Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2012-2013

  • 752 025
  • 1 206
On mennyt vähän offtopiciksi. Joka tapauksessa lyhyellä tähtäimellä NHL:n siirtymiset heikentävät SM-liigaa, pitkällä tähtäimellä siirtymiset merkitsevät että SM-liiga "tuottaa" hyviä pelaajia ja on siten kovatasoinen. Kuten on todettu KHL sotkee kuvioita varsin pahasti, joten tuo mittari on varsin ongelmallinen.

Joo, lähinnä tarkoitin tuossa ettei täältä enää lähde pelaajia sinne kun eivät kelpaa kuten aikoinaan. Ja sehän ei varmaan tosiaan liity tasoon... Myöskin toi KHL minkä otit esille on entisestään rokottanut liigan tasoa.

Mutta kuten todettua, ei se ainakaan mua haittaa että taso kyntää. Menen hallille oli se taso mikä tahansa jatkossakin. Tohon vuosiluvun perään kyselemän halukkuuden suhteen. Mutta tämä tästä ettei mee topikki pilalle offtopikin vuoksi.
 

Misi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit, St. Louis Blues, Teemu Pulkkinen

Alkuviestistäsi meni kyllä puolet niin ohi että jätän vastaamatta siihen ihan suosiolla. Todettakoon kuitenkin se että ostojengi ja rahan käyttö ovat kuitenkin aikalailla eri asia ja sinä puhuit ensin mainitusta alkuperäisessä viestissäsi. Sitten voit käydä laskemassa vuoden sisään tehdyt hankinnat Jokereilla.. Ruutu, Boumedienne ja Lupaschuk (siirtorajalla kevääksi kun materiaalia piti vahvistaa) sekä tulevaksi kaudeksi Moses ja Rask. Ainiin hankittiinhan siellä Kärpistäkin sellainen junnu kuin Matti Lamberg. Sitten voit verrata sitä esimerkiksi JYPin vastaaviin. Tämän päivän Jokerit ja Kärpät ovat hyvin kaukana ostojoukkueista.

Oletko itse seurannut muiden sm-liigajoukkueiden touhua, veikkaan että et paljoa.

Veikkaa minun puolestani mitä tahdot. Tyydyn totemamaan että seuraan jääkiekkoa aktiivisesti. Suurin mielenkiintoni kohdistuu tottakai Jokereihin, sen jälkeen seuraan muiden jengien touhuja satunnaisesti, en varmasti niissä mikään asiantuntija ole. Toisia joukkueita seuraan enemmän, toisia vähemmän. Sitten tulee NHL. Toivottavasti sait jotain mielihyvää siitä että vastaan tähän kysymykseen, en oikeastaan vain ymmärrä miten tämä liittyy tähän keskusteluun.

Kerrotko missä olen jotenkin vähätellyt Kärppiä tai Jokereitä että sait tämmöiset itkut?

Esim. Kärppien mestruusputkea arvostan todella paljon.
Sinun kanssa ei voi keskustella, kun et suostu hyväksymään sitä tosiasiaa että teillä on aina rahaa käytettävissä ja menestystä odotetaan.

Esim. IFK-faneille tuo on helppo myöntää, näinhän se asia on. That's it.

En ole asiasta yhtään kateellinen, mutta tajuatko että kauteen lähdettäessä olemme aina ns. altavastaajia.

Kerrotko mikä sinulla mättää?

Mun mielestä on hieman vähättelyä sanoa että "ostojoukkueet kuten Jokerit ja Kärpät eivät saa suurillakaan rahoilla menestystä" (vapaa lainaus), eikä tuo kyllä heijasta pätkääkään esimerkiksi mainostamaasi arvostusta Kärppien mestaruusputkea kohtaan. Ei tuostakaan nyt niin hirveän montaa vuotta sitten loppujen lopuksi ole kulunut jos rupeat miettimään, joten mielestäni on aika rohkeaa väittää ettei Kärpät ole menestyneet. Sellainenkin pointti nostettava esiin että mestaruuden voittaa joka vuosi yksi joukkue neljästätoista, mutta ei viisi mitalia (Jokerit) 2000-luvulla paska saavutus ole miltään seuralta, vaikka aina sitä mestaruutta tavoitellaan! Pienoisesti alakanttiin ehkä, mutta aika kärjistettyä väittää ettei menestystä ole tullut.

Sinä sinä sinä, mistä sinä tiedät millaista on keskustella kanssani tai mitä hyväksyn tai en? :D Ja olenhan minä sen hyväksynyt että meillä on rahaa ja menestystä odotetaan, en käsittääkseni ole väittänytkään että meillä ei olisi rahaa? Ei sitä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen paljon käytetä. Sitä en kyllä hyväksy että tämä ostojoukkue-leima on vaan sitkeästi ja pysyy.

En ole kyllä itsekään yhtään kateellinen tästä teidän viidenneksi tai kuudenneksi korkeimmalla budjetilla saavuttamastanne altavastaajan asemasta :) Se kun taitaa olla vaan joku pehmeä pilvilinna -maailma jossa elelet siellä jossain Jyväskylän tienoilla.

Lue tämä Vaahtokarkin viesti vielä oikein ajatuksella läpi niin ehkä ymmärrät jotakin tästä liigastamme ja sen palkkarakenteista:

Rahan käyttäminen on omasta mielestä täysin eri asia kuin tämä niin kulunut "Narrit on ostojengi" lässytys. Jokereissa käytetään tätä nykyä viisaasti rahat hyödyllisiin asioihin.

Ja sitten tämä jos meillä olisi käyttää rahaa pelaajiin blaa blaa niin pelaajabudjetit esimerkiksi tuolta kaudelta 2010-2011
Kärpät 2 800 000
HIFK 2 700 000
Jokerit 2 600 000
Lukko 2 500 000
JYP 2 300 000

Eli Jokerithan osti taas markkinat tyhjäks ja muille jäi luu käteen? Törkeetä! Prkl hesalaiset :pienellä!:


Ja mikä budjetti tuo on, ennen kautta vai kauden jälkeen? Pitää sisällään mitä? Voi laittaa tuohon mitä budjetteja haluat.

Et selvästi itse seuraa muiden joukkueiden tekemisiä kovin tarkasti kerta noin pihalla olet. Nämä ovat ihan joukkueiden itsensä ilmoittamia melko paikkaansa pitäviä lukuja jotka kyllä löytyy netistä jos niitä jaksaa kaivella. En tiedä onko nämä kyseiset luvut ennen vai jälkeen kauden, siitä voi ehkä lisää kertoa Vaahtokarkki, mutta kyllä vahvistan itsekin kyseiset luvut nähneenä ne täysin paikkaansapitäviksi eikä hatustavedetyiksi. Toivottavasti näitä ihme stereotypioita saataisiin vähän puhdisteltua ja otettaisiin asioista oikeasti selvää eikä huudeltaisi vain vanhasta tottumuksesta!

Siitä voit sitten tsekata kuinka köyhä altavastaaja JYP sympaattisesti taistelee meidän ja Oulun ostojoukkueita vastaan! :')
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielestä on hieman vähättelyä sanoa että "ostojoukkueet kuten Jokerit ja Kärpät eivät saa suurillakaan rahoilla menestystä" (vapaa lainaus)

Tuossa on se sinun ongelma, et lue viestiä, (lainaat vapaasti) ja kuvittelet puolet päälle. 3. kerran kirjoitin (puhuttiin liigan tasosta, mielestäni pikkuseurat ovat parantaneet ihan joka sektorilla viime aikoina):

Keskimäärin esim. maalivahdit paranevat sm-liigassa kokoajan.
Rahasaeurat (esim. Jokerit, Kärpät) eivät meinaa saada rahallakaan menestyvää joukkuetta.
10 vuotta sitten sm-liigan häntäpään joukkueilla ei ollut paljoa jakoa.


Ei se JYP:kään meinaa saada rahallakaan menestystä.

Mikä tässä on?

huomaa myös että tuossa on esim. ihan turha sinun on jauhaa jostain kärpistä mitä kärpät silloin jne.

Väität että teillä on jotenkin vaikeaa vai mitä?

Jos et ymmärrä talouden lainalaisuuksista kovin paljoa, voit luulla että JYP on ihan yhtä iso kuin Jokerit.

edit.
kaikki kunnia teidän mitaleille, hyvää työtä. Eikä aina voi menestyä.

Meillä on nuokin ajat muistissa milloin oltiin siellä alhaalla ja varmaan kohta ollaan taas. Ihmettelen nuita pilvilinnapuheita.
 
Viimeksi muokattu:

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Et selvästi itse seuraa muiden joukkueiden tekemisiä kovin tarkasti kerta noin pihalla olet. Nämä ovat ihan joukkueiden itsensä ilmoittamia melko paikkaansa pitäviä lukuja jotka kyllä löytyy netistä jos niitä jaksaa kaivella. En tiedä onko nämä kyseiset luvut ennen vai jälkeen kauden, siitä voi ehkä lisää kertoa Vaahtokarkki, mutta kyllä vahvistan itsekin kyseiset luvut nähneenä ne täysin paikkaansapitäviksi eikä hatustavedetyiksi. Toivottavasti näitä ihme stereotypioita saataisiin vähän puhdisteltua ja otettaisiin asioista oikeasti selvää eikä huudeltaisi vain vanhasta tottumuksesta!

Älä nyt suutu, mutta tässä on pelaajbudjetit kaudelle 2011-2012, eli viime kaudelle. HUOM! ennen kautta. Tai suutu vaan.
otettu ketjusta jatkoajasta joka käsittelee pelaajabudjetteja kaudella 2011-2012.


Jokerit 2,9
HIFK 2,8
Kärpät 2,8
Lukko 2,5
KalPa 2,45
JYP 2,3
Pelicans 2,0
TPS 1,95
Tappara 1,85
Ässät 1,85
HPK 1,7
Ilves 1,65
Blues 1,6
SaiPa 1,2

Arvon misi, kun olet nämä varmaan itsekkin nähnyt niin voitko vahvistaa.

Tälle kaudelle JYP pienentää pelaajabudjettia n. 1,9miljoonaan.

En ole seurannut miten teillä tapahtuu, jos pysyy ennallaan niin onhan siinä helvetin iso ero. Mutta ei siitä sen enempää, itse tärkeilette näitten lukujen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Niin siinä missä Jokerit on ollut varteenotettava joukkue joskus 10 vuotta sitten, "jyväjemmarit" on ottaneet sinä aikana vaivaiset pari mestaruutta. Täytyy nyt hesassakin pitää jokin suhteellisuudentaju: jos Jokerit miljoonineen ei ens keväänä voita mestaruutta, ei sitä siellä ole ollut kymmeneen vuoteen.

Meillä landella pääsponssi on traktorit, olemmehan Valtroja kaikki. Siellä isolla kirkolla on uljas HIFK ja se harkimon tiimi, joka vuodesta toiseen tekee tappiota ostaen meidän junttien parhaat pelaajat. Silti me jemmarit arvostamme HIFK:n 100 kertaa korkeammalle kuin naapuriseuran. Miksikö? Juuri näiden "jyväjemmari" -kommenttien vuoksi. HIFK:ta vastaan on komeaa olla maalta, on ylpeää että pääsponssi on Valtra. Jokereita vastaan taas ei voi olla ylpeä, koska heillä ei ole kulttuuria taustalla.

HIFK:lla on hieno historia ja hieno painolasti. Meillä on omamme ja painolasti. Jokereilla ei ole mitään.

Jokereille häviämisessä ei ole mitään hienoa ja sen vuoksi tipuitte viimeksi "jyväjemmareille". Hifkille häviämisessä on kuitenkin aina arvoa.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
10 vuotta sitten sm-liigan häntäpään joukkueilla ei ollut paljoa jakoa.
No eipä ole nykyäänkään SM-liigan häntäpään joukkueilla (tällä hetkellä Ilves ja SaiPa) paljoa jakoa. Sen sijaan 25 vuotta sitten oli, kaudella 1986-87 KalPa voitti runkosarjassa 17 ja hävisi 22 ottelua ja joutui karsimaan sarjapaikastaan, vaikka piste-eroa runkosarjan voittajaankaan ei ollut kuin 15 paunaa. Siihen verrattuna on liiga nykyään kovin epätasainen.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toisaalta, onhan menestyksellä keuliminen ja nokittelu melko lapsellista. Kyseessä on kuitenkin ainoastaan jääkiekon SM-liiga.

Vaihtaisiko joku noita lätkätarroja? Heitin ne riisisuklaat roskiin jo yli 20 vuotta sitten, mutta tarrat tuoksuvat edelleen sille leikekirjalle.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä tykkään aina paasata tuosta henkisestä puolesta. Sen perusteella en rankkais HPK:ta neljän viimisen joukkoon. Siellä on hyvä meininki päällä ja pelaajat on täynnä intoa. Alussa pari voittoa eteen ni Seliini tekee Rautakalliot. Kyllä mä luulen että Kerho nähdään vähintään sääleissä keväällä.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Niin siinä missä Jokerit on ollut varteenotettava joukkue joskus 10 vuotta sitten, "jyväjemmarit" on ottaneet sinä aikana vaivaiset pari mestaruutta. Täytyy nyt hesassakin pitää jokin suhteellisuudentaju: jos Jokerit miljoonineen ei ens keväänä voita mestaruutta, ei sitä siellä ole ollut kymmeneen vuoteen.

Meillä landella pääsponssi on traktorit, olemmehan Valtroja kaikki. Siellä isolla kirkolla on uljas HIFK ja se harkimon tiimi, joka vuodesta toiseen tekee tappiota ostaen meidän junttien parhaat pelaajat. Silti me jemmarit arvostamme HIFK:n 100 kertaa korkeammalle kuin naapuriseuran. Miksikö? Juuri näiden "jyväjemmari" -kommenttien vuoksi. HIFK:ta vastaan on komeaa olla maalta, on ylpeää että pääsponssi on Valtra. Jokereita vastaan taas ei voi olla ylpeä, koska heillä ei ole kulttuuria taustalla.

HIFK:lla on hieno historia ja hieno painolasti. Meillä on omamme ja painolasti. Jokereilla ei ole mitään.

Jokereille häviämisessä ei ole mitään hienoa ja sen vuoksi tipuitte viimeksi "jyväjemmareille". Hifkille häviämisessä on kuitenkin aina arvoa.

Jos tänne ei ole mitään annettavaa, niin suosittelisin ettet kirjottaisikaan mitään. Miten tämä monologisi liittyy joukkueiden voimasuhteisiin? On mukava tulla 3 kuukauden tauon jälkeen taas tänne palstalle takaisin kun taso on jälleen tällaista paskaa.

Mitä voimasuhteisiin tulee, veikkaan että Hifk yllättää monet epäilijät. Ei tuo naapurin joukkue ole todellakaan niin huono kuin jotkut palstaveljet väittävät. Julleilta löytyy mun makuun juuri sopivanlainen yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta, taitoa ja voimaa. Paljon on tietysti kiinni siitä kuinka Ortio onnistuu.

Tapparaa kohtaan meikäläisellä on myös kovat odotukset. Joukkue vaikuttaa tasapainoseilta ja materiaali leveältä, lisäksi Rautakorpi tuo parannusta myös valmennuksen saralle.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaa. Mun mielestä näistä kohdista ainoastaan puolustuksen leveys on validi perustelu Jypin paremmuudelle.

Lämsän pelitapa on ihan yhtä selkärangassa kuin Ahonkin. Siinä missä Aho rakentaa Dufvan pohjalle, oli Lämsällä mentorinaan Erkka, jonka tyylillä Jokerit jatkaa edelleen. Jokereiden joukkue ei ole muuttunut käytännössä ollenkaan, joten ei tuosta oikein ongelmaa saada.

Nämä pelitavat kuitenkin oli vastakkain keväällä, eikä jäänyt pienintäkään sanan sijaa siitä kumpi oli paljon toista edellä. Ja jos sanot ettei Jokerien pelitapa ole muuttunut inan vertaa, niin uskon sen koska en itse tiedä paremmin, mutta sivuutat puolestasi täysin sen miltä nuo pelitavat keväällä näytti kun niitä pääsi vertailemaan oikein hyvin keskenään mitä ideaalimmassa tilanteessa, kun jengit kohtasivat toisensa pleijarisarjassa.

Jokereiden hyökkäys on tasainen, koska se on niin helvetin hyvä. Tuolla on ainakin kuusi pelaajaa, jotka voivat aivan hyvin kepittää joka kausi vanhenevan Perrinin pörssissä (joo, eivät kaikki samalla kertaa) ja voidaan näinollen laskea tuohon kiintotähtien kategoriaasi. En mitenkään ymmärrä miten se voisi olla heikkous.

Ei kai se sitten voikaan olla jos asia on noin vitun yksinkertainen. Ei tämä voi kuitenkaan olla lähtökohta. Jonkun näistä kuudesta olisi käytännössä pitänyt jo pystyä siihen, jos siihen haluaa nojata. Lasket siis kuusi kiintotähteä Jokereihin ja JYPille yhden, Perrinin? Ne värilasit, please.

Voittamisen kulttuurista huomauttaminen on myöskin hauskaa, sillä Jokerit taitaa edelleen olla vuosituhannen mitalitaulukossa ihan hyvillä sijoilla ja viime kausi toi mitalit sekä liigasta, että ET:ltä. Se, että Jokereiden joukkue on lähes aina onnistuessaan kykenevä taistelemaan mestaruudesta ei tarkoita, että kaikki muut sijat ovat floppeja, vaikka kannattajia eivät tietysti tyydytäkään.

Ihan oikeasti, ET-mitali (:D) piti tuoda tähän mukaan? Mitaleita toki on tullut, mutta liikaa mestaruudettomia kausia ottaen huomioon ne pelimerkit mitä siellä on ollut koko 2000-luvun käytössä. Se, että Jokerien jengi on kykeneväinen taistelemaan mestaruudesta, mutta kykenemätön voittamaan sitä johonkin yhdeksään kauteen putkeen (?), kertoo paremmin kuin hyvin voittamisen kulttuurin puutteesta.

Ei ollut tarkoitus hyökätä Jokerien kimppuun mitenkään, ja itsekin ennustusketjussa arvioin sen sijalle 2, mutta minun perustelujeni lyöminen maanrakoon esittäen itse tuollaista värilasiargumentointia, jopa paikoitellen epärealistista sellaista (Jokerien kuusi kiintotähteä vs. Perrin) omien väitteidesi tueksi, on vähän pateettista.
 
Niin siinä missä Jokerit on ollut varteenotettava joukkue joskus 10 vuotta sitten, "jyväjemmarit" on ottaneet sinä aikana vaivaiset pari mestaruutta. Täytyy nyt hesassakin pitää jokin suhteellisuudentaju: jos Jokerit miljoonineen ei ens keväänä voita mestaruutta, ei sitä siellä ole ollut kymmeneen vuoteen.

Meillä landella pääsponssi on traktorit, olemmehan Valtroja kaikki. Siellä isolla kirkolla on uljas HIFK ja se harkimon tiimi, joka vuodesta toiseen tekee tappiota ostaen meidän junttien parhaat pelaajat. Silti me jemmarit arvostamme HIFK:n 100 kertaa korkeammalle kuin naapuriseuran. Miksikö? Juuri näiden "jyväjemmari" -kommenttien vuoksi. HIFK:ta vastaan on komeaa olla maalta, on ylpeää että pääsponssi on Valtra. Jokereita vastaan taas ei voi olla ylpeä, koska heillä ei ole kulttuuria taustalla.

HIFK:lla on hieno historia ja hieno painolasti. Meillä on omamme ja painolasti. Jokereilla ei ole mitään.

Jokereille häviämisessä ei ole mitään hienoa ja sen vuoksi tipuitte viimeksi "jyväjemmareille". Hifkille häviämisessä on kuitenkin aina arvoa.
Eiköhän ihan jokaisella seuralla ole omat perinteet ja historia. IFK:lla omansa, teillä omanne ja meillä omat. Turha jauhaa tätä "muoviseuramaista" skeidaa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Nämä pelitavat kuitenkin oli vastakkain keväällä, eikä jäänyt pienintäkään sanan sijaa siitä kumpi oli paljon toista edellä.

Jokereiden ongelma on oikeastaan ollut 2000-luvun alun jälkeen ollut ettei muutokselle ole annettu aikaa jos voittoja ei ole tullut riittävään tahtiin tai pelityyli ei ole muuten miellyttänyt, valmentajia on vaihdettu ennen kuin he ovat ehtineet ajaa systeemiä kunnolla sisään ja muokata joukkueesta "itsensä näköisen", mutta nyt tilanne on toisin; vaihtuvuus viime kaudesta on ollut minimaalinen ja pelitavan pitäisi kaiken järjen mukaan olla paremmin selkärangassa kuin vaikkapa viime keväänä, kun on kaksi kesää menty suunnilleen samoilla opeilla.

Jokereille ja Kärpillä on kiistatta ollut omat jaksonsa kun joukkueeseen haalittiin kalliita palkkasotureita, mutta nykyään kumpikin luottaa oikeasti omiin junioreihin joukkuetta rakennettaessa. "Ison rahan" jengejä Suomen mittapuulla molemmat ovat edelleenkin ja tulevat varmasti olemaankin vielä pitkään, mutta hankintapolitiikassa on silti tapahtunut selvä muutos pitkäjänteisempään suuntaan parin viime vuoden aikana.
 

John J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Älä nyt suutu, mutta tässä on pelaajbudjetit kaudelle 2011-2012, eli viime kaudelle. HUOM! ennen kautta. Tai suutu vaan.
otettu ketjusta jatkoajasta joka käsittelee pelaajabudjetteja kaudella 2011-2012.


Jokerit 2,9
HIFK 2,8
Kärpät 2,8
Lukko 2,5
KalPa 2,45
JYP 2,3
Pelicans 2,0
TPS 1,95
Tappara 1,85
Ässät 1,85
HPK 1,7
Ilves 1,65
Blues 1,6
SaiPa 1,2

Arvon misi, kun olet nämä varmaan itsekkin nähnyt niin voitko vahvistaa.

Tälle kaudelle JYP pienentää pelaajabudjettia n. 1,9miljoonaan.

En ole seurannut miten teillä tapahtuu, jos pysyy ennallaan niin onhan siinä helvetin iso ero. Mutta ei siitä sen enempää, itse tärkeilette näitten lukujen kanssa.

Kun vertaa Lukon pelaajabudjettia esim. Kalpaan ja Ässiin, niin ei voi kuin ihmetellä, että mihin se raha tänäkin vuonna oikein saadaan tuhlattua. Siis oikeesti! Tämä on vuodesta toiseen tätä samaa kuraa. Sama kuin menisi Alkoon ja maksaisi kossupullosta ja myyjä ojentaisi kaljapullon. Porilainen vetäisi myyjää dunkkuun, mutta raumalainen on tyytyväinen, että sai edes sen kaljapullon.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokereiden ongelma on oikeastaan ollut 2000-luvun alun jälkeen ollut ettei muutokselle ole annettu aikaa jos voittoja ei ole tullut riittävään tahtiin tai pelityyli ei ole muuten miellyttänyt, valmentajia on vaihdettu ennen kuin he ovat ehtineet ajaa systeemiä kunnolla sisään ja muokata joukkueesta "itsensä näköisen", mutta nyt tilanne on toisin; vaihtuvuus viime kaudesta on ollut minimaalinen ja pelitavan pitäisi kaiken järjen mukaan olla paremmin selkärangassa kuin vaikkapa viime keväänä, kun on kaksi kesää menty suunnilleen samoilla opeilla.

Okei, selvä, kiva juttu, mutta viime keväänä oltiin selkeästi JYP:in vastaavaa jäljessä, ja tässä on nyt sen jälkeen menty yksi kesä (3-4kk) eteenpäin tuosta. Toki nuo "suunnilleen samat opit" ovat menneet taas 3-4kk samoille jätkille varmasti kokoajan paremmin jakeluun, mutta JYP:in jätkillä historia on pidempi, ja uudet ovat aina päässeet nopeasti jyvälle (esim. Hubacek viime kaudella), ja jopa SM-liigan mittapuulla ultimaattinen
taitopelaaja ja ns. luovuudestaan elävä Perrin sisäisti hommat nopeasti. JYP:in suurehko vaihtuvuus voi silti kääntää tämänkin päälaelleen, keväällä se sitten nähdään. Varmaa on mun silmissäni kyllä se, että sekä Jokerit että JYP melko pitkään keväällä tahkoavat.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Toki nuo "suunnilleen samat opit" ovat menneet taas 3-4kk samoille jätkille varmasti kokoajan paremmin jakeluun, mutta JYP:in jätkillä historia on pidempi, ja uudet ovat aina päässeet nopeasti jyvälle (esim. Hubacek viime kaudella), ja jopa SM-liigan mittapuulla ultimaattinen
taitopelaaja ja ns. luovuudestaan elävä Perrin sisäisti hommat nopeasti. JYP:in suurehko vaihtuvuus voi silti kääntää tämänkin päälaelleen, keväällä se sitten nähdään.

Yksittäisten uusien pelaajien on helpompi tulla sisään, kun joukkueen ydin on pysynyt kasassa pitkään ja pelitapa on selkäytimessä. Nyt uusien tulijoiden tilanne on ihan erilainen kun JYPin runko hajosi palasiksi ja Aholla on iso haaste edessään luoda uusi menestysjoukkue melkein tyhjästä, joten en usko JYPin taistelevan ainakaan mestaruudesta alkavalla kaudella.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Nämä pelitavat kuitenkin oli vastakkain keväällä, eikä jäänyt pienintäkään sanan sijaa siitä kumpi oli paljon toista edellä. Ja jos sanot ettei Jokerien pelitapa ole muuttunut inan vertaa, niin uskon sen koska en itse tiedä paremmin, mutta sivuutat puolestasi täysin sen miltä nuo pelitavat keväällä näytti kun niitä pääsi vertailemaan oikein hyvin keskenään mitä ideaalimmassa tilanteessa, kun jengit kohtasivat toisensa pleijarisarjassa.
Mielenkiintoinen analyysi. Ilmeisesti myöskään Aravirran Kärpät eivät voi voittaa Suikkasen Pelicansia, Kiven Ässät Marjamäen Bluesia, sillä vuosi sitten pleijareissa ei jäänyt mitään epäselvyyttä, kumpi oli niissä kekkereissä parempi.

Jotta tällä kertaa ymmärtäisit, niin ylläoleva oli sitten kärjistetty ja vähintään puoliksi tahallaan väärin ymmärretty.

Jokereiden ja JYPin sarjahan oli ihan helvetin tasainen ja molemmat hallitsivat kotiotteluitaan. JYP meni oikeutetusti jatkoon, mutta kolme heidän neljästä voitostaan tuli kuitenkin jatkoajalla, joten ei tuota miksikään pelikirjan murskavoitoksi oikein voi mieltää. JYPillä onnistui maalivahtipeli hienosti ja laadukas materiaali onnistui toteuttamaan toimivaa pelitapaa. Ei se sen kummempaa ole. Kaudella 2012-2013 JYPin materiaali on hyvin paljon erilainen kuin kausi sitten ja Jokereilla taas muutoksia ei juuri huomaa, joten en vieläkään näe kummankaan saavan mitään etua oletetusta valmiista pelitavastaan.


Ei kai se sitten voikaan olla jos asia on noin vitun yksinkertainen. Ei tämä voi kuitenkaan olla lähtökohta. Lasket siis kuusi kiintotähteä Jokereihin ja JYPille yhden, Perrinin? Ne värilasit, please.

Sä pidit Jokereiden heikkoutena johtotähtien puuttumista ja JYPin vahvuutena sellaisen (Perrin) löytymistä. Mun mielestä Jokereissa on kaksi kentällistä pelaajia, jotka pystyvät kentällä Erkin tasoon onnistuessaan vastaamaan ja sitä kautta mahdollisina tarjokkaina tähän omituiseen kiintotähtiryhmääsi.

Jonkun näistä kuudesta olisi käytännössä pitänyt jo pystyä siihen, jos siihen haluaa nojata.
Teemu Pulkkinen on pystynyt. Ilari Filppula on pystynyt (TPS:ssä). Eaves on dominoinut pudotuspelejä. Kyllä näillä jätkillä ihan näyttöjäkin on ainakin sen verran, etten mä suoraan suostu pitämään Perriniä jotenkin saavuttamattomissa keneltäkään meidän kahdesta kärkiketjusta.

Ihan oikeasti, ET-mitali (:D) piti tuoda tähän mukaan?
Kovempia jengejä siellä ET:llä on, kuin SM-liigassa keskimäärin. Eri asia silti, ymmärrän, mutta kyllä tuokin mitali piti ihan pelaamalla voittaa.

Mitaleita toki on tullut, mutta liikaa mestaruudettomia kausia ottaen huomioon ne pelimerkit mitä siellä on ollut koko 2000-luvun käytössä. Se, että Jokerien jengi on kykeneväinen taistelemaan mestaruudesta, mutta kykenemätön voittamaan sitä johonkin yhdeksään kauteen putkeen (?), kertoo paremmin kuin hyvin voittamisen kulttuurin puutteesta.
Niin just. Mestaruudet on ainoita voittamisen kulttuuriin laskettavia saavutuksia? Runkosarjoissa pärjääminen ja kovien joukkueiden kaataminen poffeissa ilmeisesti sitten jotain muuta. Kyllä mäkin toivoisin että mestaruuksia olisi enemmän, mutta jos mitaleita on tullut keskimäärin melkein joka toinen vuosi 2000-luvulla (ja vielä enemmän ysärillä), niin ei se kuitenkaan ihan vituiksi ole mennyt.

Ei ollut tarkoitus hyökätä Jokerien kimppuun mitenkään, ja itsekin ennustusketjussa arvioin sen sijalle 2, mutta minun perustelujeni lyöminen maanrakoon esittäen itse tuollaista värilasiargumentointia, jopa paikoitellen epärealistista sellaista (Jokerien kuusi kiintotähteä vs. Perrin) omien väitteidesi tueksi, on vähän pateettista.
En missään vaiheessa uskonutkaan mihinkään Jokereiden vastaiseen pyhään sotaan, sillä SM-liigaosiossa olet tapellut aika tasapuolisesti ihan kaikkien kanssa viime aikoina. Asiat tässä riitelee.

Kun nyt ihan tosissasi luet näitä mut ja muiden viestejä, niin ehkä sieltä rivien välistä löytyy ihan asiaakin ja pateettisuus karisee pois. Jos ei, niin sitten menee varmaan mun piikkiin.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
HIFK:lla on hieno historia ja hieno painolasti. Meillä on omamme ja painolasti. Jokereilla ei ole mitään.

Jokereille häviämisessä ei ole mitään hienoa ja sen vuoksi tipuitte viimeksi "jyväjemmareille". Hifkille häviämisessä on kuitenkin aina arvoa.

Itse en kyllä ymmärrä miten tämä liittyy tähän ketjuun, enkä oikein jyväjemmarina osaa allekirjoittaa väitettä. Minusta on ihan yhtä hienoa tiputtaa pudotuspeleissä Jokerit, HIFK, SaiPa, Ässät, HPK tai mikä tahansa joukkue.

Mitä voimasuhteisiin ja rahan määrään tulee, itse kyllä olisin myöntämässä, että Jokereiden strategia on muuttunut selvästi tässä viimeisen muutaman vuoden aikana. Terveempään suuntaan se on, ja uskoisin, että ensi vuonna nähdään entistä vahvempi, mutta toisaalta suuremman paineen faneiltaan saava joukkue.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokereiden ja JYPin sarjahan oli ihan helvetin tasainen ja molemmat hallitsivat kotiotteluitaan. JYP meni oikeutetusti jatkoon, mutta kolme heidän neljästä voitostaan tuli kuitenkin jatkoajalla, joten ei tuota miksikään pelikirjan murskavoitoksi oikein voi mieltää. JYPillä onnistui maalivahtipeli hienosti ja laadukas materiaali onnistui toteuttamaan toimivaa pelitapaa. Ei se sen kummempaa ole. Kaudella 2012-2013 JYPin materiaali on hyvin paljon erilainen kuin kausi sitten ja Jokereilla taas muutoksia ei juuri huomaa, joten en vieläkään näe kummankaan saavan mitään etua oletetusta valmiista pelitavastaan.

Samaa mieltä tästä, poislukien mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeseen. Mistään murskavoitoista tässä ollakaan puhuttu, tosin. Atomeiksihan tuo JYPin runko meni, ja lähtökohdat ovat erilaiset.

Jokerien kohdalla taaskaan ei tiedä mitä odottaa. Materiaali on vuodesta toiseen sarjan parhaita, ja silti sitä ulkopuolisena seuraajana ihmettelee aina kun tuo jengi ei ole finaaleissa. Nyt kun vielä ottaa huomioon, että monen Jokeripelaajan käyrä näytti viime kaudella alaspäin ja että päävalmentaja on täysi noviisi liigatasolle (olkoonkin että on ollut EW:n aisaparina), niin kyllä kysymyksiä myös narrien yläpuolella lepää. Mun mielestä ainakin. Pieni vaihtuvuus onkin tuikitärkeä asia tällaisessa tilanteessa, ja pelitavan tulisikin toimia. En halua 0 peliä nähneenä sanoa juuta tai jaata siitä toimiiko se, mutta kyllä sen kauden aikana sitten näkee.

Sä pidit Jokereiden heikkoutena johtotähtien puuttumista ja JYPin vahvuutena sellaisen (Perrin) löytymistä. Mun mielestä Jokereissa on kaksi kentällistä pelaajia, jotka pystyvät kentällä Erkin tasoon onnistuessaan vastaamaan ja sitä kautta mahdollisina tarjokkaina tähän omituiseen kiintotähtiryhmääsi.

Ei ainakaan viime kauden perusteella ole. En tiedä minkä oletat olevan noiden tarkoittamiesi jamppojen nykyinen perustaso, mutta viime kauden perusteella tasonnostoa vaaditaan erittäin monelta, jotta tähän päästäisiin.

Teemu Pulkkinen on pystynyt. Ilari Filppula on pystynyt (TPS:ssä). Eaves on dominoinut pudotuspelejä. Kyllä näillä jätkillä ihan näyttöjäkin on ainakin sen verran, etten mä suoraan suostu pitämään Perriniä jotenkin saavuttamattomissa keneltäkään meidän kahdesta kärkiketjusta.

En tiedä oletko tässä nyt ihan tosissasi, mutta huteralla pohjalla ollaan jos noihin kavereihin pitäisi tuon jengin "nojata". Kaksi jätkää kerran pystyneet, ja yksi pelannut yhden erittäin säväyttävän kevään. No, aika näyttää. Voihan se olla että jokainen pelaa elämänsä kauden. Tai sitten eivät pelaa. Tasonnostoa vaaditaan ainakin, ja ihan hitonmoista sellaista.

Niin just. Mestaruudet on ainoita voittamisen kulttuuriin laskettavia saavutuksia? Runkosarjoissa pärjääminen ja kovien joukkueiden kaataminen poffeissa ilmeisesti sitten jotain muuta. Kyllä mäkin toivoisin että mestaruuksia olisi enemmän, mutta jos mitaleita on tullut keskimäärin melkein joka toinen vuosi 2000-luvulla (ja vielä enemmän ysärillä), niin ei se kuitenkaan ihan vituiksi ole mennyt.

Ahaa, tällainen lähtökohta. Kyllä kaikissa lajeissa pitää olla niitä kakkosia ja kolmosia, ja muutkin sijaluvut täyttäviä joukkeita, mutta voittamisen kulttuuri on mielestäni sitä, että voitetaan mestaruuksia. Jokereissa 90-luvulla vallitsi mielestäni ehkä liigan vahvin tällainen. Mutta tämähän on täysin tulkinnanvarainen asia, ja jos sinä tulkitset voittamisen kulttuurin siksi, että ollaan hyvillä jämäsijoilla, ja välillä pokataan hopeaa ja pronssia, niin tottakai, kykenen hyväksymään mielipiteesi. Ja tavallaan ymmärrän pointtisikin tuossa. Kyllähän tekemisen taso tuossa mielessä on Jokereissa erittäin kovaa, ja niin sen kuuluukin olla koska resursseja löytyy ja niitä ei pelätä käyttää.

Kun nyt ihan tosissasi luet näitä mut ja muiden viestejä, niin ehkä sieltä rivien välistä löytyy ihan asiaakin ja pateettisuus karisee pois. Jos ei, niin sitten menee varmaan mun piikkiin.

Tottakai löytyy. Niinhän keskusteluissa yleensä.

Mitä tuohon mainitsemaasi tappelemiseen tulee, niin noiden parin nimimerkin kanssa käydyt väännöt olivat seurauksia melkoisen paljon ristiin menneille ajatuksille, ja tuskin jättivät mitään hard feelingsejä kellekään. Mitä sitten jos välillä intoutuu oikeasti keskustelemaankin? Pitääkö edelliset polemiikit kaivaa esiin aina kun joku tietty nimimerkki alkaa tympiä, vai mikä tarkoitus tuossa referoinnissasi nyt oli? Ja kyllä, tavallaan harmittaa että olen koskaan edes lähtenyt kommentoimaan niinkin päivänselviä asioita kuten että TPS:n kakkoskenttä on huonompi kuin muiden jengien neloskentät, että Danny Richmond täysin korvaa Järvisen (ja tämä siis ennen kuin yhtään peliä oli mieheltä nähty), ja että Ässien pakkikalusto on sarjan parhaita ja Tapio Sammalkangas on liigan parhaita puolustavia puolustajia. Shame on me.
 
Viimeksi muokattu:

Kenth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee
HIFK:ta vastaan on komeaa olla maalta, on ylpeää että pääsponssi on Valtra. Jokereita vastaan taas ei voi olla ylpeä, koska heillä ei ole kulttuuria taustalla.

HIFK:lla on hieno historia ja hieno painolasti. Meillä on omamme ja painolasti. Jokereilla ei ole mitään.

Enpä tiedä juuri koomisempaa kuin se, että JYP-fani viisastelee Jokeri-faneille seurakulttuurista. Siis vuonna 1977 perustetun JYPin fani.

Jokerit oli voittanut jo neljä vuotta aiemmin ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Sittemmin niitä on kertynyt lisää, ja tänä päivänä Jokereilla on mestaruuksia 4 enemmän kuin ryynikylän pojilla.

En muutenkaan ymmärrä Jokereiden seurakulttuurin vähättelyä. Jokereilla on erittäin värikäs ja menestyksekäs historia, ja sieltä löytyy paljon mielenkiintoisia ja värikkäitä pelaajia.

Seuralla on oma katupoikamainen identiteettinsä ja todella laaja kannatuspohja pääkaupunkiseudulla, ja se tuo sinne juuri kaivattua vastakkain asettelua HIFK:n kanssa.

Jokerit on tuottanut paljon huippupelaajia suomalaiseen jääkiekkoon ja Leijonien käyttöön. Kaksi kaikkien aikojen parasta suomalaista jääkiekkoilijaa, Teemu Selänne ja Jari Kurri, ovat lähtöisin Jokereista. Heidän takanaan löytyy muun muassa Valtteri Filppulaa ja Kari Lehtosta.

Ja sitten joku piskuisen JYPin kannattaja ilmoittaa, että Jokereilla ei ole mitään. Koomista.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ainoa asia mitä minä en ymmärrä on sinun tarpeesi lähteä sotajalalle epäolennaisten ja toissijaisten, sekä absurdien värilasien sävyttämien älähtelyjen muodossa.
Kiistän tästä ainakin sanojen "epäolennaisten", "toissijaisten" ja "älähtelyjen" yhteyden todellisuuteen.

Älähtämiseeni tarvittaisiin jonkin sortin provosoituminen, eikä mulla ainakaan vielä ole mittari lähelläkään punaista. Epäolennaista tai toissijaista tekstini ei myöskään voi tässä nimenomaisessa keskustelussa olla, sillä niillä pyrittiin korostetun kärjistetysti tunkemaan argumenttisi ikäänkuin sinun itsesikin kriittisempään tarkasteluun ja tällä toivoin saavani omaa pointtiani paremmin perille.

Tekstipohjalta itseään on live-tilanteita vaikeampi ilmaista, joten saattaahan tuon joku provonakin ottaa. Sori siitä.
Samaa mieltä tästä, poislukien mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeseen. Mistään murskavoitoista tässä ollakaan puhuttu, tosin. Atomeiksihan tuo JYPin runko meni, ja lähtökohdat ovat erilaiset.
Kuten yleensä, tässä aletaan jo lähestyä yhteisymmärrystä hitaasti ja varmasti. Mustasta ja valkoisesta sekoittuu pikkuhiljaa harmaata ja se on mukavaa.

Jokerien kohdalla taaskaan ei tiedä mitä odottaa. Materiaali on vuodesta toiseen sarjan parhaita, ja silti sitä ulkopuolisena seuraajana ihmettelee aina kun tuo jengi ei ole finaaleissa. Nyt kun vielä ottaa huomioon, että monen Jokeripelaajan käyrä näytti viime kaudella alaspäin ja että päävalmentaja on täysi noviisi liigatasolle (olkoonkin että on ollut EW:n aisaparina), niin kyllä kysymyksiä myös narrien yläpuolella lepää.
Avainsana on tuo "parhaita" Jokereilla on aina hyvä, mutta hyvin harvoin kaikista paras, eikä ainakaan millään tapaa ylivoimainen joukkue. Sitä ylivoimaisuutta vaadittaisiin, mikäli haluaisi vuodesta toiseen pelata finaaleissa. Säännöllisen epäsäännöllisesti siellä ollaan kuitenkin viimeisten 30 vuoden aikana vierailtu.
Nyt kun vielä ottaa huomioon, että monen Jokeripelaajan käyrä näytti viime kaudella alaspäin ja että päävalmentaja on täysi noviisi liigatasolle (olkoonkin että on ollut EW:n aisaparina), niin kyllä kysymyksiä myös narrien yläpuolella lepää.
Monen? Filppula ei pelannut ennen eikä jälkeen loukkaantumisensa odotetulla tasolla ja Pulkkisen pistesaldo jäi toissavuotista pienemmäksi. Ketkä muut ovat tulossa alas? Kysymyksien olemassaolosta edelleen silti samaa mieltä.

Ei ainakaan viime kauden perusteella ole. En tiedä minkä oletat olevan noiden tarkoittamiesi jamppojen nykyinen perustaso, mutta viime kauden perusteella tasonnostoa vaaditaan erittäin monelta, jotta tähän päästäisiin.
Viime kauden perusteella JYP on paras joukkue, joten tästä päästään taas siihen, että kannattaako Jokereiden edes yrittää? Pitää paikkansa. Kukaan mainitsemistani pelaajista ei Perriniä parempi päättyneellä kaudella ollut, mutta ihan aidoista laatupelaajista silti on kyse, joten jos mikään ei puhu tasonnoston puolesta, niin ei kyllä sitä vastaankaan. Alkuperäinen ideani oli tuoda esille, että siinä missä JYPillä on yksi kohtuuvarma stara ja sen jälkeen vähän hiljaisempaa, on Jokereilla useampi jannu, joilla on täysin realistiset saumat aivan huippukausi pelata.
Ahaa, tällainen lähtökohta. Kyllä kaikissa lajeissa pitää olla niitä kakkosia ja kolmosia, ja muutkin sijaluvut täyttäviä joukkeita, mutta voittamisen kulttuuri on mielestäni sitä, että voitetaan mestaruuksia.
Niin, no nää on sitten ihan mielipidekysymyksiä. Joku olisi vuonna 2010 voinut sanoa, että Suomen maajoukkue ei tule koskaan enää voittamaan mitään, koska voittamisen kulttuuria ei ole, mutta kuinka ollakaan. Seuraavana vuonna joukkue oli suurin piirtein niin selkeä esimerkki voittajiksi kypsyneestä joukkueesta, kuin vain voi olla. Jos mielestäsi vain yksi joukkue kerrallaan voi löytää voittamisen kulttuurin, niin sitten se on niin. Minä olen erimieltä ja asia voi puolestani jäädä siihen, koska oikeaa vastausta emme tule löytämään.

Noihin vääntöihisi en ota sen enempää kantaa, kun ei asia minulle pätkääkään kuulu. Sen harmaan sävyn etsiminen mustan ja valkoisen välistä usein ennaltaehkäisee väittelyitä, mutta onhan tämä toisaalta keskustelupalsta, joten kaikki mielipiteet ovat tervetulleita.
 

Misi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit, St. Louis Blues, Teemu Pulkkinen
Tuossa on se sinun ongelma, et lue viestiä, (lainaat vapaasti) ja kuvittelet puolet päälle. 3. kerran kirjoitin (puhuttiin liigan tasosta, mielestäni pikkuseurat ovat parantaneet ihan joka sektorilla viime aikoina):

Keskimäärin esim. maalivahdit paranevat sm-liigassa kokoajan.
Rahasaeurat (esim. Jokerit, Kärpät) eivät meinaa saada rahallakaan menestyvää joukkuetta.
10 vuotta sitten sm-liigan häntäpään joukkueilla ei ollut paljoa jakoa.


Ei se JYP:kään meinaa saada rahallakaan menestystä.

Mikä tässä on?

huomaa myös että tuossa on esim. ihan turha sinun on jauhaa jostain kärpistä mitä kärpät silloin jne.

Asia ymmärretty. Minusta on vain vähintäänkin huvittavaa että jyväskyläläinen tulee huutelemaan jostain rahaseura-jutuista ja menestyksen puutteesta. Rahalla menestyvän joukkueen kasaaminen taas viittaa aika vahvasti ostojoukkueeseen, eikö? Sinulla on nyt joku ihme ongelma sen asian kanssa että meillä on rahaa ja yrität pitää väkisin kiinni siitä mielikuvastasi että täällä rakennetaan vain rahalla menestystä, siinä onnistumatta.

Väität että teillä on jotenkin vaikeaa vai mitä?

Jos et ymmärrä talouden lainalaisuuksista kovin paljoa, voit luulla että JYP on ihan yhtä iso kuin Jokerit.

Tätä en kyllä taas ymmärrä taas sitten yhtään. Miten niin olen väittänyt että meillä on jotenkin vaikeaa? Ketä vittua loppujen lopuksi edes kiinnostaa nämä itkut kellä on vaikeaa.. Jos yrität minulle kertoa että teillä on vaikeaa kun on niin helvetin vähän rahaa niin et onnistunut vakuuttamaan..

JYP ei ole yhtä iso kuin Jokerit, ja taloudellinen menestyminen vaatii enemmän Keski-Suomessa kuin Helsingissä, mutta pelaajabudjeteissa ei kyllä viime vuosina ole mitään ratkaisevan suurta eroa syntynyt puoleen eikä toiseen niin että kumpikaan voisi toista rahajoukkueeksi kutsua sen enempää kuin toistakaan. En oikein ymmärrä mitä edellytät minun talouden lainalaisuuksista ymmärtävän?

Älä nyt suutu, mutta tässä on pelaajbudjetit kaudelle 2011-2012, eli viime kaudelle. HUOM! ennen kautta. Tai suutu vaan.
otettu ketjusta jatkoajasta joka käsittelee pelaajabudjetteja kaudella 2011-2012.


Jokerit 2,9
HIFK 2,8
Kärpät 2,8
Lukko 2,5
KalPa 2,45
JYP 2,3
Pelicans 2,0
TPS 1,95
Tappara 1,85
Ässät 1,85
HPK 1,7
Ilves 1,65
Blues 1,6
SaiPa 1,2

Arvon misi, kun olet nämä varmaan itsekkin nähnyt niin voitko vahvistaa.

Mitähän paskaa sä nyt jauhat jostain vahvistamisesta. Nämä luvut olen kyllä itsekin nähnyt ja niihin itse jo aiemmin viitannut sanomalla että JYP oli viime kauden pelaajabudjeteissa kuudenneksi korkeimmalla. Tuo 0,6 miljoonan ero ei nyt kuitenkaan mikään maata mullistava ole ja JYP menee kyllä rahaseurojen joukkoon ihan siinä missä Jokerit ja Kärpätkin. Pitää myös muistaa että nämä ovat kauden alussa asetettuja pelaajabudjetteja jotka ei aina vastaa sitä toteutunutta summaa. Esimerkiksi IFK:lla budjetit taisi paukkua aikalailla (?) ja kyllä teillekin sen verran pelaajia kauden aikana sisään tuli, että en pitäisi mahdottomana jos muutama satatonnia tuota budjettia olisi venytetty. Jokerit taas ei taatusti kyllä käyttänyt viime kaudella pelaajiin yli kolmea miljoonaa, joten siinähän ne erot näiden rahaseurojen (Jokerit, Kärpät, HIFK, Lukko, KalPa, JYP) välillä pienenee kummasti.

Olet myös väärässä siinä ettei rahaseurat ole menestyneet rahalla viime vuosina. Viimeisenä kuutena kautena mestaruus on saavutettu viidesti Sm-liiga-tasolle suhteellisen kovilla taloudellisilla satsauksilla.

Tälle kaudelle JYP pienentää pelaajabudjettia n. 1,9miljoonaan.

En ole seurannut miten teillä tapahtuu, jos pysyy ennallaan niin onhan siinä helvetin iso ero. Mutta ei siitä sen enempää, itse tärkeilette näitten lukujen kanssa.

Hieno homma nyt sitten kelpaakin huudella vai? Helvetin halvalla ne Perrinit, Tarkit, Myllykosket ja Abidit siis ilmeisesti pelaa, mutta uskotaan kun kerta sanot.

En minä mitään lukuja tässä ole pöytään vetänyt vaan viitannut aiemmin esiin nostettuihin lukuihin (jotka oli siis toissakaudelta jos et sattunut sitä tajuamaan). Aika ironista että ensiksi väität että olet jo monta vuosikymmentä seurannut Jokereita niin helvetin läheltä ja nyt myönnät ihan auliisti ettet ole seurannut miten meillä tapahtuu. Tämä nyt ei kyllä tähän liity enkä ymmärrä miksi alunperinkään rupesit asiaa mainostamaan, sivuhuomiona vain.

Jos kaivelee voit varmaan palata asiaan yv:llä ja jätetään tämä ketju voimasuhteiden tarkastelulle?

Meillä landella pääsponssi on traktorit, olemmehan Valtroja kaikki. Siellä isolla kirkolla on uljas HIFK ja se harkimon tiimi, joka vuodesta toiseen tekee tappiota ostaen meidän junttien parhaat pelaajat. Silti me jemmarit arvostamme HIFK:n 100 kertaa korkeammalle kuin naapuriseuran. Miksikö? Juuri näiden "jyväjemmari" -kommenttien vuoksi. HIFK:ta vastaan on komeaa olla maalta, on ylpeää että pääsponssi on Valtra. Jokereita vastaan taas ei voi olla ylpeä, koska heillä ei ole kulttuuria taustalla.

HIFK:lla on hieno historia ja hieno painolasti. Meillä on omamme ja painolasti. Jokereilla ei ole mitään.

Jokereille häviämisessä ei ole mitään hienoa ja sen vuoksi tipuitte viimeksi "jyväjemmareille". Hifkille häviämisessä on kuitenkin aina arvoa.

Myönnän että en itsekään ole tälle ketjulle hirveästi antanut, mutta tämän viestin pointti jäi kyllä nyt meikäläiseltä aika hämärään. Ei mua suuremmin kiinnosta arvostaako joku jyväskyläläinen meitä, myönnettäköön en mäkään erityisemmin arvosta teitä. Arvostaminen on ehkä hieman huono sana, koska en voi vakavalla naamalla väittää etten arvostaisi ihan jokaista Sm-liiga joukkuetta, mutta käytetään sitä sanaa kun kerta itsekin sitä käytit. Sm-liigassa on tällä hetkellä n. 13 joukkuetta jotka arvostan korkeammalle kuin JYPin. Kuitenkin sen verran myönnettävä että jotain siellä on tehty oikein ainakin menestyksen kannalta. Sitä tekemistä arvostan, seuraa muuten en niinkään. Siitä on turha kenenkään vetää herneitä nenään, tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni.

Mutta niinkuin joku jo sanoi turha Jyp HT Hurrikaanien tulla mitään muoviseura-korttejaan heiluttelemaan.

Itse en kyllä ymmärrä miten tämä liittyy tähän ketjuun, enkä oikein jyväjemmarina osaa allekirjoittaa väitettä. Minusta on ihan yhtä hienoa tiputtaa pudotuspeleissä Jokerit, HIFK, SaiPa, Ässät, HPK tai mikä tahansa joukkue.

Mitä voimasuhteisiin ja rahan määrään tulee, itse kyllä olisin myöntämässä, että Jokereiden strategia on muuttunut selvästi tässä viimeisen muutaman vuoden aikana. Terveempään suuntaan se on, ja uskoisin, että ensi vuonna nähdään entistä vahvempi, mutta toisaalta suuremman paineen faneiltaan saava joukkue.

Yllä kyllä yksi näyte siitä miksi jonkinnäköistä arvostusta yhä joukkue nimeltään JYP minulta saa.

Tässä on totuuden siementä ja värilasitonta kirjoitusta! Toivottavasti muutkin voisi hyväksyä ja nähdä näitä tosiasioita mitä Jokereissa on tapahtumassa. Mutta kuten sanoitkin paineet menestymiseen ovat aina kovat ja kenties vain kasvamaan päin nyt kun siitä ostojoukkue-vaiheesta ollaan päästy yli. Leima silti on otsassa ja pysyy ilmeisesti. Sama koskee Oulun poikia.
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Enpä tiedä juuri koomisempaa kuin se, että JYP-fani viisastelee Jokeri-faneille seurakulttuurista. Siis vuonna 1977 perustetun JYPin fani.

Koomista.

Kun sulla ei selkeästikään historiasta pahemmin tietoa tunnu olevan niin mitäs jos painuisit vaikkapa vittuun? Täällä on pelattu hokia Jyväskylän Palloilijoiden nimen alla jo kauan ennen kuin kukaan oli kuullut mistään helvetin Jokereista.

Siinä sä toki olet oikeassa, että väite ettei Jokereilla ole mitään on täyttä paskaa. Siitä huolimatta sä näyttäydyit vitun koomisena jätkänä. Onnea!
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kun sulla ei selkeästikään historiasta pahemmin tietoa tunnu olevan niin mitäs jos painuisit vaikkapa vittuun? Täällä on pelattu hokia Jyväskylän Palloilijoiden nimen alla jo kauan ennen kuin kukaan oli kuullut mistään helvetin Jokereista.

Entäs sanooko "Töölön Vesa" mitään?
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jätän muuten kirjoituksesi kommentoimatta, että Ritolallekin jää jotain asiaa, mutta noihin kolmeen kohtaan on pakko puuttua.

(..)Tuo 0,6 miljoonan ero ei nyt kuitenkaan mikään maata mullistava ole ja JYP menee kyllä rahaseurojen joukkoon ihan siinä missä Jokerit ja Kärpätkin. Pitää myös muistaa että nämä ovat kauden alussa asetettuja pelaajabudjetteja jotka ei aina vastaa sitä toteutunutta summaa. Esimerkiksi IFK:lla budjetit taisi paukkua aikalailla (?) ja kyllä teillekin sen verran pelaajia kauden aikana sisään tuli, että en pitäisi mahdottomana jos muutama satatonnia tuota budjettia olisi venytetty. Jokerit taas ei taatusti kyllä käyttänyt viime kaudella pelaajiin yli kolmea miljoonaa, joten siinähän ne erot näiden rahaseurojen (Jokerit, Kärpät, HIFK, Lukko, KalPa, JYP) välillä pienenee kummasti.

Ensinnäkin, 0,6 miljoonaa on ainakin minun mielestäni suhteellisen suuri summa liigassa, jossa keskivertojoukkueen pelaajabudjetti on n. 2miljoonaa. Sehän on lähemmäs kolmannes koko budjetista. Lisäksi siinä missä JYP hankki Hubacekin ja Skrbekin kauden alun jälkeen, pelaajabudjetista myös lähti arviolta 200k Pihlströmin muodossa (+Skrbekille ei hirveästi keretty palkkaa maksaa ennenkuin loukkaantui. Tämän jälkeen palkkaa taitaa maksaa vakuutusyhtiö, jos olen oikein ymmärtänyt?). JYPillä tuo 2,3miljoonaa ei hirveästi kasvanut loppukauden aikana. Jokerithan hankki Boumediennen ja Lupaschukin, joista myös Jokereille tulee ylimääräistä budjettiin. Aika lähelle 3 miljoonaa erkkiä noustiin siis.
HIFK toki meni Jokereistakin ohi kauden aikana, sen verran monta ukkoa toiseen helsinkiläisseuraan kauden aikana roudattiin.

Olet myös väärässä siinä ettei rahaseurat ole menestyneet rahalla viime vuosina. Viimeisenä kuutena kautena mestaruus on saavutettu viidesti Sm-liiga-tasolle suhteellisen kovilla taloudellisilla satsauksilla.

Riippuu tietysti minkä luokittelee koviksi satsauksiksi, mutta vähän eriävä mielipide tähän. JYPillä ei tainnut olla kuin n. 2miljoonan budjetti 2009, TPS:llä ei varmaankaan mitenkään maatamullistava budjetti ollut 2010? HIFKillä budjetti olikin sitten isompaa kokoluokkaa. Taas keväällä JYP voitti tuolla 2,3 miljoonalla, jonka itse en luokittele vielä koviin satsauksiin.

Hieno homma nyt sitten kelpaakin huudella vai? Helvetin halvalla ne Perrinit, Tarkit, Myllykosket ja Abidit siis ilmeisesti pelaa, mutta uskotaan kun kerta sanot.(..)

Perrin on varmastikin yksi kallispalkkaimpia pelaajia Suomessa ensi kaudella, mutta muut noista herroista eivät järkyttävää palkkaa todennäköisesti tienaa. Myllykoski tuli Tanskasta muutama kausi sitten ja sanotaan nyt, että palkka olisi 120k. En usko että hirveästi tuosta summasta heittää. Abid tuli JYPiin vietettyään sitä edelliset 2 kautta Itävallan liigassa, joten palkka on luultavasti jossain 160k€ paikkeilla. Tarkista ei tietoa, ehkä 150k€ on lähellä totuutta. Who knows? Niin ja Ritolalla pieni virhe, tämän kauden budjetti JYPillä 2.1miljoonaa ainakin aamun Keskisuomalaisen mukaan.

Tietämättä Jokereiden pelaajien palkkoja, väitän kuitenkin että isommat palkat kuin Abid-Tarkki-Myllykoski-kolmikolla on ainakin Väänäsellä, Ruudulla, Hahlilla, Kilpeläisellä ja Filppulalla. Mahdollisia ylittäjiä ovat lisäksi Dehner ja Rita ainakin.



Niin ja älkää Jokerifanit välittäkö tuosta rautakanslerista. En usko JYP-leirissä monenkaan yhtyvän noihin herran sanoihin ja itsekin tuli naureskeltua ko. herran viestille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös