Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2013–2014

  • 1 115 674
  • 2 222

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Joku vajaan viikon tiukka treenisetti helmikuun lopulla ei kyllä auta ketään suuntaan tai toiseen kevään viimeisiä pelejä ajatellen. Lähinnä tuossa jotkut pelaajat altistuvat loukkaantumisille tauon jälkeisissä peleissä, jos on paikat kankeina parin päivän luisteluista. Pohjat ovat mitkä ovat. Siihen, miten kropasta saadaan kierrokset irti, voidaan vaikuttaa lähinnä terävällä (mutta kuormitukseltaan pienemmällä) treenilä, lihashuollolla ja ennen kaikkea pääkopan hoitamisella kesken pimeiden arkipelien ja puolityhjien hallien kiertämisen.

Eiköhän treenijakso liity ennemminkin siihen, että Tapparalla ei ole niitä kovia pelejä ollut hetkeen johtuen sarjatilanteesta. Se on siis omanlaistaan valmistautumista playoff-pelien vaatimuksiin. Kun sitä täyttä ei tarvitse antaa kentällä niin on hyvä tehdä se sitten harjoituksissa. Fakta on, että sitä kokemusta tarvitaan, kun tosipelit alkavat.

Mitä tulee vaikkapa Ilvekseen niin lienee päivänselvää, että se lepää, koska pelaa käytännössä koko ajan playoffeja runkosarjan loppuun asti. Ja juuri näiden joukkueiden henkinen kantti on kovilla varsinaisissa pudotuspeleissä, tai ainakin "helpotus" on osattava käsitellä nopeasti.

Eihän sarjassa ole Kärppien ja Tapparan lisäksi kuin KalPa, TPS ja Ässät joilla ei ole mitään pelattavaa enää.

Rautakorven treenimetodeja voi tietysti kyseenalaistaa niin paljon kuin haluaa mutta loukkaantumishistoria (tai sen puute) puhuu puolestaan, eli voisin väittää ettei se harjoittelu todellakaan aiheuta lisää vammoja pelaajille. Hyväkuntoinen pelaaja kestää enemmän iskuja ja palautuu nopeammin.

Myös puheet henkisestä jaksamisesta ovat tässä vaiheessa turhia, joukkueen kristallinkirkas tavoite on kultamitali ja sen eteen tehdään vuorenvarmasti kaikki mahdollinen, kesällä sitten lomaillaan.

Tavoitteen ääneen sanominen ja sen eteen määrätietoisesti työskenteleminen tietysti nyt osaa suomalaisista tuntuu aina vituttavan mutta se on heidän murheensa. Jäljellä olevilla runkosarjapeleillä ei ole Tapparalle pisteiden kannalta yhtään mitään merkitystä, ne todennäköisesti käytetään ensisijaisesti pelitavan hiomiseen. Mutta toki mm. Jukka Peltolan otteet Ässiä vastaan osoittavat, että joukkue on kilpailuhenkinen ja haluaa pelata joka matsissa voitosta, vaikka se vähän tyhmää olisikin.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Kirjoituksessasi oli paljon asiaa ja tykkään yleensäkin siitä mitä kirjoitat.

Kuitenkin, jos treenataan kovaa niin kyse on kuntorteenistä. Jos argumentti on, että on treenattu liikaa, eli ei olla paluduttu kunnolla, niin tähän ei mielestäni vasta-argumentiksi kelpaa että "kunto on hyvä koska ollaan treenattu". Esim. Bluesilla on ollut aiempina vuosina todella isoita murheita loukkaantumisten suhteen, ja väitän/luulen että tämä on johtunut ensisijaisesti siitä miten on harjoiteltu.

Ajatusmaailma "ne on ammattilaisia, kyllä niiden täytyy olla 100% henkisesti valmiina aina" ei mielestäni ole tätä päivää. Kukaan ei koskaan ole 100% valmis. Jos jossain, niin tässä Tami on mielestäni oikeassa, toisin sanoen 95% keskittymisestä seuraa 50% suoritus. Se, vaikuttaako kova treenijakso henkiseen jaksamiseen on toki toinen asia.

Veikkaan, että jos J.Grönvall vastaat tähän viestiin, niin olemme kyllä asioista yksimielisiä.
 
Toki kyse on myös kuntotreenistä mutta mehän emme tiedä mitkä ne tavoitteet ovat, lienee kuitenkin selvää, että mitään peruskuntokautta tässä ei vedetä joten treenit saattavat olla tehollisesti kovia mutta kestoltaan kuitenkin lyhyempiä. Näin ollen en usko mihinkään treenijumiin tai pääkopan hajoamiseen, puhutaan kuitenkin ammattiurheilijoista.

Uskon myös siihen, että laadukas harjoittelu ehkäisee vammoja tehokkaasti ja yliharjoittelu taas lisää niitä. Jääkiekossa pitää vielä erottaa rasitusvammat ja pelin luonteesta johtuvat iskuista tulevat vammat. Tapparalla ensimmäisiä on ollut hämmästyttävän vähän eikä se ole pelkästä tuurista kiinni, tuuria on se, että tuolla määrällä mitä hyppivät kiekkojen tielle ei enempää luita ole mennyt poikki.

Mitä taas tulee pelaajan valmiuteen niin minusta taas on päivänselvää, että vastuu on pelaajalla itsellään. Mallin otan suoraan Pohjois-Amerikasta jossa lennät pellolle kuin leppäkeihäs, jos et pidä huolta siitä, että olet valmiina jokaiseen tapahtumaan.

Pelaaja itse tekee sen työn joka huipulle vaaditaan, valmentaja voi auttaa siinä matkalla mutta viime kädessä vastuu on AINA pelaajalla. Valmentajan vastuu tulee enemmänkin siinä ettei harjoita joukkuettaan typerästi tai väärin, mutta esimerkiksi Tapparan kohdalla en näe mitään pelkoa tämän suhteen, siellä on niin kovia tekijämiehiä puikoissa.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mihin perustuu tämä selittely Tapparan treenijaksoista.
Varmaankin siihen, että peli ei kulje tapparalaisten toivomalla tavalla.
Tätä minäkin ihmettelin Tappara-JYP otteluketjussa.
En tiedä, otteluketjussahan pari tyyppiä näin uskoi. Ehkä se perustuu toivoon ja uskoon.

Aimmin muutama kirjoittaja implikoi, että Tapparan muita kovemman harjoittelun jakso olisi lähinnä kannattajien selittelyä huonoille otteille. Tässä Urheilulehden jutussa Ismo Läntinen kertoo piireissä tiedettävän, että ”Rautakorven joukkueissa tulee tietty periodi, jossa harjoittelevat tiiviisti ja hakevat kuntopiikkiä."

Eikö sitten kaikissa?

Ei. En usko, että runkosarjasijoituksestaan viimeiseen asti taistelevissa joukkueissa otetaan mitään riskiä juuri tämän hetken suorituskyvyn suhteen...
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
...Ja tarina jatkuu.

Jännä nähdä onnistuuko SaiPa vielä maaliskuussa romahtamaan helmikuutakin surkeammalle tasolle ja ryssimään "varman" suoran playoff-paikan. .

Ikävä tuottaa pettymys. SaiPa on ennen viimeistä kierrosta varmistanut 6-joukkoon pääsyn sekä kiinni kotiedussa. Vituttaako?
 
Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tuodaan tämä Ilvesfoorumin tilastomietintö tännekin, nyt kun HPK:n pudotuspelihaaveista on puhetta:

Jos tilannetta tarkastellaan tilastojen kautta kymmenen ottelun otannalla, näyttää se playoffhaaveiden suhteen melko turvalliselta tupsukorvien suhteen. Mikäli Kerho ei pelaa kauden parasta kiekkoaan, olisi Ilveksen saavuttaminen sille kovan työn takana, vaikka Ilves olisi huonoimmillaan.

Kerhon paras kymmenen ottelun jakso (12.11.-5.12.2013) tällä kaudella on tuottanut 18 pistettä, jolloin keskiarvoksi muodostuu 1,8 pistettä/peli.
Ilveksen kehnoin kymmenen ottelun jakso (2.11.-3.12.2013) tällä kaudella on tuottanut 7 pistettä, jolloin keskiarvoksi muodostuu 0,7 pistettä/peli. Näillä pistekeskiarvoilla päädyttäisiin sarjataulukossa seuraavanlaiseen tilanteeseen:

HPK 81 pistettä
------------------
Ilves 80 pistettä

Eli HPK:n pitäisi panna käytännössä kauden parastaan haastaakseen Ilveksen playoff-paikasta. Kerhon viime kierroksien otteet eivät puolla kovaa loppurynnistystä. Vaikka sellainen nähtäisiin, tulisi Ilves töpeksimään pudotuspelipaikkansa ihan itse pelaten surkeimman kymmenen ottelun jakson koko kaudella. Tätä ei puolla tämän hetken kuntopuntari sen enempää kuin Tuokkolan joukkueiden runkosarjojen loppujen tilastohistoriakaan

Otetaanpa tähän väliaikakatsaus, kun torstain pelien jälkeen tuskin tulee kommentoitua - päättyy runkosarjataistelu miten tahansa. Ilveksen ei ole tarvinnut heikoimpaan suoritukseen sortua, vaikka alle koko kauden pistekeskiarvon ollaan toki pelattu. Yhdeksään peliin keskiarvoksi on muodostunut 1,22 pistettä. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä hävitty kuuden pisteen matsi HPK:ta vastaan saattaa sittenkin muodostua ratkaisevaksi, vaikka silloin ei siltä vaikuttanutkaan. Kerho otti toki Ilveksen kustannuksella kolmannen peräkkäisen voittonsa, mutta eivät tamperelaisetkaan huonosti olleet pelanneet - viiden ottelun pistekeskiarvo oli tuolloin 1,6.

Vaan eipä tyytynyt HPK tuolloiseen tahtiinsa vaan lisäsi höyryä matkallaan kohti alempaa pudotuspeliviivaa. Kerho on kärsinyt pistemenetyksiä viimeisessä yhdeksässä matsissaan vain kolmesti ja pistekeskiarvo on järkyttävä 2,33. Se tarkoittaa, että Hämeenlinnan ritarit ovat napanneet jokaisesta pelistä puoli pistettä enemmän kuin edellisellä kymmenen ottelun huippujaksollaan marras-joulukuussa.

Näin on päädytty tilanteeseen, jossa Kerholla on mahdollisuus ohittaa Ilves - ei vain pisteellä kuten alkuperäisessä spekulaatiossa - vaan peräti kolmella pisteellä. Pudotuspelipaikka on vielä tupsukorvien omissa käpälissä, mutta haastavaa on kaapia kokoon tarvittavia pisteitä kolmen ottelun tappioputkessa liigakolmosta vastaan, kun HPK:n kuntokäyrä näyttää aivan päinvastaiseen suuntaan sen kohdatessa sarjan kuudenneksi kehnoimman joukkueen. No, itsepä Ilves on itsensä tähän tilanteeseen ajanut.

Parempi voittakoon torstaina. Oma mielenkiintoni kohdistuu ennen kaikkea Keräsen kamppailuun pistepörssin voitosta (tänään viimeisen sekunnin piste tuli kyllä makeaan paikkaan). Sekin on käytännössä täysin omissa lapasissa; pidetään vain Lukko - tai ainakin Vahalahti - nollilla. Silloin vain Kristian Kuuselan kuuden pisteen ilta sarjajumbon kustannuksella voi tuhota Keräsen unelman. Ei tule tapahtumaan. Pudotuspelipaikan menettämisen vielä kestäisi, mutta jos Michaelin ansaittu pistepörssin voitto viedään myös nenän edestä, on se jo vähän liian julmaa.
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
.

Oma mielenkiintoni kohdistuu ennen kaikkea Keräsen kamppailuun pistepörssin voitosta (tänään viimeisen sekunnin piste tuli kyllä makeaan paikkaan). Sekin on käytännössä täysin omissa lapasissa; pidetään vain Lukko - tai ainakin Vahalahti - nollilla. Silloin vain Kristian Kuuselan kuuden pisteen ilta sarjajumbon kustannuksella voi tuhota Keräsen unelman. Ei tule tapahtumaan. Pudotuspelipaikan menettämisen vielä kestäisi, mutta jos Michaelin ansaittu pistepörssin voitto viedään myös nenän edestä, on se jo vähän liian julmaa.

Et oo tosissasi, pisteillä ei ole mitään merkitystä jos joukkueen kausi loppuu. Ilves varmasti viimeisessä pelissä pelaa peliä pelkästään Keräselle eikä muut saa ratkoa peliä.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Oma mielenkiintoni kohdistuu ennen kaikkea Keräsen kamppailuun pistepörssin voitosta (tänään viimeisen sekunnin piste tuli kyllä makeaan paikkaan). Sekin on käytännössä täysin omissa lapasissa; pidetään vain Lukko - tai ainakin Vahalahti - nollilla.

Eiköhän siellä ole tuomarit varsin hyvin hereillä tapahtumista. Olivat ainakin eilen ja viimeisimmässä TPS-matsissa, mitä tulee Vahalahteen.
Onnittelut Keräselle pistepörssin voitosta jo näin etukäteen. :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ikävä tuottaa pettymys. SaiPa on ennen viimeistä kierrosta varmistanut 6-joukkoon pääsyn sekä kiinni kotiedussa. Vituttaako?
Miksi vituttaisi? Ei minulla mitään SaiPaa vastaan ole. Päinvastoin mukavaahan se on kun pikkuseurat yltää silloin tällöin pleijareihin. Täytyy tosin myöntää että olen suuresti yllättynyt SaiPan runkosarjamenestyksestä. Mutta ei, ei minua vituta enkä ole edes millään tavoin pettynyt.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Päinvastoin mukavaahan se on kun pikkuseurat yltää silloin tällöin pleijareihin...

Turha ylimielisyys haiskahtaa tässä viestissä. Puolen Suomen joukkue Kärpät on vuosia kyntänyt sääleissä ja muutenkin pelannut alakanttiin, en mitään suuria näyttöjä SaiPaan vertailtaessa saa aikaan.

Nyt tänä keväänä Oulussa tietysti näyttää hyvältä.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Turha ylimielisyys haiskahtaa tässä viestissä. Puolen Suomen joukkue Kärpät on vuosia kyntänyt sääleissä ja muutenkin pelannut alakanttiin, en mitään suuria näyttöjä SaiPaan vertailtaessa saa aikaan.

Mä en kyllä nää siinä mitään ylimielisyyttä, jos Saipasta puhutaan pikkuseurana. Etenkin Kärppiin verrattuna. Ei se että Saipa menestyy tänä vuonna muuta automaattisesti sen statusta joksikin suurseuraksi. Tai se että Kärpät on kyntänyt muutaman vuoden, muuta sitä "pikkuseuraksi". Kyllä mä väittäisin että esimerkiksi Italiassa AC Milan nähdään vieläkin suurseurana vaikka se onkin Serie A:n sarjataulukossa vasta kymmenentenä.

Muutenkin jotenkin ihmetyttää välillä tämä joidenkin taholta tapahtuva loukkaantuminen "pikkuseura" tittelistä. Kun suurseura pelaa pienempää vastaan, toitotetaan että "No joo kyllä noilla teidän resursseilla pitääkin voittaa" ja "Helppohan se on noilla miljoonamiehillä pärjätä". Korostetaan sitä oman seuran pienuutta, mutta sitten loukkaannutaan kun joku muu kehtaa sanoa pikkuseuraksi.

Ja tämä nyt ei ollut hyökkäys Saipan kannattajia, eikä MustatKortit nimimerkkiä vastaan. Ihan vain yleistä pohdintaa.
 
Turha ylimielisyys haiskahtaa tässä viestissä.
No eikös Saipa ole pikkuseura ihan liigankin mittapuulla ja toisaalta pitkästä aikaa pleijareissa, joten omasta mielestäni on lievästi sanoen hölmöä sanoa ylimielisyydeksi jos joku sanoo asiat kuten ne on. Minäkin tykkään kun Saipa pääsee pleijareihin, vaikka mieluummin vaihtaisin tilalle oman joukkueen, mutta meillä on totuttu alisuoriutumiseen (se on oikeastaan jo odotusarvo kauden alkaessa) joten ei osata edes kadehtia muita.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mä en kyllä nää siinä mitään ylimielisyyttä, jos Saipasta puhutaan pikkuseurana..

No eikös Saipa ole pikkuseura ihan liigankin mittapuulla ja toisaalta pitkästä aikaa pleijareissa, joten omasta mielestäni on lievästi sanoen hölmöä sanoa ylimielisyydeksi jos joku sanoo asiat kuten ne on. ...

Itse olin havaitsevinani rivien välistä vähän "sanailua" puolin ja toisin, ei varmasti olisi ensimmäinen kerta tällä palstalla.

Mutta ehkä tulkitsin sitten väärin. Ei olisi senkään osalta ensimmäinen kerta.
 
Tässä on kyse siitä että minä ennustin tuossa Joulun aikoihin SaiPan olevan laskusuunnassa ja se keskustelu on jatkunut tasaisin väliajoin minun ja muutaman SaiPa-kannattajan kesken. Ilmeisesti nämä SaiPa-fanit ovat tulkinneet (virheellisesti) että minulla olisi jotain SaiPaa vastaan kun olen tuollaisia mennyt ennustamaan. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka ennustukseni meni mönkään, olen vilpittömästi iloinen siitä että SaiPa otti suoran playoff-paikan.

Ja kyllä. Minä pidän SaiPaa pikkuseurana, enkä kyllä koe itseäni ylimieliseksi sen takia. Samoin pidän suosikkijoukkuettani Kärppiä sarjan suurseurana enkä edelleenkään ole mielestäni ylimielinen. Molemmat ovat aivan kiistattomia faktoja vaikka miten päin liigaseuroja laittaisi järjestykseen.

Mitä tulee Kärppien kyntämiseen niin faktahan on kuitenkin se että Kärppien kausi ei ole nykyisen liigataipaleen aikana päättynyt vielä kertaakaan runkosarjaan ja "oikeista" play-offeistakin on jääty ulos vain kaksi kertaa. Mitaleita ei tarvinne luetella. Löytyykö joku toinen seura, jolla on esittää vastaavat tulokset? Toki olen samaa mieltä siinä että Kärppien resursseilla useampi kausi putkeen säälikierroksilla on alisuorittamista. Onneksi se kierre päättyi tällä erää.
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Miksi vituttaisi? Ei minulla mitään SaiPaa vastaan ole. Päinvastoin mukavaahan se on kun pikkuseurat yltää silloin tällöin pleijareihin. Täytyy tosin myöntää että olen suuresti yllättynyt SaiPan runkosarjamenestyksestä. Mutta ei, ei minua vituta enkä ole edes millään tavoin pettynyt.

Olet silti jatkoajan ainut nimimerkki joka on yrittänyt pitkin kautta täällä todistella, että juuri SaiPa ei pärjää. Etpä varmaan ole pettynyt.

SaiPalla on nähdäkseni mahdollisuudet vaikka päätyyn asti, JOS maalivahtipeli kestää hyvällä tasolla, ja hyökkäysketjuista toimisi kerrallaan useampi kuin kaksi.
Mielestäni maksimisuoritusta ei joukkueelta vielä ole nähty.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
SaiPalla on nähdäkseni mahdollisuudet vaikka päätyyn asti, JOS maalivahtipeli kestää hyvällä tasolla, ja hyökkäysketjuista toimisi kerrallaan useampi kuin kaksi.
Mielestäni maksimisuoritusta ei joukkueelta vielä ole nähty.

Tähän väliin täytyy sanoa, että tuskin miltään playoff-joukkueelta on nähty maksimisuoritusta. Eiköhän kaikki joukkueet pääsääntöisesti esitä kauden parastaan tosipeleissä.

Jännä kyllä nähdä mihin asti Saipan eväät riittää, mahdollisuuksia on mennä pitkälle, mutta myös tippua puolivälierissäkin. Itse ainakin toivon Saipalle pitkää kevättä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olet silti jatkoajan ainut nimimerkki joka on yrittänyt pitkin kautta täällä todistella, että juuri SaiPa ei pärjää. Etpä varmaan ole pettynyt.
Ei tuohonkaan ole sen ihmeellisempää selitystä kuin että minä tykkään keskustella asioista. Ja kun SaiPa-fanit tuohon ennustukseeni niin hanakasti tarttuivat aikanaan niin sitä on sitten seurailtu sen jälkeen, puolin ja toisin. Jos sitä ei olisi kukaan noteerannut alkujaan niin tuskinpa itsekään olisin asiaa jatkanut. Ei SaiPa täältäpäin katsottuna kuitenkaan NIIN mielenkiintoinen seura ole.
 
Tähän väliin täytyy sanoa, että tuskin miltään playoff-joukkueelta on nähty maksimisuoritusta. Eiköhän kaikki joukkueet pääsääntöisesti esitä kauden parastaan tosipeleissä.

Jännä kyllä nähdä mihin asti Saipan eväät riittää, mahdollisuuksia on mennä pitkälle, mutta myös tippua puolivälierissäkin. Itse ainakin toivon Saipalle pitkää kevättä.

Täysin samaa mieltä. Nyt alkaa uudet pelit. SaiPa on itselleni täysi kysymysmerkki. Muistan hyvin vuoden 2006 pudotuspelit. Silloin kokematon SaiPa kohtasi kokeneemman HIFK:n, jolla oli selvästi enemmän voittamisen kulttuuria. SaiPa hallitsi pelillisesti (jos näin voi sanoa) kolmea ensimmäistä ottelua selvästi. Silti näiden ottelujen jälkeen HIFK johti sarjaa 3-0. Loput matsit olivat tiukkaa vääntöä ja SaiPa saikin kaksi seuraavaa voittoa, mutta kuudes kohtaaminen meni Lappeenrannassa HIFK:lle jatkoajalla.

SaiPa kyllä taistelee varmasti nytkin ja joukkue on yhtenäinen. Silti meiltä puuttuu edelleen se kärkiosaaminen. Erikoistilanteissa todellinen viivapelote ja kaveri, jonka käsillä kiekko laitetaan kovalla prosentilla paikoista maaliin.

Joka tapauksessa on hienoa, että kahdeksan vuoden tauon jälkeen nähdään vihdoin pudotuspelejä Lappeenrannassa. PO-kausikortti hankittu ja toivottavasti näen paikan päällä enemmän kuin kaksi ottelua.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Aimmin muutama kirjoittaja implikoi, että Tapparan muita kovemman harjoittelun jakso olisi lähinnä kannattajien selittelyä huonoille otteille. Tässä Urheilulehden jutussa Ismo Läntinen kertoo piireissä tiedettävän, että ”Rautakorven joukkueissa tulee tietty periodi, jossa harjoittelevat tiiviisti ja hakevat kuntopiikkiä."

Eikö sitten kaikissa?

Ei. En usko, että runkosarjasijoituksestaan viimeiseen asti taistelevissa joukkueissa otetaan mitään riskiä juuri tämän hetken suorituskyvyn suhteen...

Tässä tullaan siihen, että mikä se lajituntemus kirjoittajilla oikeasti on. Itselle on ainakin itsestäänselvyys, että kärkiporukat, joilla ei ole ollut panosta lopuissa runkosarjan peleissä, ovat kohdistaneet katseensa jo aikaa sitten Play offeihin. Jos yksilöurheilussa puhutaan kunnon ajoittamisesta suurkilpailuihin, niin miksei se toimisi joukkueurheilussa? Aivan, kyllä se toimii ja sitä tehdään.

Lisäksi Rautakorpi kokeneena valmentajana varmasti omaa jollain tasolla myös enemmän tietoa ja ennenkaikkea kokemusta harjoittelun jaksotuksesta ja kannattavasta kovuudesta, kuin nuoremmat koutsit.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Tästä tekee huvittavan ja itseään toistavan sketsin sen vuoksi että Rautakorvesta on puhuttu samaan tapaan jo kymmenen vuotta sitten jolloin Jukka oli nuori koutsi.

En myöskään usko etteikö Suomen suosituimmassa lajissa olisi näitä urheilun lainalaisuuksia nähty jo iät ajat treenamisen vaikutuksista jne..
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

Rautakorven remmissä on myös aina Tapparassa ollut Jaakko Kailajärvi, joten kyllä siellä varmasti on toimittu noin jo useamman kauden. Näin hatusta heittäen voisin sanoa, että Rautakorven joukkueet eivät kärsi kaikenlaisista revähdyksistä, venähdyksistä ynnä muista nivusten oikutteluista niin paljoa kuin muut seurat ja tuo ei voi olla pelkkää sattumaa ja tuuria. En siis ihmettelisi, jos Rautakorven alaisuudessa tehtäisiin kesken kauden treeniä lopullista kuntopiikkiä huomioiden.

Lainalaisuuksista vielä sen verran, että Ilveksen Tuokkola taisi tuossa talvella mainita Ilveksen lähteneen ihan tietoisesti kevyemmällä harjoittelulla kauteen, jotta alussa saataisiin kaavittua pisteitä tukkoisilta joukkeilta. Tapparaan täksi kaudeksi siirtynyt Pekka Jormakka "tuomittiin" myös kesällä Jääkiekkolehdessä kovin kankeaksi mieheksi juuri Rautakorven ja Kailajärven toimesta ja tuota kankeutta miehestä alettiin poistamaan ensi töiksi. Veikkaisin, että aika sekalaista seuraa nuo liigajoukkueet ovat jään ulkopuolisen harjoittelun suhteen ja lainalaisuudet rajoittuisivat enemmän juuri sinne jään puolelle.
 
Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Et oo tosissasi, pisteillä ei ole mitään merkitystä jos joukkueen kausi loppuu. Ilves varmasti viimeisessä pelissä pelaa peliä pelkästään Keräselle eikä muut saa ratkoa peliä.

Päinvastoin, jos tästä kaudesta jotain muistetaan viiden vuoden päästä, se on juuri se, että Keränen voitti pistepörssin - ei se, että Ilves sijoittui kymmenenneksi ja sai pelata kaksi peliä enemmän kuin pudotuspeleistä ulos jäädessä olisi pelannut. Paitsi tietysti Bluesin tullessa vastaan niitä pelejä pelataan kuusi enemmän. Mieluummin katselen Kerästä pistepörssin voittajana ja Ilvestä sijalla 11 kuin Ilveksen pyristelyä pudotuspeleissä ja pistepörssin voiton lipsumista Keräsen käsistä. Sitä paitsi Ilveksen pääomistaja Manngard saisi näin hyvän opetuksen ahneudesta.

Eihän Ilveksen sinänsä tarvitse Keräselle pelata henkilökohtaisia pisteitä torstaina. Riittää kun Vahalahdelle autetaan päälle päällystakki - tai pari. Tai vaikka noudetaan ulos pelistä heti alkuun; sekin käy. On sitten aivan sama, kuka pelin ratkaisee, koska kummankin jäädessä pisteittä Keränen on ykkönen.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oma mielenkiintoni kohdistuu Optimistin tapaa Teräväisen pistesarakkeeseen. Tällä hetkellä 44 pistettä ja nousu top3 vain kolmen pisteen päässä. Vähän apuja tuomareilta, niin pistepörssin voitto menee sille kelle kuuluu. Muulla ei ole väliä.

Ja itse asiaan, Jokereista on paha sanoa mitään. Taso heilahtelee niin jumalattoman paljon, että pitkässä sarjassa tullaan näkemään molempia ääripäitä. Huolestuttaa, että niitä huonoja pelejä tulee suhteessa enemmän.

Yhdet pelit vielä ja sitten katsotaan, ketä pelaa ketä vastaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös