Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

  • 962 417
  • 4 518

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen voi kyllä näillä näytöillä valitettavasti taas kerran pyyhkiä pois mestariehdokkaista. Kotona touhu on niin onnetonta etten kyllä jaksa uskoa tuon sakin voittavan pudotuspelisarjaa. Tiettyyn pisteeseen asti ostan tuon pointin asenteesta ja muusta mutta kun on vedetty 30 kotipeliä putkeen vituiksi niin vaikea uskoa että homma tosta noin vaan muuttuu kun pudotuspelit alkaa. Vieraissa toki homma kulkee ja sen ansiosta Ilves keikkuukin tuolla kärkisijoilla mutta valitettavasti joudutaan pelaamaan pudotuspeliotteluita myös kotona. Rosteri on todella kova joten katseet kääntyvät kyllä valmennukseen.

Jos nyt ajatellaan että vaikka Lukko tulisi Ilvekselle vastaan puolivälierissä ja Ilves onnistuisi kaksi kolmesta vieraspelistä voittamaan, tarkottaisi se silti että kaksi neljästä kotiottelusta olisi voitettava mikä on kyllä äärimmäisen epätodennäköinen skenaario. Toki pudotuspelisarjoja ei voi ajatella ihan näin suoraviivaisesti mutta tuossa oli se pointti että valitettavasti Ilves-leirissä saa olla jopa tyytyväinen pronssiotteluun pääsemiseen tänä keväänä.

Tapparakaan ei toki ole pelillisesti vakuuttanut joten veikkaanpa mestarin tulevan jostain muualta kuin Tampereelta tällä kaudella.
Valitettavasti olen täysin samoilla linjoilla. Toivon toki, että olen väärässä. Mutta harvoin olen:)

Ilveksen pelikirja on todella outo. Hyökkäyksiin lähtö on aivan sattuman kauppaa, jos vastustaja paineistaa kunnolla. Edelleen maalin hinta omiin on melko halpa. Useaan kertaan per ottelu vastustajat kiekottelee miten haluaa Ilveksen puolustusalueella. Pelataan jotain paikkapuolustusta, jossa hyökkääjät seisoo pujottelukeppeinä kun vastustaja menee minne haluaa.

Eilen ei ollut kyllä mitään jakoa vastata Kalpan nopeuteen ja kamppailuvoimaan. Hyvillä yksilösuorituksilla pelastettiin piste. Ilves näytti hitaalta, haluttomalta ja heikolta. Kuulostaa hieman negatiiviselta, mutta kun nämä eivät ole vain muutaman pelin havaintoja.

jos peli ei nyt jostain ihmeen kummasta täysin muutu niin pelkäänpä, ettei tänä vuonna päästä edes välieriin.

PS. Tuosta Tapparasta olen eri mieltä. Veikkaan, että menee näytöstyyliin päätyyn asti.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiinnosta tullut seurattua useammankin joukkueen pelejä viime aikoina. Siinä missä Kärppien pelaajat on vapautettu Marjamäen haamusta, niin naapuriseuran Ilveksen pelaaminen on ruvennut muistuttamaan alkukauden Kärppiä. Aivan kuin pelaajat eivät tietäisi missä kohtaa kenttää pitäisi olla ja muutenkin peli näyttää melkoiselta pakottamiselta.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Mielenkiintoiset pleijarit tulee kyllä. Siinä on kärkikuusikko mielestäni aika poikkeuksellisen samalla viivalla mitä mestaruuteen tulee, tietysti Tampereella pieni etumatka noin alkuun. Lukko ja KalPa sitten sieltä sääliviivan takaa potentiaalisia pistämään Tamperetta ahtaalle puolivälierissä. Puolivälierät sijojen 3-6 suhteen tulee olemaan kyllä erityisen herkulliset. Varmasti aivan saatanan tiukkoja ja tulisia sarjoja luvassa. Kärpät-IFK ja Pelicans-Jukurit olisi maukkaita pareja, mutta katsotaan kuinka käy.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
PS. Tuosta Tapparasta olen eri mieltä. Veikkaan, että menee näytöstyyliin päätyyn asti.
Kyllä Tapparastakin ne omat heikkoudet löytyy. Kaikilla tämänkin vuoden kärkiseuroilla on omat huonot osa-alueensa, ei Ilves ole tässä suinkaan ainoa.

Voittaja on se, joka parhaiten hyödyntää vahvuuksiaan ja paikata niillä omat heikkoudet. Liiga on tänä vuonna todella tasainen ja varmat mestarit löytää ainoastaan iltapulujen klikkiotsikoista.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lukko saattaa olla yllättävän vahva keväällä. Eikä Kalpaakaan voi suoraan ulos laskea. Siksi arvioinkin, että nyt käy niin että jompi kumpi Tamperelaisista tippuu puolivälierissä. Jos täytyy veikata niin se on Tappara. Ilves saa siitä helpomman tien välieristä finaaliin. Puolivälieriin on todennäköisesti tulossa parit Pelicans-Jukurit ja HIFK-Kärpät. Siitä jatkoon Pelsut ja IFK. Finaalissa HIFK on tyly ja vie kannun. Siinä loppukauden voimasuhteet.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Useaan kertaan per ottelu vastustajat kiekottelee miten haluaa Ilveksen puolustusalueella. Pelataan jotain paikkapuolustusta, jossa hyökkääjät seisoo pujottelukeppeinä kun vastustaja menee minne haluaa.

PS. Tuosta Tapparasta olen eri mieltä. Veikkaan, että menee näytöstyyliin päätyyn asti.
Näistä kohdista olen kyllä hieman eri mieltä. Eivät vastustajat mene meidän alueella minne haluaa, vaan keskusta on hyvinkin tukossa PAPPissa. KalPan maalit esim. tuli kahdesta tyhmästä keskialueella tapahtuneesta virheestä ja muuten KalPa pyöritti pääosin laidoilla ja ampui huonoista paikoista. Ilvekselle siunaantui melkein ne vaarallisemmat paikat, vaikka ne lukumäärällisesti kalpenikin KalPalle. Peli muistutti viikonloppuna hyvinkin paljon viime aikoina näkemiäni Tapparan pelejä. En sitä pidä niinkään kyllä hyvänä asiana.
 
Joo, onhan se Ilveksen puolustuspelaaminen tiivistynyt alkukaudesta, mutta edelleen olen sitä mieltä, että vastustajan hyökkääjillä on liikaa tilaa Ilveksen puolustusalueella. Toivotaan nyt, että ollaan vaan koko ajan tähdätty pleijareihin ja peliotteisiin tulee lisää potkua. Sen verran jäljessä oltiin luistelussa eilen Kalpaa.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sijat 3-6:

IFK: HPK, TPS ja KalPa kotona, Sport vieraissa
Kärpät: Kookoo kotona, Tappara ja Jukurit vieraissa
Pelsut: JYP ja Saipa kotona, Kookoo vieraissa
Jukurit: Ässät ja Kärpät kotona, KalPa vieraissa

Ja siitä arpomaan.
Kärppien on erittäin hankala kammeta neljän joukkoon. Kaikilla muilla helpompi ohjelma.

On kyllä niin tasaista, että sika mahdoton tuota on lähteä veikkailemaan. Pelsut lienee vahvimmilla. Sitten HIFK. Jukurit ja Kärpät ratkoo keskinäisessä.
 
Cinderblox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blue Jackets & Kraken
Lukko saattaa olla yllättävän vahva keväällä. Eikä Kalpaakaan voi suoraan ulos laskea. Siksi arvioinkin, että nyt käy niin että jompi kumpi Tamperelaisista tippuu puolivälierissä. Jos täytyy veikata niin se on Tappara. Ilves saa siitä helpomman tien välieristä finaaliin. Puolivälieriin on todennäköisesti tulossa parit Pelicans-Jukurit ja HIFK-Kärpät. Siitä jatkoon Pelsut ja IFK. Finaalissa HIFK on tyly ja vie kannun. Siinä loppukauden voimasuhteet.
Näin 4kk tuoreessa parisuhtessa Hifki-fanin kanssa pakko sanoa ei kiitosta poffeissa kohtaamiseen, en tiedä kestäiskö se sitä :D
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves taistelee runkosarjan voitosta ja on voittanut esimerkiksi viimeisestä 10 ottelustaan 8. Pistekeskiarvo tammikuun puolen välin jälkeen huitelee 2,3:ssa.

Miltähän meno näyttäisi, jos pelaajat tietäisivät, mitä kentällä pitäisi tehdä, kun tällä hetkellä eivät kuulemma tiedä...

On täälläkin asiantuntijoita moneen lähtöön.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Mielenkiinnosta tullut seurattua useammankin joukkueen pelejä viime aikoina. Siinä missä Kärppien pelaajat on vapautettu Marjamäen haamusta, niin naapuriseuran Ilveksen pelaaminen on ruvennut muistuttamaan alkukauden Kärppiä. Aivan kuin pelaajat eivät tietäisi missä kohtaa kenttää pitäisi olla ja muutenkin peli näyttää melkoiselta pakottamiselta.

Anna mä arvaan: oot katsonut pari peliä nyt, kun Tappara ei ole pelannut samaan aikaan ja ehkä eilisen KalPa-ottelun kolmannen erän, kun Tapparan peli oli jo ohi? Oli miten oli, niin tuossa analyysissä/vertauksessa ei ole päätä eikä häntää, vaikka se kauhean nerokkaalta keksinnöltä voikin tuntua.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
KooKoolla ja Tapparalla molemmilla edellisenä iltana ainakin noin lähtökohtaisesti aika raskaat ja haastavat pelit, joten noita joukkueita vastaan ihan mukavan lepoedun Kärpät ainakin saa.
Onneks ei oo Marjalate puikoissa. Lepoetu kääntyis vastustajan parempaan pelituntumaan ja omat jalat jäi syksyllä -22 Mikkeliin eikä oo sen jälkeen löytyny.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mikähän on Alivaltiosihteeri termein 'finger feeling' sijojen 3-6 sisällä? Kotietu kelpaa varmasti, mutta villi arvaus ettei kukaan halua HIFKiä vastaan puolivälierissä. 3. sijan nappaava saattaa sellaisenkin palkinnon saada. Toki, siinä voi sijotukset heilahdella vielä moneen suuntaan.
 
Saattaa olla että liigan viimeisellä kierroksella ratkaistaan sijat 5.-6 ottelussa Jukurit Kärpät. Jos Pelsut on varmistanut etukäteen helpohkolla loppuohjelmalla 3. sijan ja HIFK 4. sijan niin olisi mielenkiintoista katsoa kiinnostaako kuitenkin sija 6. enemmän...
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Jaa lisä tietoja voi kysyä fobalta.. itse mietin samaa, että jos on kotietu taskussa voihan sitä vikassa ottelussa tulla työtapaturma, että kohdataan suotuisa vastustaja.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves taistelee runkosarjan voitosta ja on voittanut esimerkiksi viimeisestä 10 ottelustaan 8. Pistekeskiarvo tammikuun puolen välin jälkeen huitelee 2,3:ssa.

Miltähän meno näyttäisi, jos pelaajat tietäisivät, mitä kentällä pitäisi tehdä, kun tällä hetkellä eivät kuulemma tiedä...

On täälläkin asiantuntijoita moneen lähtöön.
Ilves on kohdannut kahdessa viime kotipelissä Ässät ja Kalpan, joista olisi runkosarjan voittoa silmällä pitäen ehdottomasti pitänyt ainakin toisesta saada suora voitto. Eli panosta oli. Ei saatu kummastakaan. lisäksi oltiin sarjan kahdeksantena olevaa joukkuetta vastaan kenttäpelissä selkeästi huonompia.

Onko tämä mestaruutta hakevan joukkueen suorittamista, kun pleijarit alkaa parin viikon päästä?

No, kuten täällä aiemmin mainitsin, niin toivon, että peli paranisi. Mutta näillä näytöillä jatkoonmeno esim Lukkoa tai Kalpaa vastaan semeissä on todella pitkässä kuusessa!
 
Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Mielenkiinnosta tullut seurattua useammankin joukkueen pelejä viime aikoina. Siinä missä Kärppien pelaajat on vapautettu Marjamäen haamusta, niin naapuriseuran Ilveksen pelaaminen on ruvennut muistuttamaan alkukauden Kärppiä. Aivan kuin pelaajat eivät tietäisi missä kohtaa kenttää pitäisi olla ja muutenkin peli näyttää melkoiselta pakottamiselta.

5 voittoa putkeen. 8 voittoa 9 pelistä. Yksi tappio hyvää joukkuetta (HIFKiä) vastaan ja tuossakin heillä lepoetu.

Onko mestaruutta hakevan joukkueen suorittamista? On. Ei toki täydellistä.
 
Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
5 voittoa putkeen. 8 voittoa 9 pelistä. Yksi tappio hyvää joukkuetta (HIFKiä) vastaan ja tuossakin heillä lepoetu.

Onko mestaruutta hakevan joukkueen suorittamista? On. Ei toki täydellistä.
Taitaa vaan olla jokunen muukin joukkue tuossa 9 pelin otannalla vastaavilla ja paremmillakin tuloksilla menossa, jotta sillä perusteella taitaa vähän ruuhkaa siinä mestaruuspyttyjonossa olla.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Taitaa vaan olla jokunen muukin joukkue tuossa 9 pelin otannalla vastaavilla ja paremmillakin tuloksilla menossa, jotta sillä perusteella taitaa vähän ruuhkaa siinä mestaruuspyttyjonossa olla.

Siinä ei taidettu muuta väittääkään, vaan todettiin, että ihan mestaruutta hakevan joukkueen suorittamista tuo on ollut. Siinä ei nostettu Ilvestä muiden kärkijoukkueiden yläpuolelle, vaan toppuuteltiin harhaisen negatiivista kirjoittelua Ilveksestä. Tosiaan joukkue ei ole ollut pelillisesti parhaassa lennossa viime aikoina, mutta tulosta on silti syntynyt.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En minäkään väittänyt, että olisi väitetty. Totesin vaan, että ruuhkaa on jonossa.
Ja kertoo myös siitä, ettei Ilves todellakaan minään ennakkosuosikkina mestaruustaistoon lähde. Saman kokoluokan budjetilla varusteltuja joukkueita on 5-6 ja viime aikaisten pelien perusteella kuka vaan voi tiputtaa kenet vaan. Sinänsä mehukas tilanne!
 
Suosikkijoukkue
Tappara, AVS, Mustapha Lemieux
Itse olen eri mieltä tästä, että olisi tiukkaa ja useammalla joukkueella tasaisehkot mahdollisuudet mestaruuteen. Kyllä Liigassa on yksi aivan ylivertainen mestarisuosikki ja se on Ilves. Kaikki muut on haastajia ja ehkä tällä hetkellä lähimpänä (mutta silti todella kaukana) tulee HIFK, jolla kaiken mennessä nappiin voisi olla saumat pari voittoa kotiluolassaan napsia finaaleissa Ilvekseltä, mutta todennäköisemmin Ilveksen ja HIFK:n finaalisarja menisi Ilvekselle 4-0 tai 4-1.

Ilveksellä edelleen aivan ylivoimainen materiaali, valmennus, henkinen tila ja yleinen draivi, että ei tuota jyrää pysäytä mikään. Materiaaliedusta kertoo jo se, että liigan neljä parasta kenttäpelaajaa löytyy Ilveksestä (Suomi, Palve, Clendening, Niku).

Pronssista sitten tappelevat Pelicans, Lukko ja ehkä Kärpät. KalPa ja Tappara voivat toki yllättää ja haastaa pronssista, mutta en anna tälle suurta todennäköisyyttä.
 
Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Ihan mielenkiinnosta kysyn, miksi Lukko on kovempi suosikki pronssitaistoon kuin Kärpät (tai Tappara)? Tuntuu, että moni on täällä nostanut Lukon Kärppien ohi mitalipeleihin. Kärpillä on toki vaikea matka välieriin, mikäli puolivälierissä vastassa on HIFK, mutta onko Lukolla yhtään helpompi reitti?

Itse sanon, että suurimmat suosikit mestariksi ovat tällä hetkellä Tampereen joukkueet ja HIFK. Ihan pelkästään ylivertaisen pelaajamateriaalin vuoksi. Kärpät ja Pelicans voivat yllättää, mikäli kärkimiehet nousevat pleijareissa luokkaan "ylikylä".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös