Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 132 392
  • 14 552

julle-jr

Jäsen
On se tulkinta meidän mielestä oikea tai väärä, niin Mäntylällä on oikeus kerätä kimpsunsa jäältä ja poistua vaihtoon, koska tuomari oli tiellä. Näin tuota tilannetta ei tulkita siten, että Kankaanperä ei saa osallistua peliin ennen kuin Mäntylä on pois jäältä, vaan miten tilanne olisi ilman törmäystä mennyt.

Mäntylä olisi ehtinyt vaihtoon ennen HIFK:n hyökkäystä, ellei törmäystä olisi tapahtunut.
Mutta eihän tuomareihin saa törmätä tai ainakaan ei aiemmin ole saanut. Ei kai se, että tekee vitosen arvoisen rikkeen, eli törmää tuomariin, ole mikään lieventävä asianhaara?
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Onhan se selvä, että Tappara sai etua tuosta vaihtokohelluksesta. Mäntylähän seisoi kiinni laidassa ja näin esti sen, että Rask olisi pelannut kiekon ränniä pitkin Ramstedtille. Samoin Mäntylä läsnäolo ohjasi Raskin keskustaan. Rask ei voinut tuossa tilanteessa tietää, että Mäntylä oli "ylimääräinen" pelaaja.

Tällä mennään. Tiistaina voitto ja perjantaina Tapparalle Hopeatoffeeta.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On se tulkinta meidän mielestä oikea tai väärä, niin Mäntylällä on oikeus kerätä kimpsunsa jäältä ja poistua vaihtoon myöhässä, koska tuomari oli tiellä. Näin tuota tilannetta ei tulkita siten, että Kankaanperä ei saa osallistua peliin ennen kuin Mäntylä on pois jäältä, vaan miten tilanne olisi ilman törmäystä mennyt.
Mikään sääntökirjassa ei oikeuta tälläiseen. Se on ns. Mäntylän vika, että luistelee tuomariin. Tuossa ei ole edes mitään perustetta, että ei voisi väistää.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Minusta kurjinta on se, että Levonen itseriittoisena nähtävästi kuvittelee, että hyvä tuomari on se, joka ei finaaleissa vihellä mitään. Aika monta selkeää jäähyä jäi tänään viheltämättä

Ja kyllähän kaikki tietävät tuomareiden mokanneen voittomaalia edeltäneessä tilanteessa. Siis jos oikeasti ovat pelin katsoneet. Hidastuksiakaan ei siihen tarvittaisi. Mutta neljä tuomaria oli tilanteesta ihan ulkona - nyt on hupaisaa että tuomarijohto puhuu harkinnasta tai tulkinnasta jälkikäteen. Jos sellaisesta olisi ollut kyse, niin kai Levonen olisi sen voinut käydä HIFKin valmennukselle kertomassa? Nyt taisi käydä niin, että tuomarit olivat ulkona kuin lumiukot.

Tappara pelasi tänään hyvin, mutta mieluusti voittomaalit saisivat syntyä ilman tuomariavustusta. Ainoa oikea ratkaisu on oltava, ettei tämän päivän tuomarit enää finaaleissa esiinny. Vanhoilla meriiteillä ei voi kehua ja pärjätä, jos nykynäytöt ovat tätä luokkaa. Ja tosiaan yhtä mokaa pahempi asia on mielestäni se, ettei mistään vihelletä jäähyä, estää ja sitoa sai mielinmäärin - ja se tappaa pelin hienouksia aika hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Minä ihmettelen myös sitä, että mitä hyötyä siitä on pelin kannalta, jos ei rikkeitä oteta pois? Sillä tavalla saataisiin erikoistilanteita ja ehkä myös maaleja. Ei jääkiekko ole mitään painia jne., kyllä tuomareiden pitää uskaltaa viheltää rikkeet pois. Tällainen pilli taskuun pelleily ei palvele ketään, päinvastoin.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Mutta kun Japaa ei saa suututtaa. Joten viheltää varmasti tiistaina.

Miehellä on ollut aina Liigalta ja liitolta omat säännöt. Muut menee aamulla leirillä sääntötestiin, Japa palaa ryyppyreissulta puolilta päivin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Alkusanat; Liigan tuomarit ovat edelleen aikuisten oikeasti sysipaskoja, samat ongelmat mistä olen kirjoittanut yli 10v sitten eli pienimunaisia kesäkessukoulukiusaajia joilla ei kasetti kestä ja joiden kommunikointikyky on kivettyneen puun tasoa, Liigan kannattaisi laittaa kaikki dumarit tuomarileirille NHL:n seeprojen kanssa ja aloittaa koulutus pelin hallinnassa ja pelin aikaisesta kommunikaatiosta.

Tämän päiväiseen; teknisesti täysin selvä jäähy, tuomarit käyttivät harkintavaltaansa tai missasivat tilanteen totaalisesti, moraalisesti 50/50 tilanne koska Tapparalla oli liikaa pelaajia niin vähän aikaa ennen kontaktia dumariin ja tämä sääntö mahdollistaa ns. harmaan alueen joka johtaa näihin tilanteisiin.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Alkusanat; Liigan tuomarit ovat edelleen aikuisten oikeasti sysipaskoja, samat ongelmat mistä olen kirjoittanut yli 10v sitten eli pienimunaisia kesäkessukoulukiusaajia joilla ei kasetti kestä ja joiden kommunikointikyky on kivettyneen puun tasoa, Liigan kannattaisi laittaa kaikki dumarit tuomarileirille NHL:n seeprojen kanssa ja aloittaa koulutus pelin hallinnassa ja pelin aikaisesta kommunikaatiosta.

Tämän päiväiseen; teknisesti täysin selvä jäähy, tuomarit käyttivät harkintavaltaansa tai missasivat tilanteen totaalisesti, moraalisesti 50/50 tilanne koska Tapparalla oli liikaa pelaajia niin vähän aikaa ennen kontaktia dumariin ja tämä sääntö mahdollistaa ns. harmaan alueen joka johtaa näihin tilanteisiin.
Eikös NHL tuomarit ole ammattilaisia ja Liigan tuomarit vetää ihan amatööripohjalta. Pelaajayhdistys voisi napata vaikka pienen % pelaajien palkasta jolloin saataisiin jonkinverran ammattituomareita ja kouluttajia palkattua.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Eipä siihen mene kauaa, kun suurin osa myös HIFK:n pelaajista on taas valitsemassa Japan vuoden tuomariksi. Sama on toistunut vuodesta toiseen. Mies ei vihellä keväisin kuin ruumiit ja kerää kaikki palkinnot...
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ja nyt sitten Liigan mielipide on muuttunut ja tilanne tunnustettiin virheeksi. Vois sanoa, että mitä vittua. Ensin Savolainen vakuuttaa teeveessä että tilanne meni ihan oikein ja tunti siitä onkin jo mielipide kääntynyt 180 astetta.

Kamppailun tuomarinelikko, otteluvalvojat ja Rönn pitivät pelin jälkeen pitkän palaverin Helsingin jäähallin uumenissa. Tuon tilaisuuden jälkeen Savolaisen mieli oli jo muuttunut.

– Sääntökirjan mukaan joo, väärä vaihto, Savolainen myönsi.


Lähteenä Iltasanomat.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Ja nyt sitten Liigan mielipide on muuttunut ja tilanne tunnustettiin virheeksi. Vois sanoa, että mitä vittua. Ensin Savolainen vakuuttaa teeveessä että tilanne meni ihan oikein ja tunti siitä onkin jo mielipide kääntynyt 180 astetta.

Kamppailun tuomarinelikko, otteluvalvojat ja Rönn pitivät pelin jälkeen pitkän palaverin Helsingin jäähallin uumenissa. Tuon tilaisuuden jälkeen Savolaisen mieli oli jo muuttunut.

– Sääntökirjan mukaan joo, väärä vaihto, Savolainen myönsi.


Lähteenä Iltasanomat.
No totta vitussa se oli tuomarivirhe. 8200 katsojaa, pelaajat ja valmentajat näki sen. Myös tuomarit sen näki mutta päättivät päästää läpi.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Levonen, Levonen , iso pää ja punottaa, Jari Levoonen.
 

Migufutuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Hernesaaren Näädät, Blackhawks, Lugu
Aikamoinen nillitys saatiin aikaan tästäkin, kun kolmannen pelin jälkee Suomen mestariksi epävirallisesti kruunattu punakone kärsi äärimmäisen pienen vääryyden. Jäässä maannut Mäntylä ei ollut mikään peliin siinä määrin vaikuttava tekijä, että olisi vaikuttanut muuten kuin marginaalisesti Tapparan vastahyökkäyksen syntyyn. Peli oli keskiviivalla, kun insidenssi tapahtui ja kiekkoa voi kyllä kohottaa Mäntylän yli jos sen sinne ränniin haluaa heittää.

Tulkitsee miten haluaa, mutta musta äärimmäistä keltanokkaisuutta kapulta ja Törmäseltä alkaa ulista 3-2 tilanteessa jostain tuomarivirheestä noin räikeästi, ja että "Liiga ei halua HIFK:n voittavan", kun peli kestää 60min ja paikkoja on vaikka kuinka paljon ratkaista peli omaksi edukseen.
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kummasti nämä tuomarien säädöt on ratkaisevissa paikoissa IFK:tä vastaan. Ensimmäisessä finaalissa tuomari syöttää tapparalle tekopaikan, Toisessa finaalissa tuomari esti pakkia purkamasta alivoimaa ja Tappada teki samalla pyörityksellä maalin. Tänään sitten annettiin jo voittomaaliin johtanut tilanne. Joku epätasaisen matsin kolmas paitsiomaali oli lopputuloksen kannalta täysin irrelevantti verrattuna vastustajalle annetuista eduista. Pilli taskusta seuraavalla kerralla please ja annetaan pelaajien ratkaista.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tämän päiväiseen; teknisesti täysin selvä jäähy, tuomarit käyttivät harkintavaltaansa tai missasivat tilanteen totaalisesti, moraalisesti 50/50 tilanne koska Tapparalla oli liikaa pelaajia niin vähän aikaa ennen kontaktia dumariin ja tämä sääntö mahdollistaa ns. harmaan alueen joka johtaa näihin tilanteisiin.
Ja tuollainen sääntö on mielestäni huono, kun sitä ei tiedä kuka pienimunainen koulukiusaaja sääntöä on kulloinkin tulkitsemassa. Selkeämpää pelin kannalta olisi, että aina kun on kuusi kenttäpelaajaa pelissä niin siitä tulee jäähy ilman sen kummempia harkintoja.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Miksi ihmeessä Levonen saa kaiken paskan niskaan? Siellä visssiin oli myös toinen päätuomari?
Koska viime vuosina vain yksi tuomaripari jättää ratkaisupeleissä pillin näin radikaalisti taskuun playoffeissa. Tämä sattuu molemmilla kerroilla olemaan pari, jossa viheltää muuan Levonen, oli toinen pari sitten Boman tai Fonselius. Kyllä Levosen meriiteillä saadaan päättää pelin yleinen linja ohi kohtuu kokemattoman Fonseliuksen.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sitä minä ihmettelen, että miten täällä voidaan olla jälleen kerran yllättyneitä siitä miten joku tilanne menee ohi tuomareilta?

Eilen jo ihmettelin sitä miten muka ei päätuomarit nähneet Zaborskin korkeaa mailaa, vaikka rikottu pelaaja oli kiekollinen.

Aina ei vaan voi onnistua. Ei edes tuomarit.
 

axe

Jäsen
Niin, mun mielestä Fonselius on ollut tässä sarjassa se "päätuomari". Hänhän on viheltänyt kaikki pelit, Levosella on yhtä vajaa. Fonselius myös on nähdäkseni antanut valtaosan jäähyistä. Toki jos puhutaan että jäi väärä vaihto -jäähy antamatta, niin silloin ehkä Levonen on oikea kohde, kun hänellä juuri on se ei-ny-viitti-viheltää -linja. Tänään nähtiin taas se huikeus, kun selvän rikkeen tapahtuessa Japan käsi nousee jo puolislaikkaan, mutta sitten luonto pistää vastaan ja käsi takaisin alas. Olis varmaan taas ollut "huono jäähy".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös