Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

  • 470 434
  • 3 251

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
..No säännöt on sääntöjä ja on selvää, että Kärpät eivät yhden sääntöjen tulkitsijan idiotimismiin ole voinut vaikuttaa. Tilanne oli ja on puhdas vahinko ja kun se sääntöjen kirjaimen täyttää, niin yksi peli olisi ollut perusteltavissa. 3 on täyttä paskaa.

Yksi peli ei ole käytännössä mahdollista Dixonin rikehistorian takia eli ottelurangaistus aiheuttaa yhden pelin ja rikehistoria toisen.
 

Apheu

Jäsen
Dixonin asiassa ei valitettavaa. Mielestäni taklaus ei ollut törkeimpiä, mutta nykyisen linjan mukaan 2+1 peliä on perusteltu hyvin. Toivottavasti sama linja jatkuu. Maalaisjärjellä tuosta koitui jo suihkukomennus, 5 min alivoima ja nyt vielä 3 lisämatsia, joka on vähän liikaa taklauksen törkeyteen verrattuna, mutta toisaalta perustelut käyvät järkeen. Päähän osui, harmin paikka.

Humlin keissi. Jos tilanne olisi ollut päinvastainen, esimerkiksi Aho olisi hieman nykäissyt Haapalaa käsille ja vaihtoaitiosta Savinainen tulee suoraan Ahon kimppuun ja aloittaa yksipuolisen tappelun, aivan varmasti Savinainen olisi pelikiellossa.

Kaikki nämä tuomiot on mielestäni perusteltavissa, mutta korpeaa, kun oikeasti vähän vaikuttaa siltä, että tämän kevään osalta kaikki on venytetty Kärppiä suosiviksi siinä rajoissa, että ne voidaan kuitenkin hyväksyä.

Pikkarainen 2 peliä
Moisio 4 peliä
Dixon 3 peliä
Huml 0 peliä

Omasta mielestäni reiluuden nimissä muilta olisi pitänyt ottaa ainakin yksi peli pois. Ei Humlille mielestäni sitä pelikieltoa olisi tarvinnut jakaa, mutta miksi ihmeessä Moisio ja Pikkarainen vetivät yhteensä 6 peliä pois, kun Huml ei yhtäkään? Maalaisjärjen mukaan samassa linjassa jos ollaan, niin Humlin olisi kuulunut saada 1 peli. Lieventävänä haarana (vrt. Pikkaraisen haastoon), että siinä oli jotain kähmää Mäenalasen ja Savinaisen välillä.

Itse olisin tuominnut Humlille 0 peliä, Pikkaraiselle 1, Moisiolle 2-3, Dixon 2. Suoranta veteli niin matalalla ja tilanne oli ikäänkuin törmäys, johon Dixon valmistautui, joten kaksi peliä olisi ollut riittävästi. Niinkuin ylempänä kirjoitin, ymmärrän kuitenkin nuo kolme peliäkin. Ja Humlin tilanteessakin olen samaa mieltä mitä kurinpito, 0 peliä. Tuo 0 peliä ei vaan millään ole linjassa Pikkaraisen ja Moision tuomioihin, joka tässä taas nostattaakin näitä foliohattuilijoita.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Ihmeellistä keskustelua tämä, että on systeemin vika kun rikoksesta rangaistaan. Jos Dixon ei olisi taklannut päähän, hän ei myöskään olisi saanut rangaistusta. Sillä se olisi vältetty.

Pointti ei ole mun mielestä niinkään se, etteikö pelikieltoa kuuluisi, vaan se että monien mielestä kolme peliä on liian pitkä tuomio verrattuna aiempaan linjaan.

Eniten kritisoin sitä, ettei Humlin tempaus joutunut edes käsittelyyn.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei se ole sattumaa, että samalle kaverille näitä sattuu. Ei muuta!
Juu viimeksi "sattui", kun Kerholainen nousi maalintakaa ja muutti peliasentoaan juuri ennen kontaktia, huitaisemalla kiekkoa aivan helvetin kyyryssä. Silloin oli perustelut täysin samaa tasoa. Taaskaan ei tähdännyt päähän, mutta tähtäsi päähän ja peliasentohan ei vaikuttanut mitään, kun olisi aina voinut jättää taklaamatta. Mitää vikaahan ei ollut siinä pelaajassa, joka meni sinne jyrän alle ja vielä näki, että sieltä tulee, mutta päätti silti pelata kiekkoa.

Ja ei siinä mitään että näistä rangotaan. Mutta kun tämä vain tappaa jääkiekon. Pääosumia ei vaan voi välttää koska ihmisen luisteluasento on sellainen että se kuuppa siellä nyt on yleensä ensimmäisenä. Pääasia on, ettei yritä kohdistaa iskun voimaa päähän ja silloin jos yrittää, tyyliin Blood (0 peliä ei mennyt edes kurinpitoon), tai SBA (0 peliä, ei mennyt edes kurinpitoon), niin sen rangaistusasteikon pitäisi alkaa 2 numeron voimin, ei mitään 1 peli kun vahingossa kolahti, toisen huonosta asennosta johtuen. Rangaistaanko nyt tekoja vai seurausta (päähän kävi pipi)? Linjaa on mahdoton pitää, kun rangotaan näitä sen perusteella, jääkö joku makoilemaan vai ei, eikä niiden tekojen perusteella.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisiko tämä Dixonin pelikielto ollut siis runkosarjassa 5 peliä? Vai arvotetaanko sitä nykyään pelikielloissa niin, että pudotuspeli vastaa kahta runkosarjapeliä? Eli Dixonin tapauksessa pudotuspelien pelikielto 2 peliä + 1 pelin ankaroitus = 3 ja sitten runkosarjassa olisi mennyt 4 peliä + 1 pelin ankaroitus = 5 peliä.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
No näinpä!! Dixonillakin tältä kaudelta JO yksi yhden (vai kahden?) ottelun pelikielto. Ilmiselvä taparikollinen, aina sattuu ja tapahtuu.
Eheh kun olet hauska. Pointti oli se että ei ollut kaverin ensimmäinen. Sama pätee Tuppuraiseen, ei se paska osaa taklata kuin vahingossa kunnolla. Näitä joiden kohdalla tapaus ei ole ensimmäinen niin kuuluukin rangaista.
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Näkökulma:
Liiga on tässä puolen Suomen joukkueen nuoleskelussaan unohtanut että Kärpät on ainoastaan neliökilometreissä mitattuna puolen Suomen joukkue.
Kun asukkaista puhutaan ulkomaalaiset mukaanlukien, on Lapin ja Oulun vaalipiireissä asukkaita noin 700 000.
Koko Suomessa yhä ulkomaalaiset mukaanlukien 5 860 000.
Vaikka Kärppiä kannattaisi jokainen pohjoisen asukki, olisi se noin 12% Suomessa asuvista.
Tuohon nähden Liigan organisaation puolueellisuus on täysin käsittämätöntä.

Ps. Se että Lennu ottaa kantaa asiaan Liigan ulkopuolelta on huomionarvoinen asia. Liigajoukkueethan saisivat todennäköisesti jotain sanktioita, jos niiden pelaajat arvostelisivat Liigaa. Lennun kanssa moni pelaaja on samaa mieltä.
https://twitter.com/lennu37?lang=fi
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
No näinpä!! Dixonillakin tältä kaudelta JO yksi yhden (vai kahden?) ottelun pelikielto. Ilmiselvä taparikollinen, aina sattuu ja tapahtuu.

En pidä Dixonia taparikollisena. Mutta kuten viime kevään, ja miksei tämänkin kevään, rooli ja otteet pudotuspeleissä osoittaneet niin rajoilla välillä mennään. Ei nyt ihan jannekolehmais-tasoa, mutta vähän samaa luonnetta. Ei se toki väärin ole.

Ps. Se että Lennu ottaa kantaa asiaan Liigan ulkopuolelta on huomionarvoinen asia. Liigajoukkueethan saisivat todennäköisesti jotain sanktioita, jos niiden pelaajat arvostelisivat Liigaa. Lennun kanssa moni pelaaja on samaa mieltä.

Oisko Ari Vallin ottanut jopa Liigan sisältä kantaa, että päähän osuma on päähän osuma. Ja hän on sentään Voittaja.
 

holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Yksi peli ei ole käytännössä mahdollista Dixonin rikehistorian takia eli ottelurangaistus aiheuttaa yhden pelin ja rikehistoria toisen.

Rikehistoria on tosiaan mielenkiintoinen. Järjenjättiläinen on alan mies ja teosta en saa sellaista kuvaa, että Dixon osoittaisi selvää piittaamattomuutta lajin sääntöjä kohtaan ja josta voisi vetää johtopäätöksen, että rikehistoria on otettava huomioon rangaistusta korottavana tekijänä.

Toki jos tämä naurettava systeemi on niin rakennettu, että aikaisemmat teot ovat ne sitten mitä ja minkälaisia tahansa, aina tuovat yhden pelin lisää, niin silloin näin varmasti on.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tänään saadaan illalla kuitenkin onneksi puolueeton mielipide tuohon taklaukseen kun Janne Niinimaa kertoo miten tuon asian näki
 

Apheu

Jäsen
Sinänsä kyllä vähän typerää, että Dixon istuu neljättä peliä periaatteessa teknisesti puhtaista taklauksista, joissa vastustaja on ollut alhaalla, jonka seurauksena on osuttu päähän.

Forsbergin tapauksessa Liusjärvi kommentoi pelikieltoa niin, että Dixon suorittaa taklauksensa pelitilanteeseen kuuluvasti ja kiekolliseen pelaajaan, taklaus on täysin sääntöjen mukainen, mutta kohdistuu osittain matalassa asennossa olevan Forsbergin päähän.

Suoranta -tilanteen kommenteissa Liusjärvi sanoo, että kyseessä ei ole tarkoituksellisesti päähän kohdistuva taklaus (=Suoranta tulee matalalla, tilanne Dixon jo valmistautunut törmäykseen). Jälleen taklaus on sinänsä puhdas (ei mitään hyppäyksiä tms.), mutta Suorannan kurottelun seurauksena osuu päähän.

Neljä peliä on aika paljon, kun miettii, että molemmat taklaukset ovat Dixonin osalta olleet periaattessa muuten puhtaita, mutta vastustajan matalan asennon takia napsahtanut sitten. ELI toisin sanoen kumpikaan tilanne ei ollut millään muotoa tahallinen, jolla haettiin päätä (vrt. esim. Tyrväisen täysin tahallinen haku Kuuselaa kupoliin).

Päähän kohdistuneista tahottomistakin kuuluu toki antaa pelikieltoa, mutta tahallisista selvistä päähän kohdistuneista luulisi tulevan sitten enemmän.

Esimerkkilinkki Sammalkankaan tapaukseen Liigan sivuille: http://liiga.fi/uutiset/2015/12/17/liiga-maaraa-tapio-sammalkankaan-pelikieltoon
Omasta mielestäni tuo taklaus on PALJON Dixonin vastaavaa törkeämpi, tullaan vauhdilla, hypätään, suoraa päähän kyynärpäällä. Näytti erittäin tahalliselta.

Tulos: Sama kolmen ottelun panna (2+1), mitä Dixonilla. Missä se linja oikein menee? Tuosta olisi pitänyt lätkästä omasta mielestäni ihan järkyttävä pitkä pelikielto, jos Dixon sai omastaan 2+1. Lisäksi Dixon vielä saa ylimääräisen pelin täysin tahattomasta Forsberg -taklauksesta, joka mielestäni meni täysin Forsbergin piikkiin, ja josta se yksi peli oli ihan maksimi ja silloin periaatteessa oikeutettu. Nyt kuitenkin tuo haamu elää ja vaikuttaa vielä niin, että Dixon saa yhden ylimääräisen pelin sen seurauksena.

Ei mielestäni ole oikeutettua, että Dixon, joka taklaa muuten puhtaasti, mutta vahingossa osuu juuri parahiksi alhaalle vajovaan Suorantaan annetaan sama pelikielto kuin Sammalkankaalle, joka täysin tahallisesti, hyppäämällä, kyynerpääedellä ja suoraan päähän ajamalla saa saman tuomion.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tänään saadaan illalla kuitenkin onneksi puolueeton mielipide tuohon taklaukseen kun Janne Niinimaa kertoo miten tuon asian näki

Jannella on vielä vuoristotaudin oireet päällä, aivot kärsii hapenpuutteesta. Onneksi Savinainen on kokoonpanossa niin voi käydä kyselemässä taas kuulumisia kaikilta halukkailta.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Humlin keissi. Jos tilanne olisi ollut päinvastainen, esimerkiksi Aho olisi hieman nykäissyt Haapalaa käsille ja vaihtoaitiosta Savinainen tulee suoraan Ahon kimppuun ja aloittaa yksipuolisen tappelun, aivan varmasti Savinainen olisi pelikiellossa.

Kaikki nämä tuomiot on mielestäni perusteltavissa, mutta korpeaa, kun oikeasti vähän vaikuttaa siltä, että tämän kevään osalta kaikki on venytetty Kärppiä suosiviksi siinä rajoissa, että ne voidaan kuitenkin hyväksyä.

Pikkarainen 2 peliä
Moisio 4 peliä
Dixon 3 peliä
Huml 0 peliä

Omasta mielestäni reiluuden nimissä muilta olisi pitänyt ottaa ainakin yksi peli pois. Ei Humlille mielestäni sitä pelikieltoa olisi tarvinnut jakaa, mutta miksi ihmeessä Moisio ja Pikkarainen vetivät yhteensä 6 peliä pois, kun Huml ei yhtäkään? Maalaisjärjen mukaan samassa linjassa jos ollaan, niin Humlin olisi kuulunut saada 1 peli. Lieventävänä haarana (vrt. Pikkaraisen haastoon), että siinä oli jotain kähmää Mäenalasen ja Savinaisen välillä.

Sen verran kysyn että onko teknisesti Huml nyt sitten syyllistynyt yksipuoliseen noutoon? Videoiden mukaan Huml ei tule ylimääräisenä pelaajana kentälle mutta näyttää lähtevän hiillostamaan Savinaista. Hieroo hanskaa naamaan ja Savinainen kääntyy kohti lyö/huitaisee Humlia päähän jonka jälkeen Huml nakkaa hanskat ja tämän jälkeen painitaan ja Huml saa ehkä yhden koukun sisään. Voihan tuon objektiivisuuden nimissä tulkita myös siten että Savinainen ei ainakaan perääntynyt kutsusta eikö? Sen sijaan Aho ei olisi ikinä vastannut millään tavalla tuollaiseen ärsytykseen vaan olisi kääntänyt selän tai vetänyt kilpparit tarpeen tullen.

Sitten se mitä tapahtui TPS-pelissä. sun pitää kattoa videot tuomioista ja tilanteista ja ottaa huomioon rikoshistoria + aikaisemmat varoitukset pelin aikana. näiltä tuomituilta ja verrata esim Humalojan karkuun lähtemistä Savinaisen fyysiseen "vastaamiseen". Olisi kiva kuulla mielipiteesi uudestaan nämä asiat huomioon otettuna.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaukalossa olisi tarjolla hyvää jääkiekkoviihdettä. Sen sijaan Liiga on päättänyt keinolla millä hyvänsä siirtää huomion Tapparan vahvoista otteista taas kerran kabinettipäätöksiin. Surullista.

Onko Liiga oikeasti päättänyt näin? Vain koska sinun mielestäsi Liiga "suosii" Kärppiä ei tee siitä edelleenkään totta. Kurinpito on ehkä linjaton, mutta se ei ole Kärppien tai Lauri Marjamäen vika.
 

Wire

Jäsen
Ottamatta Dixoniin, Humliin tai mihinkään muuhun yksittäiseen tapaukseen kantaan. Totean vain että Aho, Laine, Pulju voi olla "vähän" ihmeissään siitä miten PA:ssa saa pelata ja miten ei.

Tämä nykyinen valittu linja ei ole yhtenäinen edes Skoda-cupin kanssa. Ei tarvi olla kovin kummoinen ennustaja kun tiedetään että kuukauden päästä ryssitellään ja syytetään Putinia tuomarien lahjonnasta.
 

Apheu

Jäsen
Sen verran kysyn että onko teknisesti Huml nyt sitten syyllistynyt yksipuoliseen noutoon? Videoiden mukaan Huml ei tule ylimääräisenä pelaajana kentälle mutta näyttää lähtevän hiillostamaan Savinaista. Hieroo hanskaa naamaan ja Savinainen kääntyy kohti lyö/huitaisee Humlia päähän jonka jälkeen Huml nakkaa hanskat ja tämän jälkeen painitaan ja Huml saa ehkä yhden koukun sisään. Voihan tuon objektiivisuuden nimissä tulkita myös siten että Savinainen ei ainakaan perääntynyt kutsusta eikö? Sen sijaan Aho ei olisi ikinä vastannut millään tavalla tuollaiseen ärsytykseen vaan olisi kääntänyt selän tai vetänyt kilpparit tarpeen tullen.

Sitten se mitä tapahtui TPS-pelissä. sun pitää kattoa videot tuomioista ja tilanteista ja ottaa huomioon rikoshistoria + aikaisemmat varoitukset pelin aikana. näiltä tuomituilta ja verrata esim Humalojan karkuun lähtemistä Savinaisen fyysiseen "vastaamiseen". Olisi kiva kuulla mielipiteesi uudestaan nämä asiat huomioon otettuna.

Ei-spontaaniksi tappeluksi katsotaan tappelu, joka ei liity käynnissä olevaan pelitilanteeseen: esim. yksipuolinen "nouto" tai suoraan aloituksesta aloitettu tappelu.

Käynnissä oleva pelitilanne; kun Huml hyppää askiin, kiekko on Tapparan päädyssä Tapparan puolustajalla. Savinainen hiihtelee keskialueella. Huml suoraa vaihdosta Savinaiseen kiinni, aikeena vain vahingoittaa ja aloittaa tappelu. Tilanne ei liity millään tavalla käynnissä olevaan pelitilanteeseen. Ei ole mitään laitakahinaa, turhautumista, ei mitään. Huml hyppää askiin, suoraa Savinaisen luo, aikeenaan vahingoittaa häntä. Mielestäni ei pitäisi "juridisesti" olla mitään merkitystä, onko pelissä aikaisemmin tapahtunut jotain koiruuksia. Onhan Kukkonenkin aivan varmasti lyönyt jonkun poikkarin aikaisemmin kuten Humalojakin pelin aikana, kuten Savinainenkin. Sillä ei pitäisi olla merkitystä, onko tämä tapahtunut 20 sekuntia vain 20 minuuttia sitten. Jos olet kahinaan täysin kuulumaton pelaaja vaihtopenkiltä, luistelet suoraan kohteen luo, niin kyllähän se nyt vähän yksipuoliselta noudolta haiskahtaa.

Eihän sekään olisi sallittua, että jos kentällä näkyy, että kaksi pelaajaa aloittelevat tappelua, yksi pelaaja menee vaihtoon ja sieltä joukkueen isoin körmy hiihtää kentälle aikeinaan ainoastaan noutaa se toinen kahinan osapuoli tappeluun. Ihan varmasti rapsuisi pelikieltoa.

Mielestäni on yhdentekevää, tekeekö puolustautunut pelaaja kilppariasennon, vai puolustautuuko hän esimerkiksi yrittämällä riuhtoa itseään irti hyökkääjästä. Savinainen ei ottanut vastaan tappelukutsua, vaan yritti riuhtoa itseään irti väkisin takovasta Humlista.

Olen yhä sitä mieltä, että ei pelikieltoa Humlille on kuitenkin oikea ratkaisu. Toisaalta taas jos Moisiolle ja Pikkaraiselle tuli yhteensä kuusi peliä, niin en itse näe noissa tilanteissa niin suurta eroa. Luen jopa hieman törkeämmäksi teoksi sen, että tullaan vaihtopenkiltä suoraan kohteeseen, kuin sen, että aloituskahakassa aloitetaan tappelu. Pikkaraiselle pelin aikana annetut varoitukset ei mielestäni pitäisi vaikuttaa mitenkään pelikiellon pituuteen. Jos tuomari olisi Dixonia varoittanut jonkun varomattoman taklauksen jälkeen viime matsissa, että "ei katsota hyvällä päähän osuvia", niin olisiko mies nyt 5-6 peliä pannassa?

Itselleni on oikeastaan lopulta ihan sama, miten nämä tuomiot nyt jakautuivat. Ihan vain ihmettelen sitä, että tuo kaksikko keräsi noin pitkät pelikiellot, Huml ei mitään. Ja sitten sarjan toiseen tilanteeseen (Dixon) lyötiin taas oikeastaan pisin mahdollinen pelikielto.

Tuota Humlin tilannetta voisi myös avata toisella tapaa: Tappara-puolustaja antaa poikkarin maalinedessä, jossa Kärpät-pelaaja loukkaa itseään ja valuu vaihtoon. Kärpät jatkaa ylivoimapyöritystään. Vaihdosta tuleva pelaaja luistelee suoraan Tappara-puolustajan kylkeen ja aloittaa tappelun ja takomisen. Tappara -puolustaja hämääntyy ja joutuu suojautumaan ja tönimään hyökkääjää pois. Onko tämä spontaani tappelu? Jos on, olen käsittänyt tilanteen aivan väärin. Jos ei, Humlille olisi kai jotain pitänyt tulla.

Sinä näet siis tilanteen niin, että Huml lähtee kostamaan joukkuekaverilleen muutama sekunti sitten tehtyä koiruutta, ja tämän vuoksi tappelu on spontaani? Vai onko se spontaani sen takia, että Savinainen ei tee kilppareita, vaan koittaa riuhtoa itseään ulos tilanteesta? Pelien lopussa on kyllä ikävää, jos joku vähän tönäisee ja sitten mennään vaihtoon ja sieltä saadaan lähettää joku tappelija noutamaan sitä tönijää. Ulosajo pelistä, millä ei ole mitään merkitystä eikä mitään jatkoseuraamuksia. Ei sekään nyt reilua ja hyvän urheiluhengen mukaista ole.

Tilanteena ja tuomiona mielestäni oikea, nolla peliä, mutta toisaalta jos tätä juttua oikein lähti avaamaan, niin kyllä tuosta olisi ansaittu se yhden ottelun pelikielto, kun aiemminkin vastaaviin ollaan näissä playoffeissa reagoitu tiukasti ja kohtuu pitkillä sanktioilla. Kai tuo tilanne nähtiin sitten niin, että Savinainen oli halukas tappeluun, vaikkei se minusta siltä näyttänyt.
 
H

Hidas_ja_kankea

Forsbergin tapauksessa Liusjärvi kommentoi pelikieltoa niin, että Dixon suorittaa taklauksensa pelitilanteeseen kuuluvasti ja kiekolliseen pelaajaan, taklaus on täysin sääntöjen mukainen, mutta kohdistuu osittain matalassa asennossa olevan Forsbergin päähän.

Suoranta -tilanteen kommenteissa Liusjärvi sanoo, että kyseessä ei ole tarkoituksellisesti päähän kohdistuva taklaus (=Suoranta tulee matalalla, tilanne Dixon jo valmistautunut törmäykseen). Jälleen taklaus on sinänsä puhdas (ei mitään hyppäyksiä tms.), mutta Suorannan kurottelun seurauksena osuu päähän.

Lievästi sanottuna harmittaa nämä ainaiset vähättelevät kirjoitukset kannattamansa joukkueen pelaajille kohdistetuista pelirangaistuksista. Perusteluina käytetään poikkeuksellisen matalaa luisteluasentoa ja milloin mitäkin. Matalaan luisteluasentoon syyllistyy jokainen pelaaja, joka vähäänkään yrittää nopeammin liikkua ja tehdä suunnanvaihdoksia. Suorannan osalta jatko on tällä hetkellä täydellisesti arpa ja Dixonilla kolmen pelin kakku.

Esimerkkinäsi käyttämässäsi Sammalkangas vs Huml tapauksessa ei Ässä-kannattajat nähneet mitään väärää. Kuriinpitoon tapaus meni Kärppien maksullisesta valituksesta.

Tahallisuutta en näe Dixonin tapauksessa ja sen vuoksi 2+1 on ihan passeli rangaistus. Tyrväinen vs Kuusela ei ollut tahaton ja silloin rangaistusasteikko saa olla 5-kertainen.

Päähänkohdistuneet taklaukset päättävät pahimmassa tapauksessa kiekkouria ja voivat vaikuttaa vielä jääkiekon jälkeiseen elämään. Noista pitää ja täytyy rangaista, jotta niitä tapahtuisi mahdollisimman vähän.

Asetelmat kääntyisivät päälaelleen Kertsin kolatessa jonkun Tapparan ykkösketjusta. Keränen sen vuoksi mainittu esimerkkinä, kun hänelle on tullut aikaisempina vuosina ylilyöntejä. Tällä kaudella on sillä rintamalla ollut hiljaisempaa. Toivottavasti tässä sarjassa ei enää tarvitse käsitellä kurinpitopäätöksiä.
 

Apheu

Jäsen
Lievästi sanottuna harmittaa nämä ainaiset vähättelevät kirjoitukset kannattamansa joukkueen pelaajille kohdistetuista pelirangaistuksista. Perusteluina käytetään poikkeuksellisen matalaa luisteluasentoa ja milloin mitäkin. Matalaan luisteluasentoon syyllistyy jokainen pelaaja, joka vähäänkään yrittää nopeammin liikkua ja tehdä suunnanvaihdoksia. Suorannan osalta jatko on tällä hetkellä täydellisesti arpa ja Dixonilla kolmen pelin kakku.

Kirjoitin aiemmin jo:

Apheu kirjoitti:
Dixonin asiassa ei valitettavaa. Mielestäni taklaus ei ollut törkeimpiä, mutta nykyisen linjan mukaan 2+1 peliä on perusteltu hyvin. Toivottavasti sama linja jatkuu. Maalaisjärjellä tuosta koitui jo suihkukomennus, 5 min alivoima ja nyt vielä 3 lisämatsia, joka on vähän liikaa taklauksen törkeyteen verrattuna, mutta toisaalta perustelut käyvät järkeen. Päähän osui, harmin paikka.

Tarkoitus ei sinänsä ollut vähätellä pelirangaistuksia, mutta nostin vain esille sitä, että Dixonin taklaukset ovat sinänsä olleet ihan puhtaita ja miehen maine tuntuu nykyään olevan joku sikataklaaja, vaikkei se pidä paikkaansa. Vastustajat ovat vain olleet ratkaisevalla hetkellä liian matalalla. En osaa sanoa, paljonko noilla vauhdeilla on sitten tehtävissä enää siinä hetkellä, kun Dixon on huomannut, että taklattava onkin vaarallisen matalalla. Dixon ei siis ole mielestäni tahallisesti sikaillut (tarkoituksenaan vahingoittaa vastustajaa), mutta istuu neljättä peliä pannassa. Kertoo varmasti varomattomuudesta, mutta myös siitä, että pelaajat eivät ole olleet valmiina taklauksiin.

Sammalkankaan tilanne vaikutti tahalliselta vahingoittamisyritykseltä, ja hän sai saman verran pelikieltoa, kuin Dixon nyt.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jaa, 5 sivua taas tälle päivää uutta materiaalia tähän ketjuun. Pelkästään tämä fakta puhuu sen asian puolesta, että Liigan kurinpito on vitsi, ja kun vielä tietää viime ajan tapahtumat, niin asia on entistä selkeämpänä silmiemme edessä.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Ei-spontaaniksi tappeluksi katsotaan tappelu, joka ei liity käynnissä olevaan pelitilanteeseen: esim. yksipuolinen "nouto" tai suoraan aloituksesta aloitettu tappelu.

Käynnissä oleva pelitilanne; kun Huml hyppää askiin, kiekko on Tapparan päädyssä Tapparan puolustajalla. Savinainen hiihtelee keskialueella. Huml suoraa vaihdosta Savinaiseen kiinni, aikeena vain vahingoittaa ja aloittaa tappelu. Tilanne ei liity millään tavalla käynnissä olevaan pelitilanteeseen. Ei ole mitään laitakahinaa, turhautumista, ei mitään. Huml hyppää askiin, suoraa Savinaisen luo, aikeenaan vahingoittaa häntä. Mielestäni ei pitäisi "juridisesti" olla mitään merkitystä, onko pelissä aikaisemmin tapahtunut jotain koiruuksia. Onhan Kukkonenkin aivan varmasti lyönyt jonkun poikkarin aikaisemmin kuten Humalojakin pelin aikana, kuten Savinainenkin. Sillä ei pitäisi olla merkitystä, onko tämä tapahtunut 20 sekuntia vain 20 minuuttia sitten. Jos olet kahinaan täysin kuulumaton pelaaja vaihtopenkiltä, luistelet suoraan kohteen luo, niin kyllähän se nyt vähän yksipuoliselta noudolta haiskahtaa.

Sillä nimenomaan pitää olla merkitystä onko jotakin tapahtunut 20 sekuntia vai 20 minuuttia aikaisemmin, ja niinhän sillä myös on. Samassa vaihdossa tapahtunut koiruus (Savinaisen osalta, ei hän ole käynyt tuossa välillä vaihdossa) ON käynnissä oleva pelitilanne.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lievästi sanottuna harmittaa nämä ainaiset vähättelevät kirjoitukset kannattamansa joukkueen pelaajille kohdistetuista pelirangaistuksista. Perusteluina käytetään poikkeuksellisen matalaa luisteluasentoa ja milloin mitäkin. Matalaan luisteluasentoon syyllistyy jokainen pelaaja, joka vähäänkään yrittää nopeammin liikkua ja tehdä suunnanvaihdoksia. Suorannan osalta jatko on tällä hetkellä täydellisesti arpa ja Dixonilla kolmen pelin kakku.
Kiitos, taidan siis olla Tapparan kannattaja, perhana hyvä että se nyt siis selvis. Kun en olisi Dixonille halunnut pelikieltoa siitä törmäyksestä Forsberginkään kanssa.
 

Apheu

Jäsen
Sillä nimenomaan pitää olla merkitystä onko jotakin tapahtunut 20 sekuntia vai 20 minuuttia aikaisemmin, ja niinhän sillä myös on. Samassa vaihdossa tapahtunut koiruus (Savinaisen osalta, ei hän ole käynyt tuossa välillä vaihdossa) ON käynnissä oleva pelitilanne.

Eihän ole. Maalivahdin saa siis hakea tansseihin, koska tämä ei ole käynyt vaihdossa viiteen minuuttiin? Pelitilanne on yhä käynnissä, sillä hän töytäisi pelaajaamme räpylällä 4 minuuttia ja 3 sekunttia sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös