Tapparassa ainoa itseäni epäilyttävä asia on, miten Palola/Järvinen pitää tasonsa playoffeissa. Jormakan kyllä uskon pärjäävän, jos vaan muu ketju toimii ympärillä. Etenkin Palolalla aika vähän playoff-kokemusta ja nyt on roolissa minkä mukana joukkue hyvin pitkälti kaatuu tai elää.
Tapparan vahvuus on siinä, että vastustajan on nykytilanteessa hyvin vaikea matchata peluutustaan. Jos vastustaja kiinnittää erityishuomiota Järvisen ketjuun, niin uskon Tapparan olevan askeleen lähempänä voittoa, sillä tämä jättää antaisi tilaa muille ketjuille. Hyvin usein kevään peleissä niitä maaleja tarvitaan ja saadaan yllättäviltä tahoilta ja alemmilta ketjuilta, kuten esimerkiksi juuri Palola viime keväänä (ulkomuistista 6 kaappia playoff-peleissä). Tämän hetkisillä ketjukoostumuksilla Tapparan jokaisessa ketjussa on vaarallisuuselementti. Niemisen Villenkin dieseliin luultavimmin asennetaan turbo tosipelien alkaessa, jos vaan paikat ovat sellaisessa kunnossa.
Mutta riskinsä ja uhkakuvansa on Tapparallakin, kuten tietysti kaikilla joukkueilla. Josh Greenin kokonaisvaikutus joukkueeseen tuntuu tällä hetkellä olevan "liiankin" iso. Hänen loukkaantuminen järkyttäisi joukkueen rakenteita ehkä jopa pahemmin kuin Sashan viime kaudella - ja Liigassa isoa miestä saa hakata surutta.
Toinen asia on se, että tasavahvan ja tasapaksun rosterin ero on hiuksen hieno. Joukkue on kokonaisuutena suorittanut erinomaisen hyvin, mutta kärkiosaaminen ei kuitenkaan ole ollut yhtä säväyttävää kuin liigan valovoimaisimmilla pelaajilla. Löytyykö joukkueesta se Tamin
individual effort jolla taiotaan maali tyhjästä silloin kun sitä eniten tarvitaan?
Rautakorpi on on erittäin hyvä saamaan joukkueesta irti 98-100%, mutta miten onnistuu ratkaisupeleissä usein voittoon vaadittava kuuluisa 105%? Rautakorpi puhui ennen kautta siitä, että peliin pitää saada enemmän tunne-elementtejä mukaan, mutta puheiden vastaisesti Tappara on äärimmäisen kliininen joukkue - enemmän kuin viime kaudella.
Olen myös edelleen taipuvainen siihen, että reagointikyky ei ole Rautakorven vahvuus, vaan luotto oman pelin jauhamiseen on yhtä kova kuin Hitlerillä. Seitsemän pelin sarjoissa vastustaja scoutataan puhki ja aina on mahdollista, että vastapuoli onnistuu löytämään ne akilleen kantapäät joihin iskeä (Ässät, 2013). Ja Liigassa on joukkueita ja valmentajia jotka voivat turvautua myös poikkeuksellisiin keinoihin - käännetäänkö tässä tapauksessa toista poskea, vai reagoidaanko? Ja toisin päin - löytyykö omasta taktiikkapankista ne poikkeukselliset keinot, jos sarjan voittaminen sitä vaatisi (Ässät, 2006)?
Vaikka joukkue on kiekolliselta taitotasoltaan viime vuotista heikompi, niin uskon sen rakenteeltaan olevan kuitenkin viimekautista soveltuvampi playoff-kiekkoon.