Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 992 856
  • 3 965

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Joo, aika aikaista on vielä vetää oikein mitään johtopäätöksiä, Blueskin on kokonaiset kolme peliä pelannut... Viime kaudella taidettiin 15 kierroksen jälkeen olla vikana tai toka vikana ja silti viidentenä lopulta. Enkä tällä tarkoita että juuri espoo nousisi nyt noin, vaan että kaikki on mahdollista. Ja kolme neljä peliä on kyllä aivan liian pieni otanta. Täytyy tosin sanoa että kyllähän kahden ekan ottelun jälkeen alkoi kylmätä että tällainen kausiko tästä tulee. Mutta tosiaan hyvinkin paljon voi vielä muuttua,ja pitää muistaa että kirkkain kärki johtaa häntäpäätä aika vähän, sijojen 1 ja 13 välillä 5 pistettä ja yksi peli enemmän pelattuna. Eikä ässätkään vielä ole tippunut minnekään mahdottoman kauas. Onhan näitä syksyn tähdenlentoja nähty, ja jengejä jotka käynnistyvät hitaasti. En kyllä ole esim. Ässiä seurannut yhtään, heikoltahan tuo vaikuttaa vähän kuulemani perusteella. Itsellä luottoa kyllä on Espoon nousuun vielä.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
KooKoolla on kuitenkin sarjan heikoin veskarikaksikko ja pitkässä sarjassa tulevat vielä häviämään monta peliä maalivahteihin. Kyllä KooKoo on edelleen suurin suosikki jumboksi.
 
sami1975

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikään ei kyllä lupaa mitään hyvää Ässien suunnan nousuksi. Marjamäki ja Kuparinen eivät voi kääntää tätä kursssia. Eli Ässät ja Kookoo tappelevat viimeisestä sijasta.
 
Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
TPS tuntuu jatkavan ailahtelevalla linjallaan, mutta kausihan on vielä nuori? No eiköhän Selin saa kauden edetessä homman toimimaan ja ennen kaikkea tasaisuutta otteisiin. Heikommallakin esityksellä pitäisi pystyä voittamaan, jos mielii kuuden joukkoon.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
TPS tuntuu jatkavan ailahtelevalla linjallaan, mutta kausihan on vielä nuori? No eiköhän Selin saa kauden edetessä homman toimimaan ja ennen kaikkea tasaisuutta otteisiin. Heikommallakin esityksellä pitäisi pystyä voittamaan, jos mielii kuuden joukkoon.
Mitä kävin vakoilemassa TPS-ketjuissa, tuntuu Spina jatkavan samaa surffailua, mistä Tirkkonen hänet penkitti viime keväänä. Spinalla eittämättä työkaluja yksinkin kääntää pelejä TPS:n nimivahvassa joukkueessa. Toivottavasti Selinillä munaa laittaa vapaamatkustajat poppareille, ellei työnteko maistu. Tuolla rosterilla pitäisi olla top 3.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
KooKoolla on kuitenkin sarjan heikoin veskarikaksikko ja pitkässä sarjassa tulevat vielä häviämään monta peliä maalivahteihin. Kyllä KooKoo on edelleen suurin suosikki jumboksi.

Jos joukkue muuten pärjää pelillisesti, ei veskaripolitiikkaan kaadu yksikään joukkue. Maailmalla on runsaasti maalivahteja, jotka mielellään tulisivat hinaamaan "vain maalivahtipelistä" puutteellisen sarjatulokkaan playoffeihin.
Ja jos sellainen valintatilanne eteen tulee, ei homma jää rahasta kiinni.

Ja nyt en väitä, ettei Kookoon veskarit riitä liigaan. Aina on joku joka yllättää positiivisesti. Ehkä toinen Kookoon kassari on tällä kaudella yksi heistä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Jo nyt näyttää selvältä, että viimeisen sijan välttämisestä taistelee Ässät ja Sport.
Jo nyt näyttää selvältä, ettei Sport tule olemaan viimeisiä. Joukkueen tekeminen on ollut kauttaaltaan laadukasta ja vaikka TPS vei selvin lukemin Vaasassa pelin, ei se kertonut muusta, kuin että Sportilla ei onnistunut mikään ja että TPS on todella kova jengi tällä kaudella.

Eilistä TPS - KK ottelua en luonnollisesti nähnyt, mutta mitä siitä lukenut, oli KK pyörinyt jaloissa ja TPS ollut luokattatoman tehoton. Ok, tulokset lasketaan, mutta nämä olivat yhdet yksittäiset ottelut alkukaudesta.

Olen nähnyt joka ikisen Sportin pelin ja voin sanoa, että joukkueessa on huomattavasti laatutekijöitä. Ei se tule olemaan pleijariporukka, eikä välttämättä edes säälipleijariporukka, mutta kauas se ei sääleistä tule jäämään.

Ässistä en voi sanoa, kuin treeniotteluiden perusteella, joten en sen puolesta tai vastaan kommentoi mitään. Korjaa toki jos olen väärässä, tuskin olet sinäkään hirveästi runkosarjassa Ässien otteisiin perehtynyt?
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo ei tässä vaiheessa kannata vielä alkaa loppusijoituksia huutelemaan.

Ässien tekeminen on ollut tosi heikkoa. Kookoo olisi pitänyt kaataa ja se peli olikin sellainen että KK:lle voi sanoa kiekon pomppineen suotuisammin. Kuitenkin, ei tässä vieläkään nyt mitään rökäletappioita ole tullut yhtään. Edes alkukauden vahvasti aloittaneelle Saipalle. Tasaista suorittamista toi on, ei vaan kauhean tasokasta vielä. Pari napsua kiristetään niin pelataan voitoista.

Sportin pelaamisesta on kuulunut paljon positiivista meikäläisenkin korviin. Yksi huolenaihe siellä silti on: maalivahtiosasto. Järviselle on mennyt aikalailla helppoja eikä voi sanoa tasaiseksi suorittajaksi. Järvisen on pystyttävä pelaamaan ykkösveskarin tasolla ilman että joka ilta menee helppoja selän taakse. Kakkosveskarin taso on liigatasolla täysi kysymysmerkki, uskallan kuitenkin väittää että yksi liigan heikoimmista kakkosveskareista.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Onko SaiPa ainoa jengi, jonka peli ei ole ollut puuroa/sekoilua? Kärpilläkin vissiin ollut vähän nihkeännäköistä? Ainakaan Tapparan peleissä en ole nähnyt vielä yhtäkään edes vähän ehjästi pelannutta jengiä.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

No no no no... Veli Pat_ kirjoitteli tuossa jokunen päivä sitten että Järvinen on liian heikossa sarjassa. Sama palstaveli kertoi myös että EHT-taso ei ole haihattelua Järän kohdalla. Eli maalivahtiosasto siellä ainakin on kunnossa. *hymiö*
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Kun on kolmannes eli 20 peliä pelattu ruvetaan hahmottamaan pikkuhiljaa voimasuhteita, usein juuri syyskaudella on joitakin "yllätys" joukkueita hyvissä asemissa ja napsinut hyvin pisteitä, mutta keväällä suorassa pleijaripaikassa on kiinni vähintäin 4 joukkuetta joiden pelaaja budjetti on top 6 joukossa.
Näin se vaan tuppaa menemään. No aina sinne joku yllätyskin mahtuu.
 
Apheu

Niin ja tässä kohtaa on yleensä aina hehkutettu jotain joukkuetta, on se sitten ollut Ramstedt-Rinkinen -ketju tms. ja sitten sieltä ollaan alas tultu välillä nopesti ja välillä sitten sitkuteltu pidempään. Runkosarjan viimeinen kolmannes on se, missä sitten ne jyvät erotetaan. Sieltä on välillä tehty todella isoja nousuja (esim. joku Ässät 2013), vaikka alkukausi olisi mennyt enemmän tai vähemmän vihkoon. Samalla taas joku syksyn komeetta on ihan parin-kolmen viikon aikana tippunut pois suorasta playoffpaikasta, vaikka syksyllä joukkuetta on jo laskettu mestariehdokkaaksi. Vähin äänin sitten on voinut tulla turpaan säälipoffeissa ja lomille. Tapparakin oli todella surkea koko syyskauden, mutta silloin tällöin voittoja ottamalla ja todella vahvalla kevätkaudella runkosarjan toiseksi. Yleensä runkosarjan voitto vaatii sitä hyvää syksyäkin, mutta oikeastaan kaikkeen muuhun riittää vahva kevät. Jos siis vain on pysynyt siinä ns. keskikastissa, isku etäisyydellä tuon syyskaudenkin.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportilla saattaa olla maalivahtiongelma. Niemeä ei ole vielä päästy testaamaan, joten toivottavasti hän pääsee nyt seuraavissa peleissä kehiin ja onnistuu, sillä näillä Järvisen tähänastisilla otteilla Sport ei tule pärjäämään juuri viime kautta paremmin.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä kävin vakoilemassa TPS-ketjuissa, tuntuu Spina jatkavan samaa surffailua, mistä Tirkkonen hänet penkitti viime keväänä. Spinalla eittämättä työkaluja yksinkin kääntää pelejä TPS:n nimivahvassa joukkueessa. Toivottavasti Selinillä munaa laittaa vapaamatkustajat poppareille, ellei työnteko maistu. Tuolla rosterilla pitäisi olla top 3.

En minä tuota surffailuksi laskisi. On todella taitava kiekon kanssa hyökkäyspäässä, mutta todella usein jaa liian yksin kiekon kanssa ja ajautuu huonoon koloon. Pelaa myös joukkueelle ihan kunnolla ja karvaa ja raastaa myös alaspäin. Kyllä minä enemmän olisin huolissani Ahtolan Jerrystä, joka vaikuttaa olevan täydellisessä unessa ja eikä näy kentällä oikeastaan missään kohtaan. Häneltä kuitenkin niitä maaleja odotetaan jonkun verran. Enkä minä nyt sanoisi, että top3 pitäisi olla tällä rosterilla. Kyllähän tuossa juurikin puolustuksessa on omat heikkoutensa, jotka saattavat maksaa moniakin pisteitä. Myöskin joukkueen ja valmentajan yhteinen matka on vasta alussa, kun taas monella muulla matka alkanut vuosi pari sitten.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Onko SaiPa ainoa jengi, jonka peli ei ole ollut puuroa/sekoilua? Kärpilläkin vissiin ollut vähän nihkeännäköistä? Ainakaan Tapparan peleissä en ole nähnyt vielä yhtäkään edes vähän ehjästi pelannutta jengiä.

JYP päästäny neljään matsiin neljä maalia joista kolme ekassa matsissa. Hyökkäyspeli taas on ollut aikamoista puuroa välillä, mutta ei tuolla päästettyjen maalien määrällä voi puhua muusta kuin onnistunesta pelistä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Sportilla saattaa olla maalivahtiongelma. Niemeä ei ole vielä päästy testaamaan, joten toivottavasti hän pääsee nyt seuraavissa peleissä kehiin ja onnistuu, sillä näillä Järvisen tähänastisilla otteilla Sport ei tule pärjäämään juuri viime kautta paremmin.
Ai kuten viime kaudellakin? Meillä oltiin jo vetelemässä ranteita auki Toivosen suhteen lokakuussa, mutta kuinkas sitten kävikään? Ei Sportilla mitään hätää ole. Järvinen torjunut useammankin game saverin, mutta Vaasassa muistetaan ainoastaan hörpyt.

Ok, onhan sinne mennyt pari helppoakin, mutta eiköhän nämä edelleen joukkueena voiteta sekä hävitä?
Preaseasonilla Järvinen oli itse varmuus ja tulee olemaan edelleen. Sarjan parhaita maalivahteja heikosta viikosta huolimatta.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tuolla rosterilla pitäisi olla top 3.
Kärpät, IFK, Tappara, Lukko, JYP. Ketkä kolme me ohitetaan ihan vaan rosterilla? Varsinkin kun olen tältä palstalta lukenut, että Spina on paska motivaatiopelaaja, Perrin on vanha ja hidas, Kallio hidas ja maksimissaan pystyy kolmosketjun laitaa pelaamaan. Siihen päälle Tukonen ja Nummelin pelaa yhteensä 30 matsia niin aika hyvin on loput kehittyneet, kun viime kaudella oltiin toisiksi viimeisiä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-
Ok, onhan sinne mennyt pari helppoakin, mutta eiköhän nämä edelleen joukkueena voiteta sekä hävitä?
Preaseasonilla Järvinen oli itse varmuus ja tulee olemaan edelleen. Sarjan parhaita maalivahteja heikosta viikosta huolimatta.

Millä perusteella Järvinen on sarjan parhaita maalivahteja? Liigasta löytyy yli 10 parempaa kassaria.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sportilla saattaa olla maalivahtiongelma.
Tuo on ollut päivänselvää jo ennen kauden alkua lähes jokaiselle Liigaa vähääkään seuranneelle henkilölle. Järvinen on pienikokoinen, ylipelaava ja ailahtelevilla otteilla varustettu maalivahti. Nopeahan hän on, mutta ei sillä kompensoida riittävästi noita puutteita.

E: Ja mukavan oloinen kaveri, mutta ei silläkään ole mitään vaikutusta peliotteisiin.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kun on kolmannes eli 20 peliä pelattu ruvetaan hahmottamaan pikkuhiljaa voimasuhteita,
Näin se varmaan on. Nyt on niin paljon joukkueita mukana, että mihinkään nopeaan listaukseen ei kannata ryhtyä.

Ei ole montaa vuotta aikaa, kun Pata oli pudotuspelipaikkojen ulkopuolella vielä tammikuussa ja kuinkas kävikään. Toki tuo oli yksittäinen poikkeus, joka ei suinkaan toteudu joka keväkaudella. Mutta on kuitenkin mahdollista kaiken osuessa kohdilleen.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ai kuten viime kaudellakin? Meillä oltiin jo vetelemässä ranteita auki Toivosen suhteen lokakuussa, mutta kuinkas sitten kävikään? Ei Sportilla mitään hätää ole. Järvinen torjunut useammankin game saverin, mutta Vaasassa muistetaan ainoastaan hörpyt.
Ei gamesavereista ole hyötyä, jos korvaa ne päästämällä helpompia kiekkoja sisään. Toivonenkaan ei muistaakseni ollut näin ailahteleva viime kauden alussa, vaikka silloin joukkuekin oli paljon heikompi puolustamaan. Nyt joukkue on pelannut pääosin ihan hyvin, mutta Järvinen on onnistunut vain kahdessa ottelussa viidestä. Perustekeminen on hyvää, mutta helpot täytyisi saada pois.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Usein myös etukäteen heikommat joukkueet satsaavat kauden alkuun. Syyskuussa saattaa "kestomenestyjllä" olla vielä aika raju harjoittelujakso meneillään, kun taas ns. heikommat joukkueet jo herkistelevät ennen kauden alkua. Se on järkevää, ettei kausi ala kauhealla tappiopukella. Joka siis alkaa vasta joulun jälkeen, kestäen runkosarjan loppuun. Yleensä siis.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Näinhän se on, heikoimpien joukkueiden pitää olla alusta alkaen hereillä, ja joka pelissä on tapeltava pisteistä pää veressä. Ei voi laskea sen varaan, että materiaali pelastaa ja sapluuna kolahtaa kohdilleen jossain vaiheessa.

Se on järkevää, ettei kausi ala kauhealla tappiopukella.

Vaikka kirjoitusvirhe lieneekin niin "tappiopuke" on hyvä termi. Kuulostaa kieltämättä kauhealta oksennukselta..
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Usein myös etukäteen heikommat joukkueet satsaavat kauden alkuun. Syyskuussa saattaa "kestomenestyjllä" olla vielä aika raju harjoittelujakso meneillään, kun taas ns. heikommat joukkueet jo herkistelevät ennen kauden alkua. Se on järkevää, ettei kausi ala kauhealla tappiopukella. Joka siis alkaa vasta joulun jälkeen, kestäen runkosarjan loppuun. Yleensä siis.
Tämäpä se on. Kestomenestyjät saattaa treenatakkin vielä komepaa ja pidemmälle kun taas uudet ja heikommat alkaa pelaamaan ns tosissaan heti alusta. Alkulaudesta saa "helppoja pinnoja" ja niihin häntäpäänjengit pyrkivät panostamaan. Tieto ettei kevään alla ole välttämättä pelejä tiedossa panostetaan kauden alkuun ja joulutauon alkuun enemmän. Kun taas toiset treenaavat senkin kovempaa tietäen että kesällä mennään pitkälle. Juurikin edelläkin mainituista syistä. Taisipa Kärpät ja Tapparakin olla viime kauden ekan kymmenen pelin jälkeen siinä 10.sijan tietämillä. Siitä sitten pikku hiljaa ylöspäin. Toki Tapparalla peli tökki enemmän mutta kuitenkin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös