RäpyläRepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bobs & vagene
Pisteet on tietysti helpompi ja yksiselitteisempi mittari tai ppg, kun vertaillaan yksilöiden muutoksia. Paremmuutta on toki monenlaista, mutta jos kuvitellaan vaikka joku nousukas, joka tekee ekalla kaudella 32 pinnaa ja toisella 29, mutta jälkimmäisellä saa vastuuta myös alivoimalla ja peliaika nousee, sekä muutenkin mittarit huutaa parempaa kautta, mutta pisteet jäivät paria vajaaksi, niin tällöin hän olisi pelannut huonomman kauden.

Toki mielenkiintoinen jo pelkkä pistekehitys ja voitaneen suurin piirtein luottaa siihen, että menee tasan ns. pitkässä juoksussa eli toisen joukkueen alisuorittaessa ja keskimääräisten pistesaldojen laskiessa se muualla myös nousee.

Itseasiassa nyt kun mietin, niin optimaalisin vertailutilasto, joka on suht helppo datasta vääntää, olisi "pisteet per 60 minuuttia" -muutos. Se ottaisi huomioon myös mahdollisia itsestä riipumattomien roolimuutosten tuomia eroja edes jonkin verran. Toki ensimmäisen kappaleen ongelmaan tämäkään ei tietty tuo ratkaisua, mutta olisi varmasti jo pahimmat karheudet siivottu.

Edit. Itse uskon väittelyn aiheen heiluvan 100% molemmin puolin, koska periaatteessa mitään jatkuvaa trendiähän tässä ei voi olla, kun pelaajien määrä on suht vakio.

Laskeva trendi tarkoittaisi käytännössä huononevia pelaajia ja laskevia maalimääriä Liiga-tasolla, koska vuoden ulkkarivahvistusten määräkään tuskin on noussut joka vuosi. Nouseva trendi taas tarkoittaisi, että Liigan maalimäärät nousisivat joka vuosi tai sitten poistuvia pelaajia korvatraisiin aina vain huonommilla. Jos suhteutetaan pistesaldot Liigan kausittaisiin maalimääriin, veikkaisin heilunnan olevan pientä ja tapahtuvan molempiin suuntiin.

Noh, eiköhän ajattelussani ole näin yöpuulle painuessa tilastomatemaattinen virhe jos toinenkin ja teen itsestäni narrin, vähän niinkuin Jokereiden henkilöstö Valko-Venäjää kommentoidessaan.
 
Viimeksi muokattu:
"Our enemies are innovative and resourceful, and so are we. They never stop thinking about new ways to harm our country and our people, and neither do we." - George W. Bush, 5.8.2004.

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@RäpyläRepe Tarkoitus on nähdä, kehittyvätkö nuoret keskimäärin nopeammin kuin vanhat. Yksilötasolla pelkkien pisteiden tuijottelu voi toki johtaa harhaan, mutta kun otoskoko on tarpeeksi iso (esim kaikki Liigan 20-vuotiaat), niin uskoisin kokonaisuuden osoittavan oikeaan suuntaan kohtuullisella virhemarginaalilla.
 
On vain yksi... #41

Yksi seura, Tampereella, se on Ilves ainiaan.

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelkkä pistevertailu on huono puolustajien kannalta ajatellen. Heidän kohdallaan voisi olla parempi vertailla koko kaudella saadun peliajan yhteismäärää (ei pelikohtaista keskiarvoa). Ajatuksena siis, että mitä useampaan peliin pääsee kokoonpanoon ja saa kunnolla minuutteja, niin sitä parempi luotto valmentajalla on.
 
Uusi Ilves, 7.2.2017

Apheu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Seattle Kraken
Seurasin eilen 3 vs 3 -turnauksessa tarkasti muutamia uusia yksilöitä, joilla saattaa olla käänteentekevä vaikutus joukkueiden voimasuhteisiin (hyvässä tai pahassa). Tässä huomioita - muistutan, että ovat ihan täysin muutaman 3 v 3 -pelin perusteella tehtyjä, mutta en aio jokaisen pelaajan kohdalla toistella sitä, että asiat voivat mennä myös täysin eri tavoin, kuin mitä ensimmäisten pelien otanta antaa ymmärtää.

Austin Ortega (TPS)
Heiveröinen pelaaja, jolla varmasti löytyy jonkinverran pelisilmää ja käsiä. Joku voisi sanoa, että nopeassa ja kohtuullisen fyysisessä 5 vs 5 -pelissä voi olla ongelmia päästä mihinkään, kun luistelu ei vakuuttanut mitenkään erityisesti. Toisaalta, jos osaa heitellä pikkunäppäriä syöttöjä, voi nakuttaa pinnoja. Hätäisempi voisi sanoa, että ei käyttöä Liiga-seuroille, kun kärkikenttiin ei riitä, eikä alaketjuissa ole hyötyä. Ehkä päivän suurin pettymys.

Josh Kestner (TPS)
Vakuuttava esitys. Tulee olemaan Liiga -tasolla kärkikenttien pelaaja, jolla eväitä pistepörssin kärkisijoille. Taitavahko, nopea, ahne. Ei mielestäni mitään hätää tämän kaverin kanssa.

Ruslan Iskhakov (TPS)
Todella taitava kiekkoilija. Välillä tuli mieleen, miten tuo pikkunäppärät kynät sitten tosipeleissä purevat ahtaassa tilassa, mutta toivon, että purevat. Todella viihdyttävä pelaaja, mutta vähän pelkään, että taso ei aivan riitä yhtä kiekolliseen ja näppärään rooliin tosipeleissä. Jään ehdottomasti mielenkiinnolla seuraamaan.

Johan Ivarsson (TPS)
Paljon halua ja jokseenkin taitoakin, mutta riittääkö Liigassa(kaan) sellaisen kiekollisen pakin rooliin, kuin haluaisi? Todella ahnas kuva jäi kaverista.

Ruben Rafkin (TPS)
Mielettömän hyvä. Jäi mieleen yhtenä turnauksen parhaista pelaajista. Todella sulavaa luistelua ja hyvää pelikäsitystä, erittäin hyvät ominaisuudet 3 vs 3 -peliin. Kyllä itse uskon, että olisi ihan tekijämies myös tavallisessa kiekkopelissä.

Ondrej Roman (Ilves)
Hieman mitäänsanomaton esitys, jossain kohdin jopa vähän heikko. Omaan silmään Liiga-tasolla kärkikenttiin ei välttämättä riitä mikään ominaisuus, joka Tsekeissä taas on riittänyt. Minä näin tässä vähän sellaista kakkos/kolmosketjun tekijää, mutta vaikea sanoa, mitkä on miehen vahvuudet. Jos ei saa vahvuuksiaan esiin, tuskin on ainakaan niin kova sentteri, mitä Ilves -kaverit palstalla aluksi puhuivat.

Alex Broadhurst (HIFK)
Kohtuullisen suoraviivainen, hyvin perinteinen pohjoisamerikkalainen sentteri. En vakuuttunut siitä, että olisi ykkössentteriaineista tähän meidän sarjaan, mutta varmaan erittäin sopiva palanen kakkosketjuun. Vaikutti aika perushyvältä kaikessa, mutta ehkä hieman tasapaksu huonossa mielessä - kaverin pitäisi kai johtaa kuitenkin HIFK:n ykkösketjua - ei kuitenkaan riitä ykkössentterivertailussa (Audette, Kunyk, Spacek, Merkley, Ruotsalainen, Koskiranta, Kontiola) mielestäni alkuunkaan. Enkä sano, ettei HIFK voisi pärjätä kuitenkin tämä mies ykkösen keskellä, sillä vaikutti hyvältä pelaajalta kokonaisuutena kuitenkin. Sentterivertailurima on jokseenkin korkealla muiden pelaajien osalta.

Michal Spacek (Tappara)
Ei pelannut mitenkään säväyttävästi eilen, mutta oli ensimmäisessä turnauksessa todella hyvä. Voisiko olla myös kaudella tiedossa vähän epätasaisuutta? Taidot riittää todella komeisiin pistemääriin, heitti upean one-timer -maalin ylivoimalla. Sentteripelin puolustuspään riittävyydestä täytyisi nähdä tavallista peliä, mutta selvästi hyökkäyspään spesialisti.

Jiri Smejkal (Tappara)
Isokokoiseksi kohtuullisen hyvä luistelija ja suojaaja. Painaa myös surutta kiekon kanssa maalineteen, josta pidin. Loistava kakkos/kolmosketjun härkähyökkääjä, jolla myös potentiaalia tehdä hyvin pisteitä ja maaleja.

Michal Moravcik (Tappara)
Pelaaminen muistuttaa Victor Hedmania - iso, hyvä liikkumaan, kohtuullisen simppeliä peliä, eikä ole mikään kova kikkailija. Erinomainen puolustaja kokonaisvaltaisesti, mutta etenkin hyökkäyspäänpotentiaali jäi vielä aika epäselväksi. Puolustaa osaa.

Kokonaisuutena joukkueista voisi sanoa sen, että TPS on kyllä todella sekava sakki, jossa on paljon potentiaalia, mutta miten muotoutuu joukkueeksi niin, ett yksilöt eivät pelaa omia pelejään? Kärpät vaikutti aika täysin viiden pelaajan joukkueelta hyökkäyssuuntaan (Puljujärvi, Kunyk, Pyörälä, Heshka, Sulak), joten saa nähdä, paljonko saavat apuja syvyydestä kauden mittaan. Tapparalla taas on todella laaja nippu käytössä tulevalle kaudella. Ilves ja HIFK olivat kohtuullisen repaleisilla kokonaisnipuilla mukana, yksi Leskinen ja Maccelli olisivat voineet nostaa esiin muitakin yksilöitä paremmin. Suomi-Ruotsalainen-Meskanen on jäätävä kolmikko etenkin ylivoimalla.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
@Apheu heitti ylempänä aika osuvan luonnehdinnan Broadhurstin eilisestä pelaamisesta. Uskoisin Anton Lundellin olevan tällä kaudella joukkueen ykkössentteri. Kaveri tuli liigaan vahvasti puolustussuuntaan pelaaminen edellä, nyt uskon että Lundellin pelaaminen tulee olemaan huomattavasti tähän asti nähtyä hyökkäävämpää.
 
vainoaja

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Kokonaisuutena joukkueista voisi sanoa sen, että TPS on kyllä todella sekava sakki, jossa on paljon potentiaalia, mutta miten muotoutuu joukkueeksi niin, ett yksilöt eivät pelaa omia pelejään?
Tästä täysin samaa mieltä. Palasten osuessa kohdilleen saattaa Tps pelata parhaan kautensa pitkään aikaan, mutta mikäli jätkät pyrkii edistämään vain omia uriaan välittämättä joukkueesta saattaa myös tulla totaalinen floppi kausi taas odotoksiin nähden
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitä en kyseenalaistanutkaan että Morley myös oli todella hyvä sentteri tähän sarjaan ja varmasti tärkeä palanen Tapparan hyökkäystä.

Siinä onkin se ero että SaiPassa tuli seurattua näiden molempien tekemistä samaan aikaan samassa joukkueessa välillä samassa ketjussa ja välillä 1. ja 2. senttereinä. Molemmista näki selvästi jo silloin että ovat tähän sarjaan todella kovia vahvistuksia, vaikka joukkueen peli muuten oli aivan sekaisin. Ja molempien pelaamista tuli seurattua myös viime kaudella.

Kunyk on ilmeisesti mennyt SaiPassa ja HPKssa hieman ns. tutkan alla suuren yleisön näkökulmasta, mutta kyseisten joukkueiden fanit (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) varmasti tietävät tämän pelaajan arvon monipuolisuudessaan. En yllättyisi yhtään jos Kärppien kokoonpanossa hän nousisi ensi kauden Liigan MVPksi.
Kunyk meni kyllä välillä ihan kaikkien tutkan alla. Ei sen joukkueen pelaamista pystynyt katsomaan edes vaihtopenkiltä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kärpille ei taida löytyä vastusta. Vasta kaksi harjoituspeliä takana, mutta tehtyjä noin 10 per peli. Varakapteenin arvon saanut Puljujärvi johdattaa joukkoa 5 pisteen ottelukeskiarvolla. Miltähän peli alkaakaan näyttää, kun saavat vähän tuntumaa paremmaksi?
No nyt se Ilves elikkäs Ipa meni ja voitti (lähinnä Mestis-jengejä vastaan aiemmin pelanneen) NHL-Kärpät 2-3. Liian kova Liigaan?

Tai sitten näistä on hankala päätellä tässä vaiheessa juuri mitään.

PS. Ilveshän voitti myös Wayne Gretzky All Starsin.
 
1st: LEINO-JYLHÄ-HARMAJA
”Jumala on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla.” -Wiherkoski
PLEASE DON'T DIE MANNSCHAFT!

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
CCCP, ILVES
Ilves on ottanut 6/7 voittoa jos jättää väsyneenä esiintyneen junioripitoisen 3vs3 turnauksen pois. Siinäkin kaksi ensimmäistä tasaisia pelejä.

Juna on aikataulussa jos raideverkko kestää.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
1st: LEINO-JYLHÄ-HARMAJA
”Jumala on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla.” -Wiherkoski
PLEASE DON'T DIE MANNSCHAFT!

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
CCCP, ILVES
7/8 Johtaja Virran Dynastia kaatui nyt.
Ja silti, paljon on parannettavaa. Kyllä Ilves Top-6 paikan hahmotelmissa ansaitsee.

Tällä hetkellä edelle pistäisin vielä Lukon, Kärpät ja Tapparan. HIFK samoissa haminoissa.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Covidin sairastaminen varmaan tuo ainakin väliaikaista immuniteettia, vaikka on jo maailmalta kantautunut tietoa, että uusi tartuntakin on mahdollinen samalle henkilölle.

Miten vaikuttaa voimasuhteisiin se, että jotkut joukkueet saavat tätä immuniteettia nostettua jo ennen kauden alkua? Jos Jukureissa ja Kerhossa nyt tauti leviää, niin onko tässä sitten vähintään syksyn komeetat muiden sairastaessa?




no ei vitsailla vakavalla asialla
 
Eteläpäädyn piippuhylly (1995 - 2008)
Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika.
Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä hetkeksi vielä tänne jään.

K. Pahero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä yritys.. Kabinettipeliä, ei vaikutusta tulevaan kauteen.
Mites kun Ilves voitti TPS:n eilen 3-2 Superseries-pelissä, onko sillä vaikutusta tulevaan kauteen? Mun mielestäni ei ole, niin kuin ei ole millään noilla 3vs3-peleillä. Tai ainakin vielä huomattavasti vähemmän kuin normaaleilla 60min-harjoituspeleillä.
 
I know I must remain inside this silent well of sorrow.

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ollaanpa täällä tosikkoja.. @Tervaskanto ja @K. Pahero Läpsyttelyt sikseen (vaikka nekin jotain kertoo) ja katsellaan keväämmällä lisää.
 
Jonne Virtanen
"Jokerit pahoittelee virheellistä ilmoitusta Karalahden siirron kariutumisesta heinäkuussa!"

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Saa toki ja minä saan vastata, että Niemi on onnistunut tässä sarjassa siinä, missä yksikään Lukko-sentteri ei ole onnistunut liigan olemassaolon aikana: johdattamaan joukkueensa ykkössentterinä mestaruuteen.
Tämä sama ajatusmaailma näkyy myös hyvin molempien joukkueiden rakennuksessa. Toisessa panostetaan tulevaisuuteen ja toisessa katsotaan menneisyyteen. Ei ole sattumaa että toinen lähtee kauteen top-3 ennakkosuosikkina ja toinen on oletusarvoisesti siellä kaksinumeroisilla sijoilla. Ja tämä tästä offtopicista omalta osaltani.
 
Our culture is not for sale.
Suosikkijoukkue
Ässät, Hurricanes
Liigassa on aika paljon joukkueita, joiden kokonaisuudesta en oo likikää nii hyvin selvillä kuin normaalisti. Ässissäkin on niin paljon uusia, mut hyvälle vaikuttavii ukkoja, että saakelin mielenkiintone kausi tulossa.

En tiiä teist, mut me ollaan ihan hemmetin valmiita sotaan...

Kivenmäki-Merkley-Lindsten
Hirvonen-Niemi-Wännström
Meyer-Tiivola-Killinen
Mäkinen-Mäkinen-Pihlajamäki
+ Mm. Appelgren, Juhola, Kivelä

Borgman-Stenqvist
Niemeläinen-Vainio
Kotkansalo-Matinmikko
Peltomäki-Vuorisalo
Varttinen-Määttä
Walli

Ps. Ei hajuukaa mil kokoonpanol tullaan menemään.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Liigassa on aika paljon joukkueita, joiden kokonaisuudesta en oo likikää nii hyvin selvillä kuin normaalisti. Ässissäkin on niin paljon uusia, mut hyvälle vaikuttavii ukkoja, että saakelin mielenkiintone kausi tulossa.

En tiiä teist, mut me ollaan ihan hemmetin valmiita sotaan...
Ässien rosteri on parantunut huomattavasti alkukesästä, mutta toisaalta se oli vähän pakkokin, jos tähtäin on jatkaa kautta runkosarjan jälkeen. Pari mielenkiintoista nimeä sieltä löytyy muuten vähän tasapaksun materiaalin joukosta. Ulkomaalaiset kantavat raskasta vastuuta, mutta niin se on monessa joukkueessa. Ässät taistellee kovasti kympin joukkoon pääsystä, mutta kuuden joukkoon on pitkä matka.
 
Minä ja Pena Prisman valoissa,
Minä ja Pena Osmantuvassa,
Minä ja Pena Äijänsuollaaa-aaa-aaa
Ässien rosteri on parantunut huomattavasti alkukesästä, mutta toisaalta se oli vähän pakkokin, jos tähtäin on jatkaa kautta runkosarjan jälkeen. Pari mielenkiintoista nimeä sieltä löytyy muuten vähän tasapaksun materiaalin joukosta. Ulkomaalaiset kantavat raskasta vastuuta, mutta niin se on monessa joukkueessa. Ässät taistellee kovasti kympin joukkoon pääsystä, mutta kuuden joukkoon on pitkä matka.
Ei tule mieleen menestyneitä joukkueita, joilla olisi ollut yhtä nuori ja kokematon pakisto. Kyllä sieltä yleensä on tavannut löytyä joku tai joitakuita kokeneita liidereitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy