Erittäin paska kurinpitopäätös.
Ensinnäkin siitä syystä, että siinä ihan tarkoituksellisesti vääristellään tilanteen kuvaa. "Lähes paikallaan oleva tuomari"?? Eli siis tuomari joka on selvässä liikkeessä hieman kehnosti sijoittuneena! Tuomari tekee kuitenkin liikkeen Tikan eteen vaikka Tikka etuperin tilanteeseen tuleekin.
Toisekseen Tikalle annetaan kurinpitopäätöksessä motiivi "kostaa" tuomarille saamansa jäähy. Siis mitä helvettiä? Kurinpito olettaa, että Tikka automaattisesti kolaa tuomarin paskaksi, koska tulee suoraan jäähyltä ja kaikenlisäksi vielä aiemmin "voimakkaasti protestoi saamaansa jäähyä". Unohdetaan mainita, että kyseinen jäähy oli hyvin erikoisesti tuomittu ja protestointi saattoi olla ihan aiheellista. Se ei silti tarkoita, että Tikka tahallaan kosti tilanteen.
Tilanne on vähän sama kuin yöllä hirvikolarin ajanut kuljettaja tuomitaan 4 vuodeksi vankeuteen eläirääkkäyksestä ja eläimen taposta. Ei tuossa tilanteessa Tikka tuon enempää ehtinyt väistää. Kuitenkin nauhalta näkee ihan tämmöinen maallikkokin, että pyrkii välttämään kontaktin mutta ei ehdi tarpeeksi.