Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2009-2010

  • 903 875
  • 2 180

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon organisaation heikkous on sama kuin Jokereillakin eli valmennuksen ulkopuolella ei kiekollista osaamista juuri ole ja organisaation korkein johto reagoi siksi tunteella ja rahalla kun pitäisi reagoida aivoilla ja pitkäjänteisyydellä. Yksi hyvä runkosarjan alku Lukolta ei tätä vuosiperimää muuta mihinkään. Lukon valmennuksen paineensietokyky on siksi heikompi kuin kilpailijoilla, koska valmennukseen vaikuttava paine tulee aina oman organisaation sisältä. Ei ole yhtä tai kahta kertaa kun Lukossa johto (käytännössä Mokka) on hankkinut pelaajia jotka toki ovat valmennukselle kelvanneet, mutta eivät ole olleet joukkueen tarpeen mukaisia.

Näinhän tuo on mennyt, mutta hyvin vähän kyseisillä asioilla on tekemistä tämän hetkisen tilanteen kanssa. Esimerkiksi HIFK on reagoinut huomattavasti enemmän siirtomarkkinoiden suhteen tällä kaudella mitä Lukko, eikö sekin kieli jo jostakin?
Enää ei oikeastaan hyvästä runkosarjan alusta voida puhua, koska kausi on jo niin pitkällä. On mahdollista, että yhden kovan sepän joukkue hommaa puolustukseen mikäli sopiva pelaaja löytyy. Mutta eiköhän se ole sitten siinä.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Lukon organisaation heikkous on sama kuin Jokereillakin eli valmennuksen ulkopuolella ei kiekollista osaamista juuri ole ja organisaation korkein johto reagoi siksi tunteella ja rahalla kun pitäisi reagoida aivoilla ja pitkäjänteisyydellä. Yksi hyvä runkosarjan alku Lukolta ei tätä vuosiperimää muuta mihinkään. Lukon valmennuksen paineensietokyky on siksi heikompi kuin kilpailijoilla, koska valmennukseen vaikuttava paine tulee aina oman organisaation sisältä. Ei ole yhtä tai kahta kertaa kun Lukossa johto (käytännössä Mokka) on hankkinut pelaajia jotka toki ovat valmennukselle kelvanneet, mutta eivät ole olleet joukkueen tarpeen mukaisia. Lukko on Jokerien ja aiemman Bluesin kanssa seura, jossa rivipelaaja saa sen palkan minkä agentti pyytää kehtaa ja tämä tietenkin vetää joukkueeseen tietynlaisia pelaajia. Pitääkseen joukkueen hanskassa, valmennuksella täytyy olla sekä Lukossa että Jokereissa poikkeuksellisen hyvä kyky kestää organisaation sisäisiä paineita ja vielä sen lisäksi erinomainen kyky motivoida ja johtaa joukkoja jäällä silloin kun ongelmia tulee. Sanoisin että Lukon nykyinen valmennus on aika kokematon näissä kisoissa. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että se ei voisi onnistua silti.
Meinaat, ettei viime vuodesta(/vuosista) olisi opittu mitään sekä johdon että valmennuksen puolella? Lukkoon ei muuten ole vielä hankittu tällä kaudella yhtään pelaajaa (no poislukien Vehanen - Tellqvist, mikä oli yleisen konsensuksen mukaan enemmänkin menetys kuin hankinta), vaikka loukkaantumisia onkin ihan riittävästi kärsitty. Voisiko kuitenkin olla niin, että Lukon organisaatio olisi oppinut virheistään eikä tässä vaiheessa ole tarpeen A) johdon osalta puuttua kiekolliseen puoleen, minkä syystä B) valmennuksen osalta ei tarvitse kestää organisaation sisältä tulevia paineita. Kohtaa B) myös korostaa se fakta että Lukko on ylittämässä seurajohdon asettamat tavoitteet hyvinkin reilusti tällä kaudella. Mielestäni tulokset puhuvat jo tässä vaiheessa kautta puolestaan.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Aikamoisia arvioita täällä. Pelit voitetaan kentällä, ei seuran johtoporras tee yhtään pistettä. Lisäksi Lukon joukkue on valmis ollut kauden alusta asti. Samaa voidaan kysyä Hifkiltä ? Kumman seuran johto olikaan ammattimaisempi ?

Kärppien materiaali on kova, sitä ei voi kieltää. Mutta peli ailahtelee liikaa, syy suurimmalta osalta kai Alatalossa.

Cobol ilmeisesti puhuu puolivälieristä. Tässä kohtaahan on turhaa jättää Lukko, Jyp ja Kalpa mestaruuden ulkopuolelle. Johan pitäisi Helsingissä lasien väristä huolimatta huomata, ettei rahalla saa menestystä (jokerit), vaan pelaamalla (lukko).
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näinhän tuo on mennyt, mutta hyvin vähän kyseisillä asioilla on tekemistä tämän hetkisen tilanteen kanssa. Esimerkiksi HIFK on reagoinut huomattavasti enemmän siirtomarkkinoiden suhteen tällä kaudella mitä Lukko, eikö sekin kieli jo jostakin?

En mitenkään väheksy Lukkoa. Olen myös aivan eri mieltä mm. Sihvosen kanssa siitä, että Lukon pelitapa olisi jotenkin väärä ja veisi suomalaista kiekkoa taaksepäin. Jos Sihvonen hiemankaan osaisi lukea peliä hän huomaisi, että maailman kahdessa kiekkonavassa NHL:ssä ja KHL:ssä joukkueet pelaavat hyvinkin erilaisilla pelitavoilla - ja juuri se on jääkiekon evoluution avain. Eri pelitavoista jalostuu parhaat puolet vain tällä tavalla mitä ei todellakaan muuten tapahtuisi.

Lukko pelaa erinomaista ja viihdyttävää ja voittavaa kiekkoa. Voisi sanoa, että Urama on tehnyt jäällä sen mistä Tamminen puhuu eli luonut pelitavan jossa vastustaja on 60 minuuttia paineessa.

Jossain vaiheessa kuitenkin ongelmia ja todellinen tappioputki saattaa tulla ja silloin nähdään miten Lukon organisaatio kestää ja miten se löytää avaimet ratkaisuihin. Kaikkea hyvää Raumalle, se on loistava kiekkokaupunki! En kuitenkaan vielä ole valmis näkemään että Lukon jääkiekkopuolen johto kykenisi haastamaan HIFK:n vastaavan. Ja tätä pidin siis Lukon riskinä. Muissa määrittelemissäni asioissa totesin Lukon olevan useilla alueilla HIFK:ta vahvempi.

Miksi oganisaatio sitten merkitsee, eihän se pelaa kentällä? Katsokaa historiaa. Vahvat runkosarjajoukkueet ovat usein pudonneet playoffeissa jopa ensimmäisellä kierroksella kun valmennus ja pelaajat eivät ole kestäneet organisaation sisältä tulevaa painetta. Sitä ei ole osattu käsitellä oikein ja taival on päättynyt lyhyeen.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Jossain vaiheessa kuitenkin ongelmia ja todellinen tappioputki saattaa tulla ja silloin nähdään miten Lukon organisaatio kestää ja miten se löytää avaimet ratkaisuihin.
Tätä on nyt puoli kautta odotettu ja moneen eri otteeseen manattu "kuplan" puhkeamista vuorotellen eri medioissa, mutta miten on käynyt? Vähän väkevämpiä perusteluja kaipaisin noiden tulevien "ongelmien" manaamisiin.
En kuitenkaan vielä ole valmis näkemään että Lukon jääkiekkopuolen johto kykenisi haastamaan HIFK:n vastaavan. Ja tätä pidin siis Lukon riskinä. Muissa määrittelemissäni asioissa totesin Lukon olevan useilla alueilla HIFK:ta vahvempi.
Riippuu vähän mitä jääkiekkopuolen johdolla tarkoitetaan. Jos pelkkää valmennusjohtoa, niin IFK:lla on jo Jalosessa kiistämättä enemmän kokemusta voittamisesta, mutta muuten en tekisi organisaatioiden välille eroa suuntaan tai toiseen. Uramakin on kuitenkin sen ensimmäisen playoff-sarjansa jo voittanut.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jossain vaiheessa kuitenkin ongelmia ja todellinen tappioputki saattaa tulla ja silloin nähdään miten Lukon organisaatio kestää ja miten se löytää avaimet ratkaisuihin. Kaikkea hyvää Raumalle, se on loistava kiekkokaupunki! En kuitenkaan vielä ole valmis näkemään että Lukon jääkiekkopuolen johto kykenisi haastamaan HIFK:n vastaavan. Ja tätä pidin siis Lukon riskinä. Muissa määrittelemissäni asioissa totesin Lukon olevan useilla alueilla HIFK:ta vahvempi.

Tämä on kuitenkin vain mahdollisuus, uskaltaisin väittää että aika pieni mahdollisuus tätä nykyä. Lukon johtoportaassa on paljon kiekkomiehiä, ei ehkä ammattimaisimpia liigassa, mutta varmasti intohimoisimmasta päästä. Kollektiivinen mielipide Raumalla on, että mennään näillä vaikka pieni suvantovaihe tulisikin, ja tiedän pukuherrojenkin kuuntelevan kansan syviä rivejä. Niin pieni kaupunki meillä on, että asioita kuulee joka kadun kulmassa.

Lukko on paljon reagoinut viime vuosien aikana, mutta tuo johtuu lähinnä siitä että joukkue on jo alunperin kasattu täysin epäloogisesti. Tällä kaudella kerrankin kaikki palikat ovat näyttäneet olevan kunnossa, joten kesken kauden ei tarvitse pakkaa uudelleen muotoilla. Tuohan on meille varsinainen kirous ollut, aina on jokin osa-alue ollut selvästi heikko jo etukäteen ja se on realisoitunut viimeistään loka-marraskuussa.

En kiellä että varsinaisesti väärässä olisit, mutta enemmän tuo mainitsemasi riski on "menneisyydestä ei opita" kaavaa. Kun taas Raumalla on vahva mentaliteetti että vihdoinkin menneisyydestä on opittu. Eniten tästä kielii suuri panostus akatemiaan, ei ne niin puusilmiä siellä johdossa ole, että heittää sijoitetut rahat hymyillen hukkaan kun joukkue menestyy, a-juniorit menestyy, Lukkoon on imua ja Lukko alkaa varmasti vaikuttamaan hyvältä joukkueelta Rauman, Helsingin, Porin tai koko Suomen rajojen ulkopuolellakin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Riippuu vähän mitä jääkiekkopuolen johdolla tarkoitetaan. Jos pelkkää valmennusjohtoa, niin IFK:lla on jo Jalosessa kiistämättä enemmän kokemusta voittamisesta, mutta muuten en tekisi organisaatioiden välille eroa suuntaan tai toiseen. Uramakin on kuitenkin sen ensimmäisen playoff-sarjansa jo voittanut.

En tarkoita yksin valmennusjohtoa. Jääkiekkopuolen johdolla tarkoita seuraavia asioita ilman tärkeysjärjestystä:

1. Valmennuksen ja joukkueen yleinen työrauha ja riittävä itsenäisyys
2. Urheilutoimenjohtajan ja hänen taustajoukkojensa ammattitaito
3. Johdon ja koko organisaation sitoutuminen kiekkotavoitteisiin
4. Johdon antamat valmiudet erityisesti nuorempien ikäluokkien kehittämiseen kohti liigaa. Avainasemassa C- ja B-juniorit.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Jos Sihvonen hiemankaan osaisi lukea peliä hän huomaisi, että maailman kahdessa kiekkonavassa NHL:ssä ja KHL:ssä joukkueet pelaavat hyvinkin erilaisilla pelitavoilla - ja juuri se on jääkiekon evoluution avain. Eri pelitavoista jalostuu parhaat puolet vain tällä tavalla mitä ei todellakaan muuten tapahtuisi.

Tasta olen muuten harvinaisen samaa mielta. Ja olen muutenkin ollut vastaan Sihvosen alytonta marinaa, koska ainakaan minun tietaakseni SM-Liigan ykkosjengin ei ole tarkoitus joka kausi olla joku "suomalaisen pelitavan kehittaja" vaan kyseessa on ammattilaissarja jossa tahdataan menestykseen organisaatiotasolle eika kansallisen pelin kehittamiseen johonkin ideaaliin, tunnistettavaan ja omintakeiseen pelitapaan. Ei suomen maajoukkue pelaa viime kauden Jypin pelitavalla. Ei se muutu sen hetken parhaan joukkueen mukaan, vaan kyseessa on aina sen hetkisen maajoukkueen paavalmentajan henkilokohtainen preferenssi, se tyyli jota han haluaa nahda.

Vastuu "Suomalaisen pelitavan" kehittamisessa ei todellakaan kuulu SM-liigan runkosarjan johtajalle tai mestarille. Jotenkin niin taysin alyton ajatus, en ymmarra Sihvosen "ajatuksenjuoksua".
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Heh, eikös Lukon pelaajabudjetti ole isompi kun meillä tällä kaudella
Ei ole.
ja täällä on kerrottu miten Lukko on liigan rikkain jengi?
Tämä varmasti pitää periaatteessa paikkansa.
En tarkoita yksin valmennusjohtoa. Jääkiekkopuolen johdolla tarkoita seuraavia asioita ilman tärkeysjärjestystä:

1. Valmennuksen ja joukkueen yleinen työrauha ja riittävä itsenäisyys
2. Urheilutoimenjohtajan ja hänen taustajoukkojensa ammattitaito
3. Johdon ja koko organisaation sitoutuminen kiekkotavoitteisiin
4. Johdon antamat valmiudet erityisesti nuorempien ikäluokkien kehittämiseen kohti liigaa. Avainasemassa C- ja B-juniorit.
Peilaan näitä pääasiassa Lukon näkökulmasta:

1. Tämä on Raumalla kulminoitunut valmentajan selän takana puuhasteluun liittyen pääasiassa pelaajahankintoihin kesken kauden. En näe ongelmana tällä kaudella (kauden 1. puolikkaan otannan perusteella). Yleensäkin kärkijoukkueiden valmentajilla on melko hyvä työrauha (erittäin harvoja poikkeuksia on toki)
2. Mikä joukkue on onnistunut tämän kauden pelaajahankinnoissa mielestäsi parhaiten? (onnistuneiden ja epäonnistuneiden hankintojen suhde)
3. Lukon tavoite oli kauden alussa "playoff-paikka". Se on kohta jo matemaattisestikin saavutettu. Tavoite on siis ylitetty, nyt on haasteena koittaa estää mopon keulminen. Ainakin Uraman kommenteista päätellen siinäkin on vielä onnistuttu.
4. Lukkoakatemia on ollut käynnissä kohta kaksi vuotta. Lukossa on tällä kaudella pelannut kuusi tulokkaaksi luettavaa pelaajaa. A-junnut ovat sarjakakkosena joten sitä kautta jatkuvuutta tulevilla kausilla lienee. Tällä kaudella C- ja B-junnut ovat kyykänneet rajusti, mutta uskon (toivon) akatemian näkyvän myöhemmin myös nuoremmissa junnuissa.
 
Viimeksi muokattu:

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Niin, turha tässä on kattoa joukkueiden budjetteja ENNEN kautta. Jokereihinkin tullut miestä ovista ja ikkunoista. Lisää on tulossa. Ja eipä ole mitään halpoja miehiä.

Sama Hifkillä, Lupaschuk,Noronen. Todella halpoja miehiä jotka pelaavat toki hyväntekeväisyydellä.

Ja niinkuin sanottiin, eipä se peliin vaikuta jos taustaorganisaatiolla on paljon rahaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, turha tässä on kattoa joukkueiden budjetteja ENNEN kautta. Jokereihinkin tullut miestä ovista ja ikkunoista. Lisää on tulossa. Ja eipä ole mitään halpoja miehiä.

Sama Hifkillä, Lupaschuk,Noronen. Todella halpoja miehiä jotka pelaavat toki hyväntekeväisyydellä.

Ja niinkuin sanottiin, eipä se peliin vaikuta jos taustaorganisaatiolla on paljon rahaa.
Mistä tiedät, ettei noita myöhemmin tehtyjä hankintoja ole sisällytetty ennen kautta tehtyihin budjetteihin? Vai tiedätkö mitä budjetti tarkoittaa? Halvemmaksihan se myös tulee hommata kalliit miehet kauden puolessa välissä niin ei tarvitse maksaa koko kaudelta liksaa. Kannattavaa vai ei, en ota kantaa.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On hienoa, että Jatkoajan keskustelupalsta on olemassa! Se mahdollistaa sen, että sellaisillakin lätkäfaneilla, joiden kannattamilla joukkueilla ei ole mahdollisuuksia mestaruuteen, voivat esittää asiantuntijaa ja heitellä tänne omia arvioita mm. joukkueiden voimasuhteista.

Aika tyhmäksi itsensä leimauttaa sellainen lätkäfani, joka ei tällä hetkellä pidä Rauman Lukkoa yhtenä mestariehdokkaana. Tällainen väite on keskustelupalstan termein provoamista, johon nyt ei kenenkään pidä sen kummemmin tarttua. Yleisellä tasolla: kateellisten panettelua.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukon organisaation heikkous on sama kuin Jokereillakin eli valmennuksen ulkopuolella ei kiekollista osaamista juuri ole ja organisaation korkein johto reagoi siksi tunteella ja rahalla kun pitäisi reagoida aivoilla ja pitkäjänteisyydellä.

Tässä on nyt tainnut mennä cobolilla Lukko ja Hifk sekaisin. Mikään muu joukkue ei ole edes lähellä Hifkin amatöörimäistä puuhastelua. Jos vaikka Saipa saisi puuhastella Hifkin tavoin kymmeniä vuosia liigan suurimmpiin kuuluvien pelaajabudjettien kanssa, niin se onnistuisi voittamaan mestaruuden todennäköisesti useammin kuin 15 vuoden välein.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
On hienoa, että Jatkoajan keskustelupalsta on olemassa! Se mahdollistaa sen, että sellaisillakin lätkäfaneilla, joiden kannattamilla joukkueilla ei ole mahdollisuuksia mestaruuteen, voivat esittää asiantuntijaa ja heitellä tänne omia arvioita mm. joukkueiden voimasuhteista.

Aika tyhmäksi itsensä leimauttaa sellainen lätkäfani, joka ei tällä hetkellä pidä Rauman Lukkoa yhtenä mestariehdokkaana. Tällainen väite on keskustelupalstan termein provoamista, johon nyt ei kenenkään pidä sen kummemmin tarttua. Yleisellä tasolla: kateellisten panettelua.

Todella hyvin "sanottu"!! Onneksi niitä mestaruuksia ei silti täällä ratkota.

Kyllä sellainen kutina on että Lukko putsaa pöydän tällä kaudella. Runkosarjan voitto ja Suomen mestaruus. Muut jengit saavat sitten tyytyä muihin sijoituksiin. Näin se vaan menee.

Ja Jokereita dissaaville ihan tiedoksi: sieltä ne tulee. Jortikka on nimensä mukainen mies ja tulee saamaan narrit mitalupeleihin mukaan!
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Mistä tiedät, ettei noita myöhemmin tehtyjä hankintoja ole sisällytetty ennen kautta tehtyihin budjetteihin? Vai tiedätkö mitä budjetti tarkoittaa? Halvemmaksihan se myös tulee hommata kalliit miehet kauden puolessa välissä niin ei tarvitse maksaa koko kaudelta liksaa. Kannattavaa vai ei, en ota kantaa.

Niin, näitä voidaan katsoa kauden jälkeen kun tiedetää todelliset luvut.
Johan nyt on naurettavaa jos joukkue kasataan niin, että kauden puolessä välissä pitää hommata kentällinen lisää. Tämä näkyy sitten sarjataulukossa, suoraan.

Puhtaasti veikkaan että Jokerien budjetti ylittyy reippaasti tällä kaudella suunnitellusta. Voidaan sanoa tämän olevan amatöörimäistä puuhastelua. Joukkueen ja fanien kannalta olisi hieno nähdä tuuletus seuran johtoportaassa.

Täällä meillä se tehtiin aivan liian myöhään, mutta parempi sekin kuin konkka.
Kärpillä tämä rahankäyttö on ollut hyvää, tulosta tulee vuodesta toiseen.

Ei tässä Jokereita aliarvioida tosiaankaan, taustat on mitä on. Jortikka on mies joka saa kurssin kärjen suuntaan. Keväällä näkee mihin se riittää.
 

Tumpula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko. Vaan ei ne huonoja ole muutkaan...
Eikös tämän Lukon mittaamisen voisi lopettaa. Antaa jätkien näyttää kaukalossa, mihin pystyvät. Raumalaiset ovat - kuin itsekin - ihan tarpeeksi katsoneet konttaamista ja se raumalainen synkeys kyllä saadaan just niin nopeasti vedettyä takaisin pirttiin kuin on tarvis. Tärkeää on tämä:

1. Urama on ilmoittanut tavoitteen olevan edelleen kymmenen sakissa. (eli sijoitukset 1-10, perusvarovainen raumalaisarvio?)
2. Pelaajat ilmoittavat tavoitteen olevan mestaruus.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se mahdollistaa sen, että sellaisillakin lätkäfaneilla, joiden kannattamilla joukkueilla ei ole mahdollisuuksia mestaruuteen, voivat esittää asiantuntijaa ja heitellä tänne omia arvioita mm. joukkueiden voimasuhteista.

Aika tyhmäksi itsensä leimauttaa sellainen lätkäfani, joka ei tällä hetkellä pidä Rauman Lukkoa yhtenä mestariehdokkaana.
Ehkäpä useimmiten juuri joku mestaruustaistelun ulkopuolella olevan jengin fani pystyy tarkastelemaan näitä asioita hieman objektiivisemmin.

En ole nähnyt kenenkään toteavan, etteikö Lukko olisi yksi mestariehdokkaista. Lukko on kiistatta alkukauden paras liigajengi, mutta kovasti ihmettelen raumalaisten tarvetta provosoitua ja menettää maltti, jos joku kehtaa pitää vaikkapa 2-3 muuta jengiä kovempana mestarisuosikkina kuin Lukkoa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä on nyt tainnut mennä cobolilla Lukko ja Hifk sekaisin.

Missähän vuodessa sielä eletään... Lukolla kuten Jokereillakin on tekemättä organisaation ammattilaistaminen. HIFK teki sen jo potkimalla vanhan vallan ulos ja roolittamalla jääkiekko- ja bisnesjohtamisen sekä valitsemalla molempien johtoon liigatasolla riittävän kovan rosterin. Viime kausi meni vielä harjoitellessa, mutta jatkossa tulee tulostakin. Ei välttämättä vielä parasta mahdollista tällä kaudella, mutta mahdollisuus pitempiaikaiseen menestykseen on olemassa.

En kuitenkaan epäile etteikö Raumalla olla tosissaan liikkeellä. Siitähän ei ole kysymys Jokereissakaan. Ainoastaan osaamisesta. Kumpikin seura floppaa säännöllisesti ja keikkuu vähintään syyskauden yhtä säännöllisesti sarjan kärjessä. Tasaisuus puuttuu koska osaamista ei vaan ole.

Juu, tiedän. Raumalla on opittu jne jne jne - ihan kuten Jokereissakin :)
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pohdittaessa Lukon tähänastista ylivoimaisuutta vähälle huomiolle tai jopa huomiotta on jäänyt Lukon joukkueen kätisyys. Esimerkiksi tämän illan (11.12. TPS-Lukko) pelin Lukon kokoonpano kätisyyden mukaan on seuraavanlainen:

L-R-R
R-L

L-R-R
L-R

R-L-R
L-R

L-R-R

Eli normaalissa viisikkopelissä Lukolla on aina kentällä kolme rightin ja kaksi leftin pelaajaa. Onko liigassa toista joukkutta, joka pystyy samaan? Ei liene sattumaa, että tämän pirullisen juonen on keksinyt RauLi uRama!
 

Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lukko
Voimasuhteet kokonaisuudessaan nähdään suoraan sarjataulukosta, tottakai lukko on sen takia mestariehdokas nro.1 ja ifk hyvä kakkonen. Tuntuu vain että osalla ifkin miehistä ottaa kovasti pannuun kun ei heidän omaa pidetäkkään nyt suurimpana ennakkosuosikkina ja joillaan lukon miehillä myös (tosin ehkäpä pitääkin ku katsoo taulukkoa)

Se miten sitten eri jengien voimasuhteet toisiaan kohtaan nähdään onkin ihan eri juttu. Esimerkiksi lukko ei tahdo millään saada näiltä Tampereen joukkueita vastaan parasta aikaan, esim mikäli ilves tulee pleijareissa vastaan tulee kylmä hiki allekirjoittaneen otsalle. Myös jokerit, kärpät ja jyp ovat erittäin kovia haastajia lukolle, kalpaa en lukon pahimpiin haastajiin laske.
Ja sitten Hifki vaan sopii lukolle parhaiten näistä kärkijengeistä joten en millään usko että lukon ja hifkin kohdatessa voisi hifki sarjan viedä.

Tämä nyt oma näkemykseni ja kaikkihan näkevät asiat omalla tavallaan...hauskahan näitä on täällä lueskella
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pohdittaessa Lukon tähänastista ylivoimaisuutta vähälle huomiolle tai jopa huomiotta on jäänyt Lukon joukkueen kätisyys.

Kätisyyksistä on keskusteltu ja onpa sille jopa oma ketjukin: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=44887

Yksi ketjun helmistä on tämä:

Kätisyyksiä on myös, mutta liikaa. Melko koominen tilanne.

Sanoo sellaisen joukkueen kannattaja, jolla kätisyydet 3R/15L.

Lukolla tämän hetken kokoonpanossa siis 11R/7L.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Puhtaasti veikkaan että Jokerien budjetti ylittyy reippaasti tällä kaudella suunnitellusta. Voidaan sanoa tämän olevan amatöörimäistä puuhastelua. Joukkueen ja fanien kannalta olisi hieno nähdä tuuletus seuran johtoportaassa.
Tottakai ylittää. Ei budjettiin oltu budjetoitu kahden päävalmentajan palkkoja. Itse veikkaan, että jos nykyisellä joukkueella kausi loppuun saakka mentäisiin ei budjetti ylittyisi.

Mitäs amatöörimäistä siinä muuten on? Aravirralle annettiin kunnon palikat menestykseen, mutta Hannu turasi täysin. Siitä ei voi seurajohtoa syyttää. Kurssi haluttiin kääntää parilla täsmähankinnalla ja näin myös tehtiin. Luuletko, että faneja vituttaa nyt katsella Brenbergiä kentällä kun hän kesken kauden joukkueeseen liittyi?

Edit: Ihan varmasti ainakin IFK:n tarkoituksena oli odottaa ja rekrytä maalivahti ja puolustaja kauden alun jälkeen kun ollaan nähty miten pärjätään. Haluatko nyt perustella mikä siinä on väärin? Itseasiassa ei tarvitse vastata. Vastaus nähdään keväällä kun Lukko jyrätään viimeistään finaalissa jomman kumman helsinkiläisjoukkueen toimesta. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös