Mielestäni @McTorso saa turhan paljon rapaa niskaansa. Tämä jossain kirjassa myönsi itsekin, että tarkoitus on luoda ns. positiivista pöhinää Kärppien ympärille,
Viittaat varmaan Ari Steniuksen kirjaan Kärpän raapaisu. Kirjoitin siihen oman tarinani. Olen kirjoittanut sen myös tuonne Kärppien osioon. Olen niin paljon häärännyt voimasuhdeketjuissa, että ajattelin laittaa tuon tarinan esille myös tänne. Ehkäpä teksti antaa taustaa ja auttaa joitakin nimimerkkejä laittamaan kirjoituksiani tälle foorumille oikeaan perspektiiviin.
McTorso – onnellinen mies
Olen oululainen opettaja ja Kärppien pitkäaikainen kannattaja. Olen taivaltanut yhdessä Kärppien kanssa jo 25 vuotta. Ilman syvää yhteyttä ei noin pitkä matka ole mahdollinen. Ei siis liene väärin sanoa, että kyseessä on rakkaussuhde. En kuitenkaan ole imenyt seurarakkautta äidinmaidosta, kuten monet intohimoiset kannattajat. Minulle Kärppien kannattaminen ei ole sukurasite. Rakkauteni tähän pohjoissuomalaiseen jääkiekkoseuraan ei myöskään ole syttynyt ensisilmäyksellä. Rakkauteni Kärppiä kohtaan on kasvanut pikkuhiljaa matkamme edetessä.
Elin lapsuuteni maaseudulla melkein kahdensadan kilometrin päässä Raksilasta. Kotiseudullani nuorten miesten oli tapana painia, yleisurheilla tai pelata pesäpalloa. Niinpä yleisurheilin ja pelasin pesäpalloa. Jalkapallo ja varsinkin jääkiekko olivat underground-osastoa. Yleisurheilemisen ja pesäpalloilemisen ohella seurasin suurella mielenkiinnolla maailman urheilutapahtumia. Olin jo tuolloin intohimoinen penkkiurheilija. Elettiin aikaa ennen Internetiä ja suoratoistopalveluja. Niinpä television ja sanomalehtien merkitys oli valtaisa. Urheiluruutu oli varmastikin se antoisin tietolähde. Jääkiekkoon sitoutumaton yleisurheilija pystyi ihastelemaan illan Urheiluruudusta Tampereen Tapparan ylivertaisuutta ja hienoutta 1980-luvun loistossaan. Seuraavana aamuna tämän yleisurheilijan oli helppo lyödä Tapparan menestyksellä paikkakunnan underground-jääkiekkomiehiä, jotka tietenkin kannattivat Kärppiä. Totta kai kannattivat, koska paremmin olivat asioista perillä kuin yleisurheilija. Ehkäpä tässä hetkessä on suoraselkäistä todeta, että alkujaan toivoin Tapparan menestystä ohi Kärppien. Se on häpeällinen tosiasia.
Vuonna 1995 muutin Ouluun. Pieni maalaiskaupunki Pyhäjärvi jäi taakse, samoin yleisurheilu ja pesäpalloilu. Kärpät tuli tuolloin lähemmäksi elämääni. Kun menin ensimmäisen kerran Raksilaan katsomaan Kärppien ottelua, en mennyt katsomaan suurseuraa parhaassa loistossaan. Menin katsomaan joukkuetta, joka oli juuri noussut Suomen toiseksi ylimmälle sarjatasolle Fazer-liigaan. Kärppien mestaruus vuodelta 1981 oli vain kaukainen muisto. Konkurssi ja alasarjat olivat todellisuutta. Pelin laadulla ei kuitenkaan ollut minulle tuolloin suurta merkitystä. Pääasia oli se, että keskiössä oli urheilu.
En jäänyt Kärppien koukkuun ensi katsomisella. Ihastuin kuitenkin jääkiekkoon lajina. Peleihin tuli lähdettyä yhä useammin ja useammin. Lajitietämykseni kasvoi, samoin Kärppien joukkue tuli minulle koko ajan tutummaksi. Aloin tunnistamaan pelaajia heidän luistelutyyleistään ja maneereistaan. Tunnesiteeni joukkueeseen ja Kärppiin seurana kasvoi. Toivoin joukkueelle menestystä ja yksittäisille pelaajille onnistumisia. En enää voinut vain istua hiljaa objektiivisena sivustaseuraajana. Myötäelämisen seurauksena kannustushuudahdukset ja epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksien purkaukset kaikuivat huuliltani Raksilassa lähes estoitta. Kyllä minusta muovautui divariaikoina Kärppien intohimoinen kannattaja. Seurarakkauden perusta rakentui tuolloin hitaasti ja huolella niin vahvaksi, että se on kestänyt horjumatta.
Kärpät ja minä elimme tiivistä yhteiseloa aina vuoteen 2003 asti. Tuolloin suhteemme arki muuttui. Muutin Helsinkiin. Monesti etäsuhteet eivät toimi. Meillä kävi kuitenkin päinvastoin. Tunnesiteeni Kärppiin vain vahvistui. Kärpät oli konkreettisin asia, jonka pystyin sydämessäni ottamaan mukaani entisestä kotikaupungistani. Jokainen Kärppien peli-ilta pääkaupunkiseudulla oli minulle juhlailta. Pelipaita päällä ja joskus kasvomaalaukset sekä kaljuun liimatut keltamustat sarvet päässä kannustin pohjoissuomalaisten ystävieni kanssa suosikkijoukkuettamme vieraalla maaperällä. Tunnetta oli paljon. Suhteemme syveni, se on selvä.
Seurarakkaus on minulle paljon muutakin kuin vain oman joukkueen menestyksen toivomista. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että Kärpät oli menestyksekäs juuri sen kuuden vuoden ajan, jolloin minä Helsingissä asuin. Ei nimittäin ole aivan helppoa ja yksinkertaista olla tunnustuksellinen Kärppien kannattaja isossa työyhteisössä HIFK:n kotikulmilla Töölössä. Vaikka sanailu työpaikalla oli leikkimielistä, saavutti se varsinkin pudotuspeliaikaan kohtuullisen suuret mittasuhteet. Kärppien menestyksen myötä olin hyvissä keskusteluasemissa. Olen nimittäin hyvä voittaja. Kärppien divariajat kouluttivat minua kannattajana paljon. Raastavat nousukarsintatappiot ja varsinkin se yksi pirullinen pudotuspelisarjatappio Turun Tovereille opettivat minulle sen, kuinka syvästi tappio jääkiekko-ottelussa voi hetkellisesti satuttaa. Noiden kokemusten ansiosta osasin olla nöyrä, mutta onnellinen voittaja. Aina Kärppien mestaruuden jälkeen työyhteisölle tarjoamani Sacher-kakut saivat jääkiekosta piittaamattomat opettajattaret toivomaan keväisin Kärppien voittoa.
Muutin Helsinkiin yksin. Kun palasin takaisin Ouluun, mukanani oli vaimo, yhteinen lapsemme ja anoppi. Paljon oli siis muuttunut. Sydämessäni oli kuitenkin edelleen tilaa Kärpille. Yksi syy Ouluun palaamiselle oli Kärpät. Ei seurarakkaus ollut isoin syy, mutta vaakakupissani se kuitenkin painoi paljon. Varmasti rutkasti enemmän kuin normaali muuttamisen mielekkyyttä puntaroiva ihminen pystyy käsittämään. Kausikortin hankkiminen oli yksi ensimmäisistä asioista, joita pitkältä juurimuuttaneen muistilistalta löytyi. Paras mahdollinen paikka D-katsomosta. Suoritettuani opettajan kukkarolle perin hinnakkaan ostoksen Kärppätoimistolla, olin onnellinen. Myös vaimoni oli onnellinen. Hän tiesi, miten paljon tuo kortti minulle merkitsi. Hän oli saanut aikanaan minulta ensimmäiseksi syntymäpäivälahjakseen kärppästringit, lapsellamme oli ollut kärppälogoinen potkupuku ja tietenkin kärppätutti. Hän oli ollut tekemässä minulle mustakeltaisia kasvomaalauksia ja liimaamassa samanvärisiä sarvia päähäni. Vaikka perheestämme kukaan muu ei ole kiinnnostunut jääkiekosta kuin minä, toivovat kaikki Kärpille hyvää. He haluavat minun olevan onnellinen.
Paluuottelussani Raksilaan istahdin tuoreelle kausikorttipaikalleni minulle ennalta tuntemattoman hammaslääkärin viereen. Emme perusoululaiseen tapaan vaihtaneet tuona iltana montakaan sanaa keskenämme. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet puhuimme vähän ja vain Kärpistä tai jääkiekosta. Ajan myötä keskusteluaiheet laajenivat koskemaan myös työtä, perhettä ja elämää ylipäätään. Olen nyt tuntenut tämän hammaslääkärin yksitoista vuotta. Sen ajan olemme istuneet suurimman osan Kärppien kotiotteluista vierekkäin. Olemme ystävystyneet ja teemme yhdessä makkaraa. Kärppien kausikortin merkitys on minulle monitahoinen. Tärkein asia on tietenkin jääkiekko ja Kärpät. Rakkauteni tähänpoikkeuksellisen hienoon jääkiekkoseuraan on vahva. Pelipäivä on minulle edelleen juhlapäivä. Olen jäänyt koukkuun Kärppien elämääni tuottamaan jännitykseen. Vaikka suurin nuoren rakkauden huuma kasvomaalauksineen on vaihtunut hillitympään tyyliin, kajahtavat spontaanit kannustushuudot huuliltani edelleen Raksilan D-katsomosta jokaisessa Kärppien kotipelissä.
Kiintymykseni, uskollisuuteni ja rakkauteni Kärppiin on palkittu upeilla kokemuksilla, tunnetiloilla, joita vain sitoumuksellinen urheilu voi tarjota. Arkeni on paljon maukkaampaa kera suosikkiseurani tuoman lisäsäväyksen. Kärpät on ollut yhdistävä tekijä useiden nuoruusajan ystävieni kanssa. Muutoin maailman tuuliin levinneet ystävät olisivat voineet kadota. Toisaalta kausikorttilaisuus soi minulle mahdollisuuden uuteen ystävään, pitkäaikaiseen vierustoveriin, eikä ystävystyminen aikuisiällä ole pohjoispohjanmaalaisille miehille kovin helppoa.
Rakkaudestani Kärppiin on siinnyt myös jotain aivan toisenlaista. Sen vaikutuksesta on syntynyt Suomen suosituimmalle jääkiekkofoorumille nimimerkki McTorso vuonna 2010. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin pohjoinen suurseura oli luisunut dynastiasta pettymysten tielle. Oulussa oli kyllä voittamisen kulttuuria, mutta häviämisen kulttuuria ei niinkään. Nimimerkkini syntyi tuomaan toivoa ja luomaan uskoa Kärppien kannattajille urheilullisen romahduksen aikana. Toisaalta McTorson luominen oli minulle itselleni keino käsitellä haasteellista aikaa. Niinpä kirjoitin ja tunteella kirjoitinkin, enkä ole lopettanut. Positiivisuus, sisukkuus ja urheilijalähtöisyys ovat kirjoitusteni kulmakivet. Toki tapparalaisia on syytä sohia, siinä mielessä synkeä menneisyyteni on jättänyt jälkensä. Harva on väleissä ex-puolisonsa kanssa. Kymmenessä vuodessa Kärpät on noussut taas loistoonsa ja McTorso on kehittynyt Kärppien mukana. Ilman Kärppiä ei olisi McTorsoa ja ilman McTorsoa ei olisi tätä tekstiä. Olen onnellinen mies.