Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2022–2023

  • 246 911
  • 1 858

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
En tiedä oliko nyt sakot oikeutettu ratkaisu, mutta toivottavasti Pelicans edes jotain olisi oppinut tästä tempauksesta. Ihan maalaisjärkikin sen jo sanoo, ettei mitään vitun Iida Vainioita oteta sinne provosoimaan kun nämä taustat tiedetään.
Ei muuten opi. Päinvastoin, näistä sakoista tulee vaan lisää bensaa liekkeihin jatkossa. Ja se on kyllä valitettavaa.
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Mitä itse olen tuolla Niiralan montussa istunut, niin ei tule mieleen yhtään tilannetta, missä jotain tunnettua julkkista olisi useamman kerran kuvattu screenille.
Olin tuossa ottelussa. Näin Vainion kerran mediakuutiolla.
Siinä oli kerta liikaa, mutta haluaisin tietää, näytettiinkö Vainiota tosiaan monta kertaa kuutiolla.
Ymmärrän, että asian paisuttelun kannalta on tärkeää levittää käsitystä, että Vainiota näytettiin useasti screenilla. Itse kuitenkin haluan pysyä tosiasioissa.
On mahdollista, että typy oli siellä monta kertaa, en mennyt hallille katsomaan kuutiota, mutta epäilen suuresti näitä (mielestäni Pelicansille pahantahtoisia) väitteitä, että tyttö olisi ollut taululla yhtenään. Sellaisen kyllä huomaa, vaikka seuraakin ottelua.
Mutta itse asia eli sakot on mielestäni aivan ok. Todella tökerö temppu, josta seuran toimisto ei voi mitenkään pestä käsiään. Jos Vainiota ei olisi kutsuttu tapahtumaan, tilanne olisi toinen. Vainio saa käydä jatkossakin kaikissa haluamissaan otteluissa, vaikka jokaisessa Nokia areenan matsissa.
Pelsulta olisi reilua sanoa, että taisi mennä vähän yli (eikös jotain tämän suuntaista viestittykin, että asia käydään läpi , enempää ei sisäisestä menettelystä tarvitse kertoakaan). Sen suurempaan ei tässä ole aihetta.
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näytetäänhän kuutiolla paljon muutakin kuin pelikuvaa tai hidastuksia. > Vastuu järjestäjällä.
Kyllä kyllä, mutta eikös tässä tapauksessa kyse ole nimenomaan livetilanteessa kuvatusta yksittäisestä katsojasta? Eri asiahan se olisi, jos Pelicans olisi tämän johonkin mainokseen tai ennaltakuvattuun materiaaliin upottanut ja sitä sitten pyörittänyt kuutiolla.

Toki Pelicans otti tietoisen ja tyhmän riskin alunperinkään tarjotessaan lippua tuonne VIP-paikoille, varmasti tietäen, että kuvaaja tähän ennemmin tai myöhemmin tarttuu.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mitä itse olen tuolla Niiralan montussa istunut, niin ei tule mieleen yhtään tilannetta, missä jotain tunnettua julkkista olisi useamman kerran kuvattu screenille.
Väitän, että myöskään ei ole koskaan Turussa koskaan ketään julkista useita kertoja ottelun videotaululle kuvattu. Ainakaan ilman mitään syytä. Lisäksi Jatkoajalle sakkoja, että ei uutisoitu muodossa Lahelle sakkoja.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
näytettiinkö Vainiota tosiaan monta kertaa kuutiolla.

Kyllä siellä pällisteli parista kolmeen kertaan. Ja ainakin jossain vaiheessa näytti kuvaaja olevan ihan vieressä kameroineen.

Ja kyse ei ollut yksittäisestä satunnaisesta katsojasta, näkeehän sen jo tuosta istuimesta että ennakkoon on suunniteltu jotain (ja tästä kielii myös se että avauskiekkokin piti pudottaa, mutta edes sen verran järkiinsä tulivat ettei toteutunut):


Summa summarum, viduiks män, penaltti seurasi, mennään eteepäin.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Jos (aika vahvasti olettaen "kun") sama pätee myös Lahdessa, eikö tuon sakon olisi pitänyt mennä C Morelle / Suora Broadcastille? Jotenkin tuntuu hullunkuriselta sakottaa tapahtuman järjestäjää, kun ensin itse (Liiga) on myynyt oikeudet otteluiden videokuvaamisesta jollekin toiselle yritykselle, jonka työntekijä sitten kuvaa katsojia / jotain tiettyä katsojaa.
Pelicans oli käsittääkseni antanut Vainiolle vapaaliput näkyvälle paikalle ja myös tiedottanut Suoran kuvaajille, missä Vainio istuu. Eli siten kyllä edesauttanut sitä, että hän päätyy ruudulle.
Ja kyllä Pelicansin toimistolla on tasan tarkkaan tajuttu tämän provovaikutus. Tämä käy ilmi siitä, kun kertoivat, että harkitsivat Vainiota avauskiekon pudottajaksi, mutta luopuivat siitä. Tj sanoi tuosta, että "Eihän me nyt sellaista tehtäisi". Eli tajusivat, miten provosoivaa tuokin olisi ollut.
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pelicans oli käsittääkseni antanut Vainiolle vapaaliput näkyvälle paikalle ja myös tiedottanut Suoran kuvaajille, missä Vainio istuu. Eli siten kyllä edesauttanut sitä, että hän päätyy ruudulle.
Ja kyllä Pelicansin toimistolla on tasan tarkkaan tajuttu tämän provovaikutus. Tämä käy ilmi siitä, kun kertoivat, että harkitsivat Vainiota avauskiekon pudottajaksi, mutta luopuivat siitä. Tj sanoi tuosta, että "Eihän me nyt sellaista tehtäisi". Eli tajusivat, miten provosoivaa tuokin olisi ollut.
Aivan, tässä tulikin informaatiota josta en aiemmin ollut tietoinen lukemieni uutisten perusteella, saatika Liigan virallisen uutisen perusteella. Käsi pystyyn siis virheen merkiksi täältä ja vaikuttaakin tässä valossa täysin Pelicansin omalta idiotismilta koko kohu.
 

Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Jännä kohta uutisesta tämä pykälä:



Mitähän mieltä Dufva tästä?


Jännä nähdä aletaanko näihin jatkossa puuttumaan tiheämmällä kammalla. Itsellä ainakin heti ensimmäisenä tulee mieleen Ilves - Ässät ja game 3.
Ilveksen kaikkien ensimmäisessä erässä tehtyjen maalien jälkeen mediakuutiolla zoomailtiin luukkuvahti Korhosta ja zoomailtiin silmien väliin kymmenien sekuntien ajan. Jos tuo ei ole "vastustajan provosoimista" niin ei sitten mikään. Vaikka on hieno halli, pelit ja pensselit jne, niin tässäkin yhteydessä pätee ei se värkkien koko vaan miten niitä käyttää.

Pelsun kannalta yököttävä case kokonaisuutena. Ottakaa opiksi ja eteenpäin. Toivottavasti vaan pelisäännöt on muillekin samat jatkossa ja tästä ottavat muutkin seurat jo opiksi ennen kuin tämänkaltaisia aivopieruja sattuu lisää.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tämä oli loistava linjaus ja oikeastaan muuta ei voinut tehdä. Saadaan urheiluun ja hyvään käyttäytymiseen kuulumattomat lieveilmiöt kitkettyä Liigasta.
Eteenpäin...
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Pelsut jatkaa tyylikkäällä linjalla sakkojen suhteen: Näin Pelicans kommentoi kohua ja Iida Vainio -sakkoa

Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kommentoi asiaa IL:lle seuraavasti:

– Rangaistus on annettu. Pahoittelemme asiaa ja sitä, mikäli olemme jollekin mielipahaa aiheuttaneet. Se ei tässä ollut tarkoitus.

Nämä ovat aina yhtä hienoja ja tyylikkäitä anteeksipyyntöjä, kun kommenttiin lisätään sanat "mikäli olemme aiheuttaneet jollekin mielipahaa". Ihan turha käyttää sanaa "mikäli", kun kyllähän tästä ehta härdelli tuli. Myös "mielipaha" on sellainen sana, jota en ehkä tässä kohti käyttäisi, kun itse on yritetty provosoida mutta homma meni tyystin vihkoon.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä ovat aina yhtä hienoja ja tyylikkäitä anteeksipyyntöjä, kun kommenttiin lisätään sanat "mikäli olemme aiheuttaneet jollekin mielipahaa".
Muodikkaaksi tullut "anteeksipyyntö" ilman todellista anteeksipyyntöä. Siis ei pyydetä anteeksi sitä, mitä on tehty, vaan pahoitellaan sitä, miltä se on mahdollisesti jostakusta tuntunut.

Siis samaan tapaan, jos olisi lyönyt jonkun nenän verille, niin ei pyytäisi anteeksi lyömistä, vaan pahoittelisi mahdollisesti nenässä tuntuvaa kipua.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä sakon suuruuden pimittäminen jättää sellaisen tunteen, että sakko on mitättömän pieni. Liiga ja Pelicans sopivat tarkalleen miten asiaa kommentoidaan ja ehtona on pimittää sakon määrä julkisuudesta.
 
Täällä porukka pillittää kuin pikkutytöt tällaisesta mitättömästä tapauksesta. Hirveää kun pikkusen haetaan ärsykettä vastustajaan. Nyt pikkusen suhteellisen tajua paviaanit, kukaan ei kuollut eikä mitään teidän henkisiä vammoja vakavampaa tapahtunut. Koittakaa nyt perkele ryhdistäytyä ja lopettakaa uhrautuminen.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sakot maksuun ja eteenpäin, eiköhän tästä ole tätä myöten käsitelty. Pelicansilta mauton homma ja keskittymistä vääriin asioihin mutta ei nyt mikään maailman vakavin homma. Tämän tapauksen lieveilmiö oli kyllä tuo Iida Vainion käsittämätön vinkuminen ja uhriutuminen asian tiimoilta, ja äitinsä vielä tosiaan oikeasti sekava tapaus. Noh, se siitäkin, onneksi tuolla Twitterissä saa asiat niin ettei nuo puske feedille.

Se tässä on tosiaan mielenkiintoista kun on tuollainen ennakkotapaus niin aletaanko esimerkiksi tuohon Ilveksen videotaulun käyttöön puuttuminen, tuo on kiistatta ollut provosoivaa välillä. Pääosin mielestäni ihan hyvää ja hauskaa grillaamista siellä mutta välillä kyllä menty rajan yli mielestäni. Jonkun Marjamäen lärvin kuvaaminen tai kyseenalaisten tilanteiden näyttäminen taululta nyt on ihan perussettiä mutta jonkun luukkumaalivahdin naamaan zoomailu 3-0 tilanteessa alkaa vähän olemaan typerää. Katsotaan kuinka käy.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitäisiköhän Iida Vainio-thread avata vapaan puolelle? Valtakunnan eturivin julkkikseksi nopeasti noussut nuori menestyjä jakaa selvästi mielipiteitä ja paljonhan hänelläkin näyttää mielipiteitä olevan, mutta varsinaisesta jääkiekkovaikuttajasta kyse ei kuitenkaan ole.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Voin olla väärässä muiden paikkakuntien käytännöistä, mutta varmuudella voin sanoa, että ainakin Oulussa mediakuutiolla näkyvä pelinaikainen videokuva sekä niinikään pelikatkojen aikainen videokuva tulevat tasan yhdestä ja samasta lähteestä - Suora Broadcast Oy:n kameroista. Suora Broadcast Oy (ent. Streamteam) vastaa siis C Moren SM-liigatuotannosta.
Kyllä Turussa pyörii ainakin jos jonkinlaista Kisscamia, Simbacamia ja Tutopäällikköä arpomassa Gigantin pelikuulokkeita paikallaolijoille, kotisohvalla ei tästä viihteestä pääse naatiskelemaan. Pelitapahtumat varmaan tulevatkin tuosta samasta lähteestä.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jonkun Marjamäen lärvin kuvaaminen tai kyseenalaisten tilanteiden näyttäminen taululta nyt on ihan perussettiä mutta jonkun luukkumaalivahdin naamaan zoomailu 3-0 tilanteessa alkaa vähän olemaan typerää.
Valmentajien tai pelaajien kuvaaminen, tai pelitilanteiden näyttäminen uusintoina, on tosiaan vaikeaa nähdä sinänsä ongelmaksi. Mutta jonkun mitään tekemättä penkillä istuskelevan varavahdin kuvaaminen on tosiaan aika vaikeaa perustella, samoin ne omituiset zoomit jäähyaitioon. Siis jäähylle istuneen kuvaaminen sinänsä mielestäni ihan ok, mutta johonkin ohimolla valuvaan hikipisaraan kohdistuvan "superzoomin" arvo on vaikeampi käsittää.
 
Hyvän maun raja alittui tässä toiminnassa, kun se oli vielä näin selkeän tarkoitushakuista. Heljanko ei kuitenkaan näyttänyt päästävän tätä ihon alle. En arvosta tällaista.

Hidastusten näyttäminen katsojille kuuluu asiaan ja sitä vartenhan videokuutiotkin on hankittu, eikä vain johonkin mainosklippien ja tanssityttöjen esittelyyn.

Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä eroa on siinä kun hyvän maun raja ylittyy vs. alittuu? Entä sitten, kun huonon maun raja ylittyy vs. alittuu? Ehkä Pelicans kuitenkin meni tässä jonkin rajan yli tai sitten ali :-D

 

Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos mediakuutiota ei saa käyttää tuomarien tai pelaajien provosointiin niin miksi sitä jatkuvasti siihen käytetään? Missä se raja menee? Luukkuvahdissa? Valmentajassa? Tuomareilta ohi menneessä rikkeessä? Provosoivassa katsojassa? Ja kuka sen rajan lopulta määrittää?

Ylilyöntejä tapahtuisi huomattavasti vähemmän jos olisi avoin linja ja kaikki tietäisi yhteiset säännöt.

Mikä on tää proseduuri, joka näissä tilanteissa vie asiaa eteenpäin? Onko siis hallissa vain yksi ihminen, jonka huomio ja tunnetila mahdollistaa sen, että asiat etenee?

Lisäyksenä vielä, että nuo ylläkin mainitsemani esimerkit mediakuution käytöstä lisäävät mielestäni viihdearvoa aika paljonkin. Ja kuten huomattua: herättät keskustelua. Viihdettä, tunteita ja pöhinäähän liiga nimenomaan kaipaa, eikö!?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä eroa on siinä kun hyvän maun raja ylittyy vs. alittuu? Entä sitten, kun huonon maun raja ylittyy vs. alittuu? Ehkä Pelicans kuitenkin meni tässä jonkin rajan yli tai sitten ali :-D

Tämä riippuu jokaisen omasta filosofisesta suuntauksesta. Ollaanko ylittäjiä vai alittajia? Vastakkainen on negatiivista.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos mediakuutiota ei saa käyttää tuomarien tai pelaajien provosointiin niin miksi sitä jatkuvasti siihen käytetään? Missä se raja menee? Luukkuvahdissa? Valmentajassa? Tuomareilta ohi menneessä rikkeessä? Provosoivassa katsojassa?

Ylilyöntejä tapahtuisi huomattavasti vähemmän jos olisi avoin linja ja kaikki tietäisi yhteiset säännöt.

Mikä on tää proseduuri, joka näissä tilanteissa vie asiaa eteenpäin? Onko siis hallissa vain yksi ihminen, jonka huomio ja tunnetila mahdollistaa sen, että asiat etenee?
Kerrotko konkreettisia esimerkkejä tästä jatkuvasta provosoinnista, jonka on annettu mennä läpi sormien?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä koen tässä tapauksessa ongelmana sen, että Pelicans on kutsunut ottelutapahtumaan henkilön, joka on tehnyt rikosilmoituksen vastustajan pelaajasta ja samalla pyrkinyt vaikuttamaan vastustajan pelaajaan tekemällä varmasti kaikki läsnäolijat tietoisiksi kutsuvieraansa läsnäolosta. Siis vieraan, joka on "julkkis" vain taannoisesta asustevalinnastaan sekä tästä rikosilmoituksesta. Painotan vielä, että tuomiota tai tuomitsemattajättämistä ei ole edelleenkään tehty, joten asia on kesken.

Siinä mielessä zoomailut sekä pelaajien tai toimihenkilöiden kuvaaminen taululle ei ole täysin vertailukelpoista. Vainion ympärillä kaavailtu ottelutapahtuma on kuvittavan paska idea ja halvensi tuolloin käynnissä olleen finaalisarjan arvoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös