Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 981 506
  • 3 965

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä lasketaan menestymiseksi? Mitalit? Niitä ei ole tullut, mutta HIFK runkosarjan kolmoseksi ja sama juttu Omskin kanssa KHL:ssä.

Mutta toi runkosarjakin sillon 2011-2012 oli niin kauheeta skeidaa joukkueelta, että oksat pois. Täälläkin oltiin välillä sotatilassa omien fanien kesken, kun osa oli sitä mieltä, että pitäisi antaa kenkää ja osa sitten, että katsotaan loppuun asti. (Tosin ihan normi meinikiä meillä muutenkin)

Olisihan se ollut Petulta kaikkineensa aivan jäätävän paska suoritus, jos tolla joukkueella olisi tuolloin jäänyt runkosarjan TOP3 ulkopuolelle. Joukkueessa pelasi kuitenkin Granlundit, Peltonen, Kuhta, Janne Pesonen, Hirschovits, Ahtola, Somervuori, Wirtanen, Redenbach, Söderholm, Fernholm, Jokela, Kousa, Kankaanperä, Melart jne.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kuka pudottaa IFK:n puolivälierissä?

Ei kukaan.

Pelikaanilla on turbulenssia, mutta pitää muistaa että siellä on valmennus vasta ensi askeleissa tuon joukkueen kanssa. Petun osaamista on kyseenalaistettu paljon ja osin syystäkin, jännä nähdä minkälaiseen lentoon nuo moottorisahamiehet penkin takana Pelicansin saa vai nähdäänkö aikainen eroaminen. Itse uskon että Pelicans tulee paskasta rosterista huolimatta olemaan vielä keväällä säälipleijareissa. Matikaisen joukkueet ei yleensä oo syksyn joukkueita ja yksi selkäsauna Tapparaa vastaan ei vielä ratkaise mitään. Petulla meni tosiaan varsin hyvin Omskissa KHL:ssä, ja eikös aisaparina ollut silloinkin Nupe?
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jäin miettimään, että onkos Matikainen menestynyt koskaan muualla kuin Bluesissa?

Tuohon Shejbal jo vastasikin. Kyllä niitä näyttöjä on muualtakin, vaikka toki Bluesissa tehnyt pisimmän uran ja sieltä hienoimmat saavutukset.

Se on nähty, että pelkällä tahtokiekolla ei liigassa menestytä, ja että enrtisillä pelaajilla ei välttämättä ole ymmärrystä valmennuksen kokonaisuudesta. Ja vaikka ymmärrystäkin olisikin, saattavat kokonaisuuden sisällä painottua väärät asiat.

Vaikka Petu ei julkisuuteen avaakaan pelisysteemiään kovin paljon, mihin perustuu se, että hänen kiekkoaan kutstuaan pelkäksi tahtokiekoksi? Asenne ja periksiantamattomuus ei tarkoita sitä, etteikö taustalla olisi muutakin. Nupen taidoista en itsekään ole vielä vakuuttunut muuta kuin maalivahtivalmennuksen osalta, mutta onhan siellä vielä Saarinen kolmantena pyöränä.

Mitä tulee alkukauden rämpimisiin, onhan tuolla hyviäkin esityksiä ollut. Puolustuspeli on eilistä lukuun ottamatta toiminut pääosin hyvin. Hyökkäyspelin kanssa on vielä tekemistä, mutta Lukkoakin vastaan oli kahdesta tappiosta huolimatta paljon hyvää. Petun laskelmien mukaan selvät maalipaikat Pelicansille. Sille ei taas voi mitään, että sieltä on terävin kärki pudonnut sairastuvalle.

Nyt on takamatkaa paljon.

Ethän nyt vain tee yhden tai kahden pelin perusteella tällaisia johtopäätöksiä? Eroa esim. Kärppiin tai Tapparaan on varmasti, mutta muihin? En tiedä. Uskoisin, että kauden edetessä vähemmän ja vähemmän ja edellekin mennään.

Tuokkolan syvempi ymmärryskin on katsojan silmissä. Minäkin tykkään tavallaan Tuokkolan tyylistä, mutta monesti kaveri vaikuttaa liiankin jumiutuneelta omiin ajatuksiinsa. Tuokkolan kohdalla iso kysymys uran kannalta on se, uskaltaako ja osaako hän muuntautua. Tähän mennessä näytöt eivät erittäin hyvistä hetkistä huolimatta vakuuta. Kuten joku lehti kirjoittikin, Tuokkolan joukkueet tuntuvat pelkäävän voittamista. Jos kaveri pääsee tämän yli, voi hänestä tulla varteenotettava huippuvalmentaja.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

En usko Matikaiseen pelijärjestelmästä vastuussa olevana valmentajana. Matikainen pystyy aika ajoin luomaan pelaajille riittävän tahtotason, mutta sen takana pitää olla pidemmässä juoksussa muutakin. Vielä ei ole Bluesin jälkeen selvinnyt, osaako Matikainen sen. Hän on päässyt HYVILLÄ materiaaleilla kohtalaisiin tuloksiin niin Helsingissä kuin Omskissakin. Mutta kuten jo todettiin esim. HIFKin ko. kausi oli epämääräinen kuin mikä. Bluesin peli oli järjestelmällistä, mutta ymmärtääkseni se ei ollut niinkään Matikaisen ansio.

Saikkulistoista ja muista: No niinhän se on esim Ässillä ja tavallaan Ilvekselläkin (Laakso, Sandell (puolikuntosena mukana) ja Dane Byeres (vasta tulleena) puuttuu potentiaalinen I ketju. Aina voidaan uumoilla, että tilanne muuttuu, kun Sandell on kunnossa, Laakso palaa ja Byers oppii pelitavan ja SM-liigan metkut. Käykö näin, on kokonaan toinen asia.

Ethän nyt vain tee yhden tai kahden pelin perusteella tällaisia johtopäätöksiä? Eroa esim. Kärppiin tai Tapparaan on varmasti, mutta muihin? En tiedä. Uskoisin, että kauden edetessä vähemmän ja vähemmän ja edellekin mennään.

Tarkotin: valmennuksen tasosta johtuen ehkä pysyvästi takamatkalla. Voittaa vähemmän kuin häviää. Pelsut voittaa silloin, kun Matikainen on saanut viritettyä joukkonsa huippuiskuun, eikä ehkä aina silloinkaan. Runkosarjassa joukkue ei ole huippuiskussa läheskään aina. Jos pelisysteemi on toimiva, joukkue voittaa joskus pelejä heikommallakin latauksella. Matikaisen ja Juhani Tammisen kaltaiset valmentajat polttavat joukkueensa nopeasti loppuun.

Tuokkolan syvempi ymmärryskin on katsojan silmissä. Minäkin tykkään tavallaan Tuokkolan tyylistä, mutta monesti kaveri vaikuttaa liiankin jumiutuneelta omiin ajatuksiinsa. Tuokkolan kohdalla iso kysymys uran kannalta on se, uskaltaako ja osaako hän muuntautua. Tähän mennessä näytöt eivät erittäin hyvistä hetkistä huolimatta vakuuta. Kuten joku lehti kirjoittikin, Tuokkolan joukkueet tuntuvat pelkäävän voittamista. Jos kaveri pääsee tämän yli, voi hänestä tulla varteenotettava huippuvalmentaja.

Tuokkolalla on omat heikkoutensa, joita voidaan toki luonnehtia jumiutumisena omiin ajatuksiin. Tämä koskee ehkä kuitenkin enemmän hänen käsitystään yksittäisistä pelaajista ei niinkään pelitapaa ja sen kehittämistä. Tuokkola on koko ajan kehittänyt pelitapaansa. Sen sijaan Tuokkola haluaa uskoa itse hankkimiinsa pelaajiin, jotka saavat näyttöpaikkoja, vaikka näiden luottoipelaajien meno ei aina kannattajia vakuutakaan (esim. Riekkinen). Ja toisaalta joidenkin nuorten pelaajien on ollut vaikeata päästä luottopelaajiksi, vaikka toteuttavat valmentajan tahtoa viimeisen päälle.
Eikä Ilveksen valmennus ole pelkkä Tuokkola, vaan Sami Hirvonen on pätevä II-valmentaja, Petteri Piironen on laatinut ymmärtääkseni joka pelaajalle oman fysiikkaohjelmansa ja Markus Korhonen on lyhyessä ajassa osoittanut olevansa korkealuokkainen maalivahtivalmentaja. No samanlaisia tiimejä löytyy tietty muualtakin.

Mutta siinä mielssä tämä on pelaajien ja valmentajien peli, että heidän suorituksensa ratkaisee miten sarjassa käy, ei meidän. Ja viime kerran kun uskoin auringon paistavan "taitokiekon ystäville", jouduin pettymään pahan kerran. :)
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Alle kymmenen kierroksen perusteella voimasuhteet on sikäli selvillä, että kärkikuusikkoon uskaltaa jo nyt sanoa varmuudella IFK, Kärpät, SaiPa, Lukko ja Tappara. Viimeisestä paikasta taistelee nyt ensisijaisesti TPS ja JYP. Muilta osinhan kaikki on auki, eikä lopuille sijoille näe mistään pallosta ennustuksia. Ihan mikä tahansa on mahdollista, koska tällä kaudella tasoerot kärjen ja jopa keskiakselin välillä taitaa venähtää aika reippaaksi. Avauskierrosten perusteella en nyt ihmeenä pitäisi, vaikka KooKoo kairaisi itsensä esim. Ässien, Sportin, Pelicansin tai KalPan ohi taulukossa.

Liiga 15-16 on ainakin omalta osalta kahden kerroksen väkeä: ne 4-6 jengiä, jotka pelaa mitaleista ja loput ynnä muut-osastolla keskenään ratkovat muut sijat.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En usko Matikaiseen pelijärjestelmästä vastuussa olevana valmentajana. Matikainen pystyy aika ajoin luomaan pelaajille riittävän tahtotason, mutta sen takana pitää olla pidemmässä juoksussa muutakin. Vielä ei ole Bluesin jälkeen selvinnyt, osaako Matikainen sen. Hän on päässyt HYVILLÄ materiaaleilla kohtalaisiin tuloksiin niin Helsingissä kuin Omskissakin. Mutta kuten jo todettiin esim. HIFKin ko. kausi oli epämääräinen kuin mikä. Bluesin peli oli järjestelmällistä, mutta ymmärtääkseni se ei ollut niinkään Matikaisen ansio.

En jaksa muuten tähän mutuiluun (puolin ja toisin) enempää lähteä, mutta tästä otan kiinni. Päävalmentaja on ensinnäkin aina lopulta vastuussa pelitavasta. Niin Matikaisen Pelicansissa, Tuokkolan Ilveksessä kuin Matikaisen Bluesissakin. Nämä palstatotuudet siitä, että se ja se joukkue pelaa kakkosvalmentajan pelikirjalla ovat välillä huvittavaa luettavaa. Totta kai valmennustiimi yhdessä tekee työt, mutta en usko hetkeäkään, etteikö Bluesin työmieskiekko Matikaisen aikaan olisi ollut nimenomaan Petun käsialaa. Sitähän se nimenomaan oli, mitä Petu peluuttaa: työteliästä, raastavaa, kuluttavaa, mutta voittavaa. Sitä samaa uusilla höysteillä Petu ajaa Lahdessakin sisään, mutta eihän tämä projekti vielä ole pitkällä. Siitä huolimatta hyviä pelejä on jo pelattu, vaikka suuri yleisö näkeekin vain sarjataulukon ja Tappara-tappion.

Petu on siis pärjännyt hyvin heikohkolla materiaalilla Bluesissa ja kohtalaisen hyvin hyvällä materiaalilla. Mielestäni tuo kertoo vähintäänkin hyvästä valmentajasta. Monestako liigavalmentajasta voi sanoa samaa?
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alle kymmenen kierroksen perusteella voimasuhteet on sikäli selvillä, että kärkikuusikkoon uskaltaa jo nyt sanoa varmuudella IFK, Kärpät, SaiPa, Lukko ja Tappara. Viimeisestä paikasta taistelee nyt ensisijaisesti TPS ja JYP. Muilta osinhan kaikki on auki, eikä lopuille sijoille näe mistään pallosta ennustuksia. Ihan mikä tahansa on mahdollista, koska tällä kaudella tasoerot kärjen ja jopa keskiakselin välillä taitaa venähtää aika reippaaksi. Avauskierrosten perusteella en nyt ihmeenä pitäisi, vaikka KooKoo kairaisi itsensä esim. Ässien, Sportin, Pelicansin tai KalPan ohi taulukossa.

Liiga 15-16 on ainakin omalta osalta kahden kerroksen väkeä: ne 4-6 jengiä, jotka pelaa mitaleista ja loput ynnä muut-osastolla keskenään ratkovat muut sijat.
Onko sulla joku perustelu TPS:n jättämiseen tuon "varman kärkikuusikon" ulkopuolelle? Kysyn siksi, että itse en ole nähnyt turkulaisilta yhtään peliä, ja tilastojen perusteella vaikuttavat pelanneen ihan mukiinmenevästi. Esimerkiksi Tapparan peleistä puolet nähneenä en uskaltaisi vielä mitään varmaa paikkaa auringossa luvata, vaikkakin uskon porkkanoiden parantavan peliään kauden edetessä.
 
Tämä Matikaisen Blues ajan pelikirja on yksi palstan isoimpia illuusioita tämän hetken valmentajien osalta. Tarkoitan sitä, että edelleen moni luulee että Matikainen Bluesissa meni nimenomaan Marjamäen pelikirjalla mihin ei ole mitään perusteita. Marjamäki on aina peluuttanut kiekkokontrollia päävalmentajana, Matikaisen Blues pelasi enemmänkin raastavaa ajokoiramaista pystysuuntaa. Toisekseen kuinka monen ammattipäävalmentajan uskottavuus ja kunnia kestäisi sitä että pelikirjan laatijana toimisi täysin tai edes pääosin kakkosvalmentaja. Varmasti Marjamäki on antanut ripauksen pelille, ja hänenkin kädenjälkeä pelitavassa on voinut olla, mutta ei läheskään niin suuresti kuin moni täällä luulee.

Vaihtaisin tuohon sun loppuun ''Petu on pärjännyt hyvin Bluesissa'', kyllä mää sanoisin että erinomaisesti. Kaksinkertainen vuoden Liiga valmentaja Blues ajoilta. Kulta olisi vaihtanut erinomaisen täydelliseksi, mutta aina siellä oli finaalissa vastassa reilusti kovempi joukkue.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Liiga 15-16 on ainakin omalta osalta kahden kerroksen väkeä: ne 4-6 jengiä, jotka pelaa mitaleista ja loput ynnä muut-osastolla keskenään ratkovat muut sijat.
Itse en ottaisi näin jyrkkää kantaa. Kärpät, Lukko, Tappara, SaiPa ja HIFK varmasti kovia, mutten usko että kaikki karkaavat muilta johonkin omaan kastiinsa. Mainitsit Tepsin ja Jypin, jotka varmasti sanoo sanottavansa, muttei tämä minusta jää vielä tähän. Ilvestä ei voi sivuuttaa tässä vaiheessa, myös Blues on alkanut saada peliä parempaan kuosiin. Itse en usko että tänäkään vuonna sarja olisi kovin epätasainen. Se ihan terävin kärki voi karata, mutta uskon että sijoista 3-10 väännetään ihan tosissaan.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alle kymmenen kierroksen perusteella voimasuhteet on sikäli selvillä, että kärkikuusikkoon uskaltaa jo nyt sanoa varmuudella IFK, Kärpät, SaiPa, Lukko ja Tappara. Viimeisestä paikasta taistelee nyt ensisijaisesti TPS ja JYP. Muilta osinhan kaikki on auki, eikä lopuille sijoille näe mistään pallosta ennustuksia. Ihan mikä tahansa on mahdollista, koska tällä kaudella tasoerot kärjen ja jopa keskiakselin välillä taitaa venähtää aika reippaaksi. Avauskierrosten perusteella en nyt ihmeenä pitäisi, vaikka KooKoo kairaisi itsensä esim. Ässien, Sportin, Pelicansin tai KalPan ohi taulukossa.

Liiga 15-16 on ainakin omalta osalta kahden kerroksen väkeä: ne 4-6 jengiä, jotka pelaa mitaleista ja loput ynnä muut-osastolla keskenään ratkovat muut sijat.
Avauskierrosten nojalla näyttäisi siltä, että sekä sport että KooKoo taistelevat po-paikoista ihan messevästi.
Samalla perusteella JYPin voinee unohtaa kärkiosastolta. Tosin kausi on pitkä, mikä saattaa pudottaa syksyn yllättäjiä, joihin tuoreimmat nousukkaat kuuluvat.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Jäämiesten mukaan Ilves pelaa parhaimmillaan TOP4-kiekkoa. Tehkääpäs tilaa sinne kuuden sakkiin Ilvekselle. Tää on meidän vuosi.

Linkki Urheilulehden videoon: Jäämiehet
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Onko sulla joku perustelu TPS:n jättämiseen tuon "varman kärkikuusikon" ulkopuolelle? Kysyn siksi, että itse en ole nähnyt turkulaisilta yhtään peliä, ja tilastojen perusteella vaikuttavat pelanneen ihan mukiinmenevästi. Esimerkiksi Tapparan peleistä puolet nähneenä en uskaltaisi vielä mitään varmaa paikkaa auringossa luvata, vaikkakin uskon porkkanoiden parantavan peliään kauden edetessä.

Näen asian niin, että vaikka TPS on nimekäs ja paperilla vahva, on tuolla joukkueella jo ikärakenteen puolesta iso kysymysmerkki pelaajien kunnossa pysyminen. TPS:n materiaali on kärjen osalta ihan parasta A-ryhmää Liigaan, mutta se droppi jo joukkueen sisällä on aika iso. TPS:llä on myös näkemieni pelien perusteella ongelmia 5v5-pelissä luisteluvoiman puutteen vuoksi. Toisaalta taas Palloseura tulee olemaan varmasti Liigan paras ylivoimajoukkue.

Mitä sitten, jos Nummelin, Tukonen jne. eivät pysykään enää kasassa? Jos kaikki natsaa ja terveyttä riittää, menee TPS:kin todennäköisesti kuuden sakkiin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Sanoisinko, että GTn selitys haiskahtaa juuri nimenomaan selittelyltä.
Toki sulla saa olla oma mielipide, mutta sama se on joka jengillä. Jos sieltä putoaa tärkeitä kärkiäijiä pois, niin kyllä menee vaikeaksi. Vaikka HIFK:lta Zabo, Ramu ja Elkins pois, niin johan sekin heikkenee.

TPSn keski-ikä voi olla (oletus, en ole tarkastanut) hieman muita korkeampi, mutta aika harvalla juuri noista vanhemmista on mitään klehavikaa taustallaan.

Mites jotkut Masi Marjamäet, Lammassaaret tai vaikka meidän Kokkalat jne? Jatkuvasti telakalla. Koska viimeksi Perrin tai Kallio?
 
Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK

Niin että mielestäsi esim. Zabo, Ramu ja Elkins ovat yhtä loukkaantumisherkkiä pelaajia kuin tepsin avainpelaajat? Tässä mielestäni nimenomaan oli GTn pointti. Tepsillä on kärki (ei se pelaaja) erittäin nimekäs mutta samalla vähän helvetin loukkaantumisherkkä verrattuna moneen muuhun joukkueeseen esim. Numppa, Tukonen ja Tallinder. Tämän pohjalta on mielestäni syytä olla epäileväinen TPS:n top6 sijoituksen puolesta ja kun ottaa viimevuosien rämpimisen mukaan niin avot.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Sanoisinko, että GTn selitys haiskahtaa juuri nimenomaan selittelyltä.
Toki sulla saa olla oma mielipide, mutta sama se on joka jengillä. Jos sieltä putoaa tärkeitä kärkiäijiä pois, niin kyllä menee vaikeaksi. Vaikka HIFK:lta Zabo, Ramu ja Elkins pois, niin johan sekin heikkenee.

TPSn keski-ikä voi olla (oletus, en ole tarkastanut) hieman muita korkeampi, mutta aika harvalla juuri noista vanhemmista on mitään klehavikaa taustallaan.

Mites jotkut Masi Marjamäet, Lammassaaret tai vaikka meidän Kokkalat jne? Jatkuvasti telakalla. Koska viimeksi Perrin tai Kallio?

En minä mitään selitellyt. Kuten todettua, TPS:n kärkipelaajat ovat keski-iältään Liigan vanhimpia ja osalla heistä, kuten mainitsin, on aika lailla huonompi rekordi loukkaantumisten suhteen. Sinä nostit ääripään toisesta kulmasta, itse toisesta. Vai pystytkö kiistämään nuo esittämäni asiat?
 
Tratikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sarja saatu mukavasti käyntiin ja ajattelin pistää omia ajatuksia jokaisesta joukkueesta tähän mennessä:

Lukko: Ollut kyllä vakuuttava alkukaudesta, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu, niin uskon että tulee pysymään aivan kärjen tuntumassa koko kauden ja taistelee runkosarjan voitosta. Ja loistavaa, että Toni Koivisto on löytänyt muutaman ehkä hieman vaisumman kauden jälkeen jälleen uuden vauhdin uralleen.

SaiPa: Myös SaiPa on ollut vakuuttava alkukaudesta. Turhan takia ei SaiPaa laskettu ennakkoveikkailuissa aian sarjan kärkipäähän. Tulee taistelemaan kotiedusta pudotuspeleihin. Erityismaininta SaiPan ulkomaalaisille, tuntuu että SaiPa kyllä osuu nykyään näissä todella hyvin.

Ilves: Jälleen kerran loistava kauden alku Ilvekseltä ja on tähän mennessä suurin yllättäjä. Toivottavasti liito jatkuu tällä kertaa koko kauden. En kuitenkaan usko, että aivan näin kärjessä tulevat loppuakudesta olemaan, mutta kaikki mahdollisuudet suoraan pudotuspelipaikkaan uskon Ilveksellä olevan.

Kärpät: Hyvä alku kauteen, sitten muutama hieman heikompi peli väliin. Pelillisesti on vielä paljon kehitettävää (niinkuin tässä vaiheessa kautta pitääkin olla). Uskon ja toivon, että Kärpät tulee taistelemaan runkosarjan voitosta. Hallitsevalla mestarilla ja nuilla resursseilla millä Kärpät toimii, ei paljon muuta mahdollisuutta olekkaan. Kärpistä tähän mennessä positiivisella tavalla mieleen ovat jääneet uudet hankinnat Aaltonen, Ikonen ja Aittokallio. EI Niemikään huonosti ole pelannut, mutta ehkä jotenkin häneltä odottasin vielä enemmän.

HIFK: Hankala sanoa oikeen mitään. Pitäisi olla sarjan kärkijengejä, mutta joku tuossa hommassa vielä tökkii. EI ole missään nimessä vielä näyttänyt kaikkea potentiaaliaan ja vakuuttanut. Tai ehkä on vähän liian rajua sanoa, että ei olisi vakuuttanut, mutta mitä olen ymmärtänyt niin vähän liikaa taso heittelee. Uskon, että tulee olemaan aivan sarjan kärkijoukkueita ja taistelee ainakin kotiedusta, mutta kaikki mahdollisuudet myös jopa runkosarjan voittoon.

TPS: Sama homma ku HIFKillä. En ole vielä aivan täysin vakuuttunut. Potentiaalia on ihan perkeleesti, mutta aivan ei vielä ole mielestäni saanut ulosmitattua sitä. Toisaalta kokeneet pelurit Tukonen, Perrin ja Kallio aloittaneet ainakin pisteiden valossa kauden hyvin. Nähtäväksi jää mihin asti TPS:n lento riittää.

Tappara: Tulee jälleen kerran taistelemaan runkosarjan voitosta. Ei mitään epäselvää sen asian suhteen. Osittain sama tilanne ku HIFKillä ja TPS:llä, että mielestäni ei ole vielä näyttänyt kaikkea potentiaaliaan. Ja iso peukku Patrik Laineelle, aivan huikea äijä!!! En pidä yli 20 maalia minään mahdottomuutena tällä kaudella mikäli vain terveenä pysyy.
 
Viimeksi muokattu:

Tratikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KooKoo: Ilveksen ohella alkukierroksien suuri yllättäjä. Positiivisella ilmeellä on KooKoo tullut sarjaan mukaan ja ei ole lähtenyt kumartelemaan ketään. Ehkä se ei aina niin kaunista ole, mutta jos pisteitä tulee niin mikäs siinä. En olisi uskonut ennen kauden alkua näin hyvään lähtöön ja kaikki mahdollisuudet KooKoolla säälipleijari paikkaan on, mutta ehkä on parempi ettei mennä asioiden edelle :)

Blues: Liigan "kriisiseura". Karmea aloitus kaudelle ja sitten parantanut otteitaan. Uskon, että Blues on säälipleijarijoukkue tänä vuonna.

Sport: Hyvänä päivänä Sport pystyy kiusaamaan ja pelaamaan tasapäisesti melkein minkä tahansa joukkueen kanssa, mutta sitte vastavuoroisesti välillä ovat kyllä helisemässä varsinkin kärkijoukkueiden kanssa. Sport on ollut itselle jopa pienoinen pettymys kauden alussa. Jotenkin odotin, että saattaisivat tässä alkuvaiheessa napsia pisteitä enemmänkin. Sijoitus ei sinänsä tässä vaiheessa ole huono, mutta tosiaanki hieman enemmän odotin alkukaudesta Sportilta. Säälipleijaripaikka olisi Sportille kyllä kova juttu, mutta saapa nähdä miten käy.

JYP: Suurin pettymys tähän mennessä. Jypiltä kuitenkin odottaa vuodesta toiseen sitä tasaista vääntöä sinne suoraan pudotuspelipaikkaan ja tokihan se edelleenkin on mahdollista, mutta ei tuo tällä hetkellä hyvältä näytä. Mutta niin vähän vielä kautta pelattu, että ei uskalla mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vielä tehdä.

KalPa: Mielestäni jopa ihan odotetunlainen aloitus kauteen. Rehellisesti pakko sanoa, että en kyllä itse ainakaan laskenut KalPaa kovin korkealle ennakko odotuksissa. Veikkaan, että vaikeata tulee olemaan loppuun asti.

Ässät: Hieman samat ajatukset kuin KalPasta. Kyllä on muutamassa vuodessa tultu aika kauas siitä, mitä Ässät oli muutama vuosi sitten kun mestaruuden voittivat. Aina tykännyt Ässien joukkueesta ja pelityylistä, mutta valitettavasti tällä hetkellä kyllä Ässistä on tullut omissa silmissä täysin HMV-joukkue.

Pelicans: Jypin ohella ollut yksi suurimmista pettymyksistä. Jotenkin odotin, että Matikainen/Nurminen kaksikko hilaa Pelicansin ainakin säälipleijarijoukkueeksi. Kuten sanottua jo aiemmin, kausi on toki vielä niin alussa, että täysin mahdollista se on edelleenkin, mutta siitä huolimatta pidän tällä hetkellä pettymyksenä tuota Pelicansin sijoitusta. Taistelee tuossa tasaisessa rintamassa viimeisestä/viimeisistä säälipleijaripaikasta.

HPK: Ei vaan riitä ei. Onhan tuolla hyviä pelimiehiä useitakin, mutta valmennuksen taskut alkaa olla tyhjät ja pelikirjan (jos sellaista edes on ollut) sivut ovat pahemman kerran sekaisin. Jos jatkaa nykyisellä valmentajallaan, niin en usko nousevan tuolta kyllä kovin korkealle. Positiivista ollut Sakari Mannisen peliotteet. Mukava nähdä, että Manninen on päässyt isoon rooliin ja on onnistunut lunastamaan paikkansa kärkiketjuissa.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Tepsistä sanottava sen verran, että tähän mennessä Selinin peluutus näyttää aika lailla SaiPan ajan toiminnalta. Kärkiukoille kellotetaan hirveitä aikoja, ja tässä korostuu GT:n mainitsema keski-ikä: kuinka kauan TPS selviää ilman ykköspelaajien loukkantumista? Joku TPS-fani mainitsi, että omille lupaaville junnuille ei anneta peliaikaa, vaikka ovat pelaavassa kokoonpanossa. Tämä oli ongelma mielestäni Selinillä jo SaiPa ajoilla. Varmasti Selinin kiekollinen peli miellyttää Tepsiläisiä, eikä siinä mitään, mutta turhan helposti tämä pelityyli saadaan kulmiin ja laitoihin. SaiPa teki mm. niin torstaina. Toki Selinillä on nyt ihan erilaiset pelaajat käytössä kuin SaiPa ajoilla, joten tulostakin syntyy aika ajoin. Riittääkö se ihan 6 sakkiin tänä vuonna, on siinä ja siinä. Nyt nähdyn perusteella TPS on liikaa ykkösketjun varassa, vaikka joukkueen leveys on liigan parhaimmistoa. Toisaalta kakkosketju näytti omaan silmään torstaina todella heikolta.TPS on selvä pudostuspelijoukkue, mutta ei ehkä kuuden parhaan joukossa.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Nyt en ymmärrä. TPS on ollut kyllä aivan helvetisti suoraviivaisempi joukkue tällä kaudella kuin edeltävinä kausina yhteensä. Ei tässä kommentissa ole nyt oikeastaan mikään oikein muutenkaan, sillä peliaikatilastot eivät tue väitettäsi. Liiga.fi:n tilastot osoittavat peliajan jakaantuvan jokseenkin samalla tavalla kuin useimmilla muillakin top 6-jengeillä, ml. SaiPalla.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Nyt en ymmärrä. TPS on ollut kyllä aivan helvetisti suoraviivaisempi joukkue tällä kaudella kuin edeltävinä kausina yhteensä. Ei tässä kommentissa ole nyt oikeastaan mikään oikein muutenkaan, sillä peliaikatilastot eivät tue väitettäsi. Liiga.fi:n tilastot osoittavat peliajan jakaantuvan jokseenkin samalla tavalla kuin useimmilla muillakin top 6-jengeillä, ml. SaiPalla.

En kielläkään sitä, etteikö olisi ollut. KooKoo onnistui kuitenkin sen "suoraviiviasuuden" torppaaman ja SaiPa torstaina. Toki niitä oikeita maalipaikkoja joka joukkueelle pelissä tulee, jolloin peliä pelillisesti hallitseva joukkue voi sanoa selviä maalipaikkoja syntyneen jopa enemmän. SaiPan pelejä seuranneena tiedän mitä näennäinen hallinta on, kun joukkue pitää enemmän kiekkoa ja yrittää luoda suoraviivaisia hyökkäyksiä vastustajan maalille. Fakta on, että SaiPa onnistui puolustamaan omaa maalinedustaa jopa itseni mielestä yllättävän hyvin. Torstaina ainakin ottelun loppua lukuunottamatta ykkösketju oli paljon jäällä, koska se sai aikaiseksi kunnon myräkän SaiPan päätyyn. Ottelun ratkettua tuossa pelissä peliajat varmasti tasaantuivat. En väitä, koska en tiedä tarkalleen, että ykkösketju pelaa Tepsissä paljon muita enemmän, mutta tuloksen saamiseksi se torstaina ainakin pelasi. Siinä pelissä tilastot puhuvat ainakin puolestaan.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En kielläkään sitä, etteikö olisi ollut. KooKoo onnistui kuitenkin sen "suoraviiviasuuden" torppaaman ja SaiPa torstaina. Toki niitä oikeita maalipaikkoja joka joukkueelle pelissä tulee, jolloin peliä pelillisesti hallitseva joukkue voi sanoa selviä maalipaikkoja syntyneen jopa enemmän. SaiPan pelejä seuranneena tiedän mitä näennäinen hallinta on, kun joukkue pitää enemmän kiekkoa ja yrittää luoda suoraviivaisia hyökkäyksiä vastustajan maalille. Fakta on, että SaiPa onnistui puolustamaan omaa maalinedustaa jopa itseni mielestä yllättävän hyvin.

Okei, sisälukutaitoni lähti ehkä vähän laukalle, mutta nähdäkseni Tepsin neljästä voitosta liki kaikki ovat olleet perua erinomaisesta suoraviivaisuudesta, jolloinka en nostaisi kahta spesifiä tulosta esille sen enempään kuin muitakaan. KooKoo- ja SaiPa-otteluissa viimeistelyn ja huono tuurin piikkiin pistäisin itse paljon enemmän kuin suoraviivaisuuden puutteen piikkiin. Tämä toki oma subjektiivinen mielipiteeni.

Torstaina ainakin ottelun loppua lukuunottamatta ykkösketju oli paljon jäällä, koska se sai aikaiseksi kunnon myräkän SaiPan päätyyn. Ottelun ratkettua tuossa pelissä peliajat varmasti tasaantuivat. En väitä, koska en tiedä tarkalleen, että ykkösketju pelaa Tepsissä paljon muita enemmän, mutta tuloksen saamiseksi se torstaina ainakin pelasi. Siinä pelissä tilastot puhuvat ainakin puolestaan.

Kyllä se pelaa muita enemmän, mutta niin pelaa muidenkin joukkueiden ykkösketjut. Valitsit kirjoittaa juuri Tepsin osalta tästä, mutta en näe Liigan tilastojen perusteella mitään merkittäviä eroja muihin. Eroja toki on jokaisen joukkueen peluutusten välillä jossain määrin, mutta mitään erityisen relevanttia en etenkään muiden kärkijengien osalta onnistu kyllä tulkitsemaan.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Okei, sisälukutaitoni lähti ehkä vähän laukalle, mutta nähdäkseni Tepsin neljästä voitosta liki kaikki ovat olleet perua erinomaisesta suoraviivaisuudesta, jolloinka en nostaisi kahta spesifiä tulosta esille sen enempään kuin muitakaan. KooKoo- ja SaiPa-otteluissa viimeistelyn ja huono tuurin piikkiin pistäisin itse paljon enemmän kuin suoraviivaisuuden puutteen piikkiin. Tämä toki oma subjektiivinen mielipiteeni.

Toki hyvä joukkue, joka pelaa hyvin suoraviivaisesti ja onnistuu siinä, ansaitsee voittonsa. Tarkoitin vain, että Selinin TPS muistuttaa SaiPaa Selinin ajoilta sillä erotuksella tosin, että nyt hänellä on käytössä kliinisempiä hyökkääjiä, mikä tuo pisteitä ja joukkue pysyy hyvissä asetelmissa. Toisaalta joukkue pörräsi torstaina liikaa kulmissa,maalintakana ja laidoissa, mutta sehän oli SaiPan hyvän puolustuspelin ansiota. Tällaista me SaiPa-fanit saimme todistaa Selinin aikana turhan usein. Toki huonolla tuurilla on aina osansa, minkä vuoksi peli saattaa kääntyä sen edetessä aivan toisenlaiseksi ja väkisin puskemiseksi.

Kyllä se pelaa muita enemmän, mutta niin pelaa muidenkin joukkueiden ykkösketjut. Valitsit kirjoittaa juuri Tepsin osalta tästä, mutta en näe Liigan tilastojen perusteella mitään merkittäviä eroja muihin. Eroja toki on jokaisen joukkueen peluutusten välillä jossain määrin, mutta mitään erityisen relevanttia en etenkään muiden kärkijengien osalta onnistu kyllä tulkitsemaan.

Yhdyin toisen kirjoittajan kanssa vain siihen, että TPS:n ykkösketjun keski-ikä on melko korkea ja jos näitä peluutetaan liikaa siihen nähden, että joukkueessa on tasokkaat alemmat ketjut, ei paikat ehkä kestä. Toki liekeissä olevaa ketjua pitääkin peluuttaa. Nyt näyttää tosin siltä, että TPS:llä sitä on vain ykkösketju, minkä vuoksi joukkue ei vakuuta minua tai monia muitakaan tässä vaiheessa, että TPS olisi valmis terävimpään kärkeen. Toki onnistumiset esim. Spinalla voi kurssin kääntää yhtäkkiä Tepsillä toisenlaiseksi. Silloin saattaa tulla varmasti pitkiäkin voittoputkia. Tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi Spina on kuin varjo entisestään. Onko syy sitten huonot ketjukaverit vai mikä, niin en ota kantaa. Ehkä aika näyttää.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toki hyvä joukkue, joka pelaa hyvin suoraviivaisesti ja onnistuu siinä, ansaitsee voittonsa. Tarkoitin vain, että Selinin TPS muistuttaa SaiPaa Selinin ajoilta sillä erotuksella tosin, että nyt hänellä on käytössä kliinisempiä hyökkääjiä, mikä tuo pisteitä ja joukkue pysyy hyvissä asetelmissa. Toisaalta joukkue pörräsi torstaina liikaa kulmissa,maalintakana ja laidoissa, mutta sehän oli SaiPan hyvän puolustuspelin ansiota. Tällaista me SaiPa-fanit saimme todistaa Selinin aikana turhan usein. Toki huonolla tuurilla on aina osansa, minkä vuoksi peli saattaa kääntyä sen edetessä aivan toisenlaiseksi ja väkisin puskemiseksi.

Joo, mutta otantasi TPS-otteluiden suhteen taitaa olla aika marginaalinen. Niin itse ainakin käsitän, sillä jauhat yhdestä ottelusta ikään kuin maalaten Tepsin koko kauden kuvan sen perusteella joksikin. SaiPa-kannattajat tekevät Selinin ja Spinan kohdalla täysin samaa. Selin on yksinkertaistanut TPS:n viisikkopelaamista, suoraviivaistanut hyökkäysalueen hyökkäyspeliä ja saanut puolustusalueen hyökkäyspeliin kiekollista varianssia lisättyä. Toistaiseksi asiat ovat mielestäni kunnossa eikä mitään kulmanuhjausta ole ollut havaittavissa, paitsi sitten tuossa 0-5-ottelussa.

Samaten Spina on ollut idän miesten mukaan "entisellään", eli kiukutteleva ja omaan pussiin pelaava artisti, kun taas TPS-kannattajat ovat kohtalaisessa hurmiossakin kaverista ja tämä siitä huolimatta että tilastoissa on 9 ottelussa 0+2. En ole 2010-luvulla nähnyt näin hyvää ulkomaalaista joukkuepelaajaa Tepsissä, ollakseni ihan rehellinen.

Yhdyin toisen kirjoittajan kanssa vain siihen, että TPS:n ykkösketjun keski-ikä on melko korkea ja jos näitä peluutetaan liikaa siihen nähden, että joukkueessa on tasokkaat alemmat ketjut, ei paikat ehkä kestä. Toki liekeissä olevaa ketjua pitääkin peluuttaa. Nyt näyttää tosin siltä, että TPS:llä sitä on vain ykkösketju, minkä vuoksi joukkue ei vakuuta minua tai monia muitakaan tässä vaiheessa, että TPS olisi valmis terävimpään kärkeen. Toki onnistumiset esim. Spinalla voi kurssin kääntää yhtäkkiä Tepsillä toisenlaiseksi. Silloin saattaa tulla varmasti pitkiäkin voittoputkia. Tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi Spina on kuin varjo entisestään. Onko syy sitten huonot ketjukaverit vai mikä, niin en ota kantaa. Ehkä aika näyttää.

Miten Spina on kuin varjo entisestään mielestäsi? Olen nähnyt jokaisen ottelun ja pidän tuota tehottomuuttaan lähinnä maailman seitsemäntenä ihmeenä, niin hyvää alkukautta mies pelillisesti pelaa. Sinullako oli se yhden ottelun otanta?

Eilen tulitukea löytyi nimenomaan Spinan ketjusta ja taululle 1-4 ilman että ykkösketju teki maaliakaan.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Miten Spina on kuin varjo entisestään mielestäsi? Olen nähnyt jokaisen ottelun ja pidän tuota tehottomuuttaan lähinnä maailman seitsemäntenä ihmeenä, niin hyvää alkukautta mies pelillisesti pelaa. Sinullako oli se yhden ottelun otanta?

Eilen tulitukea löytyi nimenomaan Spinan ketjusta ja taululle 1-4 ilman että ykkösketju teki maaliakaan.

Kyllä, eilen Tepsiltä onnistui joku muu kuin ykköskenttä ja propsit siitä. Käsittääkseni tämä ketju, joka onnistui oli joku uusi viritelmä? Spinan kurvailu on näyttänyt tehokkaasta luistelusta huolimatta (useamman kuin yhden pelin otannalta) tehottomalta pörräämiseltä. Sellaiselta, jota nähtiin vilttikomennuksien jälkeen keväällä SaiPassa. Ehkä en ole sitten nähnyt niitä Tepsin pelejä, joissa Spina on mielestäsi loistanut, tai vastavaasti sinä et ole nähnyt niitä pelejä häneltä SaiPassa, joissa hänen pelinsä oli vastaavasti tehotonta pörräämistä.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo

Tehotontahan se on niinkuin kaikki tietävät, mutta onneksi hänestä on ollut hyötyä muuten, esim. jäähyjen hankkijana ja karvaajana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös