Ehkä kiitämme kuitenkin dynastiamme rakentamisesta Leinosta, Pojua ja osaavaa hallitusta.Ja Tappara saa kiittää Mangardia, Honkalehtoa ym siitä, että on saanut rauhassa rakentaa dynastiaansa ilman todellista kilpailua.
Ehkä kiitämme kuitenkin dynastiamme rakentamisesta Leinosta, Pojua ja osaavaa hallitusta.Ja Tappara saa kiittää Mangardia, Honkalehtoa ym siitä, että on saanut rauhassa rakentaa dynastiaansa ilman todellista kilpailua.
Miten Tappara tarkalleen kopioi jyväskyläläisiä? Ja kaikki tietty voi kokea asiat eri tavalla, mutta mä en oo kyllä ikinä pitänyt Jypiä mitenkään erityisen tunteita herättävänä vastustajana, enkä oo kyllä huomannut ainakaan omassa kaveri- ja tuttavapiirissä mitään tuon tyyppistä. Itse asiassa päinvastoin.
Sport. Ulkopuolisen silmin Vaasassa ei tunnu olevan enää mitään kunnianhimoa tai strategiaa. Tulee ihan mieleeni Manngardin ajan Ilves. Joukkue taitaa olla edelleen isoin ja vanhin, mutta vaikea kuvitella sen hallitsevan muita tilastoja. Siis vaasalaiset ansaitsisivat parempaa (ja kukaan ei ansaitse Risto Dufvaa), joten toivottavasti kurssi kääntyisi.
Mä en edelleenkään saa kiinni, että mikä se Jyväskylän "omaleimainen prosessi" oli, mitä Tapparakin kopioi? Ja voi olla, että käyn vähän hitaalla, mutta en saa nyt päähäni viimeisen kymmenen vuoden ajalta muita merkittäviä Jypistä Tapparaan tulleita pelaajia, kuin Valtteri Kemiläisen. Vuosituhannen vaihteesta niitä nimiä tulisikin huomattavasti enemmän mieleen. Luoma, Tarvainen, Vertala yms.Ehkä kyseessä on sitten kovin yksittäinen kokemus, en todella väitä, että asia noin on kuin sanoin. Ehkä minun tuttavapiiriini on vain sattunut poikkeuksellisesta jyväskyläisvihaa, mutta kyllä tuosta paikasta on saanut kuulla, erityisesti silloin 2010-luvun alkupuolella, kun Jyväskylässä oli milloin surkeat tuomarit, Boman tai kotituomarit. JYP oli aika kovassa vireessä silloin Riston ensimmäisillä kausilla: jatkuvasti mitaliputkessa. Tällaiseen toimintaanhan Tapparakin sitten Rautakorven johdolla alkoi määrätietoisesti pyrkiä. Jyväskylässä vaan nuo realiteetit ovat ihan toiset kuin Tampereella - vertautuu paremmin HPK:n kanssa, että semmosissa keskinkertaisissa olosuhteissa pitää tehdä hitusen vielä parempaa urheilutyötä kuin muualla, että mestaruuksia tulee. Itse koin erityisesti samankaltaisuutta prosesseissa siinä, että Jyväskylähän ensimmäisenä teki tätä omaleimaista polkua, josta sitten talentteja pullahteli ylitse omien tarpeiden. Ehkä on vain hassu yhteensattuma, että poikkeuksellinen moni Jyväskylän kiekko-oppinut on sittemmin ollut Tapparassa. Toiseen suuntaan liikenne on ollut ennen tätä massiivista valmennuksen ostamista kovin hiljaista.
Boldaus oma. Omasta mielestäni Dufva on sen ongelman syvin syy. Sport rakentaa joukkueen ja pelaa sellaisilla tavoilla mitkä toimivat Dufvalla kymmenenkunta vuotta sitten. Liigassa on vaan yleisesti menty paljon liikkuvampaan suuntaan, eikä tuolla vanhahtavalla tyylillä enää pärjää. Tuolla Sportin joukkueella voitetaan runkosarjassa floppaavat 1-4 joukkuetta, mutta vaikea nähdä että tuolla joukkueella pelit jatkuisivat runkosarjan jälkeen.Sport kieltämättä on melkoisen vaikeassa tilanteessa tällä hetkellä. Hetken tuossa pari kautta sitten näytti, että Dufvan prinsiipit alkavat ohjata Sporttia kohti parempia aikoja, mutta toisin kävi. Erityisen irvokas oli viime kauden hampaaton, tunteeton ja tylsä Sport, joka alistui kohtaloonsa loistavan alkukauden jälkeen. En tiedä, voiko Vaasan ongelmia laittaa ainoastaan Dufvan piikkiin - mielestäni se on vähän liian yksinkertainen selitys kaikkeen. Toki Dufva on varmasti osa ongelmaa, mutta eniten Sport kaipaa oikeata, uutta alkua. Sportin urheilupolitiikka on ollut todella tempoilevaa: Tomekin jälkeen kuin vahingossa rahapulassa löytyi omasta kasasta ihan pätevä valmentaja, jolle ei kuitenkaan pystytty tarjoilemaan kunnollista joukkuetta toteuttamaan jossakin määrin vanhanaikaista "ajokoiralätkää", jota nähtiin viimeksi Bluesilta joskus vuosia sitten. Tämän jälkeen valmentaja on otettu aina lennosta - lyhyellä sopimuksella - hetkeksi homma on alkanut oientua ja näyttää paremmalta kunnes se on valahtanut samalle tasolle uudestaan.
Ihmettelen, miten Sportin urheilujohto on säästynyt ilman laajempaa kritiikkiä. Tai ehkä olen vain missannut tuon kritiikin. Ihan ensimmäiseksi pitää palkata asiansa osaava urheilujohtaja tai edes pelaajaskoutti, joka alkaa linjata Sportin prosessia edes kolmen kauden mittaiseksi. Sportin on vaikea menestyä, koska kehikkokin on aivan surkeassa jamassa. Dufvalle yritettiin sitten tutuin tuloksin jatkaa sopimusta, jonka jälkeen tulokset suorastaan romahtivat ja epäilen, ettei Sportilla ole nyt edes varaa laittaa Dufvaa kilometritehtaalle. Rahat on sisällä ja nyt nähdään Dufvan viimeisiä joutsenlauluja Liigassa - loistava valmentaja, mutta Dufva ei ole pystynyt sitten tuon 2018 JYPin enää uudistumaan yhtään. Tuttu & turvallinen pelikirja sekä joukkueen rakentaminen tutusti omien pelaajien varaan, joiden parasta ennen -päivämäärä on auttamatta ummessa. Sportin muutos vaatisi sen, että Dufva muuttuu - aika monta vuotta mennyt, mutta muuttuuko ensi kaudellakaan?
Ei ole. Tällä hetkellä yhtä paljon pisteitä kasaan ku vaikka NHL-Kärpät ja KHL-Tappara. Nou hätä siis. HehSport kieltämättä on melkoisen vaikeassa tilanteessa tällä hetkellä.
Minä ajattelen, että se omaleimainen prosessi Jyväskylässä oli vahvan pelaajapolun luominen ja sitä kautta JYPin pelitapaan sopivien pelaajien jatkuvaluonteinen kehitystyö. Toki tämä on vain minun mielipiteeni etkä välttämättä voikaan saada kiinni siitä, kun eihän asia välttämättä näin ole. Jyväskylässä oltiin siinä vuonna 2012 aika reilusti Tapparaa edellä ihan organisaatiokulttuurissakin - en syytä sinua tästä, mutta ei se Tappara kovin hyvässä vedossa ollut 2008-2012 välisellä ajanjaksolla. Rautakorpi tuli 2011 organisaatioon juuri tarkoituksenaan modernisoida pelaajapolku ja uskon, että JYPin esimerkki tuohon aikaan vahvana organisaationa myötävaikutti siihen, mitä Tapparassa alettiin tekemään.Mä en edelleenkään saa kiinni, että mikä se Jyväskylän "omaleimainen prosessi" oli
Ei taida perinteistä Liigan veikkausketjua vielä olla? Kuka ehtii..?
Jos Lukko ei turnausta voita on koko kausi pilalla ja jos Lukko sen voittaa, niin paniikki on pelastettu seuraavaan tappioon asti.Eli toisin sanoen olisi kiva kuulla, millä lailla joukkueiden otteita kannattaa vilkuilla turnauksessa?
Olen tästä naputellut melko monesti aiemminkin, mutta Mikkelissä ainakin ongelmaksi muodostui se, että RD halusi operoida seuraa yleismanagerina sen sijaan että olisi keskittynyt valmentamiseen. Tuntui ettei mielenkiinto riittänyt keskittyä siihen pelkkään koutsaamiseen, kun välillä hommaili pelaajia ja ajoittain tuotti mainosmateriaaleja. Koko kuvion surkea loppuhuipennus oli kahden vuoden jatkopahvi joka lopulta purettiin isoilla oppirahoilla jatkokautta edeltäneenä kevättalvena parisen kuukautta sopimuksen solmimisen jälkeen.Sport kieltämättä on melkoisen vaikeassa tilanteessa tällä hetkellä. Hetken tuossa pari kautta sitten näytti, että Dufvan prinsiipit alkavat ohjata Sporttia kohti parempia aikoja, mutta toisin kävi. Erityisen irvokas oli viime kauden hampaaton, tunteeton ja tylsä Sport, joka alistui kohtaloonsa loistavan alkukauden jälkeen. En tiedä, voiko Vaasan ongelmia laittaa ainoastaan Dufvan piikkiin - mielestäni se on vähän liian yksinkertainen selitys kaikkeen. Toki Dufva on varmasti osa ongelmaa, mutta eniten Sport kaipaa oikeata, uutta alkua. Sportin urheilupolitiikka on ollut todella tempoilevaa: Tomekin jälkeen kuin vahingossa rahapulassa löytyi omasta kasasta ihan pätevä valmentaja, jolle ei kuitenkaan pystytty tarjoilemaan kunnollista joukkuetta toteuttamaan jossakin määrin vanhanaikaista "ajokoiralätkää", jota nähtiin viimeksi Bluesilta joskus vuosia sitten. Tämän jälkeen valmentaja on otettu aina lennosta - lyhyellä sopimuksella - hetkeksi homma on alkanut oientua ja näyttää paremmalta kunnes se on valahtanut samalle tasolle uudestaan.
Ihmettelen, miten Sportin urheilujohto on säästynyt ilman laajempaa kritiikkiä. Tai ehkä olen vain missannut tuon kritiikin. Ihan ensimmäiseksi pitää palkata asiansa osaava urheilujohtaja tai edes pelaajaskoutti, joka alkaa linjata Sportin prosessia edes kolmen kauden mittaiseksi. Sportin on vaikea menestyä, koska kehikkokin on aivan surkeassa jamassa. Dufvalle yritettiin sitten tutuin tuloksin jatkaa sopimusta, jonka jälkeen tulokset suorastaan romahtivat ja epäilen, ettei Sportilla ole nyt edes varaa laittaa Dufvaa kilometritehtaalle. Rahat on sisällä ja nyt nähdään Dufvan viimeisiä joutsenlauluja Liigassa - loistava valmentaja, mutta Dufva ei ole pystynyt sitten tuon 2018 JYPin enää uudistumaan yhtään. Tuttu & turvallinen pelikirja sekä joukkueen rakentaminen tutusti omien pelaajien varaan, joiden parasta ennen -päivämäärä on auttamatta ummessa. Sportin muutos vaatisi sen, että Dufva muuttuu - aika monta vuotta mennyt, mutta muuttuuko ensi kaudellakaan?
Hyvältä näyttää mielestäni tämäkin osasto Tapparalla. Uskon että nuorempia läpimurtopelaajia tulee askel kerrallaan, kuten tähänkin asti, esimerkkinä Levtchi ja viime kauden nelosketjun yksilöt. Rönniä ja nuorempaa Luotoa onkin jo ajettu maltillisesti sisään.Leveyttä saisi olla enemmän, koska CHL. Luoto, Moilanen ja Henriksson kirjoittamattomia kortteja eli reservissä ei ole yhtään liigaläpimurron tehnyttä pelaajaa. Moilasen paras kausi tähän mennessä (6+7=13). Kausi näyttää onko laiturikaarti parempi kuin Ilveksen tai Kärppien vastaava.
Mutta ei tuo huonolta näytä
Kun ei ole uhkia tai puutteita nähty koko palstahistorian aikana, niin turha odottaa niitä tälläkään kertaa näkevän.Hienoa analyysia, mutta etkö todellakaan näe mitään uhkia Kärppien laituriosastolla samalla tavalla kuin Ilveksen ja Tapparan osastoilla näit?
Emanuelsson ei pelannut viime kaudella pääsääntöisesti ykkösketjussa. Saa nähdä, mikä rooli hänellä lopulta on tällä kaudella. Tosiaan takoi kuitenkin 19 maalia viime kaudella. SHL:ssä Emanuelsson on ollut useamman kauden tuollainen 0,5ppo mies ja tosiaan loistava kahdensuunnan pelaaja. Kyllä minä lähtökohtaisesti pidän Emanuelssonia laadukkaampana pelaajana kuin Tuulolaa. Missä muuten olen kirjoittanut, ettei Tuulolalla missään tapauksessa riitä?Emanuelssonin varsin keskinkertaiset pisteet ykkösketjun laituriksi jätetään huomioimatta, kun taas Ilveksen kohdalla mietittiin, että 25 pisteen AHL-mies Tuulola (joka teki 36 pistettä Liigassa jo monta vuotta sitten) ei missään tapauksessa riitä.
Kiitos! En näe samalla tavalla uhkia Kärppien laituriosastolla kuin Ilveksen ja Tapparan. Aivan selvästi tuon asian noissa viesteissä kirjoitin ja perustelin.Hienoa analyysia, mutta etkö todellakaan näe mitään uhkia Kärppien laituriosastolla samalla tavalla kuin Ilveksen ja Tapparan osastoilla näit?
Ei pidä paikkansa. Mutta joo, tällä kaudella uhkakuvien hakeminen on aika työlästä.Kun ei ole uhkia tai puutteita nähty koko palstahistorian aikana, niin turha odottaa niitä tälläkään kertaa näkevän.
Olisikohan joskus kalevassa ainakin ollut jos en väärin muistaOnko Leskisen ja Junttilan long covid oireista jossain jotain faktaakin, vai onko tuo jotain omaa mutuilua, että saadaan hyvät selitykset ja tekosyyt vaisuihin otteisiin ja kysymysmerkkien poistamiseen?
Ei ole omaa mutuilua. Eikä tässä mitään kysymysmerkkejä tarvitse meikäläisen poistaa. Minä olen nähnyt Leskisen ja Junttilan pelaavan tarpeeksi usein tietääkseni, että molemmat ovat ykköskorin laitureita tähän sarjaan. Toki jokainen voi laittaa kysymysmerkkejä mielensä mukaan kenelle vain.Onko Leskisen ja Junttilan long covid oireista jossain jotain faktaakin, vai onko tuo jotain omaa mutuilua, että saadaan hyvät selitykset ja tekosyyt vaisuihin otteisiin ja kysymysmerkkien poistamiseen?
Vaikea Petmanin tosta 4 kenttää ylemmäs on nousta, paitsi tuuraamaan.JYPistä on tullut pitkin kesää tunne, että nyt on otettu joukkueeseen kaikki ne, jotka on vaan ollu tulossa, miettimättä sen enempää roolituksia. Siitä kertoo aika hyvin jo tuo meidän laituriosasto, joka on todennäköisesti liigan laajin.
Turkulainen-Lahtinen
Puustinen-Gardiner
Rooba-Kemell
Siikanen-Valkeajärvi
Salonen-Vidgren
Heljanko-Petman
Senttereinä:
Platzer
Platt (voi pelata myös laiturina)
Christoffer
Stråka
Perttu
Koskela
+ pari junnua
Saa nähdä miten tyytyväisiä on Heljanko, Salonen, Vidgren, Petman, Siikanen ja Valkeajärvi peliaikoihinsa, kun tuosta porukasta kolmelle neljälle ei peliaikaa hirveästi ole tulossa. Turhia palkkakulujakin, joilla vois saada sen yhden toivotun pakin.
Jos JYPi saa tuohon vielä yhden pakin, sellaisen kokeneen all-around tyylisen puolustustajan, niin JYPi taistelee jopa kotiedusta!