Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2008-2009

  • 644 335
  • 1 864

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Edit. Mälkiä tosin on jo hiukkasen varttuneempi kavri kuin muut tuon pörssin kärkinimet joten kehitystä ei välttämättä enää hirveästi tapahdu.

Jep ja voidaan sanoa, että jos Bluesin Lajunen olisi pelannut saman verran pelejä, niin pikku-Mälli olisi jäänyt kauas taakse. Mutta meriitti tuokin ja osoitus siitä, että kyllä SaiPa-pakistosta taitoakin löytyy. Nähdään sitä Porissa tai ei.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
JYPin otteita seuraavilla noin 20 maalin ja yhteensä noin 45 pisteen kausi. Mikä on maalipyssy? Lähtökohtaisesti en ainakaan minä kykene sanomaan maalipyssyä numero 1 JYPin edustusjoukkueesta. Mitä tarkoitat tuolla kysymyksellä? Mitä tapahtuisi, jos "Philman" olisi JYPin paras maalintekijä kaudella 2008-09?
Että sitä heittäydytään tyhmemmäksi kuin ollaankaan. Noh, valistetaan. Maalintekijä=Maalitykki=Maalipyssy=Snaipperi=mitä lie muutakaan. Tarkoittaa yksinkertaisuudessaan pelaajaa jonka erikoisalaa on maalien tekeminen. Siis jääkiekossa, pelissä. En tarkoita tässä yhteydessä mitään Tikkurilan litkuja tai vastaavia.

Welton kirjoitti:
Suomen Cupin mestaruus on varmasti joukkueella tavoitteena, mutta huolimatta siitä, että JYPin hyökkäys on yhtä Helmistä vajaampi, niin ei se hyökkäys mikään luvattoman heikko ole.
Tohdin epäillä tuota Jypin tavoitetta. Suomen Cup lakkautettiin jääkiekon puolella vuonna 1971 eikä Jypillä tietääkseni ole jalkapallo- tai mitään muutakaan pallopelijoukkuetta jossa kilpaillaan Suomen Cupissa? Voin olla toki väärässäkin.
Welton kirjoitti:
Kuten sanoin, sijat 4-8 lienevät erittäin lähellä totuutta runkosarjan päätyttyä. Miksi puhut mestaruudesta? Kuka sitä on edes todennäköisenä maininnut?
Mitä turhia hissuttelemaan millään sijoilla 4-8, jos hyökkäys on liigan kärkeä, kuten useimmat Jyp-fanit ovat täällä sanoneet? Esim. Kärppäfanit, ainakin minä, odotan mestaruutta ihan avoimesti vaikka joukkue ei tänä vuonna olekaan niin iskukykyinen kuin aiemmin. Tottahan nyt Jypiläisetkin voivat silloin odottaa koska maalivahtipeli on vähintään yhtä hyvässä iskussa, puolustus huomattavasti parempi ja valmennuskin on parempi? Eihän tuollaisella joukkueella kerta kaikkiaan muuta voi tavoitella kuin mestaruutta?
Welton kirjoitti:
Miksi sinun nyt täytyy ryhtyä muuttamaan ajatuksiasi JYPin menestysmahdollisuuksista? Mitä tarkoitat menestyksellä?
Siksi, koska itse ajattelin Jypin hyökkäyksen olevan kovempi. Nyt Jyp-fanit ovat kuitenkin valistaneet minua että T.Pihlman on joukkueen paras maalintekijä. Itse ajattelin että hän on siinä hommassa n. 3-4 paras. Tämän takia epäilen että Jypin menestys kaatuu maalintekijöiden puutteeseen. Menestyksellä tarkoitan Jypin tapauksessa runkosarjassa sijoja 1-2, playoffeissa mitalia. Toki menestys sinällään on aika suhteellinen käsite. Esim. Ässien kohdalla pidän mahdollista selviytymistä säälipleijareihin jo hyvänä menestyksenä.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Näihin kommenttehin on tarttunut jo useampkin enkä lähde siksi kaikkia perustelemaan. Lisään vain joitakin kohtia.

Ei Pihlman lado "siinä sivussa" 20 maalia. Kyllä tuo määrä Pihlmanille vaatii sen että Immonen alkaa ihan tarkoituksella hakemaan miestä syötöillään .... Mielestäni Immosen ja Pihlmanin rinnalle tulisi istuttaa puhdas snaipperi ja ohjeistaa Pihlman rouhijan rooliin. Tätä kautta Pihlmanin maalisaldo todennäköisesti putoaisi tuonne 10-15 maalin tietämille mutta vastaavasti ketjun toisella laiturilla olisi loistava sauma erinomaisen sentterin ja rouhijan rinnalla nakutella vaikkapa 30 maalia.

Mikäli Pihlman latoisi 20 maalia kauteen varsinaisen hommansa ohessa, hän ei olisi koskaan tullut takaisin P-Amerikasta Suomeen vaan olisi luonut jo hyvän uran änärissä.

-miks Pihlmanin pitäs olla rouhijan roolissa? Pihlman teki 19 maalia myös viimeisellä kaudella ennen AHL-uraansa ja samassa ketjussa.

Pihlman ei varmaan ollut parhaimmillaan AHL-liigassa mutta toisaalta syy NHL-uran tyssäämiseen ei välttämättä ollut pelkästään Pihlmanissa. New Jersey ei ole tunnettu NHL:n hyökkäävimpänä joukkueena ja joskus pelaajaan kohdistuvat odotukset voivat olla vääränlaisia. Tiesitkö muuten että Pihlman pelas Albanyssä myös sentterinä?

Miksi sitten ketjun kolmas lenkki, Virtanen jäi 13 maaliin vaikka lähtökohtaisesti miehen pitäisi pisteidenteko-osastolla olla Pihlmanin edellä? Onko Virtanen niin paljon paskempi viimeistelijä kuin Pihlman, molemmathan pelasivat pääsääntöisesti ykkösessä? En oikein usko sitä. Enkä toisaalta usko että Pihlman pelkästään ripareista raastoi nuo 20 maalia viime kaudella. Voin toki olla väärässäkin mutta mielestäni paremmin roolittamalla tuosta Jypin ykköskentästä olisi otettavissa enemmänkin irti. Ajatellaanpa että Immonen ohjaisi kiekollista peliä enemmän sinne Virtasen/Tuppuraisen suuntaan ja Pihlman keskittyisi täysin maskaamiseen ja työrauhan järjestämiseen näille taitureille. Silti Pihlman pystyisi todennäköisesti hakkaamaan irtokiekkoja sisään sen 10-15 kaudessa mutta ketjun toisen laiturin maalimäärä saattaisi jopa tuplaantua. Parempihan se toki näin Jypin vastustajana on että Pihlman tekee edelleenkin sen 20 maalia jättäen ketjun toisen laiturin sinne 10-15 maalin tuntumaan.

-minkä takia Virtasen pitäisi olla mielestäsi Pihlmania edellä? Virtanenko on mielestäsi lähtökohtaisesti Jypin nro 1 maalintekijä?

Täytyy myöntää etten hirveän montaa peliä Jypiltä viime kaudella nähnyt, joten varmaan Jyp-fanit tietävät joukkueensa asiat paremmin. Eli Tuomas Pihlman on Jypin maalipyssy numero 1 lähtökohtaisesti? Siinä tapauksessa Jypin tilanne on huonompi kuin olen ajatellut. Täytyneekin hieman korjailla omia ennustuksia tulevasta kaudesta. Tuolla hyökkäyksellä ei mestaruutta voiteta, eikä oteta edes mitalia. Jonkun ne täytyy maalitkin tehdä jos mielii menestyä.

-Jypin ykkösessä (VIP) on roolit selvillä mutta ne eivät välttämättä aukea pelkästään pistesaldoja tuijottelemalla. Immonen teki ketjussa 26 maalia viime kaudella ja niiden voi sanoa syntyneen "siinä sivussa". Varsinkin vieraskaukaloissa Jakke sai todella paljon erityishuomiota vastustajalta. Lisäksi hän syötti ketjussa eniten maaleja. Virtanen toimii parhaimmillaan ketjun pelintekijänä mutta kuten sanottu, viime kausi ei ollut miehen paras. Pihlman teki vähemmän maaleja kuin Immonen ja kyllä niistä moni oli todella tärkeitä duunarimaaleja. Silti pitäisin Pihmania ketjun maalintekijänä, Virtasta pelintekijänä ja Immosta jonkilaisena "yleismiehenä" joka saa vastustajalta suurimman huomion.

Dwight teki viime kaudella 20 maalia ja Tuppuraisen tulevaa saldoa ei vielä tiedetä. Vaikea sanoa, kohdistuuko nro 1 maalintekijän viitta Jypissä juuri Pihlmanille vai jakautuuko vastuu tasaisemmin.

Jos siis teki lukuisia maaleja suoraan aloituksesta niin täytyy sanoa että Jyväskylässä ei turhaan mopo keuli. Meilläpäin kun harva edes ymmärtää yrittää tuota temppua..

-niin puhdasta aloitusvoittomaalia en ole ennen nähnyt (ainakaan montaa kertaa) kuin Ojasen viime kauden poffeissa ottama 100-0 aloitusvoitto Immosesta.

Tähän halusin kommentoida muuten..

Hovisella on hyvät mahdollisuudet napata paikka ykkösenä. Iso peittävä maalivahti, josta Nurminen onnistuu varmasti kaivamaan paljon lisää mm. tekniikkaa.

-mielestäni Nikkilä on aina ollut parhammillaan kun päässyt kauteen haastajan asemasta ja selkeä ykkösmaalivahdin viitta ei sovi Nikkilälle. Ensi kauden Pelicanseissa voi syntyä hyvinkin herkullinen kilpailutilanne jossa Hovinen ja Nikkilä taistelevat tasapäisesti peliajasta.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
-niin puhdasta aloitusvoittomaalia en ole ennen nähnyt (ainakaan montaa kertaa) kuin Ojasen viime kauden poffeissa ottama 100-0 aloitusvoitto Immosesta.

Suoraan aloituksesta on ainakin täällä päin Suomea tarkoittanut: Aloitusvoittoa taakse/sivulle/eteen/ulkoavaruuteen, josta joku on sitten laittanut kiekon suoraan maaliin.

Milloin Bud muuten mitalit? Saako fanitkin myös kultaiset mitalit, jos oikein rupee keulimaan tähän ketjuun?
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Suoraan aloituksesta on ainakin täällä päin Suomea tarkoittanut: Aloitusvoittoa taakse/sivulle/eteen/ulkoavaruuteen, josta joku on sitten laittanut kiekon suoraan maaliin.

-niin, tilanteessahan Ojanen aloitti b-pisteeltä "itselleen" eteenpäin, ohitti Immosen pienellä vartaloharhautuksella ja laittoi kieko reppuun ohi hölmistyneen Tuokkolan.
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Suoraan aloituksesta on ainakin täällä päin Suomea tarkoittanut: Aloitusvoittoa taakse/sivulle/eteen/ulkoavaruuteen, josta joku on sitten laittanut kiekon suoraan maaliin.

Milloin Bud muuten mitalit? Saako fanitkin myös kultaiset mitalit, jos oikein rupee keulimaan tähän ketjuun?


Eiköhän tuolla tavalla joka maali ole suoraan aloituksesta kun pikkusen järkeilet? No, en tiedä miten siellä päin Suomea...

Kyllä teillä on jo kestomenestyjänä mitalit jaossa.. Eik je?
 

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt mennään vaihteeksi metsään ja kovaa. Joukkueet joilla on selvä ykkönen:
Jokerit
IFK
Blues
Lukko
Saipa
Kärpät
HPK
Ilves
Tappara

Kaikilla kokemattomia junnuja kakkosina paitsi Ilveksellä ja ja HPKlla. Kaikilla kuitenkin on lähtökohtaisesti kuitenkin selkeä ykkösvahti.

Edit: Pelicans unohtui, myös Nikkilä on selkeä ykkönen. Jypillä taas näyttönsä antanut Tuokkola kakkosena.

Olet oikeassa että on joukkueita joilla on ykkösvahti tiedossa ennen kauden alkua ja vielä suhteellisen selvä sellainen... Tarkoitukseni oli että Bluesilla on selkein ykkösmolari koko liigassa ja Brucklerin loukkaantuminen olisi Bluesille kovempi kolaus kuin muille tiimeille... Jokainen voi tietysti vetää omat johtopäätöksensä kun katselee joukkueiden maalivahteja

Blues: Bruckler, Koskinen. Todella suuri tasoero kaikessa... Bruckler on osoittanut kuuluvansa liigan parhaimpien joukkoon ja tulee ensi kaudellakin voittamaan Bluesille pelejä.. Koskisen pelit jäävät luultavasti aika lailla vähiin.. Koskisen kokemus ja varmuus ei riitä liigatasolle, tässä asiassa voin olla väärässä koska en tiedä millaisia kehitysaskelia Koskinen on kesän aikana ottanut..

Hifk: Pitkämäki, Nieminen, Ahlqvist. Pitkämäki varmaankin on ykkönen, mutta Niemisellä paljon onnistumisia viime kaudella ja Ahlqvist mielestäni on valmis jopa ottamaan ykkösen paikan mahdollisuuden tullen.. Pitkämäki on hyvä liigavahti, mutta ei mielestäni kuulu ihan terävimpään kärkeen, joten muillekin siunaantuu mahdollisuuksia

Hpk: Lassila, Strömberg, Tolvanen. Lassila on selkeä ykkönen kolmikosta, mutta Strömbergin ja Lassilan välissä ei ole mitään turhan suurta kuilua.. Lassila pelaa ja Strömberg tuuraa, jos tarve on.. Ilman Lassilan loukkaantumista en usko Strömbergin pelaavan kuin 8-10 ottelua, vaikka Lassila ei liigan parhaimmistoa olekkaan..

Ilves: Toivonen, Leinonen, Sulkanen. Varmaa on että (mielestäni) liigan paras maalivahti pelaa paljon, eikä jaksamisen kanssa luultavasti tule ongelmia.. Leinonen toki saa jonkun verran peliaikaa ja tarjoaa Ilvekselle aina pelatessaan mahdollisuuden voittaa.. Vaikka Ilveksen häkkäreiden tasossa on huomattava ero niin ei sen merkitys ole vastaava..

Jokerit: Riksman, Hallikainen. Jokereilla on hyvä ykköskassari, joka pelaa 50 peliä kauden aikana ja luultavasti hyvällä tasolla.. Jokerit kärsii myös, jos Riksman on sairastuvalla, toki Hallikaisella on kokemusta liigasta ja hyvänä päivänä tarjoaa mahdollisuuden voittoon, mutta selkeä ero maalivahdeissa..

Jyp: Wallinheimo, Tuokkola, Laitinen. Wallinheimo on liigan parhaimpia maalivahteja ja vie luultavasti päätorjuntavastuun, mutta Tuokkola saa varmasti useita pelejä vyölleen ensi kaudella osoitettuaan tasonsa viime kauden lopussa..

Kalpa: Järvinen, Oksa. Uskoisin tämän kaksikon pelien menevän hyvin pitkälti tasan, jos jompikumpi ykköseksi nousee luulisin sen olevan Järvinen.. Järvinen, jos jatkaa viime kauden otteitaan voittaa pelejä taas Kalpalle ja näin ollen on selkeä ykkönen.. Oksa on ihan hyvä tuuraaja Järviselle, mutta valitettavasti Kalpalle kumpikaan ei kuulu lähellekään liigan parhaimmistoon

Kärpät: Tarkki, Koivisto, Rautiola. Tarkki on osoittanut pystyvänsä voittamaan tärkeitäkin pelejä joukkueelleen, mutta ei kuitenkaan kuulu parhaiden joukkoon, pelaa ensi kaudella valtaosan Kärppien peleistä.. Koivisto on mielenkiintoinen nuori kaveri joka pelasi hyvän mestis-kauden ja voi ensi kaudella hieman haastaa Tarkkiakin, uskon kuitenkin läpimurron tapahtuvan vasta parin kolmen kauden jälkeen.. Mutta parivaljakosta kumpikin pystyy pelaamaan ja voittamaan pelejä eikä joukkue kaadu ykkösen menetykseen...

Lukko: Vehanen, Myllykoski, Raanta. Vehanen on Toivosen jälkeen ehkäpä toiseksi paras maalivahti ensi kauden liigassa ja on tärkeä pala Lukon joukkuetta, tulee pelaamaan paljon ja voittaa tärkeitä matseja, menetys söisi joukkuetta pahasti, mutta Myllykoski on liigatason häkkäri ja pystyy tuuraamaan Vehasta menestykselle, vaikka ei saman tasoinen olekkaan..

Pelicans: Nikkilä, Hovinen. Nikkilä on varmasti pelikaanien ykkönen ja on luultavasti täynnä tarmoa saadessaan kunnon näyttöpaikan... Hovinen on lupaava isokokoinen maalivahti joka ei välttämättä ole vielä täysin valmis ykköseksi, mutta pystyy tarvittaessa olemaan hyvä haastaja Nikkilälle

Saipa: Tarkki, Hostikka. Tarkki on näyttänyt olevansa todella hyvä liigavahti ja on tärkeä joukkueelleen, tosin Hostikka näytti viime kauden muutamissa peleissään olevansa liigatason maalivahti ja haastaa Tarkin ensi kaudella tosissaan..

Tappara: Lehto, Säteri. Vastakkain ovat kokenut perusvarma suorittaja Lehto sekä todella lupaava nuori Säteri.. Lehto on varmaan lähtökohtaisesti ykkönen Tapparan tolppien välissä, mutta Säteri voi olla yllättävän kova haastaja, tuskin kuitenkaan kaappaa ykkösen paikkaa, mutta Lehdon loukkaantuessa on parempi kuin hyvä tuuraaja Lehdolle, kokemusta lukuunottamatta ainakin samaa tasoa..

Tps: Kuokkanen, Salak, Engren. Tämä kolmen kauppa on joko hyväksi Tpslle tai sitten se tarkoittaa suuria harmeja.. Kuokkanen oli viime kauden alussa yllätys hyvillä otteillaan ja puolestaan Salak yllätti loppukaudesata vieden jopa ykkösen paikan en tiedä kumpi kaksikosta aloittaa ja miten Engren sekoittaa soppaa omalla kauhallaan.. Tasaista on

Ässät: Kilpeläinen, Karjalainen, Rynnäs, Järvenpää. Ässissä Kilpeläinen ja Karjalainen ratkovat keskenään pelivuorot. Kaksikko on mielestäni aika tavalla tasainen joskin odotan Kilpeläisen vihdoin ottavan ykkösen paikan jo alkukaudesta.. Kilpeläinen on lahjakas maalivahti, jonka menestymistä liigakentillä on haitannut tasaisuuden puute jopa kesken ottelun, tämä kuntoon niin Kilpeläinen voittaa pelejä Ässille omalla panoksellaa.. Karjalainen voi onnistuessaan ja Kilpeläisen epäonnistuessa ottaa ykkösen paikan.. Ässien kannalta harmi ettei kumpikaan kuulu ainakaan vielä liigan parhaimpien joukkoon...

Toivottavasti riittää omaan mielipiteeseen perusteluksi näin alkuun...
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Eiköhän tuolla tavalla joka maali ole suoraan aloituksesta kun pikkusen järkeilet? No, en tiedä miten siellä päin Suomea...

Kyllä teillä on jo kestomenestyjänä mitalit jaossa.. Eik je?


Sori vaan, tähän piti puuttua, vaikka taitaakin olla Budilta turhanpäiväistä provosointia. Eiköhän Flou tarkoita sitä, että kiekko pistetään aloitusvoiton jälkeen ensimmäisestä kosketuksesta maaliin. Viime kaudellahan nähtiin muutaman kerran esimerkiksi se, että Immonen otti vasemmanpuoleiselta b-pisteeltä aloitusvoiton oikealle takaviistoon, josta Pihlman kiskaisi sen one-timerilla häkkiin. Tällainen maali on ainakin omasta mielestäni tehty "suoraan aloituksesta". Millä tavalla muuten itse järkeilit sen, että jokainen maali tehdään suoraan aloituksesta Floun määrittelyn perusteella?

E: Sain juuri ehaa-elämyksen siitä, kuinka paljon tämäkin jäkätys liittyy liigajoukkueiden voimasuhteisiin...no, JYPPI voittaa, siinähän niitä voimasuhteita 8)
 
Viimeksi muokattu:

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa: Pori, Pata ja Pesäkarhut
Itse käsitän suoraan aloituksesta tehdyn maalin niin, että kiekon pudottua jäähän hyökkäävän joukkueen aloittaja lyö kiekkoa suoraan aloituksesta maaliin. Ei siis mitään taaksepäin aloittamista vaan heti kun kiekko tipuu jäähän jotain vedon poikasta maalille päin.

Toki tässäkin on varmasti kirjoittaja-/aluekohtaisia käsityseroja.
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Sori vaan, tähän piti puuttua, vaikka taitaakin olla Budilta turhanpäiväistä provosointia. Eiköhän Flou tarkoita sitä, että kiekko pistetään aloitusvoiton jälkeen ensimmäisestä kosketuksesta maaliin. Viime kaudellahan nähtiin muutaman kerran esimerkiksi se, että Immonen otti vasemmanpuoleiselta b-pisteeltä aloitusvoiton oikealle takaviistoon, josta Pihlman kiskaisi sen one-timerilla häkkiin. Tällainen maali on ainakin omasta mielestäni tehty "suoraan aloituksesta". Millä tavalla muuten itse järkeilit sen, että jokainen maali tehdään suoraan aloituksesta Floun määrittelyn perusteella?

E: Sain juuri ehaa-elämyksen siitä, kuinka paljon tämäkin jäkätys liittyy liigajoukkueiden voimasuhteisiin...no, JYPPI voittaa, siinähän niitä voimasuhteita 8)

En minä tiedä mitä hän tarkoittaa, mutta ymmärrän asian niin että jos tehdään suoraan aloituksesta maali niin se on silloin suoraan aloituksesta. Monessa tapauksessa näitä kuvailemiasi maaleja kutsutaan nimellä "suoraan syötöstä" maaleiksi.

Sillä järkeilin että joka maali on suoraan aloituksesta jos mainitsemasi asiat pitää kutinsa. Siis jos on voitettu aloitus, syötetty oikealle takaviistoon ja ehkä vielä syötetty vasemmallekin etuviistoon ja siitä lauottu.

Voimasuhteista sen verran että turha pitää koko liigaa kun ainoastaan jypillä on saumaa valloittaa mestaruus. Eri asia ois jos joku pääsis ees liki..
Onneks jypin mahtipontiset fanit (joita on paljon) sentään Opelixin johdolla ymmärtää liigan turhuuden ja liputtaa mestaruutta viimeistään lokakuussa.
Ainiin, unohdin sanoa että Kärpät on paska eikä vedä vertoja maan kuumimmalle kiekkojoukkueelle... Sitähän jokaisen pitäisi sanoa ettei jyväskyläläiset pidä kateellisina idiootteina...
Onnea mestaruuksista joita satelee vuosi toisensa perään..
 

Soi Nana

Jäsen
Aloituksesta maali on minusta esim. niin että sentteri voittaa aloituksen ja pakki lataa lätkän maaliin. Sitten on tietenkin niitä virtuooseja (Ojanen, Barkov) joka käy laittamassa kiekon reppuun ihan itse aloituksesta. Pirneskin taisi tehdä maalin aloituksesta kerran Hämeenlinnassa jossain merkityksettömässä ottelussa.

Sorry, off-topic!
 

tiikeri

Jäsen
Voisitko Bud ystävällisesti laittaa vielä ainakin pari postausta tuota itkuraivaritilitystä leijuvista JYP-faneista. Luulen nimittäin, että ei ihan vielä tainnut kaikille tulla pointtisi selväksi?
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Voisitko Bud ystävällisesti laittaa vielä ainakin pari postausta tuota itkuraivaritilitystä leijuvista JYP-faneista. Luulen nimittäin, että ei ihan vielä tainnut kaikille tulla pointtisi selväksi?

Mun täytyy sanoa ettei mulle auennut täysin sun pointtis joka sulla luultavasti oli tätä postatessa...
 

tiikeri

Jäsen
Voimasuhteista sen verran että turha pitää koko liigaa kun ainoastaan jypillä on saumaa valloittaa mestaruus. Eri asia ois jos joku pääsis ees liki..
Onneks jypin mahtipontiset fanit (joita on paljon) sentään Opelixin johdolla ymmärtää liigan turhuuden ja liputtaa mestaruutta viimeistään lokakuussa.
Ainiin, unohdin sanoa että Kärpät on paska eikä vedä vertoja maan kuumimmalle kiekkojoukkueelle... Sitähän jokaisen pitäisi sanoa ettei jyväskyläläiset pidä kateellisina idiootteina...
Onnea mestaruuksista joita satelee vuosi toisensa perään..
Kyllä teillä on jo kestomenestyjänä mitalit jaossa.. Eik je?
Ei se välttämättä ole pahaa oloa jos ei usko Bluesin voittavan mestaruutta ja hei.. Se paikkahan on varattu jo jypille.. Ainakin syksyllä.
Mulla on sama kutina. Epäilen että Jyp valloittaa kaikki kolme ensimmäistä sijaa vieden kaikki mitalit itselleen ja sen jälkeen kaikki hmv-joukkueet yrittää päästä neljänneksi.
Veikkaan että pytty jaetaan Jyväskylään kuuden ottelun jälkeen.

Joko aukesi, vai väännetäänkö vielä rautalangasta?
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Joko aukesi, vai väännetäänkö vielä rautalangasta?

Ole hyvä ja väännä.
Oletin että kysymys oli tuosta "aloituksesta suoraan maaliin" asiasta, mutta nyt puuttuu varmuus tuosta.
Se mitä tulee jypin faneihin (molempiin) niin ensimmäisenä mulla tulee mieleen kysymys voiko leijuvimpia faneja ilman saavutuksia olla? voiko?
Onneksi Kärpillä ja Jokereilla ei ole ollut tuollaista menestystä. Varmaan fanit ei osaisi lopettaa hehkuttamista...

Allekirjoitukseni voisi olla vuoden takaa tai kahden vuoden takaa. Sehän on kuitenkin joka vuosi aivan sama... Suuntana jyväskylä...
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Ole hyvä ja väännä.
Se mitä tulee jypin faneihin (molempiin) niin ensimmäisenä mulla tulee mieleen kysymys voiko leijuvimpia faneja ilman saavutuksia olla? voiko?
Kyllä näitäkin faneja on joka joukkueellaa. Itse pyrin olemaan realisti, viides sija viime kaudelta oli kutakuinkin sitä mitä odotinkin mutta onko se sitten leijumista etten siitä osannut nauttia koska play-off tappio Tapparalle vitutti ankarasti. Tämä "leijuminen" joidenkin kohdalla johtuu osittain siitä että monen vuoden korpivaelluksen jälkeen JYPillä on nyt oikeasti mahdollisuudet menestyä. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta ja mitalin odottaminen ensi kaudella ei ole mitään leijumista vaan realismia ja tervettä uskoa omiin.
 

softdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se mitä tulee jypin faneihin (molempiin) niin ensimmäisenä mulla tulee mieleen kysymys voiko leijuvimpia faneja ilman saavutuksia olla? voiko?
Jännä homma kun selaa ketjua, niin JYPin faniksi tunnustautuvat ovat pääsääntöisesti suhteellisen vaisusti hehkuttamassa omaa jengiään. Useat muiden joukkueiden kannattajat ovat myös ilmoittaneet JYPin mukaan mitalitaisteluun. Jyväskyläläisiltäkö se on kielletty? Mielestäni tuolta nipulta on lupa odottaa menestystä, joka olisi vaikeiden vuosien jälkeen enemmän kuin tervetullut Jyväskylään.

Sinulla tuntuu olevan joku oma missio menossa, mutta luulen, että se aiheuttaa eniten tuskaa sinulle. Voisikohan jonkun yksittäisen fanin ennenaikaisen siemensyöksyn unohtaa jo tässä kohtaa?
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Jännä homma kun selaa ketjua, niin JYPin faniksi tunnustautuvat ovat pääsääntöisesti suhteellisen vaisusti hehkuttamassa omaa jengiään. Useat muiden joukkueiden kannattajat ovat myös ilmoittaneet JYPin mukaan mitalitaisteluun. Jyväskyläläisiltäkö se on kielletty? Mielestäni tuolta nipulta on lupa odottaa menestystä, joka olisi vaikeiden vuosien jälkeen enemmän kuin tervetullut Jyväskylään.

Sinulla tuntuu olevan joku oma missio menossa, mutta luulen, että se aiheuttaa eniten tuskaa sinulle. Voisikohan jonkun yksittäisen fanin ennenaikaisen siemensyöksyn unohtaa jo tässä kohtaa?

Ei voi kuin ihmetellä kun katsoo sua ennen olleen kirjoittajan allekirjoitusta ja sun tuota loppulausetta.. Mikä keskisuomalaisia oikein vaivaa???
En jostain "sairaasta" syystä enää halua keskustella kanssanne...
 

benzin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Arsenal, Oranje
Ei voi kuin ihmetellä kun katsoo sua ennen olleen kirjoittajan allekirjoitusta ja sun tuota loppulausetta.. Mikä keskisuomalaisia oikein vaivaa???
En jostain "sairaasta" syystä enää halua keskustella kanssanne...

Näin ulkopuolisen näkövinkkelistä voisi ihmetellä, mikä sinua oikein vaivaa? Viimeistä edellisen kirjoittajan allekirjoituksella ei ole sitten mitään tekemistä Jyp:n menestystoiveiden kanssa, ja sen jälkeisen kirjoittajan loppulause todennäköisesti viittasi sinunkin allekijoituksenasi olevaan opelixin kirjoitukseen...

Muutenkin Jyp-fanit vain paria poikkeusta lukuunottamatta ovat olleet hyvinkin realistisia odotuksiensa suhteen, lähinnä Jyväskylän ulkopuoliset ovat veikkailleet Jypiä sijojen 1-2 tienoille.

Itsekin uskon, että jyväskyläläisillä on tulevalla kaudella ihan realistista toivoa mitalia, mikä toki on vielä kaukana mitalin saavuttamisesta.

Sinä, Bud, tällä palstalla olet viime aikoina kaikkein äänekkäimmin kalastellut idiootti-pisteitä (lainaukset löytyvät muutamaa viestiä ylempää). Jostain kumman syystä Jyp:n vahvistunut joukkue näyttäisi käyvän egosi päälle todella kovasti, etkä pysty hyväksymään yhtään jyväskyläläisjoukkuetta kehuvia viestejä.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Eihän sille voi yhtään mitään. Helvetin tylsä kausi kyllä tulossa JYPin dominoidessa liigaa ennennäkemättömällä tavalla. Kausikorttitilaus on jo peruttu, katsellaan sitten vuoden päästä uudelleen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
On se hienoa että nimimerkki Bud gloryhunttailee Jyväskyläläistä kesäurheilua. Syksyllä loppuu heillä kausi ja silloin niitä pyttyjä toivottavasti nostellaan.

No se siitä. Useat joukkueet ovat vielä vaiheessa joten tämän hetkinen tilanne ei vaikuta mitään kauden alussa. Viikko ennen sarjan alkua voi näyttää tilanne jo aivan toiselta vaikka on myönnettävä että tuntuu hienolta kun

A) oman suosikkijoukkueen osalta on organisaatiolta esitetty vahvan EoM:n merkkejä. Tässä ei olla vain yhden kauden ihmettä rakentelemassa. Nyt ei välttämättä naureta menestystä odottavalle JYPin kannattajalle kuin esimerkiksi muutama vuosi takaperin.

B) Kuinka paljon JYP on herättänyt viime aikoina keskustelua myös muiden joukkueiden kannattajien keskuudessa. Se on suurin merkki mikä tuosta ensimmäisestä kohdasta seuraa.

Palataan asiaan sitten lähempänä kauden alkua.
 
Viimeksi muokattu:

Nshr

Jäsen
Taidankin peruuttaa ensi kauden Bluesin kausikortin. Näyttää nimittäin JYPin ylivoima vievän mielenkiinnon koko sarjasta. Katsellaan sitten seuraavalla kaudella uudestaan.
Taitaa olla jo perinne, että JYP-fani avaa tämän ketjun ennen kesän kunnollista alkamista ilopissat housuissaan muutaman "maailman kovimman " JYP-vahvistuksen myötä.
Tulee kyllä todella tylsä kausi, kun JYPin ja Ässien ylivoima vie mielenkiinnon koko sarjasta. Onneksi päästään tuonne eurokentille. Ehkä siellä on jotain mahdollisuuksia.
Eihän sille voi yhtään mitään. Helvetin tylsä kausi kyllä tulossa JYPin dominoidessa liigaa ennennäkemättömällä tavalla. Kausikorttitilaus on jo peruttu, katsellaan sitten vuoden päästä uudelleen.
Toivottavasti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka on Jääkuution suosikki ensi kauden mestariksi.

Joukkueiden keskinäisiin voimasuhteisiin en ota sen kummemmin kantaa, sillä monella joukkueella on vielä avainpelaajia hankkimatta. Lähempänä liiga-avausta sitten.
 

julle-jr

Jäsen
Toivottavasti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka on Jääkuution suosikki ensi kauden mestariksi.
Hah, taitaa olla Jääkuutiolla jonkinlaiset Jyp-antipatiat :) No kyllä Jyp minuakin hieman vituttaa, voittavat IFK:n aivan liian usein vaikka muuten pelaisivat miten huonosti tahansa, lisäksi paidat ovat melko kammottavat musta-valko-puna-harmaat-mitkä lie Valtra tilkkutäkit.

Ensi talven vietän kuitenkin muutamasta sattuneesta syystä Jyväskylässä, joten Jypin pelejä tulee varmaankin nähtyä livenä enemmän kuin muiden joukkueiden, siinä mielessä hyvä, että joukkue vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja herättää keskusteluakin. IFK-Jyp -finaalisarja ei allekirjoittanutta haittaisi, varsinkin jos IFK oppisi ennen sitä voittamaan pelejä täällä Jyväskylän Entropia- vai mikä Synergia-areena se nyt olikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös