Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

  • 908 718
  • 3 298

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Larmi on käytännössä Kerhon kolmosveskari. Onko Lawson ykkönen vai kakkonen, se nähdään sitten myöhemmin.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kakkosveskarin merkitys on toki Liigaseuralle iso, mutta jossain mielin täällä nyt vähän liioitellaan.
Mm. Metsola Tapparassa pelasi lähes kaikki pelit.. tyyliin 56-57 runkosarjapeliä ja 20 play offseissa. Toki siinä kohtaa, jos ykkönen loukkaantuu, tai väsyy muuten.. Moni joukkue lähtee ajatuksesta, että yksi mies pääsääntöisesti pelaa maalilla. Jos sitten jotain loukkaantumisia tulee, niin saatetaan hyvinkin lähteä kaupoille.
Ei kuitenkaan voida laskea kahdella hyvällä maalivahdilla olevan yhtä paljon merkitystä voimasuhteisiin, mitä esim. kahdella hyvällä pakilla.
Tarvitaan riittävä kakkosmaalivahti.
 
@Doug93 Mitä enemmän otteluita, sitä suurempi riski loukkaantumisille. Metsola torjui koko kauden ja pysyi myös ehjänä, jolloin kakkonen oli aika samantekevä, mutta entäpä vaikka Kärpät kaudella 2013-14? Ykkösmaalivahti Rynnäs loukkaantui ja Karhunen otti torjuntavastuun loppukevääksi, olisiko mestaruutta tullut paskalla kakkosella? Vaikea kuvitella jonkun keskinkertaisen tuuraajan ottavan karhusmaisia koppeja Palolan ja kumppaneiden laukauksista finaalissa. Vaikea myös kuvitella että siihen hätään olisi jostain taiottu finaalitasoa vastaava maalivahti jos Karhusella ei olisi enää koppi onnistunut ratkaisupeleissä.
 
Tuo on aivan totta. En ole koskaan mustavalkoisesti väittänytkään, että kaikki asiat menevät aina saman kaavan mukaisesti. Totesin monen joukkueen lähtevän kauteen ajatuksesta, että selkeä ykkösmaalivahti pelaa valtaosan otteluista. Vähemmän löytyy näitä 50/50 joukkueita.
Kyllä Kärppien rahoilla kesken kaudenkin Maailmalta hyvän maalivahdin löytää. Riittävä kakkosvahti antaa tarpeeksi aikaa etsiä. Tietysti jos ykkönen loukkaantuu vaikkapa välierä vaiheessa, niin tilanne on aivan toinen.

Tottakai joukkueessa pitäisi olla kaksi vähintään hyvää maalivahtia. Ja sitten vielä 6-7 loistavaa pakkia ja tusina huippuhyökkääjää. Jos nyt kuitenkin, kun otetaan huomioon rajalliset resurssit, niin mietitään asioiden tärkeysjärjestystä. Ainakin näin Ilveksen kannattajana asiaa miettii siltä kantilta, että pitää kahta kallista maalivahtia syö ison palan kenttäpelaajien budjetista. Olen siis erittäin tyytyväinen siihen riittävään kakkoseen. Kun vielä otetaan huomioon, ettei Ilves monen muun seuran tapaan, tod. näk. pelaa missään finaaleissa.
 
Viimeksi muokattu:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eiköhän tuossa viitata Ukko-Pekka Luukkoseen ja huhuihin siitä, että poika on uusi Saros. Ainoastaan pidempi.
Joo, mutta ei kerrota kellekään, antaa tulla yllätyksenä. Arvaukseni on, että syyskaudella pelejä tulee säästeliäästi, mutta nokkimisjärjestys selviää joulutauon paikkeilla. Jos se läpimurto tapahtuu vasta ensi kaudella, niin sitten syynä on se, että Kerhon tandem toimii ilman superjunnuakin. Siinä tapauksessa rahaa pankkiin vaan A:n peleissä ja pari bonusmatsia edustuksessa. Sanottakoon tähän vielä, että minulla ei ole mitään käsitystä Larmin tasosta liigan alkaessa. Luukkosen taso on tiedossa, mutta järki on pidettävä kädessä tuollaisen helmen kanssa. Saroksen kanssa meni hiukan kuin elokuvissa.
 
Ralph

Jäsen
Jos se läpimurto tapahtuu vasta ensi kaudella, niin sitten syynä on se, että Kerhon tandem toimii ilman superjunnuakin.
Näin se tulee olemaan. Kaudella 2013-14 Frans Tuohimaa oli ihan paska ja Timo Niemi vielä paskempi, joten Juuse Saroksen oli pakko ottaa vastuu. Nyt kun maalivahtikaksikko toimii, Ukko-Pekka Luukkosella ei ole kiirettä tehdä saroksia.
 
HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Pari kommenttia muutamasta tutummasta joukkueesta.

Kärppien suhteen olen luottavaisempi kuin jotkut kirjoittelijat. On totta, että jätkiä lähti tärkeiltä paikoilta, mutta Kärpiltä löytyy pelimiehiä, joilta voidaan täysin realistisesti odottaa tasonnostoa - esim. joidenkin jo mainitseman Hakanpään laskisin itsekin olevan valmis isompaan rooliin. Ja taustaorganisaatio on muutenkin osoittanut resurssinsa ja kykynsä hommata huippuvahvistuksia kauden aikanakin.
Tietysti jonkinlainen kysymysmerkki liittyy valmennukseen. Onhan Suikkanen "oma poika" vuosien takaa ja TPS:n nosto kriisijoukkueesta mestariksi kova näyttö millä tahansa mittarilla, mutta kaikki projektit eivät ole päättyneet menestyksekkäästi. Kuinka äijämäinen valmennustyyli istuu oululaiseen kiekkomentaliteettiin?

Oman suosikin, Tapparan, sen sijaan monet ränkkäävät mielestäni vähän turhan korkealle. Ilmeisesti viime kaudet painavat vaakakupissa? Valmennusjohto on tietysti antanut kiistattomat näytöt osaamisestaan, ja mestarijoukkueen rungosta huomattava osa jatkaa ensi kaudellekin. Mutta avainkysymys onkin lähtijöiden laatu eikä määrä. Alakerrasta lähti Isäntä ja maalilta ehdottoman voittava maalivahti. Hyökkäyksestä vielä enemmän: liigan paras pelaaja ja pudotuspelien paras pelaaja. Kuusela, pistenikkari jonka kädet eivät jäätyneet tiukoissakaan tilanteissa. Ja ennenkaikkea maaginen Laine, joka iski ennakkoluulottomasti kiekkoa sisään mahdottomistakin paikoista silloin, kun maalia eniten tarvittiin. Julkinen salaisuushan oli, että Tapparan YV-pelikirja oli yksinkertaisuudessaan "muut toimittavat kiekkoa Laineelle minkä ehtivät, Laine hoitaa loput". Mitenkään vähättelemättä tulijoita, löytyykö heidän joukostaan kuitenkaan vastaavaa ihmemiestä? Siinä nimittäin oli se ratkaiseva materiaaliero, mikä viime keväällä oli pariin edelliseen, joina olisi tarvittu miestä tekemään edes se yksi häkki mutta ei vain löytynyt keneltäkään käsiä sillä hetkellä. Kuka nykyrosterista pystyisi siihen?

Koriajatteluun vielä sen verran, että kyllä siellä on yksi joukkue pelaajamateriaaliltaan ihan selvästi omassa sarjassaan. Jos Tappara ja JYP laitetaan ykköskoriin, niin sitten HIFK:n pitäisi olla jossain "nollakorissa" tai "miinus yksi " –korissa. IFK on lähtökohtainen ennakkosuosikki #1 mestariksi. Tuolla rosterilla mikä tahansa paitsi muu tulos kuin kannu keväällä olisi jonkinasteinen pettymys.
 
Jos Tappara ja JYP laitetaan ykköskoriin, niin sitten HIFK:n pitäisi olla jossain "nollakorissa" tai "miinus yksi " –korissa. IFK on lähtökohtainen ennakkosuosikki #1 mestariksi. Tuolla rosterilla mikä tahansa paitsi muu tulos kuin kannu keväällä olisi jonkinasteinen pettymys.
En vaan käsitä tätä. Tämä ei ole vähättelyä, mutta miksi muiden seurojen kannattajat näkevät HIFKin ylivertaisena kun seuran omat kannattajat eivät näin ajattele? Harvoin asiat näin päin tällaisessa ketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
En vaan käsitä tätä. Tämä ei ole vähättelyä, mutta miksi muiden seurojen kannattajat näkevät HIFKin ylivertaisena kun seuran omat kannattajat eivät näin ajattele? Harvoin asiat näin päin tällaisessa ketjussa.
Olen ihan samaa mieltä. HIFK totta kait on yksi näistä ehdottomista mestarisuosikeista, mutta kyllähän heilläkin oli aika paljon vaihtuvuutta ja mielestäni tuo puolustus ei ole vielä mitenkään sesaatiomainen. Varmaankin (?) sinne on tulossa vielä kiekollista osaamista, mutta juuri nykyisellä alakerralla ei ole mitenkään ylivertainen vs vaikkapa Tappara.

Myös hyökkäyksestä heillä lähti todella ison roolin ja tärkeitä pelaajia, joita on toki korvattu laadulla, mutta ei tuo nyt mitenkään ylivoimainen tuossa yleisesti täällä rankatussa ykköskorissa ole. Mm JYP on hankkinut todella laadukkaat ja takuuvarmat tuloksentekijä kärkiäijäikseen ensi kaudelle.

Maalivahtiosastolla joku varmaan vetää hernehiä sieraimiin, mutta mielestäni ei voida lähtökohtaisesti sanoa Bäcktrömin olevan parempi, kuin Husso. Lankinen ei ole niin tasainen veskari, että voisi tilanteen sattuessa ottaa pomminvarmaa ykkösmolarin roolia itselleen.

On tuolla kysymysmerkkejä HIFKn rosterissa ja kokonaisuudessa siinä, missä muidenkin kärkijengien. Ehkä hieman muita vähemmän, mutta on kuitenkin.
 
F#21

Jäsen
En vaan käsitä tätä. Tämä ei ole vähättelyä, mutta miksi muiden seurojen kannattajat näkevät HIFKin ylivertaisena kun seuran omat kannattajat eivät näin ajattele? Harvoin asiat näin päin tällaisessa ketjussa.
Jos ihan rehellisiä ollaan niin usealle HIFK-kannattajille kelpaa vain -98 vuoden kokoonpano tai vastaava. Eli ehkä tässä kannattaa vähän myös ymmärtää miten kannattajat käyttäytyvät. :-)

Kuitenkin olen samaa mieltä näin HIFK-kannattajana, ettei kokoonpano huomattavasti ero muista kärkijoukkueista. Pari avointa paikkaa löytyy omasta mielestänikin, mutta mielestäni tällä kokoonpanolla on hyvä lähteä kauteen. Hienoa olisi vielä, jos Niemeläinen jäisi Suomeen pelaamaan, mutta tähän en jaksa uskoa.
 
F#21

Jäsen
Olen ihan samaa mieltä. HIFK totta kait on yksi näistä ehdottomista mestarisuosikeista, mutta kyllähän heilläkin oli aika paljon vaihtuvuutta ja mielestäni tuo puolustus ei ole vielä mitenkään sesaatiomainen. Varmaankin (?) sinne on tulossa vielä kiekollista osaamista, mutta juuri nykyisellä alakerralla ei ole mitenkään ylivertainen vs vaikkapa Tappara.

Mielestäni tuo pakisto ei tarvii yhtään kiekollista osaamista, vaan kovaa peruspakkia, joka hoitaa oman puolustuspäädyn hyvin ja pystyy antamaan hyvän ykkössyötön. Kiekollista osaamista tuolla on jo tarpeeksi, kunhan Taimi on vain kunnossa.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Koriajatteluun vielä sen verran, että kyllä siellä on yksi joukkue pelaajamateriaaliltaan ihan selvästi omassa sarjassaan. Jos Tappara ja JYP laitetaan ykköskoriin, niin sitten HIFK:n pitäisi olla jossain "nollakorissa" tai "miinus yksi " –korissa. IFK on lähtökohtainen ennakkosuosikki #1 mestariksi. Tuolla rosterilla mikä tahansa paitsi muu tulos kuin kannu keväällä olisi jonkinasteinen pettymys.

Onko? Olen aika rankasti eri mieltä. IFK menetti myös viime kaudelta tärkeimmät palasensa, ihan kuin Tapparakin. Ramstedt (ykkössena) ja Auvity (ykköspakki) ja Husso (ykkösmv) ja nyt jos mietitään, mitä IFK sai tilalle niin esim. Eronen ei automaattisesti ole Auvityn tasoinen pelaaja. Ykkössentteriä ei ole korvattu ollenkaan ja Aaltonen on Aaltonen. Bäckströmin nykytaso on aika kyseenalainen. Itse en näe IFK:ta ollenkaan niin vahvana kuin suurin osa täällä.
 
Ramstedt (ykkössena) ja Auvity (ykköspakki) ja Husso (ykkösmv) ja nyt jos mietitään, mitä IFK sai tilalle niin esim. Eronen ei automaattisesti ole Auvityn tasoinen pelaaja.

Ei ole automaattisesti Auvityn tasoinen mutta lähtökohtaisesti kuitenkin kovatasoisempi. Aaltonen on tosiaan Aaltonen joka taas lähtökohtaisesti varmaan heittää sen 50 pistettä ja Bäckström on kova tekijä sillä varauksella että pysyy kasassa.
 
Tarkastelee asiaa melkein miten tahansa, on IFK selkeästi omassa kastissaan kärjessä materiaalin osalta. Sitten tulee haastajien joukko, jossa Tappara, Jyp, Kärpät, ehkä Lukkokin. IFK on oikeastaan viime kausien Kärpät, jossa noin ylivertaisella materiaalilla kaikki muu kuin mestaruus on alisuoritus. Toki Kärpät osoitti viime kaudella, että se ykkösponikin voi hyytyä.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Ei ole automaattisesti Auvityn tasoinen mutta lähtökohtaisesti kuitenkin kovatasoisempi. Aaltonen on tosiaan Aaltonen joka taas lähtökohtaisesti varmaan heittää sen 50 pistettä ja Bäckström on kova tekijä sillä varauksella että pysyy kasassa.

Eronen on tehnyt hyviä pistemääriä kauemmin kuin Auvitu, mutta voi olla, että tällä hetkellä ranskalaispakki on parempi. Omiin päin patonki lienee ainakin parempi. Kovia tehoja voidaan toki Eroseltakin odottaa. "Taas" on hauskasti sanottu Aaltosesta, kun ei ole koskaan aikuisten tasolla tehnyt 50 pistettä runkosarjassa. Oli tuossa tahdissa kyllä 2013-2014, mutta pelit jäivät vain 35:een. Linkki: Eliteprospects.com - Juhamatti Aaltonen

Eronen ja Aaltonen ovat toki kovia hankintoja, mutta hieman olevan itsekin epäileväinen Aaltosen tasosta. Noh, eiköhän tuo viimeistään keväällä ole ratkaisuroolissa.

Tarkastelee asiaa melkein miten tahansa, on IFK selkeästi omassa kastissaan kärjessä materiaalin osalta. Sitten tulee haastajien joukko, jossa Tappara, Jyp, Kärpät, ehkä Lukkokin. IFK on oikeastaan viime kausien Kärpät, jossa noin ylivertaisella materiaalilla kaikki muu kuin mestaruus on alisuoritus. Toki Kärpät osoitti viime kaudella, että se ykkösponikin voi hyytyä.

Materiaali on toki Liigan paras, mutta ei se nyt omassa kastissaan ole missään nimessä. HIFK:llakin on muutama kysymysmerkki, ja yksi näistä on maalivahtiosasto. Mielestäni Tappara ei jää jälkeen muuta kuin laitahyökkääjien osalta, eikä siinäkään mitenkään merkittävästi. Maalivahtiosastosta moni lienee toki eri mieltä. Kärpillä, Jypillä ja Lukolla on myös hyvin kilpailukykyiset rosterit, miksei TPS:lläkin.

En vaan käsitä tätä. Tämä ei ole vähättelyä, mutta miksi muiden seurojen kannattajat näkevät HIFKin ylivertaisena kun seuran omat kannattajat eivät näin ajattele? Harvoin asiat näin päin tällaisessa ketjussa.

Ainakin Tappara-fanien keskustelupalstalla (Tappara.co) konsensus on, että Tappara on hyvin vahva haastaja IFK:lle - moni näkee Tapparan paremmaksiksin, mikä Tappara-fanien palstalla on toki ihan luonnollista. @HAL9000 ja @Väsyneet Kädet taitavat kuulua näkemyksineen vähemmistöön meidän porkkanapöksyjen joukossa.
 
Tietysti jonkinlainen kysymysmerkki liittyy valmennukseen. Onhan Suikkanen "oma poika" vuosien takaa ja TPS:n nosto kriisijoukkueesta mestariksi kova näyttö millä tahansa mittarilla, mutta kaikki projektit eivät ole päättyneet menestyksekkäästi. Kuinka äijämäinen valmennustyyli istuu oululaiseen kiekkomentaliteettiin?

Tuotahan ei tarvitse miettiä, kun molemmissa on kova työ se ykkösasia. Kärpissä on pärjätty silloin nykyliigataipaleella huonoiten, kun ei ole ollut vaatimuksia työnteosta. Esimerkkinä nyt Alatalo. Haapamikko ja Aravirtakin oli pehmeämmän linjan kavereita, joista näki ihan lämmittelysyötöistäkin, että ei niitä ainakaan tosissaan vaadita tehtäväksi. Valmennukseen liittyy isostikin kysymysmerkkejä, mutta se ei liity arvoihin. Se liittyy minusta taktisiin asioihin ja harjoitteisiin.

Sitten taas Nokka (Jalonen), Kake (Heikkilä) ja Late (Marjamäki) on onnistuneet erinomaisesti. Jokaista yhdistää korkea vaatimustaso ja seuranta.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko? Olen aika rankasti eri mieltä. IFK menetti myös viime kaudelta tärkeimmät palasensa, ihan kuin Tapparakin. Ramstedt (ykkössena) ja Auvity (ykköspakki) ja Husso (ykkösmv) ja nyt jos mietitään, mitä IFK sai tilalle niin esim. Eronen ei automaattisesti ole Auvityn tasoinen pelaaja. Ykkössentteriä ei ole korvattu ollenkaan ja Aaltonen on Aaltonen. Bäckströmin nykytaso on aika kyseenalainen. Itse en näe IFK:ta ollenkaan niin vahvana kuin suurin osa täällä.

Sen verran korjaan ettei Auvitu ollut IFK:n ykköspakki kuin vasta playoffeissa Taimen sairastuessa.

Auvitun kausi oli muutenkin hieman erikoinen, runkosarjassa pelasi perusvarmaa yleispakin roolia tehden hyvät pisteet, playoffeissa nousi aivan uudelle kiekolliselle tasolle ollen kenties jopa koko playoffien paras puolustaja. Silti pidän noita Auvitun playoffeja enemmänkin jonkinlaisena suonenvetona kuin pelaajan omana tasona. En tiedä oliko Auvitulla NHL-sopimus jo taskussa vai mistä sai itseluottamuksen noin tappiin playoffeissa. Eronen oli hankintana hyvä ja uskon että on Auvituta pykälän parempi kiekollisessa pelissä, mutta omaan päähän Auvitu taas pykälän Erosta parempi. Auvitun playoff-tasolle Eronen tuskin nousee missään vaiheessa.

En näe itsekkään IFK:ta niin ylivertaisena kuin osa täällä on kirjoittanut. Laitahyökkääjät on ainoa osa-alue jossa IFK on mielestäni selkeästi muita joukkueita edellä. Sentteristö on pykälää vaille tasoissa Tapparan kanssa, tai oikeastaan ilman Hintzin läpimurtoa sentteristö on Tapparaa heikompi, ja taas Hintzin läpimurron jälkeen se olisi Liigan paras. Hintzin läpimurto ei ole missään nimessä varma asia, mutta kyseessä on kuitenkin Liigan potentiaalisin seuraava nuori joka voi nousta onnistuneen kauden jälkeen aina NHL:ään asti. Viime kausi jäi vajaaksi kesän ja syksyn piinanneen selkävamman vuoksi.

Muutenkin IFK:n sentteri tilanteen saa näyttämään huonolta kun ajattelee että 1.sentteri Ramu lähti pois. Toisaalta kaikki on suhteessa kilpailijoihin, Tapparalla oli ja on 1.sentterinä Lajunen joka ei ole millään osa-alueella merkittävästi parempi pelaaja kuin Corey Elkins. Kaikki osa-alueet huomioiden kyseessä on kaksi hyvin saman tyyppistä ja tasoista sentteriä. Pidänkin todennäköisenä että Elkins nousee IFK:n ykkössentteriksi tulevalla kaudella pelaten JMA:n kanssa. Pakistosta IFK:lla puuttuu yksi peruspakki, Järvinen lähti KHL:ään ja hänen tasoista pakkia tuskin markkinoilta löytyy. Jonkinlainen paikkaaja tarvitaan kuitenkin.

On totta että Bäckströmin nyky tasosta on vaikea tehdä isompia johtopäätöksiä, isoimpana riskinä näen paikkojen kestävyyden eli loukkaantumiset. IFK:lla voi olla käsissä maalivahti ongelma Bäckströmin loukkaantumisten myötä, tai sitten IFK:lla voi olla ehjä Bäckström joka on edelleen Liiga tasolla huippuveska. Vaikka Bäckström ei ehjänäkään löytäisi huipputasoa, tuskin hän ainakaan kilpailijoiden Lassiloita ja Tuokkoloita heikompi olisi. Taas kerran kaikki on suhteessa vastustajiin, Liigassa ei tulevalla kaudella ole montaa EHT-tason maalivahtia.
 
Viimeksi muokattu:

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Ainakin Tappara-fanien keskustelupalstalla (Tappara.co) konsensus on, että Tappara on hyvin vahva haastaja IFK:lle - moni näkee Tapparan paremmaksiksin, mikä Tappara-fanien palstalla on toki ihan luonnollista. @HAL9000 ja @Väsyneet Kädet taitavat kuulua näkemyksineen vähemmistöön meidän porkkanapöksyjen joukossa.

Vähemmistöön tai miten vain, ei siinä välttämättä isoa näkemyseroa ole, pikemminkin jonkinlainen vivahde-ero. Tyyliin onko lasi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä. Tottahan se on, että mestaruutta seuraavaan kauteen Tappara lähtee nyt monella tapaa paljon paremmista asemista kuin edellisen mestaruuden jälkeen, eikä edes mestaruuden uusiminen olisi täysin mahdoton ajatus. Toisin kuin kevään 2003 jälkeen.

Mutta sitten kun katselen noilla "puoliksi tyhjä" -laseilla, ensimmäisenä pomppaa heti esiin se tyly fakta, että molemmissa viimeisimmissä mestaruuksissa avainrooliin nousi joku nuori mailataituri, joka sattui pelaamaan elämänsä kevään juuri playoffeissa. 2003 se oli Pirnes, nyt Pate. Kausilla 2013, 2014, 2015 tällaista sateentekijää ei astunut esiin, ja tuloksen tiedämme. Enkä nyt heti näe tämänhetkisessä rosterissa ketään, josta voisi sellaista odottaa. Siksi siis tuo "puoliksi tyhjä". (Tosin enpä rehellisyyden nimissä vuosi sitten olisi sitä Patrik Laineestakaan juuri ajatellut, vaikka nuorukaista jotkut kovasti suitsuttivatkin.)

Tappara.co:ssa ei muuten tule paljoa vierailtua sen jälkeen kun .info loppui, eipä minulla taida olla tunnustakaan sinne. Infossa tunnarit oli, ja sen vanhan saitin tyyli sopi jotenkin paremmin minun ajattelutapaani, eikä co:ssa edes ole niitä vanhoja hyviä threadejakaan. Puoliksi tyhjä taas. :)
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
IFK on oikeastaan viime kausien Kärpät, jossa noin ylivertaisella materiaalilla kaikki muu kuin mestaruus on alisuoritus. Toki Kärpät osoitti viime kaudella, että se ykkösponikin voi hyytyä.
Ei jaksaisi joka kerta tarttua näihin, mutta kyllähän nämä puheet jostain "ylivertaisesta materiaalista" ihan minkä tahansa joukkueen kohdalla SM-Liigassa on vaan niin absurdeja, että välillä oikeasti vituttaa. Etenkin kun pelataan välierä- ja viimeistään finaalivaiheita, niin ei siellä millään joukkueella ole mitään ylivertaista materiaalia muihin nähden. On tiettyjä vahvuuksia ja heikkouksia, mutta ylivertaista materiaalia ei ole kenelläkään.
 
sinikettu

Tämä pitää osittain paikkansa, osittain ei. Kärpillä oli näin jälkikäteen katsottuna viime vuonna aivan vitun kova materiaali, ehkä kovin Marjiksen kolmesta vuodesta. Kolme pelaajaa lähti Änäriin, kolme KHL:n puolelle, kaksi Ruotsiin suhtkot hyviin seuroihin. Rosterissa oli sen lisäksi viime vuoden MVP ja Liigan top-2 pelaaja (Aho), puhumattakaan Kukkosesta ja Pyörälästä. Pirnes ja Lada olivat myös vanhoja kovia sotaratsuja ja Mannisen Sakkekin saatiin hilattua rosteriin keväällä.

Jollain ihmeen keinolla Marjamäki sai kuitenkin peluutettua avainpelaajat piippuun, pari ketjullista huippupelaajia alisuorittamaan pahasti ja jauhettua samaa umpitylsää kiekkoa läpi kauden, jonka salat muut joukkueet olivat jo oppineet edellisellä kaudella. Toki pronssi on parempi kuin ei mitään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tämä pitää osittain paikkansa, osittain ei. Kärpillä oli näin jälkikäteen katsottuna viime vuonna aivan vitun kova materiaali, ehkä kovin Marjiksen kolmesta vuodesta.
Kyllä Marjamäen ekan kauden joukkue oli vielä tätä kovempi. Olihan se myös suorituksena ylivoimaisesti kovin Marjamäen kausista, runkosarjan piste-ennätys, ja taisi olla myös eniten tehtyjä ja vähiten päästettyjä maaleja. Peli oli oikeasti helvetin viihdyttävää. Pudotuspeleissäkin mentiin finaaleihin asti saldolla 8 voittoa ja yksi tappio, finaalit toki oli tiukat mutta nekin käännettiin. Seuraavilla kausilla pelistä tuli mielestäni paljon tylsempää, vaikka niitä voittoja kairattiinkin. Viime kausihan oli ihan ultra-passiivista ajoittain.

Viime kauden ongelma oli lopulta liian heikko puolustus ja senttereiden hitaus, vaikka paperilla kovia pelaajia olikin. Tai noh, eihän se puolustuskaan heikko ollut, mutta Nutivaaran loukkaantuminen kauden tärkeimmällä hetkellä ja tosiaan vähän sekava peluutus ja kärkiäijien piiputtaminen (Kukkonen) oli iso virhe.
 
Mut se kyllä taitaa pitää joka kausi paikkaansa, että ilman top-vahtia mestaruutta ei helpolla saada. Nyt finaalipareissa ollut viime vuosina

13-14: Karhunen vs. Metsola
14-15: Tarkki vs. Metsola
15-16: Karhunen vs. Husso

Joka kaudella se selkeä ykkönen on torjunut lopulta finaaleissa, tosin Tarkin ja Karhusen välillä ykkösen käsite kaudella 14-15 oli aika häilyvä. Karhunen oli tuolloin edelliskauden mestarivahti, mutta pelasi kehnomman kauden ja vaikutti usein jopa välinpitämättömältä. Liekö tuosta syystä Tarkki otti finaalivastuun, olihan vastassa Karhusen tuleva työnantaja. Pointtina tässä lähinnä se, että selkeän kakkosen varaan ei välttämättä voi näissä kovimmissa otteluissa enää laskea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös