Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2008-2009

  • 644 335
  • 1 864

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Joo, taitaa olla. Neljä kasvattajaseuraa, jokaisella vähintään kaksi joukkuetta nuoremmassa ja vanhemmassa D:ssä. Tekee hyvinkin viisitoista.
Ei taida olla "virallinen kasvattajaseura", mutta käsittääkseni myös GrIFK on hyvin lähellä Bluesia junnuissa. GrIFK mestikseen ja siinähän olisikin hyvä farmi..
 
..Monet junnut ei ole vielä pentuna yhtä taitavia, kuin toiset. Kaikki on kiinni, siitä milloin on aloitettu. Monet lahjakkaat lopettavat, kun kuvaan astuvat viina, naiset ja tupakka.
..Mitä suurempi seura ja suuremmat sponsorit, sitä vähemmän on ikäväkyllä mahdollisuuksia ottaa riskejä.
Ei tietenkään, pelaajat kehittyvät eri aikoihin - ja tosiaan osalla jää hommat keskenkin. Sen takiahan "ykkösjoukkueet" katsastavat niiden "seuraavan tason" ja muiden joukkueiden pelaajiakin jatkuvasti - josko sieltä löytyisikin korvaajia niille, joiden kehitys on omassa joukkueessa pysähtynyt tai kiekkoilu loppunut.
Ja tällöinhän se pelaajamäärä nimenomaan korostuu! Ei pienemmillä paikkakunnilla ole sitä materiaalia niin paljoa, mistä sitten saisi haettua niitä myöhemminkin heränneitä lahjakkuuksia ja kovalla työllä kehittyneitä.

Ja sehän on sitten jokaisen joukkueen omasta toimintamallista kiinni mitä niiden lahjakkaiden pelaajien kanssa tehdään. Fakta on kuitenkin se, että keskimäärin, siinä missä Lukolla on joka ikäluokasta 1 potentiaalinen peluri, pk-seudun joukkueilla niitä on 3.
Ja tästä vielä eteenpäin juontaen; todennäköisemmin yksi niistä kolmesta on huippulahjakkuus, joka nousee nopeasti liigan huipulle, kuin että se yksi raumalainen olisi sellainen.
= pk-seudun joukkueilla on keskimääräistä parempi mahdollisuus rakentaa omavarainen joukkue, koska hyvätasoisia junnuja on tyrkyllä keskimääräistä enemmän.

Nyt alkaa meikän varastosta rautalanka loppua.
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alkaapa multakin rautalanka loppua, kun ei uskota ettei joukkuetta voi täyttää junnuilla. Tai toki voi, mutta mikään joukkue ei ota sellaista riskiä.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alkaapa multakin rautalanka loppua, kun ei uskota ettei joukkuetta voi täyttää junnuilla. Tai toki voi, mutta mikään joukkue ei ota sellaista riskiä.

Eihän sitä nyt herran jumala kukaan ole niin väittänytkään. Vaan on sanonut että siitä isommasta harrastajamäärästä, mikä pk-seudulla on, niin löytyy enemmän niitä lahjakkuuksia, mitä muilla paikkakunnilla olevista pienemmistä harrastajamääristä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Aivan varmasti. Paljonko siellä Kauniaisissa on edes populaa? Tuskinpa pystyvät pyörittämään junnuporukoita täysipainoisesti joten espoolaisia tarvitaan ?
Voipi olla joo. Tarkoitin kommenttini kuitenkin lähinnä tuohon junnujoukkueiden määrään.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Voipi olla joo. Tarkoitin kommenttini kuitenkin lähinnä tuohon junnujoukkueiden määrään.

No jos/kun sieltä Kauniaisista löytyy vapaata jääaikaa, niin kannattaahan espoolaisten junnujen se hyödyntää vaikka GrIFK:n nimissä kulkevatkin. Eli tavallaan pohjimmiltaan Bluessin junnuja kuitenkin. Jos nyt olen oikein tämän ymmärtänyt..
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jypin hyökkäyskalusto ei ole laaja, eikä tuota tulivoimaakaan niin hirveästi ole. Immonen, Pihlman, Hytönen, Virtanen, Tuppurainen on rikki ja Bicek lähtenee muualle jossain vaiheessa... Ei tuosta kyllä millään saa laajaa eikä tulivoimaista.

Tuohon lisäisin vielä kyllä ainakin Louhivaaran Ossin , pojalta on kyllä hyvinkin lupa odottaa 15 maalin kautta.Näytti jo viime kaudella olevansa ihan kunnon pelimies , ja tähän kauteen on päässyt valmistautumaan kunnolla ja meno kuuluu olevan kohdillaan.

Lisäksi myös Vänttiseltä on lupa odottaa enemmän pisteitä kuin viime kaudella , edellisillä kausilla mies on kuitenkin pystynyt parempaan.Viime kaudella rooli toki oli aivan erilainen , ja tulee luultavasti ensi kaudella olemaan aikalailla samanlainen , mutta silti uskon että pisteitäkin tulee enemmän.

Kyllä tuossa omasta mielestäni on jo ihan hyvät hieman yli kaksi hyökkäävää kenttää , ja sitten loukkaantumisten varalle on kuitenkin heittää sinne Piiroista ja Virpiötä (jonka , toisin kuin useimmat muut JYP-fanit , jätin ulos noista ihan kärkiratkaisijoista , ihan vain sen takia etten usko hänen vielä olevan valmis kovaan rooliin , mutta voihan hän yllättääkin) , niin ei tuo hyökkäys nyt omiin silmiini ainakaan kovin heikolta näytä.

Vielä kun puolustuksesta pitäisi löytyä enemmän kiekollista apua kuin viime kaudella , niin kyllä itse näen JYPin hyökkäyksen vain vahvistuneen viime kaudesta , ja jo viime kaudella se oli tulivoimainen , mutta liian kapea.Nyt on tullut lisää nimenomaan syvyyttä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
No jos/kun sieltä Kauniaisista löytyy vapaata jääaikaa, niin kannattaahan espoolaisten junnujen se hyödyntää vaikka GrIFK:n nimissä kulkevatkin. Eli tavallaan pohjimmiltaan Bluessin junnuja kuitenkin. Jos nyt olen oikein tämän ymmärtänyt..
Näinhän se on. Jottei menisi OT:n puolelle, sanottakoon, että tämä on mielestäni vahvuus Bluesille.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Luulisin (tässä taas lonkalta heitetty luku, saa tarkentaa jos on lukuja tiedossa) että junioreiden suhteellinen jakautuminen jalkapallon ja jääkiekon välillä menee suurin piirtein tasan etelässä. Kärpillä taas tässä käsittääkseni pieni etu*. Jääkiekon harrastajamäärät eri organisaatioissa on se luku, josta ottamalla tietty prosentti, saadaan se määrä, jonka organisaatio pitkässä juoksussa tuottaa liigapelaajaksi. Minä väitän, että tässä luvussa ei ole Suomessa juuri eroja seurojen välillä.

edit* schollin kommenttiin
edit2. Tanskasen viestistä en ymmärtänyt mitään

Itselläni ei ole tarkkoja lukuja harrastajamääristä (jostakin ne varmasti googlettamalla löytyisivät) jääkiekon ja jalkapallon suhteen PK-seudulla, joten paha mennä sanomaan, ovatko määrät tasan vai miten ovat.

Sen verran pitää kuitenkin täydentää edellistä kirjoitusta, että HJK:n ja Hongan ohella löytyy useita muita jalkapalloseuroja, jotka tekevät hyvää juniorityötä ja "ryöväävät lahjakkuuksia" jääkiekolta. Niminä tulevat mieleen PK-35, Atlantis, Viikingit, MPS, Vantaalta löytyy Tips ja VJS ja Espoosta Kasiysi. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Lahjakkaita urheilijoita lipuu kiekon parista jalkapalloon ja toisinpäin.

Vaikka etelässä tuota väkeä on hieman enemmän, niin tämä seikka tulee silti ottaa huomioon. Ei ne kaikki lahjakkaat valitse jääkiekkoa. Sen sijaan niillä paikkakunnilla, jossa jääkiekko on selvä alueen ykköslaji, niin homma voikin olla sitten (pienemmistä harrastajamääristä huolimatta) toisenlainen. Ja löytyyhän niitä esimerkkejä, joissa pikkukaupungin juniorityö tuottaa huippuikäluokan, josta nousee useita lahjakkaita pelaajia edustukseen ja kansainvälisille kentille.

Summa summarum, ihan yksi yhteen ei voi laskea niin, että iso kaupunki tuottaa jossakin suhteessa enemmän lahjakkuuksia kuin pienempi kaupunki. Toki harrastajamäärät antavat hyvää suuntaan näiden oletusten tekemiseen.

HIFK:n junioritoiminnasta tähän loppuun, että HIFK:n vuosituhannen lopun/vuosituhannen alun legendaarisista A-junnujoukkueista saisi nykypäivänä aika kivan liigajoukkueen, joka menisi varmasti myös playoffeihin ainakin hyökkäyksensä puolesta:

Pikkarainen-Viitaluoma-Grünn

Järvinen-Hirschovits-Vihko

Luttinen-Loppi-Karlsson

Porthen-Petrell-Rajamäki

Kaikki pelaajat eivät toki pelanneet samaan aikaan yhdessä, mutta kaikki nämä pelaajat taisivat ilahduttaa meitä katsojia n. 3-4 vuoden sisällä. Sinänsä siis ihan kelpo näyttö juniorityön laadukkuudesta ja taisi UTJ Nybondaksella olla oma sanansa näissä geimeissä sanottavana. Tällainen määrä juniorituotannon helmiä saattaakin muuttaa liigajoukkueen voimasuhteen ja omavaraisuuden varsin nopeastikin.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
No jos/kun sieltä Kauniaisista löytyy vapaata jääaikaa, niin kannattaahan espoolaisten junnujen se hyödyntää vaikka GrIFK:n nimissä kulkevatkin. Eli tavallaan pohjimmiltaan Bluessin junnuja kuitenkin. Jos nyt olen oikein tämän ymmärtänyt..

Granin junnut on siinä mielessä erikoisia, että heistä kyllä suuri (suuri ei tarkoita suurin) osa on HIFK:n leiriä liigatasolla - ainakin ollut muutama vuosi sitten. IFK on IFK - oli se sitten Maarianhaminan, Helsingin tai Grankullan, junnupeleissä on soinut Go IFK maalilaulunakin.

Granin voi kuitenkin laskea puolikkaaksi kasvattajaseuraksi Bluesille, koska kyllä Granin pelaajista ikäluokasta vähän riippuen todella moni asuu Espoon puolella ja sitä kautta myös Blues on näkyvissä Kauniaisissa. En sitten osaa siihen ottaa kantaa, onko kotikielellä joku merkitys tässä HIFK/Blues -jaossa GrIFK:n porukoissa.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lehterän menetys Tapparaan harmittaa Jokereiden kannalta sillä siinä olisi ollut seuraava Valtteri Filppula jos Jorille olisi vain uskallettu luvata isompaa roolia.

Nuoren pelaajan läpimurto on monen tekijän summa. Voihan olla, ettei Lehterä olisi löytänyt itselleen sopivaa tutkaparia viime kauden Jokereissa tai että kotikaukalossa mailaa olisi puristettu niin paljon enemmän, ettei tulosta olisi syntynyt jne. Lehterä tuskin olisi noussut näin nopeasti esiin, jos hän olisi jäänyt pienillä minuuteilla junnaamaan jämärooliin ja on vaikea uskoa, että mestaruutta janonnut Shedden olisi uskaltanut antaa juurikaan mahdollisuuksia kasvaa virheiden mukana. Viime kauden Tappara, joka osin säästötoimien vuoksi oli raivannut tilaa kokoonpanoon nuorille pelaajille kasvattajana kunnostautuneen valmentajan alaisuuteen ja jossa menestyksen paine ei ollut Jokereihin verrattavissa, oli siis mitä parhain paikka kasvaa.

Näkisinkin, että seurankin näkökulmasta nuori pelaaja kannattaa päästää sellaiseen ympäristöön, jossa peliaikaa ja vastuuta on runsaammin tarjolla, jos sen vain pystyy tekemään hyvässä yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Lupaavia junioreja liukuhihnalta tuottavalle seuralle voisi siis olla harkinnanarvoista ryhtyä hakemaan näitä "läpimurtoseuroja" liigasta yhdessä nuoren pelaajan kanssa ja samalla sopia alustavasti paluusta kotiseuran riveihin, eikä vain lähetellä näitä Mestikseen jne. Pahinta on ryhtyä vastahankaan ja ajaa nuori lupaus diasporaan ovet paukkuen.

Mun nähdäkseni Jokerit ei siis ole välttämättä vieläkään "menettänyt" Lehterää, vaan voi hyvinkin olla (ellei NHL vie miestä), että Lehterä pelaa vielä parhaat vuotensa kasvattiseuransa ykkössentterinä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Granin junnut on siinä mielessä erikoisia, että heistä kyllä suuri (suuri ei tarkoita suurin) osa on HIFK:n leiriä liigatasolla - ainakin ollut muutama vuosi sitten. IFK on IFK - oli se sitten Maarianhaminan, Helsingin tai Grankullan, junnupeleissä on soinut Go IFK maalilaulunakin.
Ok. Perustin käsitykseni vain siihen, että Bluesin C-junnuja kasattaessa myös GrIFK on mukana "kohderyhmässä". Olisiko vielä B:ssäkin? Eli lahjakas pelaaja saanee kyllä kutsun Bluesin rinkiin. Eri asia on sitten tuleeko vai ei.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Pointtina oli vain se, että Tuuskin mukaisesti junnutuotannon määrä ei pahemmin vaikuta siihen kuinka monta junnua pääsee merkittävään rooliin kaupunkinsa joukkueihin.
Ei jumalauta :D Nyt on ihan pakko kysyä, että osaatko lukea? Jos kirjoittamassani hämeenlinnan/turengin murteessa on jotain epäselvää, niin ainakin tampereen ja jykylän edustajat ovat yrittäneet selittää sinulle/teille samaa.
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=2375754&postcount=1478

Aihehan alkoi tästä. Dana pointti oli aivan oikei, ei mikään joukkue pysty nostamaan pelaavaan kokoonpanoon 5-10 junnua kausittain. Ei vaikka joukkueella olisi junnuja yhtä paljon enemmän muihin verrattuna, kuin Kiinalla on urheilijoita.

Jos ihmiset ei osaa lukee, niin sitten ei osaa. Jos nyt välttämättä joku haluu poimia väärät pontit mun tekstisä, niin siinähän poimii.
Mä en väittäny missään vaiheessa, että suuremmissa kaupungeissa ei olisi enempää potentiaalisia junnuja, kuin pienemmissä.

Mulle on ihan yks lysti onko kirjottaja Turenkilainen, Tamperelainen tai Ähtäriläinen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
HIFK:n junioritoiminnasta tähän loppuun, että HIFK:n vuosituhannen lopun/vuosituhannen alun legendaarisista A-junnujoukkueista saisi nykypäivänä aika kivan liigajoukkueen, joka menisi varmasti myös playoffeihin ainakin hyökkäyksensä puolesta:

Pikkarainen-Viitaluoma-Grünn

Järvinen-Hirschovits-Vihko

Luttinen-Loppi-Karlsson

Porthen-Petrell-Rajamäki

Kaikki pelaajat eivät toki pelanneet samaan aikaan yhdessä, mutta kaikki nämä pelaajat taisivat ilahduttaa meitä katsojia n. 3-4 vuoden sisällä. Sinänsä siis ihan kelpo näyttö juniorityön laadukkuudesta ja taisi UTJ Nybondaksella olla oma sanansa näissä geimeissä sanottavana. Tällainen määrä juniorituotannon helmiä saattaakin muuttaa liigajoukkueen voimasuhteen ja omavaraisuuden varsin nopeastikin.
Tuosta Analyytikon viestistä sain innoituksen tehdä samanmoisen katsauksen Kärppien -80...-84 ikäluokan kasvatteihin. Ei olisi hullumpi joukkue meilläkään.

Pesonen-Viuhkola-Jokinen
Haataja-Saarenheimo-Pyörälä
Junnila-Paakkolanvaara-Mustonen
Aarnio-Juntunen

Pitkänen-Kukkonen
Lehtonen-Korpikari
Jaakola-Palomäki
Ylönen

Rinne
Myllykoski

5 miestä pelaa ensi kaudella änärissä, 3 elitserienissä ja loput liigassa (okei, Juntusella ei taida tällä hetkellä sopparia olla). Tuota nimilistaa kun katsoo niin ei voi kuin todeta että todellakin junnut kypsyvät hyvin eri aikoihin, osa on tähtiä heti miestenkin tasolla ja toisilla kestää taas vuosia nousta eliittiin. Toisaalta tuota listaa katsoessa ei pahemmin ihmetytä Kärppien viime vuosien menestys.

Miten tämä liittyy liigajoukkueiden voimasuhteisiin kaudella 08-09? Niin no, eipä paljon mitenkään.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=2375754&postcount=1478

Aihehan alkoi tästä. Dana pointti oli aivan oikei, ei mikään joukkue pysty nostamaan pelaavaan kokoonpanoon 5-10 junnua kausittain. Ei vaikka joukkueella olisi junnuja yhtä paljon enemmän muihin verrattuna, kuin Kiinalla on urheilijoita.

Näin sivusta seuranneena koko keskusteluhan lähti siitä että miten määritellään hyvä juniorityö. Jollain Jokereilla on tosiaan vara hukata näitä Kim Strömbergejä muualle koska siihen kokoonpanoon ei tosiaan voi nousta kun muutama hassu junnu vuodessa. Jollain HPK:lla ei välttämättä ole varaa tähän kun niitä liigassa pärjääviä junnuja ei sieltä hämeestä löydy samalla tavalla kuin pääkaupunkiseudulta. Koko pointtihan tässä oli se että onko esim. kerhon junnutuotanto huonompaa kuin narrien vain siitä syystä että sieltä ei tule yhtä paljon liigaan kelpaavia kavereita. Kun sitä materiaalia nyt ei vain ole niin paljon.
Rautalangasta vielä: Onko joukkueen A juniorivalmennus parempi kun se kehittää 1000 junnusta 5 liigapelaajaa vai joukkueen B joka kehittää 200 junnusta 3 liigapelaajaa.

Näin siis jos tajusin tuon tuuskin pointin edes vähän alusta.
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Veikkauksen tämänhetkiset kertoimet alla. Luonnollisestikaan pelikelpoisia ei juurikaan oikein ole, sen verran pieniä on kertoimet. Bluesin kerroin on siinä ja siinä, muita en pelaisi.

Koodi:
SM-liigan mestari 2008-09
Pelaaminen päättyy to 11.9. klo 18.25
Alustavat kertoimet 28.08.2008 klo 14:41. Vaihto 2492 euroa
1.	5 Jokerit 4,33
2.	8 Kärpät 4,77
3.	2 HIFK	5,60
4.	1 Blues	6,94
5.	12 Tappara 8,53
6.	6 JYP 9,54
7.	3 HPK 11,65
8.	10 Pelicans 12,64
9.	4 Ilves	14,03
10.	13 TPS	17,27
11.	7 KalPa	17,62
12.	9 Lukko	24,23
13.	14 Ässät 27,69
14.	11 SaiPa 62,31
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Jollain HPK:lla ei välttämättä ole varaa tähän kun niitä liigassa pärjääviä junnuja ei sieltä hämeestä löydy samalla tavalla kuin pääkaupunkiseudulta.

Harmi vain Kerhokin päästi huippulupauksen Kalpaan tuossa taannoin, vaikka varaa nimenomaan ei olisi. Järvinen ehti jo viime kaudella A-junnujen kultamitalin ohella kerätä kunniaa liigapeleistä.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaatiihan tuo jo melkoista pelisilmää rankata juhlakauteen lähtevä SaiPa Alpon suojattien taakse ja vielä noin suurella erolla. Hiukan eri tasoa tuppaa tuo joukkueiden terävin kärki olemaan. Vielä kun ajattelee, että SaiPahan oli jo viime kaudella Ässien edellä ja nyt SaiPa on vahvistunut ja vastaavasti Ässät heikentynyt. No mutta joo, ihan yhdentekeviähän nuo kertoimet peräpään osalta ovat.

Tuota Bluesin melkein seiskan kerrointa pitäisin itse jo varsin fiksuna sijoituksena.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Vaatiihan tuo jo melkoista pelisilmää rankata juhlakauteen lähtevä SaiPa Alpon suojattien taakse ja vielä noin suurella erolla. Hiukan eri tasoa tuppaa tuo joukkueiden terävin kärki olemaan. Vielä kun ajattelee, että SaiPahan oli jo viime kaudella Ässien edellä ja nyt SaiPa on vahvistunut ja vastaavasti Ässät heikentynyt. No mutta joo, ihan yhdentekeviähän nuo kertoimet peräpään osalta ovat.
Tuossahan on jo jonkinverran vaihtoa, eli jotkut humoristit ovat todennäköisesti pelanneet Ässiä ja kerroin on pienentynyt.

Ja tosiaan, ihan naurettaviahan nuo kertoimet ovat lähes aina näissä voittajavedoissa. Esimerkiksi Ässien kerroin pitäisi olla jossain supermonarin keskiarvovoiton kertoimissa tai niiden yläpuolella, koska suunnilleen yhtä todennäköinen niissä on voitto.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Vaatiihan tuo jo melkoista pelisilmää rankata juhlakauteen lähtevä SaiPa Alpon suojattien taakse ja vielä noin suurella erolla. Hiukan eri tasoa tuppaa tuo joukkueiden terävin kärki olemaan. Vielä kun ajattelee, että SaiPahan oli jo viime kaudella Ässien edellä ja nyt SaiPa on vahvistunut ja vastaavasti Ässät heikentynyt.

Jos Ässät jatkaa liigassa harjoituotteluiden virettään, niin jää Saipa jo lokakuussa kauas taakse, sen verran vakuuttavaa jälkeä ollut että. Vaikka harjoituspelit ovat harjoituspelejä niin eipä ole Ässät vähään aikaan noin tuloksellista peliä esittänyt harjoituspeleissä.
 

Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos Ässät jatkaa liigassa harjoituotteluiden virettään, niin jää Saipa jo lokakuussa kauas taakse, sen verran vakuuttavaa jälkeä ollut että. Vaikka harjoituspelit ovat harjoituspelejä niin eipä ole Ässät vähään aikaan noin tuloksellista peliä esittänyt harjoituspeleissä.
Jospa nyt ensin pelaisitte sen ensimmäisen pelinne liigajoukkuetta vastaan, niin voidaan vähän luoda perspektiiviä. Tunnetusti harjoituspelit ovat harjoituspelejä, eli SaiPankaan voitto JyPistä ja Pelsuista eivät loppupeleissä merkitse mitään. Kirjoitus muistuttaa jollakin tavalla erästä toista kirjoittajaa, joka taitaa tulla jyskälästä...
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
harjoituspelit ovat harjoituspelejä, .

=) Näinhän minä juuri sanoin.

eli SaiPankaan voitto JyPistä ja Pelsuista eivät loppupeleissä merkitse mitään.

Ei niin.. varsinkin kuin muuten on tullut turpaan ja välillä pahastikkin.


Edit: Kai sitä nyt saa hieman hehkuttaa jos kaikkien täysin lyttäämä joukkue esittääkin jopa yllättävän hyviä otteita harjoituspeleissä. Toivon vaan että sama jatkuu liigassa...

OT: Nyt on hyvä näitä hehkutuksia kirjoitella kun Bud on pelikiellossa =)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös