Mainos

Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 326 771
  • 15 774

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Mielestäni ei voi sanoa, että kummankaan joukkueen suuntaan olisi oltu puolueellisia, mutta mielestäni se voidaan sanoa, että Tappara on hyötynyt tuomarivirheistävirheistä enemmän. Ei sillä, etteikö Pelicanskin olisi voinut hyötyä, mutta eivät vaan ole käyttäneet noita paikkoja hyödykseen yhtä tehokkaasti mitä Tappara. Tässä tulee se Tapparan tylyys ja paremmuus esiin.

Kuitenkin kolmessa ottelussa neljästä Tappara on tehnyt maalin joko suoraan tuomarivirheen seurauksena tai siitä seuranneesta ylivoimasta. Ensimmäisessä pelissä tuo maalia edeltänyt maalivahdin häiritseminen, kolmannessa pelissä puolustajan mailan pois huitominen ja tässä viimeisessä Kelleherin jäähy, jonka seurauksena tuli ylivoimamaali.

Vastaavia viheltämättä jääneitä tilanteita on varmasti ollut sarjassa toisinkin päin, mutta Pelicans ei ole niistä pystynyt maalia tekemään ja siksi toistan itseäni kirjoittaessa, että Tappara on hyötynyt tuomarivirheistä enemmän.
No tämä nyt on ihan järjetöntä.

Ei se varmaan Tapparan syytä ole jos Pelicans ei saa ylivoimalla maaleja eikä vastaavasti pysty tappamaan omia alivoimiaan kuten Tappara.
 
Mettis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & Pelicans
Mitä hiton väliä sillä on, kuinka paljon on pelannut ylivoimaa? Jos tekee rikkeet niin siitä kuuluu boksiin, kiekonhallinnasta tai jäähytasapainosta puhumattakaan.

Tappara hölmöili ekoissa peleissä ainakin kolmen boksin verran, kun ottivat Pelsun pelaajilta kypärät irti. Ei siinä ole mitään tekemistä muun kanssa kuin pelaajien hölmöyden.

Kyllä eilen olisi Bloodin pitänyt saada se boksi, mutta kun juuri sitä ennen oli arvottu lottokoneella Kelleherille jäähy niin sitten ilmeisesti paikkailtiin edellistä vihkoon mennyttä tilannetta.

Lisäksi ihmettelin jo välierissä, että miten on mahdollista ammattituomareilta, että pelkkä kiekko kiinnostaa molempia päätuomareita. Yhdessä pelissä oli molempien joukkueiden pelaajat useita sekunteja pitämässä toisistaan kilpaa kiinni, eikä kumpikaan päätuomari edes katsoneet sinne päin. Käsittämätöntä pelin seuraamista, ja tulos on vielä surkeampaa.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No tämä nyt on ihan järjetöntä.

Ei se varmaan Tapparan syytä ole jos Pelicans ei saa ylivoimalla maaleja eikä vastaavasti pysty tappamaan omia alivoimiaan kuten Tappara.
Onhan tuossa hieman perää. Jos mistään ei vihellettäisi mitään, ei Tappara hyötyisi erikoistilanteista. Eli Tappara on hyötynyt siitä, kun edes jotain vihelletään. Jos linja taas olisi sääntökirjan mukainen, olisivat pelit todella yksipuolisia. Puolet pelistä joku olisi jäähyllä, ja tällä erikoistilannepelaamisen erolla Tappara olisi aivan ylivoimainen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara hölmöili ekoissa peleissä ainakin kolmen boksin verran, kun ottivat Pelsun pelaajilta kypärät irti. Ei siinä ole mitään tekemistä muun kanssa kuin pelaajien hölmöyden.

Tästä tuli muuten mieleen, että Pelsu pelaajilla on kahdessa viime pelissä molemmissa ollut vaihtoja jossa pelaaja pelaa kypärän remmi kokonaan auki. En muista koko kautena nähneeni niin pisti vaan silmään.

Mitähän sääntökirja on tästä mieltä? Luulisi että remmin pitäisi olla kunnolla kiinni kerta kypärän poisto on automaattinen jäähy.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Et kuitenkaan liene erimieltä lainaamastasi? Ja montako Liiga-matsia olet itse viheltänyt, hei! Etenkin kaudella 2022-2023!
Niin no, maalitilanne on kuitenkin ottelun tärkein tapahtuma ja jos sellainen menee vituiksi, on jotain todella perustavaa mennyt pieleen. Kuten @Henkka sanoi, yksi maali on joukkueen yv-prosenteista riippuen 4-7 pikkukakkosen arvoinen.
 
Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Onhan tuossa hieman perää. Jos mistään ei vihellettäisi mitään, ei Tappara hyötyisi erikoistilanteista. Eli Tappara on hyötynyt siitä, kun edes jotain vihelletään. Jos linja taas olisi sääntökirjan mukainen, olisivat pelit todella yksipuolisia. Puolet pelistä joku olisi jäähyllä, ja tällä erikoistilannepelaamisen erolla Tappara olisi aivan ylivoimainen.
Eri mieltä. Tässä kuitenkin pelataan jääkiekkoa, ja linja pitäisi kuitenkin ihan viheltää lajin sääntökirjan mukaan. Kuten sanoit, tässä tapauksessa pelit olisivat todella yksipuolisia. Tämän myötä siis Tapparan haitaksi koituu se että he ovat hyviä sekä YVllä ja AVlla.

Toki kuten mainitsit että jos mistään ei vihellettäisi mitään, niin Tappara ei tästä hyötyisi. Silloin kyseessä olisi luultavasti jokin täysin eri urheilulaji.
 
MrDownhouse

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJK & NasKi (R.I.P)
No tämä nyt on ihan järjetöntä.

Ei se varmaan Tapparan syytä ole jos Pelicans ei saa ylivoimalla maaleja eikä vastaavasti pysty tappamaan omia alivoimiaan kuten Tappara.
Mikä tässä nyt on ihan järjetöntä? En mielestäni syyttänyt viestissäni Tapparaa mistään vaan listasin tuomareiden peleissä tekemiä virheitä ja niistä suoraan tai välillisesti seuranneita maaleja. Totesin myös, että lopputulos kertoo Tapparan paremmuudesta, kun pystyvät käyttämään nämä tilanteet paremmin hyödyksi.

Sitä miten tiukempi tuomarilinja olisi vaikuttanut pelin kulkuun ei voida kuin spekuloida. Sehän ei ole suoraan seurannollista, että tiukemmalla linjalla jäähyjä tulisi enemmän vaan joukkueet sopeuttavat pelaamistaan tuomarilinjan mukaisesti ja silloin pelaajatkin jättäisivät räkeimmät roikkumiset ja kiinnipitämiset pois kun eihän se tosiaan ole kovin fiksua istua jatkuvasti jäähyboksissa.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin no, maalitilanne on kuitenkin ottelun tärkein tapahtuma ja jos sellainen menee vituiksi, on jotain todella perustavaa mennyt pieleen. Kuten @Henkka sanoi, yksi maali on joukkueen yv-prosenteista riippuen 4-7 pikkukakkosen arvoinen.
Tuomari kadotti kiekon näkyvistään ja hetken päästä vihelsi pelin poikki. Inhimillinen tilanne, Matushkin taisi olla ainoa, joka tiesi/näki kiekon sijainnin.
Mutta ollaan tyytymättömiä, paskat tuomarit eilenkin.
 
Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Tuomari kadotti kiekon näkyvistään ja hetken päästä vihelsi pelin poikki. Inhimillinen tilanne, Matushkin taisi olla ainoa, joka tiesi/näki kiekon sijainnin.
Mutta ollaan tyytymättömiä, paskat tuomarit eilenkin.
Eilen oli parhaat tuomarit koko sarjassa joten ei olla tyytymättömiä eihän?. Kaksi reilusti vihkoon mennyttä vihellystä (Tapparan hylätty maali ja Kelleherin kiinnipitäminen). Mieluummin kuitenkin pari väärää vihellystä kuin lähes koko peli vankilasäännöillä ja mukaan sitten joku sääntöjen mukainen, mutta linjan vastainen tilastovihellys.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Tuomari kadotti kiekon näkyvistään ja hetken päästä vihelsi pelin poikki. Inhimillinen tilanne, Matushkin taisi olla ainoa, joka tiesi/näki kiekon sijainnin.
Mutta ollaan tyytymättömiä, paskat tuomarit eilenkin.
Tuomari ei nähnyt kiekkoa koska oletti sen olevan pelaamattomissa eikä tehnyt töitä kiekkoa löytääkseen. Tuo oli todella laiskaa ja ylimielistä toimintaa Koistiselta, mikä johti suurimpaan virheeseen mitä tuomari voi tehdä.

Inhimillistä joo ja virheitä sattuu. Tuosta ei vaan saa olla seurauksena mtään muuta kuin se, että pelit jatkuu Koistisen osalta taas elokuussa.
 
axe

Jäsen
Tää on sitä mustavalkoista nykyaikaa: Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Eli jos ei pysty olemaan sitä mieltä, että tuomaritoiminta suosii Pelicansia, niin se tarkoittaa, että tuomaritoiminta suosii silloin Tapparaa ja on Pelicansia vastaan.
 
Kevlar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kansas City Chiefs
Tästä tuli muuten mieleen, että Pelsu pelaajilla on kahdessa viime pelissä molemmissa ollut vaihtoja jossa pelaaja pelaa kypärän remmi kokonaan auki. En muista koko kautena nähneeni niin pisti vaan silmään.

Mitähän sääntökirja on tästä mieltä? Luulisi että remmin pitäisi olla kunnolla kiinni kerta kypärän poisto on automaattinen jäähy.
Vaihdon saa pelata loppuun remmi auki
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Sitä miten tiukempi tuomarilinja olisi vaikuttanut pelin kulkuun ei voida kuin spekuloida. Sehän ei ole suoraan seurannollista, että tiukemmalla linjalla jäähyjä tulisi enemmän vaan joukkueet sopeuttavat pelaamistaan tuomarilinjan mukaisesti ja silloin pelaajatkin jättäisivät räkeimmät roikkumiset ja kiinnipitämiset pois kun eihän se tosiaan ole kovin fiksua istua jatkuvasti jäähyboksissa.
Tottakai tiukemman linjan vaikutus peliin tiedetään, ei sitä tarvitse erikseen spekuloida. Tiukemmassa linjassa pelaaja ei pysty korjaamaan tekemäänsä virhettä tai väärää sijoittumista repimällä, koukkaamalla tai kiinnipitämällä vastustajaa, joten tästä seuraa vastustajalle selvästi enemmän pelin hallintaa ja maalipaikkoja. Maalipaikoissa käsille koukkimisen yms. pois viheltäminen lisäisi maalimääriä, kun pelaaja pystyisi suorittamaan laadukkaamman laukauksen. Tiukemmalla linjalla tulee enemmän maaleja, tai jäähyjä joista tulee maaleja. Ei se tiukempi linja tee pelaajasta yht´äkkiä niin hyvää, että pelaaja voisi vain jättää rikkeet tekemättä ilman mitään vaikutusta vastustajan maalimäärään.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Liverpool
Aluksi onnittelut Tapparalle ja en nyt syytä tästä yhtään edes tuomareita mikäli noudattivat sääntöä. Mutta kertokaapa minulle kuka persereikä on keksinyt ja keksii näitä jääkiekko sääntöjä. Muinoinen "hyökkääjä maalivahdin alueella kun kiekko tulee sinne" oli hyvin selkeästi tulkittava varsinkin nykyisellä videotulkinnalla. Vai on nyt tuo visuaalinen haittakin poistettu säännöistä. Eli nykyisin siis saa työntää vaikka hanskan maalivahdin naamaan, kunhan ei ihan kiinni. Eli jos jää milli väliä niin ei vaikuta maalivahdin torjunta mahdollisuuksiin. Ja tuota siis koetetaan nähdä videolta. Ei onnistu ja ei tule koskaan onnistumaan. Eilenkin Savinainen koskee Patrikaista kun perse edellä pakittaa tätä päin. Vaikuttiko torjuntaan - no aivan satavarmasti. Silti tuon voi tulkita noinkin mitä tuomarit nyt tekivät koska Patrikainen ei mitenkään korosta asiaa vaan tekee miltein tilaa nähdäkseen paremmin. Eli kuuluuko filmaaminen urheiluun? Jotta tuomarit voisivat tehdä oikeita päätöksiä on pelaajien filmattava tai sitten ottaa vaan häviö vastaan.
Välillä tuomarit katkaisevat pelin kun joku käy maalivahdin alueella mutta silloin tällöin voi kaksin jaloin tuuppia perseellä maalivahtia ja pelata lätkää maalialueen ulkopuolella. Mitä vitun logiikkaa näissä tukinnoissa on. Jääkiekko on kenties vauhdikkain ja hienoin peli mitä on olemassa mutta tällaisilla tulkinnanvaraisilla säännöillä pelistä menee pahasti maku.
Minun ehdoton mielipiteeni on että tämä mestaruussarja jäi kesken. Lauantaina olisi pitänyt oikeudenmukaisesti jatkaa Lahdessa Tapparan johtaessa voitoin 3-2.
Kuten kaikki sanoo niinTappara olisi kuitenkin voittanut mutta se ei nyt ole pointti. Jos se kerran on selvä asia niin miksi vitussa Tappara yleensä osallistuu SM-liigaan.
Kaikki voivat olla oikeasti sitä mieltä että tuollaisia maaleja ei kuuluisi jääkiekossa hyväksyä.
 
Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Sohvakiekkoilija vai olisiko suuri yleisö kuitenkin sitä mieltä, että jääkiekossa tahdotaan nähdä maaleja eikä maalien hylkäämisiä mitä pienimmistä hipaisuista. Jokainen voi käydä katsomassa eilisen maalin kattokamerakuvan alla olevasta videosta (alkaa oikeasta kohdasta) ja todeta että puheesi Savinaisen pakittamisesta Patrikaista päin ovat täysin huttua. Videolta ei ole näkyvissä missään kohtaa minkäänlaista kontaktia näiden kahden välillä, eli millä perusteella tuo maali olisi pitänyt hylätä? Savinaisen ja Patrikaisen linjat kyllä kohtaavat, kun Patrikaisen pää on Savinaisen takamuksen päällä ja se saattaa nopealla vilkaisulla näyttää kosketukselta, mutta tuossa kohtaa Patrikainen oli vielä pystyssä ja Savinaisen perse tuskin roikkuu päälle puolentoista metrin korkeudella.

Eli minusta (ja varmasti monien muidenkin mielestä) Liiga on mennyt ison askeleen eteenpäin korjatessaan säännöistä visuaalista häirintää koskevan pykälän. Olisihan se kieltämättä idioottimaista alkaa hylkäämään maaleja joissa ei ole minkäänlaista kontaktia molarin ja hyökkääjän välillä, kun hyökkääjä vaan sattuu asemoitumaan hetkellisesti maalivahdin alueelle. Lisäksi se nopeuttaa peliä huomattavasti kun joka ikistä maalia ei tarkistella videolta, vai väittääkö joku nauttineensa siitä ajasta kun maalia ei edes viitsinyt tuulettaa ennen kuin se oli videokopissa tuomittu hyväksi osumaksi.

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Kokenut veskari olisi tuossa viimeisellä sekunnilla liukunut Savinaista päin. Visuaalinen häirintä kun ei enää aiheuta maalin hylkäystä, mutta veskarin alueella kaikki torjumiseen vaikuttavat osumat aiheuttavat maalin hylkäämisen, oli veskari aloitteellinen tai ei.
 
Mettis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & Pelicans
@Sohvakiekkoilija vai olisiko suuri yleisö kuitenkin sitä mieltä, että jääkiekossa tahdotaan nähdä maaleja eikä maalien hylkäämisiä mitä pienimmistä hipaisuista. Jokainen voi käydä katsomassa eilisen maalin kattokamerakuvan alla olevasta videosta (alkaa oikeasta kohdasta) ja todeta että puheesi Savinaisen pakittamisesta Patrikaista päin ovat täysin huttua. Videolta ei ole näkyvissä missään kohtaa minkäänlaista kontaktia näiden kahden välillä, eli millä perusteella tuo maali olisi pitänyt hylätä? Savinaisen ja Patrikaisen linjat kyllä kohtaavat, kun Patrikaisen pää on Savinaisen takamuksen päällä ja se saattaa nopealla vilkaisulla näyttää kosketukselta, mutta tuossa kohtaa Patrikainen oli vielä pystyssä ja Savinaisen perse tuskin roikkuu päälle puolentoista metrin korkeudella.

Eli minusta (ja varmasti monien muidenkin mielestä) Liiga on mennyt ison askeleen eteenpäin korjatessaan säännöistä visuaalista häirintää koskevan pykälän. Olisihan se kieltämättä idioottimaista alkaa hylkäämään maaleja joissa ei ole minkäänlaista kontaktia molarin ja hyökkääjän välillä, kun hyökkääjä vaan sattuu asemoitumaan hetkellisesti maalivahdin alueelle. Lisäksi se nopeuttaa peliä huomattavasti kun joka ikistä maalia ei tarkistella videolta, vai väittääkö joku nauttineensa siitä ajasta kun maalia ei edes viitsinyt tuulettaa ennen kuin se oli videokopissa tuomittu hyväksi osumaksi.

Jos täällä haluttaisiin maaleja niin sitten valittu tuomarilinja olisi jotain muuta kuin vapaapainia. Toivottavasti jollain välähtäisi eilisen pelin jälkeen, että pelissä oli paljon tunteita, kun ensimmäiseen varttiin tuli 5 maalia. Toki Pelicansin puolustus auttoi suhteellisen paljon tässä, mutta silti.
 
Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos täällä haluttaisiin maaleja niin sitten valittu tuomarilinja olisi jotain muuta kuin vapaapainia. Toivottavasti jollain välähtäisi eilisen pelin jälkeen, että pelissä oli paljon tunteita, kun ensimmäiseen varttiin tuli 5 maalia. Toki Pelicansin puolustus auttoi suhteellisen paljon tässä, mutta silti.
Ymmärrän mitä haet takaa mutta onhan se eri asia lähteä hylkäämään jo tehtyjä maaleja vs. muuttaa tuomareiden sääntötulkintoja niin että maaleja tulisi ehkä enemmän. Liigassa tulee tosiaan muutenkin liian vähän osumia, niin olisi mielestäni järjen köyhyyttä muutta sääntöjä niin että niitä hylättäisiin vielä lisää. Kuten sanoit, eilisen peli oli erittäinkin tunteikas monella tapaa eikä siitä turhaan puhuta yhtenä kaikkien aikojen Liiga-pelinä. Tuollaisia vaan lisää niin porukka löytäisi lehtereille vielä paljon nykyistä ahkerammin.
 
Suosikkijoukkue
” Sori - ite en juuri.pelejä seuraa, kirjoittelen”
Eli minusta (ja varmasti monien muidenkin mielestä) Liiga on mennyt ison askeleen eteenpäin korjatessaan säännöistä visuaalista häirintää koskevan pykälän. Olisihan se kieltämättä idioottimaista alkaa hylkäämään maaleja joissa ei ole minkäänlaista kontaktia molarin ja hyökkääjän välillä, kun hyökkääjä vaan sattuu asemoitumaan hetkellisesti maalivahdin alueelle. Lisäksi se nopeuttaa peliä huomattavasti kun joka ikistä maalia ei tarkistella videolta, vai väittääkö joku nauttineensa siitä ajasta kun maalia ei edes viitsinyt tuulettaa ennen kuin se oli videokopissa tuomittu hyväksi osumaksi.
"(IV) Hyökkäävä pelaaja asemoi itsensä maalialueelle peittääkseen maalivahdin näkökenttää ja
haitatakseen maalivahdin kykyä puolustaa maaliaan samalla, kun maalia ollaan tekemässä. – Maali
hylätään"

Tämä sääntökirjasta.
 
Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"(IV) Hyökkäävä pelaaja asemoi itsensä maalialueelle peittääkseen maalivahdin näkökenttää ja
haitatakseen maalivahdin kykyä puolustaa maaliaan samalla, kun maalia ollaan tekemässä. – Maali
hylätään"

Tämä sääntökirjasta.
Sulla on vanhat säännöt esillä, tässä päivitystä:

3. Maalivahdin häirintä

SÄÄNTÖMUUTOS: Liigasta poistetaan käytöstä visuaalinen häirintä terminä ja rikkeenä. IIHF:n sääntökirjasta tämä kohta edelleen löytyy.

Perusperiaatteet maalivahdin häirintään liittyen:

Millainen tahansa kontakti, joka vaikuttaa maalivahdin liikkumiseen tai kykyyn torjua laukausta maalialueen sisäpuolella, hylkää maalin.

Maalialueen ulkopuolella ainoastaan tarkoituksellinen tai selvästi varomaton kontakti maalivahtiin hylkää maalin.

Kontaktikohta maalivahtiin on ratkaiseva tulkittaessa, onko kontakti tapahtunut maalialueella vai maalialueen ulkopuolella – verrattuna esimerkiksi jalkojen sijaintiin maalialueen ulkopuolella tai maalialueen sisäpuolelle suuntautuvaan käden liikkeeseen.

Mikäli hyökkäävä pelaaja asemoituu maalialueelle, tuomarilla on mahdollisuus katkaista peli sääntökirjan mukaisesti ja määrätä aloitus keskialueelle.
Liigan tulkinnan mukaan pelaaja voi luistella maalialueen läpi kuinka syvältä tahansa ja maali hyväksytään, edellyttäen ettei tilanteessa ole fyysistä häirintää.
Pelaaja voi olla maalialueen sisäpuolella ja maalivahdin edessä, mikäli hän ei ota kontaktia maalivahtiin. Tällaisissa olosuhteissa syntynyt maali hyväksytään.
 
Onhan tämä perseestä jos finhockeyn sivulta löytyvään sääntökirjaan (2022-2023) ei tehdä muutoksia ja sääntökirja löytyy finhockeyn sivulta. Siellä ei myöskään löydy tuota Sääntömuutosta. Ja lisäksi viitataan kohtaan 69.1 jossa ei edes käsitellä visuaalista häirintää... Puuhastelua.

"Jos hyökkäävä pelaaja tulee maalialueelleeikä hän poistu sieltä välittömästi, päätuomarilla on mahdollisuus katkaista peli ja seuraava aloitus suoritetaan lähimmästä rikkoneen joukkueen hyökkäysaluetta olevastapuolueettoman alueen aloituspisteestä."
 
Liigalla on eri säännöt käytössä kuin liitolla ja näin on ollut pitkän aikaa. Kommunikaatio Liigalta on aina ollut vajavaista, nytkin "viralliset" tiedotteet sääntömuutoksista löytyy helpoiten seurojen omilta sivuilta.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Toivottavasti tuomarointi ja sen linja muuttuu tulevalle kaudelle taklausten, siis puhtaiden sellaisten, sekä taklattavan vastuun huomioiden. Viime kausilla on tullut aivan älyttömiä tuomioita ja ulosajoja taklaustilanteista mikä itseäni harmittaa kovasti. Kovia pelaajia saapuu tällekin kaudelle Liigaan monista eri sarjoista joissa taklaaminen kuuluu peliin ja on kuulunut koko pelaajan uran - se on aina ikävää kun syksyn ekoissa otteluissa taklaat kovaa ja puhtaasti ja lennät ulos, se hämmennys pelaajan kasvoilla on harmittava näky. Sitten pelaatkin loppukauden sukkasillaan kun ei tiedä mitä täällä saa tehdä.

Taklaaminen kuuluu jääkiekkoon. Toki ymmärrettävää ettei se täällä Suomessa kuulu junnuissa niin vahvasti peliin mikä näkyy täältä ulkomaille ponnistavien nuorien pelaamisessa (viimeisimpänä Roni Hirvonen). Mielestäni tälle asialle pitää tehdä jotain. Ei se ole sen kovaa ja puhtaasti taklaavan vika.

Varsinkin tällä hetkellä kun kausi kaudelta kovempaa pelaajaa saapuu tänne. Ei pilata Liigan mainetta enempää.
 
Glove

Jäsen
Mielestäni tälle asialle pitää tehdä jotain. Ei se ole sen kovaa ja puhtaasti taklaavan vika.
Voisi vaikka ensin ottaa sen taklaamisen ja taklauksen vastaanottamisen opetettavien asioiden listalle. Kaverin poika mennyt läpi liigajoukkueen junnuissa U18 asti, eikä koskaan ollut taklaamista tai vastaanottamista opetettu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös