Liigakarsinta 2013: Ilves-Jukurit

  • 191 623
  • 637

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Saataisiin kunniallinen niskalaukuslopetus jo kauan nilkuttaneelle pienpetoeläimelle, jonka paikka on aivan muualla, kuin liigassa. Samaten ärsyttävän ylimieliset Ilves-fanit saisivat kunnolla kynsilleen.

Absurdia kamaa. Ilves on osoittanut viimeisten otteluiden aikana, että sen paikka nimenomaan on liigassa. Hienoja otteita ottelusta toiseen. Tuokkolan ollessa jengin peräsimessä, ja jos ensi kaudeksi huhutut budjettikorotukset toteutuvat, niin on vaikea nähdä sitä pahnanpohjimmaisena tähän aikaan ensi kaudella.

Myös tuo kommenttisi (ilmeisesti vain trollaat) koskien Ipa-kannattajia on vaikeasti allekirjoitettava, itse pidän ainakin näitä aktiivisempia kannattajia kokonaisuudessaan ehkä SM-liiga-osion asiallisimpina. Yleistäminen on toki helppoa, mutta tämänkaltaisessa vertailussa suotakoon parempaan suuntaan yleistäminen sen sijaan että parin enemmän provoilevan nimimerkin takia tulisi sormella osoitella koko porukkaa.

Tuokkolan sisäänajo on ollut erittäin viisas peliliike näin jälkikäteen tarkasteltuna. Tuollaiseen lätkään tuo Ilveksen materiaali on mitä ideaalein. Mielestäni merkittävimmin se pistää silmään siinä mielessä, että nuo pelitaitavat puolustajat osaavat toteuttaa tätä kiekon ylöstuomis-aspektia sen verran hyvin, että esimerkiksi TPS:n syyskaudelle ominaisia munailuja ei synny, siis munailuja jotka ovat suoraa seurausta sille että puolustuksessa on liikaa puukäsiä ja liian vähän pelisilmää. Peltola, Jokipakka, Koistinen ja kumppanit ovat tällä saralla päteviä miehiä.

Ilveksen maalivahtipeli on myös uomissaan, sillä on kaksi voittavaa veskaria. Myös Ipan hyökkäys nykymuodossaan on erittäin paljon vakuuttavampi kuin Jukurien vastaava.

Ainoa asia, jonka lasken Jukurien eduksi on tuo ainainen yllätysmomentti. En tosin tiedä voiko sitä soveltaa tähän ottelupariin kovin oivallisesti sen vuoksi että toisena osapuolena luistelee karsinnat tarpeeksi moneen otteeseen kokenut Ilves. Jos Jukurit kykenee taistelemaan voiton jommastakummasta avauspelistä, niin kaikki on auki, mutta lähtökohtaisesti en usko, että sillä on mitään mahdollisuuksia. 4-0 on oma veikkaukseni sarjan lopputulemaksi, mutta olen toki mielelläni väärässä, ja voittakoon sarjan se joka otteillaan liigapaikan ansaitsee.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mikkeli Stubborn vai Mikkeli Headstrong?

Kuntopuntarissa Ilves viimeiset 5 peliä sijalla 2 ja viimeset 15 sijalla 11, valmentaja vaihdoksen jälkeen aivan erinnäköinen joukkue. Tällä hetkellä on kyllä luottoa, että karsinnat hoidetaan.
Onhan tuo kova saldo, ei siitä mihinkään pääse.

Kyllähän Ilves tässä selkeä suosikki on ja katsotaan minkä verran Jukurit pystyy hanttiin laittamaan. En nyt sanoisi miksikään Mestiksen tappioksi näitä, vaikka lukemat olisivat mitkä. Mielestäni jos yleisöä ei käy kummassakaan hallissa yli puolia kapasiteetista, niin voidaan alkaa harkita näiden mielekkyyttä. Karsinnat puoltavat paikkansa jos yleisöä ne kiinnostaa. Viihdettähän tämä on parhaimmillaan.

Mielenkiinnolla lähden pitkästä aikaa Hakametsään kyläileen. Kiirastorstaille on jo majoituskin varattu.
Toivottavasti nähdään hyvää hokia ja sopivasti jännitystä.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Sympatiat Jukureille ja onnea peleihin.

Veikkauksen puolesta, tämä on ehkä kaikkien pelien maalieroa lukuunottamatta myös minun veikkaus:

Ilves voittaa 4-0 ja kaikki matsit vähintään neljän maalin erolla.

Puheet siitä, että Mestiksen ja Liigan tasoero olisi jotenkin kapenemassa jäävät täysin vaille näyttöjä. Havainnot kyllä kertovat vähän muuta, tyypillisesti tämä näkyy pelaajissa, jotka dominoivat mestistä ja ovat vähän tuuliajolla liigassa. Saa toki fiilistellä ja joukkuepelissä voidaan joukkueen rakentamisella saada oikeata synergiaetua.

Kohtahan se nähdään.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kuntopuntarissa Ilves viimeiset 5 peliä sijalla 2 ja viimeset 15 sijalla 11, valmentaja vaihdoksen jälkeen aivan erinnäköinen joukkue.

Ilves on saanut pelata viimeiset pelinsä ihan paineettomassa tilassa pelaamisen ilosta. Nyt astuu kuvaan isot paineet kotiyleisöltä ym. Onko Ilveksien paineensietokykyä testattu kunnolla koko kaudella? Helposti se alkaa kypärän alla ja mailanvarressa puristaa sielläkin. On eri asia lähteä pelaamaan, kun on tavallaan pakko voittaa joka pelissä. No mistä minä tiedän, miten kylmähermoisia äijiä Ilvekset ovat, mutta varmasti tuo on yksi iso ja uusi elementti joukkueelle uusine valmentajineen.

Tuota Jukureiden mestaruuden juhlimisen "arvostelua" joiltain kirjoittajilta en tajua ollenkaan. Ensimmäinen karsintapeli on reilun viikon päästä. Sillä ei ole mitään vaikutusta huippuun treenattuihin äijiin, jos pari päivää vierähtää viihteen puolella Mestis-mestaruuden jälkeen. Päinvastoin, tilanne ja pää nollautuu. Ja eiköhän Ilveksetkin "jotain muuta" tee kuin treenaa ja keskittyy tulevaan runkosarjan päättymisen jälkeen..tästä voisin vaikka lyödä vetoa.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilves on saanut pelata viimeiset pelinsä ihan paineettomassa tilassa pelaamisen ilosta. Nyt astuu kuvaan isot paineet kotiyleisöltä ym. Onko Ilveksien paineensietokykyä testattu kunnolla koko kaudella? Helposti se alkaa kypärän alla ja mailanvarressa puristaa sielläkin. On eri asia lähteä pelaamaan, kun on tavallaan pakko voittaa joka pelissä. No mistä minä tiedän, miten kylmähermoisia äijiä Ilvekset ovat, mutta varmasti tuo on yksi iso ja uusi elementti joukkueelle uusine valmentajineen.

Tuota Jukureiden mestaruuden juhlimisen "arvostelua" joiltain kirjoittajilta en tajua ollenkaan. Ensimmäinen karsintapeli on reilun viikon päästä. Sillä ei ole mitään vaikutusta huippuun treenattuihin äijiin, jos pari päivää vierähtää viihteen puolella Mestis-mestaruuden jälkeen. Päinvastoin, tilanne ja pää nollautuu. Ja eiköhän Ilveksetkin "jotain muuta" tee kuin treenaa ja keskittyy tulevaan runkosarjan päättymisen jälkeen..tästä voisin vaikka lyödä vetoa.
Jokseenkin huvittavaa, kun puhutaan huippuun treenatuista äijistä ja jääkiekkoilijasta samassa lauseessa.
Sitten asiaan. Olen kanssasi samaa mieltä, että mahdollisella juhlimisella ei ole mitään merkitystä, kun viikon päästä rupeavat pelejä pelaamaan.
Ilves on pelannut lähinnä pääjumissa koko kauden, mutta nyt tuo pääjumi on kyllä selkeästi helpottanut.
 

ProCoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Oilers, Arsenal
Tuota Jukureiden mestaruuden juhlimisen "arvostelua" joiltain kirjoittajilta en tajua ollenkaan. Ensimmäinen karsintapeli on reilun viikon päästä. Sillä ei ole mitään vaikutusta huippuun treenattuihin äijiin, jos pari päivää vierähtää viihteen puolella Mestis-mestaruuden jälkeen. Päinvastoin, tilanne ja pää nollautuu. Ja eiköhän Ilveksetkin "jotain muuta" tee kuin treenaa ja keskittyy tulevaan runkosarjan päättymisen jälkeen..tästä voisin vaikka lyödä vetoa.

Tuo ettei ole vaikutusta on täyttä puppua ainakin huippu-urheilussa. Toki Mestis- tai kaikkia liigajoukkueitakaan ei huippu-urheilu sanan alle voi laskea.

Jukureille voitto ensimmäisessä tai toisessa pelissä niin voi tulla ihan mielenkiintoinen sarja. Jukureiden puolustus pääsee sarjassa todelliseen testiin, Ilveksen hyökkäyspään osaaminen on hyvällä mallilla Tuokkolan alaisuudessa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ilves on tällä hetkellä kovemmassa tikissä pelillisesti, fyysisesti ja henkisesti kuin yksikään viimeisten vuosien aikana karsintoihin joutunut liigajoukkue. Siksi ennustankin, että sarja menee puhtaasti 4-0 Ilvekselle, minkä jälkeen alkaa taas mestisfanien itku siitä, että järjestelmä on epäreilu ja liiga kyykyttää mestistä minkä kerkiää.

Helppo se on olla fyysisesti kovemmassa tikissä on kun saanut koko kevään treenata vain liigakarsintoja varten. Liigapelit ovat olleet lähinnä treenipelejä ja pelisysteemin sisäänajoa karsintoja varten, tavoitteena kuntohuippu liigakarsintoihin. Pelaajia on voinut myös lepuuttaa tarpeen mukaan.

Samaan aikaan Mestis-seurat ovat vääntäneet brutaaleja pudotuspelejä joka toinen päivä, mikä on verottanut fysiikkaa ja aiheuttanut paljon erilaisia vammoja. Esim. finaaleissa hävinneen KooKoon kummatkin veskarit joutuvat kauden päätyttyä suoraan leikkauspöydälle. Jos KooKoo olisi finaalit voittanut, niin sitten seura olisi mennyt liigakarsintoihin kahdella rikkinäisellä veskarilla. Eikä Jukuritkaan ole taatusti vammoilta välttynyt. Pelaa siinä sitten rehdit karsinnat, kun toinen joukkue on kuntouttanut ja lepuuttanut avainpelaajiaan koko kevään ja toisen joukkueen miehistö on lasarettikunnossa pleijarirupeaman jäljiltä.

Järjestelmä on jokseenkin epäreilu ja sekä liiga että Jääkiekkoliitto kyykyttävät Mestistä, ei vain liigakarsintojen osalta vaan myös mm. A-nuorten liigakarsintasysteemin muuttamisen osalta (sitähän muutettiin kesken kauden) ja tietysti myös farmiseuratoimintansa osalta. Kalen korealaisista ja villin kortin virolaisista nyt puhumattakaan. Kehitä siinä sitten liigakelpoista organisaatiota ja kerää riittävästi sponsoreita, kun vain reilu puolet sarjan joukkueista on tavoitteellisia joukkueita ja mediassa horistaan, kuinka joku Kim Il-Sung kentällä kehittää kansainvälistä jääkiekkoa (=Kalen IIHF-asemaa).

Kuten kirjoitit, niin Mestiksessä pitäisi päästä eroon 300 katsojaa keräävistä joukkueista. Se onnistuisi helposti, jos farmitoimintaa ei enää sallittaisi ja fokus olisi itsenäisissä kiekkoseuroissa. Yksi järkevä tapa olisi luoda esim. 10+10 joukkueen A- ja B-liiga, jossa A-liigasta putoaisi huonoin ja B-liigasta nousisi paras. A-liiga olisi kovatasoinen, mutta niin olisi B-liigakin, koska se sisältäisi nykyliigan neljä huonointa ja sen lisäksi Mestiksen parhaat, itsenäiset seurat. Yleisömäärät jossain Sport-Ilves -matsissa tai TPS-TuTossa olisivat ihan eri luokkaa kuin jossain Jyp-Akatemia vs. LeKi -ottelussa, ja yhden hallinnon alla oleva 10+10 -liiga mahdollistaisi myös hyvät tv-sopimukset.

Tämä jälkimmäinen meni vähän offtopiciksi, pahoittelut siitä, mutta ei tämä aina niin yksioikoista ole, että Mestis-fanit vain itkevät epäreilusta järjestelmästä, sillä nykysysteemi ei kauheasti edistä suomalaisen jääkiekkoilun kehitystä pidemmällä tähtäimellä ja lähinnä sahaa jääkiekon omaa oksaa. Ruotsissa on tähän asti systeemi toiminut paljon paremmin kunnon karsintasarjan avulla, eikä Allsvenskanissa ole myöskään farmiseuroja.

Myös SM-liigan playoutit joukkueiden 10-14 välille voisi palauttaa kauden 2008-2009 malliin, se toimi silloin ihan hyvin ja systeemi toimii mainiosti mm. Sveitsissä. Tulisi ainakin liigan hännänhuipuille vähän miettimistä sen suhteen, myydäkö jo tammikuussa seuran kärkipelaajat pois, pelata loppukausi junnuvoittoisesti ja pettää kausikorttilaiset vai taistellako tosissaan. Samalla voisi toki poistaa säälipleijarit, jotta sijoista 9-10 muodostuisi porkkana liigan hännänhuipuille.

Itse karsintasarjasta sen verran, että edelleen epäilen Jukurien todellista halua nousta SM-liigaan ainakaan toistaiseksi. Tuskin joukkueella on tarpeeksi raivokasta tahtoa nousta, joten "ihan ok häviöt" ja kahden karsintakotipelin ylimääräiset tulot saattavat riittää. 4-0 on minun ennusteeni sarjalle, valitettavasti - toivoisin sarjassa käyvän toisin, mutta en siihen usko.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
-En tiedä saisiko näin sanoa, mutta onhan se nyt helvetisti jännempää ja mielenkiintoisempaa, kun kausi jatkuu vielä karsinnoissa kuin jos sarjasijoitus olisi ollut tylsästi mutta lähes yhtä paskasti kolmastoista.

-Molemmat joukkueet lähtevät karsintasarjaan voittoputkesssa. Ilveksellä on viisi perkkäistä voittoa (Bluesista, HIFK:sta, Tepsistä, HPK:sta ja Lukosta), Jukurit sen sijaan on vetänyt jopa kymmenen kertaa putkeen päihin KooKoota, Jokipoikia ja LeKiä.

-Mitenköhän lie taklauspelin kanssa tässä sarjassa? Liigassahan ei ole saanut tällä kaudella juurikaan taklata, varsinkaan kevätkaudella. En tiedä miten Mestiksessä, mutta luulen, että siellä on saanut taklata sentään siten kun jääkiekossa kuuluukin. Kumpaakohan linjaa karsinnoissa noudatetaan?

-Jos Jukurit nappaa neljä voittoa niin toivon ja oletan, että silloin joukkueet vaihtavat päittäin sarjatasoja eikä mitään kabinettipäätöksiä tehdä. Ilvestä toki kannatan sarjatasosta riippumatta.
 

NightHawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Toivottavasti joku taho nämä karsinta sarjan pelit näyttäisi. Itteä kiinnostas ainakin paljo enemmän karsintapelit kun säälipoffit kun omaa jengiä ei ole siellä mukana.

Mutta tuskin kukaa vaivautuu pelejä näyttämään?
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves saa Tuokkolan mukaan vielä karsintoihin mukaan Antti Höllin, joka teki LeKissä tällä kaudella 34 otteluun 20+13=33 tehot. Näin Iltalehdessä. Vertailun vuoksi Jukureiden paras pistemies Mika Partanen teki 47 otteluun 20+18=38.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Toivottavasti joku taho nämä karsinta sarjan pelit näyttäisi. Itteä kiinnostas ainakin paljo enemmän karsintapelit kun säälipoffit kun omaa jengiä ei ole siellä mukana.

Mutta tuskin kukaa vaivautuu pelejä näyttämään?

Ilveksen facebook faniryhmässä joku oli kysässyt tuota ja ilmeisesti ainakin Ilves-Jukurit matsi tulee urho Totalilta(Kysässyt siis soneralta).
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Helppo se on olla fyysisesti kovemmassa tikissä on kun saanut koko kevään treenata vain liigakarsintoja varten. Liigapelit ovat olleet lähinnä treenipelejä ja pelisysteemin sisäänajoa karsintoja varten, tavoitteena kuntohuippu liigakarsintoihin. Pelaajia on voinut myös lepuuttaa tarpeen mukaan.

No ei tästä ole kuin pari vuotta aikaa, kun TPS ja Pelicans ratkaisivat viimeisellä kierroksella kumpi joukkueista menee karsintaan ja kumpi saa huokaista helpotuksesta joten ei silloin paljoa treenailtu vain karsintoja varten vaan väännettiin täysillä joka ainoasta pisteestä ettei sinne karsintaan jouduta. Tolla kaudella voitot meni suoraan 4-0 Pelicansille ja maaliero 18-6, yksi peleistä sentään meni jatkoajalle joten eipä paljoa vaikuttanut vaikka Pelicans joutui viimeiseen saakka taistelemaan liigapeleissä.

Toivoin kyllä sarjan päättyvän toisinpäin ja toivon tänäkin vuonna, että Mestisjoukkue tämän sarjan vie, ihan vaan, että saadaan vaihtelua joukkueisiin.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Siirretään tuolta Mestis-finaali-ketjusta:

Veikkaajan uudessa numerossa Jukurien edustaja väitti, että jos liiganousu tulisi, niin rahaa saataisiin joltain sijoittajilta kasaan liigalisenssin verran. Toivottavasti näin myös olisi, eikä tämä olisi vain pr-puhetta.

Ei allekirjoittanut ainakaan olisi ensimmäisenä huolissaan etteikö kertaluontoisesti voitaisi liigalisenssin verran rahaa kerätä, koska nousu toisi varmasti melkoisen buumin Mikkeliin. Paljon enemmän olisin huolissani kaikesta muusta tuon nousun jälkeen. Millekään Mestis-joukkueelle ensimmäiset liigakaudet eivät tule olemaan helppoja ja esim. Kuopiossa vasta vähän aikaa sitten myönnettiin tummimman Kapasen suulla, että ilman suljettua liigaa KalPa ei olisi sarjassa nousun jälkeen pysynyt. Lisäksi kannattaa vielä muistaa miten erilaiset lähtökohdat Kuopiolla ja Mikkelillä ylipäätään on esim. talousalueen, perinteiden, juniorituotannon ja muiden puitteiden osalta ensin mainitun eduksi. Nythän Jukurit on myös pitkälti kiinnittänyt omat runkopelaajansa jo ensi vuodeksi, jonka senkin voi nähdä puhuvan sen puolesta, että nyt ei olla vielä all-in-meiningillä nousemassa.

Usein saa kuulla väitteen, että Mestis ei enää kiinnosta Mikkelissä. Toisaalta kun katsoo yleisömääriä koko Mestis-ajalta, niin voisi ehkä aiheellisesti kysyä, että milloin tätä kiinnostusta on ollut? Jukurit on kuitenkin vuosia ollut Mestiksen suurseura ja menestystä on tullut joukkueella, joka ei ole kuulunut sarjan halvimpiin. Toki esim. tänä keväänä viimeisessä ottelussa saatiin häkki täyteen, mutta loppupeleissä rahallinen tulos tehdään runkosarjassa. Liigassa ei voisi ensimmäisinä vuosina kovin paljon laskea näiden "ylimääräisten" otteluiden varaan, vaan ennemminkin kyyti voisi olla kovinkin kylmää runkosarjassa, jolloin tasalakin kiinnostus saattaa lopahtaa nopeastikin. Halliremonttikin nousee esille, mutta käytännössä tuolla saatiin aika karmeassa kunnossa ollut lato sille tasolle, että se ylipäätään voi palvella edelleen jäähallina. Liigahallina tuo olisi fasiliteeteiltään edelleen häntäpäässä.

Koodi:
2012-13 keskiarvo 1365
2011-12 keskiarvo 1280
2010-11 keskiarvo 1252
2009-10 keskiarvo 1174
2008-09 keskiarvo 1165
2007-08 keskiarvo 1256
2006-07 keskiarvo 1268
2005-06 keskiarvo 1232
2004-05 keskiarvo xxxx
2003-04 keskiarvo 1199
2002-03 keskiarvo 1305
2001-02 keskiarvo 1328
2000-01 keskiarvo 1406

Itse näen Jukurien potentiaalin liigaorganisaationa ehkä sijalla neljä nykyisistä Mestis-paikkakunnista (Vaasan, Kouvolan ja Turun jälkeen), mutta kenttätapahtumat ratkaisevat. Tuli hieman ehkä negatiiviselta vaikuttava kirjoitus, mutta lähinnä koetin katsoa asioita mahdollisimman realistisesti. Nämä kirjoitetut ongelmakohdat ovat kuitenkin aina jollain tasolla ratkaistavissa kunhan se vaikein paikka eli urheilullinen nousu on saavutettu. Jukureiden voittoa toki toivon karsinnoissa jo ihan vain sen takia, että vähän saataisiin pöllytettyä jämähtäneitä asetelmia.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Ilveksien

...kun on tavallaan pakko voittaa joka pelissä.

Päinvastoin, tilanne ja pää nollautuu. Ja eiköhän Ilveksetkin "jotain muuta" tee kuin treenaa ja keskittyy tulevaan runkosarjan päättymisen jälkeen..tästä voisin vaikka lyödä vetoa.

Nyt hei sitten...

Kyllä mennään puihin ja lujaa, jos joukkue noin ajattelee ennen ensimmäistä ottelua. Ja vaikea uskoa että valmentajakaan tuon perään huutelee. Turhaa pilattaisiin se hyvä lento mitä tässä on nähty edellisissä peleissä, jos aletaan jäykistelemään pakollisten voittojen nimissä. Pelejähän tässä sarjassa riittää ja kaikki on auki voitti jonkikumpi sitten vaikka kaksi ensimmäistä ottelua. Stten voidaan alkaa miettiin sitä pakollisuutta. Rentouden kautta ja tutuilla tavoilla sarjaan on lähdettävä. Ja mitenkään vastustajaa vähättelemättä niin ei tuommoinen joukkue voi/saa lamauttaa Ilvestä, siis henkisesti ennen pelejä.

Juuri näin ja toivon todella että Ilveskin pitää vähän vapaata tässä. Juhlia ei tosin tarvitse kyllä tippaakaan. Vähän tuntuu että tuosta kuuluisasta juhlinnasta on vaan kasvanut perinteinen selitys kun mestiksestä ei olekaan onnistunut se nousu liigaan ja sitten aletaan keksiin kaikenlaisia syitä.

Myös tuo kommenttisi (ilmeisesti vain trollaat) koskien Ipa-kannattajia on vaikeasti allekirjoitettava, itse pidän ainakin näitä aktiivisempia kannattajia kokonaisuudessaan ehkä SM-liiga-osion asiallisimpina. Yleistäminen on toki helppoa, mutta tämänkaltaisessa vertailussa suotakoon parempaan suuntaan yleistäminen sen sijaan että parin enemmän provoilevan nimimerkin takia tulisi sormella osoitella koko porukkaa.

Pakko vielä tarttua tähän. Eli siis tähän täydelliseen faktaan. Esimerkiksi minä naputan täällä täysin vain omaksi huvikseni. Kun taas monet muut "meiltä" on yksinkertaisesti vaan niin ystävällisiä, fiksuja ja tietorikkaita että kirjoittelevat täällä myös kaikkien muiden yhteiseksi hyväksi ja erittäin hyvällä maulla n. 99,9% kerroista. En siis ole sen arvoinen että mun paskojen juttujen takia kannattaisi ajatella mitään negatiivista yleisesti kaikista palstan Ilvesläisistä.
 

Cockersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, New York Rangers
Tuota Jukureiden mestaruuden juhlimisen "arvostelua" joiltain kirjoittajilta en tajua ollenkaan. Ensimmäinen karsintapeli on reilun viikon päästä. Sillä ei ole mitään vaikutusta huippuun treenattuihin äijiin, jos pari päivää vierähtää viihteen puolella Mestis-mestaruuden jälkeen. Päinvastoin, tilanne ja pää nollautuu. Ja eiköhän Ilveksetkin "jotain muuta" tee kuin treenaa ja keskittyy tulevaan runkosarjan päättymisen jälkeen..tästä voisin vaikka lyödä vetoa.

Mitenkäs henkinen puoli? Juhlitaan voittoa, joka ei vielä riitä jos tavoitteena on nousu liigaan, jota varten vaaditaan vielä 4 voittoa lisää. Henkinen palautuminen on hieman vaikeampaa kuin fyysinen. Olisi voinut olla jopa Jukureille etu jos tuo Mestissarja ei olisi loppunut noin nopeasti. Olisi ollut helpompi pitää ajatukset olennaisessa.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Halliremonttikin nousee esille, mutta käytännössä tuolla saatiin aika karmeassa kunnossa ollut lato sille tasolle, että se ylipäätään voi palvella edelleen jäähallina. Liigahallina tuo olisi fasiliteeteiltään edelleen häntäpäässä.

Oletko nyt ihan tietoinen Mikkelin jäähallin uusista "fasiliteeteistä"?
Uudet baarit ja ravintola, mediakuutio ynnä muut tulevat lisäämään viihtyvyyttä roimasti. Katsojakapasiteetti tulee jäämään noin sadalla Synergia-areenasta.
Voit siis varmaan kertoa, mitä SM-liigan tasolle normaalia palvelua remontoituun halliin ei ole tulossa?

Itse karsinnasta olen samaa mieltä kuin muutkin täällä, tasoero on kova. Nyt kun Ilveksen pelikirjakin on kunnossa, niin vaikeaa tulee. Pitää kuitekin pitää mielessä fakta; Jukureilla on vain voitettavaa, Ilveksellä vain hävittävää.

Eli enpä Ilves-fanina lähtisi hirveästi keulimaan. Jos itse joukkue ajattelee samalla tavalla kuin osa (huom. osa) Ilves-faneista, niin yllätys on mahdollinen.
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ilves on saanut pelata viimeiset pelinsä ihan paineettomassa tilassa pelaamisen ilosta. Nyt astuu kuvaan isot paineet kotiyleisöltä ym. Onko Ilveksien paineensietokykyä testattu kunnolla koko kaudella? Helposti se alkaa kypärän alla ja mailanvarressa puristaa sielläkin. On eri asia lähteä pelaamaan, kun on tavallaan pakko voittaa joka pelissä. No mistä minä tiedän, miten kylmähermoisia äijiä Ilvekset ovat, mutta varmasti tuo on yksi iso ja uusi elementti joukkueelle uusine valmentajineen.

Yhtälailla voisi olla huolissani siitä, kuinka Jukurit hanskaa sen, että niitä pelejä ei välttämättä enää voitetakaan. Näkyykö kymmenen muna pikamarssi pleijareiden läpi kovissa peleissä. Samaa keittiöpsykologiaa.

Tammikuun tasauksen tienoilla Ilves tappeli Pelikaanin kanssa verissä päin karsijan paikasta ja pakko kyllä sanoa, että vaikka pelsu ne pisteet ottikin, oli pelit väkeviä maalin pelejä ja ei kyllä Ipalla asennepuolelta jäänyt kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Toivottavasti joku taho nämä karsinta sarjan pelit näyttäisi.

Jukureiden kotipelit ainakin kuvataan ja ne näkee MestisTv:stä, missä pelit näkyy jo olevan etusivulla listattuna. Voisin veikata, että muista kanavista ja rahanjaosta varmaankin vielä neuvotellaan.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Voit siis varmaan kertoa, mitä SM-liigan tasolle normaalia palvelua remontoituun halliin ei ole tulossa?

Siinähän se oikeastaan tuleekin eli halliin saadaan ne peruspalvelut, joita nykyhallilta vaaditaan. Nothing more, nothing less. Hyvä niinkin, mutta mitään kovin ihmeellistä en tuossa hallirempassa näe, ennemmin siis päivitys nykypäivään.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Itsehän olen nimenomaan nykymuotoisen karsinnan kannalla. Mutta jos nyt, kun Mestiksestä löytyi kenties ylivoimaisin jengi sarjan historiassa, Jukurit antaakin jotain sensuuntaista signaalia ettei liigapaikka nyt niin todellinen haave ole, niin onhan se ihan puhdasta polttoainetta ligan uudelleensulkemiskeskusteluihin.

Jollei Jukurit nyt yritä liigaan sata lasissa, niin onhan se ihan relevanttia esittää kysymys, että mitä helvetin järkeä tässä on.

Itse ainakin sokeasti toivon, että nousu on Mikkelissäkin seurajohdon ainoa tavoite jo tänä keväänä.
 
Ilveksen yksi vahvuus on maalivahtipeli, sillä niin hienon tulokaskauden pelannut Ville Kolppanen kuin siirtorajan kynnyksellä joukkueeseen liittynyt Jaroslav Hübl ovat liigatasollakin vähintäinkin keskitason torjujia.

Hiukan särähti korvaan tämä. En oikein millään saa kavereita vähintään keskitason torjujiksi. Vai oletko sitä mieltä että näistä joku ottaisi toisen ennemmin kuin nimet Raanta, Engren, Ortio, Tarkki, Kilpeläinen, Vehanen, Riksman, Järvinen, Backlund, Metsola ja Koskinen.

Tuossa nyt 11 kovempaa nimeä imo. Tietysti jos kakkosveskatkin laskee mukaan niin kai sitten ollaan keskitasoa, mutta maalilla pelaavasta kai lähdetään.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Siinähän se oikeastaan tuleekin eli halliin saadaan ne peruspalvelut, joita nykyhallilta vaaditaan. Nothing more, nothing less. Hyvä niinkin, mutta mitään kovin ihmeellistä en tuossa hallirempassa näe, ennemmin siis päivitys nykypäivään.
Tuo nyt on ihan höpö höpöä. Hallista tulee moderni monipuolisilla palveluilla varustettu urheiluareena. On saunallista aitiota normi aitioiden lisäksi etc. Ruokaravintolat joista voi katsella peliä etc. Remontin valmistuttua selkeästi Mestiksen paras halli. Tuosta nyt on turha alkaa puuvillasuun vääntämään.

Nuo hallikeskustelut voi varmaan muutenkin unohtaa tästä säikeestä ihan samalla tavalla kuin ne bussien määrät sieltä Jukurit-kookoo finaaliketjusta.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mikkelissä ollaan tosissaan liikenteessä. Lainaus Aamulehdestä:

-Mestiksen loppuottelut ovat osoittaneet yleisöpotentiaalia liigatasolle, mutta liigabudjetin rakentamiseksi tarvitsemme enemmän väkeä halliin marraskuun arkipeleissä, Toivakka totesi myöntäen liiganousuhaaveurakan venyvän tarvittaessa neljään vuoteen.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Siinähän se oikeastaan tuleekin eli halliin saadaan ne peruspalvelut, joita nykyhallilta vaaditaan. Nothing more, nothing less. Hyvä niinkin, mutta mitään kovin ihmeellistä en tuossa hallirempassa näe, ennemmin siis päivitys nykypäivään.

Nimenomaan. Halliin saadaan ne peruspalvelut, jotka SM-liigaan tarvitaan. Halli ei siis nouse esteeksi Jukureille.

Ja voinhan korottaa kysymyksen tasoa: Kerro mulle mitä SM-liigan tasolle "hienoa" palvelua uuteen Mikkelin jäähalliin ei ole tulossa?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mutta jos nyt, kun Mestiksestä löytyi kenties ylivoimaisin jengi sarjan historiassa, Jukurit antaakin jotain sensuuntaista signaalia ettei liigapaikka nyt niin todellinen haave ole, niin onhan se ihan puhdasta polttoainetta ligan uudelleensulkemiskeskusteluihin.

Viimeksi tänä aamuna oli paikallisaviisi Länsi-Savon paperiversiossa, että esim. liigalisenssiin on rahat ja liigaan ollaan valmiita. Ei kai sitä sen enempää tarvitse missään "hehkuttaa". Asiat ei siitä muutu, vaikka kuinka henkseleitä pärisyttäisi. Ilves on ensin pelaamalla voitettava neljä kertaa, ennenkuin tuo nousu on mahdollinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös