Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 992 864
  • 3 965

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Selinin viimeisinä kausina havaittavissa oli jonkinlaista Tukholma-syndroomaa kun omatkin kannattajat alkoivat uskoa että Atu teki rosteriin nähden hyvää työtä. Sitten tuli Tirkkonen ja paineli käytännössä yhtä keskinkertaisella jengillä ensimmäisellä kaudellaan sääleihin.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
IMO SaiPan nykyinen menestys perustuu hyvin pitkälti siihen, että siellä on nyt läpi organisaation mietitty ihan kunnolla että minkälaista juttua tässä halutaan tehdä.

Juuri näin uskon asian olevan, vaikken SaiPan toimintatapoja sen paremmin tunnekaan. SaiPan menestys täytyy perustua pitkäjänteiseen työhön. SaiPan kaltainen menestys on mielestäni mahdollista vain, jos organisaatiolla on vahvat arvot ja kaikki toiminta tähtää niiden toteuttamiseen tasapainoisesti. Siis hyvä yrityskulttuuri, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja uskovat tekemiseen. Sellaista ei rakenneta hetkessä.

Ennen nykyisen porukan ruoriin astumista ongelma oli se että kaudesta toiseen pelattiin periaatteessa ihan eri joukkueilla, eikä minkäänlaista jatkuvuutta päässyt syntymään. Se oli vähän sellaista toivotaan toivotaan meininkiä.

Vähän niinkuin TPS tänä päivänä. Menestystä pitäisi tulla nyt, tai jos se ei ole mahdollista, niin viimeistään heti seuraavalla kaudella.

Itse uskon että "Hiljaa hyvä tulee".
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Mielenkiinnolla jään seuraamaan, mihin suuntaan Turussa homma lähtee pyörimään. Ainakin siellä on kokenut ja voitonnälkäinen päävalmentaja. Turpaan on nimittäin vuosien varrella tullut.

Selin on valmentaja, joka saa altavastaajan häviämään tyylillä. Juuri se häviämisen kulttuuri oli Selinin SaiPassa todella vahva, ja aina tuli turpaan tiukan paikan tullen. Paras suoritus saatiin irti aina kun kukaan ei hengittänyt sarjataulukossa niskaan, tai silloin kun SaiPa ei hengittänyt kenenkään niskaan.

On valmentajia, jotka eivät organisoi peliä. On valmentajia, jotka organisoivat. Sitten on Ari-Pekka Selin, joka organisoi pelin huonosti. Sen yhden THE KAUDEN kun saimme kerrankin lähteä kauteen ei-jumboehdokkaana, peli oli paskaa. Siellä ne nimimiehet surffasi kananmunat kainalossa ilman mitään järkeä. Ei koskaan ole vituttanut niin paljon, ei vittu koskaan.

Ymmärrän kyllä, että tämän jälkeen on ollut parempiakin kausia toveri Selinillä, mutta SaiPa-fanit näkevät kaikki Ari-Pekka Selinin otsassa häviäjän leiman.

Minulla ei ole yhtään luottoa tulevan kauden Tepsiin. Epävarmoja mielialapelaajia ja yli 35-vuotiaita veteraaneja, ja tätä soppaa hämmentämään Selin, jolla on mennyt sukset ristiin useiden "tähtipelaajiensa" kanssa. En vain näe tässä voittavaa pakettia.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minulla ei ole yhtään luottoa tulevan kauden Tepsiin. Epävarmoja mielialapelaajia ja yli 35-vuotiaita veteraaneja...
Toki olet oikeutettu mielipiteeseesi, eikä tarkoitukseni ole mitenkään väittää, että olet väärässä. Mielestäni silti TPS:n rosterista mielialapelaajan leima voidaan lyödä vain Spinan ja jossain määrin Koskirannan kypärään, muita "mielialapelaajaksi" luokiteltavia tuossa joukkueessa ei mielestäni ole.

*e* Jaa, nyt kun asiaa mietin, niin Patrik Virran kohdalla taisi jossain kohtaa olla puheita, että kaveri voi välillä hävitä näkyvistä jäällä täysin, kun ei vaan jostain syystä nappaa. En kuitenkaan ole ollenkaan varma, että muistan oikein ja vaikka muistaisinkin, niin nuori poikahan tuo vielä on, joten jos asennepuolella jotain ongelmia onkin, niin niistä on ihan mahdollista päästä eroon. Mun silmissä tuossa joukkueessa on vielä niin paljon menestynyttä kokemusta, että ei kai siellä kukaan junnu kehtaa suoristella selkää.
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Toki olet oikeutettu mielipiteeseesi, eikä tarkoitukseni ole mitenkään väittää, että olet väärässä. Mielestäni silti TPS:n rosterista mielialapelaajan leima voidaan lyödä vain Spinan ja jossain määrin Koskirannan kypärään, muita "mielialapelaajaksi" luokiteltavia tuossa joukkueessa ei mielestäni ole.

*e* Patrik Virta, jne.

Siis kyllähän tuosta joukkueesta olisi vaikka mihin. Jopa kotietu on nappisuorituksella mahdollinen, mutta vastaavasti jopa sääleistä pullahtaminen on ihan mahdollista tuolla rosterilla.

Ehkä muotoilen toisin. Tuossa joukkueessa ei oikeastaan ole pelaajia, joita voisi kuvailla sanoilla "varma ja tasainen". Kyllä, onhan siellä Perrin, Tallinder ja Kallio, mutta eivät ne tuosta enää nuorene. Sitten siellä on näitä ailahtelevia pelaajia nimenomaan avainrooleissa, joista kirsikkana kakun päällä Tero Koskiranta, jolla muistaakseni meni melkoisen pahasti sukset ristiin Selinin kanssa SaiPa-aikoina. Epävarmuustekijöitä on paljon.

Jotenkin tuosta koko TPS:n toiminnasta tulee mieleen impulsiivinen pikkupoika, joka menee karkkikauppaan ja ostaa joka helvetin lauantai liian suuren pussin liian värikkäitä ja isoja karkkeja, velaksi. Aina tulee lauantai-iltana paha olo, mutta ensi viikolla sama toistuu. Pari kertaa vuodessa tämä turkulaispoika käy sitten Itä-Suomessa serkkupojan luona käymässä, ja tämän vanhemmat aina varoittavat kiusaamasta, vaikka toinen onkin masentunut, sekava ja pöhöttynyt.

Anteeksi. Toivon teille kaikkea hyvää.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Eihän nämä harkkapelit aina parasta osviittaa anna, Tepsillä uudet kujeet joten siihen menee aikansa. Rosterit ollut eilistä lukuunottamatta aika junnupitoisia. Kyllä tästä silti senverran voi ynnätä että ei tämä kyllä juuri voimasuhteita tepsin osalta nosta. Maaliero kaikkien harkkapelien osalta 5-14 ja ainoastaan yksi voitto. Saa nähdä mitä CHL tarjoaa, siellä ollaan pelattu joka vuosi kohtuu hyvin. Ei oli toki kärpilläkään kummoisesti mennyt, mutta väitän kuitenkin että kärpät kestää huononkin runkosarjan alun, meistä en samaan usko.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Sport ja KooKoo kyntää Liigassa ja Mestiksen Jukurit möyhentää HPKn ja Kärpät. Huomaa kyllä kun kabinetilla nostetaan niin pelillisesti paras jengi ei ole päässyt nousemaan. No kohtahan se on Jukureidenkik aika. HymC
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Kyllähän KooKookin ennen välikautta voitti harjoitusotteluissa mm. SaiPan. Katsotaan miten kukakin kyntää kun kausi kuukauden päästä alkaa.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jatkan tähän ketjuun, ettei tule huomautuksia.

Viitsitkö perustella? Ei tuo nyt niin paska jengi ole, jos Ryanille saadaan kovan luokan korvaaja. Sääliplayoffpaikka on ihan mahdollinen, Rockyn Ässät nyt ei kuitenkaan hirveästi maaleja päästä omiin.

Ei se paska jengi ole, mutta omiin silmiini harvinaisen huonosti koottu. Väärän profiilin kavereita. Aivan liikaa kysymysmerkkejä nimenomaan pelikunnon puolesta. Liikaa isoja, hitaita pelaajia, kun taas aivan liian vähän käsiä.

Jos mietitään, että Ryan ja Kuparinen olisivat pelikunnossa ja muuten tuo jengi olisi tuossa, ei sillä kuuhun mentäisi. Kuparinen on tasainen sentteri ja Ryan pystyy tekemään maaleja, mutta puolustus on kankea ja hyökkäyksestä puuttuu ratkaisuvoimaa. Ei voida olettaa, että junnut tekevät isolla rintamalla läpimurtoa.

Toki sääliplayoffpaikka on mahdollinen. En minä sitä vielä ihmeelliseksi menestykseksi laske ja omiin silmiini säälit ovat Ässien ehdoton maksimi.

Toki voin olla väärässäkin.
 
Kafrom

Kiitos selvennyksestä. Olen itse aikalailla samaa mieltä, ei tuolla jengillä kuuhun mennä todellakaan. Sääliplayoffit ovat myös omasta mielestäni aikalailla maksimi mihin Ässät pystyy pääsemään.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Eri ketjuissa käytävästä voimasuhdekeskustelusta paljastuvat kyllä todelliset voimasuhteet. Mitä enemmän puhetta, sitä heikompi jengi, tai ainakin näistä häntäpään porukoista on ylivoimaisesti eniten debattia, kun taas kärkijengien erinomaisuutta lähinnä hymistellään.

" — Meillä on hei erinomainen roolitus, vaikkei kyl kukaan osaa maaleja tehdä.
— Meillä on kuitenkin Marttinen, joka pyyhkii lattioita kaikilla teidän pakeilla.
— No kyllähän Pukalla nyt on vähintään yhtä kovat näytöt hei!
— Jaa teillä on joku Pukka, kyllähän ainoa oikea ukka on Lukka!
— Mut meilläpäs on viime kauden Sportiin verrattuna paljon paremmin koottu joukkue, ei vaan yritetä harkkapeleissä.
— Pantse on sellainen velho, että ollaan ihan kärkipäätä vaikka Miettinen pelaakin ykkösessä.
— Uskokaa nyt, ei nää meidän uudet hankinnat voi flopata. Ei varmana, nyt on paljon parempi tj ja mentori hei!
— Voitaisko nyt lopettaa tää hassuttelu ja myöntää, että Petteri Nikkilä on Liigan paras pakki?
— Mutta kyllähän Timo Niemi on viime kauden voittotilaston perusteella kovempi kuin Myllyniemi, ja se on kuitenkin vaan kakkosvahti. Sitä paitsi meidän nelossentterikin on parempi kuin Malinen.
— Nimeä yksikin Juvosta parempi veskari Liigasta?"
 
H

Hidas_ja_kankea

Juuri kun päästiin Sport vs KooKoo vertailusta, olemme saaneet nauttia antoisasta Sport vs Ässät parivertailusta. Sport on aina siellä missä sattuu ja tapahtuu. Mistähän tuo Sport-aktiivisuus oikein johtuu (heh).

On mielestäni selvää Sportin eteenpäin meneminen ja Ässien taantuminen viime kauteen verrattuna. Täytyy vain muistaa lähtötilanteen olleen varsin paljon Ässille suotuisa. Ässät on kieltämättä pieni kysymysmerkki ja on vaikea löytää sille paikkaa. Lisäksi avainpelaajien loukkaantumiset ovat nakertaneet uskottavuutta. Rocky on hyvä valmentaja ja uskon hänen saavan käytössä olevista pelimerkeistä paljon irti. Valmentajavertailussa Rautakallio pesee Valtosen ja linkoaa myös mennen & tullen.

Oma järjestykseni on alla ja lisäksi runkosarjan sijoittumisen uskottavat vaihteluvälit. Noiden sijojen ulkopuolelle sijoittuminen olisi epätodennäköinen ihme, joita toki joskus kauden aikana voi parikin tapahtua. Joillakin joukkueilla on leveämpi skaala kuin toisilla. Ässien suhteen on esimerkiksi vaikeaa arvioida, kuinka peli alkaa rullata.

1-4 Kärpät
1-4 HIFK
2-5 Tappara
2-5 Lukko
3-6 JYP
3-9 TPS
3-8 SaiPa
4-8 Blues
5-10 Pelicans
5-10 KalPa
6-12 HPK
6-14 Ässät
8-13 Ilves
10-15 Sport
13-15 KooKoo

Kärkeen ja pohjalle sain molempiin kaksi ehdokasta.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eri ketjuissa käytävästä voimasuhdekeskustelusta paljastuvat kyllä todelliset voimasuhteet. Mitä enemmän puhetta, sitä heikompi jengi, tai ainakin näistä häntäpään porukoista on ylivoimaisesti eniten debattia, kun taas kärkijengien erinomaisuutta lähinnä hymistellään.

" — Meillä on hei erinomainen roolitus, vaikkei kyl kukaan osaa maaleja tehdä.
— Meillä on kuitenkin Marttinen, joka pyyhkii lattioita kaikilla teidän pakeilla.
— No kyllähän Pukalla nyt on vähintään yhtä kovat näytöt hei!
— Jaa teillä on joku Pukka, kyllähän ainoa oikea ukka on Lukka!
— Mut meilläpäs on viime kauden Sportiin verrattuna paljon paremmin koottu joukkue, ei vaan yritetä harkkapeleissä.
— Pantse on sellainen velho, että ollaan ihan kärkipäätä vaikka Miettinen pelaakin ykkösessä.
— Uskokaa nyt, ei nää meidän uudet hankinnat voi flopata. Ei varmana, nyt on paljon parempi tj ja mentori hei!
— Voitaisko nyt lopettaa tää hassuttelu ja myöntää, että Petteri Nikkilä on Liigan paras pakki?
— Mutta kyllähän Timo Niemi on viime kauden voittotilaston perusteella kovempi kuin Myllyniemi, ja se on kuitenkin vaan kakkosvahti. Sitä paitsi meidän nelossentterikin on parempi kuin Malinen.
— Nimeä yksikin Juvosta parempi veskari Liigasta?"

Umpisurkea provo. Kertakaikkiaan. Jos näitä ketjuja pitää väkisin nostaa niin ainakin itse toivoisin jotain tasoa tähän touhuun. Nyt tuollainen ylimielinen, mukahauska itsemoderointi on vähän väsynyttä jankkaamista, jos ymmärrät mitä tarkoitan...

Voimasuhteista sen verran että harjoituskausi itsessään on aika paljon näyttänyt toteen muutamia omia ennakko-odotuksia:

- KooKoon rosteri on paljon heiveröisempi kuin mitä omissa ketjuissaan esimerkiksi on hahmoteltu. Puolustus ei pidä ja maalinteko on tervanjuontia. Kävin tästä jo tovin aikaa sitten keskustelua omassa osiossaan.
- TPS:llä tulee ottamaan aikansa ennen kuin tuo ryhmä pelaa tarpeellisella koheesiolla ja rakenteella. Aihioita on, mutta työtä sitäkin enemmän edessä. Veikkaisin about 50-50 suhdannetta alkukauden 10 ensimmäisestä ottelusta voittojen ja tappioiden suhteen.
- Pelicans on varmasti positiivisella jätkähengellään hankala pysäytettävä alkukaudesta.
- Sportilla on mielenkiintoinen rosteri (toki vähän vähemmän mielenkiintoinen kuin Gavrusilla varustettu mokoma) mutta tuskin tulee 14. sijaa korkeammalta löytymään. Ei vain riitä. Lisäksi valmennus on suurensuuri kysymysmerkki.
- HIFK:in pelin rakenne on itselleni kolmenkin nähdyn ottelun jälkeen melkoinen arvoitus. Ei oikein ota selvää mistään tietyistä kohdista Törmäsen pelikirjassa, ei sitten millään. En ole aivan varma onko tämä hyvä vai huono asia. Rosteri on piinkova. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten nämä tekijät soveltuvat yhteen kauden edetessä.
- Tappara on onnistunut hankinnoissaan ja joukkueensa rakentamisessa erinomaisesti. Monipuolinen rosteri. Peli on myös hyvin kasassa joten Tapola näyttää ainakin toistaiseksi erittäin varteenotettavalle liigavalmentajalle. Toki tuollaisella materiaalilla on helpompi onnistua kuin esim. Sportin tai KK:n vastaavien kanssa.

Nämä päällimmäisiä huomioita. Jotta saataisiin edes jotain etäisesti fiksumpaa tänne...
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Umpisurkean provoilun jälkeen on todettava, että Kärppien peli näytti kyllä totutun kliiniseltä, raikkaalta ja riittävän tehokkaalta. Ei taida paljoa mestaruuskrapula painaa, ja on ihme, jos joku muu runkosarjan voittaa. Tapparalla on joidenkin manaamaa paremmin pullat uunissa. Peli on reippaasti parempaa kuin vuosi takaperin, vaikkakin kaukana valmiista (ainakin toivon mukaan, sillä Liigassa ei kestä sitä, että joka vaihdossa pelaajat törmäilevät keskenään).

Pahoittelut toki, jos mieliä pahoittui. Menee vaan maku tähän jankkaamiseen jonkun alakastin joukkueen kolmosparin pakin paremmuudesta suhteessa toisen saman tason jengin saman roolin möttöseen. Kärpät voitti mestaruuden, vaikka siellä joku Kaspar pyöri rosterissa ja pakistosta löytyi pelaajia, jotka olivat huonompia kuin jotkut Tapparan pakeista.
 
Paina näitä kyseisiä kirjoittajia sitten ignoreen. Muutenkin kyse sellaisesta lieveilmiöstä jota muutama kirjoittaja harjoittaa, ei mistään yleisestä palstameemistä, onneksi, joten siihen nähden ainakin itselläni menee tuollaiseen väsyneeseen mukahassutteluun maku.

Voimasuhdekeskustelu on muutenkin hankalaa sillä toistaiseksi eivät esim. monet Sport-, Kerho- tai Ässät-kannattajat ole nähneet tarpeeksi muiden joukkueiden harjoitusotteluita jotta voisivat rakentavasti keskustelua käydä. Kuitenkin noidenkin väittelyiden sekaan mahtuu myös asiallista keskustelua. Voimasuhdevahtaukseen ainakin itselleni täysin uuden aspektin tuo valmennuksen tekeminen. Esim. Sportin materiaalin vahvistuminen on kiistatonta, mutta yhtä lailla on todettava ettei Tomek Valtonen hyvällä tahdollakaan ole näyttänyt vielä kertaakaan hyvältä liigavalmentajalta. Petri Mattilakin on aika maskottimainen ilmestys. Etenkin sarjataulukon peräpäässä nämä asiat ratkaisevat todella paljon ja Ässät on omissa papereissani sellainen bottom-five-joukkue joka tulee jättämään sportit ja kookoot kauas taakse sarjapisteiden valossa nimenomaan sen vuoksi että Rocky on monessa liemessä keitetty, Liigassa tasonsa osoittanut valmentaja.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders

Se on juuri näin.. Sitä näkee helposti oman joukkueensa erittäin potentiaalisena, koska sen ainoastaan tuntee kunnolla. Sitä omaa junnua pitää erittäin lahjakkaana ja potentiaalisena, koska on sitä kyseistä kaveria seurannut jo vuosien ajan. En tässä nyt leimaa ketään, tai erityisesti minkään joukkueen kannattajia, nämä asiat on luonnollisia meille kaikille. Toisilla toki on enemmän perspektiiviä, mutta melkoinen asiantuntija pitää olla, että kaikkien Liigaseurojen potentiaalit pystyy puhtaasti samalle viivalle asettamaan..lähes poikkeuksetta me kaikki omalle joukkueelle sen kymmenen metrin perusteettoman etulyöntiaseman annamme. Se vaan tulee ihan vaistomaisesti ja halusta uskoa omaan joukkueeseensa. Ehkä arvioinneissa pitäisikin aina jättää se oma joukkue kokonaan pois laskuista.
Hankalaa on se, että vaikka se oma joukkue olisi miten ok ja potentiaalinen, niin se on jumbo jos ne 14 muuta on vielä parempia. Ei siinä silloin auta itku markkinoilla, eikä tosiaankaan se, että joukkue pelaa ihan ok pelejä, häviää usein vain niukasti maalilla ja on ajoittain erittäin hyvä.
Ja kuitenkin me tuijotamme lähinnä vain sitä omaa, ihan ok jengiämme.
 
Viimeksi muokattu:

Apheu

Jäsen
Se vaan tulee ihan vaistomaisesti ja halusta uskoa omaan joukkueeseensa. Ehkä arvioinneissa pitäisikin aina jättää se oma joukkue kokonaan pois laskuista.

Mielestäni on kuitenkin hienoa lukea viestejä omista joukkueistaan käyttäjiltä, jotka kuitenkin tietävät oman joukkueensa parhaiten ja näin pystyvät kertomaan ihan uutta asiaa. Muiden rostereiden arviointi on enemmän tai vähemmän mielikuvien ja nimien perusteella keplottelua. Omaa rosteria osaa avata syvällisemmin. Täytyy vain pitää mielessä se, että pitää faktat faktoina, eikä lähde keulimaan. Esimerkkinä on hienoa lukea viestiä, jossa kerrotaan, että tämä kaveri X on todella potentiaalisen oloinen jne. Mutta sitten, jos tämän jälkeen sama henkilö on tuon potentiaalisen kaverin takia nostamassa vaikka joukkueensa puolustuskaluston yhdeksi Liigan parhaista, menee hommasta maku. Mikäli siis pakkiosasto on muuten heikko. Kärjistetty esimerkki, mutta toivottavasti pointti ymmärretty. Eli vaikka omassa joukkueessa olisikin erittäin hyvännäköistä potentiaalia havaittavissa, niin sitä on varmasti joka joukkueella.

Itse voimasuhteista, on pakko olla tyytyväinen Tapparan kauden alkuun. Kaksi peliä takana, ja molemmista hienot voitot. Zugista ei ollut vastusta ollenkaan ja hienosti väännettiin voitto myös SHL:n Djurgårdenista. Lupaava alku.

Kärppien peli näytti kliiniseltä ja aika valmiilta. Toki heillä nyt ei ole Kemppaista ja Donskoita. Niemi, Ikonen ja kumppanit tuskin pystyvät dominoimaan kuten Kemppaiset viime keväänä. Kuitenkin muistan jo viime keväältä sen, että oikeastaan muut kentät eivät Kärpistä saaneet paljon mitään aikaan, mutta Donskoit räppäsivät ne tarvittavat maalit ja lähes dominoivat aina kentälle päästessään. Todella vaikeasti korvattavia. Runkosarjassa erittäin vahva, mutta riittääkö nyt keväällä sitten? Puljujärvestä voi nousta kyllä sellainen yksilö ylitse muiden, joka sitten tärkeillä hetkillä iskee ne maalit.

Tapparalla on tasaisen vahva nippu. Parhaana päivänä Laine-Ilomäki-Peltola voi olla ykkösketju, toisena Haapala-Lajunen-Järvinen hoitaa homman kotiin ja sitten kolmantena Savinainen-Dixon-Kuusela. Potentiaalia on mukavasti myös kasvaa kauden aikana. Peli on vaikuttanut pirteältä. Maalia kohden mennään ja aktiivista fyysistä menoa. Kova luotto on siihen, että kotiedulla lähdetään playoffeihin.
 
Kuulostaa lupaavalta ja kun muistetaan, että Ilves kaatoi Tapparan Tampere Cupissa, niin kai tässä pitää itsekkin siitä lähteä, että väh. kotietu play offseissa :)
 
Onhan Tapparalla minusta nyt aika hyvä ja tasaisempi hyökkäyskalusto kasassa. Kuten mainitsit niin kolme erittäin hyvää ketjua. Mikä vaan voi pelin ratkoa. Hienoa nähdä myös Ilomäen sen potentiaalin tulevan ilmi. KalPassa väläytteli mutta aina kun pääsi vauhtiin niin levisi. Taitava ukko ja välistä näpäkkä kutikin.
Nimenomaan tasaisempi Tappara ehkä nytten on ja se voikin olla kova ase tulevalla kaudella. Ratkaisuvoimaa löytyy enemmän.

Nuin muuten koko voimasuhteita miettien Kärpät on kova, pakko myöntää.
-Hyvin on myös Tappara ja Hifk CHL urakkansa aloittaneet.
- Lukkolla budjetti jo mennyt ja ukkoa telakalla. Suuria kysymysmerkkejä ilmassa. Pullahtaako jopa kuuden sakista ulos?
- JYP katkaa samalla robottikaavallaan
- SaiPa ollut hyvä ja tehokas harkkamatseissaan. Roolitus huikeaa ja haastaa kuuden sakkiin pääsystä
- Bluesin kanssa samaan tapaan.

Sitten tuleekin muita jengejä joita vaikeampi arvioida. Lie paras potentiaalia ja floppiriski Tepsillä. Pelsut selvästi kanssa ylöspäin. KalPalla suurenvaihtuvuuden takia iso prosessi käynnissä, mutta voitto Kärpistä ja Trinecistä lupaa hyvää. Kehitystä näiden pelien välillä lupaa jo hyvää. Kympinsakkiin mahkut. (Ja en jättänyt muita tahallaan pois. Toin vain joitakin huomioita esille jengeistä joiden pelejä olen nähnyt)

Toki vasta 3 viikkoa oltu jäillä ja kausi ole lähellekkään edes alkanut. Paljon kerkeää tapahtumaan. Nuo ovatkin omat huomiot nykymenosta.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
En ole kyllä nähnyt yhdenkään meikäläisen mitenkään hehkuttavan Kerhoa tai sen pelaajia yli muiden "paskajengien" vastaavien. Lähinnä porilaisten ja vaasalaisten vääntöä täällä ollut ainakin viimeiset sivut.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers

Tämä lähti lähinnä liikkeelle Patin veikkauksesta, josta haastoin hänet puolestaan vedonlyöntiin eikä hän siinä suostunut. Ei myöskään suostunut perustelemaan kunnolla miksi Sport on Ässien yläpuolella runkkarin lopulla. Ja tästä seurasi sitten pieni vääntö. Ei mitään sen suurempaa. Mielipiteitä jaettiin puolin ja toisin, värilaseilla varustettuina.

Olihan noita rosterinpippelimittausvääntöjä jo viime kaudellakin näissä ketjuissa sivuittain.
 
Ribals

Jäsen
Onhan näitä väittelyitä aika hauska seurata, varsinkin silloin jos toisella/molemmilla osapuolilla on kauheat värilasit. Realismia peliin. Ei täällä voida olla tosissaan, jos sanotaan Pukan olevan Marttista parempi. Jos näin väittää, niin taitaa olla aika kova lääkitys päällä.

Yritän nyt laittaa tähän muutaman lauseen Ässistä ilman värilaseja (ainakin yritän):

Aloitetaan hyökkäyksestä. Hyökkäys on kokeneiden pelaajien osalta aika puukätinen ja kädellisestä osastosta vastaavat pääasiassa nuoret. Pahimmassa tapauksessa (riskien realisoituessa) kokoonpanosta on kentällisen verran kärkiäijiä lasaretissa ja kentälliset ovat aivan surkeat. Tuo hyökkäysosasto on kuitenkin sellainen, että hyvällä peluutuksella tuosta voi saada ihan hyvin irti. Kulmaväännöissä Ässät on varmasti Liigan top-5 joukkue ja tuolla rosterilla pelin pitäisi olla mahdollisimman suoraviivaista. Mitään kikkailuja ei kannata alkaa tekemään, Ässät kun on myös Liigan top-5 puukätisimpien listassa. Aika näyttää mitä Rocky saa tuosta irti. Jos hyökkäystä katsoo vain nimien perusteella, niin laittaisin sen sijoille 10-12. Kuitenkin hyökkäys näyttää erittäin mielenkiintoiselta (fyysinen jääkiekko kunniaan) ja oikealla peluutuksella voidaan saada aikaan hyvääkin. Laitan tähän parhaan mahdollisen kokoonpanon, joka saatetaan kaiken mennessä hyvin nähdä siinä marraskuun puolella.

Ryan - Kuparinen - Kiilholma
Kärki - Saarela - Ojamäki
Marjamäki - Mullane - Hansen
Ben-Amor - Saha - Kallela
Huovinen, Ahlgren

Grattonille en näe kokoonpanossa paikkaa (jos halpa, niin ehkä reserviin?) ja uskon Lammikon lähtevän p-amerikkaan. Suosittelen laittamaan tarkkailuun Mullanen, todella taitavan oloinen ja hyvä luistelija. Toivottavasti saa kunnon näytönpaikan ylivoimalla.

Sitten puolustukseen. Sama laulu kuin hyökkäyksessä, kiekollisuudesta vastaa nuoriso-osasto (Viljanen, Vuorisalo) ja omasta päästä konkariosasto (Marttinen, Viitanen, Uusitalo, Sammalkangas). Mukana myös kysymysmerkki Vance, joka on pelannut harkkamatseissa oikein mallikkaasti. Vancella on hyvä laukaus ja on peli peliltä päässyt paremmin hommaan mukaan. Kuten sanottu, Ässien puolustusosastolta ei kannata odottaa hyökkäyspäähän ihmeitä (Viljasen ja Vuorisalon harteilla iso vastuu hyökkäyspäädyssä), mutta puolustuspäähän Ässien pakisto on oikein asiallinen. Puolustuspään pitävyys on yksi avainasia, millä Ässät lähtee pelejä voittamaan. Ahonen ja Bernard hyvä maalivahtikaksikko, ei Ässät tule heihin kaatumaan. Ei kannata tähän sen kummemmin takertua, mutta itse laittaisin pakiston näin:

Marttinen - Vuorisalo
Uusitalo - Vance
Viitanen - Viljanen
Sammalkangas

Eli pähkinänkuoressa, Ässien menestyminen/menestymättömyys riippuu paljon siitä, pysyvätkö loukkaantumisherkät kaverit kasassa ja siitä, miten Rocky saa pelitavan toimimaan hyökkäyspäässä. Puolustuspuolen Rocky saa kyllä kuntoon, en murehdi sitä yhtään, mutta pelitapa hyökkäyspäässä pitää saada selväksi (suoraviivaista peliä ja miestä maalille :))

Toivottavasti tämä avasi muille jotenkin Ässien nippua ja pahoittelut hieman epäselvästä tekstistä, laitetaan kännykällä näpyttelyn piikkiin :)
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Veikkauksen näkemys voimasuhteista mestaruuskertoimien muodossa:

Kärpät 3,50
HIFK 4,30
Lukko 7,00
Tappara 9,00
TPS 9,50
SaiPa 17,00
JYP 20,00
Blues 30,00
KalPa 30,00
Ilves 30,00
Pelicans 30,00
HPK 50,00
Ässät 60,00
Sport 70,00
KooKoo 300,00
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkauksen näkemys voimasuhteista mestaruuskertoimien muodossa:

KooKoo 300,00

Ovelat kouvolalaiset penailleet tarkoituksella treenimatseissa ja nyt hakataan sitten isoa lappua sisään ärrällä...

Jäätävä ero kyllä KooKoon ja muiden _todella_ epätodennäköisten mestarien välillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös