Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Buffalo Sabresin symppaaja
TPS ja JYP ihan pelattavia kyllä noilla kertoimilla.
JYPpiä olin jo pistämässä riville, mutta lopulta jänistin. Kerroin erittäin houkutteleva kovavireiselle joukkueelle, mutta oli se vaan lopulta vaikea pelatä Kärppiä vastaan heidän kotiottelussaan. Koko kaudella - vieraspelit mukaanlukien - jääneet kerran pisteittä.
 
"I've been to Liverpool, and never walking alone is actually pretty good advice." - Frankie Boyle -
Suosikkijoukkue
JYP, pukukoppien hikoileva osasto
Tässä tuoreet näkemykset: mikään ei ole muuttunut. Jyp palannee voittojen tielle ja Kärppien voittoputki lähestyy ottelu ottelulta päätepistettään. Eteenpäin.
Niin, ei tämä Marraskuinen peli vaikauta mihinkään, Kärpillä on Liiga johto, ja muilla jahti jatkuu, kaikille tulee tappio jossain vaiheessa.
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näinhän se on ja sellaista ei ole näköpiirissä, mutta toisaalta eihän tuo vaadi kun pari tappiota ja JYP on kannassa jos samalla voittaa omat pelinsä. Ajatellaan hypoteettisesti Kärpät häviäisi viikonlopun molemmat pelinsä, JYP voittaa SaiPan varsinaisella, pisteroa joukkueilla ennen keskinäistä peliä olisi viisi pistettä ja JYP yhden ottelun enemmän pelanneena, mikäli JYP voittaisi keskinäisen suoraan olisi eroa vain kaksi pistettä ja runkosarjaa aika monta kierrosta jäljellä. En pidä tuota tosiaan todennäköisenä skenaariona, enkä siihen usko mutta tosiaan ei tuo mitään massiivista konttausta loppupelissä kuitenkaan Kärpiltä vaatisi muutama tappio vain.
Viikonlopun pelit pelattu (ml. Kärpät-JYP keskinäinen) ja skenaariota missä Kärpät yhtäkkiä häviää kolme ottelua putkeen JYP:n samalla jatkaessa virheetöntä putkeaan ei sitten tullutkaan. Kun tässä todennäköisyyksistä puhutaan, niin Kärpät on edellisen kerran hävinnyt kolme ottelua putkeen varsinaisella peliajalla kauden 2017-2018 keväällä.
Päivitetyt pistearviot loppukaudelle:
1. Jos Kärpät tästä nyt taantuisi loppukaudeksi viime kauden pistekeskiarvon tasolle (2.28), tarvitsisi JYP 2.74 pistettä lopuista otteluista noustakseen saadakseen Kärpät kiinni. Tämä vastaa reilun 164 pisteen vauhtia koko runkosarjalle laskettuna.
2. Jos taas JYP pelaa loput ottelunsa Kärppien viime kauden pistekeskiarvolla, Kärpille riittää pistekeskiarvo 1.84 loppukaudelle.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
1923 (1897), TML & VGK (suomalaiset) sekä Kummitus
Viikonlopun pelit pelattu (ml. Kärpät-JYP keskinäinen) ja skenaariota missä Kärpät yhtäkkiä häviää kolme ottelua putkeen JYP:n samalla jatkaessa virheetöntä putkeaan ei sitten tullutkaan.
Odottiko joku sellaista?

Ainakin oman viestini pointti oli osoittaa, että vaikka ero on iso, niin toisaalta se on lopulta aika pieni. Ei vaatisi kuin pientä konttaamista, toki sellaista ei ole näköpiirissä.
 
"Laurikainen on ku vanha lateksidildo. Heiluu ja menee joka paikkaan, on aina mukana tilanteissa ja tekee iloiseksi!" @spenroos twitterissä.

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Odottiko joku sellaista?

Ainakin oman viestini pointti oli osoittaa, että vaikka ero on iso, niin toisaalta se on lopulta aika pieni. Ei vaatisi kuin pientä konttaamista, toki sellaista ei ole näköpiirissä.
Niin, laskennallisesti se vaatii pientä konttaamista, mutta aika hypoteettiselta tuollaiset skenaariot on Mannerin Kärppien kohdalla. Kyllähän Kärppien pistekeskiarvo tulee väkisin tippumaan ja tilastotappiokin lähestyy, mutta rajua tasonpudotusta ei vain tule tapahtumaan.

Aika massiivisen eron Kärpät on repinyt jo Tapparaankin (7p ja peli vähemmän pelattuna). Kärpät on vienyt kliinisyyden uudelle tasolle.
 
Pärko!

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on vienyt kliinisyyden uudelle tasolle.
En pidä kliinisyydestä. Voittaminen oli mukavaa sen jälkeen ku tappio Jokerille oli potuttanu kuin pientä oravaa. Nykyään tappiot menee olankohautuksella ku niillä ei runkosarjassa ole mitään merkitystä. Tästä toki suurimman syyn vieritän muille joukkueille kun sössivät runkosarjan kaiken maailman tappioputkiin ja ihme sekoiluihin. Eli Hifk ja TPS herätys, Jyp onkin jo näyttänyt heräämisen merkkejä mikä on mukava asia. Ja Jokerit takas liigaan. Vähän hymiöitä tähän perään :)
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelicansilla oli alun perin kehuttu ja vahva maalivahtikaksikko Skarek-Tolvanen. No, sitten Skarek läks ja tilalle tuli Karhunen, jonka jälkeen mv-osasto oli vieläkin kovempi. Mutta nyt mennäänkin sitten kaksikolla Helenius-Tolvanen, joista kummankaan näytöt tältä kaudelta eivät ole erityisen vahvat.

Äkkiseltään ja yllättäen voi asetelmat keikahtaa ihan kuperkeikkaa.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Olen pohtinut asiaa ja minua vähän huolestuttaa pitkässä juoksussa tämmöinen dominointi. Joku voi ajatella että onhan leuhkailua. Jos ajatellaan et nyt 23 matsia pelattu ja vain yksi tappio ilman pisteitä. Sekin maalin erolla ja Tampereella jossa on ollut todella hankala voittaa läpi seurahistorian.

Ketä kiinnostaa voitot tai tappiot kun perus pelaamisella voitetaan 95% otteluista. Vähän kuin tietokonepeli joka uutena oli hyvä, mutta kun kaikki mitä peli tarjoaa on rikottu ja saavutettu. Alkaa tulemaan ähky. Muistan kuinka aina järjestelin työt niin ettei vaan pelipäivälle ole ohjelmaa. Nykyjään katon jos kerkeän.

Jalkapallo ruvennut kiinnostamaan koska siinä on niin paljon uutuutta ja elementtejä joita alkaa vasta nyt ymmärtämään.

Mitä voimasuhteisiin, kyllä kolmen kärki on tossa ja tulee olemaan. Kannusta on turha huudella kenenkään, niin paljon on muuttujia kuitenkin matkassa ( epidemiat, loukkaantumiset yms)
 
81-04-05-07-08-14-15-18

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässä kohtaa laittaisin joukkueet seuraavaan järjestykseen:

1. Kärpät
2. JYP
3. Ilves
4. HIFK
5. Kookoo
6. Tappara
7. Lukko
8. HPK
9. KalPa
10.Saipa
11.Jukurit
12.Ässät
13.TPS
14.Pelicans
15. Sport

Viivoilla erottelin tämänhetkisiin taso koreihin. En väitä, että tämä on runkosarjan lopullinen sarjataulukko vaan tämän hetken kunnon mukainen järjestys.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässähän tekee joukkueet nyt vaan viime kaudelta hyväksi havaittua temppua Kärpille. Laittavat Kärpät luulemaan, että ovat ihan ylivoimainen joukkue ja ettei kellään ole mitään palaa. Pelaajat ja fanit alkavat leijumaan jo vähän liikaa ja sitten tosipeleissä isketään!

Pudotuspeleissä ensimmäinen vastustaja kaadetaan suoraan 4-0, mutta peli ei näytä ihan siltä vielä miltä pitäisi. Välierissäkin voidaan vielä hakea sitä oikeaa vaihdetta ja annetaan vastustajalle pari voittoa. Ei oikein sytytä vielä finaaleissakaan ja finaaleissa hävitään selvästi vastustajalle seitsemännen ottelun jatkoajalla.

Helppoa, kiitos HPK ja kumppanit!
 
Tämä oli hyvä :)
 
81-04-05-07-08-14-15-18

Ränse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ray Bourquen ajan Bruins, Luleå, SAIK
Tässä kohtaa laittaisin joukkueet seuraavaan järjestykseen:

1. Kärpät
2. JYP
3. Ilves
4. HIFK
5. Kookoo
6. Tappara
7. Lukko
8. HPK
9. KalPa
10.Saipa
11.Jukurit
12.Ässät
13.TPS
14.Pelicans
15. Sport

Viivoilla erottelin tämänhetkisiin taso koreihin. En väitä, että tämä on runkosarjan lopullinen sarjataulukko vaan tämän hetken kunnon mukainen järjestys.
Vaikka Tapparalla on vähän nihkeämpi jakso juuri nyt, on se JYP:n kanssa mielestäni samoissa asetelmissa. Vai tarkoitatko vain JUURI NYT voimasuhteita vai onko tuo mielestäsi koko loppukauden arvaus? Etteikö tässä taas aliarvioitaisi Tapparaa kuten kovin monesti.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta että HIFK neljänneksi kovakuntoisin? Olisi kiva kuulla, että millähän perusteella? Stadin kingit painaa bulilla päätyyn?
Veikkaisin, että kuntopuntarin perusteella. 5-7 sekä 9-16 ottelun otoksilla HIFK on juurikin sijalla 4. Mutta tämähän johtuu siitä, että HIFK ei ole pelannut Ilvestä vastaan vielä kertaakaan, ja Tapparan kohtaamisestakin on jo 18 peliä aikaa. Hymiö.
 
On vain yksi... #41

Yksi seura, Tampereella, se on Ilves ainiaan.

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pelicansilla oli alun perin kehuttu ja vahva maalivahtikaksikko Skarek-Tolvanen. No, sitten Skarek läks ja tilalle tuli Karhunen, jonka jälkeen mv-osasto oli vieläkin kovempi. Mutta nyt mennäänkin sitten kaksikolla Helenius-Tolvanen, joista kummankaan näytöt tältä kaudelta eivät ole erityisen vahvat.

Äkkiseltään ja yllättäen voi asetelmat keikahtaa ihan kuperkeikkaa.
Jännästi luot tässä vaikutelman, että Tolvasen antamat näytöt muuttuivat ei niin erityisen vahvoiksi vasta Heleniuksen liityttyä joukkueeseen. Tolvanen on vahva puolikas, jos maalivahtiosastolta löytyy Heleniuksen sijaan Skarek tai Karhunen? Ymmärrän kyllä, että maalivahtiosasto heikkenee kokonaisuutena, mutta kai Tolvanen on yhtä hyvä/huono kuin aikaisemminkin?
 
Se on muuten niin, että jos Maione tekee tänään pisteen ja Sebok ei. Niin Maionella on kultapotta päässään kun kautta on pelattu 47 ottelua. Kertoo aika paljon tämän kauden KalPan hyökkäys tulivoimasta. Slovakian pääsarjasta tulee pakki meille pelaamaan ja kantaisi kultapottaa päässään kun kausi on 5/6 pelattu. Melkoista. Kummallisinta silti on se, että pienet mahdollisuudet on vielä kuuden sakkiinkin. Johon en tosin itse usko. -Noutolokku-

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutta että HIFK neljänneksi kovakuntoisin? Olisi kiva kuulla, että millähän perusteella? Stadin kingit painaa bulilla päätyyn?
Ihan HIFK:n viimeaikaisten peliesitysten perusteella, sekä kuntopuntaria tutkimalla päädyin siihen, että HIFK on tällä hetkellä mielestäni 4. paras joukkue.

Tapparalla ei tällä hetkellä ole asiaa ylemmäs. Jotenkin haluttoman näköistä ollut jo aika kauan. Nyt sitten näkyy jo pisteissä. Eikä tuo ollut mikään ennustus runkosarjan järjestyksestä vaan juurikin marraskuun lopun voimasuhteista.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jännästi luot tässä vaikutelman, että Tolvasen antamat näytöt muuttuivat ei niin erityisen vahvoiksi vasta Heleniuksen liityttyä joukkueeseen. Tolvanen on vahva puolikas, jos maalivahtiosastolta löytyy Heleniuksen sijaan Skarek tai Karhunen? Ymmärrän kyllä, että maalivahtiosasto heikkenee kokonaisuutena, mutta kai Tolvanen on yhtä hyvä/huono kuin aikaisemminkin?
Ei tuon minun viestini tarkoitus nyt ollut ollakaan mikään kovin vakavasti otettava analyysi, enemmänkin vaan sellainen huomio kuinka lahtelaisilla on mv-osaston johdosta tunteet tässä syksyn aikana varmastikin saaneet vaihdella aika lailla.

Tuossa ei myöskään ollut tarkoitus olla mitään agendaa, mutta jos nyt ajateltaisiin tuolla lailla, kun olit viestini ymmärtänyt, niin itse ehkä peilaisin näyttöjä ja odotuksia rooliin. Lähtökohtaisesti Tolvanen oli kai Skarekin ja sitten Karhusen kakkosmies. Siihen rooliin hyvä. Mutta jos rooli on nyt sitten se, että pitäisi olla ykkösvahti, niin onhan tilanne ja arviointikriteeritkin erilaiset.

Ilmeisesti Tolvanen on pelannut syksyllä pääosin hyvin ja ainakin osa Pelicans-faneista olisi peluuttanut miestä enemmänkin. Valmennus näki kuitenkin toisin ja Tolvanen oli selvä kakkonen prosentein 70-30.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan HIFK:n viimeaikaisten peliesitysten perusteella, sekä kuntopuntaria tutkimalla päädyin siihen, että HIFK on tällä hetkellä mielestäni 4. paras joukkue.

Tapparalla ei tällä hetkellä ole asiaa ylemmäs. Jotenkin haluttoman näköistä ollut jo aika kauan. Nyt sitten näkyy jo pisteissä. Eikä tuo ollut mikään ennustus runkosarjan järjestyksestä vaan juurikin marraskuun lopun voimasuhteista.
HIFK:n viime aikojen peliesityksissä ei kyllä hurraamista ole(suosittelen vilkaisemaan myös heidän osioonsa täältä Jatkoajasta). Esim. kolmesta viimeisimmästä pelistä nihkeissä TPS- ja Sport-voitoissa eivät esittäneet ihmeitä ja eilen ottivat pataan Jukureilta. Kuntopuntari näyttää HIFK:n osalta ihan hyvältä, mutta se ei kaikkea kerro.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toki siellä on kärkipään joukkueista yskinyt viime aikoina peli enemmän tai vähemmän oikeastaan kaikilla muilla paitsi Kärpillä ja Jypillä. (KooKoolle toki plussaa eilisestä Sport-tappiosta huolimatta).

Tapparalla tuli selvästi heikko jakso. Ilves on pitänyt suht. hyvän tulostason(parista tappiosta huolimatta), mutta parhaalla tasollaan joukkue ei ole enää 5-6:ssa viimeisimmässä pelissään esiintynyt. Lukko ei ole "pitkään" aikaan vakuuttanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy