Liigakarsinnat palaavat 2006-2007

  • 135 114
  • 1 350
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
spämmäsin väärää ketjua, tännehän tämän piti tulla…

16 joukkueen suljettu Liiga
2 x 15 = 30 matsia ennen joulua
Tämän jälkeen kahteen lohkoon. 8 parasta ylempään ja 8 huonointa alempaan. Pisteet alkusarjasta säilyvät.
4 x 7 = 28 matsia ennen pleijareita
yhteensä runkosarja 58 matsia.

Säälipleijareihin ylemmänlohkon 2 huonointa ja alemman lohkon 2 parasta.
Voittajat paras 5 jatkavat kahdeksan joukkueen pelijareilla paras 7 systeemillä mestaruuteen.


Alkukaudella on panosta, sillä ylemmässä jatkosarjassa on helpompi päästä pelijareihin ja saa kovempia pelejä. Alemman jatkosarjankaan joukkueet eivät silti ole pois mestaruustaistelusta, sillä kaksi parasta pääse peljareihin. Jatkosarjoissa paljon tasaisia otteluita joukkueiden tasoeron ollessa pieni. Kukaan ei putoa, kukaan ei nouse. Kaksi joukkuetta siis lisää Liigaan.

Kyseessä on 10 + 10 mallin sovellus muunnettuna 8 + 8 ja antamalla alemmalle kastille yhden kauden aikana mahdollisuus siihen, mikä 10 + 10 mallissa olisi mahdollista kahden kauden aikana. Eli 8 joukkueen kaksi sarjaa, mutta kierto on yksi vuosi 10 + 10 mallin kahden vuoden sijasta.

juu . . ei toteudu. kunhan visioin.

Urpon kanssa kuitenkin aika samaa mieltä noin yleisesti.
 

Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eddie kirjoitti:
Mikä järki aikoinaan johti tähän täysin järjettömään tilanteeseen, että kaikilla nykyisillä seuroilla on täysi oikeus pitää liigapaikastaan kiinni, vaikka häviäisivät kaikki 56 ottelua kaudessa. Itse en tunne nykyään enään mitään sympatioita SM-liigan pikkuseuroja kohtaan.

Niin olen kanssasi pitkälti samaa mieltä, mutta tuossa puheenvuorossasi on vain pieni ajatuserhe; ei ole olemassa SM-liigan pikkuseuroja - sen sijaan on olemassa pikkuseurojen SM-liiga. SM-liiga Oy on kaiketi nykyisten 14 joukkueen hallinnassa. Miksi näistä seuroista joku haluaisi vapaaehtoisesti poistua? Ei kai yrityksistä oikein voi osakkaita poistaa vasten tahtoaan?
 
Viimeksi muokattu:

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Akke P. kirjoitti:
Ei kai muunkaltaisistakaan yrityksistä oikein voi osakkaita poistaa vasten tahtoaan?

Niin niin, tuo on nykytilanne. Eddien kysymyshän kuuluikin että mikä ihmeen järki (tai paremminkin sen puute) johti yllämainittuun tilanteeseen? Yhtäkkiä liiga suljettiin ja sen silloisista jäsenistä tuli liigan osakkaita.
Ei tarvitse ihmetellä miksi Mestis-seurojen kannattajat ovat nyreissään.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
thego kirjoitti:
OT: Ei myöskään pidä unohtaa että monet Liiga-seurojenkin kannattajat ovat nyreissään..
OT: KalPa ei olekaan Liigan osakas.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Bayern kirjoitti:
Ihan täyttä paskaa taas Urpolta. Jos sarjajärjestelmästä tehtäisiin oikeasti toimiva niin sekä SM-liiga, että Mestis olisivat kiinnostavia sarjoja ja seurat säilyttäisivät elinkelpoisuutensa molemmissa sarjoissa. Tällainen järjestelmä voisi olla esim 10 + 10 sarjat, joiden välillä olisi esim. 4 joukkueen karsinta. Olisi vaihtuvuutta, eikä kenenkään tarvitsisi putoamisen jälkeen pelätä kymmenen vuoden korpivaellusta.

Urpo puhuu seurojen yhteiskunnallisesta vastuusta. Miten Vaasassa tai Mikkelissä voidaan tätä toteuttaa, jos toiminnalta on viety pohja pois?

Urpo puhuu, että liigaan voi nousta, mutta ketään ei pudoteta. Puhuu jopa 16 joukkueen sarjasta kahdessa lohkossa. Ketä tämä sitten palvelisi? Jokainen tietää, ettei Suomen pelaajatuotanto riitä edes 14 tasokkaan liigajoukkueen ylläpitämiseen.

Onneksi tämä urpo saatiin eläkkeelle!

Rahastahan tässä on kyse, 16 joukkuetta tuo rahaa enemmän kuin 12 jne. Varsinkin kun tulevaisuus näyttää huonolta lisätulojen hankkimisen muilla keinoilla: nykyisten liigajoukkueiden yleisömäärän kasvattamisen kautta yms.

Ei urheilullisuudella, yhteiskuntavastuilla sun muilla ole mitään tekemistä nykyisen jääkiekon SM-Liigan tai Mestiksen kanssa. Jos ajatellaan urheilullisuuden ja liigan tason kannalta tuo Salama 15:n teksti on varsin kannatettava malli, joukkueita voisi supistaa 10: liigassa ja viimeinen karsisi Mestiksen voittajan kanssa.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hyvä uutinen että liigakarsinnat palaavat. Huonoa on se että mahdollinen nuosu ei tapahdu pelillisesti vaan puhtaasi byrokraattisista syistä. Eli kabinettipeliä.

Omasta mielestäni on käsittämätöntä, että jos Mestisjoukkue (esim. Jukurit) voittaa pelillisesti (esim. Kalpan), mahdollinen nousu ratkaistaan sikaria polttaen ja renault -konjakkia nauttien jossain saunaillassa. Muistamme varmaankin että Kärpät nousivat pelaamalla liigaan taannoin, kukistamalla Pelicansin. Urpo ja Turpot kuitenkin päättivät, että hei eipäs pudotetakkaan Pelicanssia liigasta pois. Pelicans sai armon käydä oikeudesta. Miten tämä armosta annettu liigapaikka sitten alkuvaiheessa vaikutti Pelicansin suorituksiin, esim. taloudellisesti ? Pelicanshan taisi olla aika suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja käytännössä katsoen konkursissa? Vain viime hetken rahalliset sijoitukset pelastivat Pelicansin.

Kuten monet ovat aiemmin kommentoineet, on Urpon puheet taas sitä tyypillistä paskaa, ei Mestikseen putoaminen tapa. Itse voisin sanoa, että jopa päin vastoin?

Totuushan on se, että 14:sta joukkueesta 10 on tehnyt suuria tappioita. Joskus ne Salonojan eurotkin loppuu... Tietyt joukkueet ovat joutuneet haalimaan kasaan suurella rahalla joukkueen, jolla yritetään pärjätä sekä taloudellisesti että myöskin pelillisesti liigassa. Osa huonolla menestyksellä ja osa vielä huonommalla. Blues on tästä hyvä esimerkki...

Itse olen sitä mieltä, että jos esim. Saipa sattuisi häviämään Jukureille ja putoaisi Mestikseen, (josta voisi taas ensi kaudella pyrkiä liigaan pelillisellä tavalla ) saattaisi ko. joukkue saada jopa parannettua talouttaan.
Okei myönnetään, että näkyvyys Mestiksessä on heikompi kuin liigassa, mutta onko muka näkyvyys liigassa kovin hyvä kun pelit joita tv:ssä esitetään ovat maksukanavilla jossa katsojia on vähemmän kuin mitä oli maikkarilla. Mestiksessä joukkue pärjäisi pienemmällä budjetilla kuin liigassa, jolloin velkataakkaa pystyisi pienentään. En usko, että katsojamäärätkään kauheasti putoaisi mahdollisen mestiksen putoamisen vuoksi. Itse en hylkäisi joukkuetta jota kannatan sen takia että se pelaakin nyt Mestiksessä. Liigasta mestikseen pudonnut joukkue voisi vetää ainakin kotiotteluissa väkeä halliin, sillä joukkue on varmasti suurempi ennokkosuosikki kuin esim. Jokipojat ?

Liigasta putoaminen vaikuttaisi myös putoamisvaarassa oleviin joukkueisiin. Jos liigasta voi pudota, ei kenelläkään ole varaa tyhjentää pelaajapajatsoaan laskemalla tammikuussa huippupelaajia pois kokoonpanostaan muihin joukkueissin. Tällä estettäisi fanien ja sponsorien pettäminen. Fanit ja sponsorit ovat loppupeleissä ne jotka liigajoukkueen taloutta ainakin osittain pyörittävät. Itse jos olisin sponsori, tuntisin tulleeni petetyksi. Jos sijoitan summan x tiettyyn joukkueeseen, toivoisin ko. joukkueen taistelevan loppuun asti. On todella munatonta nostaa kädet pystyyn tammikuussa ja luovuttaa kun ei ole riskiä pudota liigasta.

Summa summaarum, edessä ovat mielenkiintoiset ajat. Katsotaan mitä tulevan pitää ja ketkä karsivat keväällä. Jos taas käykin niin, että Mestiksen joukkue voittaisi ja taloudellisetkin syyt ovat kunnossa ja joukkue nousee liigaan on liigassa taas pariton määrä joukkueita, joten tasapuolisen (tosin systeemi ei ole tasapuolinen nytkään vaikka joukkuiden määrä on parillinen ) liigajärjestelmän laatiminen olisi mahdotonta.
 

Bondarev

Jäsen
SergeiK kirjoitti:
OT: KalPa ei olekaan Liigan osakas.

OT: Onkohan tuo enää tuoretta faktaa? Itsellä on sellainen käsitys, että tilanne olis muuttunu tämänkauden aikana. Ainakin KalPa Hockey Oy:n varapuheenjohtaja Mika Sutinen puheli taannoin MTV3:sen haastattelussa, että KalPalla on tällä hetkellä n. 400 000 € edestä SM-Liiga OY:n osakkeita. Joko tuo sitten riittää ns. täysosakkuuteen? Kertokoon ken tietää?

- KalPallakin on vajaan 400 000 euron sijoitus SM-liigan osakkeisiin. Jos ajatellaan urheilullisesta näkökulmasta, loputtomiin suljettu sarja ei ole kenenkään etu, Sutinen sanoo.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Niilo kirjoitti:
Liigasta putoaminen vaikuttaisi myös putoamisvaarassa oleviin joukkueisiin. Jos liigasta voi pudota, ei kenelläkään ole varaa tyhjentää pelaajapajatsoaan laskemalla tammikuussa huippupelaajia pois kokoonpanostaan muihin joukkueissin.
Mikä seura on noin tehnyt case Machuldan jälkeen?

Jos liigakarsinnat joskus tulevat (toivottavasti eivät) niin mahdollisen putoajan voi huoletta pudottaa kaksi sarjatasoa alas, koska konkurssi on varma. Yksikään joukkue ei tule kestämään putoamista ilman konkurssia. Ja on aivan turha syyttää pelkästään seurajohtajia asiasta kun oikea suunta on pelaajat.

Se miten liigaseurat saavat parannettua tulojaan (tai edes pidettyä tulotason samana kuin kulut) myös sarjatasoa alempana on sitten taas eri ketjun asia.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
eagle kirjoitti:
Oliko tämä nyt joku vitsi? Kun näitä tapauksia löytyy ihan tässä parin viikon sisältä muutamakin seura...

Kysyjä kai ajatteli että pelaaja olisi kaupattu vain tämän kauden loppuun asti ja palannut ensi kaudeksi takaisin? Muutenhan tämä on ihan normaalia toimintaa, esim. Marttinen ei olisi JYPissä jatkanut niin vittuako sitä loppukautta kattelee.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Master Chief kirjoitti:
Kysyjä kai ajatteli että pelaaja olisi kaupattu vain tämän kauden loppuun asti ja palannut ensi kaudeksi takaisin? Muutenhan tämä on ihan normaalia toimintaa, esim. Marttinen ei olisi JYPissä jatkanut niin vittuako sitä loppukautta kattelee.

Niin tämähän säännöillä kiellettiin, niin aika mahdotonta sitä on tapahtua. Ainakin virallisesti siis näin väitettiin tapahtuneen.

Niin normaalia nykyliigassa, onkos se sitten yksi hyvä lisä näistä mahtavista asioista mitä suljettu liiga on tuottanut... ainiin en muista oikein mitään hyvää mitä suljettu liiga olisikaan tuonut. Noh sen että lisää aikaa seurata jalkapalloa, kun runkosarja on niin merkityksetön.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
eagle kirjoitti:
Niin tämähän säännöillä kiellettiin, niin aika mahdotonta sitä on tapahtua. Ainakin virallisesti siis näin väitettiin tapahtuneen.

Niin normaalia nykyliigassa, onkos se sitten yksi hyvä lisä näistä mahtavista asioista mitä suljettu liiga on tuottanut... ainiin en muista oikein mitään hyvää mitä suljettu liiga olisikaan tuonut. Noh sen että lisää aikaa seurata jalkapalloa, kun runkosarja on niin merkityksetön.

Niin siis kiellettiin ulkomaalaisten pelaajien osalta.

Aivan normaalia toimintaa tuo on muissakin ammattilaissarjoissa, kuten NHL:ssä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Master Chief kirjoitti:
Niin siis kiellettiin ulkomaalaisten pelaajien osalta.

Aivan normaalia toimintaa tuo on muissakin ammattilaissarjoissa, kuten NHL:ssä.

Arvasin että vedetään NHL-kortti esiin, MUTTA NHL'ssä saadaan aina jotain vaihdossa. Suomessa ei. Mielestäni jos vaikkapa Tappara olisi hankkinut Wallinheimon ja antanut vaihdossa Enlundin, niin tilanne olisi aivan toinen. Tai Jokerit aikoinaan jonkun junnun, jne.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
eagle kirjoitti:
Niin normaalia nykyliigassa, onkos se sitten yksi hyvä lisä näistä mahtavista asioista mitä suljettu liiga on tuottanut... ainiin en muista oikein mitään hyvää mitä suljettu liiga olisikaan tuonut. Noh sen että lisää aikaa seurata jalkapalloa, kun runkosarja on niin merkityksetön.

Syitä tämän hetkiseen tilanteeseen voi hakea ja syyttelypeliä aina harrastaa, mutta tässä ajassa ja vallitsevissa olosuhteissa on kauden runkosarjaan melko todennäkösesti lopettavan seuran kannalta ihan fiksua ottaa hyöty irti pelaajasta, joka poistuu joukkueesta joka tapauksessa kauden päätteeksi. Mikä esmes JyPia tai Ässiä esti tekemästä pieniä viilauksia, mistä uhka tulee? Miksi roikottaa motivaationsa kanssa painivaa/keväällä maisemaa vaihtavaa pelaajaa mukana, jos siirrolla vaikkapa Ruotsiin irtoaa jokunen pennonen taskuun. Moraaliset syyt? Heh!!! Ja miten niin ei saa mitään tilalle? Kyllähän sen rahankin, kuten Änärissä varausvuorot, voi satsata tulevaisuuteen.

Jokanen seura ajaa vallitsevissa olosuhteissa ja sääntöjen rajoissa omaa etuaan, oli sarjataso mikä tahansa. Ei kai se sen kummempaa ole.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
aceman81 kirjoitti:
Syitä tämän hetkiseen tilanteeseen voi hakea ja syyttelypeliä aina harrastaa, mutta tässä ajassa ja vallitsevissa olosuhteissa on kauden runkosarjaan melko todennäkösesti lopettavan seuran kannalta ihan fiksua ottaa hyöty irti pelaajasta, joka poistuu joukkueesta joka tapauksessa kauden päätteeksi. Mikä esmes JyPia tai Ässiä esti tekemästä pieniä viilauksia, mistä uhka tulee? Miksi roikottaa motivaationsa kanssa painivaa/keväällä maisemaa vaihtavaa pelaajaa mukana, jos siirrolla vaikkapa Ruotsiin irtoaa jokunen pennonen taskuun. Moraaliset syyt? Heh!!! Ja miten niin ei saa mitään tilalle? Kyllähän sen rahankin, kuten Änärissä varausvuorot, voi satsata tulevaisuuteen.

Jokanen seura ajaa vallitsevissa olosuhteissa ja sääntöjen rajoissa omaa etuaan, oli sarjataso mikä tahansa. Ei kai se sen kummempaa ole.

No ei kai tästä nyt olekkaan epäselvyyttä? Siis etteikö se olisi fiksua seurojen taholta. Vaikka se kuinka olisi liigaa lisää tylsistyttävää ja seurojen faneista osa kokisi esim. kausikortin haltijoina että kustaan silmään. Ei kyse nyt ole siitä etteikö seuroille se olisi fiksua ja ettenkö esim. itse tekisi samaa tuossa tilanteessa.

Kyse on vain siitä että nykyinen tilanne kannustaa seuroja tekemään näitä ratkaisuja ja eipä se ainakaan runkosarjan tasoa nosta tai otteluiden mielenkiintoa lisää. Tai tuotetta markkinoi.

Sano toki missä puhuin aiemmin moraalista? Olisin toki voinut niistäkin puhua ja kyllä se faneja kohtaan(niitä kausikorttilaisia) on pientä vitutusta varmasti jos seura ns. luovuttaa kun sarjaa ~15 kierrosta jäljellä tms.

Niin ja vertailu NHL'n edelleen ontuu, kyllä se on vähän eri asia säästää se muutama tuhat tai muutama kymmenentuhatta, sillä kun ei kuitenkaan muuta kuin estetä ehkä suuremmat tappiot(tappioitahan tuntuu kokoajan tulevan kuitenkin). "Pikkaisen" eri asia saada NHL'ssä ensimmäisen tai vaikka toisenkin kierroksen varausvuoro kuin säästää 30ke jonkun pelaajan palkassa.
 

Salama44

Jäsen
Baissen kirjoitti:
Kaikki jotka PELKÄÄVÄT avointa liigaa ja karsintoja ovat mielestäni VELLIHOUSUJA sekä LIIMAKOKKEJA! Peittävät sen kaikenmaailman sepityksiin ja uhkakuviin siitä kuinka puoli Suomea menee konkurssiin jos tässä maassa ruvetaan taas URHEILEMAAN!
No, tämän hetken peliesityksillä ei kenenkään tarvitse pelätä karsinnoissa Sportia. Sunnuntaina tuskainen 3-2 vierasvoitto Koo-Vee:stä ja tänään takkiin KooKoo:lta kotiedusta huolimatta 1-3. TuTo voi sen sijaan tämän hetken peliesityksillään antaa jonkinlaisen vastuksen Liigajoukkueille.
 

Salama44

Jäsen
Masculine kirjoitti:
Näitä Vaasalaisten juttuja kun on lukenut , niin melkein toivoisin että joku muu seura nousisi liigaan , saisipahan kuulla taas monta uutta selitystä miten se nousu ei taaskaan onnistunut.
Viime kerralla nousu jäi kiinni siitä, että KalPa voitti Mestiksen finaalin otteluvoitoin 3-0 ja maalierolla 11-0.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
eagle kirjoitti:
No ei kai tästä nyt olekkaan epäselvyyttä? Siis etteikö se olisi fiksua seurojen taholta. Vaikka se kuinka olisi liigaa lisää tylsistyttävää ja seurojen faneista osa kokisi esim. kausikortin haltijoina että kustaan silmään.

Tähän on pakko sen verran puuttua, että mahtaakohan koko maasta löytyä kausikorttilaista joka näin tuntisi?

Itse asiassa koko "faneja kustaan silmään" hokema on täyttä huuhaata ja urbaanilegenda, mistä todisteena nähtäneen se, että sitä hokevat vain niiden seurojen kannattajat jotka eivät ole kyseisessä tilanteessa koskaan olleet.

a) kausikortin ostajalle on täysin sama ketkä siellä surffailevat, jollei mahkuja PO-peleihin ole. Peleissä käydään ja sillä selvä.

b) itse olisin kokenut jopa tyhmyytenä jollei Ässät olisi K.Kuuselaa ulostanut, niin paljon hyvää kuin mies joukkueelle saikin aikaan.

c) jos sisimmässään tuntee itsensä kusetetuksi sen takia, että on ostanut kausikortin, oma joukkue laahaa 40 pisteen päässä viivasta ja kentällä jäähdyttelee pari avainpelaajaa vähemmän, niin look no furher - ostopäätöksen tekijä löytyy peilistä.
 

Salama44

Jäsen
Daespoo kirjoitti:
Summasummarum, jos pyrit todistamaan että NHL ja SM-liiga ovat totaalisen erilaisia niin epäonnistuit siinä pahasti. SM-liiga on matkinut NHL:ää niin monessa asiassa ja lähestyy koko ajan sitä muutenkin.
Kyllä suljetun Liigan malli on haettu Pohjois-Amerikan ammattilaissarjasta, mutta eri asia on soveltuuko se tänne. Jos Mestisjoukkueista tehdään pelkkiä farmijoukkueita jämäpelaajilla, niin palveleeko se jääkiekon kehittymistä Suomessa.
 

Salama44

Jäsen
JJ IFK kirjoitti:
Edelleen, suurin epäkohta SM-liigassa tämän suljetun sarjan sijasta on liian iso joukkuemäärä. Jo nyt ei tiedä itkeäkkö vai nauraa kun nämä Kalpat ja Pelicansit käy Helsingissä ottamassa 8-1 turpiin.
Olet tainnut unohtaa sen Pelicansin 10-1 voiton Helsinkiläisestä joukkueesta!
 

East

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän jätti ja susirajan punamusta
Eddie kirjoitti:
Itse en tunne nykyään enään mitään sympatioita SM-liigan pikkuseuroja kohtaan. Enemmän melkein toivon jonkun konkurssiin menemistä, että herättäisiin todellisuuteen.
Itse asiassa taitaa olla niin, että pahimpia tappioita ovat tehneet ns. isommat seurat. Väittäisin, että pikkuseurojen talous on paljon realistisemmalle pohjalle rakennettu tällä hetkellä. Menestystäkään ei toki helposti tule, koska tässäkin asiassa annetaan etumatkaa isoihin...

Minä puolestani toivon, että isojen seurojen taloudellinen persmäki herättäisi koko SM-liigan (ja etenkin nämä eräät vähän isomman budjetin seurat) tajuamaan, ettei taaloilla voi ikuisesti nokittaa ja ettei se ole yksinomaan tie hyvään pelilliseen menestykseen.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Salama44 kirjoitti:
Olet tainnut unohtaa sen Pelicansin 10-1 voiton Helsinkiläisestä joukkueesta!

Olen samaa mieltä, mutta tuo rökäletappio oli kyllä niitä "once in a lifetime"! Pistän sen täysin juoppo-Bobin ja hänen aseenkantajansa Coolenin piikkiin!

Siltikin Pelicans ei lukeudu samaan luokkaan kuin Kalpa. Pelsut kuuluu liigaan ilman muuta!
 
Viimeksi muokattu:

Handyy

Jäsen
Mielenkiintoista, että tämä liigakarsintapäätös tehtiin siirtorajan umpeutumisen jälkeen. Olisikohan tämän hetken hännillä olevat joukkueet käyttäytyneet eri tavalla mikäli tieto olisi tullut esille kuukausi sitten?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Handyy kirjoitti:
Mielenkiintoista, että tämä liigakarsintapäätös tehtiin siirtorajan umpeutumisen jälkeen. Olisikohan tämän hetken hännillä olevat joukkueet käyttäytyneet eri tavalla mikäli tieto olisi tullut esille kuukausi sitten?
Kalpaa varoitettiin ennen siirtoikkunan sulkeutumista, että mitään pelaajakauppaa tulla hyväksymään. Sama tieto on ollut käytössä kaikilla muillakin joukkueilla.
Suoranaista karsintapäätöstähän ei ollut vielä silloin tiedossa, mutta varsin maltillisesti ovat peräpään joukkueet olleet liikkeellä mitä nyt Jyp vähän "tervehdytti talouttaan".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös