Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

  • 721 727
  • 3 062

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jotenkin tosi mielenkiintoista (taas) lukea palstaveljien arvioita Jukurien ensi kauden voimasuhteesta, siis jonkunlaisesta arviosta tulevaan kauteen.
Tässä on jollakin tapaa hämmennyksen vallassa itsekin, näin tekojääajalta asti fanina olleena. Onhan Mikkelissä nähty kaikenlaista menneinä vuosikymmeninä, mutta viime kausien urheilullista menestystä ei varmasti kukaan osannut vaikkapa kolme vuotta sitten ennustaa.

Aika paljon tuntuu ihmisten mielissä Jukurien viime kausien menestys painottuvan Jokisen suuntaan. En missään nimessä väheksy OJ:n vaikutusta joukkueen menestykseen, mutta täytyy muistaa, että hän oli vain yksi palanen, vaikkakin merkittävä, seuran toiminnassa. Mielestäni Jukurien kohdalla monen arviointi pysähtyy päävalmentajaan. Jokisen arvoa nostaa toki se, että varsinkin viime kaudella hänellä oli käytännössä vain Lyde Lydman apunaan. En lähde Lyden kykyjä tässä arvioimaan, mutta kapea tuo valmennus silti oli. Toki moni kärkipään pelaaja on nyt vaihtanut maisemaa, mutta tällaisessa hyökkäyspään mullituksessa on aivan turha alkaa ynnäilemään esim. lähteneitä pisteitä jne. Aivan typerää matematiikkaa, kun joukkue on kuitenkin lähtöönsä taas aivan uusi.

Nyt jos siirrytään tulevaan kauteen, jota monet ennakoivat Jukureilta heikoksi (sijat 13-16), niin kannattaisi kiinnittää huomiota esim. koko valmennuskaartiin. Tuomainen-Ahvenjärvi-Welling on sellainen kolmikko Suomessa, että jos puhutaan vaikka pelaajien kehittämisestä eteenpäin (esim. NHL), niin mistä löytyy pätevämpi kolmikko? Jos peilataan pariin viime kauteen, niin aika luottavaisin mielin tässä ainakin valmennuksen osalta voi mielestäni olla. Jollakin voi toki olla eriävä mielipide. Jokisen eka kauteen lähtiessä fiilis oli ihan jotain muuta,

Pelaajiston osalta kasaaminen on vielä kesken (ainakin osittain), mutta ei tuo huonolta näytä. Maalivahtien osalta pari Ruusu-Anttila on selkeästi parempi lähtökohta kuin vuosi sitten. Ruusu nousi mm. 7:llä nollapelillään kuitenkin Liigan veskarieliittiin ja jopa MM-leirille. Tämä osa-alue on Jukureissa ainakin parempaa keskitasoa muihin verrattuna.
Pakisto on muuttunut vain kahden kärkipakin vaihdoksen verran. Vahvistuksia saattaa olla vielä tulossa, mutta varsinkin viime kaudella huimasti kehittyneen Soinin jatko oli tärkeää.
Hyökkäys on mennyt eniten uusiksi. Uusista pelaajista mm. Haatanen, Hämäläinen ja Moilanen ovat jo todistaneet pystyvänsä pelaamaan liigatasolla, jopa tulosta tehden. Moilanen toki Tapparassa pienemmässä roolissa. Useita ulkomaalaisia on myös liittynyt joukkueeseen, joista ei varmuudella vielä voi enempää sanoa. Mahdollisuudet ovat kuitenkin ihan hyvät.

Noh, tällä palstalla Jukurit on aina rankattu pohjille. Oma veikkaus viime kauteen oli kahdeksas ja alakanttiinhan se meni. Ennakkoveikkauksissa muihin verrattuna taisin kuitenkin menestyä ihan hyvin. Liigan historiankirjat pysynevät ensi kaudella siltä osin ennallaan, ettei Jukurit viimeseksi tule jäämään. Tarkemman arvauksen sijoituksesta kerron kokoonpanon vahistuttua.
 
Viimeksi muokattu:

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
@Jape En enää muista kuka teillä oli viime kaudella kakkosveskari mutta Eetu Anttilasta Ruusu ei tule saamaan juurikaan tulitukea, eli ei kannata paljon laskea Eetun varaan. Toki kaikkea voi tapahtua ja Eetu löytää jonkun ihmeellisen jumalmoodin. Turussa jätkä oli kokoajan rikki ja kunnossa ollessaan ei todellakaan häikäissyt. Odotuksiin nähden siis, hutihankinta.
Toivon tietysti että Eetu löytää uuden tason.
 
Nynoamous

Jäsen
Nyt jos siirrytään tulevaan kauteen, jota monet ennakoivat Jukureilta heikoksi (sijat 13-16), niin kannattaisi kiinnittää huomiota esim. koko valmennuskaartiin. Tuomainen-Ahvenjärvi-Welling on sellainen kolmikko Suomessa, että jos puhutaan vaikka pelaajien kehittämisestä eteenpäin (esim. NHL), niin mistä löytyy pätevämpi kolmikko? Jos peilataan pariin viime kauteen, niin aika luottavaisin mielin tässä ainakin valmennuksen osalta voi mielestäni olla. Jollakin voi toki olla eriävä mielipide. Jokisen eka kauteen lähtiessä fiilis oli ihan jotain muuta,
Perusteletko tämän kohdan, kiitos?
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Tuomainen-Ahvenjärvi-Welling on sellainen kolmikko Suomessa, että jos puhutaan vaikka pelaajien kehittämisestä eteenpäin (esim. NHL), niin mistä löytyy pätevämpi kolmikko? Jos peilataan pariin viime kauteen, niin aika luottavaisin mielin tässä ainakin valmennuksen osalta voi mielestäni olla.
Tuomainen ei vakuuttanut ainakaan KalPassa ollessaan juuri millään osa-alueella. Päinvastoin, Kuopiossa taidettiin kollektiivisesti huokaista helpotuksesta, kun mies vaihtoi maisemaa.

Voihan se toki olla, että aika Iisalmessa on tehnyt ihmeitä. Omissa papereissani kuitenkin Tuomainen on sijalla 16 tulevan kauden Liiga-valmentajien rankingissa.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Perusteletko tämän kohdan, kiitos?
Jyväskylässä ainakin tiedetään Jusun osaaminen ja pitkä kokemus juurikin nuorten pelaajien kehittäjänä. Tämä siis omiin korviini kantautuneena tietona. Welling on jo kokenut koutsi mm. Liigan kakkosena. Rauman jälkeen tehnyt Lahdessa hyvää työtä.
Lähinnä tässä tarkoitin että Tuomaisella on kokeneet apukoutsit ja kolmikko vaikuttaa ainakin värilasein arvioituna vahvalta.
Toki täällä arvioidaan valmennusta pääkoutsipainotteisesti ja tässä vertailussa Tuomainen ei varmasti nouse kovin korkealle, ainakaan ennakkoon.
Tosin onhan Veke sentään Vierumäen käynyt ja kokenut koutsi, joten tilanne kolmen vuoden takaiseen on Mikkelissä huomattavasti parempi, kun tänne tuli joku keltanokka rapakon takaa.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
@Jape En enää muista kuka teillä oli viime kaudella kakkosveskari mutta Eetu Anttilasta Ruusu ei tule saamaan juurikaan tulitukea, eli ei kannata paljon laskea Eetun varaan. Toki kaikkea voi tapahtua ja Eetu löytää jonkun ihmeellisen jumalmoodin. Turussa jätkä oli kokoajan rikki ja kunnossa ollessaan ei todellakaan häikäissyt. Odotuksiin nähden siis, hutihankinta.
Toivon tietysti että Eetu löytää uuden tason.
Eetun taustat ovat kyllä tiedossa, mutta vahva luotto on että Riku Heleniuksen valmennuksessa ottaa steppiä eteenpäin. Toivottavasti tosiaan pysyy ensinnäkin ehjänä.
 
Nynoamous

Jäsen
Jyväskylässä ainakin tiedetään Jusun osaaminen ja pitkä kokemus juurikin nuorten pelaajien kehittäjänä. Tämä siis omiin korviini kantautuneena tietona. Welling on jo kokenut koutsi mm. Liigan kakkosena. Rauman jälkeen tehnyt Lahdessa hyvää työtä.
Lähinnä tässä tarkoitin että Tuomaisella on kokeneet apukoutsit ja kolmikko vaikuttaa ainakin värilasein arvioituna vahvalta.
Toki täällä arvioidaan valmennusta pääkoutsipainotteisesti ja tässä vertailussa Tuomainen ei varmasti nouse kovin korkealle, ainakaan ennakkoon.
Tosin onhan Veke sentään Vierumäen käynyt ja kokenut koutsi, joten tilanne kolmen vuoden takaiseen on Mikkelissä huomattavasti parempi, kun tänne tuli joku keltanokka rapakon takaa.
Oliko myös niitä nimiä, joita nämä kaverit on kehittäneet huipulle (esim. NHL)?
En siis kyseenalaista heidän osaamistaan, ihan vilpittömästi olen kiinnostunut.
 
Nikez4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,Boston,Newcastle

Voin kyllä sanoa että ei Welling täällä mitään hyvää työtä tehnyt. Ensin oli hetken aikaa hölön apukoutsina kunnes vaihtoivat Yllin kanssa paikkaa niin että Wellingistä tuli U-20 päävalmentaja ja ei se homma oikeen siellä junnuissa toiminut ja hän olikin isoimpia syitä sille miksi junnut oli niin huonoja.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Oliko myös niitä nimiä, joita nämä kaverit on kehittäneet huipulle (esim. NHL)?
En siis kyseenalaista heidän osaamistaan, ihan vilpittömästi olen kiinnostunut.
Onhan niitä varmasti montakin, mutta nopealla tsekkauksella ainakin Olli Määttä ja Sami Niku ovat Jusun valmennuksessa edenneet urallaan.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan niitä varmasti montakin, mutta nopealla tsekkauksella ainakin Olli Määttä ja Sami Niku ovat Jusun valmennuksessa edenneet urallaan.
Tuo NHL juttu on vähän liioittelua, vaikka noista D-team - JYP Akatemia ajoilta jalostui monta pelaajaa kotimaan sarjoihin ja muuallekin.

Toki myös Määttä hyppäsi Amerikkaan jo nuorena ja Niku aika nuorena Liigan puolelle. Kerkesikö Määttä pelata reilut 20 peliä Mestistä tuolla kaudella.

Ahvenjärvi on varmasti hyvä nuorten pelaajien kanssa, mutta ei ehkä kannata liioitella. Mutta se on totta että nuo JYPin alla toimineet Mestis joukkueet tuottivat/veivät eteenpäin aika ison porukan pelaajia, jotka ovat nykyään ihan laatupelaajia.

Toimiva systeemi kieltämättä, kun katsoo noita rostereita, mutta liian kallis. Eikä noista pelaajista lopulta hyötynyt aina todellakaan JYP, kun lopullinen steppi sattui jossain muualla.
 
Viimeksi muokattu:

Jarzki

Jäsen
Ahvenjärvellä on hyviä näyttöjä Mestiksessä nuorten pelaajien kehittämisestä. Oli Jyväskylässä iso palanen pelaajapolun luomisessa Liigaan asti, toimien kuitenkin lähinnä Mestiksessä. Jusun työtä jyväskyläläisen jääkiekon eteen arvostan kuitenkin korkealle, mutta en tiedä onko sillä mitään merkitystä, kun toimii Liigassa valmentajana. Liigassa ei mitään varsinaisia näyttöjä, joten tuota Jukureiden valmennuksen vahvaksi väittämistä Liigaan ei mielestäni mikään oikea fakta puolla. Positiivista toki se, että Ahvenjärvellä ja Tuomaisella on edes hieman yhteistä historiaa.

Tuomaisesta ei Jyväskylän ajalta jäänyt mitään mielikuvaa ainakaan laadukkaasta ammattilaisesta, mutta onhan se mahdollista että nykyään sitä on. Jyväskylässä vedettiin Jusun ja Tuomaisen Liiga-uran aikaan muutenkin melko vihkoon, joten ei se mikään absoluuttinen totuus ole, että nyt ei voisi saada sentään jotain aikaan. Mutta että vahva valmennus Liigaan, hieman epäilen vielä.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valmennus, hyökkäys ja maalivahdit heikkoja IFK:ssa, mutta ei pakisto kyllä liigatasolla mitenkään huono.

Luke Martin - Ronald Knot
Tony Sund - Ilari Melart
Aron Kiviharju - Petteri Lindbohm
Oskari Manninen - Einari Luhanka

Sund oli pelasi todella hyvän kauden ennen loukkaantumista, toivottavasti taso pysyy samana.
 
BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Valtosta ja uimalakin jälkeen
En jaksa selata läpi, mutta kyllä kait Sport on jo saanut vapautuksen siirtyä valmistautumaan kauteen 2025-2026
 
Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Valmennus, hyökkäys ja maalivahdit heikkoja IFK:ssa, mutta ei pakisto kyllä liigatasolla mitenkään huono.

Luke Martin - Ronald Knot
Tony Sund - Ilari Melart
Aron Kiviharju - Petteri Lindbohm
Oskari Manninen - Einari Luhanka

Sund oli pelasi todella hyvän kauden ennen loukkaantumista, toivottavasti taso pysyy samana.
Hyökkäyskään ei mielestäni ole mikään ihan surkea. Löytyy Lehterä, Pakarinen, Vesalainen, Kodytek ja Marleau. Taustalta tulitukea antavat Mäkiaho, Mieho ja Kaskimäki. Pohjakentissä myös kokeneita ratsuja tohon rooliin. Puolustus on myös ihan hyvä ja materiaaliltansa leveä, ainoa kysymysmerkki on puolustuksen kiekollisuus. Mielestäni se on liian köykäinen kiekollisesti sillä kiekollisesti hyviä ovat ainoastaan Martin, Sund ja Kiviharju. Taponen maalivahtina mielestäni keskivertoa. Vaikea sanoa mille sijalle itse HIFK:ta veikkaisin, kun en ole suhteuttanut sitä muihin joukkueisiin. Pitää tietysti huomioida se oleellisin, että joukkuetta valmentaa minun mielestäni sarjan huonoin valmentaja Ville Peltonen.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Taustalta tulitukea antavat Mäkiaho, Mieho
Mitä tulitukea nämä antavat? Kumpikaan ei ole vielä urallaan yli kymmentä maalia kauteen tehnyt. Vastaavia tulituen antajia löytyy jokaisesta joukkueesta. Ehkä se hiertääkin HIFK:n rosterissa, että kovan kärjen takana ei hyökkäykseen oikein tuloksentekijöitä ole.

Joka tapauksessa ihan kärkipäätä tuo HIFK:n rosteri on.
 
Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Mitä tulitukea nämä antavat? Kumpikaan ei ole vielä urallaan yli kymmentä maalia kauteen tehnyt. Vastaavia tulituen antajia löytyy jokaisesta joukkueesta. Ehkä se hiertääkin HIFK:n rosterissa, että kovan kärjen takana ei hyökkäykseen oikein tuloksentekijöitä ole.

Joka tapauksessa ihan kärkipäätä tuo HIFK:n rosteri on.
Joo en siis tarkoittanut, että taustalta mitään poikkeuksellista laatua löytyisi, tossa on vaan pelaajat keiltä voi vähän pisteitäkin odottaa kärjen takaa. Mäkiaholta budjetoin 20-25 pistettä riippuen roolista ja Mieholta 15 pistettä.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
HIFK:lla nopealla vilkaisulla ei kovin suurta eroa viime kauteen. Muutama pelaaja vaihtunut, mutta pääosin samat pelaajat ja sama valmentaja. Voiko tulos kovin paljon parantua noista lähtökohdista?
 
Hattutemppu

Hyökkäys on ainakin selkeästi huonompi. Lähtijöitä Jääskä, Nättinen, Ikonen, Koivistoinen, Väänänen, Pihlström, Tallberg, (Kaskimäki?). Näiden tilalle tullut Mäkiaho, Mieho, Jasu, Hartikainen sekä Kodytek. Hankinnoista siis 4/5 on tasoa 3-4 kentän ukkoja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Edelliseen vielä lisäten:
Nättinen --> ???
Koivistoinen --> Kodytek
Väänänen --> Jasu
Ikonen --> Mieho
Tallberg --> Hartikainen
Pihlström --> Mäkiaho
Jääskä --> ???
Eli Jääskää ja Koivistoista ei ole korvattu. No, Tapparalla Levtchin, Liedeksen ja Camperin kokoinen aukko. Hankalaa on Liigalla kyllä ollut tänä kesänä, ei voi mitään.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiinnostaisi tietää millaisilla pelityyleillä joukkueet lähtevät kauteen? Onko härkälän lähdön myötä ässien träppi peli ohi? Ja Minkälainen on ylipäätään uusien valmentajien pelikirja.

Miettinen kuvasi Tepsiä EM-kisojen Espanjaan eli hyvin aggressiivinen ja modernia kiekkoa pelaava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös