Eli Schmalz ei sitten saanut mitään. Eihän tämä nyt j-lauta voi mennä niin, että kun hyvän tuurin ansiosta loukkaantumista ei tullut, niin voitiin tämä halonhakkaaja päästää tilanteesta kuin koira veräjästä.
On tämä kyllä merkillinen sarja, kun välillä pelikiellon tulemiseen vaikuttaa rikkovan pelaajan rike ja toisissa tapauksissa, niinkuin tässä tapauksessa, itse teolla eri ole mitään merkitystä vaan sillä loukkaantuiko rikottu pelaaja vai ei.
Eiköhän tässä vielä käy niin, että Schmalz ratkaisee HIFK jatkopaikan 7. pelin toisessa tai kolmannessa jatkoerässä selvän paitsion jälkeen tekemällä maalilla. Ja kaikki neljä kentällä olevaa ns "tuomaria" pyörittelee vain silmiään ja kaivaa nenäänsä eivätkä edes huomaa tätä paitsiota vaikka käyvät ihan ruudulta katsomassa tilanteen.
Ja noille Tikkasen jorinoille näistä tilanteista vain naurahdan hyvin äänekkäästi. Olkoonkin moninkertainen Stanley Cup-voittaja, mutta ne värilasit olisi kannattanut ottaa silmiltä pois ennenkuin alkoi lausumaan "totuuksia".
Ja vielä sen verran: SM-Liigan ns. "kurinpitoryhmä/henkilö" olette nyt ja itseasiassa, jo muutaman vuoden aiemminkin, yksi ihan v-un iso ja huono vitsi. Ei näille voi toivoa mitään muuta kuin mahdollisimman pikaista lopputiliä.