Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2020–2021

  • 1 057 627
  • 3 984

6ix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Prime Nick Lidström.
KooKoolla kyllä kivannäköinen nippu, varsinkin hyökkäyspäätyyn. Paperilla SaiPa aika paljon heikompi kun kaakonkulmaa katselee.

Itse nään just toisinpäin, tosin en asu lähelläkään Lappeenrantaa saatika Kouvolaa. KooKoon tähdenlento ei omasta mielestäni jatku noin hohdokkaana. Kävin viimekauden alussa katsomassa Jönköpingissä pari HVn peliä, Andersson oli koko rosterin heikoin jäällä, selvästi. Voi toki olla, että oli huono jakso tai pientä loukkia.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo hyökkäys näyttää kyllä vahvalta. Mutta pakisto ja maalivahdit ovat kyllä heikon oloisia.
En kiellä, etteikö oma pää näyttäisi vähän heikolta hyökkäykseen verrattuna, mutta muutama huomio ranskalaisittain:

-Puolustuksessa Seppälä on nostanut osakkeitaan huomattavasti viimeisen 1,5-2 kauden aikana ja viime kaudella kaipailtiin jo isompiin joukkueisiin.
-Manninen nousi viime kaudella tekemään A-maajoukkue-debyyttinsä, harjoitusturnauksessa, mutta kuitenkin.
-Bergeristä voi olla montaa mieltä, mutta pelata tuo kyllä osaa halutessaan.
-Maalivahtiosastolta Brattström teki sopimuksen Detroitiin, tosin tuo nyt ei paljon kerro: viime kauden suurin floppi Samuel Bucek oli nimenomaan Detroitin junailemana täällä. Vähän antaa kuitenkin toiveita.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
-Maalivahtiosastolta Brattström teki sopimuksen Detroitiin, tosin tuo nyt ei paljon kerro: viime kauden suurin floppi Samuel Bucek oli nimenomaan Detroitin junailemana täällä. Vähän antaa kuitenkin toiveita.

Mitenkäs tämä Bucek oli Detroitin junailemana? Kun ei ole mitään sopimusta tehnyt sinne missään kohtaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pyörinyt ainakin Detroitin harjoitus/tulokasleireillä ja sitä kautta Detroit junaillut.

Harjoitusleirin try-outtina oli näköjään ollut ja jonkun jutun löysin jossa suositeltu lähtöä Suomeen kehittymään.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En olisi yllättynyt mikäli Lukko pelaa mitalipeleissä ensi keväänä. Lienee myös yksi ja ainoa tavoite koko järjestölle.

No Tuskimpa kukaan lie yllättynyt jos ammattilaisten suurimmaksi mestarisuosikiksi arvioima joukkue on neljän joukossa mitalipeleissä. Onhan Lukolla joukkue ja resurssit joilla kaikki muu paitsi mestaruus on pettymys. On sinne silti vielä ääääärettömän pitkä matka.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Sä sit jaksat ajaa tota agendaasi. Melkein jo yhtä väsynyttä kuin turkulaisten tiettyjen nimimerkkien jatkuva kitinä.

Kitinä siitä, että suurinosa palstalaisista puhuu Tepsistä ihan mitä sylki tuo ilman että tarkistaa vähää alusta faktoja. Ja vielä kun ne faktat kerrotaan täälläkin moneen otteeseen sama jatkuu. Silloin saakin kitistä ja aiheesta.
 

TradeMeNow

Jäsen
Suosikkijoukkue
90's NHL teams
Kitinä siitä, että suurinosa palstalaisista puhuu Tepsistä ihan mitä sylki tuo ilman että tarkistaa vähää alusta faktoja. Ja vielä kun ne faktat kerrotaan täälläkin moneen otteeseen sama jatkuu. Silloin saakin kitistä ja aiheesta.
Niinpä, jokaiselle jotakin. Jollain on musiikki se oma "juttu" ja toiselle hoki. Herkästi vaan mennään asioissa tunne edellä ja unohtuu reaalimaailma.
 

Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Kitinä siitä, että suurinosa palstalaisista puhuu Tepsistä ihan mitä sylki tuo ilman että tarkistaa vähää alusta faktoja. Ja vielä kun ne faktat kerrotaan täälläkin moneen otteeseen sama jatkuu. Silloin saakin kitistä ja aiheesta.
Ei tuollaisista kannata mieltä pahoittaa, hokia tä vaan on. Joukkueiden taso punnitaan sitten kentällä, ja itse uskon että TPS yllättää positiivisesti ensi kaudella, lienee kysymys että miten hyvin joukkue hitsautuu yhteen. Ihan mielenkiintoinen nippu!
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mieli tekisi raapustella loputkin voimasuhdearviot jo julkaistujen tapaisesti, mutta ei taida yksinkertaisesti aika ja kiinnostus kohdata siinä määrin, että teksti olisi edes puoleksikaan niin hyvää, että kelpuuttaisin sen muille luettavaksi. Pahoittelut siitä.

Tässä loput arviot, erittäin tylsästi vain ja ainoastaan pisteillä.

1. Tappara 42.5p
2. Kärpät 42p
3. Lukko 40p
4. HIFK 38p
5. Ilves 35p
6. Jyp 33.5p
----------------------------
7. KooKoo 33.5p
8. TPS 33p
9. SaiPa 30p
10. KalPa 30p
----------------------------
11. HPK 30p
12. Ässät 29.5p
13. Sport 29p
14. Pelicans 27.5p
15. Jukurit 26p

Jos jotakuta kiinnostaa, niin alla vielä tilannekatsaus pisteistä, jotka 7.6 olen kirjoittanut ylös. Eli suuri osa hankinnoista puuttuu, mitkä osaksi näkyvät Organisaatio-osion pisteytyksessä.

Hyökkäys

Lukko 10
Tappara 10
Kärpät 9
IFK 8.5
JYP 8
TPS 8
SaiPa 8
KooKoo 7.5
Sport 7.5
KalPa 7.5
Ilves 7
HPK 7
Pelicans 6.5
Ässät 6
Jukurit 5.5

Puolustus

IFK 9
Ilves 9
Kärpät 8.5
Tappara 8
JYP 7.5
KooKoo 7
TPS 7
Lukko 6.5
Ässät 6.5
HPK 6.5
KalPa 6.5
Jukurit 6.5
Pelicans 6.5
Sport 6
SaiPa 6

Maalivahdit

Tappara 10
Kärpät 10
Lukko 9.5
TPS 9
IFK 8.5
Pelicans 8
KalPa 8
Jukurit 7.5
Ilves 7
SaiPa 7
JYP 7
KooKoo 7
HPK 6.5
Sport 6.5
Ässät 6

Valmennus

Tappara 10
Kärpät 9.5
Lukko 9
KooKoo 8.5
JYP 8.5
Ilves 8
Ässät 8
IFK 7.5
Sport 7.5
SaiPa 7
KalPa 6.5
HPK 6.5
TPS 6
Jukurit 5.5
Pelicans 5

Organisaatio

Kärpät 5
Tappara 5
Lukko 5
IFK 4.5
Ilves 4
HPK 3.5
KooKoo 3.5
TPS 3
Ässät 3
JYP 2.5
SaiPa 2
Pelicans 1.5
KalPa 1.5
Sport 1
Jukurit 1
 
Suosikkijoukkue
KK
Mieli tekisi raapustella loputkin voimasuhdearviot jo julkaistujen tapaisesti, mutta ei taida yksinkertaisesti aika ja kiinnostus kohdata siinä määrin, että teksti olisi edes puoleksikaan niin hyvää, että kelpuuttaisin sen muille luettavaksi. Pahoittelut siitä.

Tässä loput arviot, erittäin tylsästi vain ja ainoastaan pisteillä.

1. Tappara 42.5p
2. Kärpät 42p
3. Lukko 40p
4. HIFK 38p
5. Ilves 35p
6. Jyp 33.5p
----------------------------
7. KooKoo 33.5p
8. TPS 33p
9. SaiPa 30p
10. KalPa 30p
----------------------------
11. HPK 30p
12. Ässät 29.5p
13. Sport 29p
14. Pelicans 27.5p
15. Jukurit 26p

Jos jotakuta kiinnostaa, niin alla vielä tilannekatsaus pisteistä, jotka 7.6 olen kirjoittanut ylös. Eli suuri osa hankinnoista puuttuu, mitkä osaksi näkyvät Organisaatio-osion pisteytyksessä.

Hyökkäys

Lukko 10
Tappara 10
Kärpät 9
IFK 8.5
JYP 8
TPS 8
SaiPa 8
KooKoo 7.5
Sport 7.5
KalPa 7.5
Ilves 7
HPK 7
Pelicans 6.5
Ässät 6
Jukurit 5.5

Puolustus

IFK 9
Ilves 9
Kärpät 8.5
Tappara 8
JYP 7.5
KooKoo 7
TPS 7
Lukko 6.5
Ässät 6.5
HPK 6.5
KalPa 6.5
Jukurit 6.5
Pelicans 6.5
Sport 6
SaiPa 6

Maalivahdit

Tappara 10
Kärpät 10
Lukko 9.5
TPS 9
IFK 8.5
Pelicans 8
KalPa 8
Jukurit 7.5
Ilves 7
SaiPa 7
JYP 7
KooKoo 7
HPK 6.5
Sport 6.5
Ässät 6

Valmennus

Tappara 10
Kärpät 9.5
Lukko 9
KooKoo 8.5
JYP 8.5
Ilves 8
Ässät 8
IFK 7.5
Sport 7.5
SaiPa 7
KalPa 6.5
HPK 6.5
TPS 6
Jukurit 5.5
Pelicans 5

Organisaatio

Kärpät 5
Tappara 5
Lukko 5
IFK 4.5
Ilves 4
HPK 3.5
KooKoo 3.5
TPS 3
Ässät 3
JYP 2.5
SaiPa 2
Pelicans 1.5
KalPa 1.5
Sport 1
Jukurit 1
Aika kovat pisteet KooKoon pakistolle olet antanut. Toki Ahokkaas viisikkopuolustaminen on ensi kaudellakin hyvää, mutta mielestäni hieman kova arvosana tuolle pakistolle.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siinä vaiheessa jos Sportin Saipan ja Kalpan hyökkäyksen saa paremmaksi kuin Ilveksen niin sitten ollaan hirman menty jo metsään :D

Kannattaa nyt ottaa huomioon, että nämä pisteet olivat annettu 7.6, eli aikana jolloin Maccelli tai Roman ei ollut hyökkäyksessä mukana ja sentterit olivat Saarela, Ikonen sekä Vainionpää.
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi tuollaista vanhentunutta arviota tänne sitten täytyy edes postata?

Varmaan siksi, että jotakuta saattaa ehkä kiinnostaa, että miten pisteet ovat aikoinaan muodostuneet. Samapa tuo nyt joka tapauksessa on kun vituiksi meni niiden muidenkin joukkueiden lopullinen julkaisu ajan/kiinnostuksen puutteen takia.


Ja mikä ihmeen Horak?

Joo meni nimet sekaisin Romanin kanssa. Taitaa olla aivan säkki pelaaja, kun ei edes nimeä muista ulkoa.
 
Tässä loput arviot, erittäin tylsästi vain ja ainoastaan pisteillä.

1. Tappara 42.5p

Jos jotakuta kiinnostaa, niin alla vielä tilannekatsaus pisteistä, jotka 7.6 olen kirjoittanut ylös.

Tappara 10

Tappara 10

Tappara 10

Suuri kiitos veli @Via Dolorosa : lle kauniista sanoista: olenkin aina sanonut, että me suomalaiset tosipaikan tullen pidämme yhtä, ja nuo hämäläiset matut voi jättää omaan arvoonsa!

Hyvän kauden toivon Lukolle, sekä myös kahdelle muulle suomalaisjoukkueelle, TPS ja Ässät, sekä perinnejoukkueelle Helsingistä!

Hyvä Suomi!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös