Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 992 853
  • 3 965

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Tämäpä se on. Kestomenestyjät saattaa treenatakkin vielä komepaa ja pidemmälle kun taas uudet ja heikommat alkaa pelaamaan ns tosissaan heti alusta. Alkulaudesta saa "helppoja pinnoja" ja niihin häntäpäänjengit pyrkivät panostamaan. Tieto ettei kevään alla ole välttämättä pelejä tiedossa panostetaan kauden alkuun ja joulutauon alkuun enemmän. Kun taas toiset treenaavat senkin kovempaa tietäen että kesällä mennään pitkälle. Juurikin edelläkin mainituista syistä. Taisipa Kärpät ja Tapparakin olla viime kauden ekan kymmenen pelin jälkeen siinä 10.sijan tietämillä. Siitä sitten pikku hiljaa ylöspäin. Toki Tapparalla peli tökki enemmän mutta kuitenkin

Aivan totta. Tämä näkyy myös Ässien pelissä, mutta eiköhän joulun tienoilla ala Rockyn modernin pelikirjan taktiset hienoudet iskostumaan pelaajien selkäytimeen. Myös huipputaitavat yksilömme antavat tällä hetkellä aivan selkeästi tasoitusta vetämällä todella rankkaa treeniä ja satsaamalla kevään tosipeleihin. Tämä näkyy nyt tuloksissa, mutta eiköhän pata kauden päätteeksi ole kärkikahinoissa mukana.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Usein myös etukäteen heikommat joukkueet satsaavat kauden alkuun.
Mitenkä tämä niinkuin käytännössä näkyy? Ennakkosuosikit höntsäilee edelleen ja hankkii lisää materiaalia lokakuussa vai? Samat pisteethän tuossa on jokaiselle jaossa, miksi ns "kärkijoukkueet" antaisi "huonommille" yhtään eteen?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Monesti ns. heikommat joukkueet ovat aloittaneet harjoituskauden useita viikkoja aikaisemmin kuin esim. edelliskauden finalistit. Tämä mahdollistaa harjoittelun rytmityksen niin, että kauden alkuun voidaan vetää hieman kevyempi jakso. Toisin sanoen ei tarvitse lähteä perusvoimapohkeilla liikkeelle. Tämä on usein harkittu ja järkevä valinta, sillä alkukaudesta voi moni ennalta parempi joukkue olla erilaisen harjoittelun rytmityksen vuoksi vajaa tehoisempi kuin oma joukkue. Näin ollen pisteitä voi olla hieman helpommin otettavissa syyskuussa kuin helmikuussa. Hyvä alku on myös monelle haastajan asemassa olevalle joukkueelle tärkeämpi kuin vahvoille ennakkosuosikeille. Aika monesti alkukausi on tosiaan tuonut yllätyksiä, mutta kauden edetessä ollaan sitten päästy oikeaan päivärytmiin.
 
HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitenkä tämä niinkuin käytännössä näkyy? Ennakkosuosikit höntsäilee edelleen ja hankkii lisää materiaalia lokakuussa vai? Samat pisteethän tuossa on jokaiselle jaossa, miksi ns "kärkijoukkueet" antaisi "huonommille" yhtään eteen?

En ota tuohon sen enempää kantaa "höntsäileeko" joku kärkijengi vai ei, itse en semmoiseen usko. Lähinnä voisin sanoa sen, että varakkaammat ja ennakkoon kärkitiimeihin povatut joukkueet voivat kauden edetessä paikata huonoa alkukautta pelaajahankinnoilla, jotka voivat olla mallia "Top-10" hyökkääjä tai pakki. Kun taas vähemmän rahakkaat seurat joutuvat monesti päinvastaiseen asemaan ja joutuvat taistella siitä, ettei alkukauden pistetykkejä imaista Venäjälle pelaamaan. Näitä on viime vuosina nähty monesti. Esim. Kärpät on pistänyt surutta monena vuonna ykköshankinnoiksi povattuja äijiä maitojunalla kotiin ja siihen on hommattu viimeistään ennen siirtorajan umpeutumista joku tilalle.

Väitän, että joukkueen rungon suuri vaihtuvuus voi olla yksi merkittävä tekijä sille, miksei joukkueen peli kulje heti kättelyssä. Mitä enemmän siellä käy ovi kesän aikana tärkeillä pelipaikkoilla, niin sitä enemmän se sapluuna varmasti muuttuu vaikka pelitaktiikka olisi muuten edelliskausien kaltainen.
 
Eihän tuo mysteeri kalenteria kummempaa asiaa tarvitse selvitäkseen. Jokainen voi siitä katsoa milloin mikäkin joukkue on viimeisen pelinsä pelannut, laskea säädetyt vapaat päälle ja sen jälkeen summata kuinka monta harjoitteluviikkoa tulee pelaajille yksilöinä ja joukkueena. Siitä pystyy sitten jo vähän arvioimaan sitäkin, millä tasolla joukkuepelin valmius on, mikä on harjoitussyklin vaihe jne. Ne edellisenä keväänä pitkään pelanneet joukkueet tuskin jättävät kesän fysiikkaharjoituksia vähemmäksi sarjan alkamisen takia - saattaisi muuten se seuraava kevät olla aiempaa lyhyempi...
 
TPS lienee tällä hetkellä todennäköisin ehdokas Tapparan finaalivastustajaksi, sillä onhan se toistaiseksi ainoa joukkue, joka on jättänyt porkkanapöksyt ilman sarjapisteitä.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
TPS lienee tällä hetkellä todennäköisin ehdokas Tapparan finaalivastustajaksi, sillä onhan se toistaiseksi ainoa joukkue, joka on jättänyt porkkanapöksyt ilman sarjapisteitä.
Hifki voitti TPS:n varsinaisella ja KooKookin voitti JA:lla Tepsin. Kuk.. Mit?
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Luehan vielä kerran Nännimäisen viesti.
Nännimäisen viesti on kyllä mukavaa luettavaa, luinkin sen heti useamman kerran. Hienot kirjaimet ja kaikkea mutta logiikka ei minulle aukea. Tepsi voittaa Tapparan -> Tappara kohtaa Tepsin finaaleissa? Tepsi ottanu kuokkaan muutamilta joukkueilta -> kohtaa se heidät finaaleissa?
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tässä pitää tietää se, että Tappara ei ollut enne TPS-häviötä jäänyt vielä kertaakaan pisteittä. Kaikkea tekstejä ei myöskään kannata ottaa ihan niin tosissaan.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kyllä KooKoo tarjoaa Liigalle tällä hetkellä sellaista shokkihoitoa ettei ole ihan lähihistoriassa nähty. Siellä mestispelaajat, Juutilainen, Rajala, Cloutier ja kumppanit ratkovat "1-0" voittoja Kouvolaan, eikä mestari-Kärpätkään voi mitään :D

KooKoo vahvasti mukana kärkitaistossa. Melkoinen startti, huh huh.
 
Wolves

Jäsen
Monesti ns. heikommat joukkueet ovat aloittaneet harjoituskauden useita viikkoja aikaisemmin kuin esim. edelliskauden finalistit. Tämä mahdollistaa harjoittelun rytmityksen niin, että kauden alkuun voidaan vetää hieman kevyempi jakso. Toisin sanoen ei tarvitse lähteä perusvoimapohkeilla liikkeelle. Tämä on usein harkittu ja järkevä valinta, sillä alkukaudesta voi moni ennalta parempi joukkue olla erilaisen harjoittelun rytmityksen vuoksi vajaa tehoisempi kuin oma joukkue. Näin ollen pisteitä voi olla hieman helpommin otettavissa syyskuussa kuin helmikuussa. Hyvä alku on myös monelle haastajan asemassa olevalle joukkueelle tärkeämpi kuin vahvoille ennakkosuosikeille. Aika monesti alkukausi on tosiaan tuonut yllätyksiä, mutta kauden edetessä ollaan sitten päästy oikeaan päivärytmiin.

Olen kyllä kuullut ja nähnyt kaikenlaisia selityksiä, mutta tämä menee siihen top-3:een. Liiga herätys! Poistakaa heti tämä vääryys. Kaikki joukkueet samalle viivalle kesäharjoittelun suhteen.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Olen kyllä kuullut ja nähnyt kaikenlaisia selityksiä, mutta tämä menee siihen top-3:een. Liiga herätys! Poistakaa heti tämä vääryys. Kaikki joukkueet samalle viivalle kesäharjoittelun suhteen.

Eihän se onnistu kun kaudet loppuu eri aikaan ja lomajakso on saatava pitää. McTorson viestin kanssa samaa mieltä ja tämähän toteutuu vuosittain eri joukkueiden välillä. Kyllä ne Kärpät keväällä on paha voittaa, vaikka Kookoo sen tänään tekikin.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Katsellaan KooKoon osalta, kun alkaa olemaan myös enemmän vierasreissuja ja -pelejä takana. Jos edelleen 15-20 kierroksen jälkeen napsivat tällä tahdilla pisteitä, niin kai minäkin sitten teen Nyholmit ;) Loistavavia otteita esittänyt ja hienot pelit esim. Tapparaa ja Kärppiä vastaan, kuitenkin Tapparalla CHL-reissu alla ja Kärpillä eilen kova ja pitkä peli Lappeenrannassa, KooKoo levänneenä kotona.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Kärpät kävivät myös reissun CHL ää pelaamassa ja ilmeiesti ollet koko viikon ns tien päällä. Ei siinä, yhtäkaikki. Hieno tuleminen KooKoolta Liigaan.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Katsellaan KooKoon osalta, kun alkaa olemaan myös enemmän vierasreissuja ja -pelejä takana. Jos edelleen 15-20 kierroksen jälkeen napsivat tällä tahdilla pisteitä, niin kai minäkin sitten teen Nyholmit ;) Loistavavia otteita esittänyt ja hienot pelit esim. Tapparaa ja Kärppiä vastaan, kuitenkin Tapparalla CHL-reissu alla ja Kärpillä eilen kova ja pitkä peli Lappeenrannassa, KooKoo levänneenä kotona.

Kuitenkin ennakkohehkutusten ja materiaalivertailujen perusteella täytyy sanoa että pitäähän noiden Tapparan ja Kärppien jaksaa olkoon nyt mitä pelejä alla tahansa. Ja CHL -sarjaa ei ole pakko pelata. Ei ole KooKoon huonoutta jos tällaiset joukkueet väsyvät muutamasta pelistä.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
KooKoon liigaan tulolle ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa, kävi loppukaudesta miten kävi. Heittopussiahan kaikki odotti, eikö vaan? Itsekin odotin että tyyliin pari pistettä olisi nyt mutta siellä ne vaan porskuttaa. Oli sitten vastustajan huonoutta tai mitä vaan niin hienoa että pisteitä ottavat.
 
Apheu

Jäsen
KooKoolle täytyy nostaa hattua. Mainiota peliä, nimenomaan viisasta lätkää. Tapparalta ja Kärpiltä nappasi yhteensä 4 pinnaa, ei huono suoritus ollenkaan.

Sekä Tappara että Kärpät ovat kyllä aloittaneet omaan silmään kauden enemmän tai vähemmän nihkeästi. Tapparalta on lipsahdellut viime minuuteilla ottelu käsistä jo kahdesti, ja maaliin ei ole hyvistä paikoista huolimatta kiekkoa saatu tarpeeksi usein. Poislukien Laine ja Ilomäki -kaksikko. Mutta etenkin Savinainen-Dixon-Kuusela -kolmikko on parantanut peli peliltä ja on suoranainen ihme, ettei Savinaisella tai Dixonilla ole vielä maalia tilillä, sen verran loistavia paikkoja on molemmilla kyllä ollut.

Kärpille itse povaan kyllä vähän hankalampaa kautta. Olen hieman heidän pelejään seurannut tässä tällä kaudella ja edellisillä kausilla, ja joukkuehan on ollut sellainen jauhava, ja sitten sieltä on kärki JMA, Donskoi ja Kemppaiset ratkaisseet ne tärkeät pelit ja mestaruudet, näin karkeasti sanoen. Mutta kuka tuolta joukkueesta nyt nousee sitten tekemään ne ratkaisumaalit? Ahossa ja Puljujärvessä on potentiaalia, mutta talven mittaan pitäisi myös kehitystä heille tulla, jotta Kärpät olisi yhtä kova mitä parina viime kautena. Kyllä tuolla rosterilla jälleen korkealla ollaan, mutta pitää nyt muistaa että Donskoi ja Kemppainen olivat lähes NHL-tasolla viime kauden lopulla, silti Kärpät voitti ensin JYPin vasta game sevenissä ja sen jälkeen Tapparan samoin seiskapelissä. Varsinkin laituriosasto Aho, Junttila, Ikonen jotka kuitenkin kärkilaitureita joukkueessa ovat kovin pieniä ja saa nähdä miten sitten tosipeleissä keväällä pärjäävät. Humlinkin taso on laskenut vuosi vuodelta.

Sitten vielä yksi joukkue, jota on kehuttava, on Ilves. Hyvin roolitettu ja rakennettu joukkue tuon budjetin määreissä. Itselläni on myös jotenkin semmoinen tunne, että HPK tulee tuolta vielä nousemaan ihan taistelemaan viimeisistä playoffpaikoista. Liiga on myös omasta mielestäni erittäin tasainen juuri tällä hetkellä. Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa, kuten KooKookin on osoittanut.
 
Wolves

Jäsen
Eihän se onnistu kun kaudet loppuu eri aikaan ja lomajakso on saatava pitää. McTorson viestin kanssa samaa mieltä ja tämähän toteutuu vuosittain eri joukkueiden välillä. Kyllä ne Kärpät keväällä on paha voittaa, vaikka Kookoo sen tänään tekikin.

Pointtini lähinnä oli, että kahden tappion jälkeen vedetään "Me päästiin harjoittelemaan myöhemmin" kortti esiin. Kärppäläisille tuo tappioputkessa oleminen on nykyvuosina jäänyt ilmeisesti liian tuntemattomaksi ja oudoksi käsitteeksi.
 
1971

Kärppien kohdalla lyhyempi harjoituskausi ei kelpaa siis selitykseksi?
 
sinikettu

Jäsen
Kärpille itse povaan kyllä vähän hankalampaa kautta. Olen hieman heidän pelejään seurannut tässä tällä kaudella ja edellisillä kausilla, ja joukkuehan on ollut sellainen jauhava, ja sitten sieltä on kärki JMA, Donskoi ja Kemppaiset ratkaisseet ne tärkeät pelit ja mestaruudet, näin karkeasti sanoen. Mutta kuka tuolta joukkueesta nyt nousee sitten tekemään ne ratkaisumaalit?
Itse näkisin niin, että tämän vuoden joukkue on kokonaisuudessaan varsin koherentti joukkue, josta kuitenkin vielä puuttuu ne kovimmat ratkaisijat, se piiruntarkka yhteispeli ja motivaatio laittaa kaikki itsetsään likoon joukkueen ja pelin eteen. Mutta se ken luulee, että tämän hetken Kärppäjoukkue on betoniin valettu kokonaisuus, jolla mennään loppuun saakka ja hävitään tahi voitetaan , erehtyy pahemman kerran. Ei luulisi viime kausien perusteella kenellekään olevan epäselvää, että Kärpillä on rahaa. Ja sitä rahaa aivan takuulla satsataan vielä jopa useampaankin pelaajaan, jos näyttää siltä, että tuleva kausi alkaa lähentelemään katastrofia. Toissa kaudella tuli Pirnes ja Masuhr, viime kaudella Maxwell ja Kaspar. Uskon, että tänäkin vuonna tulee vähintään yksi pelaaja tuomaan tarvittavaa kärkiosaamista. Itse en ole niin optimisti, että uskaltaisin väittää, että kaikki nykyiset ratkaisupelaajat onnistuisivat kauden mittaan täyttämään odotetun roolinsa. Tämän hetken kärppähyökkäys on täysi ja varmasti usealla pelaajalla on tiedossa, että jos pelit eivät suju, varamiehen rooli tai katsomo kutsuvat. Joten eiköhän kauden mittaan nähdä erityisesti nuorten pelaajien raudanlujaa halua ottaa johtavaa roolia joukkueessa.

Olen kuitenkin sen verta optimisti, että uskon vieläkin Kärppien vievän runkosarjan voiton vähintään viidellä pisteellä.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Kyllä tuolla rosterilla jälleen korkealla ollaan, mutta pitää nyt muistaa että Donskoi ja Kemppainen olivat lähes NHL-tasolla viime kauden lopulla, silti Kärpät voitti ensin JYPin vasta game sevenissä ja sen jälkeen Tapparan samoin seiskapelissä.

Muistetaan nyt toki sekin että floppilista oli nälkävuoden mittainen. Kannu tuli silti, toki isolta osin JJJ-ketjun ansiosta. Ehkä meillä on sauma tänäkin vuonna, jos ei tarvitse istuttaa keväällä kentällistä kalliita floppeja katsomossa!
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kelpaa, mutta se erittäin huono.
Millä tapaa se on huono? Toiset ovat vetäneet jo peruskuntokauden ekan jakson läpi ku toiset vasta aloittaa. Kyllä siinä aika iso etu minusta on. Siinä on aikalailla kiinni kurottavaa ja siksi peli voi nyt alkukaudesta olla vielä heikompaa kuntopuolen osalta. Myös monilla voinut olla isompaa tai pienempää vammaa parannettavana. Toiset päässyt hoitamaan/leikkaukseen heti ja toiset myöhemmin. Vai oisko pitäny vaa skipata palautumiset ja hypätä suoraan askiin?
 
Siksi, että mikään ei pakota yhtäkään joukkuetta vetämään x määrää harjoituksia kesässä. Ja X:llä tässä tarkoitetaan jokaiselle joukkueelle samaa määrää harjoituksia. "Työehtosopimuksen" mukaiset lomat joutuu kaikki pitämään, mutta sen takia itkeminen, että "voitimme viime vuonna mestaruuden, mutta sen takia emme päässeet harjoittelemaan tarpeeksi ajoissa" on säälittävää.

Kummallista, että Tapparalla ei tuo putki ole pahemmin painanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös