Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021–2022

  • 1 014 925
  • 4 467

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Päävalmentaja taitaa vaihtua jokaisella kärkipään joukkueella Tapparaa lukuunottamatta. Vähän joka joukkueessa taitaa pelaajavaihtuvuus olla 11-14 välillä pääsääntöisesti. Aika paljon samoilla lainalaisuuksilla joka joukkueessa mennään. Onhan HIFKin hankinnat esim. kovia paperilla. Ovat menetyksetkin: Petrell, Åsten, Keränen, Tuohimaa, Borgström, Lundell jne. Toinen asia on, että saako Koivistoinen esim. millaisen liidon aikaan HIFK paidassa. Näitä muuttuvia tekijöitä on paljon.
(Boldaus oma) Ihan valideja pointteja, mutta tähän kohtaan tartun. Petrell ei pelannut peliäkään viime kaudella, eikä ollut edes joukkueen mukana. Lisäksi mies oli legenda-statuksestaan huolimatta yksi surkeimmista pelaajista kaudella 2019-2020, joten minkäänlaiseksi menetykseksi en häntä laskisi. Juho Keränen myöskään ei ole kovin iso menetys. Åsten saattaa vielä jäädä, sillä oli vielä viikko sitten sopimukseton. Ville Leskisen sen sijaan voi lisätä listaasi sekä mahdollisesti Sallisen, Kousan ja Jesse Saarisen.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siis lähtijöilläkö ensi kauden voimasuhteet mitataan?

Lukko:
- Setänen, Press, Klok, Sevänen, Piiponen, Audette, Saarela, Koivistoinen, Koivisto, Liedes, Tammela (P.Virta)
+ Jukuri, Haga, Ilomäki, Kainulainen, Pooley, Suni (M.Virtanen)

TPS:
- Rämö, Bibic, Bohm, Ivarsson, Larsson, Lajunen, Kestner, Iskhakov, Ibraghimov, Janatuinen, Wirtanen, (R.Helminen)
+ Eronen, Tammela (J.Ahokas)

HIFK:
- Tuohimaa, Kousa, Varakas, Bernhardt, Saarinen, Sallinen, Leskinen, Keränen, Borgström, Lundell, Åsten (J.Pikkarainen)
+ Garteig, Kotkansalo, Luoto, Koivistoinen, Paajanen, Innala, Hirvonen, Karvinen, Teissala (V.Peltonen)

Tappara:
- Hrachovina, Blood, Kemiläinen, Parlett, Suhonen, Matushkin, Moravcik, Rouhiainen, Utunen, Malinen, Nättinen, Simontaival, Smejkal
+ Piiroinen, Jürgens, Vittasmäki, Seppälä, Tuulola, Morely, Merelä, Platzer, Salonen

Lähtijöiden perusteella viime kauden neljän kärki valahtavat sääli -tai bottom-5 joukkueiksi, tulijoihin ottamatta sen enempää kantaa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Eihän näiden pelaajamäärätkään riitä ensi kaudella mihinkään. Vaikeaa tulee.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eihän näiden pelaajamäärätkään riitä ensi kaudella mihinkään. Vaikeaa tulee.
Ja Lukkokin vetää omatoimisena koko kesän, joten puolet nykyisistä pelaajista tipahtavat jo Juhannusviikon testien tai viimeistään varmaan pitsin jälkeen saikulle.

Ilmeisesti viime kauden TOP-4 joukkueiden onneksi muillakin joukkueilla on lähtijöitä, joten ehkä pieni mahdollisuus on näilläkin yllättää.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Jukurit tällä hetkellä:

Petrus Palmu - Jarkko Immonen - Jani Tuppurainen
Teemu Pulkkinen - Simon Stransky - Jesper Piitulainen
Teemu Henritius - Anssi Löfman - Kristian Afanasyev
Mikael Saha - Otto Mäkinen - Perttu Kiesilä

Axel Rindell - Joni Jurmo
Libor Zabransky - Saku Forsblom
Jaakko Haarti - Tom Grönblom
Hannes Häkkilä

Oskari Salminen (Waltteri Ignatjew)

Mitä sitten joukkueeseen tarvitaan ja on syytä vielä odottaa tulevan? Seurajohdon lausuntojen, huhujen sekä omien päätelmien ja laskelmien mukaan olen päätynyt seuraavaan:

Julkiset salaisuudet tulijoista
- Niclas Lundgren
- Linus Nässen
- Joachim Rohdin

Mitä muuta vielä tarvitaan/ on odotettavissa
- Hyökkäykseen pari pelaajaa kärkeen, sentteri ja laituri, on vielä hakusessa joukkueen rakentamisesta vastaavan Mikko Hakkaraisen kommenttien mukaan.
- Leveyden tarve myös on mainittu, joten noiden kahden kärkihankinnan ja Rohdinin lisäksi ehkä yhtä hyökkääjää voisi odotella.
- Pakistoon on ollut hakusessa peruspakkeja ja huhutuista ainakin Lundgren täyttää tämän määritelmän täysin. Nässen myös varmoja top6-osaston pakkeja. Nässen korvannee lähtijöistä Galvasin, Lundgren Piipposen ja Zabransky Jakovenkon, joten Kokkosen korvaaja myös vielä tullee tuon ruotsalaiskaksikon lisäksi.
- Pakistossa on tällä on 7 sopimuspelaajaa, joista Hannes Häkkilä tulee hyvin todennäköisesti ensi kauden vielä pelaamaan pääosin U20-joukkueessa. Itse näkisin tässä tapauksessa tarvetta myös yhdelle leveyspuolustajalle, joka korvaisi lähtijöistä Hyvärinen-Mäkinen-osastoa ja kilpailisi pelipaikasta vakiokuusikkoon.

Nämä kun lisää kokoonpanoon, niin se voisi näyttää jota kuinkin tältä. Pakistossa paikat ja pakkiparit eivät ole mitenkään järjestyksessä, vaan lähinnä omien toiveiden mukaan right-left-pareiksi järjesteltynä.

Palmu - Mr. Ykkösentteri - Mr. Kärkilaituri
Tuppurainen - Immonen - Rohdin/Mr. Raaputusarpa
Mr. Raaputusarpa/Rohdin
- Stransky - Piitulainen
Afanasyev - Löfman - Henritius

(Pulkkinen, Mäkinen, Saha, Kiesilä)

Rindell - Lundgren
Zabransky - Nässen
Mr. Rightinluuta
- Jurmo/ Mr. Leveyspakki

(Jurmo/ Mr. Leveyspakki, Haarti, Forsblom, Grönblom, Häkkilä)

Salminen - Ignatjew - Randelin

Tällä tavoin päädyttäisiin Jukureille tyypilliseen rosterikokoon kauden alussa. 3 maalivahtia, 11 puolustajaa ja 16 hyökkääjää.
mitenkään mikkelii aliarvioimatta mutta näinköhän on varaa vielä kahteen kärkihyökkiin Immosen,Tuppuraisen ja Palmun jälkeen?
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Paljon on pitänyt tulla palkat alas, että Jukureihinkin saadaan niin paljon nimimiehiä. Esim Löfman pelasi SaiPassa yli sadan tonnin lapulla ja nyt miestä sommitellaan nelosen keskelle. No syssymmällähän tämä nähdään!
 
Löfmanin tosiaan sijoitin nelosen keskelle, koska profiililtaan sopii siihen paremmin kuin Stransky.

Löfmanin aseman sentterihierarkiassa määrittelee pitkälti tuo hahmotelmissani ollut "raaputusarpa". Vaihtoehtona on myös se, että tuolle arvan paikalle laitaan sijoitetaan Stransky. Tässä tilanteessa Löfman olisi luultavasti kolmosen sentteri ja nelossentterinä Mäkinen tai Henritius. Mahdollinen ulkopuolelta tuleva "raaputusarpa" sijoittuisi sitten rotaatioon kilpailemaan pelipaikasta.

Se on kuitenkin tämän hetken tiedolla lähes varmaa, että Löfmanin paikka on ensi kaudella ketjussa 3. tai 4. viime kauden ykkössentterin roolin sijaan. Siinä roolissa on varmasti joukkueelle arvokas pelaaja. Hyvänä aloittajana ja työteliäänä pelaajana tärkeä palanen varsinkin alivoimalle.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Paljon on pitänyt tulla palkat alas, että Jukureihinkin saadaan niin paljon nimimiehiä. Esim Löfman pelasi SaiPassa yli sadan tonnin lapulla ja nyt miestä sommitellaan nelosen keskelle. No syssymmällähän tämä nähdään!

No voihan Löfmannin paikka olla edelleenkin ykkössenana ja ylivoiman kapellimestarina, jos otteet ja uudet tuulet saa miehen muutkin hanat auki. Huhujen realisoituessa Jukurit on kuuden sakissa runkosarjan päättyessä.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
No voihan Löfmannin paikka olla edelleenkin ykkössenana ja ylivoiman kapellimestarina, jos otteet ja uudet tuulet saa miehen muutkin hanat auki. Huhujen realisoituessa Jukurit on kuuden sakissa runkosarjan päättyessä.
Tähän vois lyödä vaikka 100€ vetoa että ei tule olemaan. Ehkä bottom - 6 realisoituu taas.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siirsin allaolevan lainauksen kovimmat siirrot -ketjusta tänne osuvampaan, kun siihen kommenttia haluan laittaa.
Kärpät/Aho pistänyt nyt kovat piippuun ja menestystä on pakko tulla keltanokan valmennuksessa. Saa nähdä miten käsittelee paineet.
Asian voi nähdä myös noin, eli menestymisen pakon kautta. Minun mielestäni tässä ei ole kyse pakottamisesta, vaan normaalista suurseuran joukkueen rakennuksesta. Itseasiassa nykyinen joukkueen rakennus vastaa paljolti sitä reseptiä, jolla Kärpät on menestynyt aiemminkin.

Päävalmentajavalinta on tehty viisaasti harkiten. Valittiin mies, joka on seuralle näyttönsä antanut ja loistavaksi valmentajaksi vuosien saatossa todettu. Lisäksi kyseessä on Jäälin mies, eli puntti ei varmasti tutise.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukureille saa toki räkyttää ja onhan siinä perusteensakin olemassa, mutta taitaa joka tapauksessa olla seurahistorian kallein joukkue tulossa (reilulla marginaalilla) tilanteessa missä suurin osa vastustajista on päinvastoin karsinut pelaajabudjettia. Eikä ole edes menneisyyden rasitteina kalliita soppareita floppiukoille kuin ehkä Löfmanin (kuka on toki oikeasti roolitettuna edelleen huipputekijä, tosin muistaen että siihen rooliin varatuille henkilöille harvemmin maksetaan liigassa edes liki kuusinumeroisia liksoja). Valmentaja on toki juuri niin arpa kuin kaikki tietää, pelaajiston puolesta pitäisi joka tapauksessa olla heittämällä jatkopelijoukkueita, etenkin kun sinne tosiaan on jopa niitä kärkipäänkin tekijöitä vielä hankinnassa.

Eikä se all-in ole mitenkään kaukaa haettu, mitä olen antanut itselleni kertoa niin siellä alkaa omistajisto olla mieltä että pikkuhiljaa pitäisi saada jotain näkyvääkin sijoitukselle kun minibudjetilla sija "ei viimeinen" alkaa olla nähty.
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Täytyy sanoa, että kovilla panoksilla HIFK ja Kärpät on kauteen satsannut. Taisi Lukon edelliset kaudet tuoda melkoisen haasteen. Siihen vielä Tappara, niin ahdasta on kärkikastissakin.

Odotusarvollisesti Kärpät ja Hifk ovat kyllä edellä muita. Lukon hankinnat olleet aika nimettömiä ja tuntemattomia nimiä. Mielenkiinnolla odotan uuden kauden alkua. Saapa katsoa...
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päävalmentajavalinta on tehty viisaasti harkiten. Valittiin mies, joka on seuralle näyttönsä antanut ja loistavaksi valmentajaksi vuosien saatossa todettu.

Yksitoista ottelua päävalmentajana Liigassa toiminut kaveri on minulle ainakin aivan täydellinen arpa suurseuran pääpässinä, vaikka ne pelit ihan hyvin sujuivatkin. Juha Vuortakin aikoinaan dipattiin ja sparrattiin vuosikaudet, mutta tulos oli täydellinen pannukakku. Mikkola tosiaan voi aivan kaikkea olla täydellisen paskan ja täydellisen valmentajan väliltä, mutta iso kysymysmerkki hän kuitenkin on kauteen lähdettäessä ja Kärppien menestys tai menestymättömyys tulee kulminoitumaan häneen vahvasti.

Lisäksi kyseessä on Jäälin mies, eli puntti ei varmasti tutise.

Heh. Saatiinhan tähänkin ketjuun vähän sitä lapinlisää ja pohjoisen puhureita.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yksitoista ottelua päävalmentajana Liigassa toiminut kaveri on minulle ainakin aivan täydellinen arpa suurseuran pääpässinä, vaikka ne pelit ihan hyvin sujuivatkin. Juha Vuortakin aikoinaan dipattiin ja sparrattiin vuosikaudet, mutta tulos oli täydellinen pannukakku. Mikkola tosiaan voi aivan kaikkea olla täydellisen paskan ja täydellisen valmentajan väliltä, mutta iso kysymysmerkki hän kuitenkin on kauteen lähdettäessä ja Kärppien menestys tai menestymättömyys tulee kulminoitumaan häneen vahvasti.

Heh. Saatiinhan tähänkin ketjuun vähän sitä lapinlisää ja pohjoisen puhureita.
Itse olisin antanut Kärppien valmennukselle näin ennakkoon varovaisen arvosanan 9 +, mutta tuo pieni yksityiskohta, että Mikkola on Jäälistä nosti kyllä arvion 10.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yksitoista ottelua päävalmentajana Liigassa toiminut kaveri on minulle ainakin aivan täydellinen arpa suurseuran pääpässinä, vaikka ne pelit ihan hyvin sujuivatkin. Juha Vuortakin aikoinaan dipattiin ja sparrattiin vuosikaudet, mutta tulos oli täydellinen pannukakku.
Ne yksitoista peliä menivät erinomaisesti, eivät vain ihan hyvin. Toisaalta ne yksitoista peliä ovat hiiren paska siinä kokonaisuudessa, jossa Mikkolan päävalmentajakyvykkyyttä tarkastellaan. Se, että Lukko ei onnistunut aikanaan Vuoren kanssa, ei kerro mitään Kärppien päävalmentajatilanteesta. Oulussa vastaavanlainen vaihdos tehtiin onnistuneesti Mannerin muodossa. Ei sekään paljon kerro, mutta enemmän kuin ammoinen raumalainen epäonnistuminen.
Mikkola tosiaan voi aivan kaikkea olla täydellisen paskan ja täydellisen valmentajan väliltä, mutta iso kysymysmerkki hän kuitenkin on kauteen lähdettäessä ja Kärppien menestys tai menestymättömyys tulee kulminoitumaan häneen vahvasti.
Minä en usko, että Mikkola on täydellinen valmentaja. En myöskään usko pannukakkuun, liian varma valinta moiseen. Uskon Mikkolan olevan hyvä päävalmentaja ja kovin sopiva tämänhetken Kärppiin. Kehittyy varmasti matkan edetessä.

Edit. Valmentaja -> päävalmentaja
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Päävalmentajavalinta on tehty viisaasti harkiten. Valittiin mies, joka on seuralle näyttönsä antanut ja loistavaksi valmentajaksi vuosien saatossa todettu. Lisäksi kyseessä on Jäälin mies, eli puntti ei varmasti tutise.

McTorso ei petä! Tässä on alettu jo petaamaan legendaarisia voimasuhdearvioita, missä Kärpät nousee taas perinteisesti ykköseksi about joka kategoriassa. Veikkaan, että jos mikä tahansa muu joukkue olisi nimennyt uudeksi päävalmentajaksi näin kokemattoman tyypin, pitäisit sinäkin häntä jokerina ja rankkaisiat arvioissa arvosanoihin 6-7. Mutta kun tällainen tulee Kärppiin, onkin hän jo "loistavavaksi valmentajaksi todettu", "näyttönsä antanut" ja "viisaasti harkiten tehty valinta".

Ja mitkä kiistattomat näytöt ovat? Viime kaudella Mikkola vastasi Kärppien yv-peluutuksesta. Vaikka joukkueesta löytyi huikea määrä yv-osaamista: JMA, Kunyk, Jokinen, Pyörälä ja siniviivalta Sulak, Heshka ja Byström, niin miten hyvin se yv lopulta meni? Kauden tilastot kertovat, että Kärppien yv oli vasta 10:nneksi parasta, mikä tuntuu materiaaliin nähden surkealta suoritukselta. Edelle meni monta joukkuetta, jotka eivät pystyneet läheskään yhtä nimekkäitä yv-viisikoita kasaamaan.

Liigan tehokkain yv-joukkue Pelicans teki kauden aikana 53 ylivoimamaalia. Lukko toisena 51 osumalla. Liigan huonoimmat yv-joukkueet olivat kaikki pikkuseuroja: SaiPa, Sport ja Jukurit. Niistä jokainen teki 29 ylivoimamaalia. Kärpät kuului yv-tehoiltaan samaan kastiin pikkuseurojen kanssa, ja teki kaudessa 30 yv-osumaa.
 
Apheu

Jäsen
Kyllä se Kärpätkin vaan sieltä tulee takaisin kärkikahinoihin. Tuntuu, että alkaa olemaan tungosta. Uuden areenan nosteessa Ilves ja Tappara, jopa dynastiaa havitteleva Lukko ja TPS, ja totta kai HIFK. Siinä on jo kuusi seuraa, eli kaikki suorat pudotuspelipaikat "varattu". Pystyvätkö muut haastamaan, tai sukeltaako joku yllä mainituista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös