Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

Smitty#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars
Oishan se periaatteessa hauska tilanne, jos Sport voittaisi tänään HIFK:n ja olisi kahden kierroksen jälkeen ainut jengi, joka porskuttaa eteenpäin ilman pistementyksiä. Etenkin kun enemmistö veikkasi Sportia liigajumboksi. Ja toki he voivat sinne sarjataulukon pohjille vielä vallan mainiosti päätyä mutta oishan se silti tavallaan aika ironosta jos jumbosuosikki number uno johtaisikin Liigaa kahen kierroksen jälkeen.
 
JPL

No ei tuo kovinkaan ihmeellistä olisi. 10-15 kierrosta kun on pelattu, niin voi tehdä edes alustavia johtopäätöksiä yhtään mistään.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Onko sarjakauden alkamisella ja nähdyillä otteilla vaikutusta voimasuhdearvioissa?
Ainakin sen verran, että nyt nähdyn perusteella Heponiemeen ja Kristofin liittyvät riskit saattavat olla realisoitumassa. Olivat todella vaisuja avauksessa.
 
Smitty#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars
Joo en tarkottanut että Sportin keikkuminen kärkijoukoissa tässä vaiheessa olisi vielä mikään sensaatio. Tarkotin lähinnä et sarjataulukko näyttäs vähän hassulta kun jumbosuosikki olisikin ykkösenä.

Mut tosiaan tässä vaiheessa kautta on turha vetää mitään johtopäätöksiä vaikka pari lilliputtia keikkuukin kärkipäässä. Yksittäiset pelit kun voi ratketa vaikka tuuripompulla tai huonoon tuomarityöskentelyyn.
 
Ränse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ray Bourquen ajan Bruins, Luleå, SAIK
Ei sitä tiedä vaikka Sport ois tän kauden Leicester. On niitä ennenkin ihmeitä nähty. Ei vaan, melkeen joka kausihan joku altavastaaja aloittaa kauden todella pirteästi ja voi kantaa pitkälle syksyynkin asti. Esimerkiksi Jukurit eka kaudella. Sitten kun paremmat alkavat saada paremmin juonesta kiinni alkaa se perus pudotus kohti kellaria.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Jukurithan oli toissakaudella lähellä mestaruutta mutta harmillisesti kaudessa on 60 ottelua ennen pudotuspelejä eikä jo syksyllä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisin kysellyt Jesse Saarisen vaikutusta Pelicansin hyökkäysen pistemäärään voimasuhdearviossa?
Alunperin ajatukseni oli, että sisällytän potentiaalin vahvistusten hankkimiseen omaksi voimasuhteisiin vaikuttavaksi osakseen. Tästä luovuin pyynnöstä ja rupesin tekemään reaaliaikaista arviota. Ajattelin, että lopetan yksittäisten pelaajien vaikutuksen arvioinnin sarjan alettua. Tällainen yksittäisten pelaajien vaikutuksen pohtiminen hämärtää sitä kokonaiskuvaa, jonka koen merkitykselliseksi voimasuhdepohdinnassa. Yksittäisten pelaajien arviointi on enemmän tällaista mukavaa numeroilla leikkimistä. No, jatkan nyt kuitenkin leikkimistä:

Tukonen lähti Lukosta. Olin laskenut arviossani, että Tukonen pystyy kuitenkin pelaamaan. Täten lasken Lukon hyökkäyksen arvosanaa 0,5 pistettä. Lukon hyökkäys tipahtaa jaetulle 10.sijalle.

Ässät hommasi Huhtasen ja Sillanpään. Olen lähtenyt siitä oletuksesta, että Kotkaniemi pelaa Ässissä tällä kaudella. Jos näin on, ei Sillanpään ja Huhtasen merkitys joukkueeseen ole muuta kuin leveyden tuonti. Näin ollen, en nosta Ässien arvosanaa kyseisen parivaljakon hankkimisen seurauksena. Jos Kotkaniemi ei Ässissä pelaakaan, on Sillanpään hankinta vähentämässä Kotkaniemen aiheuttamaa valtavaa menetystä 0,5 pistee verran. Arvioin Kotkaniemen tilanteen, mikäli tarve ilmenee. Ässien kannattajat voisivat kertoa, missä mennään tällä hetkellä. Miten preseason on valtameren tuolla puolen alkanut? Ässien hyökkäys pysyy jaetulla 4.sijalla.

Pelicans hankki laadukkaan laiturin Jesse Saarisen. Arvotan Saarisen merkityksen Pelicansin hyökkäykseen yhden lisäpisteen arvoiseksi. Kokenut, taitava, nopea ja meritoitunut hyökkääjää voi olla erittäin iso palanen Pelicansin tehoilussa. Pelicansin hyökkäys nousee jaetulle 7.sijalle.

Hyökkäys
1. JYP, TPS, Tappara 9,5
4.Kärpät, Ässät, HIFK 9
7. SaiPa, Sport, Pelicans 8
10. Lukko, KalPa, HPK 7,5
13. Ilves, KooKoo 7
15. Jukurit 6,5

Päivitetty yhteenveto kokonaispisteistä:

1. Kärpät 39
2. HIFK 37
3. TPS 35,5
4. JYP 34
5. Tappara 33,5
6. KalPa 32,5
7. Lukko 31,5
8. Ässät 31,5
9. SaiPa 31,5
10. HPK 31
11. Pelicans 31
12. KooKoo 29,5
13. Ilves 29
14. Sport 28,5
15. Jukurit 27,5

• SaiPa: +1 (2.7.2018 Denisov)
• Lukko +1 (11.7.2018 Krejcik), +0 (20.7.2018 Auk), +0,5(29.8.2018 DeFazio), -0,5(17.9.2018 Tukonen)
• Ässät +0,5 (16.7.2018 Makkonen), +0(16.9.2018 Sillanpää), +0 (16.9.2018 Huhtanen)
• HPK +0 (25.7.2018 Laatikainen), -0,5 (2.8.2018 Porseland), +0,5 (8.8.2018 F.Riska), +0,5 (6.9.2018 Brejcak)
• KalPa +1( 26.7.2018 Wilson), +0,5 (24.8.2018 Taipalus)
• TPS +0,5 (27.7.2018 Piskula), +1 (4.9.2018 Jaakola)
• HIFK +0,5(27.7.2018 Lessio), +1 (29.8.2018 Quincey)
• Sport +0,5 (2.8.2018 Sutter)
• Tappara +1 (4.8.2018 Erkinjuntti)
• KooKoo +0,5 (19.8. 2018 O’Donnell)
• Pelicans +1 (17.9.2018 Saarinen)
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukurithan oli toissakaudella lähellä mestaruutta mutta harmillisesti kaudessa on 60 ottelua ennen pudotuspelejä eikä jo syksyllä.
Pari kertaa sarjakakkosena mutta ei ihan piikkipaikalla missään vaiheessa. En kyllä muista että kellään olisi pahemmin lähtenyt leijumaan tuolloin.
 
Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Pikkuseurat aina syksyllä juhlii ja sitten valuvat alas.Tämä on nähty niin monta kertaa.
Tottakai. Isot seurat laittaa rahaa rosteriin, sittemmin tuuraajiin sun muihin artisteihin, jos tarvetta tulee. Pikkuseurat nostaa c-junnuja mukaan, kun kassa on tyhjä. Rahassa ero, ei muussa (ettet nyt luulisi omaa seuraasi jotenkin kiekollisesti paremmaksi).
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Hurricanes
Alunperin ajatukseni oli, että sisällytän potentiaalin vahvistusten hankkimiseen omaksi voimasuhteisiin vaikuttavaksi osakseen. Tästä luovuin pyynnöstä ja rupesin tekemään reaaliaikaista arviota. Ajattelin, että lopetan yksittäisten pelaajien vaikutuksen arvioinnin sarjan alettua. Tällainen yksittäisten pelaajien vaikutuksen pohtiminen hämärtää sitä kokonaiskuvaa, jonka koen merkitykselliseksi voimasuhdepohdinnassa. Yksittäisten pelaajien arviointi on enemmän tällaista mukavaa numeroilla leikkimistä. No, jatkan nyt kuitenkin leikkimistä:

Tukonen lähti Lukosta. Olin laskenut arviossani, että Tukonen pystyy kuitenkin pelaamaan. Täten lasken Lukon hyökkäyksen arvosanaa 0,5 pistettä. Lukon hyökkäys tipahtaa jaetulle 10.sijalle.

Ässät hommasi Huhtasen ja Sillanpään. Olen lähtenyt siitä oletuksesta, että Kotkaniemi pelaa Ässissä tällä kaudella. Jos näin on, ei Sillanpään ja Huhtasen merkitys joukkueeseen ole muuta kuin leveyden tuonti. Näin ollen, en nosta Ässien arvosanaa kyseisen parivaljakon hankkimisen seurauksena. Jos Kotkaniemi ei Ässissä pelaakaan, on Sillanpään hankinta vähentämässä Kotkaniemen aiheuttamaa valtavaa menetystä 0,5 pistee verran. Arvioin Kotkaniemen tilanteen, mikäli tarve ilmenee. Ässien kannattajat voisivat kertoa, missä mennään tällä hetkellä. Miten preseason on valtameren tuolla puolen alkanut? Ässien hyökkäys pysyy jaetulla 4.sijalla.

Pelicans hankki laadukkaan laiturin Jesse Saarisen. Arvotan Saarisen merkityksen Pelicansin hyökkäykseen yhden lisäpisteen arvoiseksi. Kokenut, taitava, nopea ja meritoitunut hyökkääjää voi olla erittäin iso palanen Pelicansin tehoilussa. Pelicansin hyökkäys nousee jaetulle 7.sijalle.

Hyökkäys
1. JYP, TPS, Tappara 9,5
4.Kärpät, Ässät, HIFK 9
7. SaiPa, Sport, Pelicans 8
10. Lukko, KalPa, HPK 7,5
13. Ilves, KooKoo 7
15. Jukurit 6,5

Päivitetty yhteenveto kokonaispisteistä:

1. Kärpät 39
2. HIFK 37
3. TPS 35,5
4. JYP 34
5. Tappara 33,5
6. KalPa 32,5
7. Lukko 31,5
8. Ässät 31,5
9. SaiPa 31,5
10. HPK 31
11. Pelicans 31
12. KooKoo 29,5
13. Ilves 29
14. Sport 28,5
15. Jukurit 27,5

• SaiPa: +1 (2.7.2018 Denisov)
• Lukko +1 (11.7.2018 Krejcik), +0 (20.7.2018 Auk), +0,5(29.8.2018 DeFazio), -0,5(17.9.2018 Tukonen)
• Ässät +0,5 (16.7.2018 Makkonen), +0(16.9.2018 Sillanpää), +0 (16.9.2018 Huhtanen)
• HPK +0 (25.7.2018 Laatikainen), -0,5 (2.8.2018 Porseland), +0,5 (8.8.2018 F.Riska), +0,5 (6.9.2018 Brejcak)
• KalPa +1( 26.7.2018 Wilson), +0,5 (24.8.2018 Taipalus)
• TPS +0,5 (27.7.2018 Piskula), +1 (4.9.2018 Jaakola)
• HIFK +0,5(27.7.2018 Lessio), +1 (29.8.2018 Quincey)
• Sport +0,5 (2.8.2018 Sutter)
• Tappara +1 (4.8.2018 Erkinjuntti)
• KooKoo +0,5 (19.8. 2018 O’Donnell)
• Pelicans +1 (17.9.2018 Saarinen)
Hyvin summattu! Kotkaniemen osalta sanoisin, että hänen merkityksensä Ässien joukkueelle on takuulla yhden kokonaispisteen arvoinen... Varsinkin nyt harjoituskauden näyttöjen perusteella. Mutta jos et itse ole hänen merkitystään 0,5 pistettä enemmäksi arvoittanut, niin sittenhän se olisi sopiva pudotus...

Kotkaniemi tulee pelaamaan Ässissä... Tästä olen melkein varma... Siellä on seurajohto sanonut, että Kotka on sentteripaikkaa kärkkyvistä pelaajista jossain 6 paikkeilla... Ja on myös sanottu, että AHL ei ole Kotkan kohdalla vaihtoehto.

Kotka on pelannut Montrealissa ihan hyvin, esim. maali ensimmäisessä kunnon harjoituspelissä Devilsiä vastaan. Mutta vielä vakuuttavampaa on Kotkan puolustuspeliäly ja kahden suunnan pelaaminen... Poika pyrkii hallitsemaan kentällisensä peliä, kuin joku Kopitar tai Barkov ja onkin usein jo valmiiksi siellä mihin kiekko menee. Tämä aiheuttaa paljon riistoja ja Kotkaniemi osaa pelata hiton hienosti ja nopeasti kiekkoa eteenpäin.

Tuo pelinlukutaito on ainakin omasta mielestäni ihailtavaa...
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvin summattu! Kotkaniemen osalta sanoisin, että hänen merkityksensä Ässien joukkueelle on takuulla yhden kokonaispisteen arvoinen... Varsinkin nyt harjoituskauden näyttöjen perusteella. Mutta jos et itse ole hänen merkitystään 0,5 pistettä enemmäksi arvoittanut, niin sittenhän se olisi sopiva pudotus...
Mää ymmärsin että @McTorso tarkoitti sitä, että Kotkaniemen arvo Ässien hyökkäyksellä on 1 piste mutta Kotkaniemen poistuminen pudottaisi vaan 0,5 sen vuoksi että sinne on nyt sitä leveyttä hommattu Huhtasen ja Sillanpään muodossa. Eli koska näiden rooli on Kotkaniemen mukana ollessa pienempi, eivät he nosta nyt kokonaisarvosanaa, mutta Kotkaniemen poistuessa he kompensoivat sen 0,5 pistettä 1 pisteen pudotuksesta.
 
Aikalailla kirjoittamallasi tavalla tarkoitin. Tosin en ole vielä määritellyt Kotkaniemen mahdollisen poisjäännin tarkkaa vaikutusta. Se on vähintään tuo yksi piste, jopa puolitoista. Arvioni lähtökohtana oli se, että Kotkaniemi on syyskaudella lähes NHL-tasoinen pelimies ja kehittyy sitten kevätkaudeksi aivan NHL-tasoiseksi. Kirjoitin kesällä, että Ässille antamani hurjan kova hyökkäysarvosana perustuu huikeaan kärkiosaamiseen. Jos Kotkaniemi ei pelaisikaan Ässissä, tämä näkökulma romuttuu osin, tosin jäähän sinne vielä Salminen ja yksi Liigan parhaista voimahyökkääjistä, eli Kärki.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kotkaniemi tulee pelaamaan Ässissä... Tästä olen melkein varma... Siellä on seurajohto sanonut, että Kotka on sentteripaikkaa kärkkyvistä pelaajista jossain 6 paikkeilla... Ja on myös sanottu, että AHL ei ole Kotkan kohdalla vaihtoehto.
Näin minäkin uskon. Eiköhän me nähdä taituri Kotkaniemi Liigassa tällä kaudella ja hyvä niin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Hurricanes
Mää ymmärsin että @McTorso tarkoitti sitä, että Kotkaniemen arvo Ässien hyökkäyksellä on 1 piste mutta Kotkaniemen poistuminen pudottaisi vaan 0,5 sen vuoksi että sinne on nyt sitä leveyttä hommattu Huhtasen ja Sillanpään muodossa. Eli koska näiden rooli on Kotkaniemen mukana ollessa pienempi, eivät he nosta nyt kokonaisarvosanaa, mutta Kotkaniemen poistuessa he kompensoivat sen 0,5 pistettä 1 pisteen pudotuksesta.
K
Aikalailla kirjoittamallasi tavalla tarkoitin. Tosin en ole vielä määritellyt Kotkaniemen mahdollisen poisjäännin tarkkaa vaikutusta. Se on vähintään tuo yksi piste, jopa puolitoista. Arvioni lähtökohtana oli se, että Kotkaniemi on syyskaudella lähes NHL-tasoinen pelimies ja kehittyy sitten kevätkaudeksi aivan NHL-tasoiseksi. Kirjoitin kesällä, että Ässille antamani hurjan kova hyökkäysarvosana perustuu huikeaan kärkiosaamiseen. Jos Kotkaniemi ei pelaisikaan Ässissä, tämä näkökulma romuttuu osin, tosin jäähän sinne vielä Salminen ja yksi Liigan parhaista voimahyökkääjistä, eli Kärki.
Jep... jos vertaa niin onhan näillä sentteristöillä valovuoden ero: Kotkaniemi-Tiivola-Makkonen-Saha/Sillanpää tai Tiivola-Makkonen-Sillanpää-Saha... Toisessa on mahdollisesi Liigatason huippusentteri ja pari luotettavaa kakkossentteriä. Toisessa pari luotettavaa kakkossentteriä ja arpoja...

Mutta uskon myös toisaalta siihen, että jos Kotkaniemi ei pelaisi Ässissä, niin kyllä siinä vaiheessa mentäisiin sentterikaupoille...
 
Ralph

Jäsen
Toisessa on mahdollisesi Liigatason huippusentteri ja pari luotettavaa kakkossentteriä. Toisessa pari luotettavaa kakkossentteriä ja arpoja...
Heh. Tuskin itse huomaat, mutta toisessa pelaa "MAHDOLLISESTI huippusentteri" ja toisessa arpoja. Jos kerran kyseessä on MAHDOLLISESTI huippusentteri, eikö silloin kyseessä ole myöskin juurikin arpa?

Toki itse en kutsuisi Sillanpäätä arvaksi. Varma ja luotettava nelossentteri hän on.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Hurricanes
Heh. Tuskin itse huomaat, mutta toisessa pelaa "MAHDOLLISESTI huippusentteri" ja toisessa arpoja. Jos kerran kyseessä on MAHDOLLISESTI huippusentteri, eikö silloin kyseessä ole myöskin juurikin arpa?

Toki itse en kutsuisi Sillanpäätä arvaksi. Varma ja luotettava nelossentteri hän on.
Turhaa pilkun viilausta taas... Ei tuo Sillanpää nyt ainakaan viime vuotena häkenöinyt edes nelossentterin roolissa... Arpa siis lähinnä sillä, että onko tuo nykypäivänä tarpeeksi hyvä edes nelosen keskelle? Ei ole tainnut onnistua missään hyvin sen jälkeen kun Ässistä lähti. Ja tuossa tilanteessa joutuisi mahdollisesti ottamaan vielä kolmossentterin paikan... eli arpa...kyllä.

Niin, no... Kotkaniemi on vähintään kelvollinen ykkössentteri Liigaan... parhaassa tapauksessa tappelee jopa parhaan sentterin tittelistä. On se silti merkittävästi parempi ykkösen keskelle, kuin Tiivola tai Makkonen...
 
Ralph

Jäsen
. Ei tuo Sillanpää nyt ainakaan viime vuotena häkenöinyt edes nelossentterin roolissa... Arpa siis lähinnä sillä, että onko tuo nykypäivänä tarpeeksi hyvä edes nelosen keskelle? Ei ole tainnut onnistua missään hyvin sen jälkeen kun Ässistä lähti.
Sen verran mitä itse näin Sillanpään pelejä HPK:ssa kolmen kauden aikana, luokittelen hänen suorituksensa nelossentterinä kokonaiskuvassa onnistuneeksi. Olisin tehnyt jatkosopimuksen hänen kanssaan.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Otto Paajanen ei ole riittävä ykkössentteri. Se on vähän kuin Jussi Makkonen.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sen verran mitä itse näin Sillanpään pelejä HPK:ssa kolmen kauden aikana, luokittelen hänen suorituksensa nelossentterinä kokonaiskuvassa onnistuneeksi. Olisin tehnyt jatkosopimuksen hänen kanssaan.
No onneksi me muut on myös katseltu niitä pelejä. Ei todellakaan tule ikävä. Onneksi Liigan neljänneks paras hyökkäys nosti miehen heti ykköseen keskelle. Hehe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös