Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2012-2013

  • 751 866
  • 1 206
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Totta tuokin, vaan hyvävelikerhon avustuksellako se maajoukkuetehtävissä oli? Kai sinne olis jonkun muunkin tarvittaessa saanut kun paskansyöjä lähti kiitään?

Luulisi, että Jalonen on pyytänyt rinnalleen sellaisia miehiä, kuin itse haluaa ja kokee hyödyllisiksi, ei absoluuttisesti parasta tehtävään suostuvaa (pää)valmentajaa. En tiedä tarkkaan mikä Selinin rooli Jalosen palapelissä on, mutta jotain erikoisosaamista hän varmasti ainakin Jalosen mielestä tuo leijoniin. Varmasti ihan pätevä vähintään tuossa apuvalmentajan hommassa, mutta päävalmentajana näytöt ovat aika heikot. Ensimmäinen vuosi Ilveksessä kai ihan kohtuullisesti, toisella potkut ja nyt nuo vajaat 4 vuotta Saipan peräsimessä.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Luulisi, että Jalonen on pyytänyt rinnalleen sellaisia miehiä, kuin itse haluaa ja kokee hyödyllisiksi, ei absoluuttisesti parasta tehtävään suostuvaa (pää)valmentajaa. En tiedä tarkkaan mikä Selinin rooli Jalosen palapelissä on, mutta jotain erikoisosaamista hän varmasti ainakin Jalosen mielestä tuo leijoniin. Varmasti ihan pätevä vähintään tuossa apuvalmentajan hommassa, mutta päävalmentajana näytöt ovat aika heikot. Ensimmäinen vuosi Ilveksessä kai ihan kohtuullisesti, toisella potkut ja nyt nuo vajaat 4 vuotta Saipan peräsimessä.

Nyt taitaakin sitten olla se nousu / nousemattomuus parrasvaloihin edessä kun on ekaa kertaa se "ei-mestismiehistö" ja organisaatio, joka on tottunut menestymään. Vähän itteekin jännittää.

Jännät paikat taitaa olla myös Lämsällä, tosin onhan hän ollut ainakin hyvässä opissa ja tuntee organisaation. Toivotaan, että uusia huippuvalmentajia tulee liigakartalle ja myöhemmin maailmankartalle.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Jännät paikat taitaa olla myös Lämsällä, tosin onhan hän ollut ainakin hyvässä opissa ja tuntee organisaation. Toivotaan, että uusia huippuvalmentajia tulee liigakartalle ja myöhemmin maailmankartalle.

Lämsäähän voidaan pitää täysin kirjoittamatttomana korttina. Miehen tasosta ei ole oikein mitään muuta näyttöä, kuin Erkan ja Keklun puhee. Toisaalta miehelle on kyllä pedattu hyvä paikka nousta parrasvaloihin: hyvä ja lähes muuttumaton joukkue, joka on pelannut Lämsän näköistä kiekkoa jo puolitoista kautta (toki varmasti pieniä eroja Westerlundin peliin tulee), tuttu organisaatio valmennustiimiä myöten ja muutenkin puitteet ja tuki organisaatiolta varmasti kunnossa. Nyt on sitten Lämsästä, Virrasta ja Valtosesta paljon kiinni, miten homma lähtee rullaamaan. Se on kuitenkin aivan varma, että hyvin äkkiä alkaa paine ainakin median ja fanien puolelta kasvaa, jos ei tulosta ala syntyä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinno. Selinillä oli kyllä pari kautta sitten ihan hyvä nippu käsissä, kun joukkueesta löytyi Tyler Redenbach, Dale McTavish, Richard Lintner, Brian Salcido, Scott Barney, Daniel Sondell, Savilahti-Nagander + Tuominen ja Koskirannat. Lopputuloksena oli täydellinen pannukakku.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Niinno. Selinillä oli kyllä pari kautta sitten ihan hyvä nippu käsissä, kun joukkueesta löytyi Tyler Redenbach, Dale McTavish, Richard Lintner, Brian Salcido, Scott Barney, Daniel Sondell, Savilahti-Nagander + Tuominen ja Koskirannat. Lopputuloksena oli täydellinen pannukakku.

Niin Koskirannat olivat jo tuolloin nykyisellä tasollaan. Ja kuka Tuominen? Toi Kerhon Tuominen vai? Onks se ollut joskus hyväkin? Scott Barney näytti sittemmin todellisen luonteensa (nimimerkillä kyynärien nostelija).

Vuoden päästä ollaan viisaampia. Ite en osaa sanoo juuta enkä jaata.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin Koskirannat olivat jo tuolloin nykyisellä tasollaan. Ja kuka Tuominen? Toi Kerhon Tuominen vai? Onks se ollut joskus hyväkin? Scott Barney näytti sittemmin todellisen luonteensa (nimimerkillä kyynärien nostelija)

Kerhon Tuominen nimenomaan. Kaverilla oli alla uransa paras kausi +30 pojoa.

SaiPan nippu oli joka tapauksessa tuolla kaudella sellainen, että sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet kympin joukkoon ja moni sitä sinne sijoille 9-10 sijoittikin. Muutenhan Selin on valmentanut ihan läpeensä paskoja joukkueita ja se on ollut oikeastaan itsestäänselvyys joka vuosi, että ei mahiksia edes sääleihin.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Kerhon Tuominen nimenomaan. Kaverilla oli alla uransa paras kausi +30 pojoa.

SaiPan nippu oli joka tapauksessa tuolla kaudella sellainen, että sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet kympin joukkoon ja moni sitä sinne sijoille 9-10 sijoittikin. Muutenhan Selin on valmentanut ihan läpeensä paskoja joukkueita ja se on ollut oikeastaan itsestäänselvyys joka vuosi, että ei mahiksia edes sääleihin.

Olin kyllä viime kauden lopussa aika varma, että Saipa jyrää playoffeihin...niin vittumainen vastustaja se oli monelle lähes järjestäen. Mutta heillähän on ollut perisynti nämä yhden maalin tappiot. Niistä kun ei pojoja tule.

Nyt nähdään mikä on miehiään. Ei olis kyllä varaa mihinkään huteihin. Tosin ei voi olla ainakaan huonompi kun Kiva-Harri.

Mutta joo...se tästä. Mielenkiintonen kausi tulossa. Lähinnä kiinnostaa, mitä JYP ja Pelicans meinaavat tehdä. Jotain tarttis teherä tai tulee vaikeeta. Pelaajamarkkinat imetty aika kuiviin.
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Nyt taitaakin sitten olla se nousu / nousemattomuus parrasvaloihin edessä kun on ekaa kertaa se "ei-mestismiehistö"
Siis eikös Selin ole HPK:n päävalmentaja? Vaikea on tuota Kerhon tämänhetkistä rosteria (Jatkoajan linkki HPK-pelaajalista) on väittää millään lailla ihmeellisemmäksi kuin SaiPan aikaisemmat. No niukasti kovempi kuin SaiPan tämänhetkinen.

Veikkaan että jatkuu Devin kuvaama linja edelleen...
Selin on valmentanut ihan läpeensä paskoja joukkueita ja se on ollut oikeastaan itsestäänselvyys joka vuosi, että ei mahiksia edes sääleihin.
 

Timitri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Arvioita alkavasta kaudesta

Ekat harjoituspelit alkavat jo kolkutella ovella, joten katsotaanpa miltä tilanne näyttää:

Suosikit:

Jokerit:

Erittäin vahva miehistö, pysynyt hyvin kasassa. Kilpeläinen osoitti pleijareissa pystyvänsä kantamaan paineet, hyökkäys on laaja ja kärkiosaamista löytyy. Puolustuskin on hyvää tasoa, ehkä yksi hyvään kiekolliseen peliin pystyvä pakki tarvittaisiin vielä. Kokematon valmennus pieni kysymysmerkki, mutta Kekäläinen tietänee mitä tekee. Tällä materiaalilla Jokereiden pitäisi (taas kerran konditionaalissa) olla kolmen kärjessä.

KalPa:

Myös todella vahva nimilista. Suurin kysymysmerkki täytyy piirtää maalivahtiosastolle Koskisen viime kauden, erityisesti kevään, suorittamisen myötä. Jos viime kaudellakin alkuun nähty huipputaso saadaan pitämään niin esteitä menestykselle ei ole.

Puolustuksessa on yleisosaamista ja ilkeyttäkin, hyökkäys näyttää pelottavan vahvalta. Varmojen kärkimiesten takana on laajalti nuorta potentiaalia. Mitä saa itsestään irti uudessa ympäristössä esim. Antti Kerälä? Jasse Ikonen myös mielenkiintoinen seurattava, oli viime keväänä todella hyvä kun sai roolia. Kärkinimet Salminen, Voutilainen, Kuparinen, Kapanen, Hentunen, Kerman...Kolehmainen hyvä hankinta tuomaan särmää.

Tuokkola osoitti jo viime kaudella, että pystyy johtamaan uskottavasti huippujoukkuetta, ehkä tänä vuonna mitalipeleihin. Sijat 1-3 runkosarjassa.

Kärpät:

Pakko nostaa tähän kategoriaan. Backlundille ehjä harjoituskausi ja mies lienee sarjan eliittiä. Maalivahtiosasto lienee pitkästä aikaa taas kunnossa. Puolustus on laadukas, mutta avainmiesten loukkaantumisherkkyys voi olla ongelma (Lehtosen viime kausi). Hyökkäyksessä on laajuutta ja hyvä sekoitus kokemusta ja nuorta intoa. Nämä nuoret eivät ole vielä ehtineet voittaa Kärpissä mitään isoa, joten nälkääkin varmasti löytyy.

Aravirta jäätyy pelinjohtamisessaan joskus tiukoissa paikoissa, mutta uskon, että kokemus on kuitenkin kovaa valuuttaa. Joukkueeseen tuli myös hyviä miehiä kevättä ajatellen. Jokainen haluaisi varmaankin esim. Kähkösen kevääksi omaan joukkueeseensa. Sijoille 1-3 runkosarjassa.

Paketti hyvin kasassa:

Ässät:

Kiven johdolla homma jatkuu. Viime kaudella oli liikaa eroa hyvän ja huonon päivän välillä ja varsinkin asenneongelmaa "helpoissa" kotipeleissä. Myös erikoistilannepelaamisen on syytä parantua roimasti.

Maalivahtiosastolla hyvä tandemi, molemmat vielä kehittyviä lahjakkuuksia. Miten vaikuttaa guru Lehtosen lähtö poikiin? Puolustuksessa hyvästä sopimustilanteesta huolimatta harmeja, kun Taimi huilaa koko syksyn ja Uusitalo toipuu ainakin sarjan kynnykselle. Uudet Heshka ja Marttinen ratkaisevat paljon.

Hyökkäys näyttää tasaisemmalta kuin viime kaudella, jolloin Zaborsky-Dixon peluutettiin jopa puhki kun ei aina takaa löytynyt tukea. Armialta odotan nyt alusta asti kovia tehoja. Viime syksy oli vaikea, mutta keväällä mies oli huikea. Ryan-Pihlman ratkaisevat paljon. Jos nämä alkavat takoa maaleja ja pysyvät ehjänä niin Ässät on tehdyissä maaleissa jälleen korkealla. Brodin on mielenkiintoinen haku. Nouseeko V-M Savinainen maajoukkueen vakiokasvoksi? Uskon runkosarjassa sijoihin 4-6. Palyoffeihin ryhmä näyttää viimekeväistä sopivammalta.

Tappara:

Rautakorpi. Tämä nimi taannee jo sen, että viime kausien toiminta on jäänyt taakse. Joukkue on vahvistunut ja valmis menestymään.

Tuokkola on liigan kärkivahteja varsinkin päästessään pelaamaan vahvan ja hyvin organisoidun pakiston takana kuten JYPissä. Metsola pystyy pelaamaan hyvin ja antamaan huilia. Pakisto on laaja ja tasokas, Mäntylä ottanee ison roolin kiekollisesti. Aalto pelasi parhaat kautensa Tapparassa, voi olla kova viivapyssy edelleen. Kankaanperä tuo ilkeyttä ja nuori Jyrkkiö voi olla vielä todellinen yllättäjä jos Porin ongelmat ovat jääneet taakse. Saravo-Leimu-Halme jos vielä palaavat tasolleen niin pakisto on todella kova.

Hyökkäys on erittäin laaja, hyviä pelaajia riittää neljään ketjuun. Tämä on runkosarjassa hyvä, mutta onko lopulta ihan sitä kärkiosaamista? Joukkue lienee runkosarjassa sijoilla 4-6.

Lukko:

Joukkue lienee jo aika valmis. RD tuo penkin taakse uskottavuutta ja lienee tarpeeksi kova äijä pistämään tarpeen tullen vastaan sekoilemaan taipuvaiselle seurajohdolle. Lukko tullee pelaamaan vähämaalisia pelejä ensi kaudella ja olemaan tavallistakin vittumaisempi vastustaja.

Vehanen antaa myös vahvan kivijalan menestykselle, eipä Euroopasta paljon kovempaa maalivahtia olisi saanutkaan. Puolustus on ihan hyvä, mutta jonkun pitäisi ottaa se kiekollisesti johtava rooli. Caldwell voi sen onnistuessaan tehdä, mutta mielenkiintoista tulee olemaan, miten tämä taiteilija sopeutuu Dufvan vaatimaan kurinalaisuuteen. Kovanenkin oli viimeksi Raumalla vahva, mutta onko enää ison roolin mies? Tikkanen on tasaisen varma, mutta pystyykö ottamaan kiekollista roolia? Yhtä liigakelpoista pakkia ainakin vielä tarvitaan.

Hyökkäys on laaja ja melko tasainen, mutta kärki on todella kapea. Pesonen-Azevedo-Tukonen saavat kantaa aika isoa vastuuta tehoista ja nämä molemmat laiturit ovat vielä aika loukkaantumisherkkiä. Takana kaivataan isoja tasonnostoja, esiin voivat nousta esim. Keränen, Bertrand ja Ilomäki. Kuitenkin täytyy kysyä, riittääkö hyökkäysteho voittamaan ne vähämaaliset pelit? Lukon haitari näin alustavasti 6-10 runkosarjassa.

Kysymysmerkkejä / täydennettävää:

Pelicans:

Pois lähteneitä Hovinen, Järvinen, Lasch, Luttinen, Koskiranta, Hodgman, Smolenak...

Tilalle: Myllyniemi, Richmond, Esposito, Pärssinen, O`Marra, Korpikari...

Vaihtuvuus oli iso. Suikkasella on käsissään paljon potentiaalia mm. näissä uusissa ulkkareissa, mutta kuinka nopeasti uusi joukkue hitsaantuu yhteen? Isoin nimi poislähtijöistä on kuitenkin Hovinen. Myllyniemi on ihan ok- tason maalivahti, mutta en usko, että menestyvän joukkueen ykkönen. Puolustus voi olla samaa tasoa kuin viime kaudella, jos Latvala jaksaa vielä hyvällä tasolla ja Seikola parantaa hieman.

Hyökkäyksessä todella isoja muutoksia. Ulkomaalaisista paljon kiinni. Lienneekö joku vielä tulossakin? Entisistä Pikkaraisen ja Sopasen terveystilanteet sekä Pärssisen (toivottavasti) takana olevat selkävaivat arveluttavat. Paljon on auki. Alku voi olla vaikeakin, mutta noussee sijoille 4-8. Valmentajaan kova luotto.

JYP:

Viime kevään vakuuttava mestari koki myös massiivisen muodonmuutoksen kun suuri osa hyökkäyksen runkomiehistä lähti. Uusista erityisesti Abid on kiinnostava nähdä. Koviakin vahvistuksia lienee vielä tulossa, joten tätä osastoa on lopulta aika vaikea arvioida vielä.

Puolustus on Vatasta kiekollisesti köyhempi, mutta kokonaisuutena liigan eliittiä. Hyviä miehiä jää kokoonpanon ulkopuolellekin. Tämän pakiston takana veskarikaksikko Tarkki-Myllykoski vetänee hyvän kauden pelaten tasaisesti. Pystyvätkö silti venymään Heleniuksen viime kevään tasolle tiukassa paikassa?

Jyrki Aholla on mielenkiintoinen tilanne, jossa mies todella punnitaan. Debyyttikaudella kesken sisään, mestaruus ja sitten iso vaihtuvuus. Miten pystyy viemään JYP-laivaa tästä eteenpäin? Runkosarjassa uskon sijoihin 4-8, lähempänä sijaa 4 jos vielä tulevat hyökkääjät tuovat tehoja.

Blues:

Viime kevään(kin) yllättäjä venyy aina. Marjamäki jatkoi ihmenousujen sarjaa. Joukkueen kokoonpanossa on kuitenkin puutteita nyt. Pakistosta on vuoden sisään lähtenyt kolme johtavaa pakkia: Karalahti, Lajunen ja nyt Varakas sekä lisäksi vielä Korpikari. Tilalle kovaa johtajuutta varmasti tuova Laatikainen, mutta pystyykö hoitamaan yksin ison kiekollisen ruudun. Muista uusista Laurila on jonkinlainen yv-pelote, mutta muut aika peruspakkeja. Nuori Hakanpää kyllä voi lyödä isosti läpi.

Hyökkäyksessä tehot tulevat aika rajalliselta porukalta. Rosan täytyisi onnistua ja Ramstedtin saada ehjä, hyvä kausi. Kuuselan ja Huhtalan tehojakin tarvittaisiin enemmän. Nuori Ikonen todella mielenkiintoinen nimi.

Entä maalivahdit? Ore tuli puskista kesken viime kauden kun mv-osastolla oli uskomattoman paljon epäonnea. Oli hyvä, mutta pystyykö kannattelemaan joukkuetta jatkuvasti syksyn pimeinä iltoina? Volden on lupaava, mutta ei vielä kypsä vastuuseen. Runkosarjassa säälipleijarisijoille taas, 7-10.

HIFK:

Valmentajasotku vaikuttaa kauden alkuun varmasti. Joukkue on myös muuttunut paljon ja rakennettu Matikaisen näköiseksi. Miten tuleva valmentaja sopii yhteen tämän nipun kanssa?

Pelaajisto muuttui paljon. Granlundia ei korvaa kukaan, mutta nyt on tullut tilalle vähän enemmän sellaisia perussuorittajia ja duunareita (esim. Talaja) kuin kiekollisia osaajia. Joku varmasti tuleekin vielä. Täytyy näin ulkopuolisen silmin myös ihmetellä Kimmo Kuhdan tilannetta, miksi tälle miehelle ei tarjota sopimusta vielä? Peltosella tulee kauden alla olevan hulabaloon keskellä olemaan huikean iso rooli joukkueen yhteen hitsaamisessa.

Puolustus on liigatasolle melko hyvä, mutta onko kiekollinen osaaminen Söderholmin takana riittävää? Seuraavat kiekolliset pakit lienevät Varakas ja Klubertanz. Ehkä tämä osasto kaipaa vielä tekijämiestä, mutta sen HIFK pystyy resursseillaan löytämään. Ortio on mielenkiintoinen haku ykköseksi. Lupaava ja ajoittain viime kaudellakin erittäin hyvä, mutta jaksaako koko kauden kovissa paineissa. Norja kyllä antanee hyvää taustatukea. Lopuksi onnittelut, että Jan Lundell on nyt viimein siirtynyt sinne, missä miehestä lienee enemmän iloa. HIFK lienee sijoilla 4-8 runkosarjassa.
 

Timitri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
jatkuu...

Viimeiset neljä:

HPK:

Ei vaan taida riittää. Selinillä kova tehtävä. Maalivahdit saavat varmasti tason nousua Lehtosen valmennuksesta, mutta puolustus edessä vaikuttaa kevyeltä. Tuulolan ja joni tuomisen pitäisi ottaa todella iso rooli ja lupausten (Alatalo, Laakso) pystyä nostamaan tasoa isosti. Menetykset liian kovat.

Hyökkäyksessä Viitaluoma oli iso asia seuralle, luotettava ykkössentteri tuo ainakin yhden tehoketjun. Saarinen-Santavuori voivat joko olla todella tehokkaita ja näyttäviä tai sitten painua yöhön (kirjaimellisestikin). Luomalan olisi noustava korkeammalle tasolle. Paljon SaiPa- taustaisia pelaajia, mistä etua Selinille. Ei kuitenkaan riitä korkeammalle kuin sijoille 11-14.

Ilves:

Joukkue oli viime kauden jumbo, ei ole ainakaan juuri vahvistunut materiaaliltaan ja taustakuviot edelleen pahasti sekaisin. Ei voi taaskaan paljoa odottaa. Wiikman saanee nyt ison vastuun viime kauden käsittämättömän maalivahtikierrätyksen jälkeen ja täyttää paikkansa.

Puolustuksessa katseet kääntyvät Koistiseen ja toiveisiin Jokipakan jäämisestä. Järventien pitäisi nostaa tasoaan roimasti sysipaskasta viime kaudesta. Niko Peltola mielenkiintoinen nimi. Hyökkäyksessä on paljon liigan 3-4 ketjun miehiä, mutta hyvin rajallisesti kärkiosaamista. Jesse Niinimäki oikeastaan ainoa liigan tasolla todella hyvä kiekollinen pelaaja. Marjamäkikin olisi enemmän omassa roolissaan esim. 2-ketjun voimalaiturina. Taustalla on potentiaalia esim. Kivimäki ja Kangasniemi, mutta ei näistä ole joukkuetta hinaamaan illasta toiseen.

Valmennuskin on vielä kysymysmerkki. Raipe nauttii pelaajauransa ansiosta suurta arvostusta ja on todella Ilveksen mies, mutta todelliset valmentajanäytöt antamatta. Liian kova paikka. Sijoitus 11-14.

SaiPa:

SaiPaa povataan aina hännille ja usein se yllättää positiivisesti. Mutta jos nimilistaa katsoo niin ensimmäisenä herää kysymys: kuka tekee maalit? Lee ei riitä ykkössentteriksi, Gilliati täysi kysymysmerkki. Kuka paikkaa Koskirannan ja Kaksosen? Löfmanin ja Mankisen olisi noustava vahvasti esiin. Mielenkiintoisia nimiä esim. Piitulainen ja Vauhkonen, mutta silti pelkään, että ratkaisijat loppuvat kesken.

Puolustus on paremmassa kuosissa. Salcido-Savilahti...-Backman-Pukka-Bruun ym. riittää liigatasolle ja kiekollistakin osaamista on kohtuullisesti. Ullberg antoi viime keväänä hyvät näytöt ja potentiaali on kova, Nieminen hyvä kirittäjä. Maalivahtiosasto on ok, mutta omiin ei tuolla hyökkäyksellä saisi mennä kovin montaa per ottelu.

Tirkkonen uutena liigavalmentajana kovassa paikassa. Sijat 11-14, vaikka toivon SaiPalle parempaa.

TPS:

Viime kausi ei vakuuttanut ja nytkin pakka aika levällään. Engren tukkisi varmaankin oman pään edes kelvollisella pakistolla, mutta nyt se näyttää tosi ohuelta. Pari kovaa hankintaa on aivan pakko tehdä. Puolustuksessa toki seurattava mielenkiinnolla Ristolaista, kova hyökkäyspotentiaali, mutta omissa vielä raakile. Hyökkäyksessä Locke oli kova hankinta ja Koskiranta myös hyvä haku, mutta tehorintama on kovin kapea, kun em. lisäksi ainoastaan Vahalahdelta ja Anttilalta on lupa odottaa isommin tehoja. Tämäkin osasto kaipaa kipeästi lisää kärkeä.

Pekka Virran alku Turussa oli vaikea. Miten jatkuu? TPS tarvitsisi ehdottomasti hyvän alun kaudelle, näillä nimillä sitä tuskin tulee. Sijoille 11-14, muutamalla kovalla täsmähankinnalla taistelee silti sijoista 9-10.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Blues:

Viime kevään(kin) yllättäjä venyy aina. Marjamäki jatkoi ihmenousujen sarjaa. Joukkueen kokoonpanossa on kuitenkin puutteita nyt. Pakistosta on vuoden sisään lähtenyt kolme johtavaa pakkia: Karalahti, Lajunen ja nyt Varakas sekä lisäksi vielä Korpikari. Tilalle kovaa johtajuutta varmasti tuova Laatikainen, mutta pystyykö hoitamaan yksin ison kiekollisen ruudun. Muista uusista Laurila on jonkinlainen yv-pelote, mutta muut aika peruspakkeja. Nuori Hakanpää kyllä voi lyödä isosti läpi.
Enpä nyt lähde sen enemmin kattavaa analyysia kritisoimaan, mutta mielestäni Blues puolustus on huomattavasti viime kautista parempi. Lajunen ja Karalahti lähtivät niin aikaisin.

Clarke, Korpikari, Vallin, Varakas on vaihtunut nelikkoon Jalvanti, Kuukka, Laurila, Laatikainen. Joten taso on kovempi ja leveyttä on enemmän. Tuon nelikon päälle Hakanpää ja kasassa on viisi eniten pelaavaa pakkia. Lähtökohtaisesti Valkonen ja Ilvonen tappelevat kuudennen pakin paikasta ja nuori Tikkinen on kai sitten se musta hevonen.

Värilaseilla tai ilman, onhan tuo yksi liigan kovimmista pakistoista.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Karalahti ei pelannut peliäkään viime kaudella SM-liigassa, joten hänestä puhuminen tässä yhteydessä - kun verrataan joukkueita viimekautisiin - on jokseenkin erikoista.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
JyP, Pelicans, Jokerit, Blues, Ifk, Ässät, Kalpa päävalmentajien yhteenlaskettujen kausien lukumäärä valtaisat 7 kpl
 

Timitri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Blues-pakistosta

Varmaan Blues-miehiltä löytyy asiasta parempaa tietoa, mutta itse en sanoisi nelikkoa Jalvanti-Laurila-Kuukka-Laatikainen nelikkoa kovemmaksi kuin Korpikari-Vallin-Clarke-Varakas.

Laatikainen lienee tästä porukasta paras pakki kokonaisuutena, mutta uusista Jalvanti on vielä sellainen pakki, josta voi tulla hyvä, mutta ei vielä ole mikään top 4 pakki menestyvään joukkueeseen. Kuukasta voi kysyä raumalaisilta mielipidettä, Ilveksessä oli toki ennen lukko-kausiaan vahvassa nousussa. Laurilalla on se kova veto, mutta mies on edelleen liikkeensä suhteen hieman vajavainen.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Varmaan Blues-miehiltä löytyy asiasta parempaa tietoa, mutta itse en sanoisi nelikkoa Jalvanti-Laurila-Kuukka-Laatikainen nelikkoa kovemmaksi kuin Korpikari-Vallin-Clarke-Varakas.

Laatikainen lienee tästä porukasta paras pakki kokonaisuutena, mutta uusista Jalvanti on vielä sellainen pakki, josta voi tulla hyvä, mutta ei vielä ole mikään top 4 pakki menestyvään joukkueeseen. Kuukasta voi kysyä raumalaisilta mielipidettä, Ilveksessä oli toki ennen lukko-kausiaan vahvassa nousussa. Laurilalla on se kova veto, mutta mies on edelleen liikkeensä suhteen hieman vajavainen.

Kuukka ei myöskään ansaitse kolmosparia korkeampaa pelipaikkaa. Rauman vuosina oli toki paljon rikki mutta silloin kun pelasi oli se aikamoista koohotusta. Kohtalaisesti liikkuva ok peruspakki ja hyvä maalinedustan putsaaja jos malttaa keskittyä siihen minkä osaa(tätä ei usein tapahtunut). Peruspakki on silloin epäonnistunut jos hänen kulmaltaan lyödään jatkuvasti kiekkoja sisään koska on ajanut itsensä ulos tilanteesta/kuvitellut olevansa kädellisempi kuin onkaan. Melkoisen hazardi siis. Jotenkin johonkin Rantasen Anssiinkin luotti enemmän vaikka onkin pelaajana huonompi tai ainakin hitaampi...
 
Mielenkiinnolla odotan alkavaa kautta ja sitä että pääsen näkemään miten uudet pakit suoriutuvat. Nyt tuntuu siltä tätä palstaa lukiessa että meillä on puolustajia jopa kahteen kolmospariin, kysymysmerkkejä mutta samalla paljon potentiaalia. Mielestäni viime vuodesta ollaan kuitenkin menty eteenpäin: Lajusen jättämä aukko on korvattu Laatikaisella, täydestä lapasesta Clarkesta ollaan päästy eroon ja palanpainikkeeksi Varakas pelasi liian isoja minuutteja joka kostautui joskus virheinä ja toisinaan täysinä hasardipeleinä. Silti olisin Viton mielelläni pitänyt, muodosti kuitenkin pari vuotta sitten erittäin kovan nelikon Karalahden, Lajusen ja Korpikarin kanssa. Oskarin lähtö muuten alkoi olla tiedossa jo viime syksynä kun IFK:n otteluiden selostaja häntä huhuili petopaitaan alkavalle kaudelle, ainoa yllätys oli että junalipussa lukikin Lahti. Petun hankintoja ja selvää oli että siirtyy muualle kun Petukin lähti.

Jo edellämainittu nelikkö ei välttämättä ole ihan huippu, onneksi sen ulkopuolelta löytyy kuitenkin erittäin lupaava, lähes parimetrinen ja rightilla pelaava Hakanpää ja kelvollisesti viime keväänä esiintynyt Joonas Valkonen. Nuorta kiekon kanssa taitavaa Niklas Tikkistäkään ei kannata unohtaa, tulee ensi kaudella tekemään liigadebyyttinsä kun loukkaantumisia sattuu. Kyllä Vallin olisi tuohon puolustukseen ollut erittäin hyvä lisä, harmi vain palkkapyyntö taisi olla nykyään nuukalle Bluesille liikaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Varmaan Blues-miehiltä löytyy asiasta parempaa tietoa, mutta itse en sanoisi nelikkoa Jalvanti-Laurila-Kuukka-Laatikainen nelikkoa kovemmaksi kuin Korpikari-Vallin-Clarke-Varakas.

Clarke oli takuuvarmasti yksi huonoimpia puolustajia, joita Bluesissa on viimeisen 5 vuoden aikana pelannut. Ja se on aika huonosti. Hänet korvaa ämpärillinen kiekkoja.

Vallin oli hyvä peruspakki menestyvän joukkueen kolmospariin. Korvaantuu Laurilalla.

Korpikari oli viime kaudella selkeästi huonompi kuin erinomaisella ensimmäisellä Espoon kaudellaan. Tsemiä Oskarille jatkoon, mutta viime kauden Korpikari korvaantuu helposti Jalvannilla.

Varakas oli niin hasardi tyyppi, että oikein pahaa teki. Toki tämä johtui pitkälti myös siitä, että joutui urakoimaan paljon suurempia minuutteja kuin mihin taidot riittivät, mutta jos vaihtoehtona on esim. Laatikainen, en mieti hetkeäkään kumman joukkueeseeni mieluummin otan.


Varmasti ulkopuoliselle noi sinänsä "kovat" viime kauden nimet tuntuvat paremmilta, mutta pelejä nähneelle menetykset tuntuvat todella pieniltä. Bluesin pakisto on vahvistunut _selkeästi_ viime kautisesta.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
...mutta jos vaihtoehtona on esim. Laatikainen, en mieti hetkeäkään kumman joukkueeseeni mieluummin otan.

Millä perusteella? Ne bout 10 JYPin peliä mitä viime kaudella näin, saivat kyllä miettimään samaa kuin mitä Ika Lehkonen pohti urholla: "mitä tuo tekee pelaavassa kuusikossa?" Pikainen vilkaisu tilastoihinkaan ei tätä Laatikaisen paremmuutta esim. Varakkaaseen verrattuna avaa. Varsinkin poffien +/- tilastossa koko joukkueen viimeinen sija lukemalla -4 on todella heikkoa suorittamista, kun JYP kuitenkin voitti koko roskan. Ja kertoohan toki takaisin Bluesiin siirtyminen tällä aikataululla jotain. Ellei taustalla ole jotain henkilökohtaista, esim. niitä legendaarisia "tyttöystävä halusi Espooseen" -juttuja.

Voihan Lada toki palata vanhalle, hyvälle tasollensa. Mitään kummempia takeita en vain tälle näe.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Laatikainenhan on pelannut jo kolme kautta keskinkertaisella tasolla - viime kevättä lukuunottamatta. Voisi jopa sanoa, että Lada on onnistunut erinomaisesti vain Espoossa, mikä sopii ihan hyvin! Mutta kyllä se käsittääkseni jo viime keväänä palasi lähelle huipputasoaan, ainakin JYPin pelejä enemmän nähneiden. Ikan kommentit voi, jälleen, jättää omaan arvoonsa.

Näin itse Varakkaalta n. 50 ottelua viime kaudelta ja ei voi sanoa, että varsinaisesti tulisi ikävä. Olisi toki hyvin saanut jatkaa kolmosparissa tai paremman puutteessa jopa kakkosessa, mutta ei ykkösessä, jossa juuri Laatikaisen paikka tulee olemaan.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Näin itse Varakkaalta n. 50 ottelua viime kaudelta ja ei voi sanoa, että varsinaisesti tulisi ikävä. Olisi toki hyvin saanut jatkaa kolmosparissa tai paremman puutteessa jopa kakkosessa, mutta ei ykkösessä, jossa juuri Laatikaisen paikka tulee olemaan.

Juhaht olisi varmaan aikoinaan kommentoinut Jagr-Beech kauppaa niin että löysävauhtinen Jagr korvataan kovassa nosteessa olevalla Beechillä ja Pittsburgh vahvistuu selkeästi tällä kuviolla.

Se on eri asia miten kaudella 2012-13 näillä jampoilla peli pyörii, mutta kyllä viime kauden näytöillä Blues jää tappiolle näissä vaihdoissa pl.Clarkesta eroon pääseminen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juhaht olisi varmaan aikoinaan kommentoinut Jagr-Beech kauppaa niin että löysävauhtinen Jagr korvataan kovassa nosteessa olevalla Beechillä ja Pittsburgh vahvistuu selkeästi tällä kuviolla.

Se on eri asia miten kaudella 2012-13 näillä jampoilla peli pyörii, mutta kyllä viime kauden näytöillä Blues jää tappiolle näissä vaihdoissa pl.Clarkesta eroon pääseminen.

Kysehän ei sinänsä ole näiden lähteneiden potentiaalista: sekä Korpikari että Varakas ovat parhaimmillaan EHT-tason pakkeja. Vertasinkin nimenomaan viime kauteen, jolloin tuota "parasta tasoa" ei nähty kuin välähdyksittäin. Siihen nähden Blues jää jopa selvästi voitolle näissä diileissä, ellei Laurila ole sitten Clarken tasoinen lapanen ja Jalvanti yhtä hasardialtis kuin Varakas.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Laatikainenhan on pelannut jo kolme kautta keskinkertaisella tasolla - viime kevättä lukuunottamatta. Voisi jopa sanoa, että Lada on onnistunut erinomaisesti vain Espoossa, mikä sopii ihan hyvin! Mutta kyllä se käsittääkseni jo viime keväänä palasi lähelle huipputasoaan, ainakin JYPin pelejä enemmän nähneiden. Ikan kommentit voi, jälleen, jättää omaan arvoonsa.

Ainakin omasta mielestä Laatikaisen suurin ongelma JYPin paidassa oli ajottaiset täydelliset nukahdukset puolustuspäässä sekä se, että turhan usein juuri Laatikaisen mies pääsi livahtamaan maalintekoon. Toki petrasi paljon pleijareissa, eikä niitä ihan järkyttäviä mokia nähty liiemmin.
 
Ainakin omasta mielestä Laatikaisen suurin ongelma JYPin paidassa oli ajottaiset täydelliset nukahdukset puolustuspäässä sekä se, että turhan usein juuri Laatikaisen mies pääsi livahtamaan maalintekoon. Toki petrasi paljon pleijareissa, eikä niitä ihan järkyttäviä mokia nähty liiemmin.

Laatikainen paransi todella paljon pudotuspeleissä. Tajusin vasta katsottuani finaalipelit uudelleen tuossa muutama viikko sitten että Laatikainen oli suurin syy Laschin täydelliseen saamattomuuteen. Aina kun kiekko tuli Laschille tuli samassa paketissa mukana Laatikainen ja melkoisen usein kova ja kivulias taklaus. Lasch taisi tehdä pisteen tai kaksi finaalien aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös