Kyllähän sekä Lukko että HIFK antavat kaudesta toiseen valtavasti tasoitusta muille sillä, että päävalmentajansa ovat sarjan heikointa kolmannesta, kun taas rosterit paperilla pääsääntöisesti kärkiviisikossa; hämmästellä täytyy, millä meriiteillä Peltonen ja Lämsä valmentavat edelleen Liigassa (etenkään näissä "suurseuroissa"), ja miten esim. HIFK voi epäonnistua valmentajarekryissään kerta toisensa jälkeen, kun rahaa on muuten vaikka mihin.
Ensi kaudelle miellän myös Pelicansin erittäin ison floppiriskin joukkueeksi valmentajakaksikosta Yli-Junnila-Virta johtuen: vaikka Ylli on koutsannut pitkään Pelsu-organisaatiossa, on hän Liiga-tasolla päävalmentajana täysin katsomaton kortti, ja apuvalmentaja-Virta tehtävässään koko sarjan heikoimpia, ellei heikoin, näin Hämeenlinnan-kokemusten perusteella.
Viime kaudella odotetun paskasti rämpinyt Maso Lehtosen HPK saattaa puolestaan alkavalla kaudella tosissaan kamppailla pääsystä 14 sakkiin, sillä seuraan saatiin jollain taikatempulla Virran tilalle kakkoseksi Atu Selin, joka tuo taatusti organisaatioon sekä vaatimustasoa että rutinoituneen Liiga-valmentajan osaamista. Sitä olisi totta vie kaivattu jo viime kaudella.