37, 5+11=16, 12, +12

NLA:

Eero Elo 30, 9+9=18, 10, -2
Petteri Lindbohm 33, 3+10=13, 16, -6
Henrik Haapala 19, 3+9=12, 10, +10

DEL:

Vili Sopanen 31, 5+8=13, 14, -5
Ville Korhonen 29, 8+9=17, 14, -24
Jussi Timonen, 35, 1+4=5, 22, -14
Markus Poukkula 11, 1+2=3, 10, -2
Kalle Kaijomaa 16, 0+3=3, 4, -7
Niko Hovinen 17, 3,25, 90,3

DEL2:

Ville Järveläinen 42, 13+27=40, 39, -7
Juuso Rajala 39, 8+23=31, 18, -3
Antti Kauppila 6, 0+5=5, 0, -4
Sami Blomqvist 40, 32+27=59, 30, +13
Ossi Saarinen 38, 11+23=34, 16, -5
Jere Laaksonen 37, 16+14=30, 10, +6
Saku Salminen 12, 2+1=3, 2, -3
Roope Ranta 41, 27+40=67, 32, +3
Antti Kerälä 21, 7+9=16, 2, +2

EBEL:

Juuso Pulli 42, 3+4=7, 34, -7
Tero Koskiranta 42, 10+26=36, 24, +9
Arttu Luttinen, 26, 7+11=18, 20, 0
Harri Tikkanen 41, 4+13=17, 26, +13
Markus Nordlund 41, 5+14=19, 6, +11
Matti Kuparinen 42, 3+7=10, 30, +3
Mikko Lehtonen 1, 0+1=1, 0, 0
Patrik Parkkonen 36, 5+16=21, 10, +6
Mikko Vainonen 18, 4+5=9, 14, 0
Rasmus Rinne 40, 2,95, 90,9
Teemu Lassila 29, 3,32, 89,3
Joni Myllykoski 15, 3,47, 88,2

KHL;

Ville Pokka 57, 7+9=16, 8, +9
Teemu Pulkkinen 42, 10+14=24, 20, -4
Matias Myttynen, 42, 8+2=10, 14, -15
Juuso Hietanen 49, 6+13=19, 12, +9
Miika Koivisto 42, 2+15=17, 20, +4
Jyrki Jokipakka 53, 9+14=23, 10, -7
Sakari Manninen 54, 19+26=45, 14, +16
Sami Lepistö 52, 6+25=31, 61, +5
Pekka Jormakka 43, 7+14=21, 18, +8
Mika Niemi 49, 5+8=13, 16, +12
Tomi Mäki 22, 1+4=5, 4, +3
Max Wärn 24, 4+0=4, 20, -1
Ville Lajunen 51, 9+15=24, 42, -12
Olli Palola 54, 17+5=22, 14, -2
Veli-Matti Savinainen 30, 8+5=13, 21, -9
Joonas Järvinen 32, 2+3=5, 22, +1
Petri Kontiola 38, 8+11=19, 10, -1
Iiro Pakarinen 53, 17+5=22, 2, +6
Juuso Puustinen 51, 20+16=36, 18, -12
Mikael Ruohomaa 44, 7+23=30, 16, -3
Joonas Nättinen, 49, 15+10=25, 46, -6
Teemu Hartikainen 56, 16+27=43, 22, +2
Joonas Kemppainen 56, 17+13=30, 39, +5
Jukka Peltola 44, 8+13=21, 8, -6
Jonas Enlund 37, 5+12=17, 2, -7
Miro Aaltonen 53, 18+22=40, 18, +12
Joni Ortio 45, 2,40, 92,6
Tomi Karhunen 11, 3,78, 87,9

Tsekin Xtra-Liga

Masi Marjamäki 34, 7+7=14, 20, -13

Slovakian Xtra-Liga

Rasmus Kulmala 49, 17+23=40, 10, -3
Jere Pulli 48, 5+13=18, 40, +14
Miika Heikkilä 21, 3+5=8, 10, -7
Joona Erving 44, 3+5=8, 18, +7
Keni Karalahti 25, 3+1=4, 6, +2
Marko Pöyhönen 44, 4+9=13, 16, +12

AHL;

Jesse Puljujärvi NHL: 39, 4+5=9, 16, -12 AHL 4, 2+2=4, 7, +2
Saku Mäenalanen NHL: 13, 4+2=6, 4, +3, AHL; 31, 7+7=14, 8, -14
Alex Lintuniemi 39, 2+14=16, 14, -19
Kalle Kossila NHL: 8, 1+0=1, 4, -1 AHL: 17, 7+11=18, 2, -8
Antti Suomela NHL: 27, 3+5=8, 4, +1 AHL: 17, 2+5=7, 10, +3
Juho Lammikko NHL: 40, 0+6=6, 6, -7 AHL: 6, 0+3=3, 6, -5
Harri Säteri 25, 2,94, 89,8
Ville Husso 20, 3,33, 88,5

Muutamia mielenkiintoisia nimiä löytyi vähän pienemmistä sarjoista. Miten mahtaisivat pärjätä kovat tehot DEL 2.ssa tehneet Roope Ranta ja Sami Blomqvist Liigassa. EBEL.stä Tero Koskiranta voisi olla hyvä haku pikkuseurojen kärkiketjuihin. Rasmus Kulmala, Patrik Parkkonen ja Ville Järveläinen olisivat mahdollisesti hyviä hakuja moneen joukkueeseen. Vili Sopanen voisi olla huippuhankinta, mutta loukkaantumisriski on vain valitettavan suuri.
Ansiokas listaus, kiitos sinulle siitä. Saa nähdä, joko Sakari Manninen kelpaisi ensi kaudelle Kärppiin. Olisi Kyylläkin jo aika ottaa se seuraava askel urallaan ja lopettaa tuo jämäsarjoissa pyöriminen.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Siis miten sopparilla voitaisiin estää Turusen siirtyminen Jokereihin kun Turusen sopimus Kerhon kanssa nimenomaan päättyy tähän kauteen?
Ei sitä siirtoa estää tarvitse. Riittää kun soppariin on laitettu esim 300k€ purkuraha. Kun Kerhon sopimus päättyy HIFKn alkaa.
 
Ei sitä siirtoa estää tarvitse. Riittää kun soppariin on laitettu esim 300k€ purkuraha. Kun Kerhon sopimus päättyy HIFKn alkaa.

Siis sinä itse spekuloit, että HIFKiin menee, mutta olisi voinut mennä Jokereihinkin ilman tuota siirron estävää pykälää. Eihän tässä nyt ole mitään tolkkua.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Siis sinä itse spekuloit, että HIFKiin menee, mutta olisi voinut mennä Jokereihinkin ilman tuota siirron estävää pykälää. Eihän tässä nyt ole mitään tolkkua.
Vastasin kysymykseesi: "Siis miten sopparilla voitaisiin estää Turusen siirtyminen Jokereihin kun Turusen sopimus Kerhon kanssa nimenomaan päättyy tähän kauteen?" Oliko vastauksessa jotakin epäselvää? Vai olisiko minun pitänyt vastata johonkin mielessäsi olleeseen kysymykseen, jota et esittänyt?

Noniin, sitten esitetit toisen kysymyksen (yllä lainattuna). Kyllä, minä itse spekuloin. Turunen menee HIFKiin. Turunen ei mene Jokereihin. Jos Turunen on HIFKissä hän ei luonnollisestikaan pelaa Jokereissa, kuten ei pelaa nytkään missään muussa seurassa, koska sopimus on HPKoon. Jos Turunen halutaankin Jokereihin kesken HIFK-sopimuksen, niin sen mahdollistaa vain a) sopimuksen sisältö tai b) sopimuksen purku.

Ihme jänkäämistä. Tämä loppui osaltani tähän.
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Melkein tämän arvasi tuon Larmin twiitin jälkeen. Kärpillä alkaa olemaan näin ulospäin aika saatanan huonolla tolalla ensi kauden maalivahtitilanne, kun todennäköisesti Veini ja Jussi lähtee molemmat tämän kauden jälkeen. Toki siellä voi olla jotain herkkua kassakaapissa, mistäpä näitä tietää.

Kunhan mutuilen, mutta en yllättyisi, jos Kärpät hankkisi Karhusen tai Kilpeläisen ensi kauden veskariksi. Molemmilla vähän heikot kaudet alla, mutta Liigassa varmasti huipputasoa. En edes yllättyisi, vaikka Kärpät sainaisi molemmat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös