Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 133 777
  • 14 552

Masentaja

Jäsen
Aleksi Rantala ja jokerit.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Markkasen tilanne: Redenbach näki tilaisuuden tehdä maalin, meni ja teki sen. Harmi juttu, että Markkanen jäi alle ja vielä ikävämpää että loukkaantui, pelasi kuitenkin erän loppuun joten toivottavasti ei pahemmin käynyt. Niin kuin tuossa aiemmin kirjoitin, niin mielestäni maali kyllä oli jo syntynyt ennen kontaktia. Maali + jäähy olisi ollut sangen harvinainen ja erikoinen tuomio, mutta olisin sen voinut hyväksyä. Maalin hylkäämiselle mun mielestä ei mitään perustetta.

Eihän tuossa syytä hylkäämiselle ollut, mutta sääntökirjasta löytyy muutamakin kohta, jonka mukaan jäähy olisi pitänyt antaa:

Ryntäys, estäminen , maalivahdin suojelu sekä selästä taklaaminen -kohdista nyt ainakin. Maalin syntymisellä ei ole vaikutusta rangaistukseen. Kait se vaan HH:lle ylivoimainen tehtävä osata noinkin vaikeaa tilannetta.

Kuten otteluseurantaan kirjoitin taitaa Markkanen olla ns "vapaata riistaa" tuomarien puolesta. Murmelin mainitsema Liivikin tapaus ja nyt tämä...ja vittu Giliati ajettu parikin kertaa pihalle huomattavasti kevyemmistä "osumista". Liekkö sen HIFK:n sekopään saisi SaiPaan... voisi ruveta vetelemään kunnolla kuontaloon, koska tuomareilta tuo sääntöjen tuntemus ei näemmä onnistu.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Arvoisa urheilukansa.
Voi tuntua uskomattomalta, mutta ihan tosi tosi oikeesti tuomareilla missään palloilulajissa ei voi olla suunnitelmaa jossa jonkun joukkueen pelaajia, saatikka yhtä pelaajaa saisi rikkoa suruttomasti.

Inhimillisesti mahdollista, jopa todennäköistäkin, on että joku yksittäinen pelaaja joutuu silmätikuksi ja tulee rangaistuksi keskimääräistä herkemmin. No, senkin me tiedämme että nuo pelaajat ovat useimmiten ihan omilla ratkaisuillaan vaikuttaneet siihen, että ovat joutuneet periaatteessa epäreiluun asemaan. Vai kuinka?

On myös mahdollista, että jokin joukkue on tuomarin alitajunnassa "sikailijoita, filmaajia tai varomattomia koohottajia tai turhasta mussuttajia". Siinäkin tapauksessa tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, että tuomarit antaisivat heidän vastustajilleen "luvan tappaa".

Kun syytökset alkavat olla täysin absurdeja, syyttelijät menettävät uskottavuutensa.

Terveisin: virheitä tekevä salibandytuomari
 
J.Petke

Jäsen
Enemmänhän tuo Redenbachin tilanne oli vahinko, kuin tahallinen kolaaminen. Siinä Redenbach horjahtaa eikä enää pysty kiertämään Markkasta. Aika karuksi menee touhu Lappeenrannassakin, jos näistä tilanteista pitäisi ruveta aina hakkaamaan joku palasiksi.

Selkeästi on tarttunut tuo Saipan selostajan asenne myös kannattajiin. Taurun mielestähän ei ole tilannetta, jossa saipalaiset eivät kokisi epäoikeudenmukaisuutta ja vääriä tuomioita. Vaikka Saipa on saanut kaikista joukkueista ylivoimaisesti eniten ylivoimaa niin silti Saipa vain ja ainoastaan kärsii tuomareista.

Eikös tuo sääntö muuttunut tälle kaudelle, että loukkaantumisesta ei aina ole pakosti annettava PRK:ta, vaan tuomari voi halutessaan viheltää tilanteesta normaalin kakkosen niinkuin tässä Kohon tilanteessa olisi pitänyt viheltää tuon säännön nojalla? Vai muistanko jotain ihan omiani?
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Niin, NHL:ssä on ammattituomarit, ja yhtälailla tekevät virheitä kuin liigatuomaritkin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin NHL:ssä tuomarit tekevät paljon isompia virheitä kuin kotoisassa liigassa, mistä yhtenä esimerkkinä viime kauden Duchenen tekemä maali, jossa oli vain 5-6 metriä paitsiossa.

Tuomarit tekevät virheitä, tulevat aina tekemään, mutta siltikin säälittävintä on ns. lätkäjätkien ainainen itkeminen tuomareista.

5-6 metriä. En tiennytkään, että olen yli kymmenen metriä pitkä, kun nyt kerran tarkkoja ollaan.

NHL:ssä tuomarit tekevät virheitä myös. NHL:ssä kuitenkin tuomarit tekevät virheitä vähemmän kuin Liigassa. NHL-ottelua seuratessa harvemmin tulee ärsyynnyttyä tuomareiden toimintaan, koska tuomarit ymmärtävät paikkansa eikä heidän päätarkoituksena ole päästä pätemään pelaajille. Samaa ei voi sanoa Liiga-otteluista. Ammattituomarit myös pitävät linjan koko ottelun ajan samana, eivätkä vaihdaa linjaa aina erätaukojen välillä.
 
Wolves

Jäsen
Enemmänhän tuo Redenbachin tilanne oli vahinko, kuin tahallinen kolaaminen. Siinä Redenbach horjahtaa eikä enää pysty kiertämään Markkasta.

Mistä tuollaisia silmälaseja saa?

Redenbach ei edes yritä väistää tilanteessa, sen totesi jo Stevie Wonderkin.

Minä pystyn hyväksymään vahingot ja jopa lievät tuomarivirheetkin. Mutta jos olisit seurannut Herr "Überführer" Henrikssonin toimintaan useamman kauden ajalta Kisapuistossa vetäisit ihan samaa johtopäätöstä kuin minäkin.

Männikön saadessa vitosen tiesin, että Henriksson tulee vetämään roolia ottelun lopussa riippumatta mitkä lukemat on. Ja yllättävää kyllä, naurettavaksi patsasteluksihan se tältä tuomareiden irvikuvalta meni. Jos ego on iso, niin pienemmäksi sitä ei saa vaikka kuinka haluaisi.

E: Etenkin Jokisen saama estämisjäähy oli jotain niin järkyttävää paskaa. Myllyniemi liukuu maalivahdinalueen ulkopuolelle, Jokisen alle, tämän hypätessä ilmaan maskissa ollessaan.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
5-6 metriä. En tiennytkään, että olen yli kymmenen metriä pitkä, kun nyt kerran tarkkoja ollaan.

Olen elänyt käsityksessä, että NHL:ssä tulkitaan paitsiosääntöä väljästi, eli jos pelaaja menee nippa nappa sinisen yli ennen kiekkoa, ei paitsiota tarvitse viheltää. Näin ollen tilanne tuo em. tilanne ei olisi mitenkään automaattisesti tuomarivirhe. Mielestäni tällainen tulkinta on/olisi aivan hyvä, koska eihän paitsiosäännön tarkoitus ole saada aikaan lisää pelikatkoja, vaan tehdä pelistä mielenkiintoisempaa. Samaahan tehdään kotoliigassamme pitkän kiekon osalta, eli aina ei ole pakko viheltää.

Sovellettuun paitsion viheltämiseen tarvittaisiin nähdäkseni ammattituomarit, tuomarit kun ottavat nykyisilläkin säännöillä mielestäni vähän liikaa roolia.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Selkeästi on tarttunut tuo Saipan selostajan asenne myös kannattajiin. Taurun mielestähän ei ole tilannetta, jossa saipalaiset eivät kokisi epäoikeudenmukaisuutta ja vääriä tuomioita. Vaikka Saipa on saanut kaikista joukkueista ylivoimaisesti eniten ylivoimaa niin silti Saipa vain ja ainoastaan kärsii tuomareista.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen kuriositeetti. Tuota tuomareista purnaamista on saatu lukea aika paljon idän suunnalta tällä kaudella ja lopulta ylivoimamäärissä ero on moinen, SaiPan hyödyksi. Ei mene täysin jakeluun. Tauru on kyllä sen luokan huumoripläjäys selostajana että toivon syvästi ettei kukaan mitään mielipidevaikutteita sieltä ota, vaikka oman jengin matseja selostaakin.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Enemmänhän tuo Redenbachin tilanne oli vahinko, kuin tahallinen kolaaminen. Siinä Redenbach horjahtaa eikä enää pysty kiertämään Markkasta. Aika karuksi menee touhu Lappeenrannassakin, jos näistä tilanteista pitäisi ruveta aina hakkaamaan joku palasiksi.

Selkeästi on tarttunut tuo Saipan selostajan asenne myös kannattajiin. Taurun mielestähän ei ole tilannetta, jossa saipalaiset eivät kokisi epäoikeudenmukaisuutta ja vääriä tuomioita. Vaikka Saipa on saanut kaikista joukkueista ylivoimaisesti eniten ylivoimaa niin silti Saipa vain ja ainoastaan kärsii tuomareista.

Oikeasti mitä vittua SaiPan saamilla ylivoimilla on sen kanssa tekemistä, että Markkanen ajeltiin vaihtokuntoon???? Keskityin aiemmissa kirjoutuksissa vain ja ainoastaan tähän seikkaan ja joka vitun paikassa vatipäät vetää nuo yv-luvut mukaan. Mikä vittu siinä on niin vaikeaa ymmärtää?

Niin ja pakkopa sitä turpiinvetoa ruveta kannattamaan, kerta sääntöjen puitteissa ei "tuomareilla" ole homma hanskassa.. Kuten luettelin aiemmin pikaiseltaan ainakin 4 !!! eri kohtaa jonka mukaan sääntöjen puitteissa olisi jäähy kuulunut antaa. Oman käden oikeutta, kerta sitä ei muuten saa.

Edit Taurua en ole sen jälkeen kuunnellut, kun kaikki SaiPan pelit rupesivat näkymään tv:stä. Tauru on omanlaisensa persoona ja 150% puolueellinen kotiselostaja.
 
Viimeksi muokattu:

J.Petke

Jäsen
Niin ja pakkopa sitä turpiinvetoa ruveta kannattamaan, kerta sääntöjen puitteissa ei "tuomareilla" ole homma hanskassa.. Kuten luettelin aiemmin pikaiseltaan ainakin 4 !!! eri kohtaa jonka mukaan sääntöjen puitteissa olisi jäähy kuulunut antaa. Oman käden oikeutta, kerta sitä ei muuten saa.

Enhän minä sinulle tai tuohon tilanteeseen pelkästään tuota kohdistanutkaan. Ja mitä tulee tuohon Markkasen tilanteeseen niin minun mielestäni kyseessä oli törmäys, josta ei edes kuuluisi antaa jäähyä.

Eli, jos tuomari missaa 2min niin ei muuta kuin poliisi kentälle ja hakaamaan joku? Joskus tuntuu siltä, että omalle joukkueelle vihelletään kovinkin tarkasti, kun taas vastustajalle ei mistään mutta se kuuluu osana tähän peliin ja tuokin juuri sitä tunnetta peliin, joka niin monesti nykypäivänä katsomosta ja kentältä puuttuu.
 
Oletko ikinä lukenut jääkiekko-nimisen pelin sääntöjä? http://www.jaakiekkotuomarit.com/tiedostot/files/Saantokirja2010-2014.pdf . Kannattaa tutustua. Erityisesti kohdat jotka liittyvät tähän nimenomaiseen tapaukseen: 522, 523, 534 ja 595.

Niin ja Markkanen loukkaantui tuon "törmäyksen" seurauksena btw.
 
Ryntäys? Estäminen pelikatkolla? Selästä taklaaminen?Mielestäni tuo oli tahaton törmäys, joka johtui Renbachin tahattomasta horjahduksesta eikä siitä olisikaan pitänyt viheltää rangaistusta. Loukkaantuminen on todella harmillinen ja toivottavasti Markkanen palaa mahdollisimman nopeasti. Millään en löytänyt tietoa, että mitä Markkaselle tuossa kävi..
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Eikös Markkanen pelannut erän kuitenkin loppuun saakka? Joten olisiko mielestäsi pitänyt Redenbachille viheltää toisen erän alkuun 5+20min jäähy yhteentörmäyksestä ensimmäisessä erässä? En ymmärrä moista itkemistä.

AHahhahah. Osoita, missä olen vaatinut tyllerölle ulosajoa? "Valitettavasti" Jussi SaiPamaiseen tapaan EI jäänyt makoilemaan toisin kuin eräät nimentämainitsemattomat maalivahdit ison rangaistuksen toivossa, joten paha tuosta uloskaan ajaa. Se ei poista sitä seikkaa, että minimissään 2 min olisi kuulunut antaa. Maikkari uutisoikin jo aiheesta: http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/12/1847156/saipalle-merkittava-takaisku---toivottavasti-ei-pahempaa . Että tällästä....
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Ryntäys? Estäminen pelikatkolla? Selästä taklaaminen?Mielestäni tuo oli tahaton törmäys, joka johtui Renbachin tahattomasta horjahduksesta eikä siitä olisikaan pitänyt viheltää rangaistusta. Loukkaantuminen on todella harmillinen ja toivottavasti Markkanen palaa mahdollisimman nopeasti. Millään en löytänyt tietoa, että mitä Markkaselle tuossa kävi..

Asia selvä. Eikun joka pelissä "tahattomasti törmäilemään" maalivahtia päin sinun mielestäsi? Se kun sinun mielestäsi sallittua. Vitunko väliä, mitä säännöt sanovat eikö?

Ilmeisesti luetun ymmärtäminen ei ole vahvinta alaasi, joten turha väitellä tämän eneempää.
 
FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
AHahhahah. Osoita, missä olen vaatinut tyllerölle ulosajoa? "Valitettavasti" Jussi SaiPamaiseen tapaan EI jäänyt makoilemaan toisin kuin eräät nimentämainitsemattomat maalivahdit ison rangaistuksen toivossa, joten paha tuosta uloskaan ajaa. Se ei poista sitä seikkaa, että minimissään 2 min olisi kuulunut antaa.

Miten niin olisi pitänyt antaa? Kiekko oli jo ylittänyt maaliviivan kun Redenbach horjahti Markkasen yli? Minkä tuomion olisit itse tästä antanut?
 
J.Petke

Jäsen
Asia selvä. Eikun joka pelissä "tahattomasti törmäilemään" maalivahtia päin sinun mielestäsi? Se kun sinun mielestäsi sallittua. Vitunko väliä, mitä säännöt sanovat eikö?

Ilmeisesti luetun ymmärtäminen ei ole vahvinta alaasi, joten turha väitellä tämän eneempää.

Jos joku tahattomasti törmää maalivahtiin niin se on mielestäni ihan ok. Tahalliset törmäykset ovatkin sitten asia erikseen ja niistä pitää rankaista, jos maalivahti on maalivahdin alueella. Eniten tällä kaudella on vituttanut nuo maalivahtien filmaamiset ja niistä johtuneet ulosajot. Tässä toki ei mitään filmiä ja siitä pisteet Markkaselle.

Taitaa nyt vaan tuo tappio ja Markkasen loukkaantuminen harmittaa sen verran, että et näe kuinka tahaton tuo tilanne oikeasti oli.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Miten niin olisi pitänyt antaa? Kiekko oli jo ylittänyt maaliviivan kun Redenbach horjahti Markkasen yli? Minkä tuomion olisit itse tästä antanut?

Peli jatkuu niin kauan kunnes tuomari viheltää pilliin tai summeri soi (taitaa muutes tuomari viheltää summerin soidessa, en ole varma). Se oliko kiekko maalissa yhden tekevää pelin jatkumisen kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Jos joku tahattomasti törmää maalivahtiin niin se on mielestäni ihan ok. Tahalliset törmäykset ovatkin sitten asia erikseen ja niistä pitää rankaista, jos maalivahti on maalivahdin alueella. Eniten tällä kaudella on vituttanut nuo maalivahtien filmaamiset ja niistä johtuneet ulosajot. Tässä toki ei mitään filmiä ja siitä pisteet Markkaselle.

Taitaa nyt vaan tuo tappio ja Markkasen loukkaantuminen harmittaa sen verran, että et näe kuinka tahaton tuo tilanne oikeasti oli.

Tappio ei harmita, niitä tulee ja menee. SaiPalla oli omat paikkansa. Tahatonta tuosta ei nyt saa kirveelläkään. Oletko edes katsonut tilannetta? Sen sijaan, että olisi yrittänyt edes väistää maalin ja maalivahdin välistä päätti hypätä niskaan. Viimeinen hidastus osoittaa sen hyvin. Eli korjaan "tuomiotani". 5 + PRK ilman loukkaantumistakin (sen hetkinen tieto).
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus

Piti oikein käydä ruudusta tuo katsomassa ja odotin tämän ja aikaisempien kuvausten perusteella jotain älytöntä Markkasen kolaamista. Voi tosin olla että löysin jonkun väärän klipin kun en nähnyt kuin normaalin maalineduspelaamisen. Tietysti kun jotain asiaa oikein hokee mielessään niin kai siitä totuus tulee.
 
Joo turha tästä on vääntää enempää. Olen katsellut tilanteen monta kertaa ja pysyn kannassani. "Ei jäähyä" oli mielestäni oikea tuomio.
 
Wolves

Jäsen
Joo turha tästä on vääntää enempää. Olen katsellut tilanteen monta kertaa ja pysyn kannassani. "Ei jäähyä" oli mielestäni oikea tuomio.

En lähde väittelemään tuomiosta, mutta videolta liiga ainakin tarkistaa tilanteen oliko tilanteet lisärangaistuksen arvoisia. Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Eli Tervonen tarkistelee tilannetta.

E: Ja nyt puhutaan sekä Männikön, että Redenbachin tapauksesta.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Piti oikein käydä ruudusta tuo katsomassa ja odotin tämän ja aikaisempien kuvausten perusteella jotain älytöntä Markkasen kolaamista. Voi tosin olla että löysin jonkun väärän klipin kun en nähnyt kuin normaalin maalineduspelaamisen. Tietysti kun jotain asiaa oikein hokee mielessään niin kai siitä totuus tulee.

Niin no Markkanen polvillaan selin, Tyler kulmasta muutaman potkun jälkeen tekee maalin ja samantien hyppää yläselkään (suoraan) osuen myös päähän. Ja se on normaalia "maalineduspeliä" ? Kannattanee Myllyniemen, Kolppasen ja muiden siis varoa olemasta selin pelaajiin missään vaiheessa jos tuo "normaalia maalineduspelaamista".
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt on jo taas sellasta settiä että alkaa vähempikin naurattamaan. Nimimerkki ei toki yllätä alkuunkaan. Ihmettelen kyllä väitettä että pelaaja ei saisi puskea vaikka 110 lasissa sinne maalivahdin alueelle ja sen jälkeen kun on käynyt sutaisemassa kiekon maaliin, ei omaisi oikeutta vahingossa törmätä vastustajan pelaajaan tai maalivahtiin. Kyllä sillä pelaajalla on mielessään se kiekko ja maalinteko, sen jälkeen kun kova pelimies on sen kiekon toimittanut rysään, niin se alkaa havainnollistamaan asioita, kuten oman itsensä ja vastustajan suojelu. Tässä tapauksessa ei vaan ollut sellaiseen aikaa ja sitten kolahtaa. Paska mäihä mutta ei todellakaan mitään rikkeeseen johtavaa. Ei todellakaan pelaajalla ole mitään ihme vastuuta että ensin pitää varoa muita ja sitten vasta saa pelata kiekkoa.

SaiPan pelejä tullut nähtyä melkosen paljon viimevuosina ja ihan ilman värilaseja, voin kyllä sanoa että on Henriksoni läpät melkosta roskaa. Meno on kuin olikos se Rantalan vai sen Venäjälle lähteneen (Rönn?) kanssa kuinka aina se muka vihelsi päin prinkkalaa Lappeenrannassa, hylkäsi niin ja niin monta maaliakin ja kerran jätti oikeen tulematta paikalle, aina muistettin/muistetaan samoja tarinoita jauhaa. Jostain syystä ne kerrat kun se käsi ei jostain syystä SaiPan suuntaan nouse, niin unohtuu tai niitä ei noteerata ollenkaan ja vain muka SaiPa on aina kärsijänä. Hohhoijaa.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Nyt on jo taas sellasta settiä että alkaa vähempikin naurattamaan. Nimimerkki ei toki yllätä alkuunkaan. Ihmettelen kyllä väitettä että pelaaja ei saisi puskea vaikka 110 lasissa sinne maalivahdin alueelle ja sen jälkeen kun on käynyt sutaisemassa kiekon maaliin, ei omaisi oikeutta vahingossa törmätä vastustajan pelaajaan tai maalivahtiin. Kyllä sillä pelaajalla on mielessään se kiekko ja maalinteko, sen jälkeen kun kova pelimies on sen kiekon toimittanut rysään, niin se alkaa havainnollistamaan asioita, kuten oman itsensä ja vastustajan suojelu. Tässä tapauksessa ei vaan ollut sellaiseen aikaa ja sitten kolahtaa. Paska mäihä mutta ei todellakaan mitään rikkeeseen johtavaa. Ei todellakaan pelaajalla ole mitään ihme vastuuta että ensin pitää varoa muita ja sitten vasta saa pelata kiekkoa.
Boldaus oma. Kokeilisitko vaikkapa sääntökirjaa?
Eipä yllätä tämä(kään) kommentti, kun sääntöjä ei tiedetä/ymmärretä. Ihan sama kuin esikoululaiselle yrittäisi vääntää fysiikkaa. Kun lusikalla antaa, ei kauhalla voi vaatia. Ja näin vinkkinä pyydä isiä tai jotain muuta luetun ymmärtämistä edes kohtuudella omaavaa vaikkapa lukemaan ääneen sääntö 595 kohta a. Itse en pidä kylläkään tahattomana, mutta niille joiden mielestä oli tahaton, tämä soveltuu.

Edit. Ja sinun logiikallasihan esim Giliatin ulosajot olivat törkeitä tuomarivirheitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös