Nii-in.. kun tässä maailmassa, kuten myös jääkiekossa, lopulta kaikki on niin totaalisen suhteellista. Jokainen Ässien viime kauden rosteria katsonut varmasti jakoi esimerkiksi oman ajatukseni siitä, että mestaruuden voittaminen noilla nimillä on täysin mahdotonta.
Oikeastaan SM-Liiga on muuttunut tässä 2000-luvulla koko ajan enemmän siihen suuntaan, että enää ei pelkästään rosteria katsomalla voi tehdä pitkiä johtopäätöksiä, eikä toisaalta pelkkä hyvä rosteri tuo menestystä.
Pelikirjan ja sitä hyvin toteuttavan joukkueen luoma synergiaetu on kuitenkin niin paljon suurempi kuin pelkkä lahjakas rosteri. Tästä syystä on saatu yllättäjiä pudotuspeleihin ja jo runkosarjaankin ihan mukavasto.
Siksi pitää pyrkiä näkemään myös se kehityskulku missä joukkue menee pelinsä kanssa. Haasteellisen tästä kuviosta tekee se, että nykypäivänä pitkien projektin läpivienti on vaikeaa, koska pelaajat lähtevät aikaisessa vaiheessa isompiin sarjoihin. Silloin juuri seurakulttuuri ja pelikirja nousevat merkittävään rooliin.
Eihän SaiPa tietenkään ns. varma kortti ole mutta potentiaalia on kyllä. Joukkueen suurin haaste on pelillisen tason säilyttäminen keväälle asti ja tietenkin se, että pelaajilta vaaditaan pelaamista sen taitoreservin ylärajoilla.
Mielestäni elo-syyskuussa tehtävät ennakkoarviot ovat koko ajan vähemmän oleellisia, ne eivät oikeastaan kuvaa kevään voimasuhteita lainkaan. Tai sanotaan, että liian usein unohdetaan sen prosessin merkitys.
Esimerkiksi mainittu Ässät on mielenkiintoisessa tilanteessa. Rosteri on kova, takana on huippukausi ja nyt kuitenkin Porissa ollaan tavallaan taas uuden kynnyksellä. Pekka Virta on huippuvalmentaja edelleen mutta näkisin, että istuakseen nykyaikaiseen porilaiseen jääkiekkoon hänen on tehtävä muutoksia pelikirjaansa nyanssitasolla.
Sitten meillä joku HIFK jolla on aivan hirmuinen joukkue ja todellinen taktinen nero penkin takana mutta samaan aikaan suuri vaihtuvuus. Summasen HIFK pelasi hyvää jääkiekkoa loppukeväästä ja ajattelen, että niihin pohjiin olisi hyvä rakentaa. Se tekee sen, että tavallaan perustaso (rutiini) on jo heti syyskuusta suht korkealla ja kun peli kauden aikana yleensä vielä kehittyy niin keväällä taso alkaa olla jo erinomainen.
Muutos on aina mahdollisuus mutta se tuo myös stressitekijöitä ja epävarmuutta, joka heijastelee toimintaan jonkin aikaa. On pitkälti seurajohdon (ja valmennusjohdon) substanssista kiinni miten näihin vaikeuksiin suhtaudutaan ja miten ymmärretään todelliset syyt, ei vain oireet.
Valmennusjohdon substanssilla tarkoitan koutsin, lähinnä nyt siis päävalmentajan, kykyä ymmärtää missä vaiheessa prosessi on ja sitä kuinka usein hän on vastaavan vienyt läpi, eli ymmärtää ne karikot. Tutussa ympäristössä se on voinut onnistua mutta miten siinä vaiheessa, kun siirrytään täysin toiseen ympäristöön (vrt. Virta KalPa -> TPS, Aho JYP -> Blues, Dufva JYP -> Lukko, Marjamäki Blues -> Kärpät jne.)
Myös seurajohdolta vaaditaan jääkiekko-osaamista jotta pystyvät edes välttävästi keskustelemaan valmentajan kanssa mahdollisista pelillisistä (tai muista) ongelmista. Jos sitä ymmärrystä puuttuu, niin toiminta näyttää ulospäin poukkoilulta ja tottakai vaikuttaa viime kädessä siihen ilmapiiriin missä joukkuekin toimii. Siksi myös organisaation "kunto" tulisi ottaa huomioon.
Nythän näyttäisi että esimerkiksi JYP on osittain juuri tuon vahvan identiteettinsä turvin noussut kestomenestyjien joukkoon. Voisi periaatteessa sanoa, että on aivan sama minkä niminen Töppönen joukkuetta valmentaa, tulos on aina oletusarvoisesti positiivinen. HPK oli tällainen seura 90-luvun loppupuoliskolla ja SaiPa on ollut sitä myös pitkään.
Ja huomioidaan nyt sekin, että näkisin jopa Ässien mestaruuden olleen tämän ammattimaistuneen seurakulttuurin tuoma kliimaksi. Porissa on kuitenkin tehty vahvaa juniorityötä jo pidempään ja Karri Kivi joukkoineen toi lopulta selkeän pelillisen identiteetin joukkueelle. Yhdisti tavallaan sen hitsarijääkiekon tällaisiin sivistyneempiin elementteihin. Pekka Virran on kyettävä tähän samaan.
HIFK taas on toinen hyvä esimerkki siitä brändin vaikutuksesta, sillä Nordiksella on vaikea saada yhteisöä taakseen jos pelistä ei löydy niitä tiettyjä leimallisesti IFK-laisia elementtejä. Kari Jalonenhan teki tässä suhteessa aivan huikeaa työtä HIFK:n peräsimessä, joukkue oli taktisesti valveutunut mutta oli silti riittävän fyysinen ollakseen myös brändin mukainen joukkue.
Ja sitten on vaikka tapaus Jarmo Kekäläinen, joka suurin piirtein yhdessä yössä uudisti Jokereiden ilmeen ja tietyllä tavalla yhdessä Erkka Westerlundin ja Tomi Lämsän kanssa loi sille kasvot. Sehän näkyi sitten kaikessa ihan pelaajahankinnoista lähtien, että nyt tapahtuu hyviä asioita ts. tiedetään mitä tehdään.
Jukka Rautakorpi on tässä kova tekijä myös ja näkisin, että jopa Hannu Aravirta on ollut tässä mainio, vaikka hänen kohdallaan tulokset ovat alkaneet heikentyä.